Joskus elämä tuo mukanaan heikon ja väräjävän olon. Kuin seisoisin liukkaalla kalliolla vastatuulessa, yrittäen kaikin voimin pysyä pystyssä. "Peura ajovaloissa" mietin tuolloin, kun ystävä kysyi minkä niminen olisi minusta kirjoitettu kirja. Kaikenlainen epävarmuus ympärillä tuntui yhtäkkiä liimautuvan minuun. Keho alkoi reagoida jännitystiloilla; niskaa kolotti, alaselkä oli kipeä, polven ja nilkan niveliin sattui. Pahinta oli kuitenkin sielun värinä.
Kunnes muistin jälleen lakata vastustamasta tuota minuun saapunutta tunnetta. Epävarmuus, pelko tuntemattomasta oli jo paikalla, eikä häviäisi mihinkään sillä, että yritin työntää sitä ovesta ulos. Päinvastoin, se imi itseensä voimaa suoraan minusta ja kasvoi.
Ryhdyin tutkimaan tunnetta hyväksyvästi ja kuulostelemaan mitä se halusi kertoa minulle. Epävarmuudesta tulikin neuvonantaja, auttaja, johon pystyin nojaamaan ja jonka avulla löysin vastauksen: erityisherkkyys. Olin jälleen antanut ympäristön paineessa itseni uskoa, että se on herkkänahkaisuutta, heikkoutta – vika, joka tulee piilottaa.
Viisas keho laittoi minut bambiksi jäätikölle ja kohtaamaan seuraukset; virittyneen tilani, kuormittuneisuuden, kun yritin olla vahva silloinkin kun en ole, yritin olla muuta kuin itseni. Itse asiassa, erityisherkkänä eläminen tällaisessa maailmassa ja omana itsenään säilyminen – SE on vahvuutta!
Tuon ymmärryksen myötä hetkessä rauha laskeutui kehooni, jalat vahvistuivat ja bambi alkoi näyttää kauniilta.
Lempeydellä Heli
~~~
SunAskeleita | Heli Heikkilä
https://www.instagram.com/sun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti