Rutiineista

Jäsenen blogikirjoitus:

”Taistele ilolla rutiineja vastaan” – tai jotain tämän tyyppistä – kehotetaan erään suomalaisyrityksen mainoksessa, jonka mainoslause näkyy kesken työpäiväni vastapäisen myymälän yhteydestä työpaikallani. Negatiivisia mielikuvia rutiineista luova lause sai minut heti ajattelemaan – rutiinien puolesta.

Suurimmalle osalle ihmisistä rutiinit ovat varmasti asioita, jotka luovat säännöllisyyttä ja turvallisuutta arkeen, jo lapsuudesta saakka. Erityisherkille rutiinit taitavat kuitenkin olla vielä suuremmassa osassa jokapäiväistä elämää ja niihin on ollut helppo mukautua ja turvautua silloin, kun elämä on heitellyt. Toki poikkeuksiakin on, ja täytyy muistaa, ettei tässä taaskaan olla yleistämässä.

Rutiineilla – joiden tyypeillä löytyy varmasti erilaisuuksia ihmisten kesken – on lähtökohtaisesti hyvä tarkoitus. Miksi siis niitä pitäisi mollata ja väheksyä? Miksi rutiineistaan kiinni pitäviä ihmisiä ajatellaan joskus tylsiksi ja kaavoihin kangistuneiksi arjen ahertajiksi, joiden on vaikeaa olla spontaaneja?

Itse erityisherkkänä rakastan rutiineja. Saatan välillä poiketa niistä, ja viime vuosina siitä on tullut entistä helpompaa. Olen oppinut, ettei maailma kaadu, vaikka välillä saattaisi tehdä asioita ihan tietoisestikin eri tavalla. Se on terveellistä.

Pienenä minut laitettiin lastenvaunuissa parvekkeelle raikkaaseen talvi-ilmaan ja olin nukahtanut kuulemma heti. Söin tiettyihin aikoihin ja luulen, että pohdintojani oli helppo aavistella silloinkin, kun en vielä osannut puhua. Lapsuudessani taas en nauttinut myöhään valvomisesta, tai muustakaan omaan jaksamiseen tai hyvinvointiin negatiivisesti vaikuttavista asioista. Jos oli kovin muuttuva viikko, oli mukauduttava jatkuvasti muiden rakentamiin rutiineihin. Se oli kuormittavaa.

Siksi pidänkin siitä, että nyt oma arki on rakentunut pienten, tosin ei-niin-vakavasti otettavien rutiinien ympärille. Kaupassa ostoskoriin tarttuu usein samoja ruokia, arkipäivisin on mukavaa noudattaa aina samaa rytmiä ja jumppatunnilla on kiva kohdata salissa aina ne samat naamat. Lenkillä kuuntelen usein samantapaista musiikkia kuin aina, sillä silloin mieleni tyhjenee ja rentoudun. Rutiinien ulkopuolella taas tulee vastaan asioita, joihin ei voi aina vaikuttaa – sekin on hyväksyttävä.

Mutta kun elämästään rakentaa omanlaista ja omista rutiineistaan oppii pitämään, on helpompi palata muista asioista taas niiden pariin. Rutiinit ovat arjen perusta, eikä niitä vastaan tarvitse taistella.

Anna

Sanomisen aika

 

Jäsenen blogikirjoitus:

Sainpas sanottua!

- Ai mitä niin?

No sain sanottua, kerrankin, oikeaan aikaan, oikeat sanat. Sanoin mielipiteeni kokouksessa.

- Aha?

Niin, ei se ole niin helppoa, ottaa puheenvuoro, avata suunsa, sanoa, kuuluvalla äänellä,
asia, joka oli minun mielipiteeni käsiteltävään aiheeseen. Sulkea suunsa, ja katsella, ovatko muut samaa vai eri mieltä. Ja mitä mieltä ovatkaan.

Ottaa vastaan vastalause. Ja ottaa vastaan komppaus.

Tämä tässä.

Asiat ovat asioita. Ja niistä voi keskustella. Ei sen pitäisi olla mitään vaikeaa. Silti meitä on monia, joiden ei ole helppo ottaa puheenvuoroa. Joskus ja jossakin se on helpompaa, usein kuitenkin vaikeampaa.

Mut nyt mä sanoin kuitenkin. Ja uskon, että seuraavalla kerralla olen piirun verran rohkeampi taas.

Ja sitten kävi niin, että kun olin rohkeampi, tulikin takkiin oikein kunnolla.

- Ei kai?

Juuri niin. Mutta riskinotto on aina riskinotto. Ensi kerralla osaan sanoa riittävän napakasti ja riittävän ystävällisesti enkä häpeä yhtään.

Niin se menee. Niitä asioita, joita ei ole aiemmin oppinut, pitää opetella. Meillä 50- ja 60-luvulla syntyneillä on ollut enemmän painetta olla kiltti ja hiljaa kuin ilmaista itseään.

Siksi puhuminen ei aina luonnistu. Muutkin ilmaisun lajit voivat olla hankalia: vaikka kirjoittaminen tai maalaaminen. Ennen kuin niissä pääsee alulle.

Jos ei ole ollut lupaa olla minä, niin sitä lupaa etsii kunnes sen löytää. Löytämisen jälkeen seuraa harjoittelu. Monenkin asian.

Mitä paremmin tuntee itsensä, sitä paremmin elää itsensä kanssa ja muiden kanssa myös. Uskaltaa opetella niitä asioita mitä pitää. Kuten mielipiteensä ilmaisua.

Oppijan elämä on aina mielenkiintoista ja hauskaakin. Erityisherkkä löytää vähitellen keinoja auttaa itseään ja muita, parantaa maailmaa.

Merja Korpisaari

Ylikuormittuminen

Jäsenen blogikirjoitus:

Liian usein tunnun ylikuormittuneen elämässäni, kaikki vaan tapahtuu niin nopeasti. 

Ensimmäistä kertaa pysähdyin elämässäni miettimään, onko olemassa jokin kaava mikä toistuu vuoden aikojen takia, kodin sotkuisuuden takia tai lähimmäisten ja oman elämän kuormittavien tekijöiden takia?

Mistä johtuu, että minulla on seesteisempiä jaksoja, jolloin en ylikuormitu kuin hetkellisesti viikoittain mitattuna, sekä niitä jaksoja, jolloin poikani ei tarvitse kuin puhua minulle kesken keskittymiseni ja silloin älähdän, että tarvitsen nyt omaa tilaa.

Ärsykkeiden aiheuttama ylikuormitus minussa

Ylikuormitun salakavalasti siihen tilaan, missä rintaa puristaa ja päässä humisee ärsykkeet. Miten voisin oppia säätelemään kuormittumista paremmin ja huomaamaan aikaisemmin ärsykkeiden liiallisen tulvan. Ensin olen energiaa täynnä, saatan puhua paljon ja olla erittäin sosiaalisella tuulella. Toisaalta saatan alkaa siivoamaan ja siivoilun lomassa soittaa kuulumiset kaikille ystäville ja sukulaisille. Sitten joskus ylivirityn ja voimat ikään kuin loppuvat kesken. En pysty enää koordinoimaan ja tarvitsen omaa tilaa. Patterit loppuvat.

On päiviä, jolloin herään aamulla, huonosti nukutun yön jälkeen. Käyn lääkärissä, menen mummini luokse, jolle käyn säännöllisesti kaupassa, kirjoitan blogia, teen kotona ruokaa teini ikäiselle pojalleni ja käyn hänen kanssaan poikani vaikeita tilanteita läpi ja lähden vielä illaksi vanhempainiltaan, mutta en ylikuormitu tai virity päivästä. On päiviä, jolloin jo aamulla auton tööttäys saa minun rintakehän puristumaan ja kehon säpsähtämään. Miksi siis näin. Voiko ylikuormittumista tietoisesti ennaltaehkäistä? Mikä sinun keinosi on?

Tämän kirjoituksen myötä olen innostunut kokeilemaan rutiininomaisesti, harjoittamaan päivän aikana useita syvähengitys hetkiä, jolloin rentoutan mielen. Voisiko siitä olla hyötyä minulle, jos haluaisin oppia ennaltaehkäisemään ylikuormittumista. Muutto lähestyy ja koti on nyt ollut mullin mallin, se saa minut selkeästi ärsyyntyneeksi. Uuden kodin meinaan sisustaa minimaalisesti, jotta aistiärsykkeitä olisi mahdollisimman vähän.

Krista Sundholm