Hiljaisuudessa

Hallituksen jäsenen blogikirjoitus:

Olen ollut nyt reilun viikon hiljaisuudessa, ja pari päivää pitää vielä olla puhumatta, jotta äänihuuleni saavat levätä. On ollut melko mielenkiintoista huomata, miten saa asioita hoidettua ja itsensä kuuluviin, kun tätä ei saa tehdä äänen avulla. Onneksi nykyään on apuja, kuten Google Kääntäjä, josta kirjoituksen saa myös puheena, mutta haasteita on silti piisannut.

Onnekseni kaikki kohtaamiset ovat olleet positiivia, joskin on erikoista, kuinka helpolla toinen alkaa matkimaan eleitä ja jättää puheen vähemmälle, kun vastapuoli ei puhu. Tai sitten kun näytän kirjoitettua tekstiä niin minulle puhutaan yli hitaasti aivan kuin kuulossani olisi jotain häikkää. Hermoni olen menettänyt vain mieheni kanssa, kun hän on kysynyt 8 asiaa minuutissa. Tuolloin olin keittiössä laittamassa ruokaa, enkä todellakaan voinut vastata osoittamalla peukalolla ylös tai alas…

Eilen kävimme mieheni kanssa kävelyllä luontopolulla. Oli hyvin mielenkiintoista seurata ihmisiä matkan aikana. Oli pariskuntia, jotka supattelivat hiljalleen, oli yksinäisiä vaeltajia, jotka vain kiisivät ohitse. Oli lapsiperheitä, jotka saattoi kuulla kaukaa ja pitkän aikaa. Ymmärrän lapsia, eivät he osaa ajatella, ja heidän kuuluukin kysellä ja ihmetellä elämää, mutta ne vanhemmat… Erityisesti eräs perhe, jonka kanssa polkumme kohtasi monta kertaa. Vanhemmat kailottivat omia höpinäitään paljon suuremmalla äänellä kuin lapset ja pitivät välillä aivan turhanpäiväistä rallatusta lemmikin märistä tassuista. Jossain kohden kuulin, kun sanoivat lapsille, että näiden tulisi olla hiljempaa, koska jotkut olivat tulleet alueelle rentoutumaan. Itse he jatkoivat meluamistaan. Niinpä niin, miten olisi se esimerkin voima… Olipa myös perhe, jolla oli mukanaan radio!

Kun sanoo vähemmän, pakosta kuulee enemmän. Samalla huomaan, kuinka paljon ns. turhaa itsekin sanon, ihan vaan sanoakseni jotain. Ja myönnettäköön, että puhun paljon itsekseni. Nyt kun kaikki pitäisi kirjoittaa niin on monta asiaa, joita ajattelen, mutta joiden tärkeys on niin pieni, että ne jäävät kirjoittamatta. Ehkäpä tästä parista viikosta jää jotain oppia tähänkin päähän, joten jos tapaan minun olevan hiljaa, saattaakin olla, että kuuntelen.

Heli

Retkellä Annalan puutarhalla

Jäsenen blogikirjoitus:

Voi miten aurinkoinen päivä meillä olikaan viime sunnuntaisella retkellämme Annalassa, Helsingin Vanhassakaupungissa! 

Annalanmäen keltaisessa puutalossa toimii Hyötykasviyhdistys (kuva: Merja Korpisaari).

Kolmentoista erityisherkän voimin kokoonnuimme. Vietimme aikaa puutarhalla kukkaloistoa ihaillen ja tietenkin keskustellen. Keskustelu rönsyili ja tutut tapasivat toisensa. Uusia kasvoja oli monia, teille kaikille tervetuloa yhdistykseen!

Villa Annebergin, Helsingin vanhimman huvilarakennuksen, kauniissa kahvilatilassa söimme Annalan vapaaehtoisten leipomia ihania piiraita. Voi pitkästä aikaa tässä niin herkkishenkisessä talossa, missä lautalattiat narisevat ja yrtit tuoksuvat. Ainakin minun sieluni lepää tässä paikassa.

Kiitos ryhmänkerääjäkollegoilleni Luontopoppoon Evalle ja Sellonryhmän Evalle sekä kaikille mukana olleille, ja kyllä, tästä on nyt tarkoitus tehdä perinne, retkestä Annalaan. Kerrotut ajatukset yhdistyksen toimintaan liittyen ovat myös mietintämyssyissä.

🍂🍂🍂

Huomaathan jäsen, että HSP Suomi ry:ssä kokoontuu monia paikallisryhmiä ympäri Suomea tänäkin syksynä. Seuraa paikallistoimintatiedotetta.

Ai sinä herkkä, jos et ole vielä jäsen, niin tule. Lienee se juuri tämä vertaisuus parasta meilläkin, se voi olla lohtu, lämpö ja lääke. Ja taas jaksaa.

Auringonkukka (kuva: Merja Korpisaari)

Kääpiösamettikukkia (kuva: Merja Korpisaari)

Terveisin Merja 

www.erityisherkat.fi

Paikkakokemus

Jäsenen blogikirjoitus

Erityisherkkänä saatat pysähtyä usein aistihavaintojen ympärille sekä käsittelemään tunteitasi liittyen tilaan. Luultavasti tiedostat asioita ympärilläsi tarkasti ja intuitiivisesti ja rakennat niistä kokonaisuutta mielessäsi. Aina tämä ei ole niin tietoista. Välillä saatat olla tietoisten havaintojen ulottumattomissa elämän hektisyydestä johtuen, ja havainnot ovat vähemmän tarkkoja. Tämä on inhimillistä, emme eriyisherkkinäkään toimi joka tilanteessa samalla tavoin. 

Erityisherkkänä kenties pidät omaelämäkerrallisesta työskentelystä ja luovasta tekemisestä kuvataiteen, kirjoittamisen tai valokuvaamisen äärellä. Sinulle saattaa olla tuttua sukupuun tai oman aikajanan tekeminen, joilla olet saanut tarkastella lähisuhteita ja elämäsi erilaisia vaiheita. Samoin ympäristö voi vaikuttaa sinuun. Tässä blogikirjoituksessa kerron omasta prosessista hahmottaa paikkakokemusta synnyinpaikkakunnastani, sekä annan ideoita oman paikkakokemuksen hahmottamiseen. Paikan voit valita itse, se voi olla sinulle tällä hetkellä merkityksellinen paikka, paikka jossa vain satut olemaan nykyhetkessä tai jokin menneisyyden ympäristö. Suhtautumisesi paikkaan kertoo jotain siitä ympäristöstä, missä olet, samalla paljastaen itsellesi jotain sinusta itsestäsi ja sinun kokemuksistasi. Tila voi esimerkiksi olla rakennus, paikkakunta, tai vaikkapa metsä. Suosittelen kuitenkin, että tekisit itsenäisesti tällaista omaelämäkerrallista taiteellista työskentelyä tilasta, jossa sinun on ollut pääasiallisesti hyvä olla. 

Blogikirjoitukseni ei ole tarkoitus olla traumatyöskentelyn väline, mutta kenties terapiasuhteessa sellaisenakin paikkakokemuksen hahmottamista voisi käyttää. Itsenäisesti sen kaltaista tarkastelua en suosittele, sillä se saattaa nostattaa vaikeita ja ahdistavia tunteita, joita on ikävä kohdata yksin. 

Olet aina yhteydessä johonkin ympäristöön. Saatat lukea tekstiä älylaitteen tai tietokoneen näytöltä tai kenties paperilta. Joku saattaa lukea kirjoitustani sinulle ääneen. Oli tekstin lukemisen suhteen asia niin tai näin, sitä minä en voi tietää. Mutta sen tiedän, että tällä hetkellä olet jossain tilassa, jossain ympäristössä. Se voi olla esimerkiksi koti, kirjasto tai kirkko. Voit saada monenlaisia paikkakokemuksia tilasta riippuen muun muassa aisteista, muistoista, tunteista, arvoista ja uskomuksista, tilaan liittyvästä konkretiasta ja käyttötarkoituksesta sekä muista ihmisistä. 

Opiskelen kuvataiteen YAMK-tutkintoa Satakunnan ammattikorkeakoulussa. Parhaillaan teen ammattikorkeakouluun opinnäytetyötä omasta paikkakokemuksesta synnyinpaikkakunnassani. Työssäni olen käsitellyt humanistisen maantieteen kautta erästä savolaista paikkakuntaa ja minun kokemuksiani sieltä. Kokemuksistani nousi kolme tasoa: luonto, eri alueet synnynpaikkakunnassa sekä omat henkiset ja hengelliset kokemukset. Aineistoa opinnäytetyöhöni olen tehnyt kolmella tavalla: kuvakollaaseilla, luovalla tekstillä sekä kuvataiteella. Nämä kaikki kolme tapaa ovat olleet oivallisia hahmottamaan omaa paikkakokemusta. Lopulta olen kirjoittamassa itselleni auki opinnäytetyöhön, mitä nämä luovat tekstit, kuvataideteokset ja kuvakollaasit kertovat minulle paikkakokemustani. Suosittelen sinua hahmottamaan luovasti omaa paikkakokemusta siten, että ensin luovia ilmaisumuotoja käyttäen kuvaisit paikkaa, jonka jälkeen kirjoittaisit paikkakokemuksen auki kokoavana ja selittävänä tekstuaaliseen muotoon. 

Aisteilla voit havaita yksityiskohtia tilasta. 

Paleleeko varpaita, onko rakennuksen lattia kenties kylmä? ‒ Millä värillä kuvaisit kylmyyttä? 

Tarjotaanko sinulle täällä jotain, tuoksuuko keittiössä kahvi? ‒ Millaisen tekstin kirjoittaisit vieraanvaraisuudesta? 

Voitko istahtaa tässä hetkeen, onko sohva mukavan pehmeä? ‒ Millaisilla valokuvilla kuvailisit lepoa?

Lisäksi voit hyödyntää muistoa. Millaisia muistoja ja ajatuksia sinulla nousee? 

Oletko kenties ollut tässä tilassa kokemassa suuria elämän mullistuksia vai elämässä arkisia hetkiä? 

Oletko tilassa rakastanut, surrut, unelmoinut – vai kaikkea näitä erikseen ja ehkäpä joskus yhtäaikaisesti. 

Mitä merkityksiä tällä ympäristöllä on ollut sinulle aiemmin, millaisia menneisyyden jälkiä se on sinuun jättänyt? 

Entä millaisia merkityksiä tilalla on nyt sinulle?

Kuka tässä tilassa asuu, asuuko siellä oma äiti, käpytikka vai onko se hierojan toimitila? 

Onko tila yksityinen, kuten jonkun koti, hengellinen, kuten jokin kirkkorakennus, rajattu jollekin ryhmälle (esim. jonkin yhdistyksen tai tietyn harrastuksen käyttöön), vai onko se täysin julkinen, kuten kirjasto?  Entä mitä se sinulle merkitsee?

Koetko olevasi tilassa kuin kotonasi? 

Näillä apukysymyksillä pääset alkuun tilan kokemisen hahmottamisen kanssa. Apukysymysten on tarkoitus avata ajatuksesi esittämään itsellesi lisää sopivia kysymyksiä tilasta, jotta pääset luovan tekemisen pariin. Jos kuvaat laajempaa tilaa, kuten jotain paikkakuntaa, voit "vierailla" yksittäisissä paikoissa ja tiloissa ja kuvata niistä hetkiä välähdyksinä ennen kuin kokoat isomman kokonaisuuden paikkakunnasta. 

Toivotan sinulle antoisia hetkiä oman paikkakokemuksen hahmottamisesi parissa. Toimikoon se yhtenä lisänä omaan sisäiseen maailmaan ja elämänhistoriaan tutustumiselle. Voisi olla mielenkiintoista joskus järjestää viikonloppu tai vaikka webinaari, jossa tarkasteltaisiin erityisherkän paikkakokemusta taiteen kautta, tällainen vinkkinä ja ideana vain yhdistykselle, jos asia kiinnostaa enemmän muitakin. Iloista syksyä, minulla se jatkuu paikkakokemuksen opinnäytetyön parissa.

Siina 

Mitä herkkyys on minulle opettanut?

Jäsenen blogikirjoitus

Blogitekstin alussa täytyy mainita, että lähes kaikki ajatukset ovat syntyneet omista havainnoista käsin. Nämä ovat ajatuksia siitä, miten tulkitsen itse herkkyyden vaikutusta elämässäni. Johtopäätökset olen tehnyt oman maallikkokäsitykseni pohjalta. Erityisherkkyydestä on olemassa tutkimustietoa, mikäli lukija haluaa tutustua sellaiseen mieluummin. Tämä kirjoitus on enemmänkin kokemustarina, ja siltä pohjalta muodostunut pohdiskelu ja osittain luonteeltaan hieman yleistäväkin

Mutta itse aiheeseen: mitä herkkyys on opettanut?

Kirjoitan otsikon sanat tietokoneen näppäimistöllä nopeasti tekstinkäsittelyohjelmaan. Jään tuijottamaan lausetta pitkäksi toviksi. Odotan, että se avaisi sisimmässäni virtauksen, joka toisi uusia intuitiivisia vastauksia kysymykseen. Virtausta ei vaan kuulu, ei näy. Istun paikallani, sängyssä, jalat ristissä. Alan kokemaan oloni epämiellyttäväksi. Kysymys tuntuu liian tunkeilevalta. En haluaisi jakaa sisäistä maailmaani muille, en edes herkkyyden heimolaisilleni. Mutta kuitenkin. Samaan aikaan, kun haluaisin pitää yksityisyyden, koen tarvetta kommunikaatioon. Tahdon jakaa omaa sisintäni ja omaa tarinaani herkkyyden kanssa. Haluan kokea vastavuoroisuutta ja yhteyttä sekä herkkisten että ei-herkkisten kanssa. Tahdon kertoa jotain itsestäni kuvaten samalla isompaa kertomusta: kertomusta elämästä herkkyyden kanssa. 

Niin, palataan otsikon kysymykseen. Mitä herkkyys on minulle opettanut? Kirjoitan kaksi ajatusta. Rajaan tämän aiheen sillä tavalla, ettei blogikirjoituksesta muodostuisi pituudeltaan uusi Sinuhe Egyptiläinen. Herkkyydestä riittäisi sanottavaa kirjoitus kuin toinenkin, joten rajaaminen on nyt suurta viisautta.

Herkkyys on antanut minulle itsetuntemusta. Herkkyyteeni on liittynyt kyky eritellä omia menneitä kokemuksiani ja tulevaisuuden haaveita, ja se on antanut minulle taidollisuuden yhdistellä näitä osasia keskenään ja luoda niiden välillä yhteyksiä. Herkkyys on antanut minulle lukutaitoa omaan itseeni, mikä on auttanut siihen, että olen voinut tehdä elämässäni valintoja, jotka tuntuvat vuosien päästäkin vielä omilta. Toisaalta herkkyyteni takia prosessoin tunne-elämääni tarpeettomankin paljon. Olen kääntynyt siinä mielessä sisäänpäin, että minulle tyypillisempää olisi käydä lävitse yksityiskohtaisesti isoja tunteita herättäneitä kokemuksia kuin vain kumartaa kiitollisin mielin kohti mennyttä ja syleillä syli auki tulevaa. Helposti näen yhtymäkohtia ja kerroksellisuutta menneen, nykyisen ja mahdollisesti tulevan tarinani välillä. Tämä omalla tavallaan on hyvin antoisaa, mutta toisaalta myös välillä prosessointi voi käydä kuormittavaksi. Välillä joudun muistuttamaan itseäni, että elämä on tarkoitettu elettäväksi ilman sen suuremman henkilökohtaisen kertomuksen rakentamista. Itsetuntemuksen rinnalla me kaikki, myös me herkät, tarvitsemme myös itsemyötätuntoa. 

Toisen havainnon teen ihmissuhteista ja yhteisöistä. Olen huomannut, että kaikki ihmiset eivät ole erityisen herkkiä. HSP Suomi ry:n verkkosivuilla kerrotaankin, että joka viides ihminen on erityisherkkä. Saatat pohtia, että koska herkkyys on  vain yksi ominaisuus muiden joukossa, niin miksi tästä ominaisuudesta pitää tehdä niin iso numero, että erityisherkät tarvitsevat jopa oman yhdistyksen? Tästä aiheesta voisi syntyä oma blogikirjoituksensa! Lyhyesti avaan tämän ominaisuuden merkityksellisyyttä vain toteamalla, että herkkyys vaikuttaa voimakkaasti ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Neljä viidestä ihmisestä ei ymmärrä tätä herkkyyden ominaisuutta oman kokemuksensa kautta. Asiasta on tietenkin tietoa olemassa, ja sitä kautta myös ei-herkkikset voivat ymmärtää jollain tavalla erityisen herkkyyden ominaisuuden kaikkine iloineen ja suruineen. Mutta kokemuspohjaista tuntemusta heillä ei erityisherkkänä elämiseen ole. Mitä tämä siis käytännössä tarkoittaa? Ajattelen, että yhteiskunnat suurelta osin rakentuvat ilman kokemuspohjaista ymmärrystä erityisherkkyydestä, joten herkkyyden vaikutukset esimerkiksi työelämässä saatetaan sivuttaa helpommin. Tästä syystä erityisherkät saattavat kokea erilaisuutta ja vierautta erilaisissa yhteisöissä. 

Monimuotoisuus on rikkaus. Elämässä onkin kaunista se, että ihmiset erilaisten ominaisuuksiensa kanssa rakentavat yhdessä asioita yhteisiä päämääriä kohti. Ei-erityisherkät eivät ole sen huonompia kuin me herkkiksetkään. Kyseessä on vain erilaiset ominaisuudet, joten olisi hyvä yhteisössä panostaa kunkin yksilön itsetuntemukseen ja heidän oman näköiseen resurssien käyttöön. Jollekin ei sovellu multitasking, toisella ei riitä kärsivällisyys tarkkaan, yksityiskohtaista havaintoa vaativiin tehtäviin. Muun muassa tällä tavalla me poikkeamme toinen toisistamme. 

Päätän lopettaa ajatukseni tähän.

Huokaisen syvään.

Tuollaiseen aallokkoon herkkyyden virtaus minut tällä kertaa heitti. Itseeni ja muihin. Vuorovaikutukseen toisten kanssa, ja syvään itsetuntemukseen. Ja nämä lieneekin tämän elämän yksiä tärkeimpiä palasia: minä, muut ja me yhdessä erilaisine ominaisuuksinemme.

Iloista syksyä kaikille lukijoille toivottaen,

Siina 

Jokainen ansaitsee onnen hetkiä

 

IT-asiantuntijan blogi

Valokuvasin eräänä elokuisena sunnuntaina Nallikarin majakkaa Oulussa. Jo majakan epätavallinen muoto paljastaa, että se on tarkoitettu ainoastaan vapaa-ajan viettäjille eikä merenkulkijoille. Nallikarin uimaranta ja majakka sijaitsevat paikallisten ihmisten ja matkailijoiden suosimalla merenranta-alueella. 

Loppukesän alle kahdenkymmenen asteen lämpötiloissa aluetta eivät enää kansoittaneet auringonpalvojat, pallopelien pelaajat eivätkä piknikin nauttijat. Alueella liikkui kauniista päivästä nauttivia ihmisiä, eräät hieman joutuisammin polkupyörällä sekä toiset kävellen ja näkymiä tiiviimmin ihaillen. 

Majakkakuvan edustalle sattuneesta pariskunnasta en tiedä yhtään mitään. Heidän välillä näytti onnellisuutta pursuavan runsaasti. Vaikka taivasta olisivat peittäneet tummat pilvet ja kylmä tuuli olisi patistanut pariskuntaa takaisin sisätilojen suojiin, he tuskin olisivat mielenrauhaansa menettäneet. Pariskunta jakoi onnea toisilleen ilmiselvällä läheisyydellä ja osoittamalla aika ajoin huomiota toisilleen. Heidän onnensa ei ollut keneltäkään muulta pois. 

Hiljalleen väistyvän kesän tapahtumat mitä ilmeisimmin täydensivät meidän jokaisen kokemuksiamme väliin positiivisemmin ja toisinaan vähemmän mairittelevasti. Tällaistahan normaali ihmisen elämä on. 

Olisi hienoa, jos taikasauvaa heilauttamalla voisi vähentää ihmisten vaikeuksia. On näet aiheetonta väittää, että kärsimys jalostaisi kenestäkään ylevämpää ihmistä. Ehkä vastoinkäymisten kokeminen opettaa elämää ja elämään. Omalla kohdallani olen jäävi sanomaan, olenko runsaasta oppimateriaalista huolimatta oppinut mitään.

Kirjailija Eino Leino ohjeistaa erään runonsa alussa näin: "Kell' onni on, se onnen kätkeköön." Miksi hän näin tekee? Kuvatkoon vaan runo elämää omien suodattimiensa läpi. Joskus se näkee elämän punahehkuvana ja toisinaan myrskyn tummana. Kumpaankaan ääripäähän ei tarvitse kuulua tarkoituksellinen ihmisen onnen vaimentaminen. 

Brittiläisen Lewis Carrollin tunnetuin kirja on suomennettu nimellä Liisan seikkailut ihmemaassa. Itse pidän kirjalle parempana nimeä Liisa Ihmemaassa. Alun perin lastenkirjaksi tarkoitettu teos sopii hyvin aikuisillekin ‒ ovathan sen tapahtumat yllättäviä ja hieman pelottaviakin. 

Kun kesän lopulla kuvaannollisesti päädyin omaan Ihmemaahani, en kirjan päähenkilö Liisan tavoin joutunut kamppailemaan saadakseni järkeä tapahtumiin. Minun Ihmemaani vaikutti yhtä lailla sadunomaiselta, mutta Liisan kokemasta poiketen rauhoittavalta. Liisan kohtaamat satuhahmot tuskin soivat hänelle yhtä turvallista mielentilaa kuin minun kohtaamani henkilö on minulle antanut. Päättynyt elokuu kohteli minua hienosti. 

Seppo Alaruikka