Erityisherkkyys elokuvissa

Toiminnanjohtajan blogikirjoitus:

Vähän aikaa sitten tuli TV:stä ruotsalaisen Lukas Moodyssonin ohjaama elokuva Fucking Åmål (1998). Elokuva kertoo kahden nuoren koulutytön alkavasta rakkaussuhteesta. Katselin tätä suosittua elokuvaa erityisherkkyyssilmin. Toisen päähenkilön, Agnesin (Rebecka Liljeberg) voi tulkita nuoreksi erityisherkäksi, joka vaikuttaa introvertilta, on älykäs, viihtyy yksikseen, tulkitsee tuntemuksiaan kirjoittamalla ja joka koulussa koetaan erilaiseksi ollen utslagen, syrjäytetty ja kiusattu.

Pohdin tässä ja seuraavassa blogissa erityisherkkyyden tunnistamista elokuvissa. Aluksi voin kysyä, että onko kyse vain erityisherkän omassa tunnistamisen kyvyssä ja halusta nähdä elokuvassa jotakin erityisherkkyyden tutunomaisuutta, kuten alun kuvauksessani Fucking Åmål -elokuvan Agnesissa? Vai mistä ylipäätään voin tunnistaa tuon erityisherkkyyden, kun elokuvia on monenlaisia. Elokuvat ovat kiinnostaneet minua aina eikä pelkkänä katsomisen kokemuksena, vaan myös aktiviteetteina. Toimin pitkään Jyväskylässä pohjoismaisen elokuvafestivaalin hallituksessa ja aiemmassa työssäni ammattikorkeakoulussa opetin lähes parivuosikymmentä vuotta elokuvan historiaa, teoriaa ja tulkintaa. Oman erityisherkkyyteni elementti on näin ollut kiinnittyminen monipuolisesti elokuvien lumomaailmaa!

Elokuvan juoni ratkaisuineen ja käänteineen saattaa sisältää herkkyyttä ilmentäviä elementtejä. Rakkausdraama rakentuu usein sen varaan, että vaikeuksien kautta he joko saavat toisensa tai eivät saa toisiaan. Liikutuksen kyynel on vierähtänyt monella vaikkapa Titanic -elokuvaa (1998) katsoessa. Elokuvan kerronnalliset ratkaisut ja juonen eteneminen ovat omiaan tuomaan esille herkkyyskohotuksia. Niihin reagoi toki yhtä lailla myös moni ei-erityisherkkä. Ehkä tällaiset draamaelokuvien lajityypilliset piirteet koukuttavat juuri meitä erityisherkkiä. Vastaavasti emme juurikaan pysty katsomaan väkivaltaelokuvia.

Entä sitten päähenkilöt. Useimmat Aki Kaurismäen elokuvien keskeiset henkilöt ovat yhteiskunnallisten reunamien hahmoja. Jotkut hieman ressukoita kuten vaikkapa Laitakaupungin valot (2006) elokuvan päähenkilö Koistinen (Janne Hyytiäinen). Näillä hahmoilla on kuitenkin vahva samassa asemassa olevien keskinäinen yhteys ja eettisyyden ja oikeudenmukaisuuden tuntemus kylmien yhteiskunnallisten rakenteiden varjossa. Erityisherkkänä jossakin marginaalissa, mutta samalla sisäisesti lujana.

Päähenkilö voi elokuvan tarinassa olla myös herkkänä jossakin ristiriitaisessa tilanteessa. Viime vuosien huikaisevin esimerkki tästä on palkittu ja arvostettu Juho Kuosmasen (2016) Hymyilevä mies. Jarkko Lahti nyrkkeilyn maailmanmestaruusotteluun valmistautuvan Olli Mäen roolissa ilmentää umpirakastuneen nuoren miehen herkkyyttä kahden, hyvin vastakkaisen suuntaumisen asetelmassa: nyrkkeilyn kova maailma vai nuori lempi? Niin kaunis elokuva, niin kaunis rakkaus.

Ohjaaja voi myös kuvata päähenkilöiden elämän todellisuutta jonkinlaisena epämääräisenä hukassa olemisena, joka ei ole niin vierasta meille erityisherkille. Minulla tulee tästä esimerkkinä mieleen Sofia Coppolan elokuva Lost in Translation (2003), jossa päähenkilöt Bob (Bill Murray) ja Charlotte (Scarlett Johansson) haahuilevat tokiolaisessa todellisuudessa toisiinsa kiinnittyen.
 

Oma klassikkomme, niin kirjana kuin elokuvana, Tuntematon sotilas, sisältää mielenkiintoisen, mutta usein marginaaliin jäävän henkilöhahmon, sotamies Riitaojan. Hänet esitetään sodan kauheuksien keskellä pelkurina, poikkeuksena kiväärikomppaniassa ja vastakohtana kylmäveriselle alikersantti Lehdolle. Historioitsija Ville Kivimäki on kuitenkin nostanut Riitaojan keskeiseksi hahmoksi juuri tuossa herkkyydessään tuomaan näkyväksi sodan julmuutta.

Herkkyyttä voidaan korostaa monin elokuvateknisin keinoin. Henkilöhahmon tunnetilaa voidaan ilmentää kuvakoon vaihtelulla, erityisesti käyttämällä lähikuvaa. Tällöin henkilön tunnemaisema tulee vivahteekkaaksi, erityisherkälle vaivattomaksi erittelyn kohteeksi. Puolalaisen ohjaajaneron Krzysztof Kieślowskin elokuvassa Sininen (1993) kuvataan auto-onnettomuudessa miehensä ja lapsensa menettäneen Julien (Juliette Binoche) mielentilaa toistuvilla lähikuvaotoksilla, mitä vahvistaa Zbigniew Preisnerin pysähdyttävän kaunis musiikki. Päähenkilö on yksin ajatustensa kanssa. Musiikin tehtävänä on tukea tätä mielen hiljaisuutta, jolloin katsojan kokemus herkkyydestä on käsin kosketeltavaa. Jos minun pitäisi nopeasti nimetä jokin erityisherkkyysvaikuttava elokuva, niin se epäilemättä olisi juuri Kieślowskin Sininen paljolti myös Juliette Binochen hukaisevan
roolisuorituksen ansiosta.


Oma lukunsa on elokuvan äänimaisema. Musiikki on tavanomainen keino vahvistaa elokuvan sanomaa ja synnyttää herkkyyskokemuksia. Vastaavasti hiljaisuudella ohjaaja luo ilmapiiriä elokuvan tarinaan ja henkilöiden mielentiloihin. Nostan kuitenkin tämän kirjoitukseni päätteeksi esille Klaus Härön debyyttielokuvan Näkymätön Elina (2003). Elokuvan päähahmoa, Natalie Minnevikin näyttelemää Elinaa, voi pitää yhtenä selkeimpänä erityisherkkyyshahmona. Elina on koulussa syrjitty ja kiusattu kielensä takia, kun suomen kieltä kitkettiin Ruotsin Tornionjokilaaksossa 1950-luvulla. Elina saa voimansa suolla puhumalla ääneen kuolleelle isälleen. Voice over, kertojaääni, ei voine elokuvassa koskaan olla vaikuttavampaa.

Hyvä lukija. Mikä on sinun erityisherkkyyskokemuksesi elokuvista?

Hannu Sirkkilä
HSP-Suomen Erityisherkät ry:n toiminnanjohtaja

”I´m a highsensitive man, and I´m proud of it”

Toiminnanjohtajan blogikirjoitus:

Kolmannessa erityisherkkiä miehiä käsittelevässä kirjoituksessani käsittelen voimaantumista: tulemista enemmän tietoiseksi siitä, mitä olemme. Kyse on siitä, että erityisherkkyyden myötä ilmenevät elämän haasteet kääntyvät iloiksi ja vahvuuksiksi. Silloin erityisherkkyys on jotakin, josta voin miehenä olla ylpeä.

Tässäkin tekstissä kahden aiemman blogini tapaan virikkeen antajana on toiminut saksalainen psykoterapeutti Tom Falkensteinin miesten erityisherkkyyskirja (ruotsinnos "Den högkänslige mannen. Lär dig att använda din högkänslighet som en styrka"). Falkenstein avaa monia näkökulmia ja ohjeita erityisherkkänä olemiseen. Nämä eivät ole mitenkään sukupuolisidonnaisia. Samat omien rajojen tunnistamiset, ylivirittymisestä palautumisen muodot jne. pätevät tietysti keneen tahansa.

Sukupuoli rakentuu sosiaalisessa ja kulttuurisessa todellisuudessa. Se tulee näkyväksi arjen käytännön tilanteissa, joissa odotetaan miehiltä miestapaista toimintaa ja käyttäytymistä. Tämä tuntuu erityisherkästä miehestä ahtaalta ja ahdistavalta. Itse tunnistan ja reagoin voimakkaasti sukupuolisiin stereotypioihin, pinttymiin ja kaavamaisiin odotuksiin. Tulee halu päästä pois, jotta voi ainakin itselleen olla erityisherkkyystapainen.

Keskeistä onkin jonkinlainen identifikaatio eli sen tunnistaminen ja myös hyväksyminen, että olen erityisherkkä mies. En tarkoita tällä sitä, että asiasta tarvitsisi tehdä itselle sen suurempaa numeroa. Pikemminkin ydin on siinä, että itsetuntemuksemme täsmentyy ja hyväksymme sen, että vaikkapa verrattuna moniin miehiin, toimimme ja koemme eri tavalla. Ja että se on OK.

Pohdin sitä, pitäisikö olla miesten erityisherkkyysryhmiä. Pitkään joogan harrastaneena ja yleisissä ryhmissä käyneenä, esimerkiksi matalan kynnyksen äijäjoogaryhmät tuntuvat lähinnä huvittavilta. Ryhmien ytimen pitäisi olla miehen erityisherkkyydessä, ei miehenä olemisessa tai maskuliinisuudessa sinänsä. Näen vaarana ajautumisessa jonkinlaiseen luolamiesideologiaan, jossa tavoitellaan voimaantumisen keinona jotakin alkuperäismieheyttä. Erityisherkät miehet ovat elämänsä aikana kokeneet poikien ja miesten ryhmät vaikeina ja omaa olemistaan rajoittavina. Siksi ryhmäkokemuksen tulisi olla erityisherkkyys- ja sukupuolisensitiivinen. Ryhmäkokemus sinänsä on tärkeää vertaisuutena.

Miestutkimuksen keskeinen teoria on australialaisen R. Connellin esittämä hegemonisen maskuliinisuuden käsite. Sen mukaan miehet käyttävät valtaa suhteessa naisiin, mutta myös suhteessa miesten erilaisiin vähemmistöihin, kuten seksuaalisiin ja etnisiin. Me erityisherkät miehet olemme normimiesten ja heihin liittyvien kulttuuristen odotusten vallan alaisia, jopa uhreja. Identiteetin vahvistumisen kannalta tämän aukipuhuminen yhdessä on tärkeää. Sellaisten valtarakenteiden ja arkisten tilanteiden tunnistaminen, joissa tulee vaikkapa sivuutetuksi juuri sen takia, että on erityisherkkä mies. Sivuuttajina voivat olla naisetkin, kun he uusintavat rajoittuneita maskuliinisuuskäsityksiä.

Erityisherkän elämän matka on itsensä hyväksymisen polulla etenemistä. Se voi olla paljolti yksinäistä kokemista, tuntemista ja pohdintaa. Sydämen kompassina on kuitenkin varmuus siitä, että maailman on muututtava inhimillisemmäksi, erityisherkkyystodelliseksi murtaen samalla miehenä olemisen rajoittuneita käsityksiä. Ihmeeni on lähempänä kuin luulenkaan. Se olen minä.

Ich weiss irgendwo gibt's
Ein Wunder für mich
Es ist da, noch ganz klein
Doch es wartet auf mich.

Rosenstolz: ”Ein Wunder für mich”

Hannu Sirkkilä
HSP-Suomen erityisherkät ry:n toiminnanjohtaja

Kolmiosaisen miesten erityisherkkyyttä käsittelevän blogisarjan aiemmat kirjoitukset ovat luettavissa: 

Miehet erityisherkkyyskaapista ulos!

Erityisherkän miehen elämää

Mietteitä puhelin- ja chatpäivystäjäkoulutuksesta

HSP Voimaryhmät- hanke/Jäsenen blogikirjoitus:

Olin viime viikonloppuna Herkkispuhelimen ja -chatin päivystäjäkoulutuksessa Tampereella. HSP Suomen erityisherkät ry:n Voimaryhmät-hankkeen projektikoordinaattori Emilia Aallon ja toiminnanjohtajamme Hannu Sirkkilän lisäksi meillä oli kouluttajia Tampereen seurakuntayhtymän Palvelevasta puhelimesta, Taimi ry:stä ja Tukinetistä.

Ei tehrä tästä isompaa numeroa... Tekee mieli kuitenkin sanoa pari sanaa koulutuksesta ja sen sisällöistä ja saada jakaa samalla teille Rohkeasti herkkä
-blogin lukijoille.


Kohtaamisesta

Miten oikein kohdata Herkkispuhelimeen soittava tuntematon? Siinä on jännä paikka jokaiselle päivystäjälle, ja se pohditutti ja keskustelutti meitä paljon. Asioita kun voi olla monia, vasta erityisherkkyyden löytäneiden vertaistuen tarpeesta aina suuriin kysymyksiin: miksi elämässä kävi kuten kävi ja miten selvitä eteenpäin. Ihmisen huolet ovat moninaiset kaikilla, olipa erityisherkkä tai ei.

Kun kohtaa toista, siinä tarvitaan herkkyyttä. Tarvitaan empatiaa, ja melkein sanoisin että jopa rakkautta. Jos ja kun auttaa toista eteenpäin elämässä, vaikka yhden korttelin – tai vaikka pari korkeampaa askelta - kerrallaan, on se kyllä itsellekin voimauttavaa. Auttaminen voi tehdä onnelliseksi myös auttajan.

Palvelevalla puhelimella on pitkä kokemus ihmisten kuuntelemisesta. Koin arvokkaaksi saamaamme Tampereen seurakuntien Palvelevan Puhelimen emerita toiminnanjohtaja Riitta-Liisa Rusin luentoa aiheessa. Siinä tuli esille erityisesti mieleen jäävänä se, että on tärkeää, että arvostamme itseämme ja toista, sellaisena kuin kukin on juuri nyt.

On oltava herkällä korvalla, kun joku pyytää apua, mutta on pidettävä myös rajat. Hyvä on myös muistaa, ettemme edes voi kaikkia auttaa. Kun osaat olla armollinen itsellesi koskien myös omaa rajallisuuttasi, tuo armollisuus saattaa välittyä toisellekin!

Vahvistaa toisen voimavaroja

Tilanteessa kuin tilanteessa voi löytyä jotakin, millä jaksaa eteenpäin. Joskus voi löytyä ratkaisujakin. Meissä on se kaikki: mahdollisuudet, ratkaisut, voimavarat. Kuulostaa kliseiseltäkin, vaan on totta. Ratkaisun avain on ihmisellä itsellään, se pitää vain löytää. Toinen ihminen voi auttaa löytämisen polulla.

Ratkaisun avain voi olla aiemmin koetussa, tai vaikka aiemmin opitussa tiedossa. Avain, joka sopi joskus, voi sopia nytkin. Ratkaisu voi aueta ja ongelma voi tulla voitetuksi. Ja tuo sama avain, mikä on esimerkiksi taito, ominaisuus tai lahja, voi viedä myös pidemmälle, kohti tulevaisuutta. Voimme käyttää elpynyttä, löytynyttä taitoa tai ominaisuutta uusissa asioissa.

'Tulevaisuutta muistelemalla' taas yleensä pysyy vahvasti kiinni toivossa tai pääsee siihen kiinni. Kun muistellaan hyvää tulevaisuutta ja miten siihen päästiin.

Ei asiat tietenkään ihan niin helpolla mene. Mutta ajan kanssa. Ajassa rinnallakulkija tekee matkasta siedettävämpää, ja voi - parhaassa tapauksessa - auttaa löytämään, mikä on kadoksissa.

Lasse Salmi, Msc , psykoterapeutti ja Taimi ry:n puheenjohtaja avasi meille tätä aihetta 'voimavaraorientaatiosta', ja innostuin siitä itse paljon.


Läsnäolon opettelua

Rentoutuminen on tärkeää. Kun on keskittynyt ja hyvinvoiva itsessään, niin voi paremmin olla läsnä ja kuunnella muita. Keskittymiseen on monia apukeinoja, kuten palautumiseenkin. 

Liikkuminen tavalla tai toisella on aina hyväksi. Hengittämisestä puhumattakaan, siis hyvästä, syvästä hengittämisestä. Aloittaessaan päivystysvuoronsa voi myös pukea ylleen 'työvaatteet' ja siirtyä toiseen tilaan, jos mahdollista.
 
Palautumiseen auttaa niin ikään liikkuminen, vaikka kävely. Voi myös tehdä joitakin konkreettisia asioita kuten vaihtaa jälleen vaatteet ja tyhjentää pöytä. Omaa siirtymistä muihin askareisiin voi helpottaa myös vaikka heittelemällä tyynyjä selkänsä taakse ja näin konkretisoida asia itselleen ja – aivoilleen. Tällaisiakin vinkkejä opasti meille koordinaattorimme Emilia. 

Tietoisen läsnäolon (mindfulness) harjoittelusta voi olla apua keskittymiseen ja rentoutumiseen. Harjoituksia voi tehdä kävellen, seisten tai istuen. Pääasia on, että löytää tien omaan olemiseensa juuri nyt ja tässä hetkessä. Läsnäoloa pienellä päivänavausharjoituksella meille valmensi tähänkin asiaan vihkiytynyt toiminnanjohtajamme Hannu.


Chat-ryhmäkeskustelut                            

Herkkispuhelinpäivystäjät ovat myös chat-päivystäjiä. HerkkisChatin keskustelut ovat ryhmäkeskusteluja ja niitä toteutetaan aihe kerrallaan. Aika on rajattu etukäteen, ja ryhmään otetaan ennalta sovittu määrä osallistujia.
 
Chattimme on Tukinet-alustalla. Tukinetistä löytyy kymmeniä eri aihealueiden keskusteluryhmiä. Tukinetissä kannattaa käydä katsomassa jos löytyisi jokin muukin kuin erityisherkkyysaiheinen, itselle sopiva ryhmä; siellä on esim. keskustelua eron jälkeen, masennuksessa, syömishäiriössä tai talouteen liittyvissä asioissa, joitakin mainitakseni.

Tukinetin salaisuuksiin meitä opastivat rennon tehokkaasti koordinaattorit Kari ja Maikki Kandell, mistä kiitos heille!

 

Kohti tulevaisuutta
 
Saimme hyvää valmennusta ja koen ainakin itse, että EVÄStä* on saatu. Työnohjauksessa ja muussa täydentävässä valmennuksessa saadaan sitten lisää sitä evästä.
 
Olemme vaitiolovelvollisia ja noudatamme yleisiä eettisiä periaatteita. Toimimme vastuuntunnolla ja sitoutuneina yhdistyksen arvoihin. Pidämme huolta itsestämme ja olemme yhteydessä omaan tiimiimme ja yhdistyksen työntekijöihin.



Paluumatkalla katselen vihertäviä peltoja, lehmiä laitumella. Sataa vettä ja omenapuun kukkia. Ihmettelen sitä. Moni asia jäi mietityttämään ja hyvä niin.

Se on moro tältä erää. Kirjoitellaan. 


 💗
                                                                                 

Merja Korpisaari

* EVÄS myös erityisherkkyydessä: Lyhenteen E tarkoittaa emotionaalisuutta ja empaattisuutta, V vivahteiden vaistoamista, Ä ärsykkeiden liiallisuutta ja S syvällisyyttä.
(Lue lisää esim. Elaine Aron: Erityisherkkä ihminen.)


HerkkisChat aloittaa kesäkuussa ja puhelinpalvelu elokuussa. Seuraa tiedotustamme netissä ja facessa!  

https://www.erityisherkat.fi/
ja https://www.facebook.com/hspSuomi/  
                                             

(Kuvat: Pixabay)

Erityisherkän miehen elämää

Toiminnanjohtajan blogikirjoitus:

Minulla oli lapsuudessa todella hyvä kaveri naapurissa. Pientä säätöähän siinä oli, koska hän oli veljiensä kanssa nahistelunhaluinen. Erään tällaisen episodin jälkeen isäni sanoi, että seuraavalla kerralla minun pitää alkaa tappelu ja antaa takaisin. Kun seuraava kerta tuli, hän pakotti aloittamaan tappelun. Kävelin kaveriani kohti, mutta luovutin, koska en halunnut tapella enkä siihen pystynyt. Isäni ei paljoa sanonut, mutta kaikesta näki, että hän oli hyvin pettynyt minuun.
Sellaista se on erityisherkän pojan elämä kohti aikuisuutta ja miehenä olemista. Koskaan ei ole sitä, mitä pitäisi olla. 

Suurimmat odotukset miehenä olemisesta ja miestapaisuudesta ovat tietysti korvien välissä. Mutta erityisherkkinä olemme virittyneet huomioimaan ympäristömme odotuksia, arvoja ja reaktioita. Siksi taipaleeni miehen elämisen polulla on sisältänyt epävarmuutta ja sen aistimista, miten toiset ovat enemmän miehiä tai jotenkin oikealla tavalla sitä.

Minulle on kuitenkin käynyt aika hyvin miehenä. Tämä siksi, että nykyisellä tietämyksellä olen läpi elämän ollut hyvin, hyvin elämyshakuinen ja jonkin siivun verran myös ekstrovertti. Siksi en ole ollut ”uloslyöty”, vaan orientoitunut osittain yksittäisiin kavereihin ja varsinkin sukupuolirajat ylittäviin yhteisöllisyyksiin. Samalla olen kuitenkin tarvinnut oman tilan, rauhan, itsekseni olon. Tämän muistan hahmottuneen jo yhdeksän vuotiaasta lähtien. En ole koskaan ollut kiinteissä kaveriporukoissa pyörijä. Ajoin joskus isonveljeni mopolla. Mutta siihen se sitten jäi. Miksi siitä olisi pitänyt tehdä elämän ydin ja kaveriuksien sidos? Juuri katsomani Dome Karukosken ”Tolkien”-elokuvan ydin on neljän pojan kaveruus kohti aikuisuutta. Sitä fiktiota oli kiva katsella ja sehän on monen pojan ja miehen todellisuutta, mutta ei minulla. 

Tom Falkenstein mainiossa kirjassa miesten erityisherkkyydestä hänen haastattelemansa miehet tuovat esille tuon saman, etteivät he ole viihtyneet miesten kaveriporukoissa. Toiseksi he kertovat sen, että heidän on helpompi keskustella ja muodostaa ystävyyksiä naisten kanssa. Varhaisaikuisuuden jälkeen aloin tätä itsekin tunnistaa. Että todella hyvät ja antoisat keskustelut ja yhteydet muodostuivat naisten kanssa. Useimpien miesten kanssa se jäi pinnalliselle tasolle. Samalla aloin syyllistää itseäni, koska oikeat miehet viihtyvät miesten toisten kanssa. Elämä tietysti vie eteenpäin, ja rikkautena ovat ystävyydet erityisherkkien miesten kanssa. 

Parikymmentä vuotta sitten löysin kriittisen miestutkimuksen ja minusta tuli miestutkimustutkija aina väitöskirjaan saakka. Tuohon elämänvaiheeseen liittyi pitkän parisuhteen päättyminen sekä elämässään hyvin toiminnallisen ja ulospäinsuuntautuneen isäni moniosioinen sairastuminen eläkevuosiensa alkaessa. Ymmärrän, että noista oman elämän jäsentämisen tarpeista alkoi miesten tutkiminen samalla tutkimusmatkana itseen. Erityisherkkyyteen liittyy kykymme tehdä havaintoja sosiaalisesta todellisuudesta. Olen mestari havainnoimaan miestapaisuuksia, eli miten miehet käyttäytyvät, mikä on heidän kehonsa viesti tai miten he puhuvat. Samalla olen oman olemiseni autoetnografi: tutkin itseäni sukupuolittuneessa todellisuudessa.

Matkani erityisherkkänä miehenä on sisältänyt hyvin paljon kehollisuuden tunnistamista. Joogaa olen tehnyt parikymmentä vuotta todeten, että vuodesta toiseen sukupuolen mukaista harvinaisuutta edustan. Olen kouluttautunut mindfulness-ohjaajaksi ja uusi harrastukseni on tanssimeditaatio. Nautin lavatanssimisesta rakastaen ruotsalaista bugg-tanssityyliä. Minun extreme on laskettelu: olenhan elämyshakuinen, ja tuollainen riskillisyys on koukuttavaa. Kaikkia noita harrastuksiani yhdistää siis selkeä kehollisuuden kokemus. Kehollisuus tässä siksi, että tällainen minä olen: oman erityisherkkyyteni kiteyttänyt, miehenä sellaisena.

Hannu Sirkkilä
HSP-Suomen Erityisherkät ry:n toiminnanjohtaja

(Kuva: Pixabay)