Kokemuksia ja ajatuksia jaksamisesta

Jäsenen blogikirjoitus:



Palautuminen ja hyvät hetket ovat tärkeitä kaikille. Tästä on tullut juteltua monissa porukoissa viime aikoina.

Mikä sinua auttaa palautumaan maailman uutisten keskellä, omien kriisien tai vaikeuksien, menetysten tai sairaudenkin keskellä?



Metsä

Minulla se on esimerkiksi mennä metsään, antaa metsän tarjoamien aistihavaintojen hoitaa ja viedä mennessään, tähän hetkeen ja unohdukseen kaikesta muusta, vaikka vain puoleksi tunniksi. 

Meren ja järven rantakin on vahvasti aisteihin vetoava ja siksi rentouttava.








Rutiinit, toistuvat asiat

Kun hoidan arkisia asioita, ne hoitavat minua. Tiskaaminen, siivoaminen, roskien vieminen, kaupassa käynti, vaatteiden silitys, ruoanvalmistus, leipominen, näitähän riittää. Joskus niitä on jopa yli oman tarpeen. Hyvä että on, aina jotakin mihin tarttua. Ellei pölypalleroita, niin tiskejä, aina jotakin.

Jos on sairaana eikä jaksa juuri mitään, niin rutiinit ovat ihan vieläkin tärkeämpiä jaksamiseen päivästä toiseen. Perusasiat; keittää aamupuuro, syödä, pukea.. tehdä joku asia ja kas, vielä se kerran tulee päivä kun jaksaa taas muutakin.



Kirjoittaminen

Kirjoittaminen auttaa purkamaan omaa mieltä. Kirjoittajat ovat sanoneet mm. että kirjoittaminen on kuin puhuisi ystävälle. Että kirjoittaessaan ei ole yksin.

Onko niin että omat ajatukset saavat kuin vastakaikua, että vastauksia löytyy kun kirjoittaa, tai jos ei vastauksia niin ainakin jotakin merkitystä sille omalle senhetkiselle tilanteelle tai vaikealle tunteelle. Tällaista olen ainakin itse kokenut.



Muiden kanssa -ilo

Mikä tuo iloa elämään, niin asioiden jakaminen muiden ihmisten kanssa. Jos ei muuta voi, niin aina voi ajatella hyvää muista. Jo se tuo hyvää oloa. Ryhmissäkin on hyvä tilaisuus kokea yhteisyyttä. Emme ole yksin, kun ymmärrämme, jossakin on toinen aika samanlainen.

Kaikenlainen muiden eteen tekeminen, oman voinnin, tilanteen ja mahdollisuuksien mukaan, vapaaehtoistyö, vaikuttaminen vaikka vähässäkin, se tuo iloa.

 

Myötätuntoa myös itseään kohtaan

Myötuntoisuus, kun on kohdannut jotakin vaikeaa, on väsynyt eikä meinaa jaksaa, itseään kohtaan kantaa vähintään huomiseen. 

Itseään voi myös voi kehua, jos muita ihmisiä tai asioita, niin itseäänkin. Hyvä. Hyvin tehty! 😀 Kehunaiheita löytyy kuin kiitosaiheitakin, kunhan niitä alkaa tietoisesti havaitsemaan. Jo se selviytyminen päivästä voi olla kehunaihe.


Omien arvojen suuntainen elämä

on kestävämpää ja palautumisen ja jaksamisen keinotkin voivat löytyä helpommin. Kaikkea ei voi mitä haluaa mutta jo sinne päin on hyvästä. Rakastan luontoa ja haluan suojella sitä, niin menen luontoon ja niin siellä myös nautin ja palaudun.


Väsyneenä on vaikea tuntea kiitollisuutta. Kun jaksaa, voi alkaa listata kiitosaiheita, vaikka päivittäin. Kas niitä kuitenkin löytyy. Kiitollisuus voi lisääntyä ja se on merkittävä asia jaksamisen kannalta.

Millaisia ajatuksia ja kokemuksia sinulla on liittyen rasituksesta palautumiseen ja jaksamiseen?





Merja

 

 

Blogi odottaa kirjoitustasi

Hei jäsenet! Vesisade ripsuu ja ropisee, ja jossakin päin jo lumi maalaa maiseman talveksi. Ihmisten mieliala ei välttämättä ole parhaimmillaan, vaikka toisaalta juuri se talven tulo on myös ihanaa. Vuodenaikojen vaihtelevuus on virkistävää, sanoo elämyshakuinen erityisherkkä.

Blogissamme on ollut hieman hiljaisempaa viime aikoina. Muistathan kuitenkin että jäsenenä sinulla on mahdollisuus kirjoittaa omista kokemuksistasi erityisherkkänä, ajatuksiasi ja tunteitasi auki, tänne blogiin. 

Laita sähköpostia os. rohkeastiherkka@gmail.com (tai rohkeastiherkka@erityisherkat.fi) tai täytä blogin etusivun lomake. Ajatuksesi ovat tärkeitä. Blogikirjoituksista muut saavat vertaistukea ja ehkä uusia ideoita tai oivalluksia.

🍁🍁🍁

 

Minulla on, mitä muut eivät näe

Jäsenen blogikirjoitus: 

 

Olen elänyt jo pitkään. Olen kokenut elämässäni haasteita, rikkoutuneita ihmissuhteita, avioliittoja.  Nyt vielä eläkkeellä alkoi tulla takkuja ja kupruja, joten ajauduin tutkimaan mikä on....mikä minulla on?

Lapsena minua kutsuttiin jopa haukkumasanalla-mölö.
Sanottiin että sinä olet niin herkkä, arka ja sain tuntea olevani jotenkin surkea.
Olin kyllä syntyessäni pikkukeskonen ja ujo, arka, pelokaskin.
Kotiolot olivat haastavat ja se oli minulle liikaa kestettävää.


Vasta siis nyt aikuisena tajusin että minulla on sitä, mitä muut eivät näe.
Ihmettelyn taito. Kyky nähdä taiteessa sen sisään ja aistia se taiteilija siinä.
Haistan kaiken jo kaukaa, kuulen mitä toiset eivät vielä kuule. On ollut vaaratilanteita tai puhelin värinällä, minä kuulen ja tunnen.


Tein testin ja sain melkein täydet pinnat. Meitä oli kaksi tekijää varmuuden vuoksi ja pidän tulosta luotettavana.
Ostin kirjan Ihana herkkyys ja siinä oli kirjoituksia minusta, niin tunsin.
Unohdin asian.
Kunnes ne alkuun mainitsemani takut ja kuprut.
Löydin muistiinpanot eräältä kurssilta. Vetäjän kanssa keskustelin ja hän sanoi että minulla on paljon piirteitä mikä viittaa HSP-persoonaan.


Ilahduin. Ilahduin vanhasta muistiinpanosta. Niin moni asia liukui uuteen kontekstiin.
Arki näyttää erilaiselta ja kevyemmältä kuin aiemmin.
Saan olla näine hyvineni, minuna.

 Nimim.Yöperhonen

 

 

Hallituksen jäsenen esittelyvuorossa Heli Koivumäki

 

Turussa asuva Heli Koivumäki on yhdistyksemme hallituksen pitkäaikaisin jäsen. Hän kuvailee itseään kummallisella huumorilla ja auttavaisella luonteella varustetuksi ihmiseksi, joka on toisinaan hyvin rohkea ja kokeilunhaluinen erityisherkkä.
 
‒ Olen kummallinen sekoitus itsepäisyyttä, periksi antamista toisten mielipiteiden edessä vahvuutta ja epävarmuutta, uskallusta ja pelkoa.

Heli on kotoisin Haminasta, joka oli Helin mukaan aivan mahtava pikkukaupunki kasvaa ja elää.

‒ Vaikka tielleni on mahtunut haastavaa lapsuutta, koulu- ja työpaikkakiusaamista olen onnistunut pääsemään edes jossain määrin sinuiksi niiden asioiden kanssa. Tietysti osa on jättänyt jälkensä eivätkä kaikki arvet koskaan häviä, silti ne ovat muovanneet minusta sen kuka olen. Sen miten haluan elää ja mitä asioita arvostan. Tiettyjä asioita ei kannata edes käydä läpi, eivät ne muutu, eivät koetut tunteet muutu vaikka toinen kuinka pyytäisi anteeksi.  

‒ Samaan aikaan sanoisin, että lapsuuteni ja nuoruuteni oli hyvää aikaa, olin ns. kiltti lapsi. Mulla on aina ollut ystäviä, ja tulenkin toimeen useimpien ihmisten kanssa. Tielle sattui myös niitä ihmisiä jotka näkivät minut, oikeasti. He ovat varmaan olleet se kannatteleva voima, oikeissa elämän hetkissä.

Lapsuuden muistoista Helille nousee mieleen musiikki.

‒ Rakastan musiikkia, kuinka pimputtelin uruilla ja lauloin Enkeli taivaan lausui näin. Iltapäivätansseissa kiipesin bändin tauolla lavalle laulamaan, kuuntelin kerta toisensa jälkeen Kuselaa. Toisena muistona on Reinikainen, pyysin aina "papalta" saada kuunnella Reinikaista tai pelasimme Yatsia. Pappa taisi ymmärtää minua.

‒ Ja sitten on mun eläinrakkaus. Äiti sanoi, etten saisi silitellä kaikkia ohi kulkevia koiria, mutta sain kuitenkin, kun pyysin omistajalta luvan. Tämä tapa ei ole muuttunut. Mulla on ollut elämän aikana monta lemmikkiä (kissoja, koira, kaniineja, rottia, kaloja) ja vaikka haaveilen, että olisin eläintenhoitajana jossain maailmalla niin luulen, etten sitä kestäisi. Muhun sattuisi liikaa nähdä kärsiviä eläimiä, siksi en tykännyt pienenä kerätä sammakon kutuakaan, koska se kuului luontoon.

‒ Nuorena tuli tietysti kokeiltua elämää ja olisin ehkä kokeillut siipiäni jopa enemmän, kaipasin maailmalle. Turkuun muuttaminen tuli hieman sattuman kauppana, ja vaikka se alkuun oli vaikeaa kun ystävät jäivät kauas, niin tännekin on sopeutunut. Hauskaa oli, että aina kun menin käymään vanhojen kavereiden luona, niin  juttu jatkui siitä mihin se oli jäänyt. Parhaimmat ystävät ovat kulkeneet mukana vuosikymmenien ajan.

Heli asuu yhdessä miehensä ja kissansa kanssa ja on töissä päiväkodissa. Vapaa-aikana hän nauttii lukemisesta, ristikoista, palapeleistä, uimisesta ja  leipomisesta.

‒ Tykkään käydä syömässä ulkona tai kahviloissa, matkustamisesta ja omista vapaaehtoistöistä.

Erityisherkkyydestään Heli tuli tietoiseksi kahdeksan vuotta sitten.
 
‒ Mä olen aina kuvaillut itseäni mustikaksi. Kauempaa katsoen luulet näkeväsi sen, vaan kun pääset kohdalle joudut hieman tekemään töitä päästäksesi lehtien alle ja nähdäksesi kunnolla. Mietin aina miksi niin harva ihminen näki mut oikeasti, vaikka tunsin niin paljon sisälläni. Toisinaan sain kuulla jopa olevani täysin kylmä ja tunteeton.

‒ Vuonna 2015 työmatkalla kuulin radiossa puhuttavan erityisherkkyydestä ja se kuulosti kovin tutulta. Kotona tutkin asiaa tarkemmin ja siitä se lähti.

Heli lähti tutustumaan Turun paikallisryhmään ja aloitti hallituksessa vuonna 2016.

‒ Tässä sitä ollaan edelleen. Yhdistyksessä olen hoitanut varapuheenjohtajan ja paikallistoiminnan vastaavan hommia. Erityisherkkyyttä käsittelevien kirjojen kautta löytyneet sanat olivat valtavasti mieltäni avaavia. Monta kertaa lukiessa itkin. Viimeinkin joku osasi kertoa miltä minusta tuntui, ymmärsin miksi olin käyttäytynyt kuten olin.  Nykyään olen onnellisempi ja paljon avoimempi itselleni ja omille tunteilleni. Uskallan liikuttua ja itkeäkin kun siltä tuntuu, nauraa ja nauttia kun siltä tuntuu. Olen ylpeä siitä että tunnen, tunnen ehkä enemmän kuin joku toinen. Ähäkutti.      

Olen ollut vapaaehtoistyössä mukana koko aikuisiän, myös hallitustyöskentelyssä. Ensin tuli mukaan Punainen Risti, Lazarus ja taloyhtiön hallitus. Tällä hetkellä olen tämän yhdistyksen lisäksi mukana Punaisen Ristin osastoni hallituksessa, ammattilittoni yhdistyksen hallituksessa sekä toimin työpaikallani luottamushenkilönä. Vapaaehtoistyö on antanut paljon sisältöä elämääni ja tarjonnut sellaisia kokemuksia ja elämäyksiä joista en osannut edes haaveilla.

Heli kuvaa unelmien yhdistystään niin, että siellä on mukava tasapaino porukan, budjettien ja toiminnan välillä. Tällaisessa yhdistyksessä olisi tarpeeksi jäseniä ja monipuolista toimintaa, johon kuka vain voisi ja haluaisi tulla mukaan. Helin mielestä HSP Suomi ry:n toiminnassa tämä toteutuu useimmiten oikein hyvin

‒ Minulle on tärkeää, että ennen kaikkea kaikilla olisi kivaa yhdessä. Olisi jokaisen tapaamisen jälkeen olo, että sain enemmän kuin annoin.

Tarina mummosta ja pojasta

 

Bussiin tuli yläasteen pysäkiltä poikia. Iso joukko, kaikki pukeutuneina tummiin vaatteisiin, meni taakse istumaan. Yksi joka ei kuulunut joukkoon, värikkäämmin pukeutunut poika, jäi eri kohtaan. Hän istui huonoryhtisesti ja ilmeettömänä,ja oli ihan kokonaan keskittynyt kännykkäänsä ja sulkenut muun ympäristön mielestään.

Häntä vastapäätä tuli istumaan mummo, jolla oli vähän samantapainen kihara tukka ja jotain samaa olemuksessa. Yhtäkkiä mummo sanoi pojalle jotain, en muista enää mitä, ehkä että minä jään seuraavalla pysäkillä pois, tai että hanskasi on lattialla. Ja hän sanoi sen niin, että katsoi poikaa rakastavasti, todella nähden hänet, niinkuin hän olisi ajatellut että tuo voisi olla minun lapsenlapseni. Ja se poika, hänen kasvonsa valaistuivat, hänen ryhtinsä oikeni, hänen iholleen tuli sellainen terve punerrus ja hän katsoi mummoa silmiin samanlaisella lämmöllä. Minusta näytti siltä, että siinä kaksi erityisherkkää kohtasi. Siinä nähtiin toisen sieluun asti, siinä oli lämpö ja hyväksyntä.

Mummo jäi bussista hymy kasvoillaan ja poika jäi istumaan ryhdikkäänä ja omaa ainutlaatuisuuttaan loistaen. Pojasta näki, että hän jakaa kauniin sisäisen maailmansa, ilonsa ja lämpönsä, ehkä perheensä ja harvojen valittujen, samalla tavalla lähestyvien kanssa.    

Susanna