Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyvinvointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyvinvointi. Näytä kaikki tekstit

01 heinäkuuta 2025

Erityisherkkä ikääntyy. Vähän rempallaan mutta oma itsensä - vihdoin.

 

Varoitus

Kun tulen vanhaksi minä pukeuden violettiin

ja punaiseen hattuun joka ei rimmaa eikä sovi minulle.

Ja eläkerahoilla minä ostan brandya ja kesähansikkaat

ja silkkisandaalit ja sanon ettei meillä ole varaa syödä voita.

Kun väsyttää istun jalkakäytävällä

ahmin kaupassa maistiaisia ja painelen hälytysnappuloita

ja kolisutan kepilläni rauta-aitoja

korvaukseksi nuhteettomasta nuoruudestani.

Menen sateeseen aamutossut jalassa

ja poimin kukkia vieraiden ihmisten puutarhoista

ja opin syljeskelemään.


Sinä saat pitää karmeita paitoja ja kerätä lisää läskiä

ja syödä kaksi kiloa nakkeja kerralla

tai pelkkää leipää ja pikkelsiä koko viikon

ja hamstrata kyniä ja lasinalusia ja muuta roinaa laatikoihin.


Mutta nyt meidän täytyy pitää säädyllisiä vaatteita

ja maksaa vuokra kiltisti eikä puhua rumia kadulla

ja näyttää lapsille esimerkkiä.

Meidän täytyy kutsua ruokavieraita ja lukea sanomalehdet.


Mutta ehkä minun pitäisi jo vähän harjoitella?

Etteivät ihmiset hämmästy ja säikähdä sijoiltaan

kun minä yhtäkkiä olen vanha ja pukeudun violettiin.


Jenny Joseph

Suom. Alice Martin


- Niin että sitäkö voi alkaa ihan hunsvotiksi? Voi alkaa. Itseasiassa väkisinkin tilanteet vie tuohon suuntaan. Pitää istahtaa välillä. Tekee mieli syödä mitä tekee mieli.  Ja vaatteet, ne tuo iloa, värit ja hassut asusteet.

Kun kremppaa kertyy, ja voimii ei vaan ole kuin ennen, elämä muuttuu. Sitä se on. Ei kapinaa, pikemminkin luovuttamista turhasta ja tärkeydestä. Siihen on vähän niinkuin varaakin jo. Olla oma itsensä.


Moni on löytänyt erityisherkkyytensä vasta iäkkäämpänä. Se on voinut olla huikea kokemus. Ymmärtää itseään millainen oli, lapsena, nuorena, työelämässä. Jos jotakin menikin pieleen, jos jäi junasta tai porukasta, sille saattoi olla hyvin luonnolliset syyt. Ja nyt on tullut hetki antaa itselleen anteeksi... Itseasiassa nekin virheet mitä ei itse tehnyt. Epäonnistumisetkin. Se mitä piti heikkouksina, mutta jotka olikin ehkä juuri erityisherkkyyteen kuuluvia piirteitä, jotka vaikuttivat elämään.

Anteeksiantaminen on hyväätekevä tunne. Kipeäkin, mutta parantava. Jossakin vaiheessa jokainen käy läpi elämäänsä ja keskeinen tehtävä tällä on anteeksi antaminen, erityisesti itselle ja myös muille. Vapautuminen taakoista.

On tärkeää myös löytää itsensä, tarpeensa ja toiveensa, mikä ilahduttaa ja mistä taas ei pidä, vahvuutensakin, vaikka sitten jo ikääntyneempänä. Erityisherkkyys myös on luovuuden lähde, aistimusten puutarha ja tunteiden ilotulitus tai täyteys. Jotakin voi vielä alkaa muuttua, jotakin kasvaa, ja ilo vallata alaa, kuin ilta-auringon säteet sateen jälkeen.

Maailma näyttää erilaiselta kun on anteeksiantavat silmälasit päässä. Ja vielä toisetkin lasit, ne unelmoivat. Ei turhaan sanota, että unelmilla on siivet; niin pitkälle unelmat voivat kantaa, sinne minne arkijärki ei yllä. 
 
Ja antaapa tuon olla tuollainen. Minäpä olenkin tällainen. Väreistä puheenollen, violetti on ollut mielivärini aina. Vanhojen tätien väri. Mut mähän oon.

Vielä pääsen fillarin päälle ja viiletän yli meren lahden, kuin nuo lokit. Taivas kaartuu ylläni selkeänä ja kirkkaana. Näin on hyvä juuri nyt.
 
 
Merja Korpisaari
 
 
Tämä on Erityisherkkä ikääntyy -sarjan 6. kirjoitus. Aiemmat löytyvät täältä blogista alkaen viime kesäkuusta 2024.
 
 
 

01 heinäkuuta 2024

Erityisherkkä ikääntyy. Elonsiivous

 
Jäsenen blogikirjoitus:


Jostakin tipahti pieni paperinpalanen. Paperilla oli viesti ystävältä 50 vuoden takaa. -Se oli pieni lappunen, jollaisia lähetimme koulussa toisillemme, ystäväni ja minä, vähän kuten nykyään lähetellään tekstareita tai whatsappviestejä ystävien kesken.

Tekstari ehkä ei säily 50 vuotta. Tämä lappunen säilyi. Lappusen viesti puhutteli minua. Kalenteri, jonka välissä se oli, oli vuodelta 1975. Olin silloin lukion 1. luokalla.

Ken säästää ja tallettaa, iloita myöhemmin saa.. Minä olen säästänyt muistoja, muistiinpanoja. Ne on olleet minulle aina tärkeitä. Kaikki ne kirjeet, joita sain ympäri Suomea ja maailmaakin, ystäviltä ja kirjeenvaihtokavereilta, ovat tallessa. Siihen aikaan, 70-luvulla, oli ihan noita kirjekavereita, joita sai koulusta ja löytyi lehtien 'Halutaan kirjeenvaihtokaveria' - palstoilta. Vastaakohan nykyiset facebook- kaverit nyt näitä kirjekavereita, ehkä.

Olen säästänyt myös muistiinpanojani, lukuisia päiväkirjoja, luentomuistiinpanoja yliopistolta, kurssimateriaaleja, omia suunnitelmia ja opetusmateriaaleja ja ties mitä. Niitä jo karsinkin muutama vuosi sitten. Ja karsinta jatkuu. Mitä siis jää?

Tietyssä elämänvaiheessa tulevat kysymykset: Kuka mä olen, nyt, ja onko mulla enää mitään virkaa. ’Kaik on mänt' sanoi Elämänmenon Eila, kun havahtui että on jo vanha. 'Nuoruus on mänt... koko elämä on mänt.' -Se on niin surullinen kohta tuossa aikaansa loistavasti kuvaavassa Pirkko Saision käsikirjoittamassa tv-elokuvassa. Näyttelijä Ritva Oksanen osaa välittää tunteen riipaisevan todenmukaisena. Seikkailut ovat ohitse, pettymys omaan tilanteeseen on siinä käsinkosketeltava.

Erityisherkkä käy asiat mielellään perusteellisesti läpi. Asioita nyt vaan on käsiteltävä. Ja jos ei vielä tiedä 'kuka mä olen', niin viimeistään 'nyt', siihen haluaa löytää sen vastauksen. On aika, on aikaa ja silloin on se oikea aika.

Luen ja selaan muistoja. Jotenkin aika on armollinen nyt, se luo tilan jossa voin liikkua näillä vuosikymmenillä niin vaivatta. Joku paperi.. se kastuu kyynelistä. Löytynyt neliapila, joka on sinnitellyt nämä vuodet muistovihon välissä, ilahduttaa. Ai, se oli tämä neliapila, muistan kyllä, mistä sen löysin.

Elonsiivous. Sitähän tämä on. Ja kas, se onkin hidasta, kun joka asia pitää käydä ja ihmetellä tai itkeä läpi:) Hidasta, enkä edes tiedä sen määränpäätä. Paitsi se vastaus, kuka olen. -Ääriviivani, haluan löytää ne nyt.

Kaikki nuo vuosikymmenet. Millainen olin 80-luvulla, niin ihan erilainen. 90-luvulla ihan hukassa. Ja 00-luvulla nousin pitkiä portaita, kuin nykyiset kuntoiluportaat, hitaasti ja hikoillen. Portaat ja polut, välillä oudot, usein ei omani lainkaan... joskus taas omemmat kuin ikinä. Kallionseinämä, joka oli olemassa, ja on vieläkin. Kirjeet, muistot ja omat päiväkirjat muistuttavat ajatuksista mitä oli. Monet dokumentit piirtävät kuvaa, ja tunteita voi läpielää uudelleen.

Sana elonsiivous tulee tässä näytelmästä Elonsiivous- tarina sitkeästä ystävyydestä. Katsoin näytelmän viime keväänä. Se oli ihana vallan, ja siinä lähestyttin myös vaikeaa aihetta; elämän rajallisuutta. Kaksi jo ikääntynyttä naista, Aino (Marjut Toivanen) ja Raisa (Leena Rapola), jakaa elämän asioita.

Toinen ystävyksistä kohtaa asioita hyvin pragmaattisesti, hankkiutuen tavaroistaan eroon. Onpahan vain tuo elonsiivous positiivisempi sana kuin kuolinsiivous. Ja elonsiivouksessa, näytelmässä, siivotaan elämän tunkkaisiakin asioita ja tavaroita pois, että tilaa tulisikin juuri elämälle! -Niinpä, tilaa voi tulla elämän uudelle vaiheelle, jossa tuntee itsensä jo paremmin ja jossa uudet innostavat asiat ja tehtävät jo odottavat. Kysymys 'onko minulla enää yhtään mitään virkaa' onkin silloin täysin absurdi.  

Asioiden ja tunteiden läpieläminen, muisteleminen tekee hyvää. Oman historiansa tunteminen ja hyväksyminen sellaisena kuin se on ollut, mahdollistaa myös läsnäolon nykyisyydessä. 

 

💚💚💚


Nuorena ajattelin, että parhaat vuodet on vanhana. Silloin on jotenkin sinut itsensä kanssa ja on tarpeeksi jotakin, ja että elämän täyteys on piripinnassa silloin.

Piripinnassa herkkyyttäkin, tätä erityisherkkyyttä, joka suo elämän parhautta... josta en tosin tiennyt, vain olin sitä. Viattomasti erityisherkkänä kuljin läpi kauniin mutta raa'an maailman. Höspöyteni oli välillä hölmöyttä. Herkkyys piti joskus naamioida välinpitämättömyydeksi. Ja ne puutarhat, joihin oli valtava ikävä, olivatkin olemassa. -Salatut puutarhat täynnä aistimuksia, inspiraatiota, oppimista ja jakamista.

Ken etsii, löytää... Lappusen teksti oli tosin epäselvä. Jotakin hauskuudesta, ja läpi tuskan ja kauneuden. Tätä kumpaakin on se elämän täyteys. Varsinkin näinä hetkinä, kun aikakone liikauttelee vuosikymmenestä toiseen yhtä erityisherkkää. Tässä ja nyt.


Merja Korpisaari

HSP kokemusasiantuntija, keskusteluryhmän vetäjä 

 

Viittaukset:

Yle Areena: Elämänmeno.

Helsingin kaupunginteatteri: Elonsiivous.

 

Aiempi blogipostaus ikääntymisestä:

Rohkeasti herkkä: Erityisherkkä ikääntyy.



Jos Sinulle tulee mieleen jotakin tästä kirjoituksesta tai sen aiheesta muuten ja haluat jakaa ajatuksiasi myös muille, niin kirjoitathan alle kommenttikenttään. Kiitos! 

 


12 kesäkuuta 2024

Erityisherkkä ikääntyy

Jäsenen blogikirjoitus:

 

Oletko ajatellut miten vuosien kertyminen, ikääntyminen muuttaa sinun erityisherkkyyttäsi? -Minä olen. Ja ajattelen, että kyllä se muuttaa meidän kokemusmaailmaamme.

Mietitään vaikka aistitiedon keruuta. Miten me täytymme aistimuksista missä olemmekin. Siksi bussimatka tai kaupan tungos voi olla rasittava jopa, vaikka muuten hauskaa olisikin.

Aistiärsykkeitä tulee ja tulee, niitä ei pääse pakoon. Ja jotensakin kun olen vanhempi, ikämummo jo, niin huomaan että tykkään siitä liiallisesta aistiärsyketulvasta aina vähemmän, vähemmän nyt kuin ennen. Siksipä viihdyn metsässä aina enemmän. Metsän tuomat ärsykkeet on lempeitä, sopivia ja virvoittavia.

- Pitäisiköhän minun muuttaa metsän keskelle...
 

No entäpä sitten ihmiset, hyvät, ihanat, ärsyttävät ja monenlaiset. Tavata, tehdä yhdessä, juhlia ja harrastaa muiden kanssa. Ei jaksa joka päivä, en ennenkään ole jaksanut. Siksi mm. osa-aikaiset työt ovat sopineet aina parhaiten minulle. Olen toki niin ambivertti että tykkään olla ihmisten parissa, tehdä muille, auttaa tai vaan olla ja jutella, mutta sitten taas en ollenkaan. Tähän vaikuttaa tietenkin monet seikat tähänkin, eli se tunteeko olonsa turvalliseksi. Kun siis tiedän tuon 'mörökölliyteni' niin suuntahan on selvä: metsä. Jänöpuput ei rasita aivoja, eikä muurahaisen purema ole minulle mikään paha juttu.

Tosiaan tuo erakkoluonne mikä minulla toisaalta on, on tavallaan voimistunut, mutta niin se ilo ihmisistäkin on. Joskus ihmettelen, miten hyvä keskustelu ja empaattinen yhdessäolo saa jonkinlaisen hyrinän aikaan jossakin aivokuoren kohdilla. Kuin niitä aivosoluja hierottaisiin.

Yhdessäolossa on kuitenkin vielä erityinen erityisherkkiä liikauttava asia. Se on se, että me helpolla imuroimme tunteita. Tunnemme surua surevan kanssa, kuin se olisi oma surumme. Kun toisella on huono olo, se tarttuu. Ja haluamme lohduttaa, auttaa. Aina ei voi, ja se kuormittaa kovasti. Tämä on asia, miksi omien rajojensa opettelu on tärkeää. Toisaalta ei tärkeää myötötuntoisuuttakaan pidä menettää. Mihin suuntaan kehittyy myötätunnon määrä, kaipa se taitaa lisääntyä iän myötä sekin.

Kaikki siis kasvaa vaan, hyvä ja paha, liika ja liikaa, kun ikääntyy?   -Se saattaa olla noinkin. Kerron lähinnä omista kokemuksistani tässä nyt, mutta myös tuttavilta höspöiltä kuulemaani.

Syvällisyyttä minä arvostan. Itse olen kova pohtimaan ja paneutumaan asioihin perusteellisesti. Nyt keväällä muuten tutkin kaikki mahdolliset kasvimaan vieruskasvit eli mikä sopii minkäkin kanssa, luin niitä oppaita asiasta kuin se olisi ollut maailman tärkeintä. Kaikkihan ei tosiaan viihdy vierekkäin, jotkut taas saavat toisensa kukoistamaan, antavat jopa makua toiselle, ah. Näinhän se muuten on meillä ihmisilläkin loppuviimeksi, vai mitä?

Niin kun sitten pohdin ja pohdin, niin meneehän se yhdeksi karuselliksi ajattelu välillä. Ja kun murehdin, murehdin niin asiasta kuin asian vierestä ottaen huomioon kaikki mitä suinkin löydän, ymmärrän tai päässäni itse keksin. Tämä perusteellisuus on yhtä lailla hyvä asia kuin huonokin. Tämäkin, kuten nuo muutkin hooäspeeominaisuudet.

Että jos ei pääse irti vaan vatvoo jotakin niin että keskittyminen muihin asioihin kärsii ja on ite jo aivan umpisolmussa. Niin, vanhentunut erityisherkkä, tätäkö tämä on aina enemmän? -On ja ei. Luulenpa että tieto ja kokemus, läsnäolon ja itsemyötätunnon osaaminen rajoittaa tuota vatvomista.

Mutta pohtia haluan. Hakea tietoa. Oppia uutta. Aina, aina. Huvittaa kun maisteritutkinnon jälkeen jatkoin opiskelua, en ollut kovinkaan iäkäs silloin, jonkun vuoden päälle kaksikymppinen ja äitini sanoi minua ikuiseksi opiskelijaksi. Mutta todella aina opiskelen uutta, kursseilla tai itsekseni, edelleen.

Elämän polku kuljettaa yhä uusiin maisemiin ja joskus sitä väsähtää. Erityisherkkä tarvitsee lepoa. Omat rajat, niiden tunteminen on tosiaan yhä tärkeämpää. Niin fyysiset rajat ja rajoitukset kuin psyykkiset ja kognitiiviset. Ei itseään pidä uuvuttaa.  

Mitä oikein haluan, minne olen menossa ja miksi. Jokainen joskus pohtii näitäkin. Ja omat arvot, niiden suunnassa haluaa olla yhä enemmän, kun ikää tulee. Erityisherkät ovat arvotietoisia ja voivat hyvin kun voivat elää kuten näkevät oikeaksi.  


 

Istahdan puunrungolle. Silitän sen rosoista pintaa. Rakas istumapuuni. Tässä sinä minua kannat taas. Monisävyisen vihreyden ympäröimänä olen kuin jossakin pesässä, turvassa. Rakas metsäni. Kyyneleitä putoilee sammaleeseen, kiitollisuudesta tähän hetkeen.


Maailmahan ei meitä jätä. Se tulvii uutisissa, täyttää tajuntamme. Puhuvat ihan kauheita. Tekevät kauheita. Ei ei ei noin!

- Eikä noin, eikä noin. Jaha, sitä ollaan nyt niiin viisaita. Kovastihan minun tekee mieli neuvoa ja opastaa. Siellä sun täällä. Ehkä tiedän enemmän kuin joku muu jostakin, joskus ja jossain. Päsmäävä ikäloppu eukko, sitä en halua.  Vaan kunhan saan olla vapaa, vähän villi ja rönsyileväkin, ottaen tilani, antaen tilaa toisillekin. Kadotan välillä esineitä ja jopa ajatuksia. Välillä väsyn. Mutta itseäni katson jo vähän lempeämmin: Tällainen olen. Tällainen olen tänään. Tavan erityisherkkä.


Merja Korpisaari

HSP kokemusasiantuntija, keskusteluryhmän vetäjä



Kommentoithan alle, jos sinulle tulee tästä aiheesta mieleen jotakin ja haluat jakaa sen muiden blogin lukijoiden kanssa! 

 

Jk. Erityisherkkä ikääntyy -sarjan 2. osa löytyy tästä: Erityisherkkä ikääntyy. Elonsiivous

 

 

24 lokakuuta 2021

Socionomstuderande från NOVIA ivriga att praktisera på HSP Finland rf! / Innokkaat sosionomiopiskelijat NOVIA:lta harjoittelussa HSP Suomi ry:llä!


Det goda samarbetet mellan NOVIA och HSP Finland rf får fortsättning

 
Vi har glädjen att få önska 4 socionomstuderande från NOVIA varmt välkomna för samhällsinriktad praktik och resursstärkande arbete till föreningen. 
 
Här nedan kan du läsa mer om Katrina, Emma, Sandra och Emma och även höra mer om hur du kan medverka i arbetet med din värdefulla insats.
 
...

Hyvälle yhteistyölle jatkoa


Meillä on ilo toivottaa tervetulleeksi NOVIA:n neljä sosionomiopiskelijaa työharjoitteluun yhdistykseen.

Alta voit lukea lisää Katrinasta, Emmasta, Sandrasta ja Emmasta sekä siitä, miten sinä voit osaltasi antaa arvokkaan panoksesi heidän työhönsä.

Harjoittelijoiden blogikirjoitus:
 

Hej alla!


Vi är fyra tredjeårets socionomstuderande som kommer att praktisera här på HSP Finland rf de kommande nio veckorna. Några av er har möjligtvis redan hunnit bekanta er med oss genom medlemsbrevet som nyligen blev utskickat. Vi inledde vår praktik i slutet av förra veckan tillsammans med vår praktikhandledare Marica Ryökäs. Vi känner oss hjärtligt välkomna och är glada över en mycket positiv start. Marica har tagit emot oss med öppna armar och har redan hunnit ge oss spännande uppdrag!

Vi började praktiken med att ge feedback och idéer om hur vi anser att HSP Finland rf webbsida kunde utvecklas. Därefter fick vi bidra med ett eget blogginlägg, vilket ni just nu läser. Ett annat uppdrag som vi gör är i samarbete med Luckan inom projektet Tips om tillgänglighet. Vår uppgift är att skapa en video om hur kulturlivet kan göras mera tillgängligt utifrån ett HSP-perspektiv. Här vill vi redan vända oss till er läsare som identifierar sig med HSP. Vad anser ni borde inkluderas i videon? På vilket sätt upplever ni att kulturlivet bör utvecklas så att era behov beaktas? Vi tar även gärna emot andra tankar, funderingar, tips eller utvecklingsförslag som kunde gynna föreningsverksamheten.

Våra förhoppningar är att vi kan bidra med att göra föreningen mer synlig och sprida medvetenhet om högkänslighet i samhället. För oss är det också viktigt att vara med och utveckla tillgängligheten i föreningen så att även svenskspråkiga personer har möjlighet att ta del av HSP Finland rf.

Vi har mycket att lära oss av er och vi hoppas på ett givande samarbete. HSP är ett relativt okänt tema för oss sen tidigare. Därför vill vi gärna höra från er läsare, vad det innebär för er att identifiera sig med HSP. Vi hoppas också att ni vill dela med er om vad ni gör för att må bra. Berätta i kommentarerna eller mejla oss på hsp-novia-1021@erityisherkat.fi

För att ni skall få lära känna oss lite bättre delar vi med oss till er om saker som får oss att må bra. Var och en behöver känna till vilka strategier som passar själv bäst för att främja sitt välmående. Några av oss har även nyligen upptäckt drag av HSP i oss själva. Denna insikt gör att vi bättre förstår hur vi som individer fungerar och vad som gynnar vårt välbefinnande. 
 

”Jag mår bra med hjälp av…"

 


Med vänliga hälsningar,

Emma H, Sandra L, Emma M & Katrina O

...

Hei kaikki! 

Me olemme neljä kolmannen vuoden sosionomiopiskelijaa ja tulemme suorittamaan yhdeksän viikon pituisen harjoittelun HSP Suomi ry:llä. Osa teistä on jo saattanut ehtiä tutustua meihin uusimman jäsenkirjeen kautta. Olemme aloittaneet tämän harjoittelun viime viikolla yhdessä työnohjaajamme Marica Ryökäksen kanssa. Me koemme olomme hyvin tervetulleiksi ja Marica on ottanut meidät avoimin sylin vastaan ja antanut meille hyvin jännittäviä ja monipuolisia tehtäviä.

Me aloitimme tämän harjoittelun antamalla palautetta ja ideoita miten HSP Suomi ry:n kotisivua pitäisi kehittää. Tämän jälkeen saimme työstää omaa blogikirjoitusta, jota te tällä hetkellä luette. Toinen tehtävämme tulee olemaan yhteistyössä Luckan kanssa, osana projektia Tips om tillgänglighet saamme luoda videon, joka käsittelee erityisherkkyyden näkökulmasta, miten voisimme tehdä kulttuurista helpommin saavutettavan. Me haluamme jo tässä kohtaa kääntyä teidän lukijoiden puoleen, jotka tunnistatte itsessänne erityisherkkyyttä. Mitä teidän mielestänne videon pitäisi sisältää? Millä tavalla kulttuurielämää pitäisi kehittää niin, että teidän tarpeenne otettaisiin huomioon? Otamme mielellään vastaan myös muita ajatuksia, ehdotuksia tai kehitysideoita yhdistykseen liittyen.

Meidän toiveemme on, että pystyisimme vaikuttamaan siihen, että saisimme enemmän näkyvyyttä yhdistykselle, sekä levittää tietoisuutta erityisherkkyydestä yhteiskunnassa. Meille on myös tärkeää olla mukana kehittämässä saavutettavuutta yhdistyksessä niin, että myös ruotsinkieliset henkilöt saisivat mahdollisuuden olla mukana HSP ry:ssä.

Meillä on paljon opittavaa teiltä ja toivomme antoisaa yhteistyötä. Erityisherkkyys on vielä varsin tuntematon aihe meille, siksi kuulisimme mielellämme teiltä lukijoilta, jotka tunnistatte erityisherkkyyttä itsessänne, mitä se teidän mielestänne sisältää. Toiveenamme on myös, että jakaisitte asioita, jotka saa teidät voimaan hyvin. Voitte joko kommentoida tai laittaa meille sähköpostia osoitteeseen hsp-novia-1021@erityisherkat.fi

Olemme miettineet asioita, jotka saa meidät voimaan hyvin, ja haluamme jakaa ne teidän kanssanne, jotta te oppisitte tuntemaan meidät paremmin. Jokainen tarvitsee itselleen sopivia keinoja, edistämään omaa hyvinvointia. Osa meistä on vastikään huomannut itsessään erityisherkkyyden piirteitä. Tämä oivallus on saanut meidät paremmin ymmärtämään, miten me yksilöinä toimimme ja mikä edistää meidän hyvinvointiamme. 

 

"Nämä asiat saavat minut voimaan hyvin..."

 

 

Ystävällisin terveisin,

Emma H, Sandra L, Emma M & Katrina O


23 elokuuta 2021

Herkkyyden takana - kuinka syytin herkkyyttäni sairauden oireista

Jäsenen blogikirjoitus 



Kerron tässä kirjoituksessa omasta matkastani herkkyyden kanssa: kuinka löysin itseni, kuinka herkkyys muuttui ajatuksena positiivisesta negatiiviseen ja kuinka piilotin sen taakse vakavia oireita.

Kun löysin erityisherkkyyden, se tuntui hyvin kotoisalta, kuin lämpimältä halaukselta. Tuli tunne, että olen löytänyt puuttuvan palasen ja vihdoin ymmärrän sitä, miksi esimerkiksi säikyn helposti, liikutun herkästi ja itken paljon. Ymmärsin, miksi maailman tuska painaa minua joskus niin voimakkaasti alas: olen tavallista herkempi, ja tunnen hyvin vahvasti. Vältän väkivaltaisia tai liian synkkiä ohjelmia, sillä niiden sisältö ei lähde mielestäni. En osaa antaa olla, vaan haluaisin auttaa ja korjata nämä vääryydet.

Erityisherkkyyden käsitteen myötä en enää hävennyt näitä piirteitäni, tai ajatellut niissä olevan jotain outoa. Ymmärsin, että herkkyyteni voi olla voimavarani. Aloin nähdä sen hyvin positiivisessa valossa. Kun päästin tunteista irti ja annoin niiden tulla sekä hyväksyin ne, elämäni muuttui paremmaksi. Hyväksymällä voimakkaat tunteeni ja herkkyyteni hyväksyin itseni.

Samalla löysin aivan uudenlaista ymmärrystä sille, miksi kuormitun niin nopeasti ja olen usein todella väsynyt sosiaalisten tilanteiden jälkeen. Muiden tunteet vaikuttavat minuun vahvasti, ja aistin niitä tahtomattani jatkuvasti. Aloin tajuta myös, että yksinolon tarve oli minulle normaalia: olin erityisherkkä ja tarvitsin aikaa palautua.

Sain selityksen myös sille, miksi kovat äänet ja kirkkaat valot häiritsevät ja toisinaan sattuvat. Luettuani lisää ymmärsin myös, että erityisherkät ovat kivulle erityisen herkkiä. Koin, että minulla oli aina ollut kummallinen suhde kipuun: sitä oli tavallista enemmän, se oli tavallista voimakkaampaa ja häiritsi tavallista enemmän. Nyt ymmärsin miksi! Olin onnellinen.

Kunnes sitten jotain aivan odottamatonta tapahtui. Olin hyvin kiireisessä ja stressaavassa elämänvaiheessa, tein paljon ylitöitä ja toin työt viikonloppuihin. Lisäksi treenasin ahkerasti ja punnitsin ruokiani. Voisi sanoa, että elämä oli eräänlaista suorittamista, asiasta toiseen juoksemista. Sairastuin infektioon, jonka aikana tulehdusarvot olivat koholla ja sain viikkojen sairasloman.

En enää ikinä palautunut omaksi itsekseni tästä infektiosta. Hyvin pian infektion jälkeen huomasin, etten jaksa samalla tavalla kuin ennen. Kuormituin todella nopeasti, eikä mennyt kauaa, kun työnteko loppui. Huomasin uupuvani pienistä asioista ja tarvitsevani paljon unta. Uni ei kuitenkaan palauttanut, eikä sen jälkeen ollut virkeä. Luin entistä enemmän erityisherkkyydestä.

Herkät ovat alttiita uupumaan, toisinaan heidän täytyy olla yksin pimeässä huoneessa. He tuntevat kivun voimakkaammin. Heillä on aistiyliherkkyyttä. He uupuvat. He eivät jaksa kuten muut, tässä kaikessa on kyse herkkyydestä. Selitin vakavia oireita mielessäni ja syytin herkkyyttä: ”olen niin herkkä kaikelle, etten jaksa mitään.”

Aloin vihata herkkyyttäni.

Sairastelin paljon ja jouduin diagnoosien kierteeseen: päänahan tulehduksesta astmaan, raudanpuutteeseen, refluksitautiin ja migreeniin. Tässä kaikessa syytin osittain herkkyyttä, ehkä olin niin herkkä kaikelle, että jopa kehoni oireili tavallista enemmän? Lopulta sain oikean diagnoosin: CFS, krooninen väsymysoireyhtymä, vuosien sairastelun ja vähättelyn jälkeen.

Miksi koen, että tarinani on tärkeä juuri erityisherkille? Minä pistin vuosien ajan uupumiseni, väsymykseni ja jopa kipuni erityisherkkyydeksi. Luulin jopa, että herkät eivät voi olla yhteiskunnassa mukana ja siksi olen niin uupunut: en kestä maailman tuskaa, ja siksi väsyn ja kipuilen. Pistämällä oireeni herkkyyden piikkiin en osannut vaatia oikeudenmukaista hoitoa lääkäreiltä, enkä osannut tarpeeksi ajoissa hakea lääkäriin.

Olen löytänyt keskustelupalstoilta aiheita kuten ”Herkät, miten pystytte olemaan osana yhteiskuntaa?”, ja mielestäni herkkyys itsessään ei aiheuta tämänkaltaisia ajatuksia. Myönnän kuitenkin itsekin ajatelleeni näin. En löytänyt mitään muuta syytä kummallisille oireilleni ja hirveälle väsymykselleni, erityisesti kun lääkärit vähättelivät oireitani samalla.

Krooninen väsymysoireyhtymä on huonosti tunnettu, vähätelty ja stigmatisoitu sairaus. Moni artikkeli sairastavista kertoo vuodepotilaista, ja tätä sairaus pahimmillaan onkin. Sairaudessa on kuitenkin myös lievä ja kohtalainen aste. Itse sairastan lievästi, eli pystyn tekemään jonkin verran asioita, en kuitenkaan samoin kuten ennen. Sairauden lievä aste sai kuitenkin myös itseni vähättelemään itseäni, ”minähän pystyn kuitenkin tähän ja tuohon”, enkä näin ollen osannut nähdä selkeästi sitä kaikkea mihin en pysty.

Monesti taustalla on muuta kuin vakava ja harvinainen sairaus. Kuormitusalttius kuitenkin liittyy herkkyyteen ja siitä löytyy paljon artikkeleita. Herkillä on myös stressiä ja uupumisoireita sekä aistiyliherkkyyksiä. Nämä kaikki liittyvät myös krooniseen väsymysoireyhtymään, ja jos edes yksi löytää herkkyyden takaa vaikkapa lievän CFS sairauden, elämänlaatu voi parantua.

Siksi kirjoitan. Aloin pitää herkkyyttä taakkana. Aloin vihata sitä, sillä mielessäni se aiheutti uupumukseni ja esti minua olemasta yhtä energinen ja menevä kuin muut. En osannut yhdistää infektion jälkeisen ajan huimaa eroa ennen infektiota elettyyn aikaan, sillä en tiennyt sairauksista, jotka puhkeavat infektioista. Ihmettelin vain, miksi en jaksa.

Löydän edelleen arvoa erityisherkkyydestä. En vaihtaisi sitä missään nimessä pois, sillä olen huomannut, kuinka paljon värikkäämpi elämä on näin voimakkailla tunteilla. Olen myös löytänyt valtavasti voimaa tästä herkkyydestä, niin kirjoittamiseen kuin rakastamiseen. Koen, että selviän myös tästä vakavasta sairaudesta paremmin herkkyyteni ansiosta: itken, kun itkettää, käsittelen tunteita ja elän hyvät päivät vahvasti.

Krooninen väsymysoireyhtymä oli diagnoosina helpotus. Vuosien ajan olin pistänyt sekä herkkyyden että ”minä nyt vain olen tämmöinen” ajatuksien piikkiin jatkuvaa uupumusta, väsymystä, pahoinvointia ja eriskummallisia kipuja. CFS diagnoosi antoi minulle luvan olla vihdoin minä, väsynyt mutta onnellinen. Se antoi selityksen oireilleni ja oikeutti niiden olemassaolon: nämä oireet ovat todellisia, eivätkä herkkyyteen liittyviä. Herkkyys ei ole enää taakka, joka aiheutti oireiluni, vaan voimavara.

En ole vuosiin ollut näin levollinen tai onnellinen. Syy tälle on oikea diagnoosi. Samanlaisen olon haluan myös sinulle. Jos olet erityisherkkä ja kipuilet uupumuksen, stressin ja sen tunteen kanssa, ettet sovi yhteiskuntaan, hae apua. Hae apua ajoissa. Olen vahvasti sitä mieltä, että herkkyys on voimavara. Se ei saa piilottaa taakseen jopa vakavia oireita, se ei saa olla hidaste sille, että hakee apua.

Herkän ihmisen on opittava tuntemaan rajansa ja oltava tarkka niiden kanssa. Herkän on löydettävä hänelle sopiva rytmi maailmassa, joka muuttuu entistä kiireisemmäksi ja meluisammaksi. Maailma vaatii yksilöltä paljon, eikä herkkä saa hukkua sen alle. En väitä, etteikö ylikuormitus, aistiyliherkkyys ja uupumus voisi johtua herkkyydestä. Nämä tunteet ovat sallittuja eikä niitä tule hävetä.

Jos näet herkkyytesi hyvänä asiana, joka tuo sinulle voimaa ja rikkautta elämään, olen onnellinen puolestasi. Jos näet sen rajoittavana tekijänä, joka aiheuttaa kaikenlaisia hirveitä oireita, pyydän sinua hakemaan apua. Olet hyvän elämän arvoinen, ja ansaitset nähdä herkkyytesi maailmaa parantavana tekijänä.

Suosittelen tutustumaan krooniseen väsymysoireyhtymään täältä

Kerron sairaudesta myös omassa blogissani ja instagramissa (pintahengitys).

Janika Pauna

12 kesäkuuta 2021

Erityisherkkä äiti lomailee

Jäsenen blogikirjoitus 


Tuleva kesäloma aiheuttaa ristiriitaisia tunnelmia. Toisaalta on ihanaa kun koulu ja päiväkoti on tauolla ja saa olla intensiivisesti lasten kanssa, mökkeillä, matkustella ja päästää hiukan irti arjen rutiineista. Mutta samaan aikaan jo pelkkä loman suunnitteleminen ja aikatauluttaminen saa pulssin nousemaan ja epävarmuuden iskemään: kuinka jaksan tämän kaiken, jääkö minulle aikaa lepoon ja palautumiseen?

Mökillä lähtö pakkaamisineen on joka kerta yhtä uuvuttavaa. Siinä vaiheessa kun auto starttaa kotipihasta olisin jo valmis muutaman päivän täysihoitolomalle yksin jossain uima-altaan reunalla!

Onneksi olen oppinut tunnistamaan mikä palvelee omaa hyvinvointiani. Jos en saa pidettyä itsestäni huolta ja omia kierroksia jossain määrin kohtuullisina, joutuu siitä kärsimään perhe ja ehkä sukulaisetkin! Ja vaikka tunnen syyllisyyttä ja huonommuutta etten jaksa ”niin kuin muut”, on parempi hyväksyä asia ja huomioida se suunnitelmissa.

Tässä tapoja toimia, jotka ovat auttaneet minua ja perhettämme:
1. Pakattuani omia ja lasten matkatavaroita muutaman vuorokauden (valmistautuen Suomen vaihtuviin sää olosuhteisiin ja tehden sen erityisherkän huolellisuudella), olen lähettänyt muun perheen matkaan ilman minua ja tullut junalla perässä seuraavana päivänä. Selvitettyäni kumppanini kanssa mitä kaikkea (myös metatyötä) matkalle lähteminen vaatii, hän on suonut minulle ilomielin tämmöisen miniloman.

2. Perillä ollessa en osallistu kaikkeen. Joskus jään majapaikkaan lepäämään, kun muu perhe käy tutustumassa ympäristöön. Tämä ei ole aina helppoa, koska elämyshakuisena haluaisin olla mukana ja lapsetkin haluaisivat äidin mukaan.

3. Lomalla ollessamme pidämme suunnitelmat kohtuullisena. Joka paikkaan ei todellakaan tarvitse mennä. Lapsetkin nauttivat kun aikatauluissa on väljyyttä ja voi olla tekemättä mitään erityistä.

4. Myös kesällä voi käyttää lapsenhoitajaa.

5. Kun lapset ovat yökylässä mummolassa, me vanhemmat olemme vuokranneet Airbnb-asunnon, sen sijaan että asuisimme itsekin siellä mummolassa.

6. Lomillakaan emme tee kaikkia asioita koko perhe yhdessä, vaan välillä toinen vanhempi ottaa lapset vastuulleen.

Jokaisen perheen tarpeet ja mahdollisuudet ovat erilaiset. Toivon että me erityisherkät äidit uskallamme keksiä keinot, joilla loma tuntuu aidosti oman näköiseltä ja virkistävältä. Näin saamme kerättyä voimia ja jaksamme olla herkkiä ja vastaanottavia vanhempia kun arki alkaa.

Eeva-Kaisa Rönkä



Tämä on kirjoitussarjani kolmas kirjoitus, edelliset olivat:
Omaa aikaa erityisherkälle äidille
Erityisherkkä äiti ja lapsen tunteisiin reagoiminen

(Kuva: Pixabay)


25 maaliskuuta 2021

Mielihyvää ja -hyvitystä

Jäsenen blogikirjoitus:


Kun linnut lauloivat niin, rantakoivikossa ja kaislikossa. Oli kirpeä sää, aurinko vähän lämmitti ja sitä vasten talvinen hanki hohti ja kimalsi..  Olinkin yhtäkkiä keskellä tuota linnunlaulua, ja se teki hetkestä lepohetken, ja niin virvoitti minut.

- Ei se aika vaan se laatu.. Usein kun metsässä vaikka nojaan puuhun ja annan tuulen vain humista ja itseni olla, niin ei tarvita kauaa, kun voimat ovat palautuneet.  Aika on erilaista, kuin ajatonta, ajantajua ei myöskään silloin ole.  

Ja pian ne mietteet ovat kääntyneet toiseen suuntaan. Ne ovat kääntyneet ehkä enemmän ulospäin. Miten voin auttaa toista? Tai ja myös: Miten voin auttaa itseäni?  

-Ratkaisut löytyvätkin kuin itsestään. 

Jos on ollut työtä jossa mietityttää niin moni asia yhä edelleen, ja tarvitsisi päästä niistä aatoksista irti, luontokävely auttaa siinäkin. Kohta jaksaa jälleen paneutua uusiin asioihin ja uudella tarmolla.- Se on kuin kirjopesu. Puhistun moninaisista kirjavista ajatuksista ja jopa mielipahasta. Hälystä, ruuhkasta päässä.
                


Tämä se on myös ihan mielensähyvittämistä! Mieltä, sitähän voi hyvittääkin, jos nyt pahoittaakin. Mieltä kannattasisikin juuri hyvittää ihan tosi usein: vaikka päivittäin, jossakin luontomaisemassa vaikka. Kun katsoo oravien pinkovan pitkin puunrunkoa, kyllähän siinä mielensä niin hyvittää.

On muitakin tapoja. Päivittäin etsimällä hyviä uutisia, hyviä asioita, mistä niitä ikinä löytääkin. Päivittäin ajattelemalla hyvää muista. Ja niinikään puhumalla hyvää muista, ja vieläpä tekemällä hyviä tekoja muille. Niin ja itselleen tietenkin kanssa, ja… kun tekee muille, tekee samalla itselleenkin. 

Sekin hyvittää ja lämmittää oloa, kun näkee jonkun auttavan toista. Jopa vaikka elokuvassa, se toimii.

Mieltään voi hyvittää kiitollisuudellakin. Mitä kaikkea minulla onkaan? -Huomaan, että paljon. Oikeastaan kaikkea, mitä tarvitsen. Teen luettelon, mistä olen kiitollinen. Mieleni hyvittyy niin. Kiitän jotakuta vielä jostakin, ja mieleni hyvittyy niin paljon. Ja sen toisenkin, niin oletan.
Voi pitää myös kiitollisuuspäiväkirjaa. Se auttaakin huomioimaan ihan pieniä arkisia, itsestäänselviä ja – isompiakin asioita ympärillä. Päiväkirjaa voi pitää päivittäin tai viikottain, mikä on vain luontevinta.

Nyt ajatuskin niistä tirskuttavista linnuista rantapusikossa saa minut jollakin lailla hyrisemään. Se ajatus lohduttaa.. ja hoitaa. On polku luottavaiseen, puhtaaseen iloon. Mieli on hyvitetty (**)



Merja Korpisaari


Kertoisitko sinun mielesihyvityskokemuksista? 

PS. Lue myös nimim. Elmerin kirjoitus: Kiitos! 

 

💓💓💓


 

16 kesäkuuta 2020

Arvot avuksi erityisherkkien itsetuntemuksen parantamiseen

Opiskelijan/asiantuntijan blogikirjoitus:


Erityisherkät ihmiset reagoivat tavanomaista herkemmin erilaisiin ärsykkeisiin. Erityisherkkyys on useimmiten perinnöllinen ja synnynnäinen ominaisuus. Ominaisuuden itsessään tunnistaneet ovat yleensä tietoisia siitä, että erityisherkkyys vaikuttaa heidän jokapäiväiseen elämäänsä. Miten tuota tietoisuutta voisi hyödyntää, kehittää ja syventää matkalla kohti omannäköistä elämää, niin töissä kuin vapaa-ajalla? (Stång 2020.)




Kuva 1. Omien arvojen määrittely tarkoittaa valintoja siitä, mitä elämänpolkua pitkin aikoo kulkea. (Kuva: Sari Suominen)

Arvojen määrittely omien valintojen perustana

Kun tunnistaa erityisherkkyyden osana persoonallisuuttaan, voi ymmärtää itseään paremmin. Arvotyöskentelyn avulla pystyy vielä syvällisemmin oivaltamaan, mikä itselle on merkityksellistä ja minkä eteen kannattaa ja haluaa työskennellä. Arvotyöskentelyä voi jokainen tehdä ihan itsekseen. Arvot näkyvät tietoisesti ja tarkoituksella tehdyissä valinnoissa eli ihminen tekee kerta toisensa jälkeen arvojensa mukaisia tekoja, vaikka se olisi välillä vaivalloistakin (Pietikäinen 2014, 40). Arvotyöskentely saattaa auttaa tunnistamaan myös omaa piiloherkkyyttä. Herkkyyttä voidaan yrittää peittää ja tunteita piilotella, mikä aiheuttaa turtumusta niin mielen kuin kehon toiminnoissa. Herkkyyden peittely ja tunteiden piilottelu ovat yleisempiä miehillä kuin naisilla. (Heiskanen 2016, 34.)

Arvojen mukainen elämä

Osa erityisherkistä on uupunut työssään ja jotkut useamman kerran, koska he eivät ole ajoissa tunnistaneet uupumukseen johtanutta kuormittumistaan. Erityisherkkyyden tunnistaminen ja omien arvojen kirkastaminen auttavat tiedostamaan, millaisesta työstä nauttii ja mitkä tekijät ovat syynä liialliseen kuormittumiseen. Samalla voi pyrkiä ratkaisemaan mahdolliset ristiriidat omien arvojen ja työelämän välillä. Ainakin ristiriitoja voi yrittää keventää, mikä voi tarkoittaa työtehtävien muokkausta tai jopa työpaikan vaihtamista. Se kuitenkin kannattaa, sillä omien arvojen mukaan eläminen voimaannuttaa sekä lisää hallinnan tunnetta ja merkityksellisyyttä omassa elämässä. (Stång 2020.)



Kuva 2. Omien arvojen mukainen elämä vapauttaa. (Kuva: Reche 2016)

Arvo vai tavoite?

Pietikäisen (2014, 93) mukaan arvotyöskentely kannattaa aloittaa sen huomioimisesta, että arvot eivät ole yhtä kuin tavoitteet. Arvot ovat ihmisessä syvällä. Tärkeää on tekeminen, ei lopputulos. Arvojen mukaan eläminen vaatii joka päivä tekoja, joiden vaikutus ulottuu tulevaisuuteen. (Ibid.) Esimerkiksi itsensä kehittäminen on arvo, jonka toteuttamiseen tarvitaan pieniä askelia koko ajan, mutta jonka lopputulosta ei välttämättä pystytä mittaamaan. Arvojen mukaan tehdyt valinnat eivät voi mennä pieleen, sillä ne ovat osa kaikkein syvintä ja ominta, mitä ihmisessä on. (Stång 2020.)

Erityisherkkyyttä tutkittiin HSP Suomi ry:lle tehdyssä opinnäytetyössä, jonka tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä erityisherkkien työhyvinvoinnista (Stång 2020). Blogikirjoitus perustuu opinnäytetyöhön ja sen synnyttämiin pohdintoihin.

Kirjoittajat

Lennu Stång on LAB-ammattikorkeakoulun tradenomiopiskelija.

Sari Suominen toimii lehtorina LAB-ammattikorkeakoulun liiketalouden ja matkailun alalla.



Lähteet

Heiskanen, H. 2016. Herkkyyden voima - Opas omannäköiseen elämään. Espoo: Origonova Oy.

Pietikäinen, A. 2014. Kohti arvoistasi. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.

Stång, L. 2020. Erityisherkkyys työhyvinvoinnin muodostumisessa, case: HSP Suomi ry. AMK-opinnäytetyö. LAB-ammattikorkeakoulu, liiketalous. Lahti. [Viitattu 18.5.2020]. Saatavissa: https://www.theseus.fi/handle/10024/340631

Kuvat

Kuva 1. Sari Suominen.

Kuva 2. Reche, D. 2016. [Viitattu 18.5.2020]. Saatavissa: https://www.pexels.com/photo/photo-of-woman-raising-both-hands-1556691/


24 marraskuuta 2019

Herkkisajatuksia ja shiatsuhoitoja

Jäsenen blogikirjoitus:

Shiatsuhoitajani kanssa, omien sanojen mukaan itsekin erityisherkkä, hoito- ja yhteistyö sekä vuorovaikus on ollut erittäin helppoa, antoisaa ja tärkeää jo yli 10 vuoden ajan. Kiitollisena ja haikeanakin totean, että hänen jäädessä vuoden vaihteessa eläkkeelle, tämä iso osa elämäni hyvinvoinnin ja terveyden ylläpidosta jää jatkossa toteutumatta hänen kanssaan.


Shiatsuhieronta on vaikuttanut kokonaisvaltaiseen hyvinvointiini. Shiatsuahan voi pitää hyvinvointia edistävänä ja sairauksia ennaltaehkäisevänä, rentouttavana ja energisoivana hoitona. Saamani shiatsuhoidot olen kokenut rentouttavina ja kokonaisvaltaista hyvinvointiani tukevina. Itse olen saanut hoidoista apua mm. lihasjännityksiin, niska- ja hartiaseudun kiputiloihin ja stressiin sekä lisäarvona myös hoidonaikaisista ajatustenvaihdosta tuiki arvokkaita elämänohjeita erilaisiin elämäntilanteisiin, jopa kriiseihin. Shiatsuhoidot ovat lisänneet voimavaroja ja tietoisuutta omasta kehosta ja mielen tiloista.

Shiatsuhierojani on aivan ihana, lämmin, ystävällinen ja osaava ihminen. Hänestä huokuu uskomaton energia ja hänen seurassaan on helppo rentoutua. Hän huomioi minut asiakkaana todella hyvin. Hoitohuone on rauhallinen ja ennen kaikkea turvallisen tuntuinen paikka, jossa voin sulkea silmäni kolmeksi vartiksi ja nauttia ”sormella painamisesta” sekä osin hiljaisuudesta ja osin keskustelusta kiinnostavista ajankohtaisista asioista. Tosin nautinta on hoidon aikana joskus vähemmän nautittavan tuntuista, kun hän ”löytää” ja hoitaa kehon pahimpia jumeja. Olo on hyvä ja lämmin hoidon jälkeen ja sielukin on tullut ravituksi. Hengitys kulkee vapaasti ja mielikin on kevyt.

Tapasin shiatsuhierojan kanssa yli 10 vuotta sitten silloisen työpaikan työtiloissa, jossa hän kävi säännöllisesti hieromassa niitä henkilöstöstä, jotka ilmaisivat halukkuutensa siihen. Koin ensimmäisestä kerrasta lähtien, että hieronnasta oli apua silloisiin työpaineisiin sekä niska- ja hartiaseudun jumeihin. Aiemmin oli etenkin lauantaiaamuisin päänsärkyä kun viikon työt olivat ohitse. Shiatsun aloituksen jälkeen päänsäryt lakkasivat kokonaan. Yhdessä vaiheessa olin henkisesti ja fyysisesti niin ”rikki”, että meinasin pyörtyä ”käsittelyssä”. Usein itkin kun jumien aukaisu sattui niin kovin, ja todella sain tuta missä kunnossa kulloinkin olin. Muutaman vuoden kuluttua sainkin sitten potkut kyseisestä työpaikasta ”tuotannollisiin ja taloudellisiin” syihin vedoten, ja olin sen jälkeen muutaman kuukauden työttömänä. Siihen loppuivat shiatsuhoidotkin.

No, tämäpä ihana ihminen soitti jonkin ajan kuluttua perään ja kysyi kuulumisiani. Sovimme myös, että alan käydä hänen kotonaan shiatsuhieronnassa, ja niin hoitosuhteeni on jatkunut aina näihin päiviin asti.

Pääsin kolmannelle työuralle vuoden 2010 loppupuoliskolla. Sitä kesti onnelliset kahdeksan vuotta ennen kuin jäin vanhuuseläkkeelle. Koko tuona aikana koin työelämäni todella antoisaksi ja mielekkääksi, mutta siitä huolimatta säännölliset tapaamiset shiatsun merkeissä ovat olleet tuiki tärkeitä. Shiatsun lisäksi toki olen löytänyt myös mm. joogan ja mindfulnessin, jotka auttavat hyvinvoinnin ylläpitämisessä ja itsetuntemuksen kehittämisessä. Lisäksi erityisherkkyydestä puhuminen, sekä vihdoin sen itsessä tiedostaminen ovat saaneet olon pysyvämmin tasapainoiseksi. Olen myös ymmärtänyt vihdoin, että minun tulee kiinnittää yhä huomiota hengittämiseen ja tehdä hengitysharjoituksia säännöllisesti. Ilmeisesti en pääse koskaan kokonaan eroon tietynlaisesta jännittämisestä tai asioiden jauhamisesta, vaan minun tulee oppia oikeasti hyväksymään ja tulemaan toimeen itseni kanssa.
Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä. Siinä on kylliksi haavetta yhdelle elämälle. (Tommy Tabermann)
Kiitollisena saamastani hoivasta ja yhteisistä vuosista toivotan herkkisshiatsuhierojani tervetulleeksi mukaan uuteen eläke-elämänvaiheeseen!

Merja Leppänen





28 lokakuuta 2019

Syvempi rentoutus - kohti mielen vapautta

Jäsenen blogikirjoitus:


Osallistuin viikottaiseen rentouttavaan joogaan ja oltiin ajallisesti siinä vaiheessa prosessia, että ohjaaja ohjasi meidät ns. syvempään rentoutuksen tilaan. Siinä meidän tuli löytää itselle jatkoon positiivinen tavoite. Olin löytävinäni suunnan olla taas se vapaa, hyvinvoiva tyttö, joka olin syntyessäni. Sitä kohti siis matkaan päivästä päivään, viikosta viikkoon.


Havaintoja elämänkaarestani


Mikäli elän 100 vuotiaaksi, voin jakaa luvun viiteen 20-vuoden jaksoon ja jaksojen sisällä tutkiskella elämän käännekohtia, siirtymäriittejä joilla on erityistä merkitystä ainakin itselle. Ensimmäisten 20-vuoden aikana näitä siirtymiä ovat mm. syntymäni vuonna 1955, kansakoulun aloittaminen 1962, ylioppilaaksi pääseminen 1973 ja ensimmäinen avioliitto 1975. Toisen 20-vuotiskauden aikana vuonna 1978 yo-merkonomiksi valmistuminen sekä 1980-luvulla omien lapsien syntyminen. Kolmannella jaksolla avioero 1997 ja uudelleen avioituminen 2003 sekä amk-tutkinto 2002 ja 2007 yamk-tutkinto. Neljännellä jaksolla olen kerinnyt jo tulla tuplamummiksi 2015 ja 2017, sairastanut suolistosyövän vuonna 2016 ja tervehtynyt siitä sekä jäänyt 2018 eläkkeelle. Nyt haaveena on nauttia olemassaolon vapaudesta, sillä sellaiseen ylellisyyteen ei aiemmissa jaksoissa ole ollut ”varaa” tai mahdollisuutta. Ans kattoon päädynkö myös viidennelle jaksolle vuoden 2035 jälkeen...

Yli 40- vuoden työrupeaman kolme työuraa sijoittuvat ensimmäiselle, toiselle ja kolmannelle jaksolle; lähes 30-vuotta pankkisektorilla erilaisissa tehtävissä, joista 12 vuotta henkilöstön kehittäjänä. Järjestösektorilla kuusi vuotta toimistopäällikkönä ja lopulta opetusalalla ammatillisena opettajana kahdeksan vuotta. Järjestösektorilta sain aikanaan potkut ”tuotannollisiin ja taloudellisiin seikkoihin” vedoten ja olin siinä yhteydessä parisen kuukautta työttömänä. Edellä mainitut, aika usein vaativiksi ja jopa rankoiksi kokemani työrupeamat ovat näin jälkeenpäin ajateltuna arvokkaita kokemuksia opin kannalta. Yleisesti voinen sanoa, että mikään työsuhde ei ole ollut helppo itselleni eikä varmaan muillekaan. Ehkä seesteisin ja parhaaksi kokemani työsuhde oli kuitenkin viimeinen eli ammatillinen opettajuus, jossa sain kokea olevani hyväksytty ja tehdä merkityksellistä työtä. Tosin loppuaikana oppilaitoselämäkin muuttui ammatillisen koulutuksen reformin ja organisaatiomuutoksien takia perin haastavaksi. Onneksi pääsin ajoissa pois, vanhuseläkkeelle.

Olen säästänyt muiston erään noin puolen vuoden valmennusprosessin lopusta vuodelta 2012, jossa minulle muiden antama palaute ”selkäpaperille” kuului näin; syvällinen, ajatteleva, symppis, rauhallinen, olet todella älykäs ja tuot aina mielenkiintoisia pointteja, mukava tapaus, analysoiva, idearikas, oikeudenmukainen, ammattitaitoisen pirteä, oli hauska tutustua, mukava, ihastuttava ihminen. Edellinen on hämmentävää luettavaa, kun itse muistan ja muistelen enemmänkin miten olisin parempi ja pystyvämpi ihminen mm. ihmissuhteissani ja kaikessa mitä teen ja miten olen sekä miten elän elämääni. Ympäristöstä saamani palaute on aika usein elämäni varrella ollut vähintäänkin harmaan sävyistä, jopa ”murhaavaa”. Esimerkkinä vaikka tunneterroristi, uhriutuva, perskärpänen (riippuvainen), kompleksinen, pitäisi olla pätevämpi, ressukka, väritön, vapaamatkustaja. Uskokoon ken tahtoo, kyse on samasta ihmisestä, minun tarinastani... Oma arvioni itsestäni on mm. tyypillisesti provosoituminen, valikoituminen syntipukiksi, tuen hakeminen luotettavalta kollegalta tai ammattiauttajalta – toki myös vuorostaan tarjoan mielelläni apua tarvitsevalle. Olen ilmeisen erityisherkkä ja auttajapersoona (enneagrammi persoonallisyystyyleissä 2), jonka tässä ajassa on haastavaa elää sekä itsensä että muiden, etenkin autoritääristen henkilöiden, kanssa. Lena Andersson ilmaisee kirjassaan Enpä usko osuvasti, että ”vain niitä nöyryytetään, jotka suostuvat siihen”.


Mistä huomaan olevani vapaa?


Nostan esiin psykologian tohtorin Sylvi-Sanni Mannisen (1914-2009) Päivilän Sanktuari, Liperi (Sylvia Honkavaaran) julkaisun muutaman itselleni tärkeän maininnan:
  • inhimillisen kokemuksen keskiö, elämän ydin, jolloin vaara joutua itse tulen kärveltämäksi
  • auktoriteettien kyseenalaistaminen
  • ehdoton oman tien seuraamisen tarve ja omaehtoisen vapauden rakkaus
  • ”uusi ihmistyyppi, erityisen (yli)herkkä ihmislaji, joka on liian usein syyttä musertunut lajitoveriensa kyynärpäihin, peukalon alle tai jalkoihin”
  • tunne-elämän syvällisyys
  • muotoon tai väriin reagoiva – taiteellista lahjakkuutta
  • yksilöllinen havainnon rakenne, yksilön herkkyys
  • ihminen on kuin suuri puu, johon kasvaa kehityksen myötä yhä uusia oksia
  • luonnon puolustaminen, puiden vahingoittamisesta kärsii myös ihmiset, koska näkymätön henkinen yhteys taustalla.
On tärkeää tunnistaa ja tunnustaa mielen hyvinvoinnin merkitys mielen terveydelle ja vapaudelle. Taustalla on omat vahvuudet ja voimavarat sekä elämänkokemukset ja mielentila jossa voin olla oma itseni. Vapaata mieltäni voin vaalia mm. rakkaudella, ilolla, armollisuudella, avuliaisuudella ja luotettavuudella.


Mistä huomaan olevani hyvinvoiva?


Toiseksi nostan esiin Janna Satrin Sisäinen lepatus, Herkän ihmisen tietokirja, Viisas Elämä, 2014 kirjasta muutamia ajatuksia:
  • herkkyys voimavarana, vrt. metafora astiasta joka täyttyy muita nopeammin (usempi hana)
  • herkkyys on sekä siunaus että kirous mutta usein hitaasti kehittyvää sisäistä vahvuutta ja kasvua
  • herkkä kierrättää havaintonsa oman sisimpänsä kautta, jolloin ympäristö saattaa kokea hänet subjektiiviseksi (ajatus, tunne ja vaisto/keho)/uhriksi tai lapselliseksi → herkkyys loukkaantua, syvä sisäinen haavoittuvuus ja itkuherkkyys
  • voimakasta tunnetta tai loukatuksi tulemisen kokemusta voi olla mahdotonta ilmaista sanoin ja monet käsittelevat tunteitaan ensin pitkään hiljaa sisällään ja vasta sitten puhumalla tai jonkin luovan tekemisen kautta
  • herkälle on usein vierasta puolustaa itseään toisen kiusatessa, hän on herkkä syyllistymään
  • alttius ympäristön vaikutuksille ja siten myös mielenterveyden häiriöille (noin puolet mielenterveyspotilaista on herkkiä) ja riippuvuuksille
  • keskimääräistä muita heikompi itsetunto erilaisuuden kokemusten takia
  • herkkyyden tunnistaminen antaa avaimet tulkita omaa elämää ja tapahtumia siinä uudesta näkökulmasta, esim. häpeä muuttuu ymmärrykseksi.
Rentoutuneessa olotilassa herkkyys on parhaimmillaan. Elän tässä ja nyt, hyväksyvän tietoisesti läsnäollen omassa kehossani. Otan oman tilan, teen itselleni sopivia asioita (vältän kuormittumista) ja tapaan ihmisiä joita todella haluan tavata. Osaan tarvittaessa sanoa ”ei”, sekä pidän etäällä sellaiset asiat ja ihmiset tai kokonaan suljen pois, jotka eivät ole hyväksi hyvinvoinnilleni. Toisaalta kun huomioin itsen, huomioin myös toiset, olen ns. terveesti itsekäs. Tällöin en laiminlyö itseäni enkä myöskään huomioi vai itseäni.

Merja Leppänen