Näytetään tekstit, joissa on tunniste HSP-piirteistö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste HSP-piirteistö. Näytä kaikki tekstit

18 marraskuuta 2021

Yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta

Jäsenen blogikirjoitus

Niin pitkälle kuin muistan, olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi, ehkä hieman liioitellusti ilmaisten, lähestulkoon aina ja joka paikassa. Se on ollut asia, joka elämässäni usein on tuottanut kärsimystä.

Nykyään puhutaan sosiaalisesta kivusta. Sosiaalinen kipu liittyy yksinäisyyteen ja ulkopuolisuuden kokemukseen ja se näkyy aivoissa samoilla alueilla kuin fyysinen kipu. Joskus, kauan aikaa sitten, yhteisön ulkopuolelle jääminen oli yksilölle kohtalokasta, se saattoi merkitä jopa kuolemaa. Siksi se tuottaa edelleenkin varoittavaa kipua.

On luonnollista, että ihminen kokee itsensä ajoittain yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. Erityisherkällä tämänkaltaiset tunteet voivat korostua. Erityisherkkä havaitsee pienimmätkin torjunnasta viestivät signaalit. Jopa sellaiset, joita ei ehkä todellisuudessa ole sellaisiksi tarkoitettu. Introvertti erityisherkkä on tämän lisäksi taipuvainen vetäytymään omiin oloihinsa. Erityisherkkä tarvitsee ylipäänsä paljon omaa rauhaa palautuakseen psyykkisestä ja fyysisestä kuormituksesta. 



Olen kyseisen kuvauksen kaltainen ihminen. Kutsun itseäni toisinaan vessassa luimuilijaksi. Vessa on varma paikka, jos haluaa olla hetken yksin.

Nykyajan yhteiskunnassa arvostetaan sosiaalisuutta ja ulospäinsuuntautuneisuutta. Introvertin luontainen taipumus hakeutua omaan rauhaan, ja yhteiskunnan paine jatkuvaan vuorovaikutukseen aiheuttavat sisäisiä ristiriitoja. Pitäisi seurustella ahkerasti, mutta kun ei jaksa!

Esimerkkejä: Sosiaalisesti tiiviin koulutuspäivän lomassa haluan mennä yksin syömään, jotta voin palautua monenlaisten, positiivistenkin, ärsykkeiden aiheuttamasta ylivirittyneisyydestä. En halua lähteä porukassa kahville, vaan mieluummin tehdä yksin pienen kävelylenkin. Haluan toisinaan käydä yksin elokuvissa, jotta voin elokuvan jälkeen nautiskella elämyksestä ja makustella itsekseni kokemuksen synnyttämiä ajatuksia ja tunteita. En halua koko ajan jakaa ajatuksiani ääneen.

Silti kipu joskus nousee pintaan. Minun ei pitäisi olla tällainen. Jään ulkopuoliseksi. Pitäisi liittyä seuraan, hinnalla millä hyvänsä.

Kun suhtaudun sosiaaliseen kipuun hyväksyvästi, en yritä paeta sitä, enkä toisaalta heittäydy sen armoille suinpäin, vaan tarkastelen sitä ensin rauhassa, kipu yllättäen vaimenee. Ei tulekaan sellaista ahdistuskohtausta, kuin joskus ennen, että pitää äkkiä mennä kulauttamaan kurkkuunsa kolme lasia kuohuviiniä ja sitten painella suoraan nukkumaan.

Voin hyväksyä sen, että ajoittain koen voimakasta ulkopuolisuutta, etenkin silloin kun näen muiden hakeutuneen toistensa seuraan Annan tunteen olla ja otan sen vastaan myötätuntoisesti. Suhtaudun siihen kuten runoilija Rainer Maria Rilke, joka kirjoitti kirjeessään nuorelle runoilijalle: Parahin herra, olkoon yksinäisyys Teille rakasta ja soikoon sen tuoma tuska kauniina musiikkina.




Mervi Nyfors


(Kuva:Pixabay)

16 marraskuuta 2021

Kannustaminen osana HSP Voimaryhmää

 Jäsenen blogikirjoitus

 


Erityisherkän elämässä voi olla monia haasteita. Jo sieltä Elaine Aronin luomasta EVÄS-mallista löytyvät nämä haasteetkin. Haasteen kääntöpuoli voi aina kuitenkin olla vahvuus. Eli sama ominaisuus voi samalla henkilöllä näyttäytyä molempina, sekä ihanana ja toimivana piirteenä että elämää jollain lailla hankaloittavana.

Erityisherkällä voi syntyä ongelmia siitä, että ärsykkeitä tulee ihan liian paljon, joka päivä ja liian pitkäkestoisesti. -Tämä väsyttää ja pahimmassa tapauksessa uuvuttaa.
Ylipäänsä asioita ja tapahtumia voi usein olla niin paljon ja niin kiinnostavia ja ei niitä itsekään osaa rajata, silloin seurauksena voi olla ylivirittyminen. Juurikin tuo ärsykkeiden määrä, voimakkuus, kesto ja intensiteetti voivat aiheuttaa, että on jo päivällä ja viimeistään illalla jossain määrin ylivirittynyt.
Kun vielä pohdiskelee kovin -jokainen asia kun pitää pilkkoa palasiksi ja käydä läpi perusteellisesti - tai sitten tehdä hyvin tunnollisesti alusta loppuun, mieli saattaa jäädä pyörittämään jotakin asiaa ja se pyörittely ei meinaa ollenkaan katketa.
Entäpä tunneherkkyys; kun aistit muiden tunteita ja olet myös empaattinen, tämä voi uuvuttaa nopeastikin, ellei itselläsi ole keinoja miten palaudut.


Reteaming ja HSP Voimaryhmät

 

Ratkaisukeskeinen reteaming -menetelmä joka sopii työyhteisölle ja muille yhteisöille, sopii myös yksilöiden tavoitteelliseen työskentelyyn,  ryhmässä tai jopa vaikka itsekseen toteutettuna. HSP- Voimaryhmät -malli perustuu tähän reteaming -menetelmään. Saimme mallin tähän menetelmään Lyhytterapiainstituutilta

HSP Voimaryhmissä jokainen määrittelee ensin toivotun tavoitteen ja sitten motivaatiota kasvattaen alkaa ottaa askeleita tätä tavoitetta kohti.

Tavoite on hyvä olla konkreettinen, mitattavissa oleva ja realistinen. Erityisherkille aika hyviä tavoitteita on esimerkiksi: Pystyn katkaisemaan ajatusten kiertävän kehän, tai: Minulla on keinoja pysäyttää liian vuolas ajatusten virta. Tai vaikkapa: Osaan erottaa toisen tunteet omista tunteistani. Tuo viime mainittu onkin jo vähän abstraktimpi. Konkreettisemmin voisi olla: Tunnistan omat tunteeni selkeästi ja kannan vain niistä vastuun. Hmm... Omien tavoitteiden konkretisointi ei tosiaan ole aina ihan helppoa:)

Tavoite on siis se ongelman kääntöpuoli, muutostarve, toivottu tila. Ja vaikka tosiaan kuulostaisikin toiselle hämärämmältä, niin tärkeintä on, että itse hahmottaa oman tavoitteensa.

Reteaming -menetelmä sisältää 12 askelta, joiden kautta oma tavoite tulee lähemmäksi ja saavutetaan. Yksi askel on kannustajien hankkiminen. -Me tarvitsemme kannustajia! Aina. Tärkeää on myös omien voimavarojen tunnistaminen. -Millainen olen? -Kuka olen? Missä olen onnistunut aiemmin? Yksi askel on kiitos muille ja itselle.. Me emme myöskään pärjää elämää läpi ilman itsemyötätuntoa. - Itsensä on kyllä syytä ottaa ystäväkseen ja lopettaa itsensä moittiminen. Niin ja haasteetkin ovat voitettavissa, niitä voi myös ennakoida, ja ne voivat voitettuna olla myöhemmin voimavara. Kun tavoite tai välitavoite on saavutettu, on sitten syytä juhlia sitä.  Lue lisää vaikka tästä kirjasta: Ahola-Furman: Reteaming -valmennus.

 Tavoite muuten voi tietenkin myös muuttua matkan varrella, itsetuntemuksenkin myötä eli tavoite voi vähän pienentyä tai se voi suurentua, tai se voi poikia aivan uuden tavoitteen.

Muuten, loppuviimeksihän sitten ovat ne askeleet, mitkä ovat tärkeitä oppia. Samoilla askeleilla saavutat nimittäin muitakin tavoitteita. Ja askelet ovat, niin, elämää tietenkin.

 

Kannustaminen parasta
 

HSP Voimaryhmän käyneet ovat yleensä ryhmätapaamisten lopussa antaneet hyvää ja kiittävää palautetta. He ovat löytäneet ryhmässä asioita ja he mainitsevat, mitkä he kokevat tärkeimmiksi. Kyllähän se omien vahvuuksien huomaaminen on yksi tärkeimpiä asioita mutta niin, sitäkin vielä tärkeämpi on vertaistuki, ja muilta saatu kannustus, ja se että saa myös itse kannustaa muita. On ihana onnistua vaikka miten pienessäkin, ja oivaltaa asioita ja vielä ihanampaa on saada kertoa muille ja jakaa tuo onnistuminen, oivalluksensa ja saada kehuja ja saada rohkaisua eteenpäinkin. Tätä tosiaan tarvitsemme elämässä aina; kannustusta ja tukea.


Sanotaan että parhaiten oppii kun opettaa muita. Olen kyllä huomannut monen monta kertaa tämän. Näin myös kun kannustamme toisiamme, opimme ja saamme voimaa, virtaa sekä iloa.

Muistetaanhan kehua toisiamme aina kun se on mahdollista! Ruvetaanko oikein kehumistalkoisiin täksi syksyksi?


Merja Korpisaari 

HSP Voimaryhmäohjaaja, yhdistyksen vapaaehtoinen ja hallituksen varajäsen


HSP Voimaryhmät hanke 2019-2021 on pian lopuillaan. Uutta hankerahoitusta on haettu ja sen saamista jännätään joulukuun alkupuolelle. Hanke on toteuttanut kuluneina vuosina kymmeniä ja kymmeniä voimaryhmiä ja herkkispäivystyksiä sekä koulutettuja ohjaajia, päivystäjiä ja kokemusasiantuntijoita. Lue lisää nettisivuiltamme ja Voimaryhmät-sivuilta sekä fb- sivultamme

 
Tule jäseneksi yhdistykseemme. Jäsenyys mahdollistaa mielenkiintoista vapaaehtoistyötä, monia jäsenetuja ja vertaistukea. Syyskokouksen jälkeen jäseneksi liittyneiden ei tarvitse maksaa enää tämän vuoden -21 jäsenmaksua. 

Ole yhteydessä!  https://www.erityisherkat.fi/liity-jaseneksi/


Alle saa kommentoida mitä tämä kirjoitus sinussa herätti.


(Kuvat: Pixabay) 



08 marraskuuta 2021

Hoputtaja raapaisee lillukanvarsia

Yksi erityisherkkyyden ominaispiirteitä on, että kiire ei tuo esiin herkän parhaita puolia eikä paranna suoritusta vaan aiheuttaa pahimmillaan jopa lamaannuttavaa stressiä. Kiire ja aktiivisuus sekoitetaan usein toisiinsa, jolloin erityisherkkä joutuu hoputtamisen kohteeksi. Miten aikaa voisi kokea mahdollisimman paljon ihan kaikessa rauhassa?

Jäsenen blogikirjoitus:

”Hermostun, kun joudun tekemään paljon vähässä ajassa."

Väittämä on osa Aronin (2013) erityisherkkyyden testiä. Valitsemalla 25 lauseen joukosta itseään koskevat toteamukset voi tunnistaa tuttuja, erityisherkkiä kuvaavia ominaisuuksia.

Moni herkkä samaistuu juuri tämän lauseen ilmaisemaan piirteeseen: kiire ei tuo esiin parhaita puolia eikä paranna suoritusta. Pikemminkin se kiristää hermot niin tiukalle, että herkkä on huonoimmillaan.

Tekemisestä menee maku, kun kaikki pitää hoppuilla läpi. Kokonaan kiirettä ei voi välttää, mutta miten sitä saisi sopivasti?

Kiire, kiire!


Ei minulla ole aikaa pysähtyä tekemään muistiinpanoja, terveydenhoidon ammattilainen hämmästeli minulle, kun kerroin kirjoitusrutiineistani. Yllätyin: minne on niin kiire, ettei matkan varrella ehdi tehdä havaintoja ja kirjata niitä talteen? Entäs jos juuri ne kiireessä unohtuvat lillukanvarret ovatkin elämän suola?

Kiirettä pidetään omanlaisenaan meriittinä. Se on tarpeellinen ja pystyvä, jolla on aina kiire. Jos ei ole, on elämästä irrallaan, eläkeläinen tai muu, jonka varsinainen elämä on jo koettu tai ei parhaillaan käynnissä.

Kiire ja aktiivisuus sekoitetaan toisiinsa. Kun kiirehtiminen nostetaan hyveeksi, hoputtamisesta tulee hyväksytty sosiaalisen kanssakäymisen muoto, jonka kohteeksi varsinkin herkkä helposti joutuu.

Hoputtamiseen liittyy valtaa. Oletus, ettei toinen ole tarpeeksi nopea ilman kehotusta kiirehtiä. Hänen perusvauhtinsa on liian hidas ja siitä on oikeus huomauttaa. Aivan kuin pelkät sanat voisivat tehdä kilpikonnasta jäniksen, etanasta gepardin. Niin hoputtaja ainakin toivoo. Eikö hoputettava itse osaa katsoa kelloa? Onko hänen kellonsa rikki ja korjaantuu samalla hetkellä, kun siitä sanoo? Ehkä hän on vain hajamielinen tai laiska.

Pahimmillaan hitautta käytetään synonyyminä tyhmyydelle. Sitä pidetään poikkeustilana normaalista vauhdista. Numeroilla mitattuna aika kuitenkin kuluu samaa vauhtia kaikilla. Jos kiirehtii, ehtiikö enemmän vai lopulta vain raapaista kaiken kokemansa pintaa?

Koetan kuvitella musiikkia, jonka arvottamisen kriteerinä olisi mahdollisimman nopea rytmi. Ironista kyllä, luulen, että sen kuunteleminen kävisi yksitoikkoiseksi aika äkkiä.

Synkronoidaanko kellot?


Etenkin vanhempi ikäpolvi harrastaa etuajassa olemista. Pahimmat hoputtajat ilmaantuvat aina paikalle huomattavasti lupaamaansa aikaisemmin ja moittivat toista myöhästyjäksi. Kun he huomaavat ajan kulun, pirut maalataan seinille: ”Nyt sä kyllä myöhästyt.” Heidän kanssaan on poltettava kitalaki kiehuvaan teehen tai hylättävä ajatus lämpimästä juomasta kokonaan. Hoputtajan kellonviisarit ovat aina muuta maailmaa puoli tuntia edellä. He ovat varmoja siitä, että ehtivät sen ansiosta enemmän, korkeammalle, paremmin  elleivät saa sydänkohtausta sitä ennen.

Aikaa voi tuhlata myös olemalla aina valtavan paljon etuajassa. Se ei myöskään ole välttämättä kovin kohteliasta, sillä se aiheuttaa muille paljon stressiä.

Hoputtaja ei oikeastaan itse osaa (tai malta) lukea tilannetta. Jos sidon kengännauhoja, olen todennäköisesti kohta valmis astumaan ulos ovesta eikä minulta tarvitse erikseen kysyä, meneekö vielä kauan.

Introverttina erityisherkkänä päädyn usein ihmettelemään, miten toiset ehtivät niin paljon eivätkä silti näytä erityisemmin väsyvän kaikesta menemisestä ja tulemisesta. Taitaa olla niin, että lähestyn toimintaa luontaisesti melko syväluotaavasti, mikä vie enemmän aikaa ja voimia; elämässä kun joutuu niin monen asian eteen joka päivä. Se on hyvä tiedostaa, kun suunnittelee, mihin kaikkeen aika riittää – tai kun eksyy vertailemaan, mitä kaikkia hienoja juttuja fb-kaverit ovat taas saaneet aikaan ja siinä sivussa viettäneet vielä rentouttavan lomankin.

Oma, ominaisin tapa on kuitenkin paras aina, kun sitä vain on mahdollista toteuttaa, oli vauhti mikä tahansa. Tietenkin erilaisia nopeuksia on väkisinkin kokeiltava erilaisissa tilanteissa. Pitkää matkaa juostessa tuppaa vain läkähtymään ennen kuin huomaakaan, jos oman rytmin säätelyn sijaan keskittyy muiden vauhtiin.

Omanlainen aika


On niitäkin, jotka kokevat hoputtamisen itselleen tarpeelliseksi, jotta aikataulut pysyvät kohtuudessa ja päiväjärjestykset uomissaan. Niille, jotka kellokalleja kaipaavat, kärsivälliset hoputtajat voivat olla paikallaan, kunhan heitä on tehtäväänsä pyydetty.

Voi olla silti hyödyllistä miettiä, mitä varten aikaa säästetään. Kuinka iso osa siitä kannattaa panna talteen? Kuinka monta muuta hetkeä tallentamiseen uhrataan?

Entä mitä tapahtuu, jos antaa päivien virrata omalla painollaan muulloinkin kuin lomalla? Tai: miten aikaa voisi kokea mahdollisimman paljon ihan kaikessa rauhassa?

Täsmällisyys on hyve, mutta kaikkea ei voi ennakoida. Joskus käsillä oleva hetki vaatii jotain muuta kuin odotettiin.

Aika on kuin sää: siihen voi varautua, mutta varmasti sen luonteen tietää vasta, kun hetki on käsillä. Se on todennäköisesti paras aika kokea se.

Ilona Vuori


Lähteet:
Aron, Elaine N. (2013). Erityisherkkä ihminen. Helsinki: Nemo. Suom. Sini Linteri.

(Kuva: Ilona Vuori)

24 lokakuuta 2021

Socionomstuderande från NOVIA ivriga att praktisera på HSP Finland rf! / Innokkaat sosionomiopiskelijat NOVIA:lta harjoittelussa HSP Suomi ry:llä!


Det goda samarbetet mellan NOVIA och HSP Finland rf får fortsättning

 
Vi har glädjen att få önska 4 socionomstuderande från NOVIA varmt välkomna för samhällsinriktad praktik och resursstärkande arbete till föreningen. 
 
Här nedan kan du läsa mer om Katrina, Emma, Sandra och Emma och även höra mer om hur du kan medverka i arbetet med din värdefulla insats.
 
...

Hyvälle yhteistyölle jatkoa


Meillä on ilo toivottaa tervetulleeksi NOVIA:n neljä sosionomiopiskelijaa työharjoitteluun yhdistykseen.

Alta voit lukea lisää Katrinasta, Emmasta, Sandrasta ja Emmasta sekä siitä, miten sinä voit osaltasi antaa arvokkaan panoksesi heidän työhönsä.

Harjoittelijoiden blogikirjoitus:
 

Hej alla!


Vi är fyra tredjeårets socionomstuderande som kommer att praktisera här på HSP Finland rf de kommande nio veckorna. Några av er har möjligtvis redan hunnit bekanta er med oss genom medlemsbrevet som nyligen blev utskickat. Vi inledde vår praktik i slutet av förra veckan tillsammans med vår praktikhandledare Marica Ryökäs. Vi känner oss hjärtligt välkomna och är glada över en mycket positiv start. Marica har tagit emot oss med öppna armar och har redan hunnit ge oss spännande uppdrag!

Vi började praktiken med att ge feedback och idéer om hur vi anser att HSP Finland rf webbsida kunde utvecklas. Därefter fick vi bidra med ett eget blogginlägg, vilket ni just nu läser. Ett annat uppdrag som vi gör är i samarbete med Luckan inom projektet Tips om tillgänglighet. Vår uppgift är att skapa en video om hur kulturlivet kan göras mera tillgängligt utifrån ett HSP-perspektiv. Här vill vi redan vända oss till er läsare som identifierar sig med HSP. Vad anser ni borde inkluderas i videon? På vilket sätt upplever ni att kulturlivet bör utvecklas så att era behov beaktas? Vi tar även gärna emot andra tankar, funderingar, tips eller utvecklingsförslag som kunde gynna föreningsverksamheten.

Våra förhoppningar är att vi kan bidra med att göra föreningen mer synlig och sprida medvetenhet om högkänslighet i samhället. För oss är det också viktigt att vara med och utveckla tillgängligheten i föreningen så att även svenskspråkiga personer har möjlighet att ta del av HSP Finland rf.

Vi har mycket att lära oss av er och vi hoppas på ett givande samarbete. HSP är ett relativt okänt tema för oss sen tidigare. Därför vill vi gärna höra från er läsare, vad det innebär för er att identifiera sig med HSP. Vi hoppas också att ni vill dela med er om vad ni gör för att må bra. Berätta i kommentarerna eller mejla oss på hsp-novia-1021@erityisherkat.fi

För att ni skall få lära känna oss lite bättre delar vi med oss till er om saker som får oss att må bra. Var och en behöver känna till vilka strategier som passar själv bäst för att främja sitt välmående. Några av oss har även nyligen upptäckt drag av HSP i oss själva. Denna insikt gör att vi bättre förstår hur vi som individer fungerar och vad som gynnar vårt välbefinnande. 
 

”Jag mår bra med hjälp av…"

 


Med vänliga hälsningar,

Emma H, Sandra L, Emma M & Katrina O

...

Hei kaikki! 

Me olemme neljä kolmannen vuoden sosionomiopiskelijaa ja tulemme suorittamaan yhdeksän viikon pituisen harjoittelun HSP Suomi ry:llä. Osa teistä on jo saattanut ehtiä tutustua meihin uusimman jäsenkirjeen kautta. Olemme aloittaneet tämän harjoittelun viime viikolla yhdessä työnohjaajamme Marica Ryökäksen kanssa. Me koemme olomme hyvin tervetulleiksi ja Marica on ottanut meidät avoimin sylin vastaan ja antanut meille hyvin jännittäviä ja monipuolisia tehtäviä.

Me aloitimme tämän harjoittelun antamalla palautetta ja ideoita miten HSP Suomi ry:n kotisivua pitäisi kehittää. Tämän jälkeen saimme työstää omaa blogikirjoitusta, jota te tällä hetkellä luette. Toinen tehtävämme tulee olemaan yhteistyössä Luckan kanssa, osana projektia Tips om tillgänglighet saamme luoda videon, joka käsittelee erityisherkkyyden näkökulmasta, miten voisimme tehdä kulttuurista helpommin saavutettavan. Me haluamme jo tässä kohtaa kääntyä teidän lukijoiden puoleen, jotka tunnistatte itsessänne erityisherkkyyttä. Mitä teidän mielestänne videon pitäisi sisältää? Millä tavalla kulttuurielämää pitäisi kehittää niin, että teidän tarpeenne otettaisiin huomioon? Otamme mielellään vastaan myös muita ajatuksia, ehdotuksia tai kehitysideoita yhdistykseen liittyen.

Meidän toiveemme on, että pystyisimme vaikuttamaan siihen, että saisimme enemmän näkyvyyttä yhdistykselle, sekä levittää tietoisuutta erityisherkkyydestä yhteiskunnassa. Meille on myös tärkeää olla mukana kehittämässä saavutettavuutta yhdistyksessä niin, että myös ruotsinkieliset henkilöt saisivat mahdollisuuden olla mukana HSP ry:ssä.

Meillä on paljon opittavaa teiltä ja toivomme antoisaa yhteistyötä. Erityisherkkyys on vielä varsin tuntematon aihe meille, siksi kuulisimme mielellämme teiltä lukijoilta, jotka tunnistatte erityisherkkyyttä itsessänne, mitä se teidän mielestänne sisältää. Toiveenamme on myös, että jakaisitte asioita, jotka saa teidät voimaan hyvin. Voitte joko kommentoida tai laittaa meille sähköpostia osoitteeseen hsp-novia-1021@erityisherkat.fi

Olemme miettineet asioita, jotka saa meidät voimaan hyvin, ja haluamme jakaa ne teidän kanssanne, jotta te oppisitte tuntemaan meidät paremmin. Jokainen tarvitsee itselleen sopivia keinoja, edistämään omaa hyvinvointia. Osa meistä on vastikään huomannut itsessään erityisherkkyyden piirteitä. Tämä oivallus on saanut meidät paremmin ymmärtämään, miten me yksilöinä toimimme ja mikä edistää meidän hyvinvointiamme. 

 

"Nämä asiat saavat minut voimaan hyvin..."

 

 

Ystävällisin terveisin,

Emma H, Sandra L, Emma M & Katrina O


23 elokuuta 2021

Herkkyyden takana - kuinka syytin herkkyyttäni sairauden oireista

Jäsenen blogikirjoitus 



Kerron tässä kirjoituksessa omasta matkastani herkkyyden kanssa: kuinka löysin itseni, kuinka herkkyys muuttui ajatuksena positiivisesta negatiiviseen ja kuinka piilotin sen taakse vakavia oireita.

Kun löysin erityisherkkyyden, se tuntui hyvin kotoisalta, kuin lämpimältä halaukselta. Tuli tunne, että olen löytänyt puuttuvan palasen ja vihdoin ymmärrän sitä, miksi esimerkiksi säikyn helposti, liikutun herkästi ja itken paljon. Ymmärsin, miksi maailman tuska painaa minua joskus niin voimakkaasti alas: olen tavallista herkempi, ja tunnen hyvin vahvasti. Vältän väkivaltaisia tai liian synkkiä ohjelmia, sillä niiden sisältö ei lähde mielestäni. En osaa antaa olla, vaan haluaisin auttaa ja korjata nämä vääryydet.

Erityisherkkyyden käsitteen myötä en enää hävennyt näitä piirteitäni, tai ajatellut niissä olevan jotain outoa. Ymmärsin, että herkkyyteni voi olla voimavarani. Aloin nähdä sen hyvin positiivisessa valossa. Kun päästin tunteista irti ja annoin niiden tulla sekä hyväksyin ne, elämäni muuttui paremmaksi. Hyväksymällä voimakkaat tunteeni ja herkkyyteni hyväksyin itseni.

Samalla löysin aivan uudenlaista ymmärrystä sille, miksi kuormitun niin nopeasti ja olen usein todella väsynyt sosiaalisten tilanteiden jälkeen. Muiden tunteet vaikuttavat minuun vahvasti, ja aistin niitä tahtomattani jatkuvasti. Aloin tajuta myös, että yksinolon tarve oli minulle normaalia: olin erityisherkkä ja tarvitsin aikaa palautua.

Sain selityksen myös sille, miksi kovat äänet ja kirkkaat valot häiritsevät ja toisinaan sattuvat. Luettuani lisää ymmärsin myös, että erityisherkät ovat kivulle erityisen herkkiä. Koin, että minulla oli aina ollut kummallinen suhde kipuun: sitä oli tavallista enemmän, se oli tavallista voimakkaampaa ja häiritsi tavallista enemmän. Nyt ymmärsin miksi! Olin onnellinen.

Kunnes sitten jotain aivan odottamatonta tapahtui. Olin hyvin kiireisessä ja stressaavassa elämänvaiheessa, tein paljon ylitöitä ja toin työt viikonloppuihin. Lisäksi treenasin ahkerasti ja punnitsin ruokiani. Voisi sanoa, että elämä oli eräänlaista suorittamista, asiasta toiseen juoksemista. Sairastuin infektioon, jonka aikana tulehdusarvot olivat koholla ja sain viikkojen sairasloman.

En enää ikinä palautunut omaksi itsekseni tästä infektiosta. Hyvin pian infektion jälkeen huomasin, etten jaksa samalla tavalla kuin ennen. Kuormituin todella nopeasti, eikä mennyt kauaa, kun työnteko loppui. Huomasin uupuvani pienistä asioista ja tarvitsevani paljon unta. Uni ei kuitenkaan palauttanut, eikä sen jälkeen ollut virkeä. Luin entistä enemmän erityisherkkyydestä.

Herkät ovat alttiita uupumaan, toisinaan heidän täytyy olla yksin pimeässä huoneessa. He tuntevat kivun voimakkaammin. Heillä on aistiyliherkkyyttä. He uupuvat. He eivät jaksa kuten muut, tässä kaikessa on kyse herkkyydestä. Selitin vakavia oireita mielessäni ja syytin herkkyyttä: ”olen niin herkkä kaikelle, etten jaksa mitään.”

Aloin vihata herkkyyttäni.

Sairastelin paljon ja jouduin diagnoosien kierteeseen: päänahan tulehduksesta astmaan, raudanpuutteeseen, refluksitautiin ja migreeniin. Tässä kaikessa syytin osittain herkkyyttä, ehkä olin niin herkkä kaikelle, että jopa kehoni oireili tavallista enemmän? Lopulta sain oikean diagnoosin: CFS, krooninen väsymysoireyhtymä, vuosien sairastelun ja vähättelyn jälkeen.

Miksi koen, että tarinani on tärkeä juuri erityisherkille? Minä pistin vuosien ajan uupumiseni, väsymykseni ja jopa kipuni erityisherkkyydeksi. Luulin jopa, että herkät eivät voi olla yhteiskunnassa mukana ja siksi olen niin uupunut: en kestä maailman tuskaa, ja siksi väsyn ja kipuilen. Pistämällä oireeni herkkyyden piikkiin en osannut vaatia oikeudenmukaista hoitoa lääkäreiltä, enkä osannut tarpeeksi ajoissa hakea lääkäriin.

Olen löytänyt keskustelupalstoilta aiheita kuten ”Herkät, miten pystytte olemaan osana yhteiskuntaa?”, ja mielestäni herkkyys itsessään ei aiheuta tämänkaltaisia ajatuksia. Myönnän kuitenkin itsekin ajatelleeni näin. En löytänyt mitään muuta syytä kummallisille oireilleni ja hirveälle väsymykselleni, erityisesti kun lääkärit vähättelivät oireitani samalla.

Krooninen väsymysoireyhtymä on huonosti tunnettu, vähätelty ja stigmatisoitu sairaus. Moni artikkeli sairastavista kertoo vuodepotilaista, ja tätä sairaus pahimmillaan onkin. Sairaudessa on kuitenkin myös lievä ja kohtalainen aste. Itse sairastan lievästi, eli pystyn tekemään jonkin verran asioita, en kuitenkaan samoin kuten ennen. Sairauden lievä aste sai kuitenkin myös itseni vähättelemään itseäni, ”minähän pystyn kuitenkin tähän ja tuohon”, enkä näin ollen osannut nähdä selkeästi sitä kaikkea mihin en pysty.

Monesti taustalla on muuta kuin vakava ja harvinainen sairaus. Kuormitusalttius kuitenkin liittyy herkkyyteen ja siitä löytyy paljon artikkeleita. Herkillä on myös stressiä ja uupumisoireita sekä aistiyliherkkyyksiä. Nämä kaikki liittyvät myös krooniseen väsymysoireyhtymään, ja jos edes yksi löytää herkkyyden takaa vaikkapa lievän CFS sairauden, elämänlaatu voi parantua.

Siksi kirjoitan. Aloin pitää herkkyyttä taakkana. Aloin vihata sitä, sillä mielessäni se aiheutti uupumukseni ja esti minua olemasta yhtä energinen ja menevä kuin muut. En osannut yhdistää infektion jälkeisen ajan huimaa eroa ennen infektiota elettyyn aikaan, sillä en tiennyt sairauksista, jotka puhkeavat infektioista. Ihmettelin vain, miksi en jaksa.

Löydän edelleen arvoa erityisherkkyydestä. En vaihtaisi sitä missään nimessä pois, sillä olen huomannut, kuinka paljon värikkäämpi elämä on näin voimakkailla tunteilla. Olen myös löytänyt valtavasti voimaa tästä herkkyydestä, niin kirjoittamiseen kuin rakastamiseen. Koen, että selviän myös tästä vakavasta sairaudesta paremmin herkkyyteni ansiosta: itken, kun itkettää, käsittelen tunteita ja elän hyvät päivät vahvasti.

Krooninen väsymysoireyhtymä oli diagnoosina helpotus. Vuosien ajan olin pistänyt sekä herkkyyden että ”minä nyt vain olen tämmöinen” ajatuksien piikkiin jatkuvaa uupumusta, väsymystä, pahoinvointia ja eriskummallisia kipuja. CFS diagnoosi antoi minulle luvan olla vihdoin minä, väsynyt mutta onnellinen. Se antoi selityksen oireilleni ja oikeutti niiden olemassaolon: nämä oireet ovat todellisia, eivätkä herkkyyteen liittyviä. Herkkyys ei ole enää taakka, joka aiheutti oireiluni, vaan voimavara.

En ole vuosiin ollut näin levollinen tai onnellinen. Syy tälle on oikea diagnoosi. Samanlaisen olon haluan myös sinulle. Jos olet erityisherkkä ja kipuilet uupumuksen, stressin ja sen tunteen kanssa, ettet sovi yhteiskuntaan, hae apua. Hae apua ajoissa. Olen vahvasti sitä mieltä, että herkkyys on voimavara. Se ei saa piilottaa taakseen jopa vakavia oireita, se ei saa olla hidaste sille, että hakee apua.

Herkän ihmisen on opittava tuntemaan rajansa ja oltava tarkka niiden kanssa. Herkän on löydettävä hänelle sopiva rytmi maailmassa, joka muuttuu entistä kiireisemmäksi ja meluisammaksi. Maailma vaatii yksilöltä paljon, eikä herkkä saa hukkua sen alle. En väitä, etteikö ylikuormitus, aistiyliherkkyys ja uupumus voisi johtua herkkyydestä. Nämä tunteet ovat sallittuja eikä niitä tule hävetä.

Jos näet herkkyytesi hyvänä asiana, joka tuo sinulle voimaa ja rikkautta elämään, olen onnellinen puolestasi. Jos näet sen rajoittavana tekijänä, joka aiheuttaa kaikenlaisia hirveitä oireita, pyydän sinua hakemaan apua. Olet hyvän elämän arvoinen, ja ansaitset nähdä herkkyytesi maailmaa parantavana tekijänä.

Suosittelen tutustumaan krooniseen väsymysoireyhtymään täältä

Kerron sairaudesta myös omassa blogissani ja instagramissa (pintahengitys).

Janika Pauna

20 toukokuuta 2021

Herkkää seniorielämää

Jäsenen blogikirjoitus:




Olen 61 v mies ja kolme vuotta sitten kuulin radio ohjelman HSP, ja korvani aukesi. Noin vuosi sitten myös silmäni aukesi, tähän karuun ja palkitsevaan HSP totuuteen. Löysin tuon Herkkää seniorielämää- otsikon ja kirjoituksen vanhoista blogiteksteistä. Tuossa oli sitä mitä olen kaivannut, eli iäkkäämpien ihmisten kokemuksia!

Meillä on 30 v avioliittoa takana ja olin aikoinaan uskoton vaimolleni. Nyt hyvin näen mitä hain siinä, hyväksyntää mitä ilman elin aina aikuiseksi asti. Totta kai siinä oli seksiäkin, mutta se ei koskaan ollut hyvää eikä ihmeellistä.

Kun jopa innoissani kerroin vaimolle, että kuunnellaan yksi ohjelma, se kertoo erityisherkkyydestä jne. .... Minulla tyhmällä oli luulo, että nyt haasteemme parisuhteessa on takana, kun vaimonikin tajuaa, että olen HSP ihminen jne ....

Se oli elämäni huonoimpia tekoja. Hän ei todennut, kuin "ai, sinä tuolla verukkeella selität ne kaikki syrjähypyt " Kyllä silloin maa petti jalkojen alla! Eikä asiat ole menneet paremmin muutaman kerran, kun aiheesta olen jaksanut /uskaltanut puhua.

En tiedä miten edetä?

Nimimerkki "liian herkkä"

23 helmikuuta 2021

Huolellinen ja tunnollinen erityisherkkä

Jäsenen blogikirjoitus




Jouduin menemään erikoissairaalaan tutkimukseen, jollaisessa en ollut ennen ollut. Jännitin ja vähän pelkäsinkin sitä etukäteen, kun en oikein tiennyt, mitä siellä tapahtuu, ja millainen tilanne se on, sattuuko se, ja kuinka oikein kestän sen näin kipuherkkänä ihmisenä.

Onneksi sairaalaan pystyi soittamaan etukäteen, ja soitin sitten ja kyselin kaikkea mahdollista, mitä vain voin saada tutkimuksesta selville. Hoitaja puhelimen päässä kai vähän tuskastui ja totesi, että nyt tulee kyllä vaikeita kysymyksiä. Hyvin hän kuitenkin kysymyksiini vastaili, ja se auttoi minua. Sanoin hänelle, että minulle on paljon helpompaa, jos tiedän, mitä on luvassa kun tulen paikalle. On helpompi asennoitua ja valmistautua henkisesti. Puhelu helpottikin selvästi epävarmuuttani ja pelkoani, ja kun sitten tutkimuksen aika koitti, en jännittänyt niin paljon.

Tutkimuksen jälkeen hoitaja totesi hieman yllättyneenä, että sehän menikin hyvin. No niinhän se meni, koska tunnollisena ihmisenä noudatin annettuja ohjeita kirjaimellisesti. Onneksi kipuakaan ei tuntunut. Mieleeni tuli, että luultavasti hoitajalla olikin paljon kokemusta ihmisistä, jotka eivät osaa toimia ohjeiden mukaan, eivät pysty tai eivät viitsi. Ja sen takia heidän on korostettava ohjeita todella paljon. Erityisherkkänä olen kuitenkin tarkka ohjeiden ja sääntöjen kanssa ja noudatan niitä niin hyvin kuin voin. Kuten Elaine Aron toteaa: ”Erityisherkät ovat epätavallisen tunnollisia ja tekevät yhteistyötä jos vain voivat.”

Uskon, että itseni lisäksi monia muitakin voisi auttaa se, että terveydellisiin tutkimuksiin mennessä tietäisi paremmin, mitä siellä tullaan tekemään, miten toimitaan ja mitä potilaalta odotetaan. Näin pienellä asialla voidaan vaikuttaa siihen, että tutkimus sujuu sekä potilaan että hoitohenkilökunnan kannalta niin mukavasti ja helposti kuin mahdollista.

Elaine Aronin kirjasta Erityisherkkä ihminen löytyy – kaiken muun ohessa – myöskin pieni osio ”Vinkkejä erityisherkkien parissa työskenteleville terveydenhuoltoalan ammattilaisille”. Tästä osiosta toisaalta saa apua itselleenkin, kun on terveydenhuollon kanssa tekemisissä. Vinkkejä siihen, miten kertoa omista tuntemuksistaan ja tarpeistaan, jotta toinen ymmärtäisi paremmin. Usein terveydenhuollon ammattilaiset eivät ole perehtyneitä erityisherkkyyteen, joten erityisherkän on hyvä opetella itse kertomaan piirteestä ja eritoten sen aiheuttamista poikkeavuuksista keskivertoon nähden.

Aronin kirja toimiikin minulla nykyään käsikirjana. Palaan siihen aina silloin tällöin kun taas pohdituttaa jokin herkkyyteen liittyvä asia tai tapahtuma, johon tarvitsisi apua ja pitäisi keksiä, miten toimia, mitä sanoa, miten suhtautua. Usein Aronin kirjasta saa jonkin uuden näkökulman ja pääsee asiassa eteenpäin.

nimim. Erityisherkkyyden kokemusasiantuntija

Lähde: Elaine N. Aron, Erityisherkkä ihminen, Kustannusosakeyhtiö Nemo 2013.

09 kesäkuuta 2019

Herkkis ihmissuhteiden pyörteissä

Jäsenen blogikirjoitus:

Olen vasta äskettäin tutkiskelujen ja testien tuloksena (mm. Elaine Aronin Higly Sensitive Person -teos) löytänyt itsestäni ulottuvuuden, joka selittää paljolti omaa olemistani ja haasteitani useimmissa ihmissuhteissa. Temperamenttipiirteenäni ja ominaisuutena, jolla reagoin eri asioihin, on erityisherkkyys.

Tarvitsen lisää tietoa piirteistäni – elämyshakuinen erityisherkkä. Minun tulee tarkastella elämääni uudessa valossa – herkkyyden kannalta, ja toipua elämäni vaikeista tapahtumista sekä saada tukea tunnistaakseni parhaan mahdollisen vireystilani ja voidakseni mahdollisimman hyvin tässä maailmassa.

Liityin HSP-Suomen erityisherkät ry:n jäseneksi muutama kuukausi sitten. Erityisherkkyys kiinnostaa, koska se näyttää selittävän aiemmin puuttuvia osia sekä elämänkulkuni kipukohdista että voimavaroista. Itse- ja ihmistuntemukseeni lisätieto ja siihen pohjautuva ymmärrys on enemmän kuin tervetullutta.

Olen enneagrammipersoonallisuustyypiltäni auttaja  ja lisäksi herkkis, jonka tässä ajassa on haastavaa elää sekä itsensä että muiden, etenkin autoritääristen henkilöiden, kanssa. Lena Andersson ilmaisee kirjassaan Enpä usko osuvasti, että "vain niitä nöyryytetään, jotka suostuvat siihen”.

Kehittymisen ja kehittämisen koen elämässäni arvokkaina ja niiden eteen olenkin tehnyt ahkerasti töitä. Olen aikuisiällä opiskellut työelämän ohessa vuosikymmeniä erilaisissa yhteyksissä mm. toiminnallisia menetelmiä, psyko- ja sosiodraamaa sekä ryhmäanalyysiä, tradenomiksi ja tradenomi yamk:ksi, työnohjaajaksi ja prosessikonsultiksi sekä ammatilliseksi opettajaksi. Lisäksi itsensä kehittämiselle tärkeitä kehittymispolkuja ovat olleet enneagrammipersoonallisuustyylien sekä mielenterveyden ensiapuohjaajuudet, slow down -ryhmät, Social dreaming -uniseminaarit, hiljaisuuden retriitit ja mindfulness sekä viimeisimpänä Suomen erityisherkät ry:n jäsenyys.


Muutamia asioita, joiden kanssa erityisesti työskentelen ihmissuhteissa


Kiintymissuhdemallini on ollut takertuva, eli haluan päästä mahdollisimman lähelle toista ihmistä, mutta usein toinen ei halua tulla niin lähelle kuin itse toivon. Jotta kehityn ja pääsen turvalliseen kiintymistapaan, vaatii se itsetutkiskelua ja aikaa sekä muita keinoja: mm. lempeää kärsivällisyyttä sekä mahdollisuutta hankkia hyviä kokemuksia eli pitkäkestoisia, luotettavia ja turvallisia ihmissuhteita, surun kanssa läpi elämän elämistä, todellisen itsen löytämistä mm. unien avulla, jotka kertovat sisäisestä tiedostamattomasta mielensisällöstä, ja vaistomaisen pelkoreaktion ylittämistä tai huomiotta jättämistä. Annan toiselle liikkumatilaa ja luotan, että hän palaa, sekä vahvistan tietoisuustaitojani mm. hyväksyvällä läsnäololla.

Läheisyyden peloista erityisen ominaista minulle ovat suuttumuksen ja aggressiivisten impulssien pelko. Ne vaativat tiedostamattoman tutkimista edelleen; selviteltävinä ovat lapsuus-, kiusaamis- ja vuorovaikutussuhdekokemukset (mitä itsessä herää ja mitä olen mahdollisesti toisessa herätellyt),  piilotajuiset tunteenpurkaukset (esim. äärimmäisen luotettavasta tuleekin äkkiarvaamatta pettäjä tai lapsuuden toistuvat takaa-ajounet); minullaon myös tarve saada oma tukahdutettu aggressio nähdyksi. Agressiota pitää vähintään prosessoida mielessään, sillä kiukun ilmaiseminen on edelleen vaikeaa. Tulee vahvistaa omaa minää sisäisen työskentelyn ja esimerkiksi vertaistuen avulla sekä ottaa aggression ilmaisu rakentavaan käyttöön.

Tunne- ja aistiherkkänä minulla lisäksi on pelko, että häiritsevät (pikku)seikat pilaavat suhteen. Kun pidän jostain ihmisestä, voin paljastaa mm. pelkoni ja herkkyyteni, ja kun toinen kunnioittaa tarpeitani, silloin muista ei tarvitse välittää.

Itselleni tyypillisiä piirteitä ja uskomuksia toimiessani yhteisöissä


Provosoidun esimerkiksi uhkaavan tuntuisessa tilanteessa siten, että otan kantaa vaistonvaraisesti (tilanne vie), näytän tuohtumukseni ja haastan muut toimimaan siten, että oma turvallisuudentunne lisääntyisi. Lisäksi oma vastuuntunne ohjaa siten, että muut ja minä itse voisimme jatkaa toimintaansa paremmassa ilmapiirissä. Ongelmaksi muodostuu tiedostamaton toimintani, joka perustuu pikemminkin sisäiseen kuvaan kuin aitoon ympäristön tulkintaan. Mukaan on pitänyt ottaa harkinta silloin, kun se on itselle ollut mahdollista mm. hyvällä valmistautumisella, syvään hengittämisellä ja yön yli nukkumisella. Tosin yllättävissä tilanteissa ”sama kaava” yhä toistuu, ja olen oppinut olemaan siitä nykyään itselleni armollisempi. Eri juttu on sitten osata suostua esim. ohjaajana tai kumppanina containeriksi (tunteiden säiliöksi) ja pitää omat tunteet (avuttomuus, pelko, viha yms.) ja tavoitteellinen tehtävän mukainen toiminta erillään. Erityisesti silloin on hyvä, jos on käytettävissä luotettavia henkilöitä, joiden kanssa voi turvallisesti analysoida asioita. Lisäksi voi jäsentää tilannetta kirjoittamalla tai piirtämällä. Aina ei onnistu, vaan huomaa muutoksen omassa toiminnassa muuttuvan kuuntelevasta torjuvaksi vaikkapa tilanteessa, kun ei löydä keinoja yhteisön jäsenten tai muiden kanssatoimijoiden passiivisen tai aktiivisen vastarinnan murtamiseksi. Muutun tiukan paikan tullen auliista auttajasta ärsyyntyneeksi viholliseksi jollen tiedosta mekanismia (omien rajojen vuotaminen ja torjutun avuttomuuden- tai vihantunteen kieltäminen). Säiliönä toimiminen on itselle täten haasteellista, mutta ei mahdotonta.

Usein yhteisössä tai ryhmässä syntyy tiedostamatta ilmiö, jossa joku kantaa muidenkin kielteisiä asioita ja syyllisyyttä harteillaan. Syntipukkiin voi kohdistaa kaikki turhautumisen ja stressiä aiheuttavien kokemusten taakan. Kätevää, sillä siten muiden olo helpottuu uhraamalla yksi hankalien tunteiden kohteeksi. Huomaan itselläni olevan taipumusta syntipukiksi. Miksiköhän? Aika takuuvarma syy voi olla se, että olen herkkä ottamaan haastaviakin ja vaikeita asioita esiin silloinkin, kun joku (työelämässä mm. oma esimies) on sitä mieltä, että ei ole pyydetty. Lisäksi olen ainakin omasta mielestäni varsin tehtävä- ja tavoiteorientoitunut sekä liiankin sitkeä päämäärien suhteen: teen näin itsestäni turhankin näkyvän yhteisössä ja sorrun lopulta liialliseen yrittämiseen. Entä olenko väärää sukupuolta? Sallitaanko miespuolisille enemmän aloitteellisuutta ja aktiivisuutta tai tunteiden näyttämistä (mm.vihaisuus)?

Ammatillinen tuki joko luotettavalta kollegalta tai vaikkapa työnohjaajalta antaa eväitä toimia tiedostavammin ja harkitummin haastavissa tilanteissa. Eräänlainen rinnalla kulkeminen on tärkeää selviytymisen ja onnistumisen kannalta sekä itselle että muille, kun saan tarjota puolestani ulkopuolista näkökulmaa sitä tarvitsevalle. Tukeva yhteisö voi myös parhaimmillaan auttaa yksilöä selviämään hankalista tilanteista. Ymmärretäänkö esim. sellaista tilannetta, missä yhteisön jäsen on ensimmäistä kertaa tekemässä jotain uutta - hän suhtautuu siihen tavanomaista vakavammin ja on siksi erityisen herkkä vaikka työhön kohdistuvalle arvostelulle? Oppimisen kannalta tilanne voi olla hankala, sillä kehittävä vuorovaikutus tyrehtyy varovaisuuteen ja arkojen asioiden esilleottamattomuuteen. Syntyy toimintakulttuuri, joka pahimmillaan estää mielekkään työnteon ja aiheuttaa kiusaamista sekä lopulta eristämisen ja hylkäämisen.

Kehittäjälle suojautuvassa toimintakulttuurissa on muutostehtävä mahdoton, mikäli ei tunnisteta eikä tunnusteta irrationaalisia eli pinnanalaisia asioita. Kulttuuri on kokonaisuus, jossa yksilö ei voi yksin ratkaista ongelmia vaan ne tulee hoitaa yhteisöllisesti, yhdessä tekemällä. Yhteisö tarvitsee kehittyäkseen luottamusta, aikaa, pysähtymistä ja jonkinasteista pysyvyyttä sekä suostumista epävarmuuteen ja ns. hankaliin tilanteisiin, niiden läpielämiseen ja niistä oppimiseen.

Pari puhuttelevaa tienviittaa; Echart Tolle: Tyyneys puhuu


Alla mainituilla E.Tollen opeilla ja herkkisten yhdistyksessä aktiivisesti toimimalla sekä muilla sopivilla keinoilla jatkan itseni ja ympäröivän maailman tutkiskelua. Ja se työ ei lopu, sillä valmista ei tule jatkuvasti muuttuvassa ja keskeneräisessä maailmassa.

Ihmismieli erehtyy pitämään mielipiteitään ja näkökantojaan totuuksina halutessaan tietää, ymmärtää ja kontrolloida. Se toteaa: näin on. Sinun täytyy olla ajatusta mahtavampi ymmärtääksesi, että miten tahansa tulkitsetkin elämääsi tai jonkun muun elämää tai käyttäytymistä, mitä tahansa tilannetta, on kyse vain näkökannasta, yhdestä mahdollisesta perspektiivistä monien muiden joukossa. Ajatusten kimpusta, ei mistään muusta. Todellisuus on kuitenkin yksi yhtenäinen kokonaisuuus, jossa kaikki asiat kietoutuvat toisiinsa, jossa mitään ei ole olemassa itsessään ja itsestään. Ajattelu pilkkoo todellisuuden – leikkaa sen käsitepaloiksi ja -siivuiksi.

Todellinen ymmärrys työskentelee hiljaisesti. Luovuus ja ongelmien ratkaisut löytyvät tyyneydestä.


Merja Leppänen



02 kesäkuuta 2019

Voitko kuunnella kovempaa


- Tänne perälle ei kuulu. Voitko puhua vähän kovempaa! 

Sanat kuuluvat yhteen elämäni eniten toistuneista tilanteista. Kohtaus näytellään aina samoin repliikein. Olen avannut suuni suuren ryhmän edessä, suusta on tullut haparoivan lauseen alku. 


Minut on keskeytetty. Olen hymyillyt ja luvannut yrittää. Tosiasiassa olen halunnut painua ulos ovet paukkuen. Jos se on ollut mahdollista, en ole koskaan enää palannut samaan tilanteeseen. 


Isolle joukolle puhuminen on monelle jännittävä tilanne. Julkinen esiintulo pelottaa jopa enemmän kuin kuolema. Ainakin se voi johtaa sosiaaliseen itsemurhaan.


Minussa jännittäminen näkyy niin, että ääneni ei kulje kunnolla. Se tulee ulos epävarmasti ilman, että erikseen yrittäisin pitää sitä pienenä. Äänenvoimakkuuteen ei voi vaikuttaa kuin vähän, keho asettaa sille rajat. Voi myös olla, että koska olen itse melko ääniherkkä, vältän sen vuoksi
tiedostamattani äänen kohottamista. 


Se, että joku tekee heikosta äänenkäytöstäni numeron, on oikeastaan pahinta mitä jo valmiiksi jännittävässä tilanteessa voi tapahtua. Se saa minut häpeämään huonoja puheenlahjojani eikä auta minua ilmaisemaan itseäni selkeämmin. Kadun välittömästi sitä, että edes ilmaannuin paikalle.
Ahdistun entistä enemmän ja mieli tekee lopettaa puhuminen siihen paikkaan.
Päätän puheenvuoroni niin nopeasti kuin mahdollista. Pahimmassa tapauksessa menen kokonaan lukkoon. 



Minuus yhdistetään vahvasti ääneen. “Omalla äänellä” ja sen löytämisellä on suuri metaforinen merkitys, etenkin, jos haluaa ilmaista itseään luovasti. Lukiolaisena tehtailin runoja, joissa kuvasin itseni mykkänä. Ehkä se oli törkeää oikeasti mykkiä kohtaan. Pahassa flunssassa äänen menettäminen voi aiheuttaa voimakasta ahdistusta. Ryhmätilanteiden puhumispakko on samankaltainen. Kun minua komennetaan puhumaan kovempaa, loputkin äänestäni haihtuu ilmaan. 

Erityisherkät ovat keskimääräistä herkempiä ympäristöstä saadulle palautteelle, oli se sitten kannustavaa tai lannistavaa. Thomas Boyce puhuu kaikissa olosuhteissa kukoistavista voikukista ja olosuhteille herkistä narsisseista. Erityisherkät ovat keskivertoa alttiimpia vaikutteille ja tarvitsevat muita enemmän rohkaisevaa palautetta ollakseen parhaimmillaan. 


Syntymästäni saakka herkkänä toivon usein, että ihmiset huomioisivat toisiaan enemmän. Siitä huolimatta, että elämme monimediaisessa ympäristössä, jossa aistien jatkuva pommittaminen pikemminkin turruttaa kuin herättää havainnoimaan. Uskon, että moni ongelma ratkeaisi melkein kuin itsestään, jos kiinnittäisimme enemmän huomiota ympärillämme eläjiin. 


Joka kerta luulen, että tämä oli nyt viimeinen kerta: olen kokenut saman jo riittävän usein. Kunnes joku taas keskeyttää minut parin sanan jälkeen, juuri kun olen ollut löytämässä lauseen päätä. Saman asian ajaa voivottelu: ”kun mä en kuule mitään kun sä puhut niin hiljaa”. Sille ei tietenkään voi mitään, jos kuulijalla todella on huono kuulo. Se ei kuitenkaan muuta tilannetta. En voi muuttua kuulokojeeksi, kun en kerran jännittämiseltäni saanut alun perinkään puhetta kunnolla tuotetuksi.

Olen tullut siihen tulokseen, että kyse on pitkälti kärsimättömyydestä. Kuulija ei siedä sitä, että jotakin jää häneltä tavoittamattomiin, tai luulee, että puhun hiljaa tahallani tai koska en keskity. Oikeasti keskityn niin paljon, että kompastun tavuihini. 


Mitä sitä paitsi voi vastata repliikkiin: “En kuule mitään mitä sanot”?
Se on lannistavimpia lauseita, joita voi sanoa sille, joka on uskaltautunut avaamaan suunsa. Paras tapa saada hänet hiljaiseksi ja torpata keskustelu. Ääni on käytännössä menetetty, ja samalla valta vaikuttaa tilanteeseen. 


Pyyntö puhua kovempaa ei valitettavasti ole retorinen kysymys, vaan käsky. Minulla on lukemattomia kokemuksia kovan äänen vaaatimisesta aina kouluajoista alkaen. “Etkö halua sanoa luokkatovereillesi mitään”, valitti tomera liikunnanopettaja peruskoulussa. “Puhuukse”, supisivat luokan kovikset. “No mihis se puhe jäi”, veisteli toinen opettaja. Taustalla on kai oletus siitä, että “kyllä maailmaan ääntä mahtuu” tai että kova ääni on luonnollinen asia. Tai että ujous ja epävarmuus voidaan käskeä pois kuin manattava demoni. Pahimmillaan kommentit voivat käydä suorastaan syrjiviksi. 


Kun sama tilanne toistuu luokkahuoneista suuriin saleihin, se alkaa vaikuttaa itsetuntoon. On houkuttelevaa vältellä tilanteita, joissa pitää puhua, etenkin jos on todennäköistä, että edessä on esittelykierros. 


Alkaa olla vaikeaa löytää elämänalaa, jolla ääntä ei tarvittaisi. Voi sanoa, että välttelykierre on vaikeuttanut elämääni pidemmän päälle erittäin paljon. Kartan erityisesti puhelimessa puhumista, koska se perustuu pelkästään ääneen. Nykyään tutut tietävät jo, että minulle ei kannata soittaa. Siitä ei vain tule mitään: ääni hiipuu mutinaksi huonon linjan pelossa. 


Kun olen yrittänyt ilmaista epävarmuuttani sanallisesti, reaktio noudattaa samaa kaavaa. Se on jokin variaatio “osaathan sä puhua” -teemasta. Yleensä siihen kuuluu saumattomasti toteamus, että missä tahansa tilanteessa pärjää, kun vain puhuu “kuuluvalla äänellä”. Toisin sanoen: minä en pärjää. 


Aikuisiällä minulle tarjoutui tilaisuus tutkituttaa, onko äänessäni oikeasti jotakin, mikä estää sitä toimimasta kunnolla. Tulos oli se mitä odotinkin: ei elimellistä vikaa. Normaalit äänihuulet. 

Ainoa vika, joka tutkittaessa ilmeni, oli se, että jännittävässä tilanteessa äänihuulet eivät toimi normaalisti. Ne eivät värähtele kunnolla, ja äänen tuottamiseen tarvittava energia menee ikään kuin harakoille. Minulla on luonnostaan pehmeä ja hiljainen ääni, totesi tutkija. 


Tätä toiminnallista ongelmaa ei korjaa käsky puhua kovempaa. Jännittäminen ei ole tahdonalaista. On keksittävä muita keinoja vaikuttaa siihen. 


Tähänastisessa elämässäni olen löytänyt joitakin. Useimmiten esimerkiksi hakeudun ryhmätilanteissa istumaan puheenjohtajan läheisyyteen. On jo iso apu, jos edes hän kuulee, mitä sanon. 

Yritän hyödyntää herkälle ominaista spontaania ongelmanratkaisukykyä: havaintoja ja päättelyä. Herkkyys on siitä epäkäytännöllinen ominaisuus, että sen vaikutukset tuntuvat voimakkaasti ja välittömästi. Tauotta. En silti vaihtaisi sitä pois, sillä hankaluuksista huolimatta pidän herkkyyttä aliarvostettuna lahjana. 



Koetan luoda puhumiselle sellaiset puitteet, joissa jännittäminen olisi mahdollisimman vähäistä. 

Huomaan variaatiot äänenkäytössä selvästi. Ne ovat suorassa suhteessa hermostumiseen ja epävarmuuteen. Kun mielen tila muuttuu, äänenkin tila voi muuttua nopeasti. Kuten sadussa auringosta ja pohjantuulesta, sallivista olosuhteista on suurin hyöty.


Toivoisinkin malttia heiltä, jotka tuntevat tarvetta keskeyttää ennen kuin ensimmäinenkään sana on sanottu loppuun. Toivoisin kärsivällisyyttä kuunnella ja havainnoida tilannetta. Yritystä kiinnittää huomiota siihen, mitä ei sanota ääneen: että tämä on hankala hetki ja sen ilmaisu on epävarmuus.


Jännittäjille ja heidän kuulijoilleen sanoisin: Odota. Malta. Jatka.
Pian jännitys hellittää, ja puhekin tulee ulos paremmin. 


Ilona Vuori 


(Kuva: Pixabay)

15 tammikuuta 2019

Auttamistyöläisen akku saattaa hiipua huomaamatta

Asiantuntijan blogikirjoitus

Minulla oli ilo saada tehdä sosionomin opinnäytetyöni viime vuoden aikana HSP-yhdistyksen toimeksiantona. Erityisherkkyyteen liittyvää opinnäytetyön aihetta aloin pyöritellä mielessäni jo opintojeni puolivälissä, kun huomasin, kuinka vähän etenkin Suomessa aiheesta on tehty tutkimuksia. Ajattelin erityisherkkyyden myös liittyvän monella tapaa sosiaalialaan, jossa tehdään työtä hyvin henkilökohtaisella tasolla asiakkaiden elämänhallinnan hyväksi. Yhden, oletettavasti erityisherkän, lehtorin kannustamana aloinkin kehitellä aihetta lisää. Lopulta aiheeksi muotoutui " 'Se, että itsensä hyväksyy, auttaa valtavasti' – Erityisherkkien sosiaalialan ammattilaisten kokemuksia työhyvinvoinnistaan ja sen uhkista."


Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia sosiaalialan ammattilaisten kokemuksia ennen kaikkea heidän erityisherkkyytensä ilmenemisestä työssä ja työhyvinvoinnissa. Tehtävää tarkennettiin tutkimuskysymyksillä, joilla selvitettiin heidän kokemuksiaan erityisherkkyyden hyvistä ja huonoista puolista työhyvinvoinnin kannalta sekä heidän löytämiään keinoja oman työhyvinvoinnin edistämiseksi.


Toteutin tutkimuksen kvalitatiivisesti käyttäen aineistolähtöistä sisällönanalyysiä, jossa aineistona olivat seitsemän eri puolilla Suomea erilaisten asiakasryhmien kanssa toimivan sosiaalialan työntekijän kokemukset. Kultakin osallistujalta sain tutkimusaineiston joko teemahaastatteluna tai kirjoitelmana. Teemakysymysten ympärille rakentuneen aineiston sisällönanalyysin tein kokemuksen merkityksiä korostavaa fenomenologista tutkimusperinnettä noudattaen.


Analyysin tuloksena aineistosta löytyi neljä pääteemaa. Avaintekijäksi nousi HSP-piirteistönsä tiedostaminen. Se vapautti, lisäsi itsetuntemusta ja hyvinvointia sekä vahvisti ammatti-identiteettiä. Kun erityisherkkyyspiirteistönsä hyväksyy, on se helpompi valjastaa voimavarakseen myös asiakkaiden hyväksi. Erityisherkkyys nähtiinkin monin tavoin vahvuutena ihmisläheisessä työssä, erityisesti siihen liittyvät kohtaamisen taidot. Toisaalta myös erityisherkillä yleinen kuormittumisalttius toteutui myös tutkituilla. Erityisesti myötätuntostressi sekä ylivirittyneisyystaipumus uhkasivat työhyvinvointia.


Vaikka tutkimusotanta oli pieni, on huomionarvoista, että lähes kaikki osallistujat olivat kokeneet viime vuosien aikana työperäistä väsymystä ja olleet sairauslomilla. Tämä mielestäni kertoo paitsi sosiaalialan henkisestä kuormittavuudesta, myös HSP-henkilöiden erityisestä työhyvinvoinnista huolehtimisen tarpeesta. Pysähdys oli monille kuitenkin merkinnyt käännettä oman HSP-piirteistön tiedostamisen kautta parempaan itsestään huolehtimiseen: tutkitut olivat löytäneet monia omia yksilöllisiä keinoja edistää omaa työhyvinvointiaan, kuten omien rajojen vetämisen työn suhteen ja säännöllisen oman hiljaisen palautumisajan järjestämisen. Työhyvinvoinnin uhkien ja työssä jaksamisen keinojen voi olettaa koskevan pitkälti myös muiden auttamisalojen, kuten esimerkiksi hoitoalan, HSP-työntekijöitä.


Jos haluat tutustua koko työhön tarkemmin, löytyy se Theseus-tietokannasta seuraavalla linkillä: http://www.theseus.fi/handle/10024/157752


Mona Hormia