Mitä erityisherkkyys merkitsee tänä päivänä?

. 

Olen havainnut, että erityisherkkyys tunnistetaan jossain määrin yhteiskunnassamme, mutta sen sanallistaminen tuntuu olevan vaikeaa. Siitä johtuen ominaisuuden tunnistaminenkin yksittäistapauksissa saattaa olla haastavaa. Niinpä erityisherkkää lasta ei aina osata tukea siten, kuin olisi hänelle hyväksi. Erityisherkkyys on synnynnäinen ominaisuus, jota nykyään arvellaan kantavan noin 20-30% väestöstä, ja sen on havaittu lisääntyneen uusien sukupolvien keskuudessa. Se ei siis ole kovin harvinainen tällä hetkellä. Kun itse synnyin tähän maailmaan ja pieneen maaseutukylään 80 vuotta sitten, meitä erityisherkkiä on arveltu olleen noin 10% väestöstä. Silloin ominaisuus jakautui melko harvoille yksilöille, eikä sitä tunnettu lainkaan. Siksi ei ollut kovin outoa, ettei äitini voinut ymmärtää minua ja tapaani nähdä maailma ympärilläni. 

Hän koki, että mieleni liikuskeli usein jossain maanpinnan yläpuolella ja yritti siksi huolestuneena tai suorastaan kiukkuisena saada minut asettumaan maanpinnalle. En itse vieläkään ymmärrä täysin, miksi hän koki minun kuljeskelevan jossain pilvien tuntumassa, en mielestäni tehnyt mitään kovin  poikkeavaa. Ehkä hänen oma lapsuutensa karussa maalaismiljöössä oli antanut lähtökohdat, joihin  minun ominaisuuteni eivät soveltuneet ollenkaan, eivätkä luoneet kuvaa, jolla menestytään elämässä. Häntä ominaisuuteni vaivasivat, tai suorastaan pelottivat. Olin hänen mielestään outo Taivaanrannan maalari, josta ei ikinä voisi tulla normaalia ihmistä! Opin luonnollisesti varttuessani tuntemaan hänen
maailmankuvaansa sen verran, että voin nyt ymmärtää huolen siitä, etten hänen käsityksensä mukaan olisi soveltunut sen hetkiseen maailmaan, mutta onneksi maailma muuttuu! Lapselle se ei kuitenkaan ollut helppoa. Jouduin ponnistelemaan kaikin voimin ollakseni sellainen lapsi, jollaisena hän olisi voinut hyväksyä minut -silti onnistumatta siinä koskaan.

Samanlaisia huolia saattavat kantaa tämän hetkenkin vanhemmat lapsesta, jonka maailma tuntuu muotoutuvan arkielämäämme kaihtaviin todellisuuksiin. Tuollaisia huolia ja myös ymmärrettäviä realiteetteja erityisherkkien elämään yritän kirjani kautta avata sekä erityisherkän itsensä että häntä elämään ohjaavien vanhempien tai muiden aikuisten ymmärrykseen. On hyvä muistaa ja huomioida, että tämän hetken maailmaan liittyy paljon muutakin kuin arjen realiteetit, ja juuri se muu lienee sitä, jolla erityisherkkä voi elämäänsä luoda ja rakentaa oman maailmansa ja toimeentulonsa. Ja jolla hän voi ehkä opettaa muitakin näkemään elämän monipuolisempana ja runsaasti erilaisia vaihtoehtoja tarjoavana.

Lämpimin terveisin  Nitta Keijumuori Käki

Kirjani löytyy linkistä www.tuulihattu-kirja.fi

Minusta tuli isoäiti!

Keskimmäinen lapseni ilmoitti raskaaksi tulemisestaan hyvin hillitysti ja arkisesti puhelimessa. Vauva-asioita oli aina välillä sivuttu, mutta raskaus tuli kuitenkin yllätyksenä. Minun oli aluksi vaikea uskoa asiaa todeksi ja mielessä pyöri roppakaupalla huolestuneita kysymyksiä; meneehän kaikki hyvin, onhan lapsi terve, miten he selviävät taloudellisesti, miten jaksavat vauva-arkea, entä asuntoasiat, työasiat jne. loppumattomiin. Erityisherkkänä pohdiskelin kaikkia mahdollisia tulevia tapahtumapolkuja. Onneksi osasin pitää suuni supussa ja pohdiskelin näitä asioita vain itsekseni.

Raskaus eteni aaltoilevasti, välillä todella hyvin välillä oli sekä henkisiä että fyysisiä haasteita. Pitkään aikaan en oikein uskaltanut iloita asiasta – pelkäsin, että jotain pahaa tapahtuisi tulevalle äidille, vauvalle tai tulevalle isälle. Raskausaika kirvoitti mieleeni omat odotusaikani ja lasten syntymät. Tyttäreni kuuntelikin mielenkiinnolla omia tapahtumapolkujani. Palaaminen omiin raskaus- ja vauva-aikoihin oli nostalgista ja tunteita herättävää. Päiväkirjamerkintöjeni perusteella muistin elävästi onnen täyteisiä hetkiä, vauvan tuoksua, unettomia öitä, riemunhetkiä, kun lapsi oppi uutta. Elämä oli rikasta, vivahteikasta ja täyteistä lapsiperhearjessa. Nautin kovasti muistojen jakamisesta tyttärelleni ja tunsin, että lähennyimme entisestään.

Raskaus eteni, vauva kasvoi ja synnytys läheni. Kuten useat erityisherkät imin itseeni heidän vaihtelevia tunnetilojaan ja tunnistin ”ylipitkillä tuntosarvillani” pienimmätkin vihjeet. Elin vahvasti odotuksessa mukana, en ehkä niinkään näkyvästi, mutta sisäisesti. Vähitellen mieleeni alkoi nousta myös kysymyksiä siitä, millainen isoäiti minusta tulee, millainen isoäiti haluan olla, mikä on minun roolini nuoren perheen arjessa, millaisen suhteen haluan rakentaa uuteen perheenjäseneen, miten parhaiten tuen tulevia vanhempia?

Uusi perheenjäsen syntyi kaksi viikkoa laskettua aikaa myöhemmin. Minut yllätti se, miten vahvasti myötäelin raskauden viimeiset hetket ja synnytyksen. Erityisesti kipukokemuksen siirtyminen itseeni oli yllättävän voimakas. Kivun fyysinen kokemus kehossani ja jännityksen kokemus mielessäni olivat vahvoja. Onhan minulla aina ollut vahva keho-mieliyhteys niin kuin useilla erityisherkillä, mutta oman tyttären synnytyksen yhteydessä kokemuksen voimakkuus oli yllättävää. Koin uudelleen synnytyksen kivuliaisuuden, mutta myös ensi kohtaamisen ihanuuden mielessäni ja kehossani.

Pääsin katsomaan uutta ihmistä vain vuorokausi syntymän jälkeen. Jännitin ensikohtaamista. Muistuttelin itselleni, että vastasyntyneet ovat kovin pieniä ja hauraita ja pitää olla erityisen varovainen. Yllätyksekseni tyttö oli hyvän kokoinen, jäntevä ja hyvin valmiin ihmislapsen näköinen. Tunsin suurta helpotusta, kun näin, että vauva, äiti ja isä, kaikki voivat hyvin. Katselin vauvaa hyvän matkan päästä lähinnä uteliaana ja arvioivana. Vähän jännitti koskea. Mitään suurta rakkauden tunnetta ei sisimpääni vyörynyt vaan lähinnä tutkailin, että tummat, isot puoliraollaan olevat silmät, vaaleaa tukkaa aika paljon ja aika terhakat liikkeet. Näkyyköhän äidin tai isän piirteitä, näitä pohdiskelin.

Ensikohtaamisen jälkeen huomasin, että minulla oli tarve päästä katsomaan uutta perheenjäsentä pian uudelleen. Viikon kuluttua syntymästä tutkailin jälleen uteliaana ”vauvelia”, aluksi hyvän matkan päästä, mutta vähitellen vähän lähempää. Hän oli selvästi kehittynyt, voimistunut ja kasvanut jo viikossa. Mietin, että minusta tulee oman näköiseni isoäiti, ei ehkä sellainen kuin yleisesti odotetaan, mutta minunlaiseni. Minä kasvan isoäitinä samaa tahtia hänen kehittymisensä kanssa. Innolla odotan yhteisiä lukuhetkiä, jutteluhetkiä ja yhdessäolohetkiä ja kaikkea sitä rikkautta ja runsautta, mitä lapsenlapsi voi tuoda elämään.

Laura

Poimintoja Kaisa Mäkelän kirjallisuuskatsauksesta

Lähde: Makela_Kaisa_opinnayte.pdf;jsessionid=B2FD37720D58EEC5DC2E07DBE72FA674

Herkkyys ympäristölle on yksilön persoonallisuuden piirre ja siten pysyvä ominaisuus, eikä kyseessä ole vika tai häiriö.

Kukkametafora, joka kuvastaa hyvin sitä, ettei herkkyys ympäristölle ole vain negatiivinen piirre. Metaforan mukaan matalan herkkyyden ryhmään kuuluvia kutsutaan voikukiksi, keskitason tulppaaneiksi ja herkimpään ryhmään kuuluvia orkideoiksi. Idea metaforan taustalla on se, että optimaalisessa ympäristössä herkät (orkideat) voivat ikään kuin kukoistaa, kun taas vähemmän herkät (voikukat) pärjäävät ympäristöstä riippumatta.

Naiset ovat keskimäärin herkempiä kuin miehet. Tätä pientä eroa biologisten sukupuolten välillä ei ole toistaiseksi pystytty tarkemmin selittämään.

Syitä sille, miksi jotkut ovat herkempiä ympäristön vaikutuksille, ei tunneta vielä kovin tarkasti. Ilmiöllä on selvästi biologinen perusta, sillä vastaavia ominaisuuksia on osoitettu yli 100 eläinlajilta. Tämä luonnollisesti myös vahvistaa ajatusta, että herkkyyspiirteestä on ollut evolutiivista hyötyä.

Tutkimusten perusteella on pystytty osoittamaan, että herkillä yksilöillä aktivoituu muita voimakkaammin aivoalueita, jotka liittyvät syvään tiedon käsittelyyn, lisääntyneeseen empatiaan ja taipumukseen kokea voimakkaita tunteita. Erityisherkillä yksilöillä empatiaan ja esimerkiksi peilisolujärjestelmään liittyvät aivoalueet aktivoituvat muita voimakkaammin.

Tutkijoiden tämänhetkinen näkemys on, että herkkyys ympäristölle ja neuropsykiatriset häiriöt ovat toisistaan erillisiä ilmiöitä, vaikka ne saattavat muistuttaa joiltain osin toisiaan.

Herkkyys ympäristölle on käyttäytymistieteessä jo verrattain paljon tutkittu ilmiö ja sen tiedetään olevan väestössä normaalisti jakautunut piirre ja on arvioitu, että noin 30 % ihmisistä olisi keskimääräistä herkempiä. Tämä tarkoittaa, että tarkkaa rajanvetoa herkän ja ei-herkän välillä ei voida tehdä, ja myös herkkien joukossa toiset ovat herkempiä kuin toiset. 

Viimeaikaisen tutkimuskirjallisuuden mukaan myös ympäristötekijät jo raskausajasta lähtien saattavat muokata yksilön herkkyyttä ympäristön vaikutuksille (Hartman, Belsky ja Pluess, 2023). Syntymää edeltävä stressialtistus, kuten äidin raskausaikana kokema stressi, voi johtaa haitallisiin lopputuloksiin tai päinvastoin positiiviseen kehitykseen, riippuen vanhemmuuden laadusta syntymän jälkeen. Syntyvästä lapsesta kehittyy muovautuvaisempi, jos raskausajan olosuhteiden perusteella on odotettavissa vaikeasti ennustettava, tai hoivaa vailla oleva, tai muuten epäotollinen ympäristö. Jos ympäristö on kuitenkin edullinen, kehitys kääntyy odotettua positiivisemmaksi. Raskausajan ympäristöllä on merkitystä myöhemmän herkkyyden kannalta.

Herkkyys saattaa vaikuttaa autoimmuunisairauksien kehittymiseen, sillä herkät kärsivät muita useammin stressistä ja on tiedossa, että autoimmuunisairauksiin liittyy voimakkaasti aktivoitunut sympaattinen hermosto.

Ympäristöllä on myös suurin vaikutus siihen, miten herkkyys ilmenee: yksilön kannalta edullisessa ympäristössä kyky vastaanottaa suuret määrät ärsykkeitä ja käsitellä niitä syvällisesti johtaa hyviin lopputuloksiin, kuten suurempaan hyötyyn erilaisista interventioista. Jos ympäristö puolestaan on haitallinen, herkkyys lisää riskiä huonompaan vointiin niin psykologisessa kuin somaattisessakin mielessä. Esimerkiksi riski kokea stressiä, uupumusta ja huonompaa fyysistä terveyttä kasvaa herkkyyden myötä, mutta herkkyydellä on myös mahdollisuus oikeanlaisessa ympäristössä ja oikeanlaisten työkalujen kanssa suojata niiltä.

Tieto herkkyydestä voi jo itsessään olla yksilölle arvokas ja terveyttä edistävä. Herkkyydestä tehtyjä haastattelututkimuksia yhdistää se, että herkät ovat tunteneet olonsa erilaisiksi, ulkopuolisiksi tai viallisiksi ennen kuin ovat saaneet tietää ominaisuudestaan. Tieto on koettu helpottavana, sillä asioille löytyy vihdoin selitys, henkilö kokee olevansa ”sittenkin normaali”, ja ulkopuolisuuden sijaan hän voi tuntea kuuluvansa johonkin joukkoon. Samalla myös yleisen hyvinvoinnin on koettu parantuneen ominaisuuden tunnistamisen myötä.

-Tanja Hanhela

Huippuhetki

Olen Laura, HSP-Kokemusasiantuntija, hyvinvointialan yrittäjä, tietokirjailija ja paljon muuta. Rakastan kirjoittamista, piirtämistä ja kaikkea luovaa värkkäilyä. Aloin piirtää omaksi iloksi ÄITI-sarjakuvaa v.24 omien kokemusten pohjalta - omassa arjessa kun on välillä elämyssirkusta ihan tarpeeksi. Pääosassa olen tietysti minä itse: nutturapäinen ja pilkkumekkoinen, herkkä, ujo ja pohdiskelevainen äiti, jolle esimerkiksi työelämä ja lasten meteli ja melske eivät ole aina ihan helppoja sietää. Kaikki sarjakuvan henkilöt ovat oikeita, vaikka välillä voinkin väritellä hieman lisää draamaa mukaan ja yhdistellä sekaan myös muiden herkkien kokemuksia.

Uusi hallitusjäsen esittäytyy

 

Hyvää uutta vuotta heimolaiset!

Olen Pirjo Riihiluoma, yhdistyksen hallituksen uunituore jäsen. Olen Oulun tyttöjä, asunut täällä suurimman osan elämääni.

Erityisherkkyysteemaan tutustuin vuonna 2018, kun Forum24-lehdessä näin nykyisen puheenjohtajan, Maritta Nikkisen, haastattelun erityisherkkyydestä sekä kutsun Heimojuhliin Ouluun Pohteelle. Ja heti jotenkin kolahti – tuonne täytyy mennä. Vastaanotto oli lämmin, ja osallistuessani keskusteluihin ja työpajoihin tunsin löytäneeni oman joukkoni. Ruma ankanpoikanen oli vihdoin löytänyt oman joutsenparvensa.

Olen noista ajoista lähtien ollut mukana kuukausitapaamisissa ja työpajoissa. On ollut voimaannuttavaa olla kaltaistensa joukossa. Löytäessäni ja nimetessäni itsestäni erityisherkkyyden piirteitä olen saanut tilaisuuden kirjoittaa elämäntarinaani aivan uusiksi. Enkä tarkoita hetken leimahdusta, vaan tämä on loppuelämän huikea matka.

Kun nyt siirryn hallitukseen toivon voivani olla mukana edistämässä tärkeää työtä tietoisuuden lisäämiseksi erityisherkkyydestä.

On hienoa olla mukana juuri tänä vuonna, kun Heimojuhlat järjestetään rakkaassa kotikaupungissani Oulussa, Euroopan kulttuuripääkaupungissa vuonna 2026.

Hyvää kevättä kaikille toivottelee Pirjo Riihiluoma