Erityisherkkä äiti ja lapsen tunteisiin reagoiminen

Jäsenen blogikirjoitus:

Yksi erityisherkän vanhemman vahvuuksista on se, että hän aistii helposti lapsen tunteet ja tarpeet. Elaine Aron määrittelee erityisherkkyyden piirteeksi vahvan eläytymiskyvyn. Koen olevani äitinä empaattinen ja minun on helppo ymmärtää lapseni tunteita ja reaktioita.

Välillä huomaan että vahva eläytymiskyky tuo haasteita omaan jaksamiseen, koska olen koko ajan auki lapsen tarpeille. Minun on vaikea ummistaa korviani, vaikka se olisikin täysin oikeutettua ja tarpeellista. Jos lapsella on asiaa, niin kuin heillä lähes taukoamatta on, kuuntelen heitä. Jos kuulen itkua, olen saman tien lohduttamassa ja selvittämässä tilannetta.

Lapsi kääntyy useammin erityisherkän vanhemman puoleen, koska hän antaa useammin vastakaikua lapsen tunteille. Kuuntelen ihaillen, kuinka lasten isä osaa olla jämäkkä ja suora. Ei on ei, eikä sitä tarvitse aina perustella. Minunkaan mielestäni jokaiseen lapsen tunteeseen ei tarvitse reagoida.

Miten rajata omaa läsnäoloaan niin, että ei uuvuta itseään? Ratkaisuni on ollut, että vetäydyn omaan tilaan. Toivon että osaisin olla sohvalla lapsen vieressä, keskittyä omaan tekemiseeni ja sanoa lapselle etten nyt ehdi kuunnella. Että en vaatisi itseltäni jatkuvaa läsnäoloa.

Kovat vaatimukset itseä kohtaan johtavat välillä siihen, että oman jaksamisen rajat ylittyvät.Jatkuva ymmärtäminen, tulkitseminen ja omien reaktioiden arvioiminen väsyttää ja saa tunteet kuohahtamaan. Lopulta huudan ja kiroilen lasten kuullen -ja sitten vielä syyllistän itseäni siitäkin.

Hermostuminen lasten kanssa ollessa on luonnollista. Minulla se useimmiten liittyy siihen, että en ole pitänyt kiinni rajoistani. Erityisherkkä äitikään kun ei pysty tekemään loputtoman montaa asiaa yhtäaikaa vaikka niin kovasti haluaisi! Jos olen lähdössä reissuun ja pakkaan autoa, yritän samaan aikaan kuunnella lasten juttuja ja vastata heidän moninaisiin tarpeisiinsa. Olisi viisainta sanoa että nyt on keskityttävä lähtöön, eikä aikaa ole muulle.

Toivoisin että hankalissa tilanteissa osaisin olla armollinen itseäni kohtaan. Minun ei tarvitse reagoida kaikkeen eikä toimia ”täydellisesti”. Jos hermostun, voin pyytää anteeksi, kertoa mistä se johtui ja että hermostumiseni ei ole vaarallista. Samalla opetan lapsia olemaan armollisia itseään kohtaan. Meillä kaikilla on lupa tuntea vaikeita tunteita ja ilmaista niitä.

 

 Eeva-Kaisa Rönkä

 

Lue myös Eeva-Kaisan kirjoitussarjan 1. osa:

Omaa aikaa erityisherkälle äidille

(Kuva: Pixabay)

Tämä erityisherkkä äiti

Jäsenen blogikirjoitus

Kun esikoinen saadaan, vanhemmuus on kaikille uutta. Siitä on voinut vain lukea ja kuulla muilta, mutta oma oppimisen polku vanhemmuuteen alkaa kunnolla esikoisen synnyttyä. Vaikka meillä erityisherkillä on taipumusta pyrkiä valmistautumaan moniin asioihin parhaamme mukaan, kaikkea sitä tunnemyräkkää ei voi opetella kohtaamaan etukäteen, mitä lapsi mukanaan tuo. Joillekin enemmän positiivista ja joillekin valitettavasti myös negatiivisia tunteita ja tuntemuksia - halusi niitä tai ei.

Jokaisen meidän lapsuus vaikuttaa olemiseen omien lapsiemme kanssa. Itse olen ollut hyvin motivoitunut oppimaan kasvatukseen liittyen paljon ja olen ollut halukas selvittämään ne seikat, mitkä sopivat juuri meidän lapsille, jotta heistä kasvaisi tasapainoisia ja onnellisia yksilöitä. En halua asettaa heille koskaan paineita vaan muistuttaa, että he saavat olla juuri sellaisia kuin ovat, ainutlaatuisia omia itsejään. Kaikista eniten haluan kiinnittää huomiota siihen, etten vain koskaan manipuloi heitä millään tavoin, niin kuin joskus olen sortunut esimerkiksi parisuhteissa kohtelemaan toista.

Minulla on tapana suunnitella asioita p-a-l-j-o-n eteenpäin. Analysoin päässäni, mitä kannattaa tehdä ja missä järjestyksessä niin, että lapset olisivat mahdollisimman tyytyväisiä. HUOM! En puhu nyt mistään lahjomisesta, vaan ihan normaalista sujuvasta arjesta. Tiedän eläväni lasten onnellisuuden kautta, ja en pidä sit huonona. Joskus kun ottaa päähän ja lapseni hymyilevät, helpottaa oma huono olo.

Olin kerran erään vanhemman herrasmiehen seurassa. Esikoiseni oli tällöin vauva ja hän oli turvakaukalossa torkuilla kun saavuimme juuri autolla poikkeamaan kylässä. Tarkoitus oli käydä vain nopeasti niin, että vauva torkkuisi sen ajan. Vauva alkoi kuitenkin heräillä ja aloin keinuttaa turvakaukaloa. Herrasmies totesi hyvin tuimasti "älä keinuta sitä". Menin ihan hämilleni. Jatkoin kuitenkin keinuttamista. Herrasmies totesi hetken päästä uudelleen "mähän sanoin, älä keinuta sitä! Ihan turha opettaa vauvaa keinutukseen!" Hämmennyin entisestään. Siirsin vauvan kaukaloineen pöydän alle ja keinutin salassa.

Tästä tilanteesta tuli niin paha mieli. Minua alkoi harmittamaan, että mies sanoi minulle noin. Sitten  alkoi harmittamaan, että mies ei uskonut siihen, että minä äitinä tekisin oikean ratkaisun keinutellessani vauvaani. Sitten harmistuin siitä, että minun todella pitää edes puntaroida sitä, toiminko nyt kyseenalaisesti lapseni kanssa. Sen jälkeen harmitti vielä se, että päädyin salassa keinuttamaan vauvaani. 

Tämä tilanne aiheutti niin pitkän ajatusprosessin, että mieleni vain harmistui harmistumistaan ja minun oli pidettävä muutaman kuukauden tauko, ennen kuin uskalsin kohdata kyseisen miehen uudelleen.

Näin olisin hänelle halunnut sanoa:

"Totta kai keinutan lastani jos haluan. Jos välität tietää, keinutan häntä, jotta hän pysyy tyytyväisenä unessa. Jos hän herää, hän itkee, jolloin otan hänet kaukalosta ja alan imettää. Koska on talviaika, otan vielä nämä kaikki ulkovaatteetkin pois, koska hän alkaa itkeä myös kuumuuttaan. Ja ymmärrän, että vauva ei mene rikki, vaikka itkee, senhän vuoksi alunpitäen taisit kieltääkin keinutuksen. Tapanani on kuitenkin tyydyttää lapseni tarpeet mahdollisimman hyvin ja mahdollisimman pian. Niin hänestä voi kasvaa tasapainoin nuori neito joka tietää, että maailma ei ole kauttaaltaan paha, ja joihinkin ihmisiin ja heidän apuunsa voi todella luottaa. Ja ymmärrän sen, että tämä kaikki taitaa olla sinulle melko vierasta, koska olet sota-ajan lapsi. Silloin ei herkkyyttä tällaisiin asioihin vielä ymmärretty tai oikein ollut edes aikaa keskittyä, mutta keskustelen mielelläni kanssasi lisää kasvatusmetodeistani ja tavoistani toimia, jos koet, että ne kiinnostavat sinua."

Nämä asiat pyörivät mielessäni. Koin kuitenkin parhaakseni olla hiljaa, koska herrasmies taitaa olla Marssista ja itse olen Plutolta kotoisin. Plutolta, mikä ei nykyisin edes enää ole yksi planeetoista.

Nonna,

https://poseland.fi/kasikirjaminustasinulle/