Erityisherkkä ikääntyy. Keho ja mieli.

  Jäsenen blogikirjoitus:

Me erityisherkät olemme kokonaisvaltaisia. Mieli vaikuttaa kehoon ja keho mieleen. Nämä tuntuvat joskus olevan aivan melkein yhtä. Paha mieli voi altistaa jopa flunssaan sairastumiselle tai jännitys saa vatsan sekaisin. Stressistä laukeaa migreeni. Näinhän se on usein kaikillakin ihmisillä.

Erityisherkän keho voi olla herkempi vastaanottamaan mielen muutoksia. Ikääntyessämme ainakin tällaiset tuntuu selvästi, aivan kuin ilmanpaine tai sään muutoksetkin. Sieltä ja täältä kolottaaa kun saderintama lähestyy. Reumaattiset kivut silloin myös pahenee ja pää voi olla outo ja sumuinen....

Erityisherkkä aistii ja kokee syvästi, virittyy ja ylivirittyy, väsyy. Ikääntyessä nämä ominaisuudet tuntuvat voimistuvan, ainakin niin olen itsessäni huomannut, ja muiltakin herkkiksiltä kuullut. Kun aistitietoa, ihmisten tunnetiloja ja huolia, ottaa vastaan paljon, tarvitsee paitsi mielelle lepoa, niin myös fyysistä palautumista. Mielen rasitukset kun väsyttävät fyysisestikin.

Moni erityisherkkä kantaa ihan ylimääräisiäkin huolia harteillaan. Niin minäkin. Huoli läheisistä, huoli maailman tilanteesta, huoli omasta terveydestäkin, syystäkin. Miten täs nyt vielä jaksaa, kun on tuota ja tuota kremppaakin, eikä ne parempaan mene. Huolestuneisuudelle on yleensä siis syynsä. Joskus on huolestunut ilman syytäkin. - Onko siitä tullut kuin toinen luonto? Jauhaa asioita loputtomiin. Surukin on voinut jäädä päälle, ja ilmenee sitten huolestuneisuutena.

Stressi aiheuttaa jatkuvaa huolestuneisuutta. Nähdään uhkia, sen sijaan että nähtäisiin mahdollisuuksia. Niin tuttua. Muuten, jotkut lääkkeetkin voivat lisätä huolestuneisuuden tunnetta. Siksi on hyvä selvittää, jos tällaista on huomannut, voiko lääkkeen vaihtaa toiseksi.

Hyvä on selvittää muutenkin, mikä on huoleni syy, ja voinko vaikuttaa ja jos, niin miten.

 Maailman ja yhteiskuntamme tilanne huolettaa meitä vastuuntuntoisia ja arvotietoisia erityisherkkiä. Kun on aikaa seurata uutisia enemmän, eläkkeellekin jäätyä, tuota huolten vuorta on helppo kasvattaa. Paljon onkin puhuttu yhdistyksemmekin piirissä, miten paljon niitä uutisia kannattaa seurata. Itse luen uutiset iltasella, en vielä aamulla. Aamulla kun on muutakin tekemistä ja voi aamun rauhoittaa muuhun ja päivään valmistautumiseen.

Mikä huolestuneisuudelle altistaa, jopa ahdistukselle ja masennukselle, on nuo usein juurikin iän myötäkin tulevat erilaiset sairaudet ja erityisesti kivut. Kun kipu on jokapäiväinen, no tietenkin silloin on hyvä tutkituttaa mitä se on, kipuhan on signaali jostakin. Mutta usein joudumme sitten myös elämään kivun kanssa, jokapäiväisesti. Se jos mikä vaikuttaa mieleen. Kipuunkin voi onneksi vielä jollain lailla vaikuttaa.

Kipu väsyttää, ja siksi lepoa tarvii enemmän ja silloin kannattaa levätä. Monesti se on näin varsinkin tules-vaivoissa; ensin lepo, sitten liike, ja viimesijaisesti tarvittaessa lääke. On olemassa monia tapoja liikkua: muiden kanssa, vedessä, kesällä auringossa puistossa, tai sitten etäjumppailla rauhassa kotona. Muiden kanssa liikkuminen on usein hauskaa, liikunta sujuu kuin vettä vain.

- Tässä tuleekin se, että vaikka olisi introverttikin, on muiden seurakin niin tosi tärkeää. Ei yksin voi hullutella kuin muiden kanssa:) Niin ehkä kissojen kanssa tai no mähän puhun jopa peikonlehdillenikin.. Mieli kohenee muiden seurassa, jos saa vielä nauraa yhdessä niin oi, kyllä se vaikuttaa niihin kropan raihnoihin melkein yhtä paljon kuin se jumppa. Ja kun keho voi paremmin, voi mielikin paremmin, ollaan hyvässä kierteessä silloin.
Mielen harjoituksilla; kohdata asioita, hyväksyä se mikä hyväksyä pitää ja vaikuttaa siihen mihin voi, voi kohdata kipuakin ratkaisukeskeisesti.  Pienet asiat usein merkitsevät. Myös pienet muutokset ruokavaliossa, kuten proteiinitasapainon löytäminen, usein lisäävät hyvinvointia.

Ks. harjoituksia rentoutumiseen esim. www.Mieli.fi Myös www.kivunhallintatalo.fi sivuilla löytyy ohjeita. Monia kursseja on tähän kivunhallintaan mielen kautta, katso myös sivuiltamme www.erityisherkat.fi yhteistyökumppaneidemme ja yritysjäsentemme järjestämiä kursseja.

 

Sanotaan usein näin, että kroppa vanhenee mut mieli pysyy nuorena. Tällä tarkoitetaan useinkin elämänhalua, nuorekasta tapaa ajatella, tällä tarkoitetaan että tunteet on ne samat kuin ennenkin. Ehkä.

Mutta ei meinaa toi kroppa pysyy perässä, eikä tapahtumien, omien/tuttavien lastenlasten, ja ajankin perässä, suree moni.

- Luopumaanhan sitä joutuu paljosta, jos monista läheisistäkin jo ja rakkaista lemmikeistä joskus, myös siitä mihin ennen pystyi ja enää ei.  Tässä tullaan meidän ominaisuuksiimme, jotka vie aina eteenpäin; luovuus, intuitio ja arvomaailmamme merkitys. Asioita voi käsitellä ja uutta voi löytää.

 

Ennenkaikkea vertaistuki niin krempoissa, surussa, luopumisessa, ja tässä erityisherkkyydessäkin on eliksiiri, mikä voitelee sielua ja hoitelee kipujamme. Auttaa hyppäämään oravanpyörästä mihin milloinkin ollaan jouduttu, niin kivahan se on hölkätä omassaan, mutta sitä parempi hypähtää sieltä pois ja rauhoittua hetkeksi. Myötätunto, sen saaminen ja antaminen, syvälle käyvät keskustelut pitävät meidät rohkeina ja itseämme arvostavina erityisherkkinä. 

Etsi ja löydä itsellesi sopiva hsp -vertaisryhmä, ks. www.erityisherkat.fi 

Monella paikkakunnalla on ryhmä tai ryhmiä, ellei, niin ainakin etäryhmään pääset eli netin kautta.

💙💙💙

Ehkä parasta vanhenemisessa, minun mielestäni ja paradoksaalista kyllä, on se, että ihan jo tuo kroppa, juurikin ne raihnat pahalaiset, pakottavat hiljentämään, hidastamaan. Ellei muuten ole vielä hidastanut. Kun hidastaa, huomaakin pienet yksityiskohdat taas paljon paremmin. Huomaa, aistii ja kokee enemmän ja syvemmin, vähemmällä. Ja sitä pysähtyy myös kuuntelemaan itseään, ja toista ihmistä. Löytää uutta. Ehkä jotakin ihan omaa, jota ei ennen ole ollutkaan? Läpi elämän voi löytää uutta niin itsessään kuin ympäristössään.

Lähden ulos puistoon ja istun penkille. Viereeni istahtaa pian toinenkin. 'Onpa ihana sää'.  - Niin on! Tämä loppukesä tai onko nyt jo syksy.. on ihan parasta aikaa!

Kohta rientävät sorsat kilpaa uiden kohti, kas onhan mulla noita pullanmuruja mukana. Taivaalla purjehtivat valkoiset pilvet. Pieni onni on läsnä, ja se riittää.

 

Merja Korpisaari 

HSP kokemusasiantuntija, keskusteluryhmän vetäjä  

   

Tehtävä:

 
Kirjoita ylös: Mikä Sinulla on tänään hyvin? Onko Sinulla aihetta olla kiitollinen jostakin, jos, niin mistä?
(Näin minä pysähdyn joskus, vaikka ei olekaan aina niin helppoa hypätä sieltä huolten oravanpyörästään.)

 
Voit jakaa ajatuksesi alla kommenttikentässä! 

Linkkejä:

www.kivunhallintatalo.fi  

www.vertaistalo.fi

www.mieli.fi

www.erityisherkat.fi
 

Aiemmat blogikirjoitukset erityisherkän ikääntymisestä:  

Erityisherkkä ikääntyy. 

Erityisherkkä ikääntyy. Elonsiivous.

Tärkeän ihmissuhteen särkyminen ja siitä toipuminen

Jäsenen blogikirjoitus:

Olipa kerran kaksi naista, jotka ystävystyivät harrastuksen seurauksena. Mukaan tulivat jossain vaiheessa myös puolisot ja lukuisat yhteiset vaellusreissut sekä kotimaassa että ulkomailla. Naisten ystävyys ja samalla nelikon ystävyys päättyi yli 20 vuoden kuluttua. Se päättyi ilmeisesti kummankin naisen elämän murrostilanteeseen, jossa ei enää ollut tilaa kyseiselle ystävyydelle. Itse olin eläköitymässä ja hain elämälle uutta suuntaa. Entinen ystäväni oli jo eläkkeellä ja toteuttamassa kirjailijan identiteettiä. Ero hänestä on ottanut koville eikä mene päivääkään, etten ajattelisi häntä tai ihmettelisi miten meidän näin kävi. Oppirahat ovat kovat. Epätasapuolisessa suhteessa oleminen taitaa olla se minun juttuni. Nähdäkseni suhteessa naisystävääni ja hänen mieheensä harrastimme ns. draamakolmion väistelyä. Kolmiossa on draaman käynnistäjä, ylläpitäjä ja uhri. Kysymys kuuluu missä oli oma roolini? Naisystäväni sanoman mukaan uhriudun helposti ja kuulemma hänen miehensäkin oli samaa mieltä, joten siitä sain kuulla aina säännöllisin väliajoin vuosien ja vuosikymmenten saatossa. Itse haluaisin nähdä, että ei missään noista kolmesta roolista, sillä haasteenani on säilyttää sisäinen tasapaino seurassa kuin seurassa joutumatta tai menemättä joko ala- tai ylästatukseen. Mieheni oli näistä kuvioista usein ulkona, sillä hänen käytöksensä koettiin kriittisenä sekä piiloaggressiivisena (ja oli ilmeisesti tartuttanut saman asenteen minuun) ja siksi lopetimmekin yhteiset pidempiaikaiset reissut kokonaan noin pari vuotta ennen lopullista välirikkoa. Tutut teemat taitavat toistua on sitten kyse pitkäkestoisen avioliiton tai ystävyyssuhteen päättymisestä.

Ote viestistäni ystävälleni kesällä 2014:
Vaikea aloittaa purkaa tätä omaa tajunnan virtaa mitä koskettava viestisi
herätti jo eilen illalla puhelimessa, puhelun jälkeen mutta etenkin nyt aamulla
tätä viestiäsi lukiessa. Enemmän kuin anteeksipyynnön paikka on pikemminkin kiitos "herätyksestä", sillä keskustelimme uudemman kerran x:n kanssa tuosta matkasta ja sen tapahtumista.

Mutta ensin tuosta meidän suhteestamme. Olemme puhuneet siitä ennenkin, etenkin tanskanmaalla, ja hyvä niin. Tavoitan jotenkin sellaisen ajatuksen itsestäni, jota kyllä mielestäni sanoin puhelimessakin, eli olen viime vuosina yrittänyt selvittää asioitani, ovat ne sitten työ- tai parisuhde- tai muita murheita, omin avuin, retriitein, meditaation yms. avulla.

Olen enemmän kuin kiitollinen siitä, kuinka paljon olen saanut sinulta apua ja heijastepintaa vuosien saatossa, joka on auttanut useiden karikkojen yli, niin vaikeimpien vuosien aikana koin, että pikkuhiljaa "peiliin katsomista" ja "turpaan tuli" (työelämässä lähinnä) niin paljon, että oli pakko muuttaa
strategiaa eli kääntyä enemmän sisäänpäin ja löytää voimavaroja itsestä, ja onneksi on löytynytkin. Samaan aikaan, en tiedä, varmaan sinullakin oli omat haasteesi ja suuntauduit muihin suuntiin. Siis näin koin. Mielestäni mikään ei estä meitä kehittymistä ja kehittämästä suhdettamme ja sitähän me kumpikin haluamme.

Tuo toinen neljän dynamiikka ja siihen pelisääntöjä on hyvä asia. Uskon, että siitäkin voimme yhdessä puhua ja saada uusia parempia kokemuksia tapaamisten muodossa. Olemme erinomaista ihmissuhteiden tutkimusmaastoa, mutta ennen kaikkea tärkeitä ihmisinä toinen toisillemme.

Palataan näihin asioihin kasvokkain. Sitä ennen oikein ihania kesäpäiviä.

Ps. käytännön periaatteet, jotka edistävät ja vahvistavat ystävyyssuhteita:

- ymmärtäväisyys ja kärsivällisyys (hillitsee suuttumusta ja helpottaa sivuuttamaan/käsittelemään asia)
- huomaavaisuus ja tarkkanäköisyys
- rakkaus
- yhteiset pelisäännöt.

Ote viestistä kesällä 2018:
Luin kirjeesi ja se vahvisti edelleen - kuten alla enkelirunossa - koen ja olen kokenut jo jostain syystä melko pitkään, ettei sanat riitä. Koen että oikeastaan mikään ei riitä – hiljaisuus eikä puhe ja riitelemään en ryhdy. Siksi ehdotin tuota aikalisää.

Käsi enkelin kädessä vierekkäin
elon pitkät taipaleet kuljimme näin.
Sanat eivät muistoihin riitä.
Hilja Haahti

Viimeksi sovimme ennen tapaamista, että käsittelemme vielä yhdessä kasvokkain välillämme hiertäviä asioita (mitä piiloasioita meidän suhteessamme on). Kun sitten lounaat saatiin eteemme, otit asian esille kysymällä minulta ja pyysit esimerkkejä mm. siitä milloin et ole kuullut minua... Eipä se auttanut. Halusit lisää tietää asioista, jotka hiertävät meidän välejämme ja silloin ehdotin, että voimmeko ottaa aikalisän. Sitten tuli se tuttu juttu, eli ”minä teen työt/otan asiat esiin ja sinä vain tulen perässä/uhriudut”. Missä välissä tässä sinä kerroit omat aatoksesi? Se jäi jotenkin epäselväksi.

Erotessamme sainkin sitten mielestäni vastaukset missä sinun näkökulmastasi mennään aikalisän ja ilmeisesti myös ystävyytemme suhteen:

- ”olen ollut pitkämielinen kanssani, mutta en enää jaksa tätä”
- ”hyvä on, jos sinä otat vastuun siitä”
- ”se oli sitten siinä”
- ”voit edelleen katsoa peiliin”
- ”olen todella pahoillani tästä”.

Puhelinkeskustelujen, viimeisen tapaamisen ja kirjeittesi johdosta olen tullut johtopäätökseen, ettei tässä ole muuta ratkaisua kuin päästää suhteestamme irti niin kipeältä kuin se tuntuukin.

Muistoista kiitollisena kaikkea hyvää elämääsi toivottaen

Ote viimeisestä viestistäni entiselle ystävälleni keväällä 2019:
Pyrin tällä viimeisellä lähestymisellä avaamaan sinulle muutamia itselleni ajankohtaisia ja olennaisia asioita, joiden kanssa elän tällä hetkellä ja jotka toivottavasti avaavat sinullekin syitä miksi on käynyt niin kuin on käynyt.

Tässä muutamia pointteja, jotka ovat ainakin osin entuudestaan tuttuja sinullekin:
- kiintymissuhdemallini on ollut takertuva, jossa haluan päästä mahdollisimman lähelle toista ihmistä, mutta toinen ei halua tulla niin lähelle kuin itse toivon. Jotta kehityn ja pääsen turvalliseen kiintymistapaan vaatii se itsetutkiskelua ja aikaa sekä muita keinoja; mm. lempeää kärsivällisyyttä sekä hankkia parempia kokemuksia eli pitkäkestoisia, luotettavia ja turvallisia ihmissuhteita, surun kanssa läpi elämän elämistä, todellisen itsen löytämistä mm. unien avulla, jotka kertovat sisäisestä tiedostamattomasta mielensisällöstä ja vaistomaisen pelkoreaktion ylittämistä/huomiotta jättämistä, mm. annan toiselle liikkumatilaa ja luotan että palaa sekä tietoisuustaitojen vahvistamista mm. hyväksyvällä läsnäololla
- läheisyyden peloista erityisen ominaista minulle ovat suuttumuksen ja aggressiivisten impulssien pelko, jotka vaativat tiedostamattoman tutkimista edelleen eli lapsuus-, kiusaamis- ja vuorovaikutussuhdekokemukset – mitä itsessä herää ja mitä olen mahdollisesti toisessa herätellyt tai piilotajuiset tunteenpurkaukset esim. äärimmäisen luotettavasta äkkiarvaamatta pettäjä tai lapsuuden toistuvat takaa-ajounet; tarve saada oma tukahdutettu aggressio nähdyksi. Pitää vähintään prosessoida mielessään, sillä kiukun ilmaiseminen on edelleen vaikeaa. Tulee vahvistaa omaa minää sisäisen työskentelyn ja esim. vertaistuen avulla sekä ottaa aggression ilmaisu rakentavaan käyttöön
- tunne- ja aistiherkkänä lisäksi on pelko, että häiritsevät (pikku)seikat pilaavat suhteen
- kun pidän jostain ihmisestä voin paljastaa mm. pelkoni ja herkkyyteni
- kun toinen kunnioittaa tarpeitani silloin muista ei tarvitse välittää.

Olenkin vasta äskettäin tutkistelujen ja testien tuloksena (Elaine Aron, Higly Sensitive Person) löytänyt itsestäni ulottuvuuden, joka selittää paljolti omaa olemistani ja haasteitani useimmissa ihmissuhteissa eli temperamenttipiirteenä erityisherkkyys, ominaisuus, jolla reagoin eri asioihin. Tarvitsen lisää tietoa piirteistäni – elämyshakuinen erityisherkkä. Minun tulee tarkastella elämääni uudessa valossa – herkkyyden kannalta ja toipua vaikeista tapahtumista sekä hakea apua. Olenkin liittynyt HSP Suomen erityisherkät ry:hyn (nykyään HSP Suomi ry) ja toimin kyseisessä yhdistyksessä vapaaehtoisena monessa eri tehtävässä. Tarvitsen tukea tunnistaakseni parhaan mahdollisen vireystilani ja pärjätäkseni tässä maailmassa.

Tässä vielä pari puhuttelevaa tienviittaa Echart Tollelta Tyyneys puhuu:
- ”Ihmismieli erehtyy pitämään mielipiteitään ja näkökantojaan totuuksina halutessaan tietää, ymmärtää ja kontrolloida. Se toteaa: näin on. Sinun täytyy olla ajatusta mahtavampi ymmärtääksesi, että miten tahansa tulkitsetkin elämääsi tai jonkun muun elämää tai käyttäytymistä, mitä tahansa tilannetta, on kyse vain näkökannasta, yhdestä mahdollisesta perspektiivistä monien muiden joukossa. Ajatusten kimpusta, ei mistään muusta. Todellisuus on kuitenkin yksi yhtenäinen kokonaisuuus, jossa kaikki asiat kietoutuvat toisiinsa, jossa mitään ei ole olemassa itsessään ja itsestään. Ajattelu pilkkoo todellisuuden – leikkaa sen käsitepaloiksi ja -siivuiksi”.
- ”Todellinen ymmärrys työskentelee hiljaisesti. Luovuus ja ongelmien ratkaisut löytyvät tyyneydestä”.

Mitä olen tähän mennessä oppinut etenkin haastavista suhteista

Edellä olevat kuvaukset sekä alla oleva jäsentely siitä mitä olen oppinut avartavat niitä minun osaltani. Jostain tosin olen lukenut, että ihmissuhteilla taitaa olla sellainen lainalaisuus, että ne elävät vain sen verran, ja niin kauan kuin ne antavat jotain uutta eli kasvattavat osapuolia. Kun niin ei enää ole, kannattaa suhteesta luopua ja suunnata energiat muualle, sillä maastoa riittää itsen ymmärtämisen syventämisessä sekä omassa vapaudessa ja kyvyssä rakastaa.

Vaikeiden tunteiden kohtaamisesta
”Sisäinen äiti” minussa tuntee avuttomuutta (esim. röyhkeyden tai valehtelun edessä), mutta kun omaa avuttomuuttani (sekä esim. röyhkeyttäni tai valehtelua) en ole halunnut tai osannut nähdä, saan muut tuntemaan itsensä avuttomaksi seurassani. ”Sisäinen isä” minussa tuntee vihaisuutta, jota en myöskään halua tai osaa nähdä itsessäni, niin delegoin sen muille. Oman avuttomuuden ja vihan kokeminen ja tunnistaminen sekä hyväksyminen on yksi vaikeimmista asioista tunnustaa, eli se mitä minussa on, on kaikki ”paskaa”. Motto: ”Parempi paskainen koti kuin puhdas helvetti”. Olen kuin ”prinsessatautinen”, ei minulle saa sanoa noin. Kätevää sillä paskakasassa kasvaa kurpitsa, josta saa kurpitsavaunut, joilla prinsessa voi ajaa. Tai ”en minä ole vihainen” (vaikka olenkin), estää näyttämästä omia rajoja sekä pitämään puolia avoimesti (ankaran isän edessä ei ollut mahdollista pitää puolia, itkemisestä ei rangaistu, joten sitä kanavaa käyttäen jotenkin selvinnyt). Olen siis ressukka, mutta se ei ole rikos. Muita vaikeita tunteita ovat syyllisyys, häpeä, ahdistus, pelko, kriittisyys, ylimielisyys, turvattomuus, hylkääminen, loukkaantuminen, kateus ja kilpailu. Syyllisyys koskee tekoa, jonka voin hyvittää. Häpeä on riittämättömyyden tunnetta, jota kuvaa kysymys millainen minä olen ja joka toivottavasti auttaa ”paskatehtaan” purkamisessa. Ahdistus ja pelko ovat vahvoja tunteita, jotka panevat pysähtymään ja tutkimaan (tavoite tulla niiden ystäväksi) mistä ne tulevat ja mitä ne kertovat minusta. Kriittisyys on vihaa eli vihollisasenne, jota myös silloin tällöin viljelen. Ylimielisyys tai ylpeys on perusheikkouteni, jota on ollut vaikea itsestään tiedostaa ja tunnustaa (haasteena nöyryyden löytyminen mm. enneagrammin avulla). Turvattomuuden ja hylkäämisen tunteet taitavat olla paljolti geeneissä, kun ajatellaan esimerkiksi millaista oli elää lapsena 1700-luvulla tai millaista on nyt 2000-luvulla. Kateus ja kilpailu ovat myös minussa, hyvässä ja pahassa. Vaikeiden ja negatiivisten tunteiden pidättäminen vie energisyyttä.

Lapsuus
Lapsuudessa ei voinut näyttää isälle vaikeita, negatiivisia tunteita, jolloin rakentui sisäänpäin kääntynyttä vihaa isää kohtaan ja jos sen olisi näyttänyt, olisi saanut selkäänsä. Tilanteet purkautuvat vielä aikuisenakin itkuherkkyytenä. Eli itkukanava on ollut tosi leveä ja runsaassa käytössä kun taas vihakanava lähes tukossa. Äidin rooli sisälläni lienee avuttomuus, eli kun olen avuton (kuten äitini) ja koen että en pärjää, kiellän sen olemassaolon. Näin olen kehittänyt strategian tekemällä töitä, suoriutumalla tulla näkyväksi (joillekin se on itsestään selvää eli helppoa). Minulla lienee ollut liian suuri vastus jo pienenä isästäni sekä vetäytyvä äiti (joka tarvitsi usein auttajaa) ja rooli kolmilapsisen perheen vanhimpana. Lisäksi ei ollut näppylöitä eikä isompia sairauksia, eli olen pärjännyt omillani ja sitä myöten jäänyt näkymättömäksi.

Itsensä suojeleminen toisten tunteilta
Ehkäisymenetelmänä on peli, jota pelataan ihmissuhteissa jokaisella elämän näyttämöllä eli esim. parisuhteessa ja työelämässä. Tapoja pelata on monenlaisia; manipuloida (=tunteet) eli käyttää valtaa esim. itkemällä tai vihaisuudella, lyödä ja loukata omalla kykenevyydellä toisia, puhumattomuudella ja jyräämällä. Meitä suojelevat myös defenssit (neuroottinen/”normaali”). Kyse on siitä, miten pystyy käsittelemään omaa ahdistusta; tietoinen tai alitajuinen torjunta, tunteen eristäminen siten, että poistaa muistikuvista tunnesisällön, älyllistäminen, unohtaminen, siirtäminen, kieltäminen, huumori, projektio ja regressio, jolloin muistikuva korvaantuu jollain helpommin siedettävällä mielikuvalla. Ns. normaalilla ihmisellä defenssit ovat käytössä joustavasti, kun taas neuroottisella ne ovat jäykemmät, kaavamaisemmat, jolloin ne jo haittaavat arkielämää ja tarvitaan joko koulutusta tai hoitoa. Lisäksi meitä suojelevat itseltä kielletyt tunteet (minullahan ne ovat olleet avuttomuus ja viha). Voi todeta, että kun olemisen laatu laskee, niin tekemisenkin laatu laskee. On tarpeen niin sanotusti ottaa oma happiosuutensa (0/100% -> 50/50%) ja avata tukossa olevat kanavat (viha vihana, kiukku kiukkuna jne). Tavoitteena on tulla kokonaiseksi, järkeväksi ihmiseksi, jolla voi pahimmillaan olla kovia psyykkisiä kipujakin, jotka tulee vain saada loppumaan ne läpikäymällä. Oman happiosuuden ottaminen vuorovaikutussuhteissa on myös tärkeä, ettei jää liitskatuksi seinätapetiksi vaan näkyväksi, tasavertaiseksi kumppaniksi erilaisissa vuorovaikutussuhteissa. Tunteiden kanavia on useita, joten tavoitteeni on itkukanavan kaventaminen ja muiden (esim. viha, suru, pelko, häpeä ja avuttomuus) kanavien avaaminen tai suurentaminen.

Yksipuolinen hyvä suhde itseen ja toisiin, ehdoitta rakastaminen
Tavoitteenani on rakentaa ehdoitta miinus -merkkisestä Merjasta plus -merkkinen, jolloin hyvä elämä on mahdollinen eli olla aina parhaimmillaan. Tämä vaatii itseni kohtaamista tunteen ja järjen kautta sekä toimintaa, eli suostumista omalle elämälle, ns. 3. elämälle (1.elämä = biologinen, 2.elämä = perhe-elämä). Hyvä elämä merkitsee minulle, että arvostan itseäni ja pidän kaikkia ihmisiä ehdoitta ystävinäni. Ihminen sinänsä on arvokas, teot eivät välttämättä. Ns. 3.elämä on mahdollinen vasta kun on selvittänyt suhteensa 2.elämään eli perusperheeseen; isään, äitiin, veljeen ja siskoon.

”Terapeutti” ja harrastelija
”Terapeutti” antaa liiastansa, harrastelija itsestänsä ja ryöstöviljelee eli ottaa toiselta. ”Terapeuttina” vaatii ns. 3.elämän ja mikäli tietää harrastelijana olevansa matkalla (nöyrä) sitä kohti, hyvä niin. Tarinan opetus kumppanina/kehittäjänä/työntekijänä ja myös työnohjaajana toimimiseen on se, että on välttämätöntä nähdä itsensä keskeneräisyys, jolloin nöyryys asioiden, tapahtumien ja ihmisten edessä löytyy ja säilyy. Tarvitaan sekä tietoa että ymmärrystä mihin tietoa käytetään. Käytetäänkö sitä kontrollointiin, pakottamiseen (sinun tai teidän täytyy muuttua) vai kulloinkin tarpeellisten asioiden hoitamiseen. Joskus voi olla hyvä todeta, että nyt tiedän tarpeeksi.

Lisää oppia loppuvuodesta 2020 – Mieli kaataa kehon

Eräänä iltana puoliso kävi kertomassa kesken chat-päivystykseni, että ex-ystäväni kirja on kirjapalkintoehdokkaana. Tunnistin ensin kateuden tunteen, sitten että hieno asia hänelle, mutta harmitus samalla, että nyt hän on jonkin aikaa minulle jälleen näkyvä enkä pysty meidän välisiä asioita pitämään poissa mielestäni. Iltauutisissa sitten näin kaikki kuusi ehdokasta hän siinä joukossa. Outo tilanne sinänsä minulle mutta todella hyvä saavutus häneltä.

Seuraavaksi aamuyöstä noin neljältä nousin ylös pyörimisen ja näläntunteen takia, joten söin pari hedelmää. Olo oli niin paha, että en tahtonut pysyä pystyssä; heikotti, hikoilutti ja hengitys pinnallista, liekö paniikkikohtaus, ainakin ahdistuskohtaus ja siksi piti laittaa hetkeksi kylmälle lattialle makuulle jotten pyörtyisi. Aamulla kahdeksan aikaan edelleen tunteiden myllerrystä (vihaisuus, katkeruus, suru, avuttomuus, hämmennys edelleen mm. miksi meille kävi näin, miksemme voineet enää olla ystäviä), mutta joogahengityksen ym. rauhoittumisen kautta sain jo ajatuksesta kiinni, että tämähän on mielenkiintoinen, konkreettinen erityisherkän trauma, josta on edelleen jäänteitä ja siten käsittely kesken. Aamun sanomalehdessä oli aukeama, jossa nämä kirjapalkintoehdokkaat jälleen olivat, ja kääntöpuolella uuden elokuvan ”Kirjava lintu” esittely. Otin ne talteen, sillä seuraan toki hänen kirjailijaelämäänsä ihan mielenkiinnosta. Olen mm. ostanut hänen ensimmäisen romaaninsa. En toki ole sitä vielä uskaltanut lukea. Lisäksi itselläni on ollut pitkään tekeillä todennäköisesti omakustanteinen kirja, jonka otsikko voinee olla Kirjavat puutarhat (huom! eipä sitä nyt tule, vaan ”puran sumaa” näihin blogeihin). Aamupäivällä olin vielä kyläkahvilassa odotellen pyöräni huollon valmistumista. Jäsensin kahvin ja korvapuustin äärellä näitä edellä olevia mietteitäni ylös leivoslaatikon päälle, koska muuta kirjoitusalustaa ei ollut käytettävissä. Iltapäivä ja ilta menivät vielä uupuneena mutta toisaalta vähitellen toipuen hengittelyn, rentoutumisen ja saunomisen avulla pohtien että ”kyllähän tämä tästä...”.

Otteita kirjasta Ihmisen ymmärtäminen (Kari E. Turunen, 1990, Atena)
- s. 11-13 ”Ihminen liittyy maailmaan monella tavalla, ajattelevana, toimivana, mutta myös – ja nimenomaan tuntevana. Tunteissa ilmenee miten, mikä on suhteemme asioihin ja ihmisiin. Yleisesti ajatellen inhimilliset tunteet ovat keskeinen sielun rakennusaines.”
- s. 39 ”Ihminen kehittyy vain yhteydessä toisiin ihmisiin. Elämään kuuluu siis aivan luonnostaan kehitysahdistus. Sitä mihin olemme kiintyneet, usein huomaamattamme, on aina vaikea jättää. Lopulta joudumme kuitenkin jättämään elämässä kaiken. Kuolema on viimeinen suuri eroaminen ja luopuminen.”
- s. 150- 153 ”Ymmärtäessäni toista minun tulee saada suhde myös asioihin itsessäni; se siis samalla edellyttää prosesseja minussa. Näin usein silloinkin, kun olen ammattiauttaja. Toinen ihminen kehittyy, jos itse kehityn. Ymmärtämisellä näyttäisi olevan myös oma aikataulunsa siten, että se etenee vain siihen mittaan kuin prosesseilla ja yksilön henkisellä kapasiteetilla – molemmin puolin – on mahdollisuuksia edetä. Useinhan ihmissuhteet jähmettyvät jollekin tasolle joksikin aikaa, kunnes taas alkaa uusia, ehkä koetteleviakin prosesseja. Tyypillisesti ihmissuhteet vakioituvat tietylle toteutumisen tasolle ja voi olla, että on olemassa ikään kuin persoonallisuuksien kehittymismahdollisuuksien takaraja, mihin asti he voivat yhdessä yltää.”

Otteita kirjasta Yhdeksän persoonaa työyhteisössä (Lindeman, Valto ja Voutilainen, 1998, WSOY)
- s. 37 – 38 ”Enneagrammin ydinajatuksena on, että kukin ihminen on jo syntyessään saanut kyvyn tai älyn tuntea (tunneäly), ajatella (järkiäly) ja toimia (vaistoäly). Näiden kolmen erilaisen kyvyn – ajattelu, tunne ja vaisto – ympärille muodostuu enneagrammissa kolme erilaista voimavarakeskusta ja kuhunkin keskukseen kuuluu kolme persoonallisuusryhmää. Yhden keskuksen kolmella persoonallisuudella on jokin yhteinen tekijä, joka yhdistää niitä, mutta toisaalta osoittaa myös niiden keskinäisiä eroja. Vaistokeskus (8,9, ja 1) yhteistä liike, aikomus, toteutus ja olemassaolo, tunnekeskus (2=auttaja, jonka olen tunnistanut olevani,3, ja 4) tärkeää yhteys ihmisiin, terveet ihmissuhteet, materiaalisesta maailmasta riippumattomuus ja sielullisuus sekä ajatuskeskus (5,6, ja 7) halu hahmottaa asioita ja tiedostaa sekä todellisuuden ymmärtäminen”.
- s. 51-54 ”Enneagrammin pääpaino on henkilökohtaisen muutoksen ja kasvun prosessissa. Tässä työssä oman persoonallisuusryhmän tunnistaminen on ensimmäinen vaihe. Se luo vankan perustan oman kehittymisen suuntautumiselle kohti todellista itseä. Enneagrammi on ensisijaisesti matka itsetuntemukseen. Tarkoituksena on löytää sopiva työskentelysuhde itsensä kanssa. Tätä kautta opit näkemään asioita myös toisten ihmisten näkökulmasta. Enneagrammi antaakin avaimia ymmärtää ihmisten motivaation suuntien erilaisuutta sekä erilaisten ihmisten positiivisia ja negatiivisia puolia. Ja koska yhteisöt muodostuvat yksilöistä, nämä samat asiat voidaan nähdä myös yhteisöissä.

Merja Leppänen

Yksi mietelause vaan

Jäsenen blogikirjoitus:

 
”This too shall pass” eli vapaasti suomennettuna ”tämäkin menee ohi.” Selasin sateisena keskiviikkoiltapäivänä koululla odottaessani Instagramia, ja siellä seuraamani suosittu joogaopettaja oli lisännyt kyseisen lauseen uusimman kuvapäivityksensä alle. Kuvassa hän poseerasi kerrostalonsa pihalla ja kuvatekstissä avasi hieman tilannetta: hän on kovin väsynyt, mutta yrittää rattaita hytkytellen saada alle vuoden ikäistä vauvaansa nukahtamaan. Loppuun hän lisäsi tärkeän ja armollisen lauseen - ”this too shall pass.”

Kuulostaako tutulta?

Tämä englanninkielinen mietelause oli minulle tuttu jo yläasteajoilta, mutta olin unohtanut sen olemassaolon. Muistelen kirjoittaneeni sen myös pieneen, itse tekemääni tauluun, jossa valkoista paperipohjaa koristi vain hahmotelma vuoresta ja sen alle kaunokirjoituksella kirjoitettuna ”this too shall pass.”

Mietelauseiden suosio on 2010-luvulla räjähtänyt ja niin internet, kirjat kuin sisustustavaratkin pursuavat erilaisia sanoja ja lempeitä, hyvää tarkoittavia mietelauseita. Itsekin olen antanut ystävilleni lahjaksi pieniä kirjoja, joihin olen itse kirjoittanut parhaita löytämiäni mietelauseita ympäröivästä maailmasta. On havaittavissa positiivista psykologiaa ja ”positive vibes” -meininkiä siellä sun täällä. Ehkä ajoittain saattaa ärsyttääkin, että positiivisia elämän aforismeja näkyy niin monessa paikassa. Niillä on tärkeä merkitys, mutta ne ovat myös haluttua kauppatavaraa. Auttavatko aforismit oikeasti silloin, kun on todella vaikeaa?

”This too shall pass” onkin siitä mielenkiintoinen, että mietelauseena se on neutraali. Ei positiivinen, muttei minusta negatiivinenkaan. Se tarkoittaa, että lopulta kaikki menee ohi - tilanteet, asiat, päivät, kuukaudet, vuodet. Kun mietelausetta alkaa syvällisemmin pohtimaan, se palauttaa ihmismielen kaikkein olennaisimpaan ja ominaisimpaan osaan - tyhjyyteen. Kun ympäriltä riisutaan kaikki ja tietää, että jokainen mieltä, sielua ja kehoa ympäröivä asia menee ohi, niin jääkö jäljelle samankaltainen olotila, jota esimerkiksi meditaatiossa tavoitellaan? Tyhjyys ja mielenrauha? Häviääkö ego, joka hakee merkityksiä ja hyväksyntää ympäriltä?

Kun huonona päivänä väsyttää, riitelee kumppanin kanssa tai epäonnistuu annetussa tehtävässä, auttaa, kun ajattelee asioiden menevän ohi. ”This too shall pass” sopii erittäin hyvin sellaisiin hetkiin. Riittää, kun hengittelee, tekee parhaansa ja tietää, että ihan kaikki on lopulta väliaikaista.

Entäs ne hyvät jutut sitten? Kuuluuko kesken synttärijuhlien, kauniin laulun tai onnistumisen aikana ajatella hiljaa mielessään, että tämäkin menee pian ohi? Ei minun mielestäni. Mutta silloinkin voi yrittää keskittyä vallitsevaan hetkeen ja pyrkiä olemaan niin läsnä ja mieli tyhjänä muista asioista, vähän kuin ajatuksessa, joka mielestäni on ”this too shall pass” -lauseen taustalla.

Mietelauseista kannattaa ottaa vastaan ne puolet, jotka palvelevat omaa elämää ja arkea parhaiten. Jos juuri tässä kirjoituksessa mainittu mietelause resonoi, voit poimia sen käyttöösi, niin kuin tuhannet muutkin ihmiset ympäri maailmaa.

Anna