Erityisherkkä ikääntyy. Ilonkeruu.

 Jäsenen blogikirjoitus:

Johonkin ilonkeruuseen tässä pitäisi lähteä... Kun ilovarastot ovat tyystin ehtyneet. Miten nämä vuodenajat, vaikka ovat niin suuren suuri rikkaus ja ihanuus, niin sittenkin rasittavaa joskus, elää nimittäin tätä pimeää aikaa. Kuin kaikki maailman mörötkin olisivat liikkeellä. Niinhän sen ei tarvitsisi olla.

Kävin sitten luennolla kivassa tunnelmallisessa paikassa. Olin ihan näännyksissä enkä olisi melkein mennytkään enää mutta meninpä kuitenkin. Luento oli toki hyvä, jaksoin sentään sitä kuunnellakin, mutta mikä oli parasta: juuri se ympäristö. Vanha elokuvateatteri, himmeine valoineen. Sali täynnä ihmisiä. Se kai loi tunnelman, joka hoiti minun sieluani, ja toi uutta voimaa.

- Todellakin, vaihtaa paikkaa, vaihtaa mielialaa.

Kesti vähän tajuta multa, että on paaaljon ihania paikkoja minne mennä, kotoa tietokoneen ääreltä tai ulkoa pimeästä ja kylmästä. Eläkeläisen on hyvä näitä paikkoja keksiäkin.

No kahvila, joka on sopivan rauhallinen, sopivan tunnelmallinen ja aika monihan on tätä. Niin hauska ja jopa ylellistä mennä itsekseen yhtä lailla kuin ystävän tai tutun kanssa. Sitten on yhdistysten luentoja, muita tapahtumia, ryhmiä ja vaikka mitä kulttuuritilaisuuksia ihan livenä, ei vain ja aina netin kautta, mihin ollaan niin totuttu viime vuosien aikana. Näissä myös kohtaa ihmisiä. 

Yleinen sanonta on että eläkeläiset ovat kiireisiä. Ovat tottakai, jos on lapsenlapsia, jos on luottamustehtäviä, töitä, harrastuksia paljon, joskus ehkä liikaakin. En itse voisi kuvitellakaan että riennän paikasta toiseen päivittäin, ja tapaan lukuisia ihmisiä. En koska olen luonteeltani introvertti. Semmoinen kuitenkin, että tarvitsen saada ihmisseuraa, olla mukana jossakin yhteisössä ihan fyyisisesti, useampina päivinä, Olla myös kysytty ja tarvittukin silloin tällöin. Olla minä. Ääriviivojani en piirrä vain minä itse, vaan myös muut. He peilaavat ajatuksiani ja he validoivat tai kyseenalaistavat. Kysyvät lisää. Kertovat omastaan. Yhdessä voi ihmetellä ja yhdessä voi päivitellä tätä maailman tilaakin. Se on silloin kevyempää.

Tajuan osani joka on hyvin hyvin pieni. Ja se on silloin niin helpottavaa. Ilo tulee kaupanpäälle.

Meillä erityisherkillä on taipumus kantaa huolia yli oman määrän. Kantaa niitä siis liikaa ja liian kauan. Ajaa itseään väsyksiin ihan vain kiihdyttämällä silloin kun pitäisi vain jarrutella ja pysähtyä jopa. Juuri siksi muiden seura on niin hyvästä. Monta kertaa ja missä tahansa porukassa, vaikka vesijumpparyhmässäni tai tokikin herkkisryhmässä valkenee jokin asia. Sattumanvaraisissakin keskusteluissa nousee tärkeitä asioita. 

Viisaus karttuu ja tarttuu yhteydessä muihin. Valaisemme toinen toistemme polkuja.

💞💝💗

Luonnossa aina nautin, palaudun ja voimaannun ja myös lukemalla, katsomalla elokuvia, kirjoittamalla. Olemalla. Se oleminen on joskus kynttilän liekkiin tuijottelua, pientä puuhastelua ja pysähtelyä ajattelemaan milloin mitäkin mieleen juolahtaa.

Mitä oivallan ja tajuan kenties, tai koen, usein jaan muiden kanssa. Korppi, jonka tapasin syksyllä, siitä halusin kertoa ja kerron nytkin:) Todellakin, korppi joka oli raakkunut jo monena päivänä, vihdoin näyttäytyi minulle metsässä jyrkän kallion kupeessa. Kun olin sitkeästi istunut sitä odottamassa. Teki minuun vaikutuksen. Siitä halusin kertoa. Juttuhan vei sitten muihinkin luonnon eläimiin, kettuihin, susiin jopa. Jutella yhteisestä rakkaasta meitä ympäröivästä luonnosta on ihanaa.

Luonto rakas. Ja nämä vuodenajat yhteiset, rakkaat, vaikka välillä vaikeatkin meille. Luonto kestää nekin, tai luonto elää niitä, elää niissä. Me ihmiset voidaan etsiä mukavia paikkoja sisätiloista, muiden seurasta, milloin ulkokeli on liian vaikeaa. Ja jakamalla asioita on mukavampaa. 

 

Merja Korpisaari

HSP kokemustoimija, keskusteluryhmän vetäjä

 

Aiemmat Erityisherkkä ikääntyy -kirjoitukset:

Erityisherkkä ikääntyy

Erityisherkkä ikääntyy. Elonsiivous. 

Erityisherkkä ikääntyy. Keho ja mieli.

Erityisherkkä ikääntyy. Miten meihin suhtaudutaan. 

 

Viides vuodenaika

Korvaamaton keinoni selviytyä vuodenkierron pimeästä ajasta, on viides vuodenaika, joulu. Se on tuonut minulle aina valoa hämärään. Sen voimin olen taapertanut vuosi toisensa jälkeen lokakuusta helmikuuhun.

Herkän mielikuvitus on rikas ja mieli herkästi liikuttuva. Olen antanut itseni heittäytyä omaan taianomaiseen satumaailmaan, joka on kuin tunnelmallinen kullanhohtoinen kupla. Kuplan sisällä on lohdullinen turva, kuin lempeä henkäys talvisäässä. Siellä on lapsenmieli, usko ihmeisiin, kultaa, kimallusta ja tähtipölyä. Jos joku sitä haluaa väittää lapselliseksi, sen on hänen ongelmansa ja häviönsä.

Minua eivät ole koskaan joululaulut ärsyttäneet. Ne ovat minulle aikuisten lastenlauluja. Viattomia ja herkkiä, tunnelmallisia ja turvallisia. Kuin ihana syli, jonka keinutteluun voi tuudittautua ja kaukana on silloin paha maailma. Suojelen sillä omaa herkkää mieltäni, mutta myös voimaannun ja ruokin sisäistä maailmaani.

Tiedän, että joulunaika jakaa mielipiteitä. Itseasiassa tunnen enemmän ihmisiä, jotka inhoavat joulua, kuin rakastavat. Varsinkin herkät kanssakulkijat uuvuttavat itsensä odotusten ja vaatimusten ristiaallokossa. Tulivat ne sitten itsestä tai ympäristöstä. Tunnelataukset purkaantuvat niin hyvässä kuin pahassa aaton lähestyessä. Joulurauhan julistaminen tuntuu monessa kodissa suorastaan vitsiltä.

Olen minäkin kokenut sen, kun viides vuodenaika vierähti ohi harmaana ja elottomana. Olin silloin uupunut. Kokemus oli havahduttava ja surullinen. En oikein tuntenut yhtään mitään. Väsymystä vain. Enkö enää osannutkaan iloita ja tunnelmoida? Olinko kadottanut sisäisen lapsenmieleni suorittamisen kierteestä toipumiseen?

Myöhemmin jouluntaika onneksi alkoi vähitellen herätellä uinuvaa herkän mieltä. Se vei oman aikansa. Nyt tuntuu taas pitkästä aikaa, että tämä hyvä ystävä on saapunut jälleen luokseni. Toivotan hänet avosylin ja –sydämin vastaan. Mikä riemukas jälleennäkeminen!

Ja kyllä, uskon joulupukkiin. Etkö sinä sitten usko?

Lämmöllä,

Pia-Maria Ahonen
Balanssia

Lisää ajatuksiani voit lukea Balanssia Erityisherkän Elämään -blogistani.

5 tapaa, joilla erityisherkkyys muokkaa oppimista

Minulle elinikäinen oppiminen on luontevaa ja oikeastaan henkireikä. Tällä hetkellä opin taas kovaa vauhtia uutta ja kelailin, että miten erityisherkkyys tuo oppimiskokemukseen omat mausteensa.

5 tapaa, joilla erityisherkkyys on muokannut minun oppimistani:

Syvällisyys: Kyky nähdä syvemmälle auttaa ymmärtämään monimutkaisia konsepteja ja hahmottamaan laajempia kokonaisuuksia. Tästä kyvystä nautin sitä enemmän, mitä enemmän kokemusta on karttunut elämästä ylipäätänsä.
Tarkkaavaisuus: Jokainen pieni yksityiskohta on tärkeä. Tämä antaa etulyöntiaseman monissa oppiaineissa. Usein kotitehtävät ja tehtävät yleensä sujuvat minulta tarkan työskentelytapani johdosta.
Empatia: Ryhmätyöskentely ja sosiaaliset taidot ovat helpompia, kun tunnistaa ja ymmärtää muiden tunteita. Välillä tämä toki on raskasta, jos ryhmässä on eritasoisia oppijoita ja tekijöitä. Pääsääntöisesti kuitenkin muiden ihmisten herkkä tulkitseminen on ollut suuri rikkaus.
Intuitio: Luottamus omaan vaistoonsa on avain uusien oppimistapojen löytämiseen. Usein jonkin projektin tai tehtävän alussa minulle tulee heti fiilis siitä, miten homma olisi luontevaa viedä maaliin asti.
Omistautuminen: Kun aihe kolahtaa, erityisherkkä antaa sille kaikkensa ja sukeltaa syvälle. Esimerkiksi kirjoittamisen opiskelu on imaissut minut kokonaan mukaansa ja sen aiheen oppiminen innostaa aina.

Oppiminen on siisti juttu. Se on kuin jatkuvaa matkailua, jossa jokainen päivä tarjoaa uuden mahdollisuuden ymmärtää maailmaa paremmin. Eikä matka lopu koskaan – ja sehän on parasta.

Antti Paajanen

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Arctic sensitivity -blogissa. 

@arcticsensitivity

Kuva: Antti Paajanen

Työhyvinvointi, burn-out ja erityisherkkyys

 

Rauhallinen kuja Haniassa, tasapaino, koti, hetki ennen työpäivää

Konttasin lattialla, enkä saanut henkeä. Kyyneleet kirposivat silmiini. Olin lyöty. Olin varma, että kuolen tai joudun vähintään psykoosiin. Olin saanut paniikkikohtauksen. Näissä tunnelmissa viitisen vuotta sitten silloinen tyttöystäväni talutti minut lääkärille. Olin ollut täysin vääränlaisessa työssä täysin vääränlaisen esimiehen kovassa kohtelussa liian kauan. Itse ei sitä vajoamistaan huomaa. Vasta silloin, kun kattila palaa pohjaan tajuaa sen, että nyt olisi viisainta tehdä jotain. Minulle sattui hyvä lääkäri, aivan parhaista parhain. Hänen ohjeillaan ja opastuksellaan tuo kevät ja alkukesä viisi vuotta sitten aloittivat minussa täysin uudenlaisen henkisen heräämisen. Tervehtymisen pitkä polku oli aluillaan. Olin tullut tieni päähän silloisessa työympäristössäni. Työhyvinvointini oli pakkasella ja pahasti. Olin vajonnut burn-outiin. Sieltä toipuminen kestikin sitten puolitoista vuotta.

Kylmä avanto, auringonsäteet, toivo

Olin tullut avannon reunalle. Minun oli valittava joko synkkään veteen uppoaminen tai auringonvalon pilkahdus ja toivo. Valitsin jälkimmäisen. Vaikka kovan hinnan siitä maksoinkin, siis toipumisestani. Silloinen liittoni hajosi, kotini lähti alta eron myötä ja työ loppui opintovapaan tieltä. Kaikki erityisherkälle tärkeät elämän peruspilarit romuttuivat ja koin muutoksen hyökyallot. Ja muutoksethan ovat minulle erityisherkkyydessäni aivan kamalaa myrkkyä. Näin viisi vuotta jälkeenpäin tajuan, että työhyvinvointi on minulle yksi tärkeimmistä asioita. Sellainen, joka on laitettava kuntoon hinnalla millä hyvänsä.

Mutkitteleva vuoristotie, toivo, kohti uutta

Työympäristö on minulle tärkeä asia. Vietänhän valveillaoloajastani suurimman osan töitä tehden. Työuupumuksen jälkeen toivuin sekä opiskelin kaksi vuotta opintovapaalla ja palasin sen jälkeen entiseen työpaikkaani. Esimieheni oli vaihtunut, joten yksi työhyvinvointiini eniten vaikuttavista asioista oli hypännyt jättiläisharppauksen parempaan suuntaan. Esimiehen vaikutus on minulle äärimmäisen suuri. Nykyinen esimieheni tuntee käsitteen erityisherkkyys ja se on todella helpottava tekijä. Oikeastaan täysin oleellinen jaksamiseni kannalta.

Palattuani opintovapaalta tajusin pian myös sen, että miksi en ole koskaan viihtynyt enkä ollut ollenkaan tehokkaimmillani avokonttoreissa. Sitä asiaa lähdin vähitellen muokkaamaan etätyön mahdollisuudella. Nykyään työskentelenkin suurimmaksi osaksi kotoa käsin ja käyn konttorilla vain pakosta. Jos olen konttorilla, niin menen mahdollisuuksien mukaan avotoimistossamme sijaitseviin pieniin työskentelykoppeihin, joissa saa oven kiinni.

Työmatka on myös tärkeä asia työhyvinvointini ja palautumiseni kannalta. Minulle on tärkeää, että työmatkani on mahdollisimman lyhyt. Pääsen kotiin ja töihin noin kymmenessä minuutissa. Näin ollen minulla jää aikaa kävelyyn iltaisin ja palautumiseni kannalta tämän on huippujuttu.

Tauot vaikuttavat paljon jaksamiseeni. Pitkät palaverit saattika koulutuspäivät ovat aivan kamalaa paskaa minulle. Vältän kaikkia työtilanteita, joissa joutuisin olemaan tuntitolkulla työn tai vaikkapa koulutuksen äärellä putkeen, ilman taukoja. Tarvitsen säännöllisiä taukoja ja myös rauhallisen paikan kesken työpäivän. Ihan joka ikinen päivä. Rytmitän myös työpäivääni syömisten osalta varsin säännölliseksi. Aamiainen, kevyt lounas yhdentoista aikaan ja iltapäivällä kahden aikaan välipala. Tasainen verensokeri on kohdallani työjaksamisen kannalta kaiken a ja o.

Liikkuminen ja kävely ovat myös keskeisiä asioita työpäiväni aikana sekä iltaisin. Liikkuminen ja luonto palauttavat kiireisen ja stressaavan myyntityön jälkiä kaikkein tehokkaimmin. Kun pitää päivittäin ja viikonloppuisin huolta liikumisesta, niin vireystilani pysyy siedettävällä tasolla ja siten vaikuttaa työhyvinvointiini oleellisesti.

Välillä meinaan kokea huonoa omaatuntoa siitä, että en suorita töitäni teollisentarkasti ja työpaikallani toimistolla kököttäen, kuten monet kollegani. Toisaalta olen tajunnut sen, että etätöitä tekemällä omaan rauhalliseen tahtiini pystyn juuri ja juuri selviämään nykyisestä myyntityöstäni. Se, että nykyinen työni onkin minulle todennäköisesti aivan vääränlainen työ onkin jo toisen blogitekstin arvoinen juttu.

Tsemppiä kaikille työhyvinvoinnin pariin. Alla olevan linkin jutussa puhutaan mm. työhyvinvoinnista.

https://www.ttl.fi/tyopiste/erityisherkkyys-ei-ole-heikkoutta/

Kirjoitus on julkaistu myös Arctic sensitivity -blogissa. 

Antti Paajanen

arcticsensitivity.fi

@arcticsensitivity

Kukoistuksen maaperä -erityisherkkyys ja neurokirjon piirteet

 

Ajattelen, että nykymaailmassa, moninaisuuden ymmärtäminen ei ole ainoastaan avain parempaan yhteiseloon, vaan se luo maaperän inhimilliselle kasvulle, kehitykselle ja kukoistamiselle. Esimerkiksi erityisherkkyys ja neurokehitykselliset oirekuvat, kuten ADHD ja autismikirjo herättävät paljon keskustelua ja vaikka ne ovat erillisiä ilmiöitä, niiden yhteyttä on tärkeää pohtia, jotta voimme tukea yksilöitä parhaalla mahdollisella tavalla.

Erityisherkkyys (Highly Sensitive Person, HSP) on synnynnäinen temperamenttipiirre, jota esiintyy noin 15–20 % ihmisistä. Se ei ole diagnoosi tai häiriö, vaan ominaisuus, joka liittyy hermoston voimakkaampaan reagointiin aistiärsykkeisiin ja syvälliseen tiedon prosessointiin.  Erityisherkät havainnoivat ympäristöään tarkasti ja reagoivat herkästi sekä positiivisiin että negatiivisiin ärsykkeisiin.

 

Erityisherkkyyttä kuvataan neljän piirteen avulla: syvällinen prosessointi, kuormittumisalttius, emotionaalinen intensiivisyys ja sensorinen herkkyys. Tämä tarkoittaa että uudet tilanteet ja ärsykkeet, kuten melu ja kirkkaat valot, voivat vaikuttaa voimakkaasti erityisherkkään ja hän saattaa kaivata rauhallista tilaa palautuakseen. 

 

Neurokehitykselliset oirekuvat – diagnosoituja ja moninaisia

Neurokehitykselliset oirekuvat ovat diagnosoituja tiloja, jotka voivat vaikuttaa yksilön kykyyn kommunikoida, oppia tai sopeutua ympäristön  vaatimuksiin. Autismikirjo, ADHD ja muut neurokirjon piirteet vaikuttavat käyttäytymiseen ja kognitiivisiin prosesseihin monin eri tavoin. Näiden piirteiden kanssa elävät saattavat tarvita erityistukea päivittäisessä elämässä ja oppimisessa.

Vaikka neurokehitykselliset oirekuvat ja erityisherkkyys ovat erillisiä asioita, on mahdollista, että yksilöllä on molemmat. Esimerkiksi yksilö,  jolla on autismin piirteitä, saattaa myös olla erityisherkkä. Tällaisessa tilanteessa tuki on mietittävä yksilöllisesti, huomioiden sekä diagnoosin että temperamentin erityispiirteet. Ymmärrys molemmista auttaa rakentamaan ympäristön, jossa yksilö voi kukoistaa.

 

Yksilöllisyys ja ympäristön merkitys

Samoin kuin kukat tarvitsevat otollisen maaperän, hoivan ja huolenpidon kasvaakseen ja kukoistaakseen, myös erityisherkkyys ja neurokirjon piirteet vaativat ymmärrystä ja tukea voidakseen kehittyä vahvuuksiksi. Ajatus siitä, että "antaa kaikkien kukkien kukkia", kuvastaa hyvin näiden yksilöllisten piirteiden merkitystä. Meillä kaikilla on ainutlaatuisia vahvuuksia ja samalla myös haasteita. Ympäristö, jossa elämme ja kasvamme, vaikuttaa suuresti siihen, miten nämä piirteet näyttäytyvät ja miten voimme hyödyntää niitä vahvuutena. Esimerkiksi erityisherkkä lapsi voi loistaa, jos hän saa kasvaa ympäristössä, jossa häntä tuetaan kuormituksen hallinnassa ja annetaan aikaa sopeutua uusiin tilanteisiin. Samoin neurokehityksellisen oirekuvan omaava lapsi voi löytää vahvuutensa, kun hän saa strukturoitua ja joustavaa tukea, joka auttaa häntä arjessa toimimisessa.

 

Erityisherkkyys ei ole vika tai sairaus, vaan osa moninaista temperamenttia, aivan kuten neurokirjon piirteetkin ovat osa ihmisen monimuotoisuutta. Kummatkin voivat olla vahvuuksia, jos niitä ymmärretään ja niitä tuetaan oikein. 

 

Kukoistamisen avaimet: Ymmärrys ja tuki

Se, että joku on erityisherkkä tai omaa neurokehityksellisen oirekuvan piirteitä, ei tarkoita, että olisi jollain tavoin heikompi tai että ei voisi menestyä. Päinvastoin nämä piirteet voivat rikastuttaa elämää, jos vain itse yksilö ja hänen ympäristönsä ymmärtävät, miten tukea hänen yksilöllisyyttään. Lisäksi voidaan kysyä, eivätkö kaikki hyödy ympäristöstä, joka on suunniteltu tukemaan erityisherkkiä ja neurokehityksellisen  oirekuvan omaavia? Tällaisen ympäristön voisi ajatella luovan yleisesti tilaa yksilölliselle kasvulle ja hyvinvoinnille.

 

Ymmärtämällä ja hyväksymällä erilaisuuden ja yksilölliset tarpeet voimme auttaa kaikkia kukoistamaan omassa tahdissaan. Tukemalla yksilöitä heidän kasvussaan ja kehityksessään – olipa kyseessä erityisherkkyys, neurokirjo tai molemmat – luomme maailman, jossa jokainen voi voimaantua ja löytää oman vahvuutensa.

 

Kirjoittaja on kasvatustieteen maisteriopiskelija Erika Carlson, joka parhaillaan suorittaa työharjoitteluaan yhdistyksessä. 

 

Lähteet

Aron, E. N. (2015) Erityisherkkä lapsi.

Airaksinen, A., Satri, J., Ollila, S., & Salonen, A. O. (2023). ”Suurin osa elämästä on menny siihen, että mun täytyis olla toisenlainen”: Herkkyyden kokemuksia nyky-yhteiskunnassa. Aikuiskasvatus, 43(4), 276–292. https://doi.org/10.33336/aik.126144

Autismiliitto. https://autismiliitto.fi/autismi/erilaista-autismia/neuropsykiatriset-hairiot/ 

Tuomisto, S. (2024) Erittäin herkät lapset ja stressin ilmeneminen varhaiskasvatuspäivän jälkeen. Pro gradu – tutkielma, Helsingin yliopisto.  http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-202406263344