11 heinäkuuta 2024

Erityisherkkä kesällä

 



Heinäkuu on meneillään, ja tämä erityisherkkä toiminnanjohtaja on jo kesälomatunnelmissa. Kesään latautuu paljon odotuksia, joka voi varsinkin sosiaalisen median myötä aiheuttaa joissakin ihmisissä jopa ahdistusta. Varsinkin herkkänä minun on tärkeää muistuttaa itseäni, että kesä saa olla juuri sellainen kuin itse haluan. Tässä blogikirjoituksessa pohdin omaa suhdettani kesään ja annan näkökulmia erityisherkille liittyen kyseiseen vuodenaikaan.

Ihan tavallinen arki

Olen asettanut itselleni tavoitteeksi vähentää kesällä sosiaalisen median selaamista. Ihmiset jakavat someen elämän parhaita paloja, niin sanotusti kohotettua ja valikoitua todellisuutta. Ja mikäs sen ihanampaa - mielestäni jokaisella on oikeus jakaa iloaan myös muille. Olen kuitenkin huomannut, että jatkuva huippuhetkien seuraaminen Instagramissa ja Facebookissa saa aikaan fomon (fear of missing out) aktivoitumisen. Pitäisikö minunkin osallistua Provinssirockiin, Ruisrockiin ja kaikkiin muihinkin tarjolla oleviin festareihin? Minua ei erityisherkkänä erityisesti innosta lähteä metelin keskelle ihmispaljouteen jonottamaan Bajamajoihin. Silti omaa tavallisen hyvää ja arkista kesää tulee somen myötä liian usein verrattua muihin. Suosittelenkin varsinkin herkkiä ihmisiä muistuttamaan itseään siitä, että oma elämä saa näyttää ja tuntua ihan tavalliselta ja arkiselta.

Omaan kesääni on myös mahtunut niitä huippuhetkiä, ja olen iloinnut niistä. Kesällä olen tehnyt töitä tässä yhdistyksessä, ja onneksi pieni kesälomakin osuu kohdalleni heinäkuun puolessa välissä. Töiden lisäksi olen tavannut ystäviä, juhlinut ja käynyt Virossa rentoutumassa. Pyrin sisällyttämään arkeeni kivoja asioita vuodenajasta riippumatta. Kenties me pohjoisen asukkaat kasaammekin kesään liian suuret odotukset, ja unohdamme elää ja riemuita myös muina vuodenaikoina.

Herkkyys ei katso vuodenaikaa

Erityisherkkyys ei ole koskaan lomalla, ja jokaiseen vuodenaikaan liittyy omat haasteensa. Omalle hermostolleni kenties otollisin vuodenaika on syksy. Ilma on puhtaan raikas, aurinko paistaa vielä, mutta helle, siitepöly tai toisaalta pistävä pakkanen eivät häiritse elämää. Vaikka kesään liittyy paljon positiivisia mielikuvia, minut yllättää joka vuosi se, kuinka kesä kuitenkin häiritsee jonkin verran hermostoani.

Aurinko paistaa liian voimakkaasti ja liian lähellä, on vaikeaa istua tulikuumassa bussissa, asunto on liian lämmin, kesätuuli on liian voimakas ja aiheuttaa minussa ahdistusta. Olin eräänä tuulisena päivänä piknikillä ystävieni kanssa, ja täytyy sanoa, etten nauttinut kovinkaan paljoa. Kesällä ikään kuin kuuluu olla mahdollisimman paljon ulkona. Erityisherkkänä minulle on todella vaikeaa sietää voimakasta tuulta monta tuntia kerralla. Ja jos aurinko sattuu vielä paistamaan suoraan kirkkaalta taivaalta, on auringonpistos lähes taattu. Sometauon lisäksi olenkin asettanut myös tavoitteekseni kertoa ystävilleni siitä, miten eri sääolosuhteet vaikuttavat minuun ja miten asiaa voisi ottaa huomioon paremmin.

Omannäköinen kesä

Minusta on ollut suorastaan mukavaa tehdä töitä myös kesällä. Työpäivät tuovat elämään tietynlaista rutiinia ja turvallisuuden tunnetta. Valoisaa on niin pitkään, että mikään ei estä tekemästä erilaisia aktiviteetteja vielä työpäivän jälkeenkin. Myöskään väsymys ei paina samalla tavalla, koska auringonvalo lisää virkeyttäni - myönnettäköön, että kova helle myös väsyttää todella paljon.

En tiedä vielä kesälomasuunnitelmiani. Saatan lähteä maatapitkinmatkalle Eurooppaan, tai sitten pysyttelen Helsingissä ja nautin kotikaupungistani. Kannustan jokaista tekemään kesästään omannäköisen, ja varsinkin herkkiä ottamaan huomioon oman hermoston tarpeet. Vaikka kaveri jaksaisi hillua festareilla ja piknikeillä joka viikonloppu, sinun ei tarvitse tehdä samoin. Itsensä haastaminen epämukavuusalueelle on tärkeää, mutta epämukavuusalueella ei tarvitse olla koko ajan vain siksi, että sattuu olemaan kesä.

Ihanaa ja palauttavaa kesää kaikille!

Emma Mäkelä

Toiminnanjohtaja ja hankekoordinaattori, HSP Suomi ry


06 heinäkuuta 2024

Näin olet rohkeasti oma itsesi


 

Viime aikoina olen jälleen kerran ollut tämän teeman äärellä; tuntenut, että minun pitäisi erityisherkkänä pyytää anteeksi sitä, millainen olen ja miten elämän koen. Kuulostaako tutulta?


Olen kuitenkin itse päättänyt jo ajat sitten, etten sitä enää tee. Liian monta vuotta elin anteeksipyydellen ja herkkyyttäni piilotellen. Tämä turhauttaa ja suututtaa. Nykyään haluan seistä rohkeasti herkkyyteni puolella - mutta ensin minun piti oivaltaa jotain.


Erityisherkkyys on nimittäin synnynnäinen ominaisuus, joka ei toimi tahdonalaisesti on/off-näppäimellä. En voi karaistua vähemmän tuntevaksi, irtipäästää murehtimisesta tai sammuttaa mielen kilpajuoksua.


Voin toki tehdä töitä itseni kanssa, kehittää ja oppia uusia toimintamalleja ja löytää työkaluja tilanteiden helpottamiseksi, kuten tunnetaidot. Minua saa myös lempeästi muistuttaa, jos
murehtiminen lähtee laukalle. Mutta täysin toiseksi ja vähemmän tuntevaksi ihmiseksi en voi muuttua. Herkkyys on ja pysyy.


Olen koko ikäni ollut valmis työskentelemään itseni kanssa ja niin olen myös tehnyt - monet terapiavuodet, psykologian opiskelu ja itseni muu kehittäminen ovat olleet tärkeänä apuna, jotta
olen sinut oman herkkyyteni kanssa.


Merkittävin muutos ja kehitys onkin tapahtunut juuri siinä, miten itse suhtaudun itseeni. Olen opetellut hyväksymään herkkyyteni ja kunnioittamaan sitä. Itselleni riitän näin - ja se on tärkeintä.


Sen sijaan, että keskittyisin koko ajan erityisherkän haasteisiin, olen opetellut voimavarakeskeistä ajattelua ja lähestymistapaa. Tätä toivoisin myös muilta. Voisimmeko nähdä herkän vahvuudet ja
kääntää huomiomme mieluummin niihin? Meissä on valtavasti upeita piirteitä, jotka kuuluvat siihen samaan pakettiin kuin ne hieman haastavammatkin.


Tässä muistutuksena niitä ihania piirteitä:


• rikas tunne-elämä
• rikas mielen maailma
• kyky uppoutua syvällisiin pohdintoihin
• luovuus ja kauneudentaju
• luotettavuus ja tarkkuus
• myötäelämisen taito
• toisten tarpeiden vaistoaminen
• empaattisuus
• vahva intuitio
• vahva ongelmanratkaisukyky

En enää lähde taistelemaan tuulimyllyjä vastaan, vaan enemmin sanon: ota tai jätä - tällainen olen. Herkkä ja tunteva. Suurella sydämellä elävä. Joskus liikaa murehtiva. Aidosti minä.


Lempeästi haluan siis muistuttaa myös sinua, että ole rohkeasti oma erityisherkkä itsesi - älä piilota sitä tai anteeksipyytele. Löydä elämääsi ihmisiä, joille riität juuri sellaisena kuin olet, ja jotka
näkevät herkkyydessä kauneuden!


Näin olet rohkeasti oma herkkä itsesi:


1. Tutustu omaan erityisherkkyyteesi ja tunnista omat vahvuudet.
2. Keskitä huomiosi ja ajatuksesi näihin vahvuuksiin haasteiden sijaan.
3. Hyväksy herkkyytesi ja kunnioita sitä sekä tarpeitasi.
4. Lakkaa pyytämästä anteeksi ja piilottelemasta herkkyyttäsi.
5. Älä anna muiden väheksyä herkkyyttäsi, vaan ympäröi itsesi ihmisillä, jotka hyväksyvät
sinut.
6. Ole rohkeasti itsesi ja herkkyytesi puolella!


Annukka Vauhkonen

www.lempeampimina.fi@lempeampimina
 
Haluatko tehdä herkkyydestäsi vahvuuden? Lataa maksuton työkirja täältä:
www.lempeampimina.fi/erityisherkkyyden-tyokirja

Kuva: Emmi Kiesvaara



01 heinäkuuta 2024

Erityisherkkä ikääntyy. Elonsiivous

 
Jäsenen blogikirjoitus:


Jostakin tipahti pieni paperinpalanen. Paperilla oli viesti ystävältä 50 vuoden takaa. -Se oli pieni lappunen, jollaisia lähetimme koulussa toisillemme, ystäväni ja minä, vähän kuten nykyään lähetellään tekstareita tai whatsappviestejä ystävien kesken.

Tekstari ehkä ei säily 50 vuotta. Tämä lappunen säilyi. Lappusen viesti puhutteli minua. Kalenteri, jonka välissä se oli, oli vuodelta 1975. Olin silloin lukion 1. luokalla.

Ken säästää ja tallettaa, iloita myöhemmin saa.. Minä olen säästänyt muistoja, muistiinpanoja. Ne on olleet minulle aina tärkeitä. Kaikki ne kirjeet, joita sain ympäri Suomea ja maailmaakin, ystäviltä ja kirjeenvaihtokavereilta, ovat tallessa. Siihen aikaan, 70-luvulla, oli ihan noita kirjekavereita, joita sai koulusta ja löytyi lehtien 'Halutaan kirjeenvaihtokaveria' - palstoilta. Vastaakohan nykyiset facebook- kaverit nyt näitä kirjekavereita, ehkä.

Olen säästänyt myös muistiinpanojani, lukuisia päiväkirjoja, luentomuistiinpanoja yliopistolta, kurssimateriaaleja, omia suunnitelmia ja opetusmateriaaleja ja ties mitä. Niitä jo karsinkin muutama vuosi sitten. Ja karsinta jatkuu. Mitä siis jää?

 

Tietyssä elämänvaiheessa tulevat kysymykset: Kuka mä olen, nyt, ja onko mulla enää mitään virkaa. ’Kaik on mänt' sanoi Elämänmenon Eila, kun havahtui että on jo vanha. 'Nuoruus on mänt... koko elämä on mänt.' -Se on niin surullinen kohta tuossa aikaansa loistavasti kuvaavassa Pirkko Saision käsikirjoittamassa tv-elokuvassa. Näyttelijä Ritva Oksanen osaa välittää tunteen riipaisevan todenmukaisena. Seikkailut ovat ohitse, pettymys omaan tilanteeseen on siinä käsinkosketeltava.

Erityisherkkä käy asiat mielellään perusteellisesti läpi. Asioita nyt vaan on käsiteltävä. Ja jos ei vielä tiedä 'kuka mä olen', niin viimeistään 'nyt', siihen haluaa löytää sen vastauksen. On aika, on aikaa ja silloin on se oikea aika.

Luen ja selaan muistoja. Jotenkin aika on armollinen nyt, se luo tilan jossa voin liikkua näillä vuosikymmenillä niin vaivatta. Joku paperi.. se kastuu kyynelistä. Löytynyt neliapila, joka on sinnitellyt nämä vuodet muistovihon välissä, ilahduttaa. Ai, se oli tämä neliapila, muistan kyllä, mistä sen löysin.

Elonsiivous. Sitähän tämä on. Ja kas, se onkin hidasta, kun joka asia pitää käydä ja ihmetellä tai itkeä läpi:) Hidasta, enkä edes tiedä sen määränpäätä. Paitsi se vastaus, kuka olen. -Ääriviivani, haluan löytää ne nyt.

Kaikki nuo vuosikymmenet. Millainen olin 80-luvulla, niin ihan erilainen. 90-luvulla ihan hukassa. Ja 00-luvulla nousin pitkiä portaita, kuin nykyiset kuntoiluportaat, hitaasti ja hikoillen. Portaat ja polut, välillä oudot, usein ei omani lainkaan... joskus taas omemmat kuin ikinä. Kallionseinämä, joka oli olemassa, ja on vieläkin. Kirjeet, muistot ja omat päiväkirjat muistuttavat ajatuksista mitä oli. Monet dokumentit piirtävät kuvaa, ja tunteita voi läpielää uudelleen.

Sana elonsiivous tulee tässä näytelmästä Elonsiivous- tarina sitkeästä ystävyydestä. Katsoin näytelmän viime keväänä. Se oli ihana vallan, ja siinä lähestyttin myös vaikeaa aihetta; elämän rajallisuutta. Kaksi jo ikääntynyttä naista, Aino (Marjut Toivanen) ja Raisa (Leena Rapola), jakaa elämän asioita.

Toinen ystävyksistä kohtaa asioita hyvin pragmaattisesti, hankkiutuen tavaroistaan eroon. Onpahan vain tuo elonsiivous positiivisempi sana kuin kuolinsiivous. Ja elonsiivouksessa, näytelmässä, siivotaan elämän tunkkaisiakin asioita ja tavaroita pois, että tilaa tulisikin juuri elämälle! -Niinpä, tilaa voi tulla elämän uudelle vaiheelle, jossa tuntee itsensä jo paremmin ja jossa uudet innostavat asiat ja tehtävät jo odottavat. Kysymys 'onko minulla enää yhtään mitään virkaa' onkin silloin täysin absurdi.  

Asioiden ja tunteiden läpieläminen, muisteleminen tekee hyvää. Oman historiansa tunteminen ja hyväksyminen sellaisena kuin se on ollut, mahdollistaa myös läsnäolon nykyisyydessä. 

 

💚💚💚


Nuorena ajattelin, että parhaat vuodet on vanhana. Silloin on jotenkin sinut itsensä kanssa ja on tarpeeksi jotakin, ja että elämän täyteys on piripinnassa silloin.

Piripinnassa herkkyyttäkin, tätä erityisherkkyyttä, joka suo elämän parhautta... josta en tosin tiennyt, vain olin sitä. Viattomasti erityisherkkänä kuljin läpi kauniin mutta raa'an maailman. Höspöyteni oli välillä hölmöyttä. Herkkyys piti joskus naamioida välinpitämättömyydeksi. Ja ne puutarhat, joihin oli valtava ikävä, olivatkin olemassa. -Salatut puutarhat täynnä aistimuksia, inspiraatiota, oppimista ja jakamista.

Ken etsii, löytää... Lappusen teksti oli tosin epäselvä. Jotakin hauskuudesta, ja läpi tuskan ja kauneuden. Tätä kumpaakin on se elämän täyteys. Varsinkin näinä hetkinä, kun aikakone liikauttelee vuosikymmenestä toiseen yhtä erityisherkkää. Tässä ja nyt.


Merja Korpisaari

HSP kokemusasiantuntija, keskusteluryhmän vetäjä 

 

Viittaukset:

Yle Areena: Elämänmeno.

Helsingin kaupunginteatteri: Elonsiivous.

 

Aiempi blogipostaus ikääntymisestä:

Rohkeasti herkkä: Erityisherkkä ikääntyy.



Jos Sinulle tulee mieleen jotakin tästä kirjoituksesta tai sen aiheesta muuten ja haluat jakaa ajatuksiasi myös muille, niin kirjoitathan alle kommenttikenttään. Kiitos! 

 


25 kesäkuuta 2024

Erityisherkkyys voimavarana

Heimojuhlien työpajaohjaajan blogikirjoitus:

 
Miksi kehoni on herkkä reagoimaan, miksi koen niin vahvaa empatiaa muita kohtaan ja miksi stressaannun joissain tilanteissa mielestäni enemmän kuin muut? Näitä kysymyksiä pohdin, kun kävin elämääni läpi terapiaopinnoissani ja siinä prosessissa, joka oli käynnistynyt jo ennen sitä. Kun tein alansa pioneerin, erityisherkkyystutkija Elaine N. Aronin testin, jolla mitataan tai arvioidaan erityisherkkyyttä, sain siitä lähes täydet pisteet ja yllätyin.

En ollut pitänyt itseäni varsinaisesti erityisherkkänä, vaan pikemminkin suhteellisen kovapintaisena. En siis tuntenutkaan itseäni. Olinkin ”kovettanut” itseäni, ikään kuin katkaissut yhteyden sisimpääni. Ymmärsin, että olin melko varhaisessa vaiheessa kadottanut yhteyden omiin tunteisiini, tarpeisiini ja toiveisiini. Oman herkkyyden hyväksyminen oli aluksi minulle vaikeaa, koska minut kasvatettiin reippaaksi suorittajaksi ja pärjääjäksi, jolle herkkyys oli haurautta ja heikkoutta, jotka piti peittää. Näin ehkä monet erityisherkät joutuvat ja ovat joutuneet ympäristönsä sekä yhteiskunnan vaatimuksesta tekemään.

Tunnistan itsessäni nämä kaikki seuraavat piirteet, jotka määrittelevät erityisherkkyyttä. Erityisherkille on yhteistä aistiärsykkeiden ja tiedon syvällinen prosessointi (tietoinen ja tiedostamaton), kuormittumisalttius (ylivireys, ylikuormitus), tunne-elämän voimakkuus, emotionaalinen reaktiokyky, empatia (tunteiden ja tuntemusten voimakas kokeminen) sekä tarkka havainnointikyky (vivahteet, yksityiskohdat). Useimmat edellä mainituista ovat juuri niitä piirteitä, joista on minulle hyötyä esim. kuvataideterapeutin työssäni.

Itselle oli elvyttävää löytää tie takaisin omaan itseen ja hyväksyä oma herkkyys. Oman herkkyyden hyväksymisessä auttaa itsemyötätunto. Maailma kaipaa herkkyyttä ja empatiaa ja sitä, että jokainen saa olla omanlaisensa, ainutlaatuinen yksilönsä, erityisherkkä, herkkä tai jotakin muuta. Tärkeintä olisi, että kohtelisimme toisiamme kunnioittavasti ja hyväksyvästi. Nykyään näen erityisherkkyyden voimavarana.

Pidän 3.8.2024 Heimojuhlilla voimaeläinaiheisen taidetyöpajan, jossa maalaamme oman voimaeläimen ja kirjoitamme siitä. Pajassa pohdimme mm. mitä eläinten erityisiä kykyjä tai ominaisuuksia sinä haluaisit itsellesi? Minkälaista voimaa kaipaat voidaksesi paremmin? Haluaisitko enemmän pääskysen iloa vai kenties olla yhtä älykäs kuin korppi tai nauttia hetkestä kuin sudenkorento? Tule ottamaan selvää…

P.S. Yksi minun voimaeläimistäni on joutsen, joka on elämän ainutkertaisen pyhyyden symboli. (Maaretta Tukiainen: Pohjolan voimaeläimet)


Kirjoittaja: Tuula Forsbom

FM, kuvataideterapeutti

www.mielensavyt.fi

https://www.instagram.com/mielensavyt/


12 kesäkuuta 2024

Erityisherkkä ikääntyy

Jäsenen blogikirjoitus:

 

Oletko ajatellut miten vuosien kertyminen, ikääntyminen muuttaa sinun erityisherkkyyttäsi? -Minä olen. Ja ajattelen, että kyllä se muuttaa meidän kokemusmaailmaamme.

Mietitään vaikka aistitiedon keruuta. Miten me täytymme aistimuksista missä olemmekin. Siksi bussimatka tai kaupan tungos voi olla rasittava jopa, vaikka muuten hauskaa olisikin.

Aistiärsykkeitä tulee ja tulee, niitä ei pääse pakoon. Ja jotensakin kun olen vanhempi, ikämummo jo, niin huomaan että tykkään siitä liiallisesta aistiärsyketulvasta aina vähemmän, vähemmän nyt kuin ennen. Siksipä viihdyn metsässä aina enemmän. Metsän tuomat ärsykkeet on lempeitä, sopivia ja virvoittavia.

- Pitäisiköhän minun muuttaa metsän keskelle...
 

No entäpä sitten ihmiset, hyvät, ihanat, ärsyttävät ja monenlaiset. Tavata, tehdä yhdessä, juhlia ja harrastaa muiden kanssa. Ei jaksa joka päivä, en ennenkään ole jaksanut. Siksi mm. osa-aikaiset työt ovat sopineet aina parhaiten minulle. Olen toki niin ambivertti että tykkään olla ihmisten parissa, tehdä muille, auttaa tai vaan olla ja jutella, mutta sitten taas en ollenkaan. Tähän vaikuttaa tietenkin monet seikat tähänkin, eli se tunteeko olonsa turvalliseksi. Kun siis tiedän tuon 'mörökölliyteni' niin suuntahan on selvä: metsä. Jänöpuput ei rasita aivoja, eikä muurahaisen purema ole minulle mikään paha juttu.

Tosiaan tuo erakkoluonne mikä minulla toisaalta on, on tavallaan voimistunut, mutta niin se ilo ihmisistäkin on. Joskus ihmettelen, miten hyvä keskustelu ja empaattinen yhdessäolo saa jonkinlaisen hyrinän aikaan jossakin aivokuoren kohdilla. Kuin niitä aivosoluja hierottaisiin.

Yhdessäolossa on kuitenkin vielä erityinen erityisherkkiä liikauttava asia. Se on se, että me helpolla imuroimme tunteita. Tunnemme surua surevan kanssa, kuin se olisi oma surumme. Kun toisella on huono olo, se tarttuu. Ja haluamme lohduttaa, auttaa. Aina ei voi, ja se kuormittaa kovasti. Tämä on asia, miksi omien rajojensa opettelu on tärkeää. Toisaalta ei tärkeää myötötuntoisuuttakaan pidä menettää. Mihin suuntaan kehittyy myötätunnon määrä, kaipa se taitaa lisääntyä iän myötä sekin.

Kaikki siis kasvaa vaan, hyvä ja paha, liika ja liikaa, kun ikääntyy?   -Se saattaa olla noinkin. Kerron lähinnä omista kokemuksistani tässä nyt, mutta myös tuttavilta höspöiltä kuulemaani.

Syvällisyyttä minä arvostan. Itse olen kova pohtimaan ja paneutumaan asioihin perusteellisesti. Nyt keväällä muuten tutkin kaikki mahdolliset kasvimaan vieruskasvit eli mikä sopii minkäkin kanssa, luin niitä oppaita asiasta kuin se olisi ollut maailman tärkeintä. Kaikkihan ei tosiaan viihdy vierekkäin, jotkut taas saavat toisensa kukoistamaan, antavat jopa makua toiselle, ah. Näinhän se muuten on meillä ihmisilläkin loppuviimeksi, vai mitä?

Niin kun sitten pohdin ja pohdin, niin meneehän se yhdeksi karuselliksi ajattelu välillä. Ja kun murehdin, murehdin niin asiasta kuin asian vierestä ottaen huomioon kaikki mitä suinkin löydän, ymmärrän tai päässäni itse keksin. Tämä perusteellisuus on yhtä lailla hyvä asia kuin huonokin. Tämäkin, kuten nuo muutkin hooäspeeominaisuudet.

Että jos ei pääse irti vaan vatvoo jotakin niin että keskittyminen muihin asioihin kärsii ja on ite jo aivan umpisolmussa. Niin, vanhentunut erityisherkkä, tätäkö tämä on aina enemmän? -On ja ei. Luulenpa että tieto ja kokemus, läsnäolon ja itsemyötätunnon osaaminen rajoittaa tuota vatvomista.

Mutta pohtia haluan. Hakea tietoa. Oppia uutta. Aina, aina. Huvittaa kun maisteritutkinnon jälkeen jatkoin opiskelua, en ollut kovinkaan iäkäs silloin, jonkun vuoden päälle kaksikymppinen ja äitini sanoi minua ikuiseksi opiskelijaksi. Mutta todella aina opiskelen uutta, kursseilla tai itsekseni, edelleen.

Elämän polku kuljettaa yhä uusiin maisemiin ja joskus sitä väsähtää. Erityisherkkä tarvitsee lepoa. Omat rajat, niiden tunteminen on tosiaan yhä tärkeämpää. Niin fyysiset rajat ja rajoitukset kuin psyykkiset ja kognitiiviset. Ei itseään pidä uuvuttaa.  

Mitä oikein haluan, minne olen menossa ja miksi. Jokainen joskus pohtii näitäkin. Ja omat arvot, niiden suunnassa haluaa olla yhä enemmän, kun ikää tulee. Erityisherkät ovat arvotietoisia ja voivat hyvin kun voivat elää kuten näkevät oikeaksi.  


 

Istahdan puunrungolle. Silitän sen rosoista pintaa. Rakas istumapuuni. Tässä sinä minua kannat taas. Monisävyisen vihreyden ympäröimänä olen kuin jossakin pesässä, turvassa. Rakas metsäni. Kyyneleitä putoilee sammaleeseen, kiitollisuudesta tähän hetkeen.


Maailmahan ei meitä jätä. Se tulvii uutisissa, täyttää tajuntamme. Puhuvat ihan kauheita. Tekevät kauheita. Ei ei ei noin!

- Eikä noin, eikä noin. Jaha, sitä ollaan nyt niiin viisaita. Kovastihan minun tekee mieli neuvoa ja opastaa. Siellä sun täällä. Ehkä tiedän enemmän kuin joku muu jostakin, joskus ja jossain. Päsmäävä ikäloppu eukko, sitä en halua.  Vaan kunhan saan olla vapaa, vähän villi ja rönsyileväkin, ottaen tilani, antaen tilaa toisillekin. Kadotan välillä esineitä ja jopa ajatuksia. Välillä väsyn. Mutta itseäni katson jo vähän lempeämmin: Tällainen olen. Tällainen olen tänään. Tavan erityisherkkä.


Merja Korpisaari

HSP kokemusasiantuntija, keskusteluryhmän vetäjä



Kommentoithan alle, jos sinulle tulee tästä aiheesta mieleen jotakin ja haluat jakaa sen muiden blogin lukijoiden kanssa! 

 

Jk. Erityisherkkä ikääntyy -sarjan 2. osa löytyy tästä: Erityisherkkä ikääntyy. Elonsiivous

 

 

03 kesäkuuta 2024

Toiminnanjohtajan kesäterveisiä



Hei kaikille!

Ehkä muistattekin, että kirjoitin blogiin huhtikuussa aloittaessani hankekoordinaattorina HSP Suomi ry:ssä HSP Nuoret aikuiset -hankkeessa. Ilokseni saan kertoa, että kesäkuusta eteenpäin olen myös tämän yhdistyksen toiminnanjohtaja. Odotan innolla loppuvuotta tässä kaksoisagentin roolissa. Halusinkin kirjoittaa blogiin ajatuksiani kuluneista kuukausista ja tässä järjestössä työskentelystä.

Järjestöjen merkitys sekasortoisessa maailmassa

Suomen hallituksen uusien linjausten myötä myös järjestöjen tulevaisuus on epävarmempi kuin koskaan. Avustuksista leikataan, mikä tulee väistämättä näkymään myös monen järjestön toiminnassa. Toisaalta näinä aikoina mielestäni järjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan merkitys korostuu. Yhteiskuntaa ovat viime aikoina koetelleet monet suuret kysymykset kuten koronapandemia, ilmastokriisi ja sodat. Epävarmuuden ja konfliktien aikoina ainakin itse kaipaan entistä enemmän yhteisöä ja ihmisiä ympärilleni. Siksi järjestössä työskentely antaa minulle voimaa. Parhaimmillaan järjestötyössä tutustuu uusiin ihmisiin, pääsee luomaan erilaisia verkostoja ja tekemään merkityksellistä työtä.

Tässä yhdistyksessä on paljon potentiaalia, ja teemme tärkeää työtä erityisherkkyyden esiintuomisessa yhteiskunnassa. Ainakin itseäni herkkänä ihmisenä maailman meno joskus ahdistaa, joten on tärkeää, että elämässä on merkityksellisiä asioita joihin keskittyä. Minulle yksi niistä asioista on tällä hetkellä työ HSP Suomi ry:ssä.

Yhteistyön merkitys

Olen päässyt tässä yhdistyksessä kehittämään muun muassa nuorille aikuisille suunnattua toimintaa, saavutettavaa viestintää sekä ideoimaan toimintaamme jatkossa. Yhdistyksemme on pieni, ja olenkin lyhyessä ajassa saanut jopa etäyhteyksin luotua lämpimät suhteet työyhteisöni jäseniin. Herkkänä ihmisenä minulle on tärkeää, että chatin päässä on kollegoita, joille voin kertoa työpäivän kuulumisia.

Järjestömme hallituksen jäsen Heli on myös tehnyt ison työn elokuun Heimojuhlien järjestelyssä. Tapahtuma on yhdistyksen jäsenille suunnattu päivä, jossa on erilaista ohjelmaa ja yhteistä ajanviettoa. Olenkin päässyt Heimojuhlien järjestelyn myötä tekemään myös hallituslaisten kanssa enemmän yhteistyötä. Nähdäänkö siis lauantaina elokuun 3. päivä Turussa? Pääset ilmoittautumaan Heimojuhlille verkkosivujemme kautta. Jos haluat olla yhteydessä tai kysyä lisää yhdistyksen toiminnasta, ethän epäile ottaa yhteyttä minuun tai muihin työntekijöihimme verkkosivuilta löytyvien yhteystietojen kautta.

Aurinkoista kesää kaikille!

Emma Mäkelä

Toiminnanjohtaja ja hankekoordinaattori, HSP Suomi ry


28 toukokuuta 2024

Mietteitä Erityisherkkyyden ja nepsy-piirteiden erot ja yhteneväisyydet - etäkeskustelutilaisuudesta

 


Yhdistyksessä harjoittelijana olen voinut tehdä sukelluksen sisimpään ja antaa herkkyyteni tulla esiin näkyvämmäksi niin itselleni, mutta myös muille. Muutenkin opiskelu sellaisessa vaiheessa elämää, jolloin useimmat odottavat niitä asioita, jolloin saisi levätä ja olla rauhassa, on minulle ollut matka syvempään itsetuntemukseen ja innostukseen. Olen uusien voimavarojen etsinnässä ja ajattelen, että ne tulevat käyttööni, jotta voin jakaa siitä mitä osaan, ymmärrän ja joka kasvaa minussa ja samalla yhteisössäni. Pisara meressä, joka väreilee renkaita.

Keskusteleminen syvistä ja tärkeistä asioista on aina ollut läheistä minulle. Maailma on täynnä aiheita, mutta sellaisten äänten esiin tuominen, jotka jäävät kohinan alle, ovat nekin ääniä, joissa voisi olla muutoksen värähtely ja yhdistävä tekijä. Parhaimmillaan se muuttaa yhteiskuntaa ja mahdollistaa aitoja kohtaamisia. Sain harjoitteluni aiheeksi ohjata keskustelua, jossa puhuimme neuroepätyypillisyyden ja erityisherkkyyden yhteneväisyyksistä ja eroista. Meitä oli kokemustoimijoita sekä asiantuntija ja kävimme keskustelun etänä. Paikalla oli kuuntelijoita useita kymmeniä.

Verkossa järjestettävä keskustelu voi tuntua todellakin etäiseltä, mutta viimeisten vuosien aikana olen oppinut etämahdollisuuksien hyödyt: paikalla voi olla kuuntelijoita, jotka eivät ehkä tulisi fyysisesti paikan päälle. Lämpimän ilmapiirin luominen on täysin mahdollista, kun yhdessä keskitymme kuuntelemaan ja kuulemaan mitä toisella on kerrottavana.

Kiitos ADHD-liiton Katriinalle arvokkaasta osaamisesta ja selkeydestä siitä, millaisena liitto näkee heidän kokemustoimijoiden viestin. Kiitos Susannalle, joka kertoi ja sanoitti tätä viestiä todella hienosti ja avoimesti. Kiitos myös Seljalle, joka on tutkinut erityisherkkyyden teemaa ja teorioita omassa gradussaan ja toi tätä tietoa kaikkien kuultavaksi. Kiitos yhdistykselle, joka mahdollisti keskustelun ja aihepiirin. Mutta toivon, että tämä oli alku sellaiselle, minkä olisi hyvä jatkua.

Toivon siis lisää syvällisiä ja ajankohtaisia aiheita ja kohtaamisia tulevaisuudessakin. Kuuntelun merkitys ja puheen viesti on paluu ihmisyyden alkujuurille, jolloin oli vain puhe ja puhujan kuuntelu.
Nykyhetkessä digitalisaatio luo mahdollisuuksia tähän yhä enemmän, kun vain huolehdimme toisia kunnioittavasta ja turvallisesta sävystä. Tämä jos mikä yhdistää maailmaa.

Jarna




24 toukokuuta 2024

Erityisherkkyys -minun tarinani lapsuudesta aikuisuuteen



Minä olin lapsena hiljaisempi kuin muut, koska tarkkailin ja pistin merkille ympäröivästä maailmastani kaikki pienetkin yksityiskohdat. Minun oli helpompi puhua pienessä porukassa, kuin olla esillä isolle yleisölle. Muistan kun näin pienenä Michael Jacksonin Earth Song -kappaleen musiikkivideon musiikkiteeveeltä ja mietin, miksi ihminen tekee noin? Minä olin lapsena hyvin tietoinen mm. maailman nälänhädästä, sotaa pakenevista ihmisistä ja rasismista, mutta eihän pieni ihmisen alku pysty käsittämään miksi ne asiat ovat olemassa ja miksei aikuiset vaan lopeta niitä. Miksi ei ruokaa riitä kaikille maailmassa, miksi on sotia ja miksi ketään kiusataan ulkonäön perusteella. 

Minulla on lapsuuden päiväkirjassani runo ja piirustus, jonka olen ensimmäisellä luokalla kirjoittanut tytöstä, joka oli aina välitunnilla yksin. Runossa mainitsin, että minusta voisi tulla tämän tytön ystävä ja niin meistä sitten tulikin lapsena ystävät. Huomasin usein ennemmin syrjityt ja yksinäiset, kuin suositut isot yhteisöt. Pidin aina heikoimpien puolia, halusin olla kaikkien kaveri ja minusta tuntui todella pahalta kuulla, nähdä tai edes tietää jos jotakin kiusattiin. Minulla oli lapsena hyvin voimakkaat ja eläväiset unet. Seikkailin unissani milloin missäkin ja muistin myös usein uneni aamulla. Minua rupesi jo hyvin varhain kiinnostamaan unien tulkinta.

Menetin isäni auto-onnettomuudessa ollessani 7-vuotias. Pistin oman suruni sivuun, koska minä en halunnut kenenkään säälivän minua tai tulevan surulliseksi vuokseni. Kerroin todella avoimesti isäni kuolemasta ja usein jopa aloitin itse siitä kertomaan, jottei kiusallisia hetkiä vastapuolelle syntyisi. Vuoden 1994 joulun alla näin tähdenlennon, toivoin isääni takaisin ja mikäli isä ei voi tulla niin sitten joulupukki voisi tuoda Baby Born -nuken. Sain joululahjaksi Baby Born -nuken ja mietin, että se oli se tähdenlento.

Lapsuudesta aikuisuuteen pidin itseäni erilaisena, jotenkin huonompana hiljaisuuteni takia ja aina minua varjosti riittämättömyyden tunne. Nuo tuntemukset ottivat minusta lopulta vallan, vaikuttivat jokaiseen ihmissuhteeseeni, koko elämääni. Epävarmuus ja luottamuksen puute, menettämisen pelko ja yksinjäämisen pelko, nuo asiat aiheuttivat paljon väärinymmärrystä ihmissuhteissani. Itse en tuolloin vielä pystynyt tunnistamaan enkä kontrolloimaan tunteitani kovinkaan hyvin. Itkin peilin edessä katsoen omaa peilikuvaani, sanoin itselleni ääneen rumia asioita itsestäni ja vartalostani. Sätin itseäni pitkään jos mielestäni olin tehnyt jotain väärää tai noloa. Läheiset ihmiset mainitsivat minulle, ettei ole kiva kun puhun itsestäni niin, koska ne asiat ei ole totta. En uskonut, en vain nähnyt muuta totuutta kuin omani.

Viimeiset kuusi vuotta, ja varsinkin tänä vuonna, kun isäni kuolemasta tuli 30 vuotta, olen tehnyt matkaa itseeni ja tutkaillut sitä, kuka oikeastaan olen ja miksi olen kokenut maailman ja tunteet paljon voimakkaammin kuin moni muu elämässäni.

Uuvuin 2019 syksyllä ja siitä alkoi minun muutosmatkani, hitaan toipumisen kautta. Päätin, että jonkin täytyy muuttua, en voi olla aina kaikille kaikkea ja saatavilla. En ole muille mikään pahan olon kovalevy, jonne voi tallettaa ikävät asiat. En voi aina töissä vaan joustaa oman jaksamiseni kustannuksella. Päätin, että opettelen rakastamaan itseäni, niin kuin rakastan läheisiäni.

Keväällä 2020 menin ensimmäisen kerran peilin eteen ja sanoin ääneen ”olet kaunis ja sinä riität”. Tuosta alkoi uusi päivittäinen rutiini, jota olen toistanut tähän päivään saakka. Ei pahoja sanoja itsestäni enää koskaan, minä riitän. Näiden vuosien aikana olen opetellut itsemyötätuntoa, mitkä ovat rajani ihmissuhteissa ja työelämässä. Olen oppinut sanomaan ei, silläkin riskillä, että joku saattaa siitä minulle suuttua tai loukkaantua. En ole vastuussa toisten tunteista ja minulla on myös oikeus kuunnella omiani, jotta jaksan paremmin. Olen luopunut tai ottanut etäisyyttä ihmissuhteista, jotka imevät minusta energiaa, antamatta minulle mitään takaisin. Olen oppinut puhumaan omista tunteistani. 

Minulle on tullut elämääni uskomattoman ihania ihmisiä näiden 6 vuoden aikana, vähättelemättä yhtään elämäni aikana rakentuneita ihania ja vahvoja ihmissuhteita. Minä olen oppinut tekemään asioita yksin, koska aiemmin jätin tekemättä, jos en saanut ketään seurakseni. Olen oppinut nauttimaan yksinolosta, tuntematta yksinäisyyttä. Minä jopa nautin nykyään enemmän yksinolosta, kuin siitä, että minun seurassani jatkuvasti olisi joku ihminen. Olen oppinut olemaan ajattelematta, mitä minusta ajatellaan. Olen oppinut kumoamaan elämäni aikana kertyneitä rajoittavia uskomuksia ja ajatuksia. Olen oppinut olemaan yliajattelematta kaikkea ja koko ajan. 

Ja mikä tärkeintä, olen oppinut kääntämään erityisherkkyyteni vahvuudeksi, minulle se on erityinen lahja tässä pahuutta ja surua täynnä olevassa maailmassa. Erityisherkkyyteni avulla minulla riittää ymmärrystä ja rakkautta, eikä asiat edessäni ole mustavalkoisia. Ylpeydellä kannan mukanani ja vaalin sirpaleista kasattua peiliä, joka vuosi vuodelta näyttää ehjemmältä.

Peilistä katsoo takaisin erityisherkkyyden lahjan saanut, ihana ja kaunis Marjo, eli minä.

Opiskelen tällä hetkellä ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi ja matkaani erityisherkkänä tulevana ammattivalmentajana voit seurata IG: @marjourneyoflearning

Marjo Räsänen

 

13 toukokuuta 2024

Kirjasuositus omaa herkkyyttään tutkivalle: Herkäksi Syntynyt



Kirjoittajat: Prinsessa Märtha Louise ja Elisabeth Nordeng 2017, Suomennos 2019: Ebba Erolin Kustantaja: Otava.

Miten minä sovin joukkoon tällaisena kuin olen, pohtivat Norjan prinsessa Märtha Louise ja hänen ammatillinen kollegansa Elisabeth Nordeng. Kirjassaan Herkäksi syntynyt he käyvät läpi elämäänsä lapsuudesta aikuisuuteen ja pohtivat erityisherkkyyttään. Märthan ja Elisabethin erityisherkkyyden piirteet eroavat toisistaan ja lukijana on helppo samaistua jommankumman kokemukseen tai luonnehditaan eri tilanteiden vaikutuksista. Kirjan alussa he tuovat esiin teoriaa erityisherkkyydestä ja tähdentävät, että erityisherkkyyttä on monenlaista. Kirjassa kerrotaan myös muiden julkisesti erityisherkiksi itseään luonnehtivien kokemuksia, jotka tuovat lisänäkökulmaa itsensä tutkiskeluun. Ehkä juuri näiden eroavaisuuksien vuoksi lukijan on helpompi ymmärtää omaa erityisherkkyyttään ja tuntea varmuutta omista kokemuksistaan ja saada niille selvennyksiä kirjan henkilöiden kokemuksien kautta.

Märtha luonnehtii itseään ekstrovertiksi ja Elisabeth introvertiksi. Kuitenkin molemmissa on huomattavissa samanlaista luonnehdintaa ja ajatusprosessia, hieman eri näkökulmista kokemuksen suhteen. Kirja etenee kronologisesti kohti aikuisuutta sisältäen itsensä hakemista, omien tunteiden ja herkkyyden tulkitsemista sekä merkittäviä elämänkäänteitä, kuten perhesuhteita, äitiyttä ja ammatillista itsensä hakua. Lukija voi samaistua aiheisiin sen mukaan, mikä itselle on tärkeää.

Kerronta on aitoa ja kuvaa suuria tunteita, niin iloa kuin surua tai vihaa. Se sisältää yksinpuhelua, pohtimista ja oppimiskokemuksia. Kerronta on myös mukaansatempaavaa ja jollakin tavalla hyvin henkilökohtaista. Märtha ja Elisabeth kertovat omasta elämästään vapaasti ja tuntuukin kuin saisi eturivin paikan seurata heidän kasvuaan kohti nykyistä tilaa, jossa he kokevat olevansa tyytyväisiä omaan tilanteeseensa sekä elämänvalintoihinsa.

Kirja tarjoaa konkreettisia harjoituksia oman herkkyyden tutkimiseen, rentoutumiseen ja rauhoittumiseen. Se tarjoaa myös näkökulmia oman herkkyyden valjastamiseen voimavaraksi. Siinä on myös paljon lähteitä ja lisäluettavaa aiheesta niin teoreettisesti kuin kokemusperäisesti. Suosittelen kirjaa iltalukemiseksi henkilölle, joka haluaa ymmärtää itseään ja saada vahvistusta omille kokemuksilleen. Kirjan monipuolisuus tarjoaa paljon pohdittavaa ja esimerkiksi minulle se antoi suuntaviittoja oman erityisherkkyyteni käyttämiseen vahvuutena ja osana elämää. On ihan ok, ettei täysin sovi joukkoon. Kunhan kokee riittävänsä juuri sellaisena kuin itse on.

Karoliina P-S


10 toukokuuta 2024

Itsemyötätunto

 

­Meillä oli ihanan lempeä nuorten chat Annukka Vauhkosen kanssa ja aiheena itsemyötätunto.

Tässä Annukan ajatuksia chatissä:

Voisin lempeästi haastaa jokaista pohtimaan/kirjoittamaan itselle, miten sinun eri elämän osa-alueet tukee herkkyyttäsi ja lempeyttä itseäsi kohtaan? Olisiko siellä jotain, mikä kaipaisi muutosta? Pysähdy myös arjessasi kuuntelemaan sisäistä puhettasi, voisitko puhua itsellesi kauniimmin? Voisiko edes jonkun sanan korvata ystävällisemmällä? Entä mitkä ovat sinun vahvuuksia, ihania puolia sinussa? Kirjoita nekin itsellesi ylös ja vaali niitä! 💗

Myötätuntoa voi antaa itselleen esimerkiksi lempeän puheen myötä, kuuntelemalla omaa kehoa ja antamalla sille lepoa sekä palautumista säännöllisesti. Myötätuntoa ovat myös sinua suojelevien rajojen asettaminen, omasta ajasta huolehtiminen ja että tekee asioita joista sinulle tulee hyvä mieli. Myötätuntoiseen ajatteluun kuuluu se, että keskitytään suorittamisen sijaan lempeyteen. Ollaan hyviä myös itselle, ei vain muille. 💗

Itsemyötätuntopäiväkirja voi olla esim sellainen, jossa pohtii päivien hankaluuksia itsemyötätuntoisesti ne kohtaamalla. Kirjoittaminen yleensä auttaa vahvistamaan tietoista läsnäoloa sekä ystävällisyyttä itseä kohtaan, ja tekemään ikävistäkin tapahtumista osan tavallista elämää ja ajattelua. Myös aamusivuja voi kokeilla eli kirjoittaa aamuisin omia ajatuksia ylös ilman, että sen enempää miettii, mitä kirjoittaa ja miten. Unohdetaan kielioppi ja tuodaan vain ajatukset paperille. Lempeästi. 💗

Meidän chat-vapaaehtoinen googlasi tällaisia hyviä harjoituksia, joissa on myös tarkempia ohjeita itsemyötätuntopäiväkirjaan: 

https://www.maikkimarjaniemi.fi/wp-content/uploads/2016/11/Itsemyotatuntoharjoituksia.pdf

Myös Suvi Bowellanin Kiltin tytön voimakirja auttaa olemaan lempeä itselleen ja asettamaan rajoja.

Annukka antoi myös neuvon kysyä itseltä, että minkä voi jättää tekemättä. Minä lisäsin siihen, että sitten vielä jättää sen tekemättä ilman syyllisyyttä. Sanoa itselleen, että kyllä elämä voi olla näin kevyttä ja helppoa ja minä ansaitsen tämän. Sopivasti tekemistä on se, että lopetan kun voin hyvin ja olen täysissä voimissani. Niin saa tehdä. 💚

-Susanna


02 toukokuuta 2024

Terveisiä Lahdesta!







Alkuvuoden 2024 aikana on Lahdessa kokoontunut viisi erityisherkkää paikallistoimintaa kokeillen ja herätellen. Pari meistä on aiemmin ollut mukana yhdistyksen toiminnassa, lopuille tämä on ollut uutta. Ensimmäisellä kerralla kokoonnuimme kirjastolla erityisherkkyysaiheisten kirjojen ympärille. Tavoitteena oli jakaa ja saada vinkkejä lukemiseen tai äänikirjoina kuuntelemiseen meitä kaikkia koskettavasta ja kiinnostavasta teemasta.

Nyt haluamme jakaa kokoamamme vinkit muillekin! Löytyykö listalta oma lempparisi? Tai puuttuuko se listalta? Jaa omia lukukokemuksiasi kommenttikenttään ja auta samalla muita löytämään inspiroivien teosten äärelle!

Lukuiloa kaikille,

toivoo Lahden paikallisryhmä ja sen koollekutsuja Mari

--

Aron, E. N. 2020. Erityisherkkä ihminen. Tunnista itsesi ja käännä herkkyys voimavaraksi. Otava. – Lukuisille eri kielille käännetty Elaine N. Aronin ”perusteos” erityisherkkyydestä, ’Highly sensitive person’ (HSP). Kirjan alkupuolella on Aronin kehittämä erityisherkkyystesti. Aronilta löytyvät myös teokset Erityisherkkä ihminen ja parisuhde, Erityisherkkä lapsi, Erityisherkkä vanhempi sekä Erityisherkän ihmisen harjoituskirja.

Bowellan, S. 2022. Helpotusta erityisherkän elämään. Otava. – Kirja tarjoaa monipuolisesti konkreettisia vinkkejä ja keinoja palautumiseen ja omien voimavarojen lisäämiseen niin henkisen, fyysisen kuin sosiaalisenkin hyvinvoinnin kannalta. Kirjassa on erilaisia harjoituksia esimerkiksi hermoston rauhoittamiseen ja myönteisempään sisäiseen puheeseen liittyen. Saman kirjoittajan teoksia ovat myös Ihana herkkyys. Rikasta elämää kaikilla aisteilla (2018, Otava) ja Erityisherkän päiväkirja (2020, Otava).

Heiskanen, H. 2016. Herkkyyden voima. Opas omannäköiseen elämään. Otava. – Informatiivinen kirja auttaa syventämään itsetuntemusta ja pyrkimään kohti itselle sopivia tapoja elää. Kirjoittaja teki kirjaa varten selvityksen, johon vastasi 181 erityisherkkää ihmistä, ja heidän äänensä pääseekin kirjassa kuuluville runsaiden sitaattien kautta.

Junkkari, R-I. 2020. Herkän ihon alle. Reuna. – Kirjassa on yhdeksän elämäntarinaa, joissa erityisherkiksi itsensä kokevat kertovat elämänkulustaan ja kokemuksistaan. Tarinansa kertovat mm. nimimerkit Rouva Runsaudensarvi ja Vivahteilla viihdyttäjä. Kirjassa murretaan myyttiä siitä, että naiset olisivat miehiä herkempiä.

Laane, T. 2019. Vahvuutena herkkyys. Kirjeitä hänelle, joka kokee syvästi. Kirjapaja. – Kirjaa lukiessaan tai kuunnellessaan voi tuntea kuin saisi ihan oikeasti kirjeitä! Oivallisesti koostettu kirja, joka paitsi kuvaa hienosti elämää herkkänä, myös johdattelee pohtimaan omaa suhdetta herkkyyteen.

Moorjani, A. 2022. Herkkyys on vahvuutta. Empatian voima vaativassa maailmassa. Viisas elämä. – Teija Hartikaisen suomentama kirja keskittyy empatiaan erityisherkille tyypillisenä ominaisuutena erityisesti voimavaranäkökulmasta.

Satri, J. 2014. Herkän ihmisen tietokirja. Viisas elämä. – Kirjailija kertoo ajatelleensa tätä kirjaa itsetuntemus- ja voimaantumiskirjana. Hän kertoo parinkymmenen herkän ihmisen jakaneen kokemuksiaan tai elämäntarinansa tätä kirjaa varten. Herkkyyden itsessään tunnistanut kirjailija kertoo itse olevansa ”yksinoloa rakastava äärimmäisen introvertti ihminen”, mutta kirjasta käy ilmi, että kaikki herkät eivät ole keskenään samanlaisia. Kirjailija on julkaissut myös teoksen Herkkyys voimavaraksi. Tietoa erityisherkille ja heitä kohtaaville (2019, Viisas elämä).




24 huhtikuuta 2024

Työelämäpohdintoja erityisherkkien porukalla


Jäsenen blogikirjoitus:

Tervehdys yhdistyksen työelämätiimistä! Työelämätiimi on vapaaehtoisten toimintaryhmä, jonka toiminnassa keskeistä on tarjota vertaistukea ja voimavaroja erityisherkkien työelämään. 

Tiimin järjestämät tapahtumat ovat avoimia kaikille jäsenille, ei vain nuorille aikuisille, joiden parissa tällä hetkellä yhdistyksessä tehdään hanketyötä.

Tiimi on aiemmin muun muassa tehnyt Työelämäoppaan, jossa on tiiviiseen pakettiin koottuna tietoa erityisherkkyydestä työelämän näkökulmasta. Opas on suunnattu niin erityisherkille itselleen kuin muille, jotka haluavat paremmin ymmärtää erityisherkkyyttä ja sen ilmenemistä nimenomaan työelämässä.

Tiimissä välillä tapahtuu henkilövaihdoksia, kun ihmisten tilanteet muuttuvat, mutta toiminta jatkuu. Nykyisellä tiimillä olemme nyt järjestäneet yhdistyksen jäsenille kaksi työpajaa, ja kolmas on tulossa toukokuussa.

Työelämätiimin teematyöpajat

Työpajat järjestetään etänä, jotta jäsenet ympäri maata voivat helposti osallistua. Työpajoissa pohditaan yhdessä erilaisia näkökulmia työelämään. 

Jokaiselle kerralle on jokin teema, johon ensin on lyhyt alustus, ja sitten teemasta keskustellaan pienryhmissä. Näin pääsemme kaikki jakamaan ajatuksiamme ja kokemuksiamme erityisherkkinä ja miettimään yhdessä, miten saisimme voimavaramme parhaiten käyttöön työelämässä.

Tule mukaan seuraavaan työpajaan!

Edellisessä ja seuraavassa työpajassa teemana on merkityksellisyys ja arvot sekä näiden pohjalta tehdyt valinnat työelämässä. Merkityksellinen ja omiin arvoihin sopiva työ on usein tärkeää erityisherkille. 

Halu tehdä merkityksellistä työtä saattaa kuitenkin olla ristiriidassa oman jaksamisen kanssa. Miten sovittaa nämä tarpeet yhteen? Oletko pysähtynyt pohtimaan omia arvojasi työelämän näkökulmasta? Nyt on hyvä mahdollisuus miettiä näitä yhdessä.

Vapaaehtoisena iloitsen siitä, että voimme tällä tavalla tuoda ihmisiä yhteen, juttelemaan muiden erityisherkkien kanssa, ja etsimään ja löytämään omia voimavaroja erityisherkän työelämän tueksi. Tule sinäkin mukaan! 

Seuraava työpaja on toukokuussa. Ei haittaa, vaikka et olisi ollut viime kerralla mukana. Olet lämpimästi tervetullut! Tapahtumailmoitus ja ohjeet ilmoittautumiseen löytyvät täältä.

Terhi Lammi
HSP kokemusasiantuntija, työelämätiimin vetäjä


12 huhtikuuta 2024

Erityisherkkänä työelämässä

 

Hankekoordinaattorin kirjoitus:

Olen Emma Mäkelä, HSP Suomi ry:n uusi hankekoordinaattori. Minusta on ihanaa päästä työskentelemään järjestössä, jossa erityisherkkyys nähdään voimavarana. Olenkin pohtinut omaa erityisherkkyyttäni erityisesti työelämässä. Nykypäivän tahti tuntuu usein huimaavan päätä. Kiireen tunne alkaa jo työmatkalla, kun ihmiset juoksevat busseihin ja käyvät jo työmatkalla päivän ensimmäisiä työpuheluita. Siksi erityisherkkänä olenkin nauttinut etätöistä jo useammassa työpaikassa. Yksinasuvan kotitoimistolla ylimääräiset äänet ovat minimissä, eikä syke nouse liikaa työmatkalla sängystä tietokoneen ääreen.

Herkkyyden hyödyt ja haasteet

Herkkyyteen suhtaudutaan eri työyhteisöissä eri tavalla. Herkkyys ei ole koskaan tarkoittanut minulle samaa asiaa kuin heikkous, ja olenkin oppinut aika hyväksi omien oikeuksien puolustamisessa. Olen esimerkiksi ilmaissut entisissä työpaikoissani, että tarvitsen työmatkoilla oman huoneen yhteismajoituksen sijaan, ja että pitkiin suunnittelupäiviin tulee varata hiljainen tila rauhoittumista varten. Onneksi toimivissa työyhteisöissä nämä ehdotukset on otettu kiitollisina vastaan. Jos töissä tehdään aina samalla tavalla kuin ennenkin, saatetaan unohtaa ottaa huomioon ihmisten erilaisuus.

Havaitsen myös työyhteisöjen tunnelmia helposti. Tämä on sekä vahvuus että haaste. Vahva empatiakyky on yksi ominaisuuteni, jonka liitän erityisherkkyyteen. Osaan lukea työkavereitani melko helposti, ja huomaan työyhteisöjen vahvuudet ja kehittämiskohteet. Toisaalta on tärkeää oppia myös irrottautumaan muiden ihmisten tunteista. Työkaverille voi osoittaa tukea ja avuliaisuutta kuitenkin muistaen ensisijaisesti huolehtia omista työtehtävistä ja omasta jaksamisesta.

Myös kehoni reagoi herkästi esimerkiksi toimistotiloihin. Toimistojen lämpötilat ovat alunperin suunniteltu miesten kehoille, ja siksi naiset helposti palelevat työpaikoilla. Koska olen muutenkin herkkä aistimaan lämpötiloja ja olen ruumiinrakenteeltani hoikka, ovat monet toimistot minulle aivan liian kylmiä. Aistin myös herkästi työtilojen pölyisyyden ja huonon sisäilman. Tässäkin mielessä etätyöstä on minulle paljon hyöytä. “Oma tupa, oma lupa” mahdollistaa minulle sopivan siisteystason, ja lähettyvillä on lisävaatetta kylmyyden varalle.

Töistä palautuminen

Olen sosiaalinen ihminen, ja nautin ihmisten seurasta. Hermostoni on kuitenkin virittynyt eri tavalla kuin ei-herkillä. Varsinkin suurissa työyhteisöissä ilman etätyömahdollisuutta olen huomannut, että jotkut kahvitauot minun on parempi viettää itsekseni rauhallisessa tilassa. Jos olen tehnyt monta tuntia sosiaalisuutta vaativaa työtehtävää, sosiaaliset akkuni eivät kerta kaikkiaan riitä rupatteluun hälyisessä kahvihuoneessa. Myös työpäivän jälkeinen palautuminen on minulle tärkeää. Kuten Heli Heiskanen kirjoitti artikkelissaan: työpäivän jälkeen herkkä haluaa irtaantua töistä ja tehdä vapaa-aikana jotain erilaista. Joskus tämä tarkoittaa minulle hikoilua kuntosalilla tai vaikkapa päiväunia. Rauhallisemman työpäivän jälkeen saatan suunnata esimerkiksi kaupungille ihmisten ilmoille.

Töistä palautuminen viikonloppuisin vie minulta paljon. En todellakaan ole se tyyppi, joka on aina mukana kavereiden ehdottamissa menoissa. Kaipaan paljon omaa aikaa työviikon kuormituksesta palautumisessa. Toisaalta etätöitä tehdessä tulee vietettyä paljon aikaa yksin, ja joskus suorastaan janoan saada tavata muita ihmisiä viikonloppuisin. Tärkeintä onkin kuunnella omaa kehoa ja sitä, mitä kulloinkin kaipaa ja tarvitsee.

Haasteista huolimatta haluan nähdä erityisherkkyyden voimavarana - niin työelämässä kuin muillakin elämän osa-alueilla. Mielestäni ehdottomasti paras herkkyyden piirre on luovuus. Siksi uskon, että hankekoordinaattorin työ sopii minulle. Työ sisältää sopivasti vaihtelua, ja saan käyttää siinä omaa luovuuttani. Odotan innolla loppuvuotta HSP Nuoret aikuiset -hankkeen parissa.

Aurinkoista kevättä!

Emma Mäkelä


Lähteet:

Criado Perez, Caroline. Näkymättömät naiset: Näin tilastot paljastavat miten maailma on suunniteltu miehille. WSOY 2020.

Heiskanen, Heli 2014. Erityisherkkänä työelämässä. Viitattu 5.4.2024.
https://kollega.fi/2014/02/erityisherkkana-tyoelamassa/
 


04 huhtikuuta 2024

Herkkä aistii riipaisevan kauniita asioita



Jäsenen blogikirjoitus:

Herkkyys on synnynnäinen tapa elää ja nähdä maailma. Se on suhtautumista asioihin hienovaraisuuteen saakka, vivahteiden ja aistien tunnelmaa. Herkkyys voi olla pikkutarkkaa havainnointia ja asioiden löytämistä sieltä, missä suurin osa ihmisistä ei näe mitään. Se on rikkaus ja raastavuus.

Herkkyys on siis lahja. Itse en siitä luopuisi, vaan koetan jakaa sitä eteenpäin. Aitoutena ja empaattisuutena. Vanhaa sanontaa mukaillen: Minkä toisten eteen tekee, sen itsellensä saa. Tässä on kuitenkin herkkyyden suo, kompastuskivi ja huomion arvoinen kohta. Usein antaa itsestään liikaa. Sellainen uuvuttaa ja nostattaa ylivirittyneisyyttä. Olisi hyvä oppia tunnistamaan omat rajansa eli missä on se oma EI.

Ei ole väärin kieltäytyä, torjua ja sanoa, että nyt ei sovi. Se on itsensä puolella olemista. Se on omien rajojen asettamista. Rajojen asettamiseen suhtaudutaan hyvin eri tavoin, mutta kunhan oivaltaa, että kieltäytyessä voi toinen suuttua, loukkaantua tai muutoin kertoa, että olet niin herkkä. Toivottava vastaus olisi, että olipa hyvä, kun sanot, kun sinulle ei sovi.

Niin. Eihän se väärin ole, eikä viallistakaan. Olla herkkä. Se on jotain ihmisen ja maailman välissä.

Usein Facebookissa herkkien ryhmässä kirjoitetaan uupumisesta. On unohduttu jonnekin sellaiseen maastoon, joka repii ja riipii. On unohtunut itsen kuuntelu, lepääminen, kenties itselle tärkeä oma aika ja yksin olokin. Olo on kuin sähköjäniksellä, joka virran alkaessa hiipua juoksee ympyrää uskaltamatta pysähtyä. Olisiko tässä oppimisen paikka? Sellaisen oppimisen, jota voi harjoitella. On mahdollista oppia tuntemaan omat raja-aidat, tarpeet ja tunteet.

Kuulin joskus sanonnan, että herkkä ihminen alkaa kukoistaa siellä, missä häntä ymmärretään. Siellä missä hänet otetaan vastaan aitona omana itsenään. Sellainen vaatii turvallisen olon, varmuutta siitä, että herkkyyttä ei kiistetä. Eikä myöskään yritetä muuttaa joksikin, mitä herkkä ei vain voi itse tavoittaa.

Tunteet ja herkkyys

Tunteet taitavat olla välillä aika monelle herkälle raastinrautamaisia. Kirskuvat ja viiltävät tunteemme saavat joskus yliotteen, ja silloin kuppi omaa teetä keikahtaa nurin. Pöydällä on vain teenruskeita pisaroita ja kyyneleitä, jotka lopulta joutuu itse siivoamaan.

Itsestä huolehtiminen on saanut minut tuntemaan itsearvostusta ja -kunnioitusta. Olen havainnut, että kun nukun hyvin, syön säännöllisesti ja liikun, jaksankin yllättäen aiempaa enemmän. 

Tunteitaan ei kuitenkaan voi hallita, vaan niitä voi säädellä. Niitä voi kuunnella, sillä niillä taitaa olla viisas viesti. Tunteet kertovat mihin kiinnittää huomiota elämässään. 

Emme selviä ilman toisia. Uskon, että se on yksi elämää kannattelevista merkityksistä, olla toisia varten. Toisen ihmisen luoma vakaus tai itse rakennettu tunneturvallinen suoja, luovat turvallisuutta ja kannattelevat sitä, mikä aiemmin saattoi tuntua kipeänä kokemuksena. Turvallinen nykyhetki siis pitää pystyssä sitä tunnetta, mikä aiemmin viilsi tikkuna ihoa. 

Moni herkkä on kertonut minulle kuulevansa päivittäin kotona ja työssä komenteluna: Älä ole niin herkkä. Herkkyyttä ei voi poistaa, se ei ole sairaus, eikä väärin taikka vialliseksi tekevä. Se on elämistä sellaisena aitona ihmisenä, joka kasvaa uskalluksesta ja rohkeudesta. Se on kiistatta vahvaa kokemista, myrskyn kaltaisia tunteita, kyyneleitä, jotka heijastavat maailman silmiin väliin turvattomana ja vaativana paikkana. 

Joskus voi tuntua siltä, että maailma vaatii liikaa. Ei jaksa, ei voi, eikä tarvitse. Anna itsellesi helpotukseksi lepoa, löydä ihania ihmisiä ympärillesi. Rakenna itsellesi kupla, jonka sisällä olet suojassa. Sinulla on oikeus ja lämpö olla itsellesi se elämäsi tärkein ihminen. Sinä. Sinun kaltaistasi ei ole kuin yksi tällä maapallolla.

Minua on auttanut paljon omien tunteideni tiedostaminen. Aiemmin kavahdin tunteitani, eikä tarpeista ollut tietoisuutta enempää kuin keltaisen höyhenen verran. Kun aloin tutustua itseeni, löysin maailman, tunteet. Ja sepäs vasta mielenkiintoista onkin. Tunteet yllättivät. Nyt mietin, että mistä tämä tunne nyt tähän hypähti, ja mikä tarve mahtaa olla taustalla.

Ei tunteisiin tarvitse jäädä vellomaan, mutta ne voi kertoa itselleen ensin ihan rehellisesti: Nyt olen vihainen. Tai tänään olin iloinen. Olen surullinen. Nykyään menen jopa tunteitani päin, enkä pelkää niitä. Suhtaudun ennemminkin uteliaana ja avoimena siihen mitä tunnen ja ajattelen eri tilanteissa. Se tekee elämästä mielenkiintoisen, jännittävän ja elämyksellisen. Se on rakkautta sisäistä ja ulkoista maailmaa kohtaan.

Raila Tuuli 



13 helmikuuta 2024

Why I can’t stop coming back to Finland

Vieraskynäkirjoitus

Dr Seuss famously said: "Don't cry because it's over. Smile because it happened." I decided I didn't have to choose either and could do both.

So, I’m sadly and gladly writing this at the end of a five-week stay in Finland. It’s my third time here, and I hope it won’t be my last. Many things draw me here. There are tangible aspects like my dear friend Tuula and the beautiful, soul-enriching, laughter-infused hospitality I have received from her and her husband, Timo. Then there’s Finland's natural beauty. The palette of colours in the northern skies, the fluffy snow blankets wrapping the trees, and the fresh, clear Nordic air.

Oh, and then there's the saunas. My biggest apprehension about returning home is the distinct lack of them. I keep telling myself that I've coped before, and I'm sure I'll adjust in time, but it feels like a daunting prospect right now.

Each trip seems to bring a new experience. Two years ago, it was my first smoke sauna and ice hole. Whoa, chilly! This time, it was my initiation into the enlivening world of a vihta spanking. Se oli hyvä!

Of course, sauna bathing carries a physical appeal through its calming vitality and peaceful exhilaration. But there is something deeper that I find much more challenging to describe. In fact, for many of the things that draw my soul to Finland, words seem woefully inadequate. It’s not what a sauna does; it’s what it represents. The mysterious magic that exists between the lines.

I felt this magic on my first trip in August 2018 when the HSP Association invited me to join and speak/perform at a gathering in Oulu. I was only here for two nights but quickly felt at home. From the moment I was greeted at the airport, I felt accepted. I can't overstate how meaningful that was for me during a particularly turbulent and emotionally painful season in my life. So, I will be forever grateful for the event and the unconditional welcome from everyone I met during the weekend. It was very special to finally meet members of my online Haven community, who, until then, I had only known as digital pen pals.

The concert I played in the evening sits in my soul’s memory with delicious poignancy. It was a transcendent experience for me when I connected with something special. It was such a joy to perform my songs in a room of highly sensitive people and enjoy our shared human language of music together.

It was also helpful to be warned ahead of the event that if a Finnish person is staring at you like they want to kill you when you’re talking, it probably means they are happily enjoying what you’re saying. Now, this might have been a lie to make me feel better about myself. Either way, it was also a helpful confidence booster in a Q&A session when I looked out at a sea of faces looking at me with what I would otherwise have perceived as contempt. It told me that the Finnish are my kind of people. It is liberating to feel like it’s ok to remain quiet, to slow down, and pause for thought. It was a delight to be part of.

Returning to this trip, I’ve seen some change during the past five weeks. The most notable is the length of the days. When we reached Äkäslompolo in mid-January, the sun skirted the horizon for about three hours. That was fascinating to me. I loved it. Especially the pastel colours that turned the skies into unreal landscapes. I had to pinch myself several times to check if I wasn't dreaming. How much I will miss the kahvi ja laskiaispulla, runebergintorttu, takkamakkara, mustikkapiirakka...

I am taking another piece of Finland home in me as I end another wonderful trip. I'll be back, maybe for an autumn in Finland. See you then!

Andy Mort, UK
andymort.com

 

02 helmikuuta 2024

Jännittäjä ‒ saat rohkeutta kun ystävystyt sisäisen suojelijasi kanssa

Vieraskynäkirjoitus

Ulkopuolisen voi olla vaikea tunnistaa sosiaalisia tilanteita jännittävää ihmistä. Jos olet näistä yksi, tiedät varmaan syyn. Sellaisen ominaisuuden haluaa mieluiten piilottaa. Jos ääni värisee, niin on parasta olla hiljaa, että kukaan ei vain huomaa.  

Jännittäjät ovat usein piiloutuvaa sorttia. Herkkien ihmisten joukossa heitä on melko paljon. 

Itse olen tullut kunnolla tutuksi jännittämisen kanssa vasta aikuisiällä. Lienevätkö jotkin suojamekanismit suojanneet minua niin kauan, että olin valmis käsittelemään vaikeita tunteita. 

Olen miettinyt syitä jännittämiseen ja etsinyt keinoja auttaa itseäni. Etsintöjeni myötä olen tullut ymmärtämään, että kun oppii tuntemaan sisäisen suojelijansa, kaameimmat hetket voivat kääntyä siedettäviksi, jopa mukaviksi. Tiedäthän; juhlat, varsinkin sukujuhlat. Työmatkat, messut ja se iänkaikkinen verkostoituminen työkavereiden kanssa. Entäpä ravintolassa syöminen ja siellä silmätikkuna oleminen? Kaikkeen tähän voi suhtautua rennommin, mutta ei tahdonvoiman avulla.

Miksi keho ottaa vallan silloin kun jännittää?

Halusin oppia lisää jännittämisestä ja luin psykoterapeutti Minna Martinin kirjaa Saa jännittää. Kirjassa monet sosiaalisesta jännittämisestä kärsivät kertovat kokemuksistaan. Yksi heistä kuvaa tunteitaan siten, että hänelle ei ole pahinta jännittävä tilanne itsessään. Vaikeinta ovat kehon tuntemukset, joita ei koe voivansa millään hallita. 

Tunnistan tuon epätoivon tunteen. Työhaastattelussa pitäisi näyttää parasta puolta itsestään. Kuitenkin tuskanhiki iskee pintaan, ajatus samenee ja järkevät vastaukset haipuvat horisonttiin. 

Ehkä sinäkin olet lukenut jännittämisen fyysisestä puolesta. Se on kehon stressireaktio. Keho valmistautuu silloin uhkaan. Taistele tai pakene -reaktio jyllää kehossa. Sen käynnistää tahdosta riippumaton autonominen hermosto. Autonomiselle hermostolle on vaikea puhua järkeä varsinkin, jos on parhaillaan työhaastattelun piinapenkissä tai sukujuhlissa kilistelemässä kädet täristen kuohuvaa.

Tiesitkö, että sinullakin on sisäinen suojelija? Se heiluttaa tahtipuikkoa silloin kun jännittää

Jännittämistä voi tarkastella myös toiselta kantilta, energeettisesti. Sinullakin on energiajärjestelmässäsi sisäinen suojelija, joka on aina valppaana.

Kiinalaisessa perinteessä sisäinen suojelija tunnetaan meridiaanina eli energiakanavana nimeltä kolmoislämmittäjä. Sillä on selkeä tehtävä. Sisäinen suojelija on valmis puolustamaan henkeäsi tilanteessa kuin tilanteessa. Se on sen tärkein tehtävä. Sisäinen suojelija on aina sinun puolellasi.

Sisäinen suojelija tarkkailee aina tilannetta, jopa nukkuessa. Kun se havaitsee uhkan, kytkeytyy hälytystila päälle.

Tämä on ollut minulle itselleni tärkeä asia ymmärtää, sillä ennen tätä olen kokenut jännittämisen tunteet kiusana ja heikkouden merkkinä, jotka pitäisi pystyä karistamaan pois. Kuitenkin kyseessä on pohjimmiltaan minun hyvinvointini.

Miksi sisäinen suojelija suojelee sukujuhlilta? Ovatko ne vaarallisia?

Mainitsin edellä jännittäjästä, joka kertoo kokemuksestaan ja kehollisten reaktioiden hallitsemattomuudestaan. Hän osuu naulan kantaan, kun hän toteaa, että pahinta ei ole jännittävä tilanne itsessään. 

Juhlahumussa tai muissakaan sosiaalisissa tilanteissa harvemmin piilee hengenvaaraa. Järjellä ajatellen sisäisellä suojelijalla ei pitäisi olla töitä sellaisessa tilanteessa. Sen sijaan kiusallisia häpeän, epäonnistumisen ja kelpaamattomuuden tunteita tilanteet voivat kyllä herättää.  Sisäinen suojelija tulkitsee uhkaksi kaikki nämä tunteet ja toimii sen mukaisesti.

Nykypäivän elämänmenossa sisäinen suojelija usein ylisuorittaa. Aina ei hälytystilaa tarvittaisi, vaan vähempikin suojeleminen riittäisi. Mutta jos kysyttäisiin sisäisen suojelijan mielipidettä, olisi parempi pelata varman päälle – sen vastuualueena on kuitenkin hengissä säilyminen.

Siispä, seuraavan kerran kun sosiaalisessa tilanteessa jännityksen tunne iskee päälle, muista; sisäinen suojelija on töissään sinun parhaaksesi. Tämä on tärkeä asia, sillä muutos alkaa siitä, että tiedostat. 

Autonomiselle hermostolle ei varsinaisesti ole olemassa virtakytkintä, mutta sisäisen suojelijan kanssa voi ystävystyä.

Sisäinen suojelija muistaa menneet kokemukset

Näyttelijä-ohjaaja Kari Väänänen kertoo elämäkerrassaan Vänä elävänä, kuinka heillä oli perheessä hirveitä riitoja lasten ollessa pieniä. Hän kertoo kirjassaan, kuinka hän on kieltänyt tyttäriään yrittämästä unohtaa niitä. Väänänen sanoo kirjassaan: ”Sillä jos ne unohtaa, ei aikuisena tiedä, mikä helvetti minua vaivaa.”

Jännittämisen kokemukseen vaikuttavat omat muistot. Sisäinen suojelija muistaa ne kaikki. Nekin, jotka itse olet jo unohtanut. Jännittämisen takana voi olla isompia tai pienempiä traumoja.

Ei ole helppoa olla jännittämättä tietynlaisessa hetkessä, jos elämässä on ollut vaikkapa koulukiusaamiskokemuksia ja esitelmäpainajaisia. Vaikka et muistaisi kaikkea tapahtunutta, niin sisäinen suojelijasi muistaa. 

Olen itse pohtinut tunteitteni syitä eräänkin kerran. Tiettyä pistettä pidemmälle en ole päässyt. Minulle on käynyt se, mistä Vänä varoittaa: olen unohtanut. Luulenpa, että sekin voi olla toisinaan tarpeen. Elämää pitää pystyä jatkamaan, ja joskus unohtaminen on sen edellytys. 

Kyllä Vänän kommentissa on siitä huolimatta vinha perä. Onhan totta, että kun tiedostaa hankalien tunteiden syyn, on itseen helpompi suhtautua ymmärtävästi. On helpompi tuntea itsemyötätuntoa, jonka opettelemista myös Minna Martin suosittelee jännittäjille.  

Herkkä ihminen on altis jännittämisen tuntemuksille

Oman lisänsä jännittämiseen tuo herkkyys, joka on sekin kohtuullisen yleistä. Ihmisistä erityisherkkiä ihmisiä on 15‒20 prosenttia. Herkän ihmisen hermosto on herkempi reagoimaan. Kun jännittää, niin tämä ominaisuus voi voimistaa kehon tuntemuksia ja tunteita. Siksi jännittävässä tilanteessa herkällä ihmisellä voi olla vieläkin tukalampaa kuin jollakin toisella, jolla tätä temperamentin ominaisuutta ei ole. 

Herkän ihmisen on erityisen tärkeää oppia tuntemaan oma sisäinen suojelijansa.

Jännittäjä, näin voit auttaa mieltä ja kehoa rauhoittumaan

Kun oppii tuntemaan oman sisäisen suojelijansa, ei ole enää tilanteen armoilla. Sisäistä suojelijaa pystyy rauhoittelemaan, jolloin tilanne voi muuttua piinaavasta kohtuulliseksi tai jopa nautittavaksi.

Eräs tuttavani on muotoillut lauseen, jonka voi osoittaa omalle keholleen: ”Sisäinen suojelijani – kiitos, että pidät minut turvassa.” Minun mielestä tuossa lauseessa on jotakin kaunista. Olen huomannut sen rauhoittavan vaikutuksen itsessäni. On olemassa myös monia harjoituksia, jotka rauhoittavat sisäisen suojelijan yliaktiivista toimintaa. Näistä pienistä harjoituksista olen kiitollinen, sillä nyt minulla on jotakin konkreettista, mitä voin tehdä jännitystä aiheuttavissa tilanteessa.

Viime aikoina olen ollut erityisen kiitollinen näistä harjoituksista lentokoneessa. Tieto siitä, että omaa oloa voi rauhoittaa, madaltaa myös kynnystä astua epämukavuusalueelle elämässä. Tämä taas tuo usein mukanaan uusia ja hienoja kokemuksia, jotka rikastuttavat elämää.

Henna Haapala

Lähteet:
Martin, Minna. Saa jännittää – jännittäminen voimavarana.
Kari Väänänen. Vänä elävänä.
https://www.hspelamaa.net/infograafit