11 heinäkuuta 2024

Erityisherkkä kesällä

 



Heinäkuu on meneillään, ja tämä erityisherkkä toiminnanjohtaja on jo kesälomatunnelmissa. Kesään latautuu paljon odotuksia, joka voi varsinkin sosiaalisen median myötä aiheuttaa joissakin ihmisissä jopa ahdistusta. Varsinkin herkkänä minun on tärkeää muistuttaa itseäni, että kesä saa olla juuri sellainen kuin itse haluan. Tässä blogikirjoituksessa pohdin omaa suhdettani kesään ja annan näkökulmia erityisherkille liittyen kyseiseen vuodenaikaan.

Ihan tavallinen arki

Olen asettanut itselleni tavoitteeksi vähentää kesällä sosiaalisen median selaamista. Ihmiset jakavat someen elämän parhaita paloja, niin sanotusti kohotettua ja valikoitua todellisuutta. Ja mikäs sen ihanampaa - mielestäni jokaisella on oikeus jakaa iloaan myös muille. Olen kuitenkin huomannut, että jatkuva huippuhetkien seuraaminen Instagramissa ja Facebookissa saa aikaan fomon (fear of missing out) aktivoitumisen. Pitäisikö minunkin osallistua Provinssirockiin, Ruisrockiin ja kaikkiin muihinkin tarjolla oleviin festareihin? Minua ei erityisherkkänä erityisesti innosta lähteä metelin keskelle ihmispaljouteen jonottamaan Bajamajoihin. Silti omaa tavallisen hyvää ja arkista kesää tulee somen myötä liian usein verrattua muihin. Suosittelenkin varsinkin herkkiä ihmisiä muistuttamaan itseään siitä, että oma elämä saa näyttää ja tuntua ihan tavalliselta ja arkiselta.

Omaan kesääni on myös mahtunut niitä huippuhetkiä, ja olen iloinnut niistä. Kesällä olen tehnyt töitä tässä yhdistyksessä, ja onneksi pieni kesälomakin osuu kohdalleni heinäkuun puolessa välissä. Töiden lisäksi olen tavannut ystäviä, juhlinut ja käynyt Virossa rentoutumassa. Pyrin sisällyttämään arkeeni kivoja asioita vuodenajasta riippumatta. Kenties me pohjoisen asukkaat kasaammekin kesään liian suuret odotukset, ja unohdamme elää ja riemuita myös muina vuodenaikoina.

Herkkyys ei katso vuodenaikaa

Erityisherkkyys ei ole koskaan lomalla, ja jokaiseen vuodenaikaan liittyy omat haasteensa. Omalle hermostolleni kenties otollisin vuodenaika on syksy. Ilma on puhtaan raikas, aurinko paistaa vielä, mutta helle, siitepöly tai toisaalta pistävä pakkanen eivät häiritse elämää. Vaikka kesään liittyy paljon positiivisia mielikuvia, minut yllättää joka vuosi se, kuinka kesä kuitenkin häiritsee jonkin verran hermostoani.

Aurinko paistaa liian voimakkaasti ja liian lähellä, on vaikeaa istua tulikuumassa bussissa, asunto on liian lämmin, kesätuuli on liian voimakas ja aiheuttaa minussa ahdistusta. Olin eräänä tuulisena päivänä piknikillä ystävieni kanssa, ja täytyy sanoa, etten nauttinut kovinkaan paljoa. Kesällä ikään kuin kuuluu olla mahdollisimman paljon ulkona. Erityisherkkänä minulle on todella vaikeaa sietää voimakasta tuulta monta tuntia kerralla. Ja jos aurinko sattuu vielä paistamaan suoraan kirkkaalta taivaalta, on auringonpistos lähes taattu. Sometauon lisäksi olenkin asettanut myös tavoitteekseni kertoa ystävilleni siitä, miten eri sääolosuhteet vaikuttavat minuun ja miten asiaa voisi ottaa huomioon paremmin.

Omannäköinen kesä

Minusta on ollut suorastaan mukavaa tehdä töitä myös kesällä. Työpäivät tuovat elämään tietynlaista rutiinia ja turvallisuuden tunnetta. Valoisaa on niin pitkään, että mikään ei estä tekemästä erilaisia aktiviteetteja vielä työpäivän jälkeenkin. Myöskään väsymys ei paina samalla tavalla, koska auringonvalo lisää virkeyttäni - myönnettäköön, että kova helle myös väsyttää todella paljon.

En tiedä vielä kesälomasuunnitelmiani. Saatan lähteä maatapitkinmatkalle Eurooppaan, tai sitten pysyttelen Helsingissä ja nautin kotikaupungistani. Kannustan jokaista tekemään kesästään omannäköisen, ja varsinkin herkkiä ottamaan huomioon oman hermoston tarpeet. Vaikka kaveri jaksaisi hillua festareilla ja piknikeillä joka viikonloppu, sinun ei tarvitse tehdä samoin. Itsensä haastaminen epämukavuusalueelle on tärkeää, mutta epämukavuusalueella ei tarvitse olla koko ajan vain siksi, että sattuu olemaan kesä.

Ihanaa ja palauttavaa kesää kaikille!

Emma Mäkelä

Toiminnanjohtaja ja hankekoordinaattori, HSP Suomi ry


06 heinäkuuta 2024

Näin olet rohkeasti oma itsesi


 

Viime aikoina olen jälleen kerran ollut tämän teeman äärellä; tuntenut, että minun pitäisi erityisherkkänä pyytää anteeksi sitä, millainen olen ja miten elämän koen. Kuulostaako tutulta?


Olen kuitenkin itse päättänyt jo ajat sitten, etten sitä enää tee. Liian monta vuotta elin anteeksipyydellen ja herkkyyttäni piilotellen. Tämä turhauttaa ja suututtaa. Nykyään haluan seistä rohkeasti herkkyyteni puolella - mutta ensin minun piti oivaltaa jotain.


Erityisherkkyys on nimittäin synnynnäinen ominaisuus, joka ei toimi tahdonalaisesti on/off-näppäimellä. En voi karaistua vähemmän tuntevaksi, irtipäästää murehtimisesta tai sammuttaa mielen kilpajuoksua.


Voin toki tehdä töitä itseni kanssa, kehittää ja oppia uusia toimintamalleja ja löytää työkaluja tilanteiden helpottamiseksi, kuten tunnetaidot. Minua saa myös lempeästi muistuttaa, jos
murehtiminen lähtee laukalle. Mutta täysin toiseksi ja vähemmän tuntevaksi ihmiseksi en voi muuttua. Herkkyys on ja pysyy.


Olen koko ikäni ollut valmis työskentelemään itseni kanssa ja niin olen myös tehnyt - monet terapiavuodet, psykologian opiskelu ja itseni muu kehittäminen ovat olleet tärkeänä apuna, jotta
olen sinut oman herkkyyteni kanssa.


Merkittävin muutos ja kehitys onkin tapahtunut juuri siinä, miten itse suhtaudun itseeni. Olen opetellut hyväksymään herkkyyteni ja kunnioittamaan sitä. Itselleni riitän näin - ja se on tärkeintä.


Sen sijaan, että keskittyisin koko ajan erityisherkän haasteisiin, olen opetellut voimavarakeskeistä ajattelua ja lähestymistapaa. Tätä toivoisin myös muilta. Voisimmeko nähdä herkän vahvuudet ja
kääntää huomiomme mieluummin niihin? Meissä on valtavasti upeita piirteitä, jotka kuuluvat siihen samaan pakettiin kuin ne hieman haastavammatkin.


Tässä muistutuksena niitä ihania piirteitä:


• rikas tunne-elämä
• rikas mielen maailma
• kyky uppoutua syvällisiin pohdintoihin
• luovuus ja kauneudentaju
• luotettavuus ja tarkkuus
• myötäelämisen taito
• toisten tarpeiden vaistoaminen
• empaattisuus
• vahva intuitio
• vahva ongelmanratkaisukyky

En enää lähde taistelemaan tuulimyllyjä vastaan, vaan enemmin sanon: ota tai jätä - tällainen olen. Herkkä ja tunteva. Suurella sydämellä elävä. Joskus liikaa murehtiva. Aidosti minä.


Lempeästi haluan siis muistuttaa myös sinua, että ole rohkeasti oma erityisherkkä itsesi - älä piilota sitä tai anteeksipyytele. Löydä elämääsi ihmisiä, joille riität juuri sellaisena kuin olet, ja jotka
näkevät herkkyydessä kauneuden!


Näin olet rohkeasti oma herkkä itsesi:


1. Tutustu omaan erityisherkkyyteesi ja tunnista omat vahvuudet.
2. Keskitä huomiosi ja ajatuksesi näihin vahvuuksiin haasteiden sijaan.
3. Hyväksy herkkyytesi ja kunnioita sitä sekä tarpeitasi.
4. Lakkaa pyytämästä anteeksi ja piilottelemasta herkkyyttäsi.
5. Älä anna muiden väheksyä herkkyyttäsi, vaan ympäröi itsesi ihmisillä, jotka hyväksyvät
sinut.
6. Ole rohkeasti itsesi ja herkkyytesi puolella!


Annukka Vauhkonen

www.lempeampimina.fi@lempeampimina
 
Haluatko tehdä herkkyydestäsi vahvuuden? Lataa maksuton työkirja täältä:
www.lempeampimina.fi/erityisherkkyyden-tyokirja

Kuva: Emmi Kiesvaara



01 heinäkuuta 2024

Erityisherkkä ikääntyy. Elonsiivous

 
Jäsenen blogikirjoitus:


Jostakin tipahti pieni paperinpalanen. Paperilla oli viesti ystävältä 50 vuoden takaa. -Se oli pieni lappunen, jollaisia lähetimme koulussa toisillemme, ystäväni ja minä, vähän kuten nykyään lähetellään tekstareita tai whatsappviestejä ystävien kesken.

Tekstari ehkä ei säily 50 vuotta. Tämä lappunen säilyi. Lappusen viesti puhutteli minua. Kalenteri, jonka välissä se oli, oli vuodelta 1975. Olin silloin lukion 1. luokalla.

Ken säästää ja tallettaa, iloita myöhemmin saa.. Minä olen säästänyt muistoja, muistiinpanoja. Ne on olleet minulle aina tärkeitä. Kaikki ne kirjeet, joita sain ympäri Suomea ja maailmaakin, ystäviltä ja kirjeenvaihtokavereilta, ovat tallessa. Siihen aikaan, 70-luvulla, oli ihan noita kirjekavereita, joita sai koulusta ja löytyi lehtien 'Halutaan kirjeenvaihtokaveria' - palstoilta. Vastaakohan nykyiset facebook- kaverit nyt näitä kirjekavereita, ehkä.

Olen säästänyt myös muistiinpanojani, lukuisia päiväkirjoja, luentomuistiinpanoja yliopistolta, kurssimateriaaleja, omia suunnitelmia ja opetusmateriaaleja ja ties mitä. Niitä jo karsinkin muutama vuosi sitten. Ja karsinta jatkuu. Mitä siis jää?

 

Tietyssä elämänvaiheessa tulevat kysymykset: Kuka mä olen, nyt, ja onko mulla enää mitään virkaa. ’Kaik on mänt' sanoi Elämänmenon Eila, kun havahtui että on jo vanha. 'Nuoruus on mänt... koko elämä on mänt.' -Se on niin surullinen kohta tuossa aikaansa loistavasti kuvaavassa Pirkko Saision käsikirjoittamassa tv-elokuvassa. Näyttelijä Ritva Oksanen osaa välittää tunteen riipaisevan todenmukaisena. Seikkailut ovat ohitse, pettymys omaan tilanteeseen on siinä käsinkosketeltava.

Erityisherkkä käy asiat mielellään perusteellisesti läpi. Asioita nyt vaan on käsiteltävä. Ja jos ei vielä tiedä 'kuka mä olen', niin viimeistään 'nyt', siihen haluaa löytää sen vastauksen. On aika, on aikaa ja silloin on se oikea aika.

Luen ja selaan muistoja. Jotenkin aika on armollinen nyt, se luo tilan jossa voin liikkua näillä vuosikymmenillä niin vaivatta. Joku paperi.. se kastuu kyynelistä. Löytynyt neliapila, joka on sinnitellyt nämä vuodet muistovihon välissä, ilahduttaa. Ai, se oli tämä neliapila, muistan kyllä, mistä sen löysin.

Elonsiivous. Sitähän tämä on. Ja kas, se onkin hidasta, kun joka asia pitää käydä ja ihmetellä tai itkeä läpi:) Hidasta, enkä edes tiedä sen määränpäätä. Paitsi se vastaus, kuka olen. -Ääriviivani, haluan löytää ne nyt.

Kaikki nuo vuosikymmenet. Millainen olin 80-luvulla, niin ihan erilainen. 90-luvulla ihan hukassa. Ja 00-luvulla nousin pitkiä portaita, kuin nykyiset kuntoiluportaat, hitaasti ja hikoillen. Portaat ja polut, välillä oudot, usein ei omani lainkaan... joskus taas omemmat kuin ikinä. Kallionseinämä, joka oli olemassa, ja on vieläkin. Kirjeet, muistot ja omat päiväkirjat muistuttavat ajatuksista mitä oli. Monet dokumentit piirtävät kuvaa, ja tunteita voi läpielää uudelleen.

Sana elonsiivous tulee tässä näytelmästä Elonsiivous- tarina sitkeästä ystävyydestä. Katsoin näytelmän viime keväänä. Se oli ihana vallan, ja siinä lähestyttin myös vaikeaa aihetta; elämän rajallisuutta. Kaksi jo ikääntynyttä naista, Aino (Marjut Toivanen) ja Raisa (Leena Rapola), jakaa elämän asioita.

Toinen ystävyksistä kohtaa asioita hyvin pragmaattisesti, hankkiutuen tavaroistaan eroon. Onpahan vain tuo elonsiivous positiivisempi sana kuin kuolinsiivous. Ja elonsiivouksessa, näytelmässä, siivotaan elämän tunkkaisiakin asioita ja tavaroita pois, että tilaa tulisikin juuri elämälle! -Niinpä, tilaa voi tulla elämän uudelle vaiheelle, jossa tuntee itsensä jo paremmin ja jossa uudet innostavat asiat ja tehtävät jo odottavat. Kysymys 'onko minulla enää yhtään mitään virkaa' onkin silloin täysin absurdi.  

Asioiden ja tunteiden läpieläminen, muisteleminen tekee hyvää. Oman historiansa tunteminen ja hyväksyminen sellaisena kuin se on ollut, mahdollistaa myös läsnäolon nykyisyydessä. 

 

💚💚💚


Nuorena ajattelin, että parhaat vuodet on vanhana. Silloin on jotenkin sinut itsensä kanssa ja on tarpeeksi jotakin, ja että elämän täyteys on piripinnassa silloin.

Piripinnassa herkkyyttäkin, tätä erityisherkkyyttä, joka suo elämän parhautta... josta en tosin tiennyt, vain olin sitä. Viattomasti erityisherkkänä kuljin läpi kauniin mutta raa'an maailman. Höspöyteni oli välillä hölmöyttä. Herkkyys piti joskus naamioida välinpitämättömyydeksi. Ja ne puutarhat, joihin oli valtava ikävä, olivatkin olemassa. -Salatut puutarhat täynnä aistimuksia, inspiraatiota, oppimista ja jakamista.

Ken etsii, löytää... Lappusen teksti oli tosin epäselvä. Jotakin hauskuudesta, ja läpi tuskan ja kauneuden. Tätä kumpaakin on se elämän täyteys. Varsinkin näinä hetkinä, kun aikakone liikauttelee vuosikymmenestä toiseen yhtä erityisherkkää. Tässä ja nyt.


Merja Korpisaari

HSP kokemusasiantuntija, keskusteluryhmän vetäjä 

 

Viittaukset:

Yle Areena: Elämänmeno.

Helsingin kaupunginteatteri: Elonsiivous.

 

Aiempi blogipostaus ikääntymisestä:

Rohkeasti herkkä: Erityisherkkä ikääntyy.



Jos Sinulle tulee mieleen jotakin tästä kirjoituksesta tai sen aiheesta muuten ja haluat jakaa ajatuksiasi myös muille, niin kirjoitathan alle kommenttikenttään. Kiitos! 

 


25 kesäkuuta 2024

Erityisherkkyys voimavarana

Heimojuhlien työpajaohjaajan blogikirjoitus:

 
Miksi kehoni on herkkä reagoimaan, miksi koen niin vahvaa empatiaa muita kohtaan ja miksi stressaannun joissain tilanteissa mielestäni enemmän kuin muut? Näitä kysymyksiä pohdin, kun kävin elämääni läpi terapiaopinnoissani ja siinä prosessissa, joka oli käynnistynyt jo ennen sitä. Kun tein alansa pioneerin, erityisherkkyystutkija Elaine N. Aronin testin, jolla mitataan tai arvioidaan erityisherkkyyttä, sain siitä lähes täydet pisteet ja yllätyin.

En ollut pitänyt itseäni varsinaisesti erityisherkkänä, vaan pikemminkin suhteellisen kovapintaisena. En siis tuntenutkaan itseäni. Olinkin ”kovettanut” itseäni, ikään kuin katkaissut yhteyden sisimpääni. Ymmärsin, että olin melko varhaisessa vaiheessa kadottanut yhteyden omiin tunteisiini, tarpeisiini ja toiveisiini. Oman herkkyyden hyväksyminen oli aluksi minulle vaikeaa, koska minut kasvatettiin reippaaksi suorittajaksi ja pärjääjäksi, jolle herkkyys oli haurautta ja heikkoutta, jotka piti peittää. Näin ehkä monet erityisherkät joutuvat ja ovat joutuneet ympäristönsä sekä yhteiskunnan vaatimuksesta tekemään.

Tunnistan itsessäni nämä kaikki seuraavat piirteet, jotka määrittelevät erityisherkkyyttä. Erityisherkille on yhteistä aistiärsykkeiden ja tiedon syvällinen prosessointi (tietoinen ja tiedostamaton), kuormittumisalttius (ylivireys, ylikuormitus), tunne-elämän voimakkuus, emotionaalinen reaktiokyky, empatia (tunteiden ja tuntemusten voimakas kokeminen) sekä tarkka havainnointikyky (vivahteet, yksityiskohdat). Useimmat edellä mainituista ovat juuri niitä piirteitä, joista on minulle hyötyä esim. kuvataideterapeutin työssäni.

Itselle oli elvyttävää löytää tie takaisin omaan itseen ja hyväksyä oma herkkyys. Oman herkkyyden hyväksymisessä auttaa itsemyötätunto. Maailma kaipaa herkkyyttä ja empatiaa ja sitä, että jokainen saa olla omanlaisensa, ainutlaatuinen yksilönsä, erityisherkkä, herkkä tai jotakin muuta. Tärkeintä olisi, että kohtelisimme toisiamme kunnioittavasti ja hyväksyvästi. Nykyään näen erityisherkkyyden voimavarana.

Pidän 3.8.2024 Heimojuhlilla voimaeläinaiheisen taidetyöpajan, jossa maalaamme oman voimaeläimen ja kirjoitamme siitä. Pajassa pohdimme mm. mitä eläinten erityisiä kykyjä tai ominaisuuksia sinä haluaisit itsellesi? Minkälaista voimaa kaipaat voidaksesi paremmin? Haluaisitko enemmän pääskysen iloa vai kenties olla yhtä älykäs kuin korppi tai nauttia hetkestä kuin sudenkorento? Tule ottamaan selvää…

P.S. Yksi minun voimaeläimistäni on joutsen, joka on elämän ainutkertaisen pyhyyden symboli. (Maaretta Tukiainen: Pohjolan voimaeläimet)


Kirjoittaja: Tuula Forsbom

FM, kuvataideterapeutti

www.mielensavyt.fi

https://www.instagram.com/mielensavyt/


12 kesäkuuta 2024

Erityisherkkä ikääntyy

Jäsenen blogikirjoitus:

 

Oletko ajatellut miten vuosien kertyminen, ikääntyminen muuttaa sinun erityisherkkyyttäsi? -Minä olen. Ja ajattelen, että kyllä se muuttaa meidän kokemusmaailmaamme.

Mietitään vaikka aistitiedon keruuta. Miten me täytymme aistimuksista missä olemmekin. Siksi bussimatka tai kaupan tungos voi olla rasittava jopa, vaikka muuten hauskaa olisikin.

Aistiärsykkeitä tulee ja tulee, niitä ei pääse pakoon. Ja jotensakin kun olen vanhempi, ikämummo jo, niin huomaan että tykkään siitä liiallisesta aistiärsyketulvasta aina vähemmän, vähemmän nyt kuin ennen. Siksipä viihdyn metsässä aina enemmän. Metsän tuomat ärsykkeet on lempeitä, sopivia ja virvoittavia.

- Pitäisiköhän minun muuttaa metsän keskelle...
 

No entäpä sitten ihmiset, hyvät, ihanat, ärsyttävät ja monenlaiset. Tavata, tehdä yhdessä, juhlia ja harrastaa muiden kanssa. Ei jaksa joka päivä, en ennenkään ole jaksanut. Siksi mm. osa-aikaiset työt ovat sopineet aina parhaiten minulle. Olen toki niin ambivertti että tykkään olla ihmisten parissa, tehdä muille, auttaa tai vaan olla ja jutella, mutta sitten taas en ollenkaan. Tähän vaikuttaa tietenkin monet seikat tähänkin, eli se tunteeko olonsa turvalliseksi. Kun siis tiedän tuon 'mörökölliyteni' niin suuntahan on selvä: metsä. Jänöpuput ei rasita aivoja, eikä muurahaisen purema ole minulle mikään paha juttu.

Tosiaan tuo erakkoluonne mikä minulla toisaalta on, on tavallaan voimistunut, mutta niin se ilo ihmisistäkin on. Joskus ihmettelen, miten hyvä keskustelu ja empaattinen yhdessäolo saa jonkinlaisen hyrinän aikaan jossakin aivokuoren kohdilla. Kuin niitä aivosoluja hierottaisiin.

Yhdessäolossa on kuitenkin vielä erityinen erityisherkkiä liikauttava asia. Se on se, että me helpolla imuroimme tunteita. Tunnemme surua surevan kanssa, kuin se olisi oma surumme. Kun toisella on huono olo, se tarttuu. Ja haluamme lohduttaa, auttaa. Aina ei voi, ja se kuormittaa kovasti. Tämä on asia, miksi omien rajojensa opettelu on tärkeää. Toisaalta ei tärkeää myötötuntoisuuttakaan pidä menettää. Mihin suuntaan kehittyy myötätunnon määrä, kaipa se taitaa lisääntyä iän myötä sekin.

Kaikki siis kasvaa vaan, hyvä ja paha, liika ja liikaa, kun ikääntyy?   -Se saattaa olla noinkin. Kerron lähinnä omista kokemuksistani tässä nyt, mutta myös tuttavilta höspöiltä kuulemaani.

Syvällisyyttä minä arvostan. Itse olen kova pohtimaan ja paneutumaan asioihin perusteellisesti. Nyt keväällä muuten tutkin kaikki mahdolliset kasvimaan vieruskasvit eli mikä sopii minkäkin kanssa, luin niitä oppaita asiasta kuin se olisi ollut maailman tärkeintä. Kaikkihan ei tosiaan viihdy vierekkäin, jotkut taas saavat toisensa kukoistamaan, antavat jopa makua toiselle, ah. Näinhän se muuten on meillä ihmisilläkin loppuviimeksi, vai mitä?

Niin kun sitten pohdin ja pohdin, niin meneehän se yhdeksi karuselliksi ajattelu välillä. Ja kun murehdin, murehdin niin asiasta kuin asian vierestä ottaen huomioon kaikki mitä suinkin löydän, ymmärrän tai päässäni itse keksin. Tämä perusteellisuus on yhtä lailla hyvä asia kuin huonokin. Tämäkin, kuten nuo muutkin hooäspeeominaisuudet.

Että jos ei pääse irti vaan vatvoo jotakin niin että keskittyminen muihin asioihin kärsii ja on ite jo aivan umpisolmussa. Niin, vanhentunut erityisherkkä, tätäkö tämä on aina enemmän? -On ja ei. Luulenpa että tieto ja kokemus, läsnäolon ja itsemyötätunnon osaaminen rajoittaa tuota vatvomista.

Mutta pohtia haluan. Hakea tietoa. Oppia uutta. Aina, aina. Huvittaa kun maisteritutkinnon jälkeen jatkoin opiskelua, en ollut kovinkaan iäkäs silloin, jonkun vuoden päälle kaksikymppinen ja äitini sanoi minua ikuiseksi opiskelijaksi. Mutta todella aina opiskelen uutta, kursseilla tai itsekseni, edelleen.

Elämän polku kuljettaa yhä uusiin maisemiin ja joskus sitä väsähtää. Erityisherkkä tarvitsee lepoa. Omat rajat, niiden tunteminen on tosiaan yhä tärkeämpää. Niin fyysiset rajat ja rajoitukset kuin psyykkiset ja kognitiiviset. Ei itseään pidä uuvuttaa.  

Mitä oikein haluan, minne olen menossa ja miksi. Jokainen joskus pohtii näitäkin. Ja omat arvot, niiden suunnassa haluaa olla yhä enemmän, kun ikää tulee. Erityisherkät ovat arvotietoisia ja voivat hyvin kun voivat elää kuten näkevät oikeaksi.  


 

Istahdan puunrungolle. Silitän sen rosoista pintaa. Rakas istumapuuni. Tässä sinä minua kannat taas. Monisävyisen vihreyden ympäröimänä olen kuin jossakin pesässä, turvassa. Rakas metsäni. Kyyneleitä putoilee sammaleeseen, kiitollisuudesta tähän hetkeen.


Maailmahan ei meitä jätä. Se tulvii uutisissa, täyttää tajuntamme. Puhuvat ihan kauheita. Tekevät kauheita. Ei ei ei noin!

- Eikä noin, eikä noin. Jaha, sitä ollaan nyt niiin viisaita. Kovastihan minun tekee mieli neuvoa ja opastaa. Siellä sun täällä. Ehkä tiedän enemmän kuin joku muu jostakin, joskus ja jossain. Päsmäävä ikäloppu eukko, sitä en halua.  Vaan kunhan saan olla vapaa, vähän villi ja rönsyileväkin, ottaen tilani, antaen tilaa toisillekin. Kadotan välillä esineitä ja jopa ajatuksia. Välillä väsyn. Mutta itseäni katson jo vähän lempeämmin: Tällainen olen. Tällainen olen tänään. Tavan erityisherkkä.


Merja Korpisaari

HSP kokemusasiantuntija, keskusteluryhmän vetäjä



Kommentoithan alle, jos sinulle tulee tästä aiheesta mieleen jotakin ja haluat jakaa sen muiden blogin lukijoiden kanssa! 

 

Jk. Erityisherkkä ikääntyy -sarjan 2. osa löytyy tästä: Erityisherkkä ikääntyy. Elonsiivous