12 huhtikuuta 2024

Erityisherkkänä työelämässä

 

Hankekoordinaattorin kirjoitus:

Olen Emma Mäkelä, HSP Suomi ry:n uusi hankekoordinaattori. Minusta on ihanaa päästä työskentelemään järjestössä, jossa erityisherkkyys nähdään voimavarana. Olenkin pohtinut omaa erityisherkkyyttäni erityisesti työelämässä. Nykypäivän tahti tuntuu usein huimaavan päätä. Kiireen tunne alkaa jo työmatkalla, kun ihmiset juoksevat busseihin ja käyvät jo työmatkalla päivän ensimmäisiä työpuheluita. Siksi erityisherkkänä olenkin nauttinut etätöistä jo useammassa työpaikassa. Yksinasuvan kotitoimistolla ylimääräiset äänet ovat minimissä, eikä syke nouse liikaa työmatkalla sängystä tietokoneen ääreen.

Herkkyyden hyödyt ja haasteet

Herkkyyteen suhtaudutaan eri työyhteisöissä eri tavalla. Herkkyys ei ole koskaan tarkoittanut minulle samaa asiaa kuin heikkous, ja olenkin oppinut aika hyväksi omien oikeuksien puolustamisessa. Olen esimerkiksi ilmaissut entisissä työpaikoissani, että tarvitsen työmatkoilla oman huoneen yhteismajoituksen sijaan, ja että pitkiin suunnittelupäiviin tulee varata hiljainen tila rauhoittumista varten. Onneksi toimivissa työyhteisöissä nämä ehdotukset on otettu kiitollisina vastaan. Jos töissä tehdään aina samalla tavalla kuin ennenkin, saatetaan unohtaa ottaa huomioon ihmisten erilaisuus.

Havaitsen myös työyhteisöjen tunnelmia helposti. Tämä on sekä vahvuus että haaste. Vahva empatiakyky on yksi ominaisuuteni, jonka liitän erityisherkkyyteen. Osaan lukea työkavereitani melko helposti, ja huomaan työyhteisöjen vahvuudet ja kehittämiskohteet. Toisaalta on tärkeää oppia myös irrottautumaan muiden ihmisten tunteista. Työkaverille voi osoittaa tukea ja avuliaisuutta kuitenkin muistaen ensisijaisesti huolehtia omista työtehtävistä ja omasta jaksamisesta.

Myös kehoni reagoi herkästi esimerkiksi toimistotiloihin. Toimistojen lämpötilat ovat alunperin suunniteltu miesten kehoille, ja siksi naiset helposti palelevat työpaikoilla. Koska olen muutenkin herkkä aistimaan lämpötiloja ja olen ruumiinrakenteeltani hoikka, ovat monet toimistot minulle aivan liian kylmiä. Aistin myös herkästi työtilojen pölyisyyden ja huonon sisäilman. Tässäkin mielessä etätyöstä on minulle paljon hyöytä. “Oma tupa, oma lupa” mahdollistaa minulle sopivan siisteystason, ja lähettyvillä on lisävaatetta kylmyyden varalle.

Töistä palautuminen

Olen sosiaalinen ihminen, ja nautin ihmisten seurasta. Hermostoni on kuitenkin virittynyt eri tavalla kuin ei-herkillä. Varsinkin suurissa työyhteisöissä ilman etätyömahdollisuutta olen huomannut, että jotkut kahvitauot minun on parempi viettää itsekseni rauhallisessa tilassa. Jos olen tehnyt monta tuntia sosiaalisuutta vaativaa työtehtävää, sosiaaliset akkuni eivät kerta kaikkiaan riitä rupatteluun hälyisessä kahvihuoneessa. Myös työpäivän jälkeinen palautuminen on minulle tärkeää. Kuten Heli Heiskanen kirjoitti artikkelissaan: työpäivän jälkeen herkkä haluaa irtaantua töistä ja tehdä vapaa-aikana jotain erilaista. Joskus tämä tarkoittaa minulle hikoilua kuntosalilla tai vaikkapa päiväunia. Rauhallisemman työpäivän jälkeen saatan suunnata esimerkiksi kaupungille ihmisten ilmoille.

Töistä palautuminen viikonloppuisin vie minulta paljon. En todellakaan ole se tyyppi, joka on aina mukana kavereiden ehdottamissa menoissa. Kaipaan paljon omaa aikaa työviikon kuormituksesta palautumisessa. Toisaalta etätöitä tehdessä tulee vietettyä paljon aikaa yksin, ja joskus suorastaan janoan saada tavata muita ihmisiä viikonloppuisin. Tärkeintä onkin kuunnella omaa kehoa ja sitä, mitä kulloinkin kaipaa ja tarvitsee.

Haasteista huolimatta haluan nähdä erityisherkkyyden voimavarana - niin työelämässä kuin muillakin elämän osa-alueilla. Mielestäni ehdottomasti paras herkkyyden piirre on luovuus. Siksi uskon, että hankekoordinaattorin työ sopii minulle. Työ sisältää sopivasti vaihtelua, ja saan käyttää siinä omaa luovuuttani. Odotan innolla loppuvuotta HSP Nuoret aikuiset -hankkeen parissa.

Aurinkoista kevättä!

Emma Mäkelä


Lähteet:

Criado Perez, Caroline. Näkymättömät naiset: Näin tilastot paljastavat miten maailma on suunniteltu miehille. WSOY 2020.

Heiskanen, Heli 2014. Erityisherkkänä työelämässä. Viitattu 5.4.2024.
https://kollega.fi/2014/02/erityisherkkana-tyoelamassa/
 


04 huhtikuuta 2024

Herkkä aistii riipaisevan kauniita asioita



Jäsenen blogikirjoitus:

Herkkyys on synnynnäinen tapa elää ja nähdä maailma. Se on suhtautumista asioihin hienovaraisuuteen saakka, vivahteiden ja aistien tunnelmaa. Herkkyys voi olla pikkutarkkaa havainnointia ja asioiden löytämistä sieltä, missä suurin osa ihmisistä ei näe mitään. Se on rikkaus ja raastavuus.

Herkkyys on siis lahja. Itse en siitä luopuisi, vaan koetan jakaa sitä eteenpäin. Aitoutena ja empaattisuutena. Vanhaa sanontaa mukaillen: Minkä toisten eteen tekee, sen itsellensä saa. Tässä on kuitenkin herkkyyden suo, kompastuskivi ja huomion arvoinen kohta. Usein antaa itsestään liikaa. Sellainen uuvuttaa ja nostattaa ylivirittyneisyyttä. Olisi hyvä oppia tunnistamaan omat rajansa eli missä on se oma EI.

Ei ole väärin kieltäytyä, torjua ja sanoa, että nyt ei sovi. Se on itsensä puolella olemista. Se on omien rajojen asettamista. Rajojen asettamiseen suhtaudutaan hyvin eri tavoin, mutta kunhan oivaltaa, että kieltäytyessä voi toinen suuttua, loukkaantua tai muutoin kertoa, että olet niin herkkä. Toivottava vastaus olisi, että olipa hyvä, kun sanot, kun sinulle ei sovi.

Niin. Eihän se väärin ole, eikä viallistakaan. Olla herkkä. Se on jotain ihmisen ja maailman välissä.

Usein Facebookissa herkkien ryhmässä kirjoitetaan uupumisesta. On unohduttu jonnekin sellaiseen maastoon, joka repii ja riipii. On unohtunut itsen kuuntelu, lepääminen, kenties itselle tärkeä oma aika ja yksin olokin. Olo on kuin sähköjäniksellä, joka virran alkaessa hiipua juoksee ympyrää uskaltamatta pysähtyä. Olisiko tässä oppimisen paikka? Sellaisen oppimisen, jota voi harjoitella. On mahdollista oppia tuntemaan omat raja-aidat, tarpeet ja tunteet.

Kuulin joskus sanonnan, että herkkä ihminen alkaa kukoistaa siellä, missä häntä ymmärretään. Siellä missä hänet otetaan vastaan aitona omana itsenään. Sellainen vaatii turvallisen olon, varmuutta siitä, että herkkyyttä ei kiistetä. Eikä myöskään yritetä muuttaa joksikin, mitä herkkä ei vain voi itse tavoittaa.

Tunteet ja herkkyys

Tunteet taitavat olla välillä aika monelle herkälle raastinrautamaisia. Kirskuvat ja viiltävät tunteemme saavat joskus yliotteen, ja silloin kuppi omaa teetä keikahtaa nurin. Pöydällä on vain teenruskeita pisaroita ja kyyneleitä, jotka lopulta joutuu itse siivoamaan.

Itsestä huolehtiminen on saanut minut tuntemaan itsearvostusta ja -kunnioitusta. Olen havainnut, että kun nukun hyvin, syön säännöllisesti ja liikun, jaksankin yllättäen aiempaa enemmän. 

Tunteitaan ei kuitenkaan voi hallita, vaan niitä voi säädellä. Niitä voi kuunnella, sillä niillä taitaa olla viisas viesti. Tunteet kertovat mihin kiinnittää huomiota elämässään. 

Emme selviä ilman toisia. Uskon, että se on yksi elämää kannattelevista merkityksistä, olla toisia varten. Toisen ihmisen luoma vakaus tai itse rakennettu tunneturvallinen suoja, luovat turvallisuutta ja kannattelevat sitä, mikä aiemmin saattoi tuntua kipeänä kokemuksena. Turvallinen nykyhetki siis pitää pystyssä sitä tunnetta, mikä aiemmin viilsi tikkuna ihoa. 

Moni herkkä on kertonut minulle kuulevansa päivittäin kotona ja työssä komenteluna: Älä ole niin herkkä. Herkkyyttä ei voi poistaa, se ei ole sairaus, eikä väärin taikka vialliseksi tekevä. Se on elämistä sellaisena aitona ihmisenä, joka kasvaa uskalluksesta ja rohkeudesta. Se on kiistatta vahvaa kokemista, myrskyn kaltaisia tunteita, kyyneleitä, jotka heijastavat maailman silmiin väliin turvattomana ja vaativana paikkana. 

Joskus voi tuntua siltä, että maailma vaatii liikaa. Ei jaksa, ei voi, eikä tarvitse. Anna itsellesi helpotukseksi lepoa, löydä ihania ihmisiä ympärillesi. Rakenna itsellesi kupla, jonka sisällä olet suojassa. Sinulla on oikeus ja lämpö olla itsellesi se elämäsi tärkein ihminen. Sinä. Sinun kaltaistasi ei ole kuin yksi tällä maapallolla.

Minua on auttanut paljon omien tunteideni tiedostaminen. Aiemmin kavahdin tunteitani, eikä tarpeista ollut tietoisuutta enempää kuin keltaisen höyhenen verran. Kun aloin tutustua itseeni, löysin maailman, tunteet. Ja sepäs vasta mielenkiintoista onkin. Tunteet yllättivät. Nyt mietin, että mistä tämä tunne nyt tähän hypähti, ja mikä tarve mahtaa olla taustalla.

Ei tunteisiin tarvitse jäädä vellomaan, mutta ne voi kertoa itselleen ensin ihan rehellisesti: Nyt olen vihainen. Tai tänään olin iloinen. Olen surullinen. Nykyään menen jopa tunteitani päin, enkä pelkää niitä. Suhtaudun ennemminkin uteliaana ja avoimena siihen mitä tunnen ja ajattelen eri tilanteissa. Se tekee elämästä mielenkiintoisen, jännittävän ja elämyksellisen. Se on rakkautta sisäistä ja ulkoista maailmaa kohtaan.

Raila Tuuli 



13 helmikuuta 2024

Why I can’t stop coming back to Finland

Vieraskynäkirjoitus

Dr Seuss famously said: "Don't cry because it's over. Smile because it happened." I decided I didn't have to choose either and could do both.

So, I’m sadly and gladly writing this at the end of a five-week stay in Finland. It’s my third time here, and I hope it won’t be my last. Many things draw me here. There are tangible aspects like my dear friend Tuula and the beautiful, soul-enriching, laughter-infused hospitality I have received from her and her husband, Timo. Then there’s Finland's natural beauty. The palette of colours in the northern skies, the fluffy snow blankets wrapping the trees, and the fresh, clear Nordic air.

Oh, and then there's the saunas. My biggest apprehension about returning home is the distinct lack of them. I keep telling myself that I've coped before, and I'm sure I'll adjust in time, but it feels like a daunting prospect right now.

Each trip seems to bring a new experience. Two years ago, it was my first smoke sauna and ice hole. Whoa, chilly! This time, it was my initiation into the enlivening world of a vihta spanking. Se oli hyvä!

Of course, sauna bathing carries a physical appeal through its calming vitality and peaceful exhilaration. But there is something deeper that I find much more challenging to describe. In fact, for many of the things that draw my soul to Finland, words seem woefully inadequate. It’s not what a sauna does; it’s what it represents. The mysterious magic that exists between the lines.

I felt this magic on my first trip in August 2018 when the HSP Association invited me to join and speak/perform at a gathering in Oulu. I was only here for two nights but quickly felt at home. From the moment I was greeted at the airport, I felt accepted. I can't overstate how meaningful that was for me during a particularly turbulent and emotionally painful season in my life. So, I will be forever grateful for the event and the unconditional welcome from everyone I met during the weekend. It was very special to finally meet members of my online Haven community, who, until then, I had only known as digital pen pals.

The concert I played in the evening sits in my soul’s memory with delicious poignancy. It was a transcendent experience for me when I connected with something special. It was such a joy to perform my songs in a room of highly sensitive people and enjoy our shared human language of music together.

It was also helpful to be warned ahead of the event that if a Finnish person is staring at you like they want to kill you when you’re talking, it probably means they are happily enjoying what you’re saying. Now, this might have been a lie to make me feel better about myself. Either way, it was also a helpful confidence booster in a Q&A session when I looked out at a sea of faces looking at me with what I would otherwise have perceived as contempt. It told me that the Finnish are my kind of people. It is liberating to feel like it’s ok to remain quiet, to slow down, and pause for thought. It was a delight to be part of.

Returning to this trip, I’ve seen some change during the past five weeks. The most notable is the length of the days. When we reached Äkäslompolo in mid-January, the sun skirted the horizon for about three hours. That was fascinating to me. I loved it. Especially the pastel colours that turned the skies into unreal landscapes. I had to pinch myself several times to check if I wasn't dreaming. How much I will miss the kahvi ja laskiaispulla, runebergintorttu, takkamakkara, mustikkapiirakka...

I am taking another piece of Finland home in me as I end another wonderful trip. I'll be back, maybe for an autumn in Finland. See you then!

Andy Mort, UK
andymort.com

 

02 helmikuuta 2024

Jännittäjä ‒ saat rohkeutta kun ystävystyt sisäisen suojelijasi kanssa

Vieraskynäkirjoitus

Ulkopuolisen voi olla vaikea tunnistaa sosiaalisia tilanteita jännittävää ihmistä. Jos olet näistä yksi, tiedät varmaan syyn. Sellaisen ominaisuuden haluaa mieluiten piilottaa. Jos ääni värisee, niin on parasta olla hiljaa, että kukaan ei vain huomaa.  

Jännittäjät ovat usein piiloutuvaa sorttia. Herkkien ihmisten joukossa heitä on melko paljon. 

Itse olen tullut kunnolla tutuksi jännittämisen kanssa vasta aikuisiällä. Lienevätkö jotkin suojamekanismit suojanneet minua niin kauan, että olin valmis käsittelemään vaikeita tunteita. 

Olen miettinyt syitä jännittämiseen ja etsinyt keinoja auttaa itseäni. Etsintöjeni myötä olen tullut ymmärtämään, että kun oppii tuntemaan sisäisen suojelijansa, kaameimmat hetket voivat kääntyä siedettäviksi, jopa mukaviksi. Tiedäthän; juhlat, varsinkin sukujuhlat. Työmatkat, messut ja se iänkaikkinen verkostoituminen työkavereiden kanssa. Entäpä ravintolassa syöminen ja siellä silmätikkuna oleminen? Kaikkeen tähän voi suhtautua rennommin, mutta ei tahdonvoiman avulla.

Miksi keho ottaa vallan silloin kun jännittää?

Halusin oppia lisää jännittämisestä ja luin psykoterapeutti Minna Martinin kirjaa Saa jännittää. Kirjassa monet sosiaalisesta jännittämisestä kärsivät kertovat kokemuksistaan. Yksi heistä kuvaa tunteitaan siten, että hänelle ei ole pahinta jännittävä tilanne itsessään. Vaikeinta ovat kehon tuntemukset, joita ei koe voivansa millään hallita. 

Tunnistan tuon epätoivon tunteen. Työhaastattelussa pitäisi näyttää parasta puolta itsestään. Kuitenkin tuskanhiki iskee pintaan, ajatus samenee ja järkevät vastaukset haipuvat horisonttiin. 

Ehkä sinäkin olet lukenut jännittämisen fyysisestä puolesta. Se on kehon stressireaktio. Keho valmistautuu silloin uhkaan. Taistele tai pakene -reaktio jyllää kehossa. Sen käynnistää tahdosta riippumaton autonominen hermosto. Autonomiselle hermostolle on vaikea puhua järkeä varsinkin, jos on parhaillaan työhaastattelun piinapenkissä tai sukujuhlissa kilistelemässä kädet täristen kuohuvaa.

Tiesitkö, että sinullakin on sisäinen suojelija? Se heiluttaa tahtipuikkoa silloin kun jännittää

Jännittämistä voi tarkastella myös toiselta kantilta, energeettisesti. Sinullakin on energiajärjestelmässäsi sisäinen suojelija, joka on aina valppaana.

Kiinalaisessa perinteessä sisäinen suojelija tunnetaan meridiaanina eli energiakanavana nimeltä kolmoislämmittäjä. Sillä on selkeä tehtävä. Sisäinen suojelija on valmis puolustamaan henkeäsi tilanteessa kuin tilanteessa. Se on sen tärkein tehtävä. Sisäinen suojelija on aina sinun puolellasi.

Sisäinen suojelija tarkkailee aina tilannetta, jopa nukkuessa. Kun se havaitsee uhkan, kytkeytyy hälytystila päälle.

Tämä on ollut minulle itselleni tärkeä asia ymmärtää, sillä ennen tätä olen kokenut jännittämisen tunteet kiusana ja heikkouden merkkinä, jotka pitäisi pystyä karistamaan pois. Kuitenkin kyseessä on pohjimmiltaan minun hyvinvointini.

Miksi sisäinen suojelija suojelee sukujuhlilta? Ovatko ne vaarallisia?

Mainitsin edellä jännittäjästä, joka kertoo kokemuksestaan ja kehollisten reaktioiden hallitsemattomuudestaan. Hän osuu naulan kantaan, kun hän toteaa, että pahinta ei ole jännittävä tilanne itsessään. 

Juhlahumussa tai muissakaan sosiaalisissa tilanteissa harvemmin piilee hengenvaaraa. Järjellä ajatellen sisäisellä suojelijalla ei pitäisi olla töitä sellaisessa tilanteessa. Sen sijaan kiusallisia häpeän, epäonnistumisen ja kelpaamattomuuden tunteita tilanteet voivat kyllä herättää.  Sisäinen suojelija tulkitsee uhkaksi kaikki nämä tunteet ja toimii sen mukaisesti.

Nykypäivän elämänmenossa sisäinen suojelija usein ylisuorittaa. Aina ei hälytystilaa tarvittaisi, vaan vähempikin suojeleminen riittäisi. Mutta jos kysyttäisiin sisäisen suojelijan mielipidettä, olisi parempi pelata varman päälle – sen vastuualueena on kuitenkin hengissä säilyminen.

Siispä, seuraavan kerran kun sosiaalisessa tilanteessa jännityksen tunne iskee päälle, muista; sisäinen suojelija on töissään sinun parhaaksesi. Tämä on tärkeä asia, sillä muutos alkaa siitä, että tiedostat. 

Autonomiselle hermostolle ei varsinaisesti ole olemassa virtakytkintä, mutta sisäisen suojelijan kanssa voi ystävystyä.

Sisäinen suojelija muistaa menneet kokemukset

Näyttelijä-ohjaaja Kari Väänänen kertoo elämäkerrassaan Vänä elävänä, kuinka heillä oli perheessä hirveitä riitoja lasten ollessa pieniä. Hän kertoo kirjassaan, kuinka hän on kieltänyt tyttäriään yrittämästä unohtaa niitä. Väänänen sanoo kirjassaan: ”Sillä jos ne unohtaa, ei aikuisena tiedä, mikä helvetti minua vaivaa.”

Jännittämisen kokemukseen vaikuttavat omat muistot. Sisäinen suojelija muistaa ne kaikki. Nekin, jotka itse olet jo unohtanut. Jännittämisen takana voi olla isompia tai pienempiä traumoja.

Ei ole helppoa olla jännittämättä tietynlaisessa hetkessä, jos elämässä on ollut vaikkapa koulukiusaamiskokemuksia ja esitelmäpainajaisia. Vaikka et muistaisi kaikkea tapahtunutta, niin sisäinen suojelijasi muistaa. 

Olen itse pohtinut tunteitteni syitä eräänkin kerran. Tiettyä pistettä pidemmälle en ole päässyt. Minulle on käynyt se, mistä Vänä varoittaa: olen unohtanut. Luulenpa, että sekin voi olla toisinaan tarpeen. Elämää pitää pystyä jatkamaan, ja joskus unohtaminen on sen edellytys. 

Kyllä Vänän kommentissa on siitä huolimatta vinha perä. Onhan totta, että kun tiedostaa hankalien tunteiden syyn, on itseen helpompi suhtautua ymmärtävästi. On helpompi tuntea itsemyötätuntoa, jonka opettelemista myös Minna Martin suosittelee jännittäjille.  

Herkkä ihminen on altis jännittämisen tuntemuksille

Oman lisänsä jännittämiseen tuo herkkyys, joka on sekin kohtuullisen yleistä. Ihmisistä erityisherkkiä ihmisiä on 15‒20 prosenttia. Herkän ihmisen hermosto on herkempi reagoimaan. Kun jännittää, niin tämä ominaisuus voi voimistaa kehon tuntemuksia ja tunteita. Siksi jännittävässä tilanteessa herkällä ihmisellä voi olla vieläkin tukalampaa kuin jollakin toisella, jolla tätä temperamentin ominaisuutta ei ole. 

Herkän ihmisen on erityisen tärkeää oppia tuntemaan oma sisäinen suojelijansa.

Jännittäjä, näin voit auttaa mieltä ja kehoa rauhoittumaan

Kun oppii tuntemaan oman sisäisen suojelijansa, ei ole enää tilanteen armoilla. Sisäistä suojelijaa pystyy rauhoittelemaan, jolloin tilanne voi muuttua piinaavasta kohtuulliseksi tai jopa nautittavaksi.

Eräs tuttavani on muotoillut lauseen, jonka voi osoittaa omalle keholleen: ”Sisäinen suojelijani – kiitos, että pidät minut turvassa.” Minun mielestä tuossa lauseessa on jotakin kaunista. Olen huomannut sen rauhoittavan vaikutuksen itsessäni. On olemassa myös monia harjoituksia, jotka rauhoittavat sisäisen suojelijan yliaktiivista toimintaa. Näistä pienistä harjoituksista olen kiitollinen, sillä nyt minulla on jotakin konkreettista, mitä voin tehdä jännitystä aiheuttavissa tilanteessa.

Viime aikoina olen ollut erityisen kiitollinen näistä harjoituksista lentokoneessa. Tieto siitä, että omaa oloa voi rauhoittaa, madaltaa myös kynnystä astua epämukavuusalueelle elämässä. Tämä taas tuo usein mukanaan uusia ja hienoja kokemuksia, jotka rikastuttavat elämää.

Henna Haapala

Lähteet:
Martin, Minna. Saa jännittää – jännittäminen voimavarana.
Kari Väänänen. Vänä elävänä.
https://www.hspelamaa.net/infograafit