12 kesäkuuta 2024

Erityisherkkä ikääntyy

Jäsenen blogikirjoitus:

 

Oletko ajatellut miten vuosien kertyminen, ikääntyminen muuttaa sinun erityisherkkyyttäsi? -Minä olen. Ja ajattelen, että kyllä se muuttaa meidän kokemusmaailmaamme.

Mietitään vaikka aistitiedon keruuta. Miten me täytymme aistimuksista missä olemmekin. Siksi bussimatka tai kaupan tungos voi olla rasittava jopa, vaikka muuten hauskaa olisikin.

Aistiärsykkeitä tulee ja tulee, niitä ei pääse pakoon. Ja jotensakin kun olen vanhempi, ikämummo jo, niin huomaan että tykkään siitä liiallisesta aistiärsyketulvasta aina vähemmän, vähemmän nyt kuin ennen. Siksipä viihdyn metsässä aina enemmän. Metsän tuomat ärsykkeet on lempeitä, sopivia ja virvoittavia.

- Pitäisiköhän minun muuttaa metsän keskelle...
 

No entäpä sitten ihmiset, hyvät, ihanat, ärsyttävät ja monenlaiset. Tavata, tehdä yhdessä, juhlia ja harrastaa muiden kanssa. Ei jaksa joka päivä, en ennenkään ole jaksanut. Siksi mm. osa-aikaiset työt ovat sopineet aina parhaiten minulle. Olen toki niin ambivertti että tykkään olla ihmisten parissa, tehdä muille, auttaa tai vaan olla ja jutella, mutta sitten taas en ollenkaan. Tähän vaikuttaa tietenkin monet seikat tähänkin, eli se tunteeko olonsa turvalliseksi. Kun siis tiedän tuon 'mörökölliyteni' niin suuntahan on selvä: metsä. Jänöpuput ei rasita aivoja, eikä muurahaisen purema ole minulle mikään paha juttu.

Tosiaan tuo erakkoluonne mikä minulla toisaalta on, on tavallaan voimistunut, mutta niin se ilo ihmisistäkin on. Joskus ihmettelen, miten hyvä keskustelu ja empaattinen yhdessäolo saa jonkinlaisen hyrinän aikaan jossakin aivokuoren kohdilla. Kuin niitä aivosoluja hierottaisiin.

Yhdessäolossa on kuitenkin vielä erityinen erityisherkkiä liikauttava asia. Se on se, että me helpolla imuroimme tunteita. Tunnemme surua surevan kanssa, kuin se olisi oma surumme. Kun toisella on huono olo, se tarttuu. Ja haluamme lohduttaa, auttaa. Aina ei voi, ja se kuormittaa kovasti. Tämä on asia, miksi omien rajojensa opettelu on tärkeää. Toisaalta ei tärkeää myötötuntoisuuttakaan pidä menettää. Mihin suuntaan kehittyy myötätunnon määrä, kaipa se taitaa lisääntyä iän myötä sekin.

Kaikki siis kasvaa vaan, hyvä ja paha, liika ja liikaa, kun ikääntyy?   -Se saattaa olla noinkin. Kerron lähinnä omista kokemuksistani tässä nyt, mutta myös tuttavilta höspöiltä kuulemaani.

Syvällisyyttä minä arvostan. Itse olen kova pohtimaan ja paneutumaan asioihin perusteellisesti. Nyt keväällä muuten tutkin kaikki mahdolliset kasvimaan vieruskasvit eli mikä sopii minkäkin kanssa, luin niitä oppaita asiasta kuin se olisi ollut maailman tärkeintä. Kaikkihan ei tosiaan viihdy vierekkäin, jotkut taas saavat toisensa kukoistamaan, antavat jopa makua toiselle, ah. Näinhän se muuten on meillä ihmisilläkin loppuviimeksi, vai mitä?

Niin kun sitten pohdin ja pohdin, niin meneehän se yhdeksi karuselliksi ajattelu välillä. Ja kun murehdin, murehdin niin asiasta kuin asian vierestä ottaen huomioon kaikki mitä suinkin löydän, ymmärrän tai päässäni itse keksin. Tämä perusteellisuus on yhtä lailla hyvä asia kuin huonokin. Tämäkin, kuten nuo muutkin hooäspeeominaisuudet.

Että jos ei pääse irti vaan vatvoo jotakin niin että keskittyminen muihin asioihin kärsii ja on ite jo aivan umpisolmussa. Niin, vanhentunut erityisherkkä, tätäkö tämä on aina enemmän? -On ja ei. Luulenpa että tieto ja kokemus, läsnäolon ja itsemyötätunnon osaaminen rajoittaa tuota vatvomista.

Mutta pohtia haluan. Hakea tietoa. Oppia uutta. Aina, aina. Huvittaa kun maisteritutkinnon jälkeen jatkoin opiskelua, en ollut kovinkaan iäkäs silloin, jonkun vuoden päälle kaksikymppinen ja äitini sanoi minua ikuiseksi opiskelijaksi. Mutta todella aina opiskelen uutta, kursseilla tai itsekseni, edelleen.

Elämän polku kuljettaa yhä uusiin maisemiin ja joskus sitä väsähtää. Erityisherkkä tarvitsee lepoa. Omat rajat, niiden tunteminen on tosiaan yhä tärkeämpää. Niin fyysiset rajat ja rajoitukset kuin psyykkiset ja kognitiiviset. Ei itseään pidä uuvuttaa.  

Mitä oikein haluan, minne olen menossa ja miksi. Jokainen joskus pohtii näitäkin. Ja omat arvot, niiden suunnassa haluaa olla yhä enemmän, kun ikää tulee. Erityisherkät ovat arvotietoisia ja voivat hyvin kun voivat elää kuten näkevät oikeaksi.  


 

Istahdan puunrungolle. Silitän sen rosoista pintaa. Rakas istumapuuni. Tässä sinä minua kannat taas. Monisävyisen vihreyden ympäröimänä olen kuin jossakin pesässä, turvassa. Rakas metsäni. Kyyneleitä putoilee sammaleeseen, kiitollisuudesta tähän hetkeen.


Maailmahan ei meitä jätä. Se tulvii uutisissa, täyttää tajuntamme. Puhuvat ihan kauheita. Tekevät kauheita. Ei ei ei noin!

- Eikä noin, eikä noin. Jaha, sitä ollaan nyt niiin viisaita. Kovastihan minun tekee mieli neuvoa ja opastaa. Siellä sun täällä. Ehkä tiedän enemmän kuin joku muu jostakin, joskus ja jossain. Päsmäävä ikäloppu eukko, sitä en halua.  Vaan kunhan saan olla vapaa, vähän villi ja rönsyileväkin, ottaen tilani, antaen tilaa toisillekin. Kadotan välillä esineitä ja jopa ajatuksia. Välillä väsyn. Mutta itseäni katson jo vähän lempeämmin: Tällainen olen. Tällainen olen tänään. Tavan erityisherkkä.


Merja Korpisaari

HSP kokemusasiantuntija, keskusteluryhmän vetäjä



Kommentoithan alle, jos sinulle tulee tästä aiheesta mieleen jotakin ja haluat jakaa sen muiden blogin lukijoiden kanssa!



03 kesäkuuta 2024

Toiminnanjohtajan kesäterveisiä



Hei kaikille!

Ehkä muistattekin, että kirjoitin blogiin huhtikuussa aloittaessani hankekoordinaattorina HSP Suomi ry:ssä HSP Nuoret aikuiset -hankkeessa. Ilokseni saan kertoa, että kesäkuusta eteenpäin olen myös tämän yhdistyksen toiminnanjohtaja. Odotan innolla loppuvuotta tässä kaksoisagentin roolissa. Halusinkin kirjoittaa blogiin ajatuksiani kuluneista kuukausista ja tässä järjestössä työskentelystä.

Järjestöjen merkitys sekasortoisessa maailmassa

Suomen hallituksen uusien linjausten myötä myös järjestöjen tulevaisuus on epävarmempi kuin koskaan. Avustuksista leikataan, mikä tulee väistämättä näkymään myös monen järjestön toiminnassa. Toisaalta näinä aikoina mielestäni järjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan merkitys korostuu. Yhteiskuntaa ovat viime aikoina koetelleet monet suuret kysymykset kuten koronapandemia, ilmastokriisi ja sodat. Epävarmuuden ja konfliktien aikoina ainakin itse kaipaan entistä enemmän yhteisöä ja ihmisiä ympärilleni. Siksi järjestössä työskentely antaa minulle voimaa. Parhaimmillaan järjestötyössä tutustuu uusiin ihmisiin, pääsee luomaan erilaisia verkostoja ja tekemään merkityksellistä työtä.

Tässä yhdistyksessä on paljon potentiaalia, ja teemme tärkeää työtä erityisherkkyyden esiintuomisessa yhteiskunnassa. Ainakin itseäni herkkänä ihmisenä maailman meno joskus ahdistaa, joten on tärkeää, että elämässä on merkityksellisiä asioita joihin keskittyä. Minulle yksi niistä asioista on tällä hetkellä työ HSP Suomi ry:ssä.

Yhteistyön merkitys

Olen päässyt tässä yhdistyksessä kehittämään muun muassa nuorille aikuisille suunnattua toimintaa, saavutettavaa viestintää sekä ideoimaan toimintaamme jatkossa. Yhdistyksemme on pieni, ja olenkin lyhyessä ajassa saanut jopa etäyhteyksin luotua lämpimät suhteet työyhteisöni jäseniin. Herkkänä ihmisenä minulle on tärkeää, että chatin päässä on kollegoita, joille voin kertoa työpäivän kuulumisia.

Järjestömme hallituksen jäsen Heli on myös tehnyt ison työn elokuun Heimojuhlien järjestelyssä. Tapahtuma on yhdistyksen jäsenille suunnattu päivä, jossa on erilaista ohjelmaa ja yhteistä ajanviettoa. Olenkin päässyt Heimojuhlien järjestelyn myötä tekemään myös hallituslaisten kanssa enemmän yhteistyötä. Nähdäänkö siis lauantaina elokuun 3. päivä Turussa? Pääset ilmoittautumaan Heimojuhlille verkkosivujemme kautta. Jos haluat olla yhteydessä tai kysyä lisää yhdistyksen toiminnasta, ethän epäile ottaa yhteyttä minuun tai muihin työntekijöihimme verkkosivuilta löytyvien yhteystietojen kautta.

Aurinkoista kesää kaikille!

Emma Mäkelä

Toiminnanjohtaja ja hankekoordinaattori, HSP Suomi ry


28 toukokuuta 2024

Mietteitä Erityisherkkyyden ja nepsy-piirteiden erot ja yhteneväisyydet - etäkeskustelutilaisuudesta

 


Yhdistyksessä harjoittelijana olen voinut tehdä sukelluksen sisimpään ja antaa herkkyyteni tulla esiin näkyvämmäksi niin itselleni, mutta myös muille. Muutenkin opiskelu sellaisessa vaiheessa elämää, jolloin useimmat odottavat niitä asioita, jolloin saisi levätä ja olla rauhassa, on minulle ollut matka syvempään itsetuntemukseen ja innostukseen. Olen uusien voimavarojen etsinnässä ja ajattelen, että ne tulevat käyttööni, jotta voin jakaa siitä mitä osaan, ymmärrän ja joka kasvaa minussa ja samalla yhteisössäni. Pisara meressä, joka väreilee renkaita.

Keskusteleminen syvistä ja tärkeistä asioista on aina ollut läheistä minulle. Maailma on täynnä aiheita, mutta sellaisten äänten esiin tuominen, jotka jäävät kohinan alle, ovat nekin ääniä, joissa voisi olla muutoksen värähtely ja yhdistävä tekijä. Parhaimmillaan se muuttaa yhteiskuntaa ja mahdollistaa aitoja kohtaamisia. Sain harjoitteluni aiheeksi ohjata keskustelua, jossa puhuimme neuroepätyypillisyyden ja erityisherkkyyden yhteneväisyyksistä ja eroista. Meitä oli kokemustoimijoita sekä asiantuntija ja kävimme keskustelun etänä. Paikalla oli kuuntelijoita useita kymmeniä.

Verkossa järjestettävä keskustelu voi tuntua todellakin etäiseltä, mutta viimeisten vuosien aikana olen oppinut etämahdollisuuksien hyödyt: paikalla voi olla kuuntelijoita, jotka eivät ehkä tulisi fyysisesti paikan päälle. Lämpimän ilmapiirin luominen on täysin mahdollista, kun yhdessä keskitymme kuuntelemaan ja kuulemaan mitä toisella on kerrottavana.

Kiitos ADHD-liiton Katriinalle arvokkaasta osaamisesta ja selkeydestä siitä, millaisena liitto näkee heidän kokemustoimijoiden viestin. Kiitos Susannalle, joka kertoi ja sanoitti tätä viestiä todella hienosti ja avoimesti. Kiitos myös Seljalle, joka on tutkinut erityisherkkyyden teemaa ja teorioita omassa gradussaan ja toi tätä tietoa kaikkien kuultavaksi. Kiitos yhdistykselle, joka mahdollisti keskustelun ja aihepiirin. Mutta toivon, että tämä oli alku sellaiselle, minkä olisi hyvä jatkua.

Toivon siis lisää syvällisiä ja ajankohtaisia aiheita ja kohtaamisia tulevaisuudessakin. Kuuntelun merkitys ja puheen viesti on paluu ihmisyyden alkujuurille, jolloin oli vain puhe ja puhujan kuuntelu.
Nykyhetkessä digitalisaatio luo mahdollisuuksia tähän yhä enemmän, kun vain huolehdimme toisia kunnioittavasta ja turvallisesta sävystä. Tämä jos mikä yhdistää maailmaa.

Jarna




24 toukokuuta 2024

Erityisherkkyys -minun tarinani lapsuudesta aikuisuuteen



Minä olin lapsena hiljaisempi kuin muut, koska tarkkailin ja pistin merkille ympäröivästä maailmastani kaikki pienetkin yksityiskohdat. Minun oli helpompi puhua pienessä porukassa, kuin olla esillä isolle yleisölle. Muistan kun näin pienenä Michael Jacksonin Earth Song -kappaleen musiikkivideon musiikkiteeveeltä ja mietin, miksi ihminen tekee noin? Minä olin lapsena hyvin tietoinen mm. maailman nälänhädästä, sotaa pakenevista ihmisistä ja rasismista, mutta eihän pieni ihmisen alku pysty käsittämään miksi ne asiat ovat olemassa ja miksei aikuiset vaan lopeta niitä. Miksi ei ruokaa riitä kaikille maailmassa, miksi on sotia ja miksi ketään kiusataan ulkonäön perusteella. 

Minulla on lapsuuden päiväkirjassani runo ja piirustus, jonka olen ensimmäisellä luokalla kirjoittanut tytöstä, joka oli aina välitunnilla yksin. Runossa mainitsin, että minusta voisi tulla tämän tytön ystävä ja niin meistä sitten tulikin lapsena ystävät. Huomasin usein ennemmin syrjityt ja yksinäiset, kuin suositut isot yhteisöt. Pidin aina heikoimpien puolia, halusin olla kaikkien kaveri ja minusta tuntui todella pahalta kuulla, nähdä tai edes tietää jos jotakin kiusattiin. Minulla oli lapsena hyvin voimakkaat ja eläväiset unet. Seikkailin unissani milloin missäkin ja muistin myös usein uneni aamulla. Minua rupesi jo hyvin varhain kiinnostamaan unien tulkinta.

Menetin isäni auto-onnettomuudessa ollessani 7-vuotias. Pistin oman suruni sivuun, koska minä en halunnut kenenkään säälivän minua tai tulevan surulliseksi vuokseni. Kerroin todella avoimesti isäni kuolemasta ja usein jopa aloitin itse siitä kertomaan, jottei kiusallisia hetkiä vastapuolelle syntyisi. Vuoden 1994 joulun alla näin tähdenlennon, toivoin isääni takaisin ja mikäli isä ei voi tulla niin sitten joulupukki voisi tuoda Baby Born -nuken. Sain joululahjaksi Baby Born -nuken ja mietin, että se oli se tähdenlento.

Lapsuudesta aikuisuuteen pidin itseäni erilaisena, jotenkin huonompana hiljaisuuteni takia ja aina minua varjosti riittämättömyyden tunne. Nuo tuntemukset ottivat minusta lopulta vallan, vaikuttivat jokaiseen ihmissuhteeseeni, koko elämääni. Epävarmuus ja luottamuksen puute, menettämisen pelko ja yksinjäämisen pelko, nuo asiat aiheuttivat paljon väärinymmärrystä ihmissuhteissani. Itse en tuolloin vielä pystynyt tunnistamaan enkä kontrolloimaan tunteitani kovinkaan hyvin. Itkin peilin edessä katsoen omaa peilikuvaani, sanoin itselleni ääneen rumia asioita itsestäni ja vartalostani. Sätin itseäni pitkään jos mielestäni olin tehnyt jotain väärää tai noloa. Läheiset ihmiset mainitsivat minulle, ettei ole kiva kun puhun itsestäni niin, koska ne asiat ei ole totta. En uskonut, en vain nähnyt muuta totuutta kuin omani.

Viimeiset kuusi vuotta, ja varsinkin tänä vuonna, kun isäni kuolemasta tuli 30 vuotta, olen tehnyt matkaa itseeni ja tutkaillut sitä, kuka oikeastaan olen ja miksi olen kokenut maailman ja tunteet paljon voimakkaammin kuin moni muu elämässäni.

Uuvuin 2019 syksyllä ja siitä alkoi minun muutosmatkani, hitaan toipumisen kautta. Päätin, että jonkin täytyy muuttua, en voi olla aina kaikille kaikkea ja saatavilla. En ole muille mikään pahan olon kovalevy, jonne voi tallettaa ikävät asiat. En voi aina töissä vaan joustaa oman jaksamiseni kustannuksella. Päätin, että opettelen rakastamaan itseäni, niin kuin rakastan läheisiäni.

Keväällä 2020 menin ensimmäisen kerran peilin eteen ja sanoin ääneen ”olet kaunis ja sinä riität”. Tuosta alkoi uusi päivittäinen rutiini, jota olen toistanut tähän päivään saakka. Ei pahoja sanoja itsestäni enää koskaan, minä riitän. Näiden vuosien aikana olen opetellut itsemyötätuntoa, mitkä ovat rajani ihmissuhteissa ja työelämässä. Olen oppinut sanomaan ei, silläkin riskillä, että joku saattaa siitä minulle suuttua tai loukkaantua. En ole vastuussa toisten tunteista ja minulla on myös oikeus kuunnella omiani, jotta jaksan paremmin. Olen luopunut tai ottanut etäisyyttä ihmissuhteista, jotka imevät minusta energiaa, antamatta minulle mitään takaisin. Olen oppinut puhumaan omista tunteistani. 

Minulle on tullut elämääni uskomattoman ihania ihmisiä näiden 6 vuoden aikana, vähättelemättä yhtään elämäni aikana rakentuneita ihania ja vahvoja ihmissuhteita. Minä olen oppinut tekemään asioita yksin, koska aiemmin jätin tekemättä, jos en saanut ketään seurakseni. Olen oppinut nauttimaan yksinolosta, tuntematta yksinäisyyttä. Minä jopa nautin nykyään enemmän yksinolosta, kuin siitä, että minun seurassani jatkuvasti olisi joku ihminen. Olen oppinut olemaan ajattelematta, mitä minusta ajatellaan. Olen oppinut kumoamaan elämäni aikana kertyneitä rajoittavia uskomuksia ja ajatuksia. Olen oppinut olemaan yliajattelematta kaikkea ja koko ajan. 

Ja mikä tärkeintä, olen oppinut kääntämään erityisherkkyyteni vahvuudeksi, minulle se on erityinen lahja tässä pahuutta ja surua täynnä olevassa maailmassa. Erityisherkkyyteni avulla minulla riittää ymmärrystä ja rakkautta, eikä asiat edessäni ole mustavalkoisia. Ylpeydellä kannan mukanani ja vaalin sirpaleista kasattua peiliä, joka vuosi vuodelta näyttää ehjemmältä.

Peilistä katsoo takaisin erityisherkkyyden lahjan saanut, ihana ja kaunis Marjo, eli minä.

Opiskelen tällä hetkellä ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi ja matkaani erityisherkkänä tulevana ammattivalmentajana voit seurata IG: @marjourneyoflearning

Marjo Räsänen

 

13 toukokuuta 2024

Kirjasuositus omaa herkkyyttään tutkivalle: Herkäksi Syntynyt



Kirjoittajat: Prinsessa Märtha Louise ja Elisabeth Nordeng 2017, Suomennos 2019: Ebba Erolin Kustantaja: Otava.

Miten minä sovin joukkoon tällaisena kuin olen, pohtivat Norjan prinsessa Märtha Louise ja hänen ammatillinen kollegansa Elisabeth Nordeng. Kirjassaan Herkäksi syntynyt he käyvät läpi elämäänsä lapsuudesta aikuisuuteen ja pohtivat erityisherkkyyttään. Märthan ja Elisabethin erityisherkkyyden piirteet eroavat toisistaan ja lukijana on helppo samaistua jommankumman kokemukseen tai luonnehditaan eri tilanteiden vaikutuksista. Kirjan alussa he tuovat esiin teoriaa erityisherkkyydestä ja tähdentävät, että erityisherkkyyttä on monenlaista. Kirjassa kerrotaan myös muiden julkisesti erityisherkiksi itseään luonnehtivien kokemuksia, jotka tuovat lisänäkökulmaa itsensä tutkiskeluun. Ehkä juuri näiden eroavaisuuksien vuoksi lukijan on helpompi ymmärtää omaa erityisherkkyyttään ja tuntea varmuutta omista kokemuksistaan ja saada niille selvennyksiä kirjan henkilöiden kokemuksien kautta.

Märtha luonnehtii itseään ekstrovertiksi ja Elisabeth introvertiksi. Kuitenkin molemmissa on huomattavissa samanlaista luonnehdintaa ja ajatusprosessia, hieman eri näkökulmista kokemuksen suhteen. Kirja etenee kronologisesti kohti aikuisuutta sisältäen itsensä hakemista, omien tunteiden ja herkkyyden tulkitsemista sekä merkittäviä elämänkäänteitä, kuten perhesuhteita, äitiyttä ja ammatillista itsensä hakua. Lukija voi samaistua aiheisiin sen mukaan, mikä itselle on tärkeää.

Kerronta on aitoa ja kuvaa suuria tunteita, niin iloa kuin surua tai vihaa. Se sisältää yksinpuhelua, pohtimista ja oppimiskokemuksia. Kerronta on myös mukaansatempaavaa ja jollakin tavalla hyvin henkilökohtaista. Märtha ja Elisabeth kertovat omasta elämästään vapaasti ja tuntuukin kuin saisi eturivin paikan seurata heidän kasvuaan kohti nykyistä tilaa, jossa he kokevat olevansa tyytyväisiä omaan tilanteeseensa sekä elämänvalintoihinsa.

Kirja tarjoaa konkreettisia harjoituksia oman herkkyyden tutkimiseen, rentoutumiseen ja rauhoittumiseen. Se tarjoaa myös näkökulmia oman herkkyyden valjastamiseen voimavaraksi. Siinä on myös paljon lähteitä ja lisäluettavaa aiheesta niin teoreettisesti kuin kokemusperäisesti. Suosittelen kirjaa iltalukemiseksi henkilölle, joka haluaa ymmärtää itseään ja saada vahvistusta omille kokemuksilleen. Kirjan monipuolisuus tarjoaa paljon pohdittavaa ja esimerkiksi minulle se antoi suuntaviittoja oman erityisherkkyyteni käyttämiseen vahvuutena ja osana elämää. On ihan ok, ettei täysin sovi joukkoon. Kunhan kokee riittävänsä juuri sellaisena kuin itse on.

Karoliina P-S