29 tammikuuta 2019

Erityisherkkä konfliktitilanteessa





Jäsenen blogikirjoitus

Se tunne kun haluat pois tilanteesta, toivot että olisinpa ollut hiljaa tai että nyt kyllä aion sanoa asiasta. Konflikteja tulee olemaan elämässä aina, niiltä ei pysty välttymään. Kuitenkin niitä haluaa välttää ja suojata itseään. 

Itse olen valtavan väsynyt pienestäkin konfliktista, ja paha mieli täyttää aina koko rintakehäni. Ennen minulla oli myös tarvetta purkaa toisen käytöstä toisille ihmisille, koska ahdistuin konflikteista ja tarvitsin ymmärrystä osakseni, nykyään harvemmin. Tiedostamalla oman reaktioni olen saanut helpotusta tunteisiin, joita esiintyy konfliktitanteen jälkeen, ne eivät tunnu rinnassa enää.

Olen myös huomannut, että hyväksyvässä ilmapiirissä ei tilanne kärjisty. Kaikkien mielipiteille on tilaa ja ketään ei vähätellä. Jokaisella on oma puheenvuoro ja sen päälle ei puhuta.

Erityisherkille vuorovaikutustilanteissa skannaaminen on hyvin tuttua. Joskus unohdamme että seurassamme on myös muita skannaajia. Varjopuolena myös saattaa olla henkilöiden ylireagointi tai ylianalysointi. 

Lukiessani Murra tunnelukkosi kirjaa törmäsin myös tunnelukkoihin Ylikompensoija ja Antautuja, jotka mielestäni liittyvät itseeni ja lapsuuteeni. Monella meistä on lapsuuden haavoja jotka muokkaavat käytöstämme aikuisena. Useampi on varmasti vieraillut Kimmo Takasen tunnelukkosi.fi sivustolla ja lukenut hänen kirjansa. Aikaisemmat selvittämättömät konfliktit myös luo lisäjännitettä.

Läheisten kanssa on helppo olla isossakin ryhmässä, koska kaikki tuntevat minut ja tapani reagoida. Oman reaktion ymmärtäminen konfliktitilanteessa auttaa lievittämään tunnereaktiota konfliktitilanteen jälkeen. Itse koen tarvetta päästä yli nopeasti mielipahan tunteesta. 

Ihmistuntemus ja läheisten käyttäytymismallin tunteminen auttavat herkkää selviämään, jos ilmaisuissa ajaudutaan konfliktiin. Kokemuksista puhuminen tunnetasolla on myös auttanut, jotta konflikteja ei pääse syntymään. 


Tässä muutama reaktiomalli joita itse tunnistan käyttäneeni konfliktitilanteissa. 

- uhriutuminen

Koet, että ihan sama mitä sinä sanot, mikään ei auta asiaa. Päädyt tuijottelemaan alaspäin etkä halua kertoa mielipidettäsi, jos sitä ei kysytä.

- vetäytyminen

Vetäytyminen saattaa olla herkän tapa prosessoida tietoa tai tilannetta. Ylikuormittuneena tai hämmentyneenä ei saa aivan kiinni tilanteesta ja ottaa siihen aikalisän. Tällöin vastapuoli saattaa tulkita hiljaisuuden myöntymisen merkkinä.

- hyökkääminen

Saatat hyökätä sanallisesti, kärkkäillä kommenteilla, jos koet epäoikeudenmukaisuutta, sinua vähätellään tai päällesi puhutaan. Sinun mielipiteesi koetetaan tehdä näkymättömäksi, tai niin sen ainakin koet. Olet saattanut aistia jännitteitä ilmassa jo pidemmän aikaan.

Edellisessä blogikirjoituksessani Kohti ääretöntä ja sen yli, kirjoitin yksin matkustamisestani. Matkalla ajauduin konfliktiin ranskalaisen miehen kanssa, ihminen oli minulle vieras, jolloin reagoin vetäytymällä. 

-Krista Sundholm

25 tammikuuta 2019

Ajatuksia vuodesta 2019


Jäsenen blogikirjoitus

Parhaillaan kuluvan vuoden ensimmäinen kuukausi on ihan kohta jo takanapäin, ja mielenkiinnolla olen seurannut, millaisena tämä vuosi on näyttäytynyt. Tänä uutena vuotena en tehnyt uudenvuodenlupauksia enkä edes visuaalista aarrekarttaa asioista, joita haluaisin tavoitella. Tuntuu, että aika monista edessä olevista asioista sain kiinni jo viime vuoden puolella, ja olisi ihanaa osata jättää aikaa ja tilaa myös niille kuuluisille sattumuksille. Toivottavasti ne olisivat hyviä sellaisia.
Kun pysähdyn miettimään, mitä olen oivaltanut alkaneesta vuodesta? Kokosin ajatuksiani ylös, ja ehkä näin muistan ne paremmin myöhemminkin.


- Ystävien yhteen kokoaminen on hyvä idea
Olen pohtinut jo aiemmin, mitä tapahtuisi, jos kutsuisin koolle kourallisen tärkeimpiä, toisilleen tuntemattomia ystäviäni. Minä kun tykkään viettää aikaa yleensä vain yhden tai muutaman kanssa kerrallaan. Syntymäpäivieni yhteydessä kutsuin sopivan määrän paikalle päässeitä bestiksiä koolle ja ihmettelin, kuinka hyvin meillä natsasi. Kynttilänvalossa käydyt keskustelut olivat antoisia. Tämä on tehtävä joskus uudestaan!

- Olen siirtymätilanteessa, ja se on mahdollisuuksia täynnä
Ymmärsin olevani tällä hetkellä monessakin asiassa siirtymätilanteessa. Edessä on muutoksia, aika paljon positiivisia sellaisia, mutta silti minun on vaikea olla väliaikaisen tilanteen kanssa. Tiedättehän siirtymävaiheet? Ne kuuluvat elämään, mutta selvästi vaativat vielä harjoittelua ja sopeutumista. Onkin hyvä keskittää ajatukset positiiviseen. Mitä mahdollisuuksia siirtymät tuovatkaan elämääni? Mitä sen jälkeen? 

- Keho kaipaa liikettä
Keho kaipaa liikettä näiden lumisten pakkasten keskellä. Liikuntaan olisi ihana löytää myös luovuutta ja itsensä ilmaisua. Omassa rauhassa sellaista on tullutkin, heittäytymistä. Liikunta vaikuttaa myös siirtymätilanteen ja paineen tuomaan stressiin, sillä liikkuessa en kykene ajattelemaan epäolennaisia. 


- Pienistäkin mieltä askarruttavista asioista saa puhua
Kannattaa avautua jopa hupsuilta tuntuvista asioista luotettavalle läheiselle tai ammattilaiselle. Apua saa varmasti. Aina ahdistavalle ololle ei edes tarvitse olla syytä. Voi vain ajatella, että tämä tuli jostain, ja se menee ohi. Olisiko mindfulness-keskittymisharjoituksista apua? Kannattaa kokeilla.

Onnellista vuotta 2019!
-Anna