Ajattelen, että ihmisenä muodostamme käsityksen itsestämme osittain peilaamalla ja prosessoimalla muiden havaintoja ja ajatuksia meistä. Joskus on tilanteita, jolloin ulkopuolinen henkilö saattaa oivaltaa jotain jopa oleellista toisen persoonasta, joka on jäänyt hänelle itselleen näkymättömäksi. Silloin toinen toimii positiivisena peilinä, joka tarjoaa mahdollisuuden lempeään katseeseen, oivaltamiseen ja myönteiseen itsetutkiskeluun.
Kuitenkaan kaikki saamamme palautteet eivät aina rohkaise meitä ja saa meitä kääntymään katsomaan itseämme myötätuntoisella, uteliaalla ja lempeällä katseella. Sanoilla on voima nostaa ja rohkaista, mutta myös voima hajottaa ja lannistaa. Joskus kohtaamme sellaista palautetta, joka enemmänkin saa meidät menemään henkisesti kyyryyn tai kokemaan häpeää. Silloin olisi hyvä hetki palata miettimään, että millaisia ihmisiä me tosiasiallisesti olemme, kun katsomme itseämme myötätuntoisella katseella, ja millaisia peilejä kohtaamme tässä maailmassa ja mitkä motiivit näiden peilien takana on? Millaiset tilanteet ovat olleet niitä hetkiä, kun peili on ollut luonteeltaan myönteinen ja minussa hyvää synnyttävä? Ja millaisia peilejä me itse annamme toisillemme ja mitkä motiivit meillä on siihen?
Parhaimmillaan peili voi saada meidät katsomaan itseämme uusin silmin myönteisellä ja lempeällä katseella. Tässä esimerkissä kerron eräästä myönteisestä peilistä, joka aloitti minussa itsetutkiskelun vaiheen erään persoonani osa-alueen saralla.
Olen ollut useammassa tilanteessa elämässäni, jolloin minua on pyydetty kuvailemaan itseäni. Ensimmäisten ominaisuuksieni joukossa usein mainitsen, että minulla on syvällinen tunnemaailma. Minusta se on totta, ja olen sen useammassa otteessa havainnut. Ympärilläni tapahtuvat asiat vaikuttavat minuun usein syvästi ja suhtaudun elämään herkällä mielenlaadulla. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että kuormitun helposti, aistin ympäristön ilmapiiriä ja tunnelmaa sekä syvennyn taiteeseen ja nautin luovasta ilmaisusta itsekin paljon. Syvällinen tunnemaailma määrittelee minun persoonaani ja tapaani reagoida ympäristööni.
Kerran, erään keskustelun yhteydessä, sanoin tästä ominaisuudestani uudehkolle keskustelukumppanille, jonka kanssa olin käynyt syvällisiä keskusteluja. Tämä henkilö antoi silloin minulle palautetta, että minulla ei ole vain syvällinen tunnemaailma, vaan myös syvällinen tapa ajatella. Se kommentti tuntui alkuun erikoiselta, koska en ole ikinä pitänyt itseäni mitenkään syvällisesti ajattelevana ihmisenä. Päinvastoin: oikeastaan sen vastakohtana ja näen itse paljon aukkoja, tietämättömyyttä ja osaamattomuutta omassa ymmärryksessäni liittyen erilaisiin aiheisiin. En ollenkaan koe, että huokuisin mitenkään ajatusten syvyyttä.
Kuitenkin, kohdattuani tällaisen peilin, olen nyt alkanut ajattelemaan, että kenties asiat, joista olen kiinnostunut, ovat sellaisia, joita lähestyn syvällisellä ajattelutavalla. Sen takia minussa saattaa joskus heijastua myös sellainen piirre ulospäin, koska pohdin itseäni kiinnostavia asioita hartaasti.
Tällaisen ajatusprosessin minulle tarjosi myönteinen uusi peili, joka sai minut oivaltamaan jotain uutta itsestäni. Hänelle näyttäydyin syvällisesti ajattelevana ihmisenä, ja pohtimalla tätä peilattua piirrettä, onnistuin löytämään sen havaitun puolen myös itse omasta persoonastani.
Esimerkiksi tällä tavoin myönteiset peilit saavat meidät oivaltamaan ja löytämään uutta itsessämme. Näihin myönteisiin peileihin kelpaa katsella, ja sellaisia meidänkin olisi hyvä olla toisillemme tässä maailmassa.
Siina
