24 helmikuuta 2026

Poimintoja Kaisa Mäkelän kirjallisuuskatsauksesta

Lähde: Makela_Kaisa_opinnayte.pdf;jsessionid=B2FD37720D58EEC5DC2E07DBE72FA674


Herkkyys ympäristölle on yksilön persoonallisuuden piirre ja siten pysyvä ominaisuus, eikä kyseessä ole vika tai häiriö.

Kukkametafora, joka kuvastaa hyvin sitä, ettei herkkyys ympäristölle ole vain negatiivinen piirre. Metaforan mukaan matalan herkkyyden ryhmään kuuluvia kutsutaan voikukiksi, keskitason tulppaaneiksi ja herkimpään ryhmään kuuluvia orkideoiksi. Idea metaforan taustalla on se, että optimaalisessa ympäristössä herkät (orkideat) voivat ikään kuin kukoistaa, kun taas vähemmän herkät (voikukat) pärjäävät ympäristöstä riippumatta.

Naiset ovat keskimäärin herkempiä kuin miehet. Tätä pientä eroa biologisten sukupuolten välillä ei ole toistaiseksi pystytty tarkemmin selittämään.

Syitä sille, miksi jotkut ovat herkempiä ympäristön vaikutuksille, ei tunneta vielä kovin tarkasti. Ilmiöllä on selvästi biologinen perusta, sillä vastaavia ominaisuuksia on osoitettu yli 100 eläinlajilta. Tämä luonnollisesti myös vahvistaa ajatusta, että herkkyyspiirteestä on ollut evolutiivista hyötyä.

Tutkimusten perusteella on pystytty osoittamaan, että herkillä yksilöillä aktivoituu muita voimakkaammin aivoalueita, jotka liittyvät syvään tiedon käsittelyyn, lisääntyneeseen empatiaan ja taipumukseen kokea voimakkaita tunteita. Erityisherkillä yksilöillä empatiaan ja esimerkiksi peilisolujärjestelmään liittyvät aivoalueet aktivoituvat muita voimakkaammin.

Tutkijoiden tämänhetkinen näkemys on, että herkkyys ympäristölle ja neuropsykiatriset häiriöt ovat toisistaan erillisiä ilmiöitä, vaikka ne saattavat muistuttaa joiltain osin toisiaan.

Herkkyys ympäristölle on käyttäytymistieteessä jo verrattain paljon tutkittu ilmiö ja sen tiedetään olevan väestössä normaalisti jakautunut piirre ja on arvioitu, että noin 30 % ihmisistä olisi keskimääräistä herkempiä. Tämä tarkoittaa, että tarkkaa rajanvetoa herkän ja ei-herkän välillä ei voida tehdä, ja myös herkkien joukossa toiset ovat herkempiä kuin toiset. 

Viimeaikaisen tutkimuskirjallisuuden mukaan myös ympäristötekijät jo raskausajasta lähtien saattavat muokata yksilön herkkyyttä ympäristön vaikutuksille (Hartman, Belsky ja Pluess, 2023). Syntymää edeltävä stressialtistus, kuten äidin raskausaikana kokema stressi, voi johtaa haitallisiin lopputuloksiin tai päinvastoin positiiviseen kehitykseen, riippuen vanhemmuuden laadusta syntymän jälkeen. Syntyvästä lapsesta kehittyy muovautuvaisempi, jos raskausajan olosuhteiden perusteella on odotettavissa vaikeasti ennustettava, tai hoivaa vailla oleva, tai muuten epäotollinen ympäristö. Jos ympäristö on kuitenkin edullinen, kehitys kääntyy odotettua positiivisemmaksi. Raskausajan ympäristöllä on merkitystä myöhemmän herkkyyden kannalta.

Herkkyys saattaa vaikuttaa autoimmuunisairauksien kehittymiseen, sillä herkät kärsivät muita useammin stressistä ja on tiedossa, että autoimmuunisairauksiin liittyy voimakkaasti aktivoitunut sympaattinen hermosto.

Ympäristöllä on myös suurin vaikutus siihen, miten herkkyys ilmenee: yksilön kannalta edullisessa ympäristössä kyky vastaanottaa suuret määrät ärsykkeitä ja käsitellä niitä syvällisesti johtaa hyviin lopputuloksiin, kuten suurempaan hyötyyn erilaisista interventioista. Jos ympäristö puolestaan on haitallinen, herkkyys lisää riskiä huonompaan vointiin niin psykologisessa kuin somaattisessakin mielessä. Esimerkiksi riski kokea stressiä, uupumusta ja huonompaa fyysistä terveyttä kasvaa herkkyyden myötä, mutta herkkyydellä on myös mahdollisuus oikeanlaisessa ympäristössä ja oikeanlaisten työkalujen kanssa suojata niiltä.

Tieto herkkyydestä voi jo itsessään olla yksilölle arvokas ja terveyttä edistävä. Herkkyydestä tehtyjä haastattelututkimuksia yhdistää se, että herkät ovat tunteneet olonsa erilaisiksi, ulkopuolisiksi tai viallisiksi ennen kuin ovat saaneet tietää ominaisuudestaan. Tieto on koettu helpottavana, sillä asioille löytyy vihdoin selitys, henkilö kokee olevansa ”sittenkin normaali”, ja ulkopuolisuuden sijaan hän voi tuntea kuuluvansa johonkin joukkoon. Samalla myös yleisen hyvinvoinnin on koettu parantuneen ominaisuuden tunnistamisen myötä.



-Tanja Hanhela

21 helmikuuta 2026

Huippuhetki




Olen Laura, HSP-Kokemusasiantuntija, hyvinvointialan yrittäjä, tietokirjailija ja paljon muuta. Rakastan kirjoittamista, piirtämistä ja kaikkea luovaa värkkäilyä. Aloin piirtää omaksi iloksi ÄITI-sarjakuvaa v.24 omien kokemusten pohjalta - omassa arjessa kun on välillä elämyssirkusta ihan tarpeeksi. Pääosassa olen tietysti minä itse: nutturapäinen ja pilkkumekkoinen, herkkä, ujo ja pohdiskelevainen äiti, jolle esimerkiksi työelämä ja lasten meteli ja melske eivät ole aina ihan helppoja sietää. Kaikki sarjakuvan henkilöt ovat oikeita, vaikka välillä voinkin väritellä hieman lisää draamaa mukaan ja yhdistellä sekaan myös muiden herkkien kokemuksia.

18 helmikuuta 2026

Uusi hallitusjäsen esittäytyy

 


Hyvää uutta vuotta heimolaiset!

Olen Pirjo Riihiluoma, yhdistyksen hallituksen uunituore jäsen. Olen Oulun tyttöjä, asunut täällä suurimman osan elämääni.

Erityisherkkyysteemaan tutustuin vuonna 2018, kun Forum24-lehdessä näin nykyisen puheenjohtajan, Maritta Nikkisen, haastattelun erityisherkkyydestä sekä kutsun Heimojuhliin Ouluun Pohteelle. Ja heti jotenkin kolahti – tuonne täytyy mennä. Vastaanotto oli lämmin, ja osallistuessani keskusteluihin ja työpajoihin tunsin löytäneeni oman joukkoni. Ruma ankanpoikanen oli vihdoin löytänyt oman joutsenparvensa.

Olen noista ajoista lähtien ollut mukana kuukausitapaamisissa ja työpajoissa. On ollut voimaannuttavaa olla kaltaistensa joukossa. Löytäessäni ja nimetessäni itsestäni erityisherkkyyden piirteitä olen saanut tilaisuuden kirjoittaa elämäntarinaani aivan uusiksi. Enkä tarkoita hetken leimahdusta, vaan tämä on loppuelämän huikea matka.

Kun nyt siirryn hallitukseen toivon voivani olla mukana edistämässä tärkeää työtä tietoisuuden lisäämiseksi erityisherkkyydestä.

On hienoa olla mukana juuri tänä vuonna, kun Heimojuhlat järjestetään rakkaassa kotikaupungissani Oulussa, Euroopan kulttuuripääkaupungissa vuonna 2026.

Hyvää kevättä kaikille toivottelee Pirjo Riihiluoma


14 helmikuuta 2026

Kahvitauko

 








Olen Laura, HSP-Kokemusasiantuntija, hyvinvointialan yrittäjä, tietokirjailija ja paljon muuta. Rakastan kirjoittamista, piirtämistä ja kaikkea luovaa värkkäilyä. Aloin piirtää omaksi iloksi ÄITI-sarjakuvaa v.24 omien kokemusten pohjalta - omassa arjessa kun on välillä elämyssirkusta ihan tarpeeksi. Pääosassa olen tietysti minä itse: nutturapäinen ja pilkkumekkoinen, herkkä, ujo ja pohdiskelevainen äiti, jolle esimerkiksi työelämä ja lasten meteli ja melske eivät ole aina ihan helppoja sietää. Kaikki sarjakuvan henkilöt ovat oikeita, vaikka välillä voinkin väritellä hieman lisää draamaa mukaan ja yhdistellä sekaan myös muiden herkkien kokemuksia.

19 tammikuuta 2026

Kohtaaminen



Tunteet vie voimia. -Kun tunnen liian paljon, liian usein ja kun tunne jää päälle. Sellainen 'huonompi' tunne, se jää pilveksi päälleni. Pimentää siinä maisemaa, tihkuu vähän itkuksikin ja painaa sydäntä. Eikä lähde millään pois.

-Älä tule paha tunne.. Mutta tuleehan ne aina, tunteet. Ihan kysymättä. Jokin nostaa ne esille ja siinä ollaan. 

Tunne nousee esiin. Piilossako se sitten on ollut tähän saakka? -No mielellään sitä on pitänyt piilossaan, poissa silmistä ja mielestä. Kun ei siitä tykkää.

 Piilossaan tunne silti vaikuttaa. Sillä on suurikin vaikutusvalta. Ei piilotus poista tunnetta, ei sinnepäinkään. Se saattaa vain oikein pulskistua piilossaan. 

 Sitä pulskistunutta, ihan jo vallanhimoista tunnetta ei noin vaan enää suitsita. 'Hei mä haluun näkyä!' huutaa tunne...

- Ai jaha.. -No istutaanpa sitten alas. Ole sitten siinä. Kuka olet tällä kertaa, mistä sinä tulit ja miksi et jätä minua rauhaan? Alan puhua tunteen kanssa oikein sovittelevasti.

 Olen häpeä, vastaa tunne. - Aha. Ja veikkaan jo, että tulet arvottomuuden ja riittämättömyyden kokemuksestani.
..'Sieltäpä juuri. Ethän sinä koskaan riittänyt. Sinä tomppeli! Et osannut, et ollut tarpeeksi sitä mitä piti.. Kaikkihan niin sanoivatkin'.. 'Etkä muuten ole vieläkään', jatkaa tunne.

 Hmm.. Alankin kirjoittaa, mitä tunne kertoilee, totta kyllä, pakko myöntää mutta hei äläpä sano tomppeliksi.. -ja sano mitä sanot, minä kirjoitan.. näetkös. Kir- joi- tan.

Kirjoittaessani tunne alkaa kutistua ja kadottaa ääriviivojaan, tihkua pieniksi pisaroiksi ja lopulta se haihtuu pois💨

..Katson miten aurinko on luonut kuvioita seinille ja ihmettelen niitä. Ulkona on kaunista ja päivää vielä paljon jäljellä.


Merja Korpisaari