29 syyskuuta 2022

Retkellä Annalan puutarhalla

Jäsenen blogikirjoitus:

Voi miten aurinkoinen päivä meillä olikaan viime sunnuntaisella retkellämme Annalassa, Helsingin Vanhassakaupungissa! 


Annalanmäen keltaisessa puutalossa toimii Hyötykasviyhdistys (kuva: Merja Korpisaari).

Kolmentoista erityisherkän voimin kokoonnuimme. Vietimme aikaa puutarhalla kukkaloistoa ihaillen ja tietenkin keskustellen. Keskustelu rönsyili ja tutut tapasivat toisensa. Uusia kasvoja oli monia, teille kaikille tervetuloa yhdistykseen!

Villa Annebergin, Helsingin vanhimman huvilarakennuksen, kauniissa kahvilatilassa söimme Annalan vapaaehtoisten leipomia ihania piiraita. Voi pitkästä aikaa tässä niin herkkishenkisessä talossa, missä lautalattiat narisevat ja yrtit tuoksuvat. Ainakin minun sieluni lepää tässä paikassa.

Kiitos ryhmänkerääjäkollegoilleni Luontopoppoon Evalle ja Sellonryhmän Evalle sekä kaikille mukana olleille, ja kyllä, tästä on nyt tarkoitus tehdä perinne, retkestä Annalaan. Kerrotut ajatukset yhdistyksen toimintaan liittyen ovat myös mietintämyssyissä.

🍂🍂🍂

Huomaathan jäsen, että HSP Suomi ry:ssä kokoontuu monia paikallisryhmiä ympäri Suomea tänäkin syksynä. Seuraa paikallistoimintatiedotetta.

Ai sinä herkkä, jos et ole vielä jäsen, niin tule. Lienee se juuri tämä vertaisuus parasta meilläkin, se voi olla lohtu, lämpö ja lääke. Ja taas jaksaa.

Auringonkukka (kuva: Merja Korpisaari)

Kääpiösamettikukkia (kuva: Merja Korpisaari)

Terveisin Merja 


www.erityisherkat.fi


14 syyskuuta 2022

Paikkakokemus

Jäsenen blogikirjoitus

Erityisherkkänä saatat pysähtyä usein aistihavaintojen ympärille sekä käsittelemään tunteitasi liittyen tilaan. Luultavasti tiedostat asioita ympärilläsi tarkasti ja intuitiivisesti ja rakennat niistä kokonaisuutta mielessäsi. Aina tämä ei ole niin tietoista. Välillä saatat olla tietoisten havaintojen ulottumattomissa elämän hektisyydestä johtuen, ja havainnot ovat vähemmän tarkkoja. Tämä on inhimillistä, emme eriyisherkkinäkään toimi joka tilanteessa samalla tavoin. 

Erityisherkkänä kenties pidät omaelämäkerrallisesta työskentelystä ja luovasta tekemisestä kuvataiteen, kirjoittamisen tai valokuvaamisen äärellä. Sinulle saattaa olla tuttua sukupuun tai oman aikajanan tekeminen, joilla olet saanut tarkastella lähisuhteita ja elämäsi erilaisia vaiheita. Samoin ympäristö voi vaikuttaa sinuun. Tässä blogikirjoituksessa kerron omasta prosessista hahmottaa paikkakokemusta synnyinpaikkakunnastani, sekä annan ideoita oman paikkakokemuksen hahmottamiseen. Paikan voit valita itse, se voi olla sinulle tällä hetkellä merkityksellinen paikka, paikka jossa vain satut olemaan nykyhetkessä tai jokin menneisyyden ympäristö. Suhtautumisesi paikkaan kertoo jotain siitä ympäristöstä, missä olet, samalla paljastaen itsellesi jotain sinusta itsestäsi ja sinun kokemuksistasi. Tila voi esimerkiksi olla rakennus, paikkakunta, tai vaikkapa metsä. Suosittelen kuitenkin, että tekisit itsenäisesti tällaista omaelämäkerrallista taiteellista työskentelyä tilasta, jossa sinun on ollut pääasiallisesti hyvä olla. 

Blogikirjoitukseni ei ole tarkoitus olla traumatyöskentelyn väline, mutta kenties terapiasuhteessa sellaisenakin paikkakokemuksen hahmottamista voisi käyttää. Itsenäisesti sen kaltaista tarkastelua en suosittele, sillä se saattaa nostattaa vaikeita ja ahdistavia tunteita, joita on ikävä kohdata yksin. 

Olet aina yhteydessä johonkin ympäristöön. Saatat lukea tekstiä älylaitteen tai tietokoneen näytöltä tai kenties paperilta. Joku saattaa lukea kirjoitustani sinulle ääneen. Oli tekstin lukemisen suhteen asia niin tai näin, sitä minä en voi tietää. Mutta sen tiedän, että tällä hetkellä olet jossain tilassa, jossain ympäristössä. Se voi olla esimerkiksi koti, kirjasto tai kirkko. Voit saada monenlaisia paikkakokemuksia tilasta riippuen muun muassa aisteista, muistoista, tunteista, arvoista ja uskomuksista, tilaan liittyvästä konkretiasta ja käyttötarkoituksesta sekä muista ihmisistä. 

Opiskelen kuvataiteen YAMK-tutkintoa Satakunnan ammattikorkeakoulussa. Parhaillaan teen ammattikorkeakouluun opinnäytetyötä omasta paikkakokemuksesta synnyinpaikkakunnassani. Työssäni olen käsitellyt humanistisen maantieteen kautta erästä savolaista paikkakuntaa ja minun kokemuksiani sieltä. Kokemuksistani nousi kolme tasoa: luonto, eri alueet synnynpaikkakunnassa sekä omat henkiset ja hengelliset kokemukset. Aineistoa opinnäytetyöhöni olen tehnyt kolmella tavalla: kuvakollaaseilla, luovalla tekstillä sekä kuvataiteella. Nämä kaikki kolme tapaa ovat olleet oivallisia hahmottamaan omaa paikkakokemusta. Lopulta olen kirjoittamassa itselleni auki opinnäytetyöhön, mitä nämä luovat tekstit, kuvataideteokset ja kuvakollaasit kertovat minulle paikkakokemustani. Suosittelen sinua hahmottamaan luovasti omaa paikkakokemusta siten, että ensin luovia ilmaisumuotoja käyttäen kuvaisit paikkaa, jonka jälkeen kirjoittaisit paikkakokemuksen auki kokoavana ja selittävänä tekstuaaliseen muotoon. 

Aisteilla voit havaita yksityiskohtia tilasta. 

Paleleeko varpaita, onko rakennuksen lattia kenties kylmä? ‒ Millä värillä kuvaisit kylmyyttä? 

Tarjotaanko sinulle täällä jotain, tuoksuuko keittiössä kahvi? ‒ Millaisen tekstin kirjoittaisit vieraanvaraisuudesta? 

Voitko istahtaa tässä hetkeen, onko sohva mukavan pehmeä? ‒ Millaisilla valokuvilla kuvailisit lepoa?

Lisäksi voit hyödyntää muistoa. Millaisia muistoja ja ajatuksia sinulla nousee? 

Oletko kenties ollut tässä tilassa kokemassa suuria elämän mullistuksia vai elämässä arkisia hetkiä? 

Oletko tilassa rakastanut, surrut, unelmoinut – vai kaikkea näitä erikseen ja ehkäpä joskus yhtäaikaisesti. 

Mitä merkityksiä tällä ympäristöllä on ollut sinulle aiemmin, millaisia menneisyyden jälkiä se on sinuun jättänyt? 

Entä millaisia merkityksiä tilalla on nyt sinulle?

Kuka tässä tilassa asuu, asuuko siellä oma äiti, käpytikka vai onko se hierojan toimitila? 

Onko tila yksityinen, kuten jonkun koti, hengellinen, kuten jokin kirkkorakennus, rajattu jollekin ryhmälle (esim. jonkin yhdistyksen tai tietyn harrastuksen käyttöön), vai onko se täysin julkinen, kuten kirjasto?  Entä mitä se sinulle merkitsee?

Koetko olevasi tilassa kuin kotonasi? 

Näillä apukysymyksillä pääset alkuun tilan kokemisen hahmottamisen kanssa. Apukysymysten on tarkoitus avata ajatuksesi esittämään itsellesi lisää sopivia kysymyksiä tilasta, jotta pääset luovan tekemisen pariin. Jos kuvaat laajempaa tilaa, kuten jotain paikkakuntaa, voit "vierailla" yksittäisissä paikoissa ja tiloissa ja kuvata niistä hetkiä välähdyksinä ennen kuin kokoat isomman kokonaisuuden paikkakunnasta. 

Toivotan sinulle antoisia hetkiä oman paikkakokemuksen hahmottamisesi parissa. Toimikoon se yhtenä lisänä omaan sisäiseen maailmaan ja elämänhistoriaan tutustumiselle. Voisi olla mielenkiintoista joskus järjestää viikonloppu tai vaikka webinaari, jossa tarkasteltaisiin erityisherkän paikkakokemusta taiteen kautta, tällainen vinkkinä ja ideana vain yhdistykselle, jos asia kiinnostaa enemmän muitakin. Iloista syksyä, minulla se jatkuu paikkakokemuksen opinnäytetyön parissa.

Siina 

07 syyskuuta 2022

Mitä herkkyys on minulle opettanut?

Jäsenen blogikirjoitus

Blogitekstin alussa täytyy mainita, että lähes kaikki ajatukset ovat syntyneet omista havainnoista käsin. Nämä ovat ajatuksia siitä, miten tulkitsen itse herkkyyden vaikutusta elämässäni. Johtopäätökset olen tehnyt oman maallikkokäsitykseni pohjalta. Erityisherkkyydestä on olemassa tutkimustietoa, mikäli lukija haluaa tutustua sellaiseen mieluummin. Tämä kirjoitus on enemmänkin kokemustarina, ja siltä pohjalta muodostunut pohdiskelu ja osittain luonteeltaan hieman yleistäväkin

Mutta itse aiheeseen: mitä herkkyys on opettanut?

Kirjoitan otsikon sanat tietokoneen näppäimistöllä nopeasti tekstinkäsittelyohjelmaan. Jään tuijottamaan lausetta pitkäksi toviksi. Odotan, että se avaisi sisimmässäni virtauksen, joka toisi uusia intuitiivisia vastauksia kysymykseen. Virtausta ei vaan kuulu, ei näy. Istun paikallani, sängyssä, jalat ristissä. Alan kokemaan oloni epämiellyttäväksi. Kysymys tuntuu liian tunkeilevalta. En haluaisi jakaa sisäistä maailmaani muille, en edes herkkyyden heimolaisilleni. Mutta kuitenkin. Samaan aikaan, kun haluaisin pitää yksityisyyden, koen tarvetta kommunikaatioon. Tahdon jakaa omaa sisintäni ja omaa tarinaani herkkyyden kanssa. Haluan kokea vastavuoroisuutta ja yhteyttä sekä herkkisten että ei-herkkisten kanssa. Tahdon kertoa jotain itsestäni kuvaten samalla isompaa kertomusta: kertomusta elämästä herkkyyden kanssa. 

Niin, palataan otsikon kysymykseen. Mitä herkkyys on minulle opettanut? Kirjoitan kaksi ajatusta. Rajaan tämän aiheen sillä tavalla, ettei blogikirjoituksesta muodostuisi pituudeltaan uusi Sinuhe Egyptiläinen. Herkkyydestä riittäisi sanottavaa kirjoitus kuin toinenkin, joten rajaaminen on nyt suurta viisautta.

Herkkyys on antanut minulle itsetuntemusta. Herkkyyteeni on liittynyt kyky eritellä omia menneitä kokemuksiani ja tulevaisuuden haaveita, ja se on antanut minulle taidollisuuden yhdistellä näitä osasia keskenään ja luoda niiden välillä yhteyksiä. Herkkyys on antanut minulle lukutaitoa omaan itseeni, mikä on auttanut siihen, että olen voinut tehdä elämässäni valintoja, jotka tuntuvat vuosien päästäkin vielä omilta. Toisaalta herkkyyteni takia prosessoin tunne-elämääni tarpeettomankin paljon. Olen kääntynyt siinä mielessä sisäänpäin, että minulle tyypillisempää olisi käydä lävitse yksityiskohtaisesti isoja tunteita herättäneitä kokemuksia kuin vain kumartaa kiitollisin mielin kohti mennyttä ja syleillä syli auki tulevaa. Helposti näen yhtymäkohtia ja kerroksellisuutta menneen, nykyisen ja mahdollisesti tulevan tarinani välillä. Tämä omalla tavallaan on hyvin antoisaa, mutta toisaalta myös välillä prosessointi voi käydä kuormittavaksi. Välillä joudun muistuttamaan itseäni, että elämä on tarkoitettu elettäväksi ilman sen suuremman henkilökohtaisen kertomuksen rakentamista. Itsetuntemuksen rinnalla me kaikki, myös me herkät, tarvitsemme myös itsemyötätuntoa. 

Toisen havainnon teen ihmissuhteista ja yhteisöistä. Olen huomannut, että kaikki ihmiset eivät ole erityisen herkkiä. HSP Suomi ry:n verkkosivuilla kerrotaankin, että joka viides ihminen on erityisherkkä. Saatat pohtia, että koska herkkyys on  vain yksi ominaisuus muiden joukossa, niin miksi tästä ominaisuudesta pitää tehdä niin iso numero, että erityisherkät tarvitsevat jopa oman yhdistyksen? Tästä aiheesta voisi syntyä oma blogikirjoituksensa! Lyhyesti avaan tämän ominaisuuden merkityksellisyyttä vain toteamalla, että herkkyys vaikuttaa voimakkaasti ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Neljä viidestä ihmisestä ei ymmärrä tätä herkkyyden ominaisuutta oman kokemuksensa kautta. Asiasta on tietenkin tietoa olemassa, ja sitä kautta myös ei-herkkikset voivat ymmärtää jollain tavalla erityisen herkkyyden ominaisuuden kaikkine iloineen ja suruineen. Mutta kokemuspohjaista tuntemusta heillä ei erityisherkkänä elämiseen ole. Mitä tämä siis käytännössä tarkoittaa? Ajattelen, että yhteiskunnat suurelta osin rakentuvat ilman kokemuspohjaista ymmärrystä erityisherkkyydestä, joten herkkyyden vaikutukset esimerkiksi työelämässä saatetaan sivuttaa helpommin. Tästä syystä erityisherkät saattavat kokea erilaisuutta ja vierautta erilaisissa yhteisöissä. 

Monimuotoisuus on rikkaus. Elämässä onkin kaunista se, että ihmiset erilaisten ominaisuuksiensa kanssa rakentavat yhdessä asioita yhteisiä päämääriä kohti. Ei-erityisherkät eivät ole sen huonompia kuin me herkkiksetkään. Kyseessä on vain erilaiset ominaisuudet, joten olisi hyvä yhteisössä panostaa kunkin yksilön itsetuntemukseen ja heidän oman näköiseen resurssien käyttöön. Jollekin ei sovellu multitasking, toisella ei riitä kärsivällisyys tarkkaan, yksityiskohtaista havaintoa vaativiin tehtäviin. Muun muassa tällä tavalla me poikkeamme toinen toisistamme. 

Päätän lopettaa ajatukseni tähän.

Huokaisen syvään.

Tuollaiseen aallokkoon herkkyyden virtaus minut tällä kertaa heitti. Itseeni ja muihin. Vuorovaikutukseen toisten kanssa, ja syvään itsetuntemukseen. Ja nämä lieneekin tämän elämän yksiä tärkeimpiä palasia: minä, muut ja me yhdessä erilaisine ominaisuuksinemme.

Iloista syksyä kaikille lukijoille toivottaen,

Siina 


03 syyskuuta 2022

Jokainen ansaitsee onnen hetkiä

 


IT-asiantuntijan blogi

Valokuvasin eräänä elokuisena sunnuntaina Nallikarin majakkaa Oulussa. Jo majakan epätavallinen muoto paljastaa, että se on tarkoitettu ainoastaan vapaa-ajan viettäjille eikä merenkulkijoille. Nallikarin uimaranta ja majakka sijaitsevat paikallisten ihmisten ja matkailijoiden suosimalla merenranta-alueella. 

Loppukesän alle kahdenkymmenen asteen lämpötiloissa aluetta eivät enää kansoittaneet auringonpalvojat, pallopelien pelaajat eivätkä piknikin nauttijat. Alueella liikkui kauniista päivästä nauttivia ihmisiä, eräät hieman joutuisammin polkupyörällä sekä toiset kävellen ja näkymiä tiiviimmin ihaillen. 

Majakkakuvan edustalle sattuneesta pariskunnasta en tiedä yhtään mitään. Heidän välillä näytti onnellisuutta pursuavan runsaasti. Vaikka taivasta olisivat peittäneet tummat pilvet ja kylmä tuuli olisi patistanut pariskuntaa takaisin sisätilojen suojiin, he tuskin olisivat mielenrauhaansa menettäneet. Pariskunta jakoi onnea toisilleen ilmiselvällä läheisyydellä ja osoittamalla aika ajoin huomiota toisilleen. Heidän onnensa ei ollut keneltäkään muulta pois. 

Hiljalleen väistyvän kesän tapahtumat mitä ilmeisimmin täydensivät meidän jokaisen kokemuksiamme väliin positiivisemmin ja toisinaan vähemmän mairittelevasti. Tällaistahan normaali ihmisen elämä on. 

Olisi hienoa, jos taikasauvaa heilauttamalla voisi vähentää ihmisten vaikeuksia. On näet aiheetonta väittää, että kärsimys jalostaisi kenestäkään ylevämpää ihmistä. Ehkä vastoinkäymisten kokeminen opettaa elämää ja elämään. Omalla kohdallani olen jäävi sanomaan, olenko runsaasta oppimateriaalista huolimatta oppinut mitään.

Kirjailija Eino Leino ohjeistaa erään runonsa alussa näin: "Kell' onni on, se onnen kätkeköön." Miksi hän näin tekee? Kuvatkoon vaan runo elämää omien suodattimiensa läpi. Joskus se näkee elämän punahehkuvana ja toisinaan myrskyn tummana. Kumpaankaan ääripäähän ei tarvitse kuulua tarkoituksellinen ihmisen onnen vaimentaminen. 

Brittiläisen Lewis Carrollin tunnetuin kirja on suomennettu nimellä Liisan seikkailut ihmemaassa. Itse pidän kirjalle parempana nimeä Liisa Ihmemaassa. Alun perin lastenkirjaksi tarkoitettu teos sopii hyvin aikuisillekin ‒ ovathan sen tapahtumat yllättäviä ja hieman pelottaviakin. 

Kun kesän lopulla kuvaannollisesti päädyin omaan Ihmemaahani, en kirjan päähenkilö Liisan tavoin joutunut kamppailemaan saadakseni järkeä tapahtumiin. Minun Ihmemaani vaikutti yhtä lailla sadunomaiselta, mutta Liisan kokemasta poiketen rauhoittavalta. Liisan kohtaamat satuhahmot tuskin soivat hänelle yhtä turvallista mielentilaa kuin minun kohtaamani henkilö on minulle antanut. Päättynyt elokuu kohteli minua hienosti. 

Seppo Alaruikka


29 kesäkuuta 2022

Stressitön mieli erityisherkän tukena

Viestintä- ja markkinointihenkilön blogi


Lämpimästi tervetuloa 6.8.2022 HSP Suomi ry:n järjestämään Pikku-Heimoseminaariin. Stressitön mieli -koulutuksessa pääset rentoutumaan ja rauhoittumaan. Virittäytymään hetkeksi oman itsen taajuudelle ja olemaan läsnä vain itselle. Päästämään irti ulkoisista ärsykkeistä tai huomioinnin kohteista.

Kaikenlaisten keskellä sännätessä ja suorittaessa taito rentoutua voi unohtua. Siksi sitä on hyvä viritellä ja vahvistaa, sillä kaikki me olemme sen jo lapsinakin osanneet.

Stressiä ja sen aiheuttajia ei aina itse heti tunnista. Kun ihmiset ympärillä saattavat huomautella ”olet ärtynyt”, ”et kuuntele”, tai kyselevät toistuvasti miten voit ja oletko kunnossa, on korkea aika toimia. Amerikassa tehtyjen lukuisten tutkimusten pohjalta stressin sanotaan olevan jopa 90-95 prosenttisesti sairauksiemme taustalla. Siksi tutkijat maailmalla suosittavat terveyden vahvistamista ensisijaisest stressin selättämisellä.

Stressi on psyykkis-fyysinen-sosiaalinen rasitustila, jossa elimistön tasapaino häiriintyy uhaksi tai haasteksi koetuista asioista. Vaikka emme asu luolamiehen tavoin ja juokse karkuun sapelihammastiikereitä, aivojemme kautta pelkäämme nyt herkästi paperisia tiikereitä. Stressin iskiessä aivot ampaisevat hälytystilaan 24/7 eikä rentoutuminen luonnistu. Stressi virittää kehoa ja mieltä, tuo toimintaan lisävalppautta ja näin kykyä tehdä enemmän, hetkellisesti. Pitkittynyt stressi nakertaa muun muassa työmuistia, uuden oppimista, aloitteiden ja päätösten tekemistä sekä kykyä tuntea myönteisiä tunteita. Stressi laskee vastuskykyä, pidentää flunssia, vie yöunet ja heikentää ruoansulatusta.

Stressistä rentoutumiseen

Päinvastoin kuin stressireaktio, rentoutusreaktio ei ole automaattinen. Sen aikaansaamiseksi kannattaa käyttää useita tekniikoita. Kaikenlaisten keskellä sännätessä ja suorittaessa taito rentoutua voi unohtua. Siksi sitä on hyvä viritellä ja vahvistaa, sillä kaikki me olemme sen jo lapsinakin osanneet. Mitä helpommaksi rentoutumisen tekee, sen useamin tulee rentotuduttua.

Pikavinkkejä rentoutumiseen ovat esimerkiksi:

- metsäkävelyt

- luonnossa liikkuminen

- jooga, pilates, kävely

- uinti, pyöräily

- päivittäiset palleahengitykset

- katseen kohdistamisharjoitukset

- keskittymisharjoitukset

- mielikuvaharjoitukset

- kehon eri osien jännitys-rentoutusharjoitukset

- sekä huolten, murheiden kirjaaminen erilliseen päiväkirjaan

- kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen.

Lisäksi uusien asioiden, reittien, harrastuksen opettelu, metsässä kävely, saunominen, musiikin kuuntelu, käynnit taidenäyttelyssä, tai museossa, uiminen, käsillä tekeminen lisäävät myös rentouden kokemusta kehomielessä.

Rentoutuminen ja irtipäästäminen vahvistavat muun muassa:

- kykyä katsoa asioita uusista näkökulmista

- taitoa luoda, keksiä, kokeilla uutta

- kykyä kohdata itsestä erilaisia ihmisiä

Avain hyvinvointiin ovat kyky rentoutua ja rauhoittaa mieli. Stressitöntä mieltä eivät kiire, tai tiukat työtilanteet taita kippuralle.

Tule mukaan ja voimaannu 6.8.2022 Pikku-Heimoseminaarissa, sillä Stressitön mieli -koulutus luo vaihtoehtoja ja kurottuu kohti ratkaisuja, joita kireä mieli ei löydä.

Stressitön mieli = vahvempi ja voimavaraisempi mieli.

Tervetuloa,

Terhi

Työyhteisövalmentaja, tradenomi, opettaja (AmO),  markkinointiviestijä, muutosvalmentaja, toimittaja, NLP Trainer, EFT Coach, Systemic Business Coach, Coach IANLP,  Social Panorama Consultant.


Muuta huomioitavaa:

Lue lisää koulutuksesta 

Lue lisää kouluttajasta 

Kuvaaja: Pekka Innanen


27 kesäkuuta 2022

Kesä jatkuu!


Kesä jatkuu, ja blogikin lomailee aina elokuun 2. viikolle saakka. 

Postia voit kuitenkin laittaa meille milloin vain, luemme kaikki kunhan palaamme. Os. rohkeastiherkka@erityisherkat.fi

Muistathan maistella mansikoita tai muita kesäherkkuja, liikkua ulkona ja pitää huolta itsestäsi.

Tapaamme taas!

 


 


15 kesäkuuta 2022

Sinä riität

 

 
 
 
Hankekoordinaattorin blogi:



Kuinka tärkeää on se, että kokee riittävänsä? Riittävänsä juuri sellaisena kuin on. Tulevansa hyväksytyksi kaikkine piirteineen. Sanoisin sen olevan äärimmäisen tärkeää, ihan meille jokaiselle. Näen sen yhtenä ihmisen perustarpeista.


Näin lyhyelläkin kokemuksella erityisherkkyys-teeman ympärillä työskentelystä voin sanoa, että valitettavasti nykypäivän opiskelu- ja työelämän vaatimukset eivät aina kohtaa erityisherkkyyteen liittyvien piirteiden kanssa. Vaikka HSP Nuoret aikuiset -hanke on vasta alkumetreillä, esille on nyt jo noussut erityisherkkien nuorten ja nuorten aikuisten kamppailu näiden vaatimusten äärellä. Erityisherkällä voi syntyä helposti tunne siitä, ettei sovi muottiin tai ole riittävän hyvä omine piirteineen.


Kuinka voin ilmaista tarvitsevani taukoja ilman, että vaikutan välinpitämättömältä tai laiskalta? Kuinka voin kertoa, että kaipaan hetken omaa aikaa, kun olen kuormittunut ympärilläni olevasta vilinästä? Miten saisin muut ymmärtämään, että liiallinen kiire ja monen asian yhtäaikainen suorittaminen saa minut ylivirittymään ja kuormittumaan? Kuinka voisin kertoa työ- tai opiskelukaverilleni siitä, että hänen sanansa jäivät mietityttämään minua? On paljon kysymyksiä, joihin näen yhden ison vastauksen: erityisherkkyyteen liittyvän tietoisuuden lisääminen.


Tieto lisää ymmärrystä. On vaikea ymmärtää jotain sellaista, josta ei tiedä lainkaan. Jokaisella meillä on oikeus tuntea riittävänsä juuri sellaisena kuin on. Erityisherkkyys voi parhaimmillaan olla suuri voimavara. Useat ovat kertoneet kokemuksistaan luettuaan kirjan erityisherkkyydestä: ”Niin kuin joku olisi kirjoittanut kirjan minusta”, ”Silloin palaset loksahtivat paikoilleen”. Erityisherkän hyvinvoinnin näkökulmasta olisi äärettömän tärkeää saada myös ympäristö ymmärtämään, mitä erityisherkkyys on. Miten se näkyy, tuntuu ja vaikuttaa. Jotta jokainen meistä tulisi ymmärretyksi ja saisi olla riittävä omana itsenään.


Olen onnellinen saadessani toimia HSP Nuoret aikuiset -hankkeessa koordinaattorina. Hankkeessa olemme mielettömän tärkeän asian äärellä; erityisherkkien nuorten ja nuorten aikuisten tukeminen. Tietoisuuden ja ymmärryksen lisääminen erityisherkkyydestä, sen näkeminen voimavarana kuormittavuuden sijaan. Toivon sydämestäni, että hankkeen matkan varrella mahdollisimman moni nuori saa kokea sen tunteen, jonka myös itse olen kokenut. Olla rohkeasti herkkä. 

 

Anni Rimpiläinen

 

04 kesäkuuta 2022

Hetki meren kasvojen yllä

 Jäsenen blogikirjoitus:

Pienet hiekanjyvät rahisevat kengänpohjassa, kun nousen kallion korkeimmalle kohdalle varmoin askelin. Pysähdyn käppyrärunkoisen männyn vierelle, annan hengityksen tasaantua ja katseen laskeutua maisemaan. Kuin salamaniskusta kyyneleet kirpoavat silmiin, enkä tiedä, mitä minulle tapahtuu nyt. Kalliolta avautuva näkymä on henkeäsalpaava. Merellinen panoraama on kuin yksi esimerkki oppikirjoihin ja taideteoksiin piirtyneestä kansallismaisemasta, jostain kerrotusta ja ajattomasta kuvasta, joka epäilemättä on puhutellut ja lumonnut monia muitakin silmäpareja ennen minua. Siinä hetkessä minulla ei ole sanoja, vain poskille valuvia kyyneleitä. Vellon epätodellisessa ajattomuuden tilassa keskellä maisemaa, jonka voima on melkein pelottava. Olen niin yksin ja lohduton, kuin äärettömän pieni pisara meren aalloissa. Silti sieltä lohduttomuudesta kumpuaa selittämätön onni ja kiitollisuuden täyttämä levollisuus. Minä olen tässä.

Istun alas jäkälän täplittämälle kivelle, hengitän ja kuuntelen lempeässä auringonvalossa välkkyvän meren hiljaista kuiskailua. Se laulaa niin vaimealla äänellä, että sävelmiä tuskin edes korvalla erottaa. Äkkiä sen ääni kohoaa mahtipontiseksi ja käskeväksi huminaksi, kun korkeammaksi nousevat laineet verhoutuvat tummaan kaapuun synkäksi käyneiden pilvien alla. Seuraavassa hetkessä kivikkoiset luodot ja havumetsäiset saaret kohtaavat horisontissa kirkastuvan taivaan, jonka kannella pilviharso leikkii, muuttaa muotoaan mitä mielikuvituksellisimmiksi olennoiksi. Ja jälleen jostain pumpulin takaa kuultaa aurinko, hymyilee kujeilevasti vain vetäytyäkseen uudelleen piiloon. Taivaalla kaartelee kirkuva lokki ja tähyää ahnaasti alas merelle ruoan toivossa. Mikään hetki ei ole samanlainen kuin edellinen, mikään pilvi ei enää koskaan sellainen kuin juuri äsken.

Meri puhuu ikiaikaista kieltään. Näitä luotoja se on hyväillyt vuosituhansien ajan lempeällä ja rajulla otteellaan. Jos kuuntelee oikein tarkkaan, voi kuulla sen kertovan surullisen tarinan kalastajatorpan Liisasta, jonka mies ei koskaan palannut meriltä kotiin. Meri on armoton ja antelias, arvaamaton elämänlähde, joka antaa ja ottaa omansa. Se laulaa laulun vesille lasketuista veneistä, kalastajien verkoista, työn kovettamista käsistä ja myrskytuulten uurtamista kasvoista. Sen sävelissä soivat ikuiset lupaukset, syntymän ihmeet, luja tahto ja väkevä rakkaus. Se huokailee kariutuneista unelmista, kalvavista huolista ja syvistä suruista. Meri laulaa heistä, joiden suonissa on virrannut veri, sydän sykkinyt elämää ja mieli lentänyt vapaana kuin lintu, tavoitellen jotain ikuista. Heistä, joiden toiveet ovat jo aikoja sitten hiljenneet ja muiston aallot pois pyyhkineet. 

 


Auringonlaskun jälkeen       


 

 

 

Istun edelleen kalliolla enkä kykene lopettamaan itkemistä. Yritän toppuutella ja hillitä vyöryvää tunnetta, joka tulee jostain syvältä, ja jota en siinä hetkessä pysty mitenkään ymmärtämään. Pienet mielikuvituksen muovaavat elämäntarinat ja ihmiskohtalot nivoutuvat yhteen osaksi suurempaa kertomusta, kietoutuvat toisiinsa haaleneviksi muistoiksi ja häilyviksi kuvitelmiksi. Suuria haluava sydämeni ja taivaanrantoja maalaileva mieleni eivät kenties koskaan saavuta unelmiaan, sanat eivät jää elämään, teot eivät kanna minnekään. Pysyvyys on jotain, joka meren äärellä on saavuttamattomimmillaan. Mutta minä olen tässä ja tunnen syvää rauhaa. 

 

Teksti ja kuva: Asta Sutinen

 


31 toukokuuta 2022

Herkkyyden käsitteet tutkimuksissa



Tieteessä herkkyys ympäristölle (environmental sensitivity) on laaja käsite. Se on kuin sateenvarjo, joka kattaa alleen erilaisia käsityksiä herkkyydestä erilaisine ulottuvuuksineen. Se, miten käsitteitä käytetään, vaikuttaa herkkyyteen suhtautumiseen ja siihen sävyyn, miten herkkyydestä keskustellaan.

Erityisherkkyyteen perehtynyt asiantuntija, tietokirjailija Janna Satri luennoi tutkimuksissa käytetyistä herkkyyden käsitteistä HSP Suomi Ry:n kevätkokouksen yhteydessä järjestetyssä tilaisuudessa 21.5.2022. Satri kiinnostui erityisherkkyydestä syvemmin päästyään teemaa pitkään tutkineen psykologian tohtori, tutkija Sylvi-Sanni Mannisen (ent. Honkavaara (1914-2009) oppiin. Luennolla Satri keskittyi Mannisen tutkimuslöytöihin sekä tuoreimpiin tieteen kansainvälisiin tutkimuksiin.


Erityisherkkä, herkkä vai jotain muuta?


Se, mitä sanoja herkkyydestä puhuttaessa käytetään merkitsee, sillä sanat, käsitteet ja termit vaikuttavat siihen, miten aiheeseen suhtaudutaan tieteessä, erilaisissa yhteiskunnallisissa keskusteluissa ja työyhteisöissä.

Amerikkalainen eritysherkkyyttä laajalti ja pitkään tutkinut psykologi, psykoterapeutti, tutkija ja kymmeniä kirjoja aiheesta kirjoittanut Elaine N. Aron käytti tietokirjoissaan käsitettä erityisherkkä ihminen (highly sensitive person, HSP) Tieteellisissä tutkimuksissa käytetään erityisherkkyyden sijasta monia eri käsitteitä kuvaamaan yksilöiden erilaista herkkyyttä ja alttiutta ympäristön vaikutuksille.

Suomalainen psykologian tohtori Sylvi-Sanni Manninen (ent. Honkavaara) kehitti testin, jonka tulosten perusteella ihmiset jaetaan väri- tai muotoihmisiin. Väri-ihminen reagoi herkästi ympäristöön ja siellä tapahtuviin muutoksiin, joihin jäykempi muotoihminen reagoi vähemmän, kuten ympäristön ärsykkeisiin tai ympäristössä tapahtuviin asioihin.


Herkkyys ympäristölle


Tieteellisiä teorianäkökulmia herkkyydelle yhdistää herkkyys ympäristölle (engl. environmental sensitivity). Käsite olisi luontevaa kääntää ympäristöherkkyydeksi, mutta sitä on syytä tarkentaa, sillä Satrin mukaan: ”Suomen kielessä ympäristöherkkyys yhdistyy sisäilmaherkkyyteen ja muuhun haitalliseen ympäristölle herkistymiseen.”


Aronin tutkimuksissa näkyi lapsuuden vaikutus erityisen herkkiin yksilöihin.

Esimerkiksi voimakkaalla introversiolla ja kielteisellä emotionaalisuudella on yhteyttä ongelmalliseen lapsuuteen.


Aistitiedon käsittelyn herkkyyden kolme ulottuvuutta


Siinä missä Aron & Aron (1997) tutkivat aistitiedon käsittelyn herkkyyttä (SPS) yksiulotteisena ominaisuutena, Smolewska, McCabe ja Woody (2006) erottivat siitä kolme eri ulottuvuutta:

Esteettinen herkkyys (aesthetic sensitivity)

Matala ärsykekynnys (low sensory threshold)

Virittymistaipumus (ease of excitation)


Tutkimuksissa eri ulottuudet erotetaan toisistaan, samoin SPS (Sensory Processing Sensitivity). Näin saadaan tutkittua paremmin niiden yhteyttä esimerkiksi persoonallisuuspiirteisiin. Viidestä suuresta persoonallisuuspiirteestä (ns. Big Five) SPS:llä (sensory processing sensitivity) on tilastollinen yhteys neuroottisuuteen ja aikuisilla myös avoimuuteen uusille kokemuksille. Big Five persoonallisuuspiirteet ovat avoimuus, tunnollisuus, ekstroversio, sovinnollisuus ja neuroottisuus. Big Five on yksi yleisimmistä, tutkituimmista ja laajimmin hyväksytyistä ihmisen persoonallisuutta kuvaavista malleista psykologiassa.


Herkällä yksilöllä voi olla muuta väestöä enemmän kykyä hyväksyä erilaista ajattelua, ymmärrystä erilaisille aspekteille (tulokulmat, näkökulmat).


Evolutiiviset teoriat yksilöiden erilaisesta alttiudesta


Ihmisen biologinen herkkyys eri tapahtuma- ja tilanneyhteyksissä vaikuttaa stressireaktiivisuuteen ja genotyyppien erilaiseen ilmentymään erilaisissa ympäristöissä.

Herkkä lapsi sairastaa stressaavassa ympäristössä muita enemmän, mutta tukea antavassa ja vähemmän kuormittavassa ympäristöissä herkät lapset saattavat olla kaikkein terveimpiä. Se, missä ympäristössä ihminen elää, voi vaikuttaa jopa hormonaalisella tasolla ihmiseen.

Tutkijat Michael Pluess ja Jay Belsky ovat esitelleet käsitteen vantage sensitivity, joka kuvaa erityisen herkkien lasten kykyä hyötyä ympäristöstään ja sieltä saamastaan tuesta.

Japanilaistutkimuksessa (Iimuran ja Kiben 2020) havaittiin, miten erityisen herkät oppilaat kokivat siirtymän lukioon myönteisemmin kuin vähemmän herkät. Selityksenä saattaa olla hyvä ilmapiiri, taustoittaa Satri.

 

Orkidea-, tulppaani- ja voikukkalapset

 

Kukkametaforien kautta erityisherkkyden avaaminen voi auttaa ymmärtämään ihmisten erilaisia luonnollisia taipumuksia. Niin kukkia kuin ihmisiä, on monenlaisia eritysherkkiäkin.

Vaikka tieteessä puhutaan voikukka-, orkidea- ja tulppaanilapsista, yhtä hyvin käsitteillä voi kuvata aikuisia ihmisiä, kertoo Satri.
 

Voikukkalapsi, kuten oikea voikukkakin elää ja tulee toimeen, missä ympäristössä vaan sen mukaan, mitä kulloinkin on tarjolla. Orkidealapsi vaatii, kuten orkideakin, omat erityiset hoito- ja kukoistusolosuhteet. Se ei kukoista kaikissa olosuhteissa, eikä voi hyvin automaattisesti eri ympäristöissä. Tulppaanilapsi sen sijaan sijoittuu voikukan ja orkidean välimaastoon, kuten tulppaani kasvinakin.
 

Ihminen voi kokea olevansa voikukka, vaikka testin mukaan on täysien pisteiden orkidea, taustoittaa Satri.


Todellisuus näyttäytyy tutkimuksellisesti usein erilaisena kuin esimerkiksi tietokirjoissa tai arkikielessä.

Kun on jokin vastakohtapari tai luokittelu, tutkimuksissa se on yleensä laaja aineisto, josta tehdään tutkimuksellisia tulkintoja. Luokittelu ei määritä yksilöitä tarkasti tietynlaisiksi vaan auttaa ymmärtämään tutkittavaa ilmiötä.

Eri tutkimuskäsitteet ja teoriat tai mallit eivät sulje toisiaan pois: tutkijat valitsevat ja perustelevat, mitä käsitteitä käyttävät.

Herkkyys ympäristölle (environmental sensitivity) on kokoava käsite, joka yleistynyt tutkimuksissa.


Lue lisää:


Airaksinen, A., & Satri, J. (2021).

Herkkyys ja yksilölliset olemisen kehykset.

Sosiaalipedagoginen Aikakauskirja, 22, 63–84. https://doi.org/10.30675/sa.103222


Terhi Mäkiniemi

Kuva: Janna Satri, kuvaaja: Katrin Havia



28 toukokuuta 2022

Kevätkokouksessa 2022

Yhdistyksen kevätkokouksessa 21.5. Tampereella vahvistettiin HSP Suomi ry:n vuoden 2021 toimintakertomus ja tilinpäätös sekä myönnettiin vastuuvapaus viime vuoden hallitukselle. Myönnettiin myös kunniakirjoja pitkään toimineille vapaaehtoisille.

Joukkoa oli sekä läsnä että etänä. Kiva kun olitte! Kevätkokous on aina juhlahetki yhdistykselle.

Saimme nauttia myös Janna Satrin luennosta ’Herkkyyden käsitteet tutkimuksissa’.  Luento perustui hänen ja väitöstutkija Anne Airaksisen kirjoittamaan artikkeliin ”Herkkyys ja yksilölliset olemisen kehykset”.  Pääset katsomaan luennosta tehdyn videon sekä luennon diat täältä nettisivujemme kautta.


Kesä on ovella, mutta ahkerat työntekijämme ja vapaaehtoisemmekin jatkavat vielä hommia. Heinäkuussa sitten hiljenee hetkeksi.

Muistathan Pikku-Heimon, eli yhdistyksen tällä kertaa pienemmät Heimojuhlat, elokuussa Oulussa! Seuraathan tiedotustamme.

Hyvää kesää! 

 

PS. Vielä ehtii kirjoittaa tänne blogiin, sinä jo paljon kirjoittanut 

tai sinä aivan uusi kirjoittaja. Jäämme kesätauolle vasta kesäkuun lopulla.


Merja



04 toukokuuta 2022

Herkkänä uutisten virrassa

Jäsenen blogikirjoitus:

Kun hyökkäys Ukrainassa alkoi, en ensimmäisten viikkojen aikana pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Sota oli mielessä kun olin lasten kanssa, tein töitä ja jopa nukkuessani. Pulssi oli korkealla, keho ja mieli hälytystilassa. Yritin välillä siirtää ajatuksia muualle, olla hetken aikaa seuraamatta uutisia ja unohtaa. Se tuntui mahdottomalle. Odotin edes jotain pientä positiivista uutista, mutta tilanne vain paheni. 

Yhtenä iltana ollessani kotona lasten kanssa, paha olo purkautui voimakkaana itkuna. Lapset hätääntyivät. Kerroin heille sodasta ja miten surulliseksi se minut tekee. Otin kainaloon ja lohdutimme toisiamme. Tuntui kauhealle ajatella, millaiseen maailmaan he ovat syntyneet. Ja ymmärsin samaan aikaan, miten hyvin meidän omat asiat Suomessa juuri nyt ovat.

Korona-aikana mietin uutisvirran seuraamisen järkevyyttä ja pidinkin välillä jopa viikkojen taukoja helpottaakseni ahdistustani. Nyt en näe vaihtoehtona silmien sulkemista, sillä koen että minun pitää tietää mitä tapahtuu ja jopa tuntea pahaa oloa toisten kärsimysten vuoksi. Ratkaisuni on tällä hetkellä lukea uutiset tarkkaan, mutta vain kerran päivässä. Iltaisin sormi meinaa luiskahtaa tuoreisiin uutisiin, mutta odotan aamua ja päivän lehteä. 

Korona heikensi turvallisuuden tunnettani. Vaikka sen vaikutukset perheeni elämään jäivät moniin muihin verrattuna pieniksi, huomasin että pelko oli usein läsnä. Pahimmalle tuntui huomata, miten toisten ihmisten läsnäolokin aiheutti negatiivisia tunteita, vaikkapa ruuhkabussissa. Ja juuri kun korona alkoi hellittämään, tuli uudet uhkakuvat. Huomaan pohtivani, eikö tämä pelkääminen koskaan lopu? 

Jotkut ihmiset vaistoavat helpommin ympäristön vaaroja ja reagoivat niihin voimakkaammin. Jossain tilanteessa siitä voi olla hyötyä, mutta toimintakyky voi myös kärsiä. Negatiiviset uutiset vaikuttavat herkkään ihmiseen voimakkaasti, itsekin olen valvonut monet yöt luettuani jonkun satunnaisen uutisotsikon. Iltapäivälehtiä olen välttänyt jo vuosia niiden sensaatiouutisoinnin vuoksi. On hyvä tietää mitä maailmassa tapahtuu, mutta turhaa pelon lietsontaa en kaipaa.

Siitä huolimatta että maailma on pelottava paikka ja on asioita joihin en voi vaikuttaa, voin suojella itseäni ja keskittyä hyvään. Koska hyvää maailmassa on paljon. Uutisista olen saanut lukea vaikkapa siitä valtavasta auttamisen halusta, mitä tämä sota on ihmisissä aiheuttanut.

Eeva-Kaisa Rönkä

Kirjoitus on alunperin julkaistu kirjoittajan omassa blogissa.

28 huhtikuuta 2022

Kissan päivä

Hallituksen varapuheenjohtajan kirjoitus:

Kun tuntuu, että päässä on ruuhkaa ajatusten valtatiellä, vaikka muuten olo on kuin mökkitiellä.

Silloin otan kissan mukaan ja lähden luontoon.

Tule mukaan… 

Ensin valloitetaan kallio. 


 












Välillä pysähdytään katselemaan.















Ollaan avoimia uusille viesteille.

Tutkaillaan maisemia. 


Sitten maistuvat loikoilut kotisohvalla. 

Ihanaa kevättä kaikille!



t. Heli ja Cera

31 maaliskuuta 2022

Kirjaprojekti erityisherkän arkipäivästä etenee

Jäsenen blogikirjoitus:


Keväinen tervehdys!

Kerroimme viime syksynä kirjaprojektistamme, jonka aiheena on erityisherkän arkipäivä kaikkine sen eri puolineen ja palikoineen. Tässä hieman päivitystä siitä, miten varsin jännittävä projektimme on edennyt! 

Olimme etukäteen ajatelleet, että jos saisimme omien tarinoidemme lisäksi muutamia muitakin innostumaan tästä aiheesta, niin voisimme mahdollisesti käyttää heidän omia ainutlaatuisia näkökulmiaan avuksi ja hyödyksi tässä tutkimusmatkassa sekä arvokkaana lisänä höystämään omaa höpinäämme. Tarkoituksena ei ollut tehdä varsinaista tutkimusta, vaan koota ajatuksia ja erilaisia näkökulmia siitä, millaisista palasista hyvä arki koostuu, erityisesti silloin kun se on kuorrutettu erityisherkillä aisteilla ja ajatuksilla. Ja näkökulmia todellakin saimme! Olimmekin siis todella yllättyneitä (ja äärimmäisen otettuja) saamastamme yhteydenottojen määrästä! Selkeästi aihe koettiin kiinnostavaksi ja tärkeäksi, koska niin moni oli halukas kuulemaan siitä lisää. Keräsimme aineiston loppuvuodesta 2021 Facebookin keskusteluryhmien ja HSP Suomen tiedotuskanavien kautta. 

Saimme kasaan 45 kappaletta huikaisevan ihanaa tarinaa tavallisesta arjesta, sen haasteista ja voimaa tuovista hetkistä. Vastaajia löytyi nuorista opiskelijoista eläkeläisiin, hyvin monilta eri ammattialoilta ja erilaisista perheistä. Aineistosta tuli juuri sopivan hallittava: muistimme henkilöiden persoonat, mutta saimme silti mahdollisimman monta eri näkökulmaa ja erilaista tarinaa. Halusimme päästä kurkistamaan juuri tämän henkilön arkipäivään sen iloineen ja suruineen, emme koostaa numerotaulukoita. Myös vastaajat kokivat saaneensa kirjoitusprojektista itselleen uusia näkökulmia tarkastella omaa herkkyyttään ja kirjoittaa sitä jollekin auki. Tämä tuntui meistä erityisen liikuttavalta!  

Yllätyimme vastausten monipuolisuudesta: herkkyyttä saattoi lähestyä näin monesta eri näkökulmasta! Siinä missä toinen pohti omaa herkkyyttään lapsuuden kiusaamisen ja ymmärtämättömyyden kautta, toinen lähti tarkastelemaan asiaa työpaikan ihmissuhteiden tai vuorotyön väsyttävyyden näkökulmasta. Herkkyyttä lähestyttiin myös parisuhteen ja perheen, erityisesti lasten herkkyyden kautta, mikä taas johdatti keskustelua herkkien lasten ja nuorten hyvinvointiin ja koulumaailmaan. 

Esiin nousi erityisesti lapsiperheiden vanhempien jaksaminen ja huoli siitä, miten herkkänä vanhempana ja työntekijänä ei tunnu koskaan olevan ”tarpeeksi”. Perusarkikin voi välillä melkoista tasapainottelua oman hyvinvoinnin ja tehokkuusvaatimusten ristiaallokossa:  jos väsyy kaikista ympärillä olevista ärsykkeistä, metelistä, ihmisistä, valoista tai pelkästä ajatusten sekamelskasta, ajaa itsensä helposti loppuun. Uupumistaustaa löytyi monelta, niin työelämän, kuin muun elämän puolelta. Monelle juuri lapsiperhearjen kuormittavuus kaikkine eri palikoineen oli ollut tietynlainen pysähtymisen paikka ja sysäys alkaa kuunnella omaa herkkyyttään ja hyvinvointiaan tarkemmalla korvalla. 

Toinen tärkeä näkökulma oli työ, joka määritteli pitkälle koko arkipäivän kuvioita. Osa vastaajista oli pois työelämästä uupumuksen tai muiden syiden takia ja koki työelämän kovin pelottavana ja haastavana paikkana tällaiselle herkälle, usein hieman liian kiltille ja avuliaalle persoonalle. Monet kokivat, että herkkyyden voimaa ei ymmärretä vielä työpaikoilla oikein: tunteellisuus ja harkitsevuus nähdään heikkoutena, ja jaksamisesta ja uupumisesta puhuminen liiallisena valituksena ja laiskuutena. Pitäisi jaksaa enemmän, kun muutkin jaksavat. Sen lisäksi erityisherkän kiltteyttä ja auttamishalua saatetaan helposti käyttää väärin hyväksi, ja kaataa tämän niskaan tuplasti töitä. Kaikilla oli kuitenkin kova halu olla mukana rakentamassa inhimillisempää ja joustavampaa työelämää, jossa olisi mahdollista tehdä töitä omien kykyjensä mukaan. Jos kaikki vapaa-aika ja viikonloput menevät vain työstä toipumiseen, ei arkipäivä näytä kovin valoisalta ja energisoivalta. 

Monen oli vaikeaa löytää omaa paikkaansa työelämässä, ja ymmärrys omasta herkkyydestä oli auttanut tässä todella paljon. Oli mielenkiintoista vertailla iäkkäämpien ihmisten tarinoita vasta omaa urapolkua aloittelevien opiskelijoiden tarinoihin: miten suuri merkitys oli ollut oman herkkyyden ymmärtämisellä, sekä sillä, miten ympäristö on tukenut ja kannustanut ja antanut olla oma itsensä. Osalla polku oli kääntynyt väärinymmärrysten suuntaan ja vasta vanhemmalla iällä asiat olivat alkaneet selkiytyä. Osalla polku oli ollut valoisa ja positiivinen heti alkumetreiltä saakka ja omaan herkkyyteen osattiin suhtautua nimenomaan voimavarana ja hienona ominaisuutena: kyllä minä selviän! Pohdimmekin, saisimmeko tämän mielenkiintoisen, ”herkän” urapolun aina päiväkodista eläkeikään tallennettua jollain tavalla jatkokäsittelyä varten, sillä valitettavasti kaikki ei tähän yhteen kirjaan mahdu. 

Lyhyesti tiivistettynä, herkkyys sisältyi siis mitä moninaisin tavoin kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin arkipäivän palasiin! Haasteita voi löytyä yllättävistäkin paikoista ja niiden tiedostaminen tuo varmasti helpotusta monen arkeen. Toisilla palaset olivat levällään ja rakennustyö vasta aluillaan, osa oli pohtinut asiaa jo pitkään ja oppinut rakentamaan arkipäiväänsä paremmin itselleen sopivaksi. 

Pääpointtimme kirjaprojektissa on ollutkin tuoda herkkyys yhdeksi tavalliseksi osaksi arkipäivää, ilman sen erityistä etuliitettä. Sitä kautta ehkä myös herkkikseksi leimaantuminen ja häpeily vähentyisi ja uskaltaisi paremmin tuoda esiin omia hyviä puoliaan. Niitähän riittää! Herkkä on näiden tarinoiden perusteella mitä ahkerin, tunnollisin ja empaattisin työntekijä, kuin myös hyvin ennakoiva, ajatteleva ja tunteita tulkitseva vanhempi lapsilleen. 

Puhutaan paljon herkkyyden voimavaroista ja niiden korostamisesta, mutta mielestämme kokonaispaketti ratkaisee: kun haasteet tiedostaa ja osaa paikata niiden ”vuotavat reiät”, jää paljon enemmän energiaa keskittyä arkea kannatteleviin, juuri itselle sopiviin juttuihin ja tapoihin elää ja olla. Herkkyyttään ei voi muuttaa, se vain ON. Se kuitenkin saattaa tuoda mukanaan niin monta erilaista vuoristorataa ja suojuoksumaratonia, että vähemmälläkin hikoamisella ja stressaamisella ehkä selviäisi, jos osaisi asetella palikat itselleen sopiviin asemiin.  Haasteita ei voi sivuuttaa, vaan ne voi kääntää mahdollisuuksiksi oppia jotain uutta itsestään ja samalla lisätä myös ympäristön tietoutta herkkyyden tavallisuudesta. 

Materiaalia siis riittää ja sen käsittelyä jatkamme edelleen. Muistiinpanoja on niin monta sivua, että niistä tekisi vaikka kokonaisen kirjasarjan, joten varsinainen kirjoitustyö tulee olemaan melko rankkaa karsintaa ja tiivistystä. Parempi näin päin! On niin huippua, kun jokaisen kirjoituspäivän saa aloittaa inspiroituneena ja  pää niin täynnä ajatuksia, että on ihan vaikeaa tietää, mitä kiinnostavaa käsittelisi seuraavaksi! Olemme siis erittäin innoissamme tästä! Kun samaa aineistoa pyörittää päivästä toiseen, tuntuu myös siltä kuin olisi yhtäkkiä saanut 45 uutta ystävää, joiden kanssa on saman tien saanut hypätä keskustelun syvään päätyyn. Mikäs sen parempaa! 

Kirjamme arvioitu ilmestymisajankohta on alkuvuodesta 2023. Sitä odotellessa meidän ajatuksiamme ja muita höpsöjä pohdintojamme erityisherkän ja introvertin perheenäidin näkökulmasta voi käydä  lukemassa Lelutornin tähystäjät -blogistamme (lelutornintahystajat.blogspot.com).  

Oikein rentouttavaa ja aurinkoista kevättä! Muistakaa aurinkolasit! 

t. Laura ja Anna 

 

22 maaliskuuta 2022

Keho ja kehollisuus

Jäsenen blogikirjoitus:


Viime kuukausina olen paljon miettinyt kehoa ja kehollisuutta. Ihan ylipäätään, mutta myös erityisherkän näkökulmasta. 

HSP Suomi ry:n järjestämässä kokemusasiantuntijakoulutuksessa sivuttiin aihetta jonkin verran edellisenä keväänä. Puhuttiin oman kehon tuntemisesta, unesta, ravinnosta ja liikkumisesta, stressistä, aistiherkkyyksistä ja kehon erilaisuudesta verrattuna ei-erityisherkkiin. Erityisherkillä on mm. taipumus ylivirittyä helposti jo ihan hermoston erilaisuuden vuoksi. 

Erityisesti jäi mieleen suora lainaus temperamenttitutkija Liisa Keltikangas-Järviseltä, jossa todettiin, että sensitiivinen ihminen on jatkuvasti tietoinen ympäristöstään ja reagoi kaikkeen voimakkaasti sekä emotionaalisesti että fyysisesti. Eli siis huom., ei pelkästään emotionaalisesti vaan myös kehollisesti. Mielestäni tämä on mielenkiintoista jo ihan siksikin, että olen nuorempana kärsinyt syömishäirötyyppisestä oireilusta ja jotenkin aina kokenut oman kehon ehkä vähän vieraaksi. Kuluneen vuoden aikana olenkin kiinnostunut mieltä ja kehoa yhdistävistä liikuntalajeista. Nykyisin joogaan ja liikun luonnossa aiempien vuosien hikiläähätysjumppatuntien sijaan (joissa ei sinänsä ole mitään vikaa, ken niistä tykkää). Jos olisi aikaa, niin tanssin aloittaminen uudelleen olisi myös kerrassaan ihanaa. 

Erilaiset aistiherkkyydet (joista itse vältän sanaa ”yliherkkyydet”) ovat niin ikään nousseet usein esiin erityisherkkyyteen liittyvistä piirteistä puhuttaessa. Näkö, kuulo, tunto, maku ja haju nykytietämyksen mukaan. Olen ymmärtänyt, että joidenkin oppineiden mielestä aisteja olisi enemmänkin, mutta itse olen oppinut, että ihmisellä olisi nämä viisi perusaistia. Ja kuulemani mukaan moni erityisherkkä kokee niistä yhden tai useamman keskivertoa herkemmäksi. Aina tämä ei tuo mukanaan auvoa, esimerkiksi jos sattuu tekemään töitään hälyisässä avokonttorissa tai ei pysty menemään konserttiin naisten hajuveden tai miesten partaveden käytön vuoksi. Tästä olisi kiinnostavaa kuulla lisää muiden erityisherkkien kokemuksia erilaisista aistiherkkyyksistä ja siitä, miten ne rikastuttavat tai rajoittavat arkea (vink vink, saa kommentoida 😊). Itse koen olevani ensisijaisesti erityisherkkä emotionaalisesti ja sosiaalisesti enkä liiammin koe, että aistien toiminta ainakaan rajoittaisi elämää. Muutaman aistin soisin olevan kylläkin terävämpi, ei haittaisi yhtään. Sen olen huomannut, että melu ja häly pidempään jatkuessa pistää hermot koetukselle ja esim. konsertteihin otan aina korvatulpat mukaan. Muutoin elän aika lailla aistiherkkyyksistä vapaata elämää.  

Erään kerran osallistuin yhdistyksen kautta järjestettävään Herkkis-klubiin, jossa pohdittiin kehollisen läsnäolon vahvistavaa vaikutusta mielen hyvinvointiin ja tutustuttiin mind-body-bridging-menetelmään. Muistan, että aihe sinänsä oli uusi ja mielenkiintoinen, mutta etten olisi millään jaksanut keskittyä palaamaan aisteihin ja tähän hetkeen. Facebookin feedistä löytyy jopa päivitys, jossa tuskailen asiaa ja sitä, että olen niin huono keskittymään ”hetkeen”. Muistan syöneeni samanaikaisesti sushia, pyörineeni satulatuolilla ja poistuneeni täyttämään juomapulloa, kun olisi pitänyt silloittaa mieli ja keho. Toisaalta ihmekös tuo. Herkkänä ihmisenä olen aina ollut kova ajattelemaan, pohtimaan ja luomaan monimutkaisia, mielensisäisiä ajatusasetelmia ympäristöstä, ihmisistä ja maailmantilasta. Pohdiskelussa on omat hyvät puolensa, mutta lopulta kuitenkin kyllästyin yliajatteluun ja aloin etsiä hiljalleen apua kehollisuudesta. Ajatteleminen kun ei lopu ajattelemalla. Mutta puhumalla ja kehoon maadoittamisella sen saattaa saada aisoihin, olen havainnut. On ollut mahtavaa havaita pientä, orastavaa edistystä tähän hetkeen rauhoittumisessa. Siis kehon ja mielen silloittamisessa. Harjoiteltavaa tosin vielä riittää (ihan varmasti vuosikausiksi eteenpäin), mutta haparoivat ensiaskeleet kannustavat eteenpäin ja motivoivat jatkamaan harjoittelua. 100 % valmiiksihan sitä ei tietenkään koskaan tule.

Joskus tulevaisuudessa olisi kiinnostavaa tutustua erilaisiin kehoterapioihin ja kehollisiin menetelmiin hoitomuotoina, joista tältä haavaa olen melko tietämätön. Ihminen kun on psykofyysinen-kokonaisuus niin olisi luultavaa, että myös kehon huomioiminen mielen hyvinvointia rakentaessa olisi täysin perusteltua. Ja onkin.

Päätän tämän kehoa ja kehollisuutta koskevan kirjoituksen tällä kertaa tähän – ulkona on valoisaa ja ikkunasta siivilöityvät auringonsäteet muistuttavat siitä, että jo ollaan kevään korvilla, ellei jo keväässä. Lisääntyvä valon määrä ja lämpenevät säät tuovat hyvää mieltä ja ilahduttavat sekä valavat uudenlaista energiaa myös kroppaan. Omalla kohdalla kevät merkitsee vähäisempää unen tarvetta ja lisääntynyttä intoa lähteä luontoon kuulemaan lintujen sirkutusta ja ihailemaan joka puolella heräileviä uusia alkuja, silmuja ja nuppuja. Sinne siis 💗.

Milja Jokinen

17 maaliskuuta 2022

Kevättä kuitenkin

Jäsenen blogikirjoitus:

 

Se on täällä! Kevät!  

Antaa sulaa, lumi ja routa,
mielenikin. 

Antaa paistaa täydeltä taivaalta,
sydämeen saakka.

 

Merja Korpisaari










 

Jäsen, olet tervetullut kirjoittamaan blogiin! 

Laita postia vaikka blogin etusivun lomakkeella, tai sähköpostilla: rohkeastiherkka@erityisherkat.fi

 niin palataan. 💓💚💜


02 maaliskuuta 2022

Erityisherkkä lapsi, osa 2

Jäsenen blogikirjoitus:

Herkkyyden neljä laatua. Joillain on kaikki 4, joillain osa.

1. Fyysinen aistiherkkyys ja muu kehollinen herkkyys

Melu, valo, lämpötila, veto, vaatteet, materiaalit, vaatteiden laput, ruoka-aineet, yliherkkyydet vaikuttavat oloon kokonaisvaltaisesti. Voi myös olla herkkä lääkeaineille ja tuoksuille.

 2. Sosiaalinen herkkyys

Vuorovaikutus, empatia ja tunneäly. Tunneilmapiirin, mielialojen, vivahteiden huomaaminen/tunteminen. Herkkyys toisten tunnetiloille.

→ Kokee toisten tunteita ja jopa fyysisiä oloja omassa kehossaan.

On hyvä auttaa lasta erottamaan, milloin on kyse omasta tunteesta ja milloin toisen. Ja huomata myös itse, kuinka paljon oma tunnetila, rauhallisuus, turvan ja luottamuksen kokeminen vaikuttaa lapsen oloon, tunnetilaan ja käytökseen. Kirjojen ja satujen lukeminen lapselle auttaa myös tutkitusti omien ja toisten tunteiden ymmärtämiseen ja antaa valmiuksia niistä kommunikoimiseen ja ylipäätään maailman ymmärtämiseen laajemmin. 

3. Psyykkinen tunneherkkyys ja luovuus

Asioiden ottaminen raskaasti, tunteiden vaihtelu, vahvat tunteet, luovuus ja kauneudentaju. 

Tarve käsitellä kokemaansa aikuisen kanssa, pohtia asioita, puhua huolista ja tankata aikuisesta luottamusta ja turvaa. Tulla kuulluksi ja nähdyksi.

Tunteiden syvällinen tulkinta esim. keskustelun, taiteiden tai kirjoittamisen kautta.

Anna lapselle välineitä kanavoida luovuuttaan haluamallaan tavalla. Se auttaa häntä käsittelemään tunteitaan ja olemaan yhteydessä itseensä.

4. Henkinen herkkyys

Intuitio, aavistukset, ihmeelliset "sattumat" ja henkiset kokemukset.

Rohkaise lasta kuuntelemaan intuitiotaan ja sisäistä viisauttaan, jotka ovat suuri apu ja vahvuus hänelle​.​

Henkisyys tai hengellisyys antaa usein voimaa.

​Merkityksellisyys, eettisyys ja oikeudenmukaisuus tärkeitä, ja se että saa toimia omien arvojensa mukaan.

Yhteenveto: Nämä lapset haastavat ja auttavat meitä kasvamaan ihmisinä, tulemaan tietoisemmiksi, ottamaan vastuun ajatuksistamme, tunteistamme ja uskomuksistamme. Saamme niistä palautetta suoraan lapsen käytöksessä, mikä on tehokas opetuskeino. Samalla opimme rakkautta, myötätuntoa ja omannäköistä polkua kulkemista, koska näiden lasten kanssa ei voi aina mennä sitä yleisimmin kuljettua polkua – ja se on hyvä ja voimaannuttava asia.

Susanna Sihto

 

Lue myös blogikirjoitus: Rakas, turvassa ja tuettu

26 helmikuuta 2022

Keitä me olemme toisillemme

 Jäsenen blogikirjoitus:

 

Kuva: Andraz Lazic / Unsplash



Keitä me olemme toisillemme, kun ei ole enää mitään sanottavaa?

Katson sinua, sinä katsot minua – ei ole mitään sanottavaa.

Kuuntelen hiljaista tassutteluasi keittiössä. Kattila kolahtaa kattilaa vasten, kun järjestelet kaapissa vallitsevaa kaaosta. Teepussit rapisevat etsiessäsi sitä yhtä oikeaa, muistaakseni luomua madagaskarin vaniljaa. Kysyt, tahdonko minä kahvia. Otan minä kahvia.

Mietin, mitä silloin tehdään, kun kahta toisilleen niin tuttua ihmistä, ei enää yhdistä mikään muu kuin madagaskarin vaniljalla maustettu tee ja kahvi. Kun ei ole enää mitään muuta sanottavaa kuin että tee on hyvää ja kahvi kuumaa.

On yritetty puhua ja on yritetty löytää oikeat sanat, millä palauttaa katkennut yhteys.

On istuttu illallisilla, päivällisillä, lounailla, brunsseilla ja iltapäivän kahvihetkillä. Helsinki on lisäksi täynnä huvituksia, joilla voi täyttää tyhjät lauantait ja sunnuntait. Korkeasaaressa vastaan asteli ylväästi upea Riikinkukko. Meidät nähdessään se pörhisti pyrstönsä koko komeuteensa ja meni sitten menojaan meistä piittaamatta kuin emme olisi siinä olleetkaan.

Kaupunginteatterissa soi musikaali musikaalin perään. Väliajalla tahdoin keskustella niistä kanssasi, mutta sanat kuivuivat huulille ennen kuin niitä oli edes kuultu. En tiennyt, mitä enää kertoisin.

Kesäisillä saariretkillä oli helpompaa. Aurinko lämmitti ja ympärillä oli laivallinen hyväntuulisia kesälomalaisia. Saaressa tunnelma oli kepeä ja hiekkatie, puut, ruoho ja sen mättäät sekä ympärillä vellova meri rauhoittivat luonnollisella pysyvyydellään.

Mutta kun pääsimme kotiin, oli taas niin hiljaista, että jo kaipasin takaisin luonnon huminaan.

On olemassa ihmisiä, jotka lähtevät ja niitä, jotka jäävät. Minä olen aina kuulunut niihin, jotka jäävät. Vieroksuen suhtaudun instagramin feedillä livahtaviin aforismeihin, joissa kehotetaan karsimaan energiasyöpöt ihmiset pois elämästäsi (koska kuka heitä kaipaa) ja välttämään negatiivisia henkilöitä, jotka estävät sinua olemasta täysillä oma, valovoimainen itsesi. Anna olla ja kävele pois.

Silti kysyn, että entä jos asiat eivät ole niin mustia ja valkoisia. Entä jos rakkaus on ristiriitaisen repivää eikä mustavalkoisia ihmisiä esiinny kuin vanhanajan sarjakuvissa, mietin.

Siltikin. Hiljaisuus on niin painava taakka.

Melkein mieluummin huutaisin, kiljuisin ja raivoaisin kuin tukahtuisin tähän vaiteliaisuuteen. Itkisin tai surisin, värisisin kyynelistä ja antaisin murheen tulla. Mutta se ei ole mahdollista, koska äänettömyys on tullut jäädäkseen.

Ja vain minä jään jäljelle, yksikseni pohtimaan. Lähdenkö pois vai jäänkö näiden hiljaisten seinien sisälle asumaan? 



Milja Jokinen




24 helmikuuta 2022

Maisema hoitaa katsojaa

Jäsenen blogikirjoitus:


Meillä on ollut hyvin erikoinen talvi säiden puolesta. Useamman kerran olemme saaneet puhtaan valkoisen lumipeitteen yli maiden ja mantujen, kautta Suomen. Sitten jälleen on vesisade pyyhkäissyt kaiken pois, ainakin täällä etelämmässä.

On riittänyt kauneutta lumimaisemissa. On riittänyt toki myös lumitöitä ja liukkautta. Nastakengät on olleet kävelijän turva. 

Säiden vaihtuvuus on minusta mukavaa. Kun lumi sataa jälleen, se on niin huikean tunnelmallista ja tuntuu että ihmiset heräävät eloon lumen myötä. Kommentoidaan tilannetta, jaetaan kokemuksia, ja autetaan toinen toisiaan saada auto lumimotista tai nostaa kaatunut ylös.. näin se on, yhteinen tilanne yhdistää, tällä kertaa ainakin.

Minulle maisema merkitsee todella paljon. Olen maisemien katselija. Tykkään metsän puista, tykkään pensaista, mutta myös pelloista ja aukeista paikoista. Olen talven aikana hakeutunut niin metsään kuin avarille pelloille, meren rantaankin joskus. Olen haukkonut henkeä ihastuksesta monta kertaa monessa paikassa.

Minusta se minkä keskellä olemme eläneet, on ollut niin raskasta ja haasteellista, että tämä maisema missä saanut lepuuttua, on tullut lähemmäksi, sen aistiminen on syventynyt. Minä ainakin olen kuin sukeltanut toiseen, hyvään, rauhalliseen, lempeään ja toivorikkaaseen todellisuuteen liikkuessani luonnossa tai vaikka vain katsellessani ikkunasta ulos avautuvaa näkymää puineen ja pilvineen. Valkoista, sinistä, vihreää tai värit jälleen sankan pyryn peitossa.

Siellä on elämä. Pienet jäniksenjäljet, hiiren polku, lintujen helinä.. Kevät ei ole enää kaukana. Kaikki hyvä on olemassa, tavoitettavissa ja se on mikä antaa voimia tähän hetkeen.

 

 💓💙


Merja Korpisaari


19 helmikuuta 2022

Miten herkkyyteni avaisin…

 Jäsenen blogikirjoitus:



Miten sen sulle kertoisin, jos et sitä kokea saata.

Miten sen sanoiksi pukisin, jos sun kehosi on toista maata.

Miten sut mukaani ottaisin, jos et taajuuksilleni yllä.

Miten sen sulle todistaisin, et silti totta tää kaikki on kyllä.



Miten sen sulle kertoisin, miten tunteet on värejä mulle.

Miten mä avata osaisin sisäisen sateenkaareni sulle.

Miten mä sulle jakaisin maailman tän kuinka nään,

kuinka monen monta sävyä mahtuu elämään.



Miten kuvaisin sulle mun mielessä virtaavan virran,

ajatusten juoksua ja mielikuvituksen sillan.

Miten jakaa me voitais mun hetken ihana taika,

niin kuin mäkin tunnen sen usein lapsen lailla.



Miten kertoisin siitä, et hukkua voi katseeseen,

koskettaviin säveliin ja aitouden kauneuteen.

Mut hajota voi myöskin, pimeän pimeyteen,

vajota kovin syvälle sen syövereiden synkkyyteen.



Miten jakaa mä osaisin herkän kehoni ilot ja arvet,

miten osaisin kertoa, miten herkät on tuntosarvet.

Miten pystyisin avata tän sulle niin vakuuttavasti,

että silmissäs olisin uskottava ihan loppuun asti.



Miten jakaa mä osaisin tunnetta ulkopuolisuuden,

mun herkkyyden määrää ja sielun kodittomuuden.

Miten kertoisin sulle, et jostain kaukaa tullut oon,

enkä vieläkään oo tottunut tän maailman menoon.



Miten kertoisin sanoista, sanoista satuttavista,

vailla huolta heitetyistä, syvälle uppoavista.

Miten kertoisin sulle, et niiden kulmat satuttaa voi.

Niihin usein herkästi mun mieli kompuroi.



Miten kertoisin siitä, kun kauneuteen pakahtuu,

ja miten kovin paljon mun kehossa tapahtuu.

Miten kauneus saa mut eloon ja rauhoittumaan,

ja kaiken muun mun ympäriltä kokonaan katoamaan.



Miten jakaa mä voisin janoni elämään,

ja et se kaikki näkyvä ei mulle riitäkään,

miten kertoisin sulle, et on vielä muutakin,

miten kaiken tän sulle, sulle vakuuttaisin.



Ehkä en voikaan muuta kun vain yrittää.

Kertoa tai piirtää ja osata ymmärtää.

Ymmärrät sen kyllä, minkä ymmärtää voit,

siitä miten mussa mun koko herkkyys soi.




Teija Valonlaakso

 

Voit seurata minua Instagramissa tilillä Inhaling beauty

 

 

15 helmikuuta 2022

Rakas, turvassa ja tuettu

Jäsenen blogikirjoitus:

 



Erityisherkkä lapsi, osa 1. 



Erityisherkkä lapsi tarvitsee paljon keskustelua ja läheiset välit vanhempiinsa/vanhempaansa oppiakseen ymmärtämään itseään ja maailmaa.
 

Luin aikoinaan yhdestä kirjasta, että lapsen syntyminen tänne on kuin länsimainen ihminen menisi yhtäkkiä beduiinileiriin. Ja siinä mietittiin mitä se ihminen tarvitsee siellä beduiinileirissä. Hän tarvitsee yhteyshenkilön, joka kertoo, miten siellä eletään. Joka tietää ja osaa opastaa uutta tulokasta.


Opastaminen tapahtuu keskustelemalla ja mallioppimisella. Tulokas voi tuntea olonsa turvalliseksi, kun hänellä on opas joka tietää miten täällä selvitään. Erityisherkän lapsen tapauksessa opas auttaa lasta ymmärtämään itseään, omia tunteitaan ja tarpeitaan, samoin kuin toisia ihmisiä ja sitä miten maailma toimii. Hän oppii miten selvitään herkkyyksien kanssa. Hän oppii kommunikoimaan tunteistaan ja tarpeistaan ihmissuhteissa.


Herkän kanssa voi puhua syvällisesti pienestä lähtien. Jos lapsella on aistiherkkyyksiä yms., niin opas sanoo, että minä tiedän, miten noiden kanssa tullaan toimeen. Ja jos hän ei tiedä, niin hän ottaa selvää, tai vie lapsen jonkun muun luo, joka osaa auttaa. Tärkeää on joka tapauksessa se, että lapsella on tunne, että minun hankaluuksiini on ratkaisu, minun ei tarvitse olla hädissäni yksin tämän kanssa, vaan minulla on opas joka tietää ja johon voin luottaa. En kanna taakkoja yksin, ja asioihin on ratkaisu. Minulla on aikuinen, tai iso määrä aikuisia, joilla on tahtoa tosissaan löytää ne ratkaisut, ja olen turvassa niiden aikuisten vahvuudessa, voimassa, uskossa ja luottamuksessa.


Siellä beduiinileirissä se lapsi ottaa myös omaa kehoaan haltuunsa ja oppii uusia taitoja , jotka antavat lisää itseluottamusta siitä, että hän pärjää maailmassa ja osaa. Niinpä opas keskittyy järjestämään ympäristön pienelle tutkijalle turvalliseksi, sen sijaan että kieltäisi ja varoittaisi koko ajan. Ja pieni tutkija oppii luottamaan omaan kehoonsa ja taitoihinsa, ja tulee aktiiviseksi toimijaksi maailmassa ja yhteisösssään, omien täydellisen sopivien ominaisuuksien kanssa, jotka ovat juuri täydelliset siihen mitä hän on tullut tänne maan päälle tekemään.


Oppaana, hae myös itsellesi tukea, jos tarvitset sitä. Ja kohtele itseäsi samalla rakkaudella, myötätunnolla ja ymmärryksellä kuin lastasi.



Susanna Sihto


10 helmikuuta 2022

Yksinäisyys

Jäsenen blogikirjoitus:


Pakkaslumi narskuu jalkojen alla. Askel askeleelta violetiksi värjäytynyt taivaanranta jää taakse, kaukalon laitaan iskeytyvän jääkiekon ääni vaimenee ja pään yllä avautuu syvä tummuus, jota täplittävät siellä täällä tuikkivat tähdet. Avara taivas pysähdyttää hetkeksi kulkijan: on niin kaunista, että kurkkua kuristaa. Lenkkipolkua on toivottu valaistavaksi, mutta nyt on hyvä näin. Pimeys peittää alleen kaiken sen, mitä ei nyt jaksaisi nähdä eikä ajatella. Ääriviivat sumentuvat, myös omat. Yksinäisyys on kaivertanut epämääräiseen muotoon onkaloita, niin hirvittävän syviä, että on vaikeaa edes kuvitella, minne asti ne ulottuvat. Jos tämän yrittäisi kynällä hahmotella paperille, näyttäisikö se edes ihmiseltä?

Leveämmältä väylältä erkaantuu pienempi polku, viettää alas järvenrantaan. Askel haparoi, vaikka silmä tottuu hämärään vähän kerrallaan. Viima puree posket punaisiksi, sormet kipristelevät lapasten sisällä jo melkein tunnottomina. On pakko puhaltaa niihin lämmintä ilmaa, hieroa toisiaan vasten. Aukea merenranta, tuuli ja kipakka pakkanen – eikä ristinsielua missään. Kauempana katulamppujen alla kävelee hahmo rivakoin askelein, kiristää vielä tahtiaan ja kiskoo pipoa syvemmälle päähänsä. Aamu toisi tullessaan taas sinnikkäät pilkkijät, lenkkeilijät koirineen ja luonnonjäistä innostuneet retkiluistelijat. Mutta nyt – nyt kaikkialla vallitsee rauha. Pimeys ja viiltävä kylmyys syleilevät kulkijaa.

Rantakaislikossa askel horjuu, lumihanki upottaa enemmän kuin olisi odottanut. Pimeydessä on pakko hakea kiintopistettä sieltä missä valoa on, tavoitella vastarannalle piirtyviä kerrostaloja ikkunasta loistavine valoineen. Katse etsii turvaa sieltä mistä fyysinen keho niin usein pakenee, sieltä neljän seinän sisältä turruttavasta, rutiinien täyttämästä olemisesta, jossa päivät valuvat silmien ohitse kuin huomaamatta. Ajatus lämpimästä teestä ja puhtaista lakanoista saa mielen läikähtämään tyytyväisenä, kaikki on hyvin. Kaikki on hyvin. Pitää ajatella, että kaikki on hyvin. Sängyn vierellä pino kirjoja, siellä lämpimien lakanoiden välissä mieli matkaa kaukaisiin maihin tai menneisyyteen, uppoutuu satujen maailmoihin tai lumoutuu kuvista, joita ei koskaan väsy katselemaan. Tuo lettipäinen tyttö mustavalkoisessa valokuvassa katsoo kameraan vakavasti, pitää kädestä kiinni pientä veljeään. Pieni merimiespukuinen pellavapää ja sisaren lämmin ote, toivottavasti se kantoi läpi elämän, tavalla tai toisella.

Tuo kerrostalorivistö valaistuine ikkunoineen on täyttynyt elämistä, jotka eivät koskaan kohtaa. Yläkerran oven loksahdus aina kello 6.50 arkiaamuina, uusi loksahdus tasan viideltä iltapäivällä. Siististi pukeutunut mies ei koskaan tervehdi, kavahtaa katsekontakteja. Mihin hän menee, mistä tulee? Kuka hän oikein on? Seinänaapurissa itketään, ja sitten itketään yhä useammin. ”Huora!” kajahtaa rappukäytävässä eräänä iltana, ja ovi paiskautuu kiinni voimalla, joka saa tuuletusparvekkeen ikkunan helähtämään. Mutta äänet vaimenevat, eräänä päivänä vaikenevat kokonaan. Ovikyltin toinen nimi katoaa kuin varkain. Perjantai saapuu portaita ylös helisevinä viinipulloina ja hyväntuulisina naurahduksina. Alakerran viikonloput ovat yhtä kuplivaa juhlaa. Aina on aihetta ilonpitoon, kippis, nostetaan malja taas kerran! Kellon kavutessa pikkutunneille äänet kovenevat ja nauru yltyy hervottomaksi hirnunnaksi. Silmien eteen piirtyy kuva kasvoista, jossa alkoholin puna sekoittuu poskille valuvaan maskaraan. Suu vääntyy irvokkaaseen hymyyn, nauru kääntyy lohduttomaksi itkuksi.

Rannassa on kylmä, mutta silmät tuijottavat kaukaisia taloja kuin Edward Hopperin maalausta, jossa kelmeänkylmä sähkövalo paljastaa ihmisen yksinäisimmillään. Lämmin käsi tarttuu käteen, upottaa sormet sormien lomaan. Kosketus tuntuu lämpimänä väreilynä selässä, joka piirtyy kauniille kaarelle, ulottuu aina niskaan asti hellänä henkäisynä. Onkalot täyttävät lämmöllä, muovaavat kehon eheäksi. Jos ei olisi niin pimeää, voisi melkein nähdä, miten kaunis kulkija juuri sillä hetkellä on.

Rasahdus. Kahahdus. Ryteiköstä juoksee eläin. Mikä se on, valtavan iso koira? Sydän hakkaa kurkussa, jalat ovat valmiina pinkomaan pakoon. Hengitys tasaantuu vähitellen, ja ihmistä pelästynyt peurakin on jo sännännyt kauemmas jäälle, kadonnut lopulta kokonaan pimeyteen. On aika lähteä takaisin kotiin. Tuuli tuntuu entisestään yltyneen ja pakkanen viiltää yhä kovemmin. Kylmyyden kangistamat raajat nousevat hitaasti sinne mistä ne ovat tulleetkin, kun muodoton hahmo etääntyy kohti vaaleanviolettia taivasta ja keltaisia sähkövaloja. 

 

Teksti ja kuva: Asta Sutinen

 

Tämä blogipostaus on julkaistu aiemmin blogissa: Mustan maatuskan värikkäässä huoneessa

 


07 helmikuuta 2022

Monta kertomusta erityisherkkyydestä

HSP Suomi ry:n blogi täyttää pian 5 vuotta! Blogi aloitti yhdistyksen nettisivuilla keväällä 2017 ja siirtyi myöhemmin, vuonna 2018 blogger-alustalle saaden samalla nimenkin: Rohkeastiherkkä. 

Postauksia meidän blogissamme on jo reilusti yli 200, ei vähän siis. Tässä joitakin suosittuja julkaistuja kirjoituksia.

 


Erityisherkän elämää


Nyyti


Yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta

Hoputtaja raapaisee lillukanvarsia

Erityisherkän häpeä: Saanko olla täällä?

Oliko Leonardo da Vinci erityisherkkä?

Erityisherkkä käy ostoksilla




Työelämää

Moninaisuuteen kytkeytyvä persoonallisuus – erityisherkän kokemukset työssä

Erityisherkkänä työelämässä 5/5 (linkeillä pääset sarjan aiempiin osiin)



ja vanhemmuutta 


Erityisherkkä äiti lomailee (erityisherkkä äiti -sarjan 3. osa, linkeillä pääset aiempiin osiin)

Tämä erityisherkkä äiti

Erityisherkkyys ja vanhemmuus

 

💓💙💚


20 tammikuuta 2022

Ajatuksia ajasta

Jäsenen blogikirjoitus:

 
Voi miten aika kuluu nopeasti!

Mennyt on mennyttä, eikä se palaa koskaan.

 
 Näinköhän, etteikö se palaa?

- Minusta mennyt on olemassa olevaa aikaa. Se on tässä.

Aina kun haluan niin. (Usein silloinkin kun en halua.)

Mennyt, minähän omistan sen;

Voin muistella ja katsella tapahtumia, elää niitä  ja tehdä jos haluan ja voin, uusia tulkintoja tapahtumista.

Mennyt on minulla olemassa.

 

👀👀👀



Tulevaisuus sen sijaan ei ole sitä.

En voi mitenkään tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu.
Voin unelmoida, voin suunnitella, mutta se on vain kuvitelmaa.

Minulla ei ole tulevaisuutta. Vielä.

Rakastan kyllä laatia kalenteriin suunnitelmia.
Tulevien kokousten, töiden merkitsemistä, tapaamisten, juhlapäivien, lomien merkitsemistä.

Näkymä on tämä. Toive on. Mutta se toteutuma, sitä voi ihmetellä sitten.
(En toki kiellä, etteikö unelmilla myös olisi taipumus toteutua.)

 


Voin tietenkin vaikuttaa tulevaisuuteen, käyttäen sitä tietoa ja osaamista ja kokemusta mitä minulla on. Toimia sen mukaan, että toivotun tulevaisuuden todennäköisyys olisi mahdollisimman suuri.

Suhtaudun kuitenkin asioihin hyvin voimakkaasti tunteella.. Olen ehkä vähän huithapeli.. Elän melkein  kuin päiväperhonen.

- Ehkä se onkin hyvä niin?


Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen pystynyt olemaan läsnä, ja olen yhä vaan huithapelimpi, mutta: Talletan hetkiä pilveen muistojen.

Ihan kaikkein parasta on: nähdä ja kuulla ja tuntea mitä nyt tapahtuu, mitä nyt teen tai tehdään, ollaan tai jaetaan.. Muistokin jää juuri siitä.

Kuka jaksaa pohtia... aurinkohan nousee, jälleen.


Voi miten nopeasti aika kuluukaan!:)


Merja Korpisaari