-Mutta eihän mulla edes ole lemmikkejä! Ei ole. Tai niin sitä ainakin voisi luulla...
Kerronpa
nyt, ketä minun lemmikkeihini kuuluu. No, ensinnäkin aamulla aina joku
lintu tsirputtaa ja sillä muakin ilahduttaa. Virkistää. Nyt loppukesästä
tsirputusta ei tietenkään ole enää paljoa, mutta joku siellä
metsänreunassa aina vähän ääntelee.
Kun
päivä alkaa ja lähden lopulta liikkeelle, saattaa vastaani tulla varis.
Näillehän minä siis aina juttelen, tai useimmiten.. joskus syötän leivänmurujakin, läheisellä metsäkalliolla. Varis on hyvä
lintu, viisaskin.
Päivä muuten onkin aivan huippulaatua,
jos tuo pörröinen ulkoileva kissaherra tepsuttelee luo. -Kis kis.. mauuu. -Kisu mitä kuuluu.. mauuu. - Näinhän se keskustelu menee meillä.
Kasvimaan
helteessä ihailen suurta värikästä amiraaliperhosta, joka asettuu
kuvattavaksi.. tai sitten ei asetu. Mintuissa käy muuten kova pörinä,
tuo makea mesi kun maistuu kaikille pörriäisille. Sudenkorento pian
tanssahtelee ylläni ja tanssin sen mukana. Olen hulluna näihin
siivekkäisiin. Sudenkorentohan lie noiduttu lohikäärme..mene ja tiedä,
mutta olen täynnä voimaa ja iloa minäkin.
No.
Kuka se tuleekaan tirkistämään kompostikasan alta? Sammakkohan se
siellä. -Muistahan syödä noi etanat pois, niitä en tarvitse. Näin anelen,
vaikken edes tiedä, liekö etanallakin tässä maailmassa joku tärkeä
tarkoitus.
Fillari
kuljettaa minut lämpimänä päivänä rantaan. Matkalla nautin tuulesta kuin
valkoisin siivin meren yllä kaartavat lokit. Merimaiseman perustyypit.
..jaa,
hanhet ne onkin nyt valloittaneet koko rannan. Huis, antakaahan tilaa
mullekin! Nämä suuret komeat hanhet ei ole kaikkien mieleen, tiedän.
Mutta hyvin tänne vielä mahtuu.
Illalla
myöhään huomasin, että hämähäkki oli kutonut tuollaisen kauniin ja
luonnollisen hyttysverkon tuuletusikkunaani. Mieleeni tuli siinä että
eläinmaailma on kyllä suuri ilo ja lohtu ja apu. Taas tänäänkin, yhtenä
kauniina elokuun päivänä. Kiitos teille kaikille, isoille ja pienille.
Merja Korpisaari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti