Jäsenen blogikirjoitus
Kun esikoinen saadaan, vanhemmuus on kaikille uutta. Siitä on voinut vain lukea ja kuulla muilta, mutta oma oppimisen polku vanhemmuuteen alkaa kunnolla esikoisen synnyttyä. Vaikka meillä erityisherkillä on taipumusta pyrkiä valmistautumaan moniin asioihin parhaamme mukaan, kaikkea sitä tunnemyräkkää ei voi opetella kohtaamaan etukäteen, mitä lapsi mukanaan tuo. Joillekin enemmän positiivista ja joillekin valitettavasti myös negatiivisia tunteita ja tuntemuksia - halusi niitä tai ei.
Jokaisen meidän lapsuus vaikuttaa olemiseen omien lapsiemme kanssa. Itse olen ollut hyvin motivoitunut oppimaan kasvatukseen liittyen paljon ja olen ollut halukas selvittämään ne seikat, mitkä sopivat juuri meidän lapsille, jotta heistä kasvaisi tasapainoisia ja onnellisia yksilöitä. En halua asettaa heille koskaan paineita vaan muistuttaa, että he saavat olla juuri sellaisia kuin ovat, ainutlaatuisia omia itsejään. Kaikista eniten haluan kiinnittää huomiota siihen, etten vain koskaan manipuloi heitä millään tavoin, niin kuin joskus olen sortunut esimerkiksi parisuhteissa kohtelemaan toista.
Minulla on tapana suunnitella asioita p-a-l-j-o-n eteenpäin. Analysoin päässäni, mitä kannattaa tehdä ja missä järjestyksessä niin, että lapset olisivat mahdollisimman tyytyväisiä. HUOM! En puhu nyt mistään lahjomisesta, vaan ihan normaalista sujuvasta arjesta. Tiedän eläväni lasten onnellisuuden kautta, ja en pidä sit huonona. Joskus kun ottaa päähän ja lapseni hymyilevät, helpottaa oma huono olo.
Olin kerran erään vanhemman herrasmiehen seurassa. Esikoiseni oli tällöin vauva ja hän oli turvakaukalossa torkuilla kun saavuimme juuri autolla poikkeamaan kylässä. Tarkoitus oli käydä vain nopeasti niin, että vauva torkkuisi sen ajan. Vauva alkoi kuitenkin heräillä ja aloin keinuttaa turvakaukaloa. Herrasmies totesi hyvin tuimasti "älä keinuta sitä". Menin ihan hämilleni. Jatkoin kuitenkin keinuttamista. Herrasmies totesi hetken päästä uudelleen "mähän sanoin, älä keinuta sitä! Ihan turha opettaa vauvaa keinutukseen!" Hämmennyin entisestään. Siirsin vauvan kaukaloineen pöydän alle ja keinutin salassa.
Tästä tilanteesta tuli niin paha mieli. Minua alkoi harmittamaan, että mies sanoi minulle noin. Sitten alkoi harmittamaan, että mies ei uskonut siihen, että minä äitinä tekisin oikean ratkaisun keinutellessani vauvaani. Sitten harmistuin siitä, että minun todella pitää edes puntaroida sitä, toiminko nyt kyseenalaisesti lapseni kanssa. Sen jälkeen harmitti vielä se, että päädyin salassa keinuttamaan vauvaani.
Kun esikoinen saadaan, vanhemmuus on kaikille uutta. Siitä on voinut vain lukea ja kuulla muilta, mutta oma oppimisen polku vanhemmuuteen alkaa kunnolla esikoisen synnyttyä. Vaikka meillä erityisherkillä on taipumusta pyrkiä valmistautumaan moniin asioihin parhaamme mukaan, kaikkea sitä tunnemyräkkää ei voi opetella kohtaamaan etukäteen, mitä lapsi mukanaan tuo. Joillekin enemmän positiivista ja joillekin valitettavasti myös negatiivisia tunteita ja tuntemuksia - halusi niitä tai ei.
Jokaisen meidän lapsuus vaikuttaa olemiseen omien lapsiemme kanssa. Itse olen ollut hyvin motivoitunut oppimaan kasvatukseen liittyen paljon ja olen ollut halukas selvittämään ne seikat, mitkä sopivat juuri meidän lapsille, jotta heistä kasvaisi tasapainoisia ja onnellisia yksilöitä. En halua asettaa heille koskaan paineita vaan muistuttaa, että he saavat olla juuri sellaisia kuin ovat, ainutlaatuisia omia itsejään. Kaikista eniten haluan kiinnittää huomiota siihen, etten vain koskaan manipuloi heitä millään tavoin, niin kuin joskus olen sortunut esimerkiksi parisuhteissa kohtelemaan toista.
Minulla on tapana suunnitella asioita p-a-l-j-o-n eteenpäin. Analysoin päässäni, mitä kannattaa tehdä ja missä järjestyksessä niin, että lapset olisivat mahdollisimman tyytyväisiä. HUOM! En puhu nyt mistään lahjomisesta, vaan ihan normaalista sujuvasta arjesta. Tiedän eläväni lasten onnellisuuden kautta, ja en pidä sit huonona. Joskus kun ottaa päähän ja lapseni hymyilevät, helpottaa oma huono olo.
Olin kerran erään vanhemman herrasmiehen seurassa. Esikoiseni oli tällöin vauva ja hän oli turvakaukalossa torkuilla kun saavuimme juuri autolla poikkeamaan kylässä. Tarkoitus oli käydä vain nopeasti niin, että vauva torkkuisi sen ajan. Vauva alkoi kuitenkin heräillä ja aloin keinuttaa turvakaukaloa. Herrasmies totesi hyvin tuimasti "älä keinuta sitä". Menin ihan hämilleni. Jatkoin kuitenkin keinuttamista. Herrasmies totesi hetken päästä uudelleen "mähän sanoin, älä keinuta sitä! Ihan turha opettaa vauvaa keinutukseen!" Hämmennyin entisestään. Siirsin vauvan kaukaloineen pöydän alle ja keinutin salassa.
Tästä tilanteesta tuli niin paha mieli. Minua alkoi harmittamaan, että mies sanoi minulle noin. Sitten alkoi harmittamaan, että mies ei uskonut siihen, että minä äitinä tekisin oikean ratkaisun keinutellessani vauvaani. Sitten harmistuin siitä, että minun todella pitää edes puntaroida sitä, toiminko nyt kyseenalaisesti lapseni kanssa. Sen jälkeen harmitti vielä se, että päädyin salassa keinuttamaan vauvaani.
Tämä tilanne aiheutti niin pitkän ajatusprosessin, että mieleni vain harmistui harmistumistaan ja minun oli pidettävä muutaman kuukauden tauko, ennen kuin uskalsin kohdata kyseisen miehen uudelleen.
Näin olisin hänelle halunnut sanoa:
"Totta kai keinutan lastani jos haluan. Jos välität tietää, keinutan häntä, jotta hän pysyy tyytyväisenä unessa. Jos hän herää, hän itkee, jolloin otan hänet kaukalosta ja alan imettää. Koska on talviaika, otan vielä nämä kaikki ulkovaatteetkin pois, koska hän alkaa itkeä myös kuumuuttaan. Ja ymmärrän, että vauva ei mene rikki, vaikka itkee, senhän vuoksi alunpitäen taisit kieltääkin keinutuksen. Tapanani on kuitenkin tyydyttää lapseni tarpeet mahdollisimman hyvin ja mahdollisimman pian. Niin hänestä voi kasvaa tasapainoin nuori neito joka tietää, että maailma ei ole kauttaaltaan paha, ja joihinkin ihmisiin ja heidän apuunsa voi todella luottaa. Ja ymmärrän sen, että tämä kaikki taitaa olla sinulle melko vierasta, koska olet sota-ajan lapsi. Silloin ei herkkyyttä tällaisiin asioihin vielä ymmärretty tai oikein ollut edes aikaa keskittyä, mutta keskustelen mielelläni kanssasi lisää kasvatusmetodeistani ja tavoistani toimia, jos koet, että ne kiinnostavat sinua."
Nämä asiat pyörivät mielessäni. Koin kuitenkin parhaakseni olla hiljaa, koska herrasmies taitaa olla Marssista ja itse olen Plutolta kotoisin. Plutolta, mikä ei nykyisin edes enää ole yksi planeetoista.
Nonna,
Näin olisin hänelle halunnut sanoa:
"Totta kai keinutan lastani jos haluan. Jos välität tietää, keinutan häntä, jotta hän pysyy tyytyväisenä unessa. Jos hän herää, hän itkee, jolloin otan hänet kaukalosta ja alan imettää. Koska on talviaika, otan vielä nämä kaikki ulkovaatteetkin pois, koska hän alkaa itkeä myös kuumuuttaan. Ja ymmärrän, että vauva ei mene rikki, vaikka itkee, senhän vuoksi alunpitäen taisit kieltääkin keinutuksen. Tapanani on kuitenkin tyydyttää lapseni tarpeet mahdollisimman hyvin ja mahdollisimman pian. Niin hänestä voi kasvaa tasapainoin nuori neito joka tietää, että maailma ei ole kauttaaltaan paha, ja joihinkin ihmisiin ja heidän apuunsa voi todella luottaa. Ja ymmärrän sen, että tämä kaikki taitaa olla sinulle melko vierasta, koska olet sota-ajan lapsi. Silloin ei herkkyyttä tällaisiin asioihin vielä ymmärretty tai oikein ollut edes aikaa keskittyä, mutta keskustelen mielelläni kanssasi lisää kasvatusmetodeistani ja tavoistani toimia, jos koet, että ne kiinnostavat sinua."
Nämä asiat pyörivät mielessäni. Koin kuitenkin parhaakseni olla hiljaa, koska herrasmies taitaa olla Marssista ja itse olen Plutolta kotoisin. Plutolta, mikä ei nykyisin edes enää ole yksi planeetoista.
Nonna,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti