Pilviin tuijottelulla läsnäoloa

Olen vuosien mittaan kehittänyt itselleni ensin tiedostamatta ja sitten tietoisesti äärettömän tärkeän työkalun: läsnäolevan ja tietoisen kävelyn menetelmän. Se oli ehkä tärkein yksittäinen apuväline, jonka voimin selvisin uupumuksen kierteestä. Nyt en enää osaa elää ilman sitä.

Kävellessäni tulin äärettömän tietoiseksi siitä, miten katoavaista ja hetkellistä kaikki todella on. Pilviin tuijotellessani havaitsin, miten muutamassa sekunnissa näkymä oli muovautunut uudenlaiseksi. Joka aamu kävelylle lähtiessäni huomasin, että maisema oli hienovaraisesti muuttunut. Luonnon syklisyys alkoi aivan uudella tavalla avautua ja samalla myös läsnäolon merkitys.

Nykyään ehkä puhutaan tässä hetkessä elämisestä jo liiankin kanssa, ihan kyllästymiseen asti. Sillä on syynsä ja tehtävänsä. Onkin ihan toinen juttu lukea aiheesta ja kuunnella mielenkiintoisia podcasteja kuin toteuttaa läsnäolon taitoa arjessaan, jokapäiväisessä elämässä. Minkään materiaalin läpikäyminen ei vielä tee sen sisältöä todeksi omassa elämässä.

On kovin helppoa antautua virran vietäväksi. Sitä sukeltaa laput silmillä
suorittamisen harmaaseen tunneliin, jonka päästä odottaa löytävänsä valoa. Joskus tunnelin pää karkaa aina vain kauemmas ja kauemmas. “Kun selviän tästä ja tuosta.. Sitten kun saan tämän tehtyä.. Kunhan loma alkaa.. Ensi kuussa varmasti jo helpottaa..”

Harmaassa tunnelissa ei ole maisemaikkunoita eikä kauniita, virvoittavia taukopaikkoja. Kaikki muu, toisin sanoen elämä jää näkemättä, kokematta, huomaamatta ja aistimatta. Tunnelissa tallustaja päätyy raahautumaan. Moni uupuu ennen pitkää. Minäkin.

Herkän hienoviritteiset vastaanottimet menevät ikään kuin tukkoon, kaikki puuroutuu ja missään ei tunnu olevan mitään tolkkua. Sisäinen ristiriita kasvaa yhä suuremmaksi. Herää kysymys: Onko tämä itseä vastaan kamppailu todella kaiken arvoista? Kenen ehdoilla elän?

On aika vaikea nakertaa tunnelin seinään ovea, jos siihen ei ole voimia tai ylipäänsä halua. Jos kehon ja mielen viestit vaientaa kuoliaaksi, ollaan jo aika pitkällä menossa vikasuuntaan. Toisille stop-merkki tulee aiemmin kuin toisilla. Sydämestäni toivon, että löydät halua ja voimia kääntää tänään katse pois kengän kärjistä. Se on valinta, sinun valintasi. Katso ylös, ihastele hetki vaihtuvaa taivaallista taidenäyttelyä. Ajattele, mistä olisit voinut jäädä paitsi!

Lämmöllä,
Pia-Maria Ahonen
Balanssia

Lisää ajatuksiani voit lukea Balanssia Erityisherkän Elämään -blogistani.

Oletko jo riittävästi hionut kulmiasi?

Muistatko sen lapsuuden palikkalaatikkolelun, jossa on ideana saada kolmio, pallo ja kuutio oikean muotoisesta aukosta laatikon sisään? 

Joskus käy niin, että huomaa itse olevansa se kuutio, joka on koko elämänsä yrittänyt mahtua ympyrän muotoisesta aukosta. Hiton hankalaa!

 
Ihminen on kuitenkin hyvin joustava ja sopeutuva, joten omat nurkat oppii matkan varrella hiomaan näkymättömiin. Mitä pidemmälle vuosia vierii, sitä useammalla elämän osa-alueella saattaa alkaa miellyttää, suorittaa ja muokata itseään boksin aukkoon sopivaksi. Omat rajat venyvät.

 
Kulumista alkaa vääjäämättä tapahtua. Aikanaan saattaa havaita olevansa jo niin sileäksi hiottu, rajaton, että on vaikea muistaa mitä edes itse haluaa, mistä pitää. Palikka kuitenkin solahtelee laatikkoon, yhä enemmän vastuita kertyy ja kaikki tuntuu hoituvan. 

Kunnes jossakin kohtaa voi käydä niin, että kulminaatiopiste saavutetaan. Uupuminen kertoo, että hiominen on suoritettu mallikkaasti, voimavarat on käytetty loppuun. Tässä vaiheessa on usein pakko alkaa harjoitella itsen kuuntelemista, EI:n sanomista ja sen ymmärtämistä, että ympärillä elävät ovat itse vastuussa omien tunteidensa kantamisesta – sinun ei niitä tarvitse ottaa omaan reppuusi painoksi. Tämä on usein pitkällinen, mutta niin vapauttava polku.

Boksiin mahtuakseen on kuitenkin olemassa muitakin tapoja kuin itsensä loppuun saakka silottelu. Mitä sanot näistä: 

Olisiko mahdollista etsiä oikean muotoinen aukko, josta solahtaa laatikkoon?
Entäpä jos hioisikin sitä väärän muotoista, eikä itseään? 
Voisiko laatikon kannen tempaista irti? Saapua kerrankin itse karmit kaulassa?
Miltä tuntuisi rakentaa ihan oma boksi? 
Tai entä jos eläisikin boksien ulkopuolella?

Lempeydellä Heli

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Naiseuden voima -blogissa. 

~~~
SunAskeleita | Heli Heikkilä
Instagram

SunAskeleita/Heli Heikkilä tarjoaa yhdistyksen jäsenille jäsenalennuksia. 

Erityisherkkänä peilien äärellä

Ajattelen, että ihmisenä muodostamme käsityksen itsestämme osittain peilaamalla ja prosessoimalla muiden havaintoja ja ajatuksia meistä. Joskus on tilanteita, jolloin ulkopuolinen henkilö saattaa oivaltaa jotain jopa oleellista toisen persoonasta, joka on jäänyt hänelle itselleen näkymättömäksi. Silloin toinen toimii positiivisena peilinä, joka tarjoaa mahdollisuuden lempeään katseeseen, oivaltamiseen ja myönteiseen itsetutkiskeluun. 

Kuitenkaan kaikki saamamme palautteet eivät aina rohkaise meitä ja saa meitä kääntymään katsomaan itseämme myötätuntoisella, uteliaalla ja lempeällä katseella. Sanoilla on voima nostaa ja rohkaista, mutta myös voima hajottaa ja lannistaa. Joskus kohtaamme sellaista palautetta, joka enemmänkin saa meidät menemään henkisesti kyyryyn tai kokemaan häpeää. Silloin olisi hyvä hetki palata miettimään, että millaisia ihmisiä me tosiasiallisesti olemme, kun katsomme itseämme myötätuntoisella katseella, ja millaisia peilejä kohtaamme tässä maailmassa ja mitkä motiivit näiden peilien takana on? Millaiset tilanteet ovat olleet niitä hetkiä, kun peili on ollut luonteeltaan myönteinen ja minussa hyvää synnyttävä? Ja millaisia peilejä me itse annamme toisillemme ja mitkä motiivit meillä on siihen? 

Parhaimmillaan peili voi saada meidät katsomaan itseämme uusin silmin myönteisellä ja lempeällä katseella. Tässä esimerkissä kerron eräästä myönteisestä peilistä, joka aloitti minussa itsetutkiskelun vaiheen erään persoonani osa-alueen saralla.

Olen ollut useammassa tilanteessa elämässäni, jolloin minua on pyydetty kuvailemaan itseäni. Ensimmäisten ominaisuuksieni joukossa usein mainitsen, että minulla on syvällinen tunnemaailma. Minusta se on totta, ja olen sen useammassa otteessa havainnut. Ympärilläni tapahtuvat asiat vaikuttavat minuun usein syvästi ja suhtaudun elämään herkällä mielenlaadulla. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että kuormitun helposti, aistin ympäristön ilmapiiriä ja tunnelmaa sekä syvennyn taiteeseen ja nautin luovasta ilmaisusta itsekin paljon. Syvällinen tunnemaailma määrittelee minun persoonaani ja tapaani reagoida ympäristööni. 

Kerran, erään keskustelun yhteydessä, sanoin tästä ominaisuudestani uudehkolle keskustelukumppanille, jonka kanssa olin käynyt syvällisiä keskusteluja. Tämä henkilö antoi silloin minulle palautetta, että minulla ei ole vain syvällinen tunnemaailma, vaan myös syvällinen tapa ajatella. Se kommentti tuntui alkuun erikoiselta, koska en ole ikinä pitänyt itseäni mitenkään syvällisesti ajattelevana ihmisenä. Päinvastoin: oikeastaan sen vastakohtana ja näen itse paljon aukkoja, tietämättömyyttä ja osaamattomuutta omassa ymmärryksessäni liittyen erilaisiin aiheisiin. En ollenkaan koe, että huokuisin mitenkään ajatusten syvyyttä. 

Kuitenkin, kohdattuani tällaisen peilin, olen nyt alkanut ajattelemaan, että kenties asiat, joista olen kiinnostunut, ovat sellaisia, joita lähestyn syvällisellä ajattelutavalla. Sen takia minussa saattaa joskus heijastua myös sellainen piirre ulospäin, koska pohdin itseäni kiinnostavia asioita hartaasti. 

Tällaisen ajatusprosessin minulle tarjosi myönteinen uusi peili, joka sai minut oivaltamaan jotain uutta itsestäni. Hänelle näyttäydyin syvällisesti ajattelevana ihmisenä, ja pohtimalla tätä peilattua piirrettä, onnistuin löytämään sen havaitun puolen myös itse omasta persoonastani. 

Esimerkiksi tällä tavoin myönteiset peilit saavat meidät oivaltamaan ja löytämään uutta itsessämme. Näihin myönteisiin peileihin kelpaa katsella, ja sellaisia meidänkin olisi hyvä olla toisillemme tässä maailmassa. 

Siina

Osa meistä kokee tunteita voimakkaammin – Vahva tunneherkkyys voi näkyä näillä kolmella tavalla

Osa ihmisistä on alttiimpia kokemaan tunteitaan voimakkaammin kuin muut. Tunteet tuntuvat mielen lisäksi myös kehossa vahvana, kokemus voi jäädä resonoimaan pitkäksi aikaa. Tunnehaavoittuvuuden yksilölliset erot voivat olla hyvin suuria ja siksi toisen ihmisen kokemuksen ymmärtäminen voi olla hyvinkin vaikeaa. Tunnehaavoittuvuuteen vaikuttavat geneettiset tekijät ja kasvuolosuhteet. Joskus voi myös olla, että ihminen on elänyt hyvän ja turvallisen lapsuuden, mutta geneettinen alttius on niin voimakas, ettei turvallinen ympäristökään ole voinut suojata tunnehaavoittuvuudelta. Vahvat ja vaikeat tunnekokemukset vievät paljon energiaa ja vaikuttavat ihmisen kokemukseen itsestään. Ikävä kyllä, tunnehaavoittuvalla ihmisellä on myös alttius tulkita toisen ihmisen ilmeitä ja eleitä negatiivisemmin kuin mitä toinen on tarkoittanut tai ajatellutkaan. Siksi vahvoista tunteista kärsivän on hyvä opetella myös haastamaan tulkintojaan. Kaikki ajatukset eivät ole totta. Tunnehaavoittuvuus liittyy vahvasti myös joihinkin diagnooseihin, näitä ovat mm. ADHD ja epävakaa persoonallisuushäiriö. Kukaan ei kuitenkaan ole tuomittu kärsimään kipeistä tunteista, koska kokemukseen voi vaikuttaa.

Tunnehaavoittuvuudella tarkoitetaan yleensä erityisesti kolmea seuraavaa asiaa:

1.Tunteet heräävät herkästi ja pienistä asioista (sensitiivisyys)

2. Tunnereaktio on voimakas (intensiivisyys)

3.Tunteiden laantuminen on hidasta (tunnereaktio voi kestää useiden päivien ajan)

Tunneherkkyyttä voidaan ajatella myös janana, jolle jokainen meistä sijoittuu. Vaikka et itse olisikaan tunneherkkä, on tärkeää vahvistaa ymmärrystä läheistä kohtaan, joka kärsii siitä. Myötätunto ja toisien tunteiden hyväksyntä ovat tässä tärkeässä asemassa. Itsemyötätunto on tärkeää myös henkilölle, joka kärsii tunnehaavoittuvuudesta.

Tunteiden haavoittavuuteen liittyy usein pelko hylätyksi tulemisesta. Tunnehaavoittuvan ihmisen se voi saada jopa välttelemään ihmissuhteita, joka ei ole koskaan hyvä asia.

Tunnehaavoittuvuuteen voidaan onneksi vaikuttaa. Marsha Lineheanin kehittämä dialektinen käyttäytymisterapia ja sen monet sovellukset ovat mainio tapa oppia ymmärtämään omia tunteitaan ja säätelemään niitä. Keskeistä hoidossa ja ryhmissä on vahvistaa läsnäolotaitojaan, oppia uudenlaisia vuorovaikutustaitoja ja harjoitella ahdistuksensäätelyä. Tunnehaavoittuvuus ei kokonaan lähde ihmisestä, mutta sen kanssa voi oppia elämään niin, ettei se aiheuta kohtuuttoman paljon kipua.

Terapeutti-kouluttaja-tietokirjailija Marika Rosenborgin uusin teos ”Varmistelusta vapauteen” julkaistiin elokuussa 2024. Rosenborg on syventynyt työssään muun muassa erityisherkkyyden teemoihin. 

Tämä teksti on julkaistu aiemmin Hidastaelamaa.fi -sivulla

Erityisherkkä ikääntyy. Miten meihin suhtaudutaan.

 Jäsenen blogikirjoitus:

Miten meihin ikääntyviin suhtaudutaan? Eläkeläisiin, joita on suurin osa plus/yli 65-vuotiaista suomalaisista. Mitä porukkaa meidän ajatellaan olevan...

Ei olla minkäänlainen yhtenäinen porukka ollenkaan. On ikähaitariakin monta kymmentä vuotta. Voisi puhua varhaisvanhuudesta (jossa itse nyt ajattelen olevani), keskivanhuudesta ja myöhäisvanhuudesta. Kuulostaapa omituiselta… Kuitenkin jos vanhuuteen lasketaan kuuluvaksi noin ikävuodet 65-112, niin onhan se vain pitkä ajanjakso. Eikä olla samalla viivalla 65-vuotias ja se 112-vuotias, joita heitäkin jo löytyy. Tosin ennusteet sanovat, että eliniänodote suomalaisilla on laskemassa.

Joku kuuskymppinen voi siis olla kremppainen, joku taas täysin terve. Jollakin on jo muistihäiriötä kun taas toisella niitä ei tule koskaan. Moni tekee työtä edelleen, joku taas on jo muiden avun varassa. Todella heterogeeninen joukko on tämä ikääntyneiksi tai vanhuksiksi, senioreiksi kutsuttu ihmisryhmä.

Meitä erityisherkkiä on viidesosa tästä ryhmästä. Me koetaan moni asia syvemmin, ja moni asia kolahtaa, vaikuttaa eri tavalla meissä. Aistimme ilmapiirejä, tunnelmia ja tuoksuja, vivahteita tarkemmin kuin muut. Yliviritymme liiasta. Ja monia haasteita tulee hissun kissun; lääkärikäyntejä terveyskeskuksissa, luopumisia, pienemmillä tuloilla pärjäämistä. Voimia tarvitaan eri tavalla kuin aiemmin. Elämä voi tulla haastavammaksi. Ja se miten yhteiskunta ja muut ihmiset suhtautuu meihin, sen erityisherkkä kyllä aistii oikein hyvin.

- No, kannattaako sitä ikääntynyttä mammaa enää niin tutkia tutkia, ja laittaa leikkausjonoon kun on nuorempia pitkä jono odottamassa. Siinä jonon tukkeena se on monessa muussakin, ei ruuhka-aikaan pitäisi tulla kaupungille, hitaita kun ovat. Ja onko ikääntyneemmän mielipiteellä niin paljon enää merkitystä ylipäätään? Niillähän jo muisti pätkii ja ajatukset ovat jostain menneisyydestä, ei niillä ole enää virkaa. Ehkä näin. Tai sitten ei.

Vaikea sanoa mitä nuoret ajattelevat vanhoista tänä päivänä. Jotenkin koen itse että paljon menee hukkaan jos ei kuunnella meitä. No onhan valtionpäämiehet ja tieteen edustajat, uskonnon edustajat usein vanhoja. Siinä oiva esimerkki että kyllä kokemuksella on arvoa ja merkitystä. Kyllähän vaikka edellinen presidenttimme Sauli Niinistö oli ja on hyvin arvostettu presidenttinä ja ihmisenä. Ja emerituspiispa Irja Askolaa kuunneltiin ja arvostettiin ja edelleen arvostetaan. Tiedemiehet viisastuvat aina vain vanhetessaankin, ajatellaan nyt vaikka avaruustähtitieteilijä Esko Valtaojaa. Näitä esimerkkejä on vaikka miten paljon, meillä ja maailmalla.

- Pistää miettimään. Jos viisaus jalostuu entisestään vanhenemisen myötä, niin eiköhän se tee sitä meillä kaikilla. Sillä naapurin mummolla, ja sillä jo ikäihmistyökaverilla. Kyllä! Tjaa, riippuu nyt toki ihmisestä. Viisaus karttuu kun sitä kartuttaa. Kuuntelee muita ihmisiä, lukee, harjoittaa osaamisaluettaan edelleen. Ihan kuin se fyysinen kuntokin karttuu kun sitä kartuttaa. Ja mielen hyvinvointi niin ikään.

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Jospa me ikääntyvät erityisherkät koitetaan löytää niitä kaikkein parhaita ominaisuuksiamme, ja käyttää niitä. Saa keskustella syvällisiä, mutta ei muita neuvomalla silloin kun neuvoja ei haluta.. Omat rajat on hyvä pitää, siinä tekemisessä, että jaksaa. Sillä opettaa muitakin, omalla esimerkillään. Aisteistaan muuten saa nauttia täysillä, se tekee niiin hyvää; kahvin tuoksu, metsän tuoksu, tai viljapellon. Kaikki tuo huumaavan kaunis luonto ja mikä on kohta taas ihan erityisenä väriloistona ympärillämme. Luonnon äänet, musiikki  ja muut kaikki ihanat äänet. Herkistä korvista on toden totta iloakin. Nautin itse syysiltoina myös  ASMR:stä. Ne pienet äänet kutittavat korvia ihanasti. Pienet asiat ovat helpolla saavutettavissa, voimaannuttavat ja auttavat jaksamaan.

Tämä maailmanaika tarvitsee paitsi viisaita niin ihan erityisesti empaattisia, myötätuntoisia ihmisiä. Meitä erityisherkkiä. Empatiaa saa käyttää suruttomasti, rajattomasti, kaikkialla, syteen tai saveen, niin rohkeasti käyttää. Rohkeasti herkkänä näyttää ja käyttää.

Nimittäin niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. 'Huudetaan' siis ystävällisesti, empaattisesti, arvostavasti, rakastavasti. Ja metsä vastaa samalla mitalla.
Näinköhän? - Mitäpä ajattelet vertaiseni ikääntyvä erityisherkkä?

Merja Korpisaari

HSP kokemusasiantuntija, keskusteluryhmän vetäjä

Luen myös sarjan aiemmat blogipostaukset:

Erityisherkkä ikääntyy.

Erityisherkkä ikääntyy. Elonsiivous.

Erityisherkkä ikääntyy. Keho ja mieli.

 

Lue myös Lauran kirjoitus Mieleenpainuvasta kesästä.

 

 💙💙💙

 

 

Sisäistä päänsilitystä

 

Viime aikoina olen pohtinut paljon sisäisen puheen merkitystä. Tuossa eräänä aamuna havahduin kahvia hörppiessäni näkökulmaan aiheesta, jota en ole aiemmin tullut niin ajatelleeksikaan.

Tuijottelin ulos vanhan kotitalomme ikkunasta, rapsuttelin pöydällä pötköttelevää Pilli-kissaa (kyllä, meillä saa kissat olla pöydällä...) ja höpöttelin sille kaikenlaista hellittelevää supatusta. Kuten aina.

Hukutan kissani hellyyteen, haleihin ja pusuihin. Juttelen niille aina (paitsi, jos on oltu tuhmia) rakastavasti ja lempeydellä. Voin sanoa, että “mami rakastaa” vaikka sata kertaa päivän aikana, eikä se koskaan tunnu mitenkään liioittelulta.

Ihmisille onkin sitten paljon vaikeampaa osoittaa yhtä varauksetonta lämpöä. Saati itselle. Se tuntuu olevan huomattavasti vaikeampaa. Ainakin minulle. Ajattele, jos voisimme hitusenkin siitä rakkaudesta kohdistaa itseemme ja siihen, miten itseämme puhuttelemme! Se voisi tehdä ihmeitä. 

Liian usein herkkä kokee riittämättömyyden, erilaisuuden ja ulkopuolisuuden tunteita. Vaadimme liikaa itseltämme ja kun emme kykene täyttämään omia tai muiden meille asettamia odotuksia, seuraa siitä itsesyytöksiä ja pettymyksiä. Nuhtelemme ja arvostelemme itseämme. Päänsisäinen puheemme on armotonta.

Yhtä kaikki, jokainen, jolla on ilo ja onni saada elää yhdessä lemmikkinsä kanssa tietää, miten valtavan suuri merkitys sen (hänen) olemassaolo on arjessa, niin iloissa kuin suruissa. Saamme aitoa ja hyväksyvää läsnaoloa. Kelpaamme juuri sellaisena kuin olemme. Terapioimme toinen toisiamme. Ja se on valtavan tärkeää.

Voisimmeko joskus myös samalla, kun silittelemme kissan suloisen pehmoista turkkia sulkea silmämme ja ajatella samalla silittävämme itseämme lempeästi ja myötätuntoisesti? Olemme sen ansainneet.

Lämpöisin terveisin,

Pia-Maria Ahonen

(Catrovert = viihtyy paremmin kissojen kuin ihmisten parissa)

PS. Sydänlämpöinen kiitos mahdollisuudesta jakaa ajatuksia Rohkeasti herkkä -blogiin! Olen 45-vuotias herkkä, kolmen kissalapsen äiti, vaimo ja vanhan talon asukas. Toteutan omassa työssäni, pienessä Balanssia-yrityksessäni palveluitani herkkyyden ehdoilla; sitä kunnioittaen ja arvostaen sekä haasteet tiedostaen.

Lisää ajatuksiani voit lukea Balanssia Erityisherkän Elämään -blogistani: https://www.balanssiapia.fi/posts.

Nuorten sarjispajassa keväällä syntyneitä sarjakuvia

 

Sarjispaja kuuluu 16‒29-vuotiaille HSP-nuorille suunnattuun toimintaan. Sarjakuvapajassa tutkitaan erityisherkkyyttä sarjakuvan keinoin jokaisen omasta näkökulmasta.

Osallistujat kokoontuvat Zoom-videoyhteydellä 1,5 tunniksi kerrallaan viitenä torstaina ajanjaksona 31.10.‒28.11.2024 klo 18.00‒19.30.  

Tunnilla tehdyt sarjakuvat jaetaan sarjispajaa varten perustettuun WhatsApp-ryhmään.

Ilmoittaudu sarjakuvapajaan sähköpostiosoitteeseen susanna.sihto@erityisherkat.fi. 

Mieleenpainuva kesä

 

Kesä kääntyy jo syksyksi. Tämä on hyvä hetki summata mennyttä kesää. Minulle tämä kesä on ollut erityisen mieleenpainuva. Olen toki nauttinut aiemmistakin kesistä kovasti. Työssäni minulla on ollut mahdollisuus pitää yli kuukauden kesäloma, mikä on luonut hyvän mahdollisuuden virkistyä ja levätä. Tämä kesä on ollut kuitenkin erilainen. Erityisherkän tyypilliset piirteet nähdä ympärillään kauneutta, havainnoida ympäristöä intensiivisesti ja prosessoida asioita syvällisesti ovat korostuneet.

Olen tunnistanut itseni erityisherkäksi 2010-luvulla luettuani Elaine Aronin kirjan Erityisherkkä ihminen (2013) niin kuin monet muutkin. Minulla on kuitenkin kestänyt varsin kauan ymmärtää, että tähän hermostolliseen ominaisuuteen liittyy hyviä ja voimaannuttavia erityispiirteitä. Yritin pitkään olla kuin normi-ihmiset ja pidin erityisherkkyyttä pelkästään haitallisena ominaisuutena.Tänä kesänä olen aivan erityisesti löytänyt erityisherkkyyden positiiviset ja elämääni rikastuttavat piirteet.

Luonto on ollut minulle aina tärkeä ja se, että ihminen on osa luomakuntaa, suurempaa kokonaisuutta, on ollut itsestään selvyys. Tänä keväänä ja kesänä minulla on ollut erityisen vahva aistikokemus luonnossa tapahtuvista muutoksista kevään vaihtuessa kesään ja nyt kesän vaihtuessa syksyyn. Olen seurannut tarkasti kevään heräämistä, kasvien heräämistä talvilevosta, niiden kukintaa ja kasvua kesällä, lintujen muuttoa Suomeen ja niiden pesinnän onnistumista sekä eläinten touhuja pihapiirissä. Olen seurannut päivän pituuden vaihtelua sekä sääoloja. Luonnossa tapahtuvat pienet asiat ovat ilahduttaneet minua aivan erityisesti. Jollain tavalla erityisherkän havainnointikyky on erityisellä tavalla terävöitynyt.

En osannut odottaa näin suurta muutosta jäädessäni keväällä eläkkeelle. Olin varsin hyvin valmistautunut eläkkeelle jäämiseen, miettinyt erilaista tekemistä ja sopinut itseni kanssa, mitä asioita haluan tehdä heti jäädessäni pois työelämästä. Olen aina ollut varsin työorientoitunut ja työllä on ollut minulle suuri merkitys. Tämän vuoksi eläköityminen jännitti. Vaikka olin hyvin valmistautunut, en arvannut, että eritysherkkyys muuttuisi vahvaksi voimavaraksi, kun se saa tällä tavalla tilaa tulla esille.

Toinen merkittävä havainto uudesta elämänvaiheestani on aikaisempaa suurempi vapaus kuunnella kehoa ja mieltä, suunnitella päivänsä ja tekemisensä sen mukaan. Erityisesti olen nauttinut hitaista aamuista lehteä lukien ja aamupalaa syöden. Olen aina tykännyt liikunnasta ja urheilemisesta, mutta töiden takia joutunut keskittämään liikuntaharrastukset arki-iltoihin. Nyt, kun voin vapaasti suunnitella päiväni, olen voinut liikkua silloin, kun se keholleni parhaiten sopii. Minun kohdallani se tarkoittaa usein miten aamupäiviä, jolloin päivä on vasta alullaan. Ajankohdan lisäksi saan liikkua tavalla, mikä sillä hetkellä sopii parhaiten keholleni ja mielelleni. Liikkumisen riemu on saanut ihan uuden merkityksen.

Kesällä ei ole ollut minnekään kiire vaan aikaa ja vapautta on ollut runsaasti. Työhön liittyvät haasteet ja mahdolliset murheet, jotka ovat aikaisemmin kuormittaneet mieltä, ovat olleet poissa. Tämä kaikki on antanut myös tilaa intensiivisemmälle läsnä hetkessä -ololle. Olen viettänyt monia mukavia hetkiä läheisteni kanssa kuunnellen ja jutellen niin arkisista kuin syvällisemmistäkin asioista. Olen kokenut suurta yhteyttä läheisiini. Kesän kääntyessä nyt syksyyn olen vakuuttunut erityisherkkyys-ominaisuuteni mahtavista positiivisista puolista. Näiden mietteiden siivin odotan hyvillä mielin, mitä syksy tuo tullessaan.

Laura

Olet liian herkkä!

Onko sinulle tuttu tokaisu? Minä ainakin olen erityisherkkänä siihen seinään törmäillyt. 

Usein herkkyyttä käytetään lyömäaseena silloin, kun turvattomassa vuorovaikutussuhteessa yritetään tuoda esiin toiveita, tunteita, odotuksia tai omia rajoja. Tavoitteena on kuulluksi tuleminen, suhteen parantaminen sekä tasavertaisuus ja silti lopputulos voi olla hyökkäys, mitätöinti, vastuun karttaminen, vihamielisyys tai mykkäkoulu. 

Niin, ja ”sä oot ihan liian herkkä!” 

➡️ Koska et kestä, että sulle sanotaan MITÄÄN! 

➡️ Koska aloit ITKEÄ! 

Puretaanpa tätä hieman. 

Entä jos kyse ei olekaan liiallisesta herkkyydestä, vaan järki-ihmiseksi itseään kutsuvan omista, maton alla piilossa lepäävistä käsittelemättömistä tunteista. 

Voisiko ollakin niin, ettei vannoutunut järki-tyyppi pystynyt siinä kohtaa asettumaan toisen asemaan? Ei löytänyt itsestään empatiaa? Toimi ja puhui ajattelemattomasti? Ei ottanut vastuuta omasta osuudestaan vuorovaikutuksessa? 

Kaikissa meissä on herkkyyttä. Kaikilla meillä on tunteita. Usein tiukka järki-ihminen ei vaan ole, tai uskalla olla niistä tietoinen. Ne on vaikeina tukahdutettu näkymättömiin, ja ne purskahtelevat käsittelemättöminä esiin esimerkiksi toisen ihmisen tunteiden kohtaamisen vaikeutena. 

Ja sitten se itku. Kysynpä vaan mitä haittaa siitä on? 

Itkeä voi vaikka surusta, pettymyksestä itseensä tai muihin, ikävästä, hylkäämisen pelosta, yksinäisyydestä, fyysisen tai psyykkisen väkivallan tai sen uhan pelosta, rakkaudesta, kaipuusta, onnesta, ilosta, ylpeydestä… 

Kyllä tänne kyyneleitä mahtuu, eivätkä ne ole itkemättömiltä pois! 

Lopuksi: Herkällä on usein uskallusta tuntea ne vaikeimmatkin tunteet – rohkeaa, sanoisin. Herkkä elää monesti täydemmin kaikkien aistiensa kautta – syvempää, aistillista, läsnäolevaa. Herkältä ei puutu myötätuntoa, kykyä eläytyä ja ymmärrystä muidenkin tunnetiloista – tarpeen melko monissa työtehtävissäkin. 

Lempeydellä Heli – ylpeästi herkkä

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Naiseuden voima -blogissa. 

 ~~~

SunAskeleita | Heli Heikkilä 

Instagram

SunAskeleita/Heli Heikkilä tarjoaa yhdistyksen jäsenille jäsenalennuksia. 

Erityisherkät X Ohjaamojen Onni

 

Ohjaamojen Onni tarjoaa maksutonta tukea 18-29 -vuotiaille Suomessa sekä yksilöllisesti että ryhmämuotoisesti. Koska HSP Suomi ry:llä on vielä tämän vuoden 2024 ajan käynnissä HSP Nuoret aikuiset -hanke, päätimme Vantaan Ohjaamon kanssa yhdistää voimamme.

Kävin Vantaan Ohjaamolla perjantaina 16.8. pitämässä yhteistilaisuuden Onnin työntekijän kanssa. Tilaisuuteen osallistui neljä nuorta aikuista, joiden kanssa teimme harjoitteita, mm. kuvien kirjoituksia, ja erityisherkkyystestit, söimme herkkuja sekä keskustelimme erityisherkkyyden teemoista. Näiden nuorten aikuisten kanssa juttua riitti, ja yleinen kokemus päivästä oli, että erityisherkkien kanssa on mukavaa keskustella pienessä ryhmässä. Myös HSP Nuoret aikuiset -hankkeen ryhmätoiminta on usein pienimuotoista, jotta osallistujille mahdollistetaan turvallinen ja rauhallinen ilmapiiri.

Minulle jäi päällimmäisenä mieleen tästä tilaisuudesta vertaistuen merkitys. Yhdistyksellemme on tärkeää, että jokaisella on paikka, jossa tulee hyväksytyksi omine piirteineen.  Kun nuoret jakoivat kokemuksiaan erityisherkkyydestä, muut nyökyttelivät päätään samaistumisen merkiksi. Myös minun oli helppoa tunnistaa itseni muiden kokemuksista.

Moniammatillinen yhteistyö erilaisten tahojen kanssa on todella tärkeää, ja tästä yhteistilaisuudesta Vantaan Ohjaamon Onnin kanssa jäi todella positiivinen tunne. Olemmekin pohtineet mahdollisuutta järjestää samalla rungolla vastaavia tilaisuuksia muihin Ohjaamoihin - niitä kun on valtakunnallisesti ympäri Suomea.

Muistutan myös, että HSP Nuoret aikuiset -hankkeen kaveripalveluun voi vielä ilmoittautua! Jos siis kaipaat vertaistukea erityisherkkyyden teemoihin, ilmoittaudu mukaan verkkosivuiltamme löytyvän ohjeen kautta.                                                             

Emma Mäkelä

Toiminnanjohtaja ja hankekoordinaattori

HSP Suomi ry

 

💙💙

8 vinkkiä erityisherkälle miehelle

1. Ota selvää erityisherkkyydestä ja tee testi. Omalla kohdalla ”valaistuminen” tapahtui noin 35-vuotiaana ja onneksi edes silloin. Tuntui kuin suuri taakka olisi lähtenyt harteilta ja pystyin alkaa rakentaa omanlaistani elämää tukevammalle perustalle. Lämmin suositus.
2. Etsi kaltaisiasi ja ennen kaikkea hommaa vertaistuki-herkkis. On todella huojentavaa päästä jakamaan fiiliksiä ja saamaan tukea tähän monivivahteiseen settiin. Suuri helpotus, kun voi puhua sellaiselle henkilölle, jolle ei tarvitse selitellä mitään.
3. Hommaa vastamelukuulokkeet töihin, kotiin, matkoille, ihan mihin vaan. Tulet kiittämään ostoksesta itseäsi 🙂
4. Järkkää itsellesi omaa aikaa, aikaa rauhoittumiselle, ihan joka päivä tai niin usein kuin haluat. Tämän jälkeen jaksamisesi hyppää ihan uudelle levelille. Jopa alle puoli tuntiakin päivässä auttaa jo kummasti. Kannattaa kokeilla.
5. Hakeudu sellaisten ihmisten seuraan, jotka edistävät hyvinvointiasi. Olen kuullut usein: ”Älä oo tommonen neiti!” tai ”Ootko sä kusipää?” tilanteissa (alkoholi liittyy usein näihin) joissa juhlitaan ja joissa tulee paljon aistitykitystä. Väsähdän niissä todella nopeasti, ylikuormitun ja haluan vetäytyä omaan rauhaan. Jostain kumman syystä se koetaan uhkana tai töykeänä käytöksenä. Nykyään osallistuin vain harvoin karkeloihin, joissa altistun kuormitukselle. Myrkylliset ihmissuhteet viskaa äkkiä romukoppaan!
6. Nauti vahvasta intuitiostasi ja kyvystä nähdä ja kokea maailma syvemmin. Tältä pallolta löytyy lukuisia loistavia juttuja, jotka sopivat herkkiksille. Itse puran luovuuttani kirjoittamiseen ja musiikkiin.
7. Etsi rauhassa itsellesi sopiva työ ja ole rohkea hyppäämään sopimattomasta pois. Takaan, että se kannattaa. Joskus oikean homman ja uran löytäminen voi ottaa aikaa, mutta sen eteen ole valmis tekemään töitä. Onnistut kyllä!
8. Luonto auttaa ja parantaa nopeasti. Itselläni veden äärellä oleilu on ihan parasta rauhoittumista. Jos mahdollista, niin nauti luonnosta päivittäin.

Ole rohkeasti oma itsesi ja kuuntele kehoasi ja intuitiotasi. Sinussa on enemmän voimaa kuin uskotkaan. Moni vinkeistä soveltuu kenelle tahansa! Positiivisia fiboja kaikille 🙂

Antti Paajanen

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Arctic sensitivity -blogissa. 

Instagram

Erityisherkkä ikääntyy. Keho ja mieli.

  Jäsenen blogikirjoitus:

Me erityisherkät olemme kokonaisvaltaisia. Mieli vaikuttaa kehoon ja keho mieleen. Nämä tuntuvat joskus olevan aivan melkein yhtä. Paha mieli voi altistaa jopa flunssaan sairastumiselle tai jännitys saa vatsan sekaisin. Stressistä laukeaa migreeni. Näinhän se on usein kaikillakin ihmisillä.

Erityisherkän keho voi olla herkempi vastaanottamaan mielen muutoksia. Ikääntyessämme ainakin tällaiset tuntuu selvästi, aivan kuin ilmanpaine tai sään muutoksetkin. Sieltä ja täältä kolottaaa kun saderintama lähestyy. Reumaattiset kivut silloin myös pahenee ja pää voi olla outo ja sumuinen....

Erityisherkkä aistii ja kokee syvästi, virittyy ja ylivirittyy, väsyy. Ikääntyessä nämä ominaisuudet tuntuvat voimistuvan, ainakin niin olen itsessäni huomannut, ja muiltakin herkkiksiltä kuullut. Kun aistitietoa, ihmisten tunnetiloja ja huolia, ottaa vastaan paljon, tarvitsee paitsi mielelle lepoa, niin myös fyysistä palautumista. Mielen rasitukset kun väsyttävät fyysisestikin.

Moni erityisherkkä kantaa ihan ylimääräisiäkin huolia harteillaan. Niin minäkin. Huoli läheisistä, huoli maailman tilanteesta, huoli omasta terveydestäkin, syystäkin. Miten täs nyt vielä jaksaa, kun on tuota ja tuota kremppaakin, eikä ne parempaan mene. Huolestuneisuudelle on yleensä siis syynsä. Joskus on huolestunut ilman syytäkin. - Onko siitä tullut kuin toinen luonto? Jauhaa asioita loputtomiin. Surukin on voinut jäädä päälle, ja ilmenee sitten huolestuneisuutena.

Stressi aiheuttaa jatkuvaa huolestuneisuutta. Nähdään uhkia, sen sijaan että nähtäisiin mahdollisuuksia. Niin tuttua. Muuten, jotkut lääkkeetkin voivat lisätä huolestuneisuuden tunnetta. Siksi on hyvä selvittää, jos tällaista on huomannut, voiko lääkkeen vaihtaa toiseksi.

Hyvä on selvittää muutenkin, mikä on huoleni syy, ja voinko vaikuttaa ja jos, niin miten.

 Maailman ja yhteiskuntamme tilanne huolettaa meitä vastuuntuntoisia ja arvotietoisia erityisherkkiä. Kun on aikaa seurata uutisia enemmän, eläkkeellekin jäätyä, tuota huolten vuorta on helppo kasvattaa. Paljon onkin puhuttu yhdistyksemmekin piirissä, miten paljon niitä uutisia kannattaa seurata. Itse luen uutiset iltasella, en vielä aamulla. Aamulla kun on muutakin tekemistä ja voi aamun rauhoittaa muuhun ja päivään valmistautumiseen.

Mikä huolestuneisuudelle altistaa, jopa ahdistukselle ja masennukselle, on nuo usein juurikin iän myötäkin tulevat erilaiset sairaudet ja erityisesti kivut. Kun kipu on jokapäiväinen, no tietenkin silloin on hyvä tutkituttaa mitä se on, kipuhan on signaali jostakin. Mutta usein joudumme sitten myös elämään kivun kanssa, jokapäiväisesti. Se jos mikä vaikuttaa mieleen. Kipuunkin voi onneksi vielä jollain lailla vaikuttaa.

Kipu väsyttää, ja siksi lepoa tarvii enemmän ja silloin kannattaa levätä. Monesti se on näin varsinkin tules-vaivoissa; ensin lepo, sitten liike, ja viimesijaisesti tarvittaessa lääke. On olemassa monia tapoja liikkua: muiden kanssa, vedessä, kesällä auringossa puistossa, tai sitten etäjumppailla rauhassa kotona. Muiden kanssa liikkuminen on usein hauskaa, liikunta sujuu kuin vettä vain.

- Tässä tuleekin se, että vaikka olisi introverttikin, on muiden seurakin niin tosi tärkeää. Ei yksin voi hullutella kuin muiden kanssa:) Niin ehkä kissojen kanssa tai no mähän puhun jopa peikonlehdillenikin.. Mieli kohenee muiden seurassa, jos saa vielä nauraa yhdessä niin oi, kyllä se vaikuttaa niihin kropan raihnoihin melkein yhtä paljon kuin se jumppa. Ja kun keho voi paremmin, voi mielikin paremmin, ollaan hyvässä kierteessä silloin.
Mielen harjoituksilla; kohdata asioita, hyväksyä se mikä hyväksyä pitää ja vaikuttaa siihen mihin voi, voi kohdata kipuakin ratkaisukeskeisesti.  Pienet asiat usein merkitsevät. Myös pienet muutokset ruokavaliossa, kuten proteiinitasapainon löytäminen, usein lisäävät hyvinvointia.

Ks. harjoituksia rentoutumiseen esim. www.Mieli.fi Myös www.kivunhallintatalo.fi sivuilla löytyy ohjeita. Monia kursseja on tähän kivunhallintaan mielen kautta, katso myös sivuiltamme www.erityisherkat.fi yhteistyökumppaneidemme ja yritysjäsentemme järjestämiä kursseja.

 

Sanotaan usein näin, että kroppa vanhenee mut mieli pysyy nuorena. Tällä tarkoitetaan useinkin elämänhalua, nuorekasta tapaa ajatella, tällä tarkoitetaan että tunteet on ne samat kuin ennenkin. Ehkä.

Mutta ei meinaa toi kroppa pysyy perässä, eikä tapahtumien, omien/tuttavien lastenlasten, ja ajankin perässä, suree moni.

- Luopumaanhan sitä joutuu paljosta, jos monista läheisistäkin jo ja rakkaista lemmikeistä joskus, myös siitä mihin ennen pystyi ja enää ei.  Tässä tullaan meidän ominaisuuksiimme, jotka vie aina eteenpäin; luovuus, intuitio ja arvomaailmamme merkitys. Asioita voi käsitellä ja uutta voi löytää.

 

Ennenkaikkea vertaistuki niin krempoissa, surussa, luopumisessa, ja tässä erityisherkkyydessäkin on eliksiiri, mikä voitelee sielua ja hoitelee kipujamme. Auttaa hyppäämään oravanpyörästä mihin milloinkin ollaan jouduttu, niin kivahan se on hölkätä omassaan, mutta sitä parempi hypähtää sieltä pois ja rauhoittua hetkeksi. Myötätunto, sen saaminen ja antaminen, syvälle käyvät keskustelut pitävät meidät rohkeina ja itseämme arvostavina erityisherkkinä. 

Etsi ja löydä itsellesi sopiva hsp -vertaisryhmä, ks. www.erityisherkat.fi 

Monella paikkakunnalla on ryhmä tai ryhmiä, ellei, niin ainakin etäryhmään pääset eli netin kautta.

💙💙💙

Ehkä parasta vanhenemisessa, minun mielestäni ja paradoksaalista kyllä, on se, että ihan jo tuo kroppa, juurikin ne raihnat pahalaiset, pakottavat hiljentämään, hidastamaan. Ellei muuten ole vielä hidastanut. Kun hidastaa, huomaakin pienet yksityiskohdat taas paljon paremmin. Huomaa, aistii ja kokee enemmän ja syvemmin, vähemmällä. Ja sitä pysähtyy myös kuuntelemaan itseään, ja toista ihmistä. Löytää uutta. Ehkä jotakin ihan omaa, jota ei ennen ole ollutkaan? Läpi elämän voi löytää uutta niin itsessään kuin ympäristössään.

Lähden ulos puistoon ja istun penkille. Viereeni istahtaa pian toinenkin. 'Onpa ihana sää'.  - Niin on! Tämä loppukesä tai onko nyt jo syksy.. on ihan parasta aikaa!

Kohta rientävät sorsat kilpaa uiden kohti, kas onhan mulla noita pullanmuruja mukana. Taivaalla purjehtivat valkoiset pilvet. Pieni onni on läsnä, ja se riittää.

 

Merja Korpisaari 

HSP kokemusasiantuntija, keskusteluryhmän vetäjä  

   

Tehtävä:

 
Kirjoita ylös: Mikä Sinulla on tänään hyvin? Onko Sinulla aihetta olla kiitollinen jostakin, jos, niin mistä?
(Näin minä pysähdyn joskus, vaikka ei olekaan aina niin helppoa hypätä sieltä huolten oravanpyörästään.)

 
Voit jakaa ajatuksesi alla kommenttikentässä! 

Linkkejä:

www.kivunhallintatalo.fi  

www.vertaistalo.fi

www.mieli.fi

www.erityisherkat.fi
 

Aiemmat blogikirjoitukset erityisherkän ikääntymisestä:  

Erityisherkkä ikääntyy. 

Erityisherkkä ikääntyy. Elonsiivous.

HSP miehet kokoontuivat Helsingissä

 

Sunnuntaisessa (11.8.) HSP miesten Helsingin kokoontumisessa meitä oli paikalla seitsemän. Tilakin on toki rajallinen, mutta seinät ovat venyviä, niin kuin moni meistäkin.

Agendana oli esittelykierros, kukin sai kertoa mitä halusi, ja vapaata keskustelua aiheesta miten kukin omanlaisuutensa on löytänyt ja kokee. - Tuo termi oli yhdeltä meistä, kun se erityisherkkyys -nimitys menee vähän maistelun puolelle, että olenko sitä, tai mitä mielikuvia se herättää.

On minulla herkkyyttä joillekin siitepölyille, mutta HSP:ssä minulla saattaa silmät vuotaa kun menen toisen suruun mukaan. Ihan tuntemattoman ja niin helposti, silmäni kyynelehtivät. Tosta ois hauskaa tarinaa, mut toinen kerta.

Moni meistä totesi, että kyllä naisten kanssa on ihan helppo puhua syvällisiä ja tunteita koskettavia asioita. Kuitenkin kun oli joskus esitetty ajatus myös miesten kesken keskusteluryhmästä, niin lähdin sitten mukaan sitä perustamaan. Kiitokset Susannalle ja Merjalle, sekä Joonakselle Oulun miesten ryhmän vetäjälle.

Me jatkamme kehittämistä. Tämä voi olla monen muotoista, sellaista kuin haluamme. Seuraava tapaaminen onkin vasta 8.9., matkustelun vuoksi. Yksi ehdotus keskustelun aiheeksi silloin on läsnä oleminen.

Juhani Brodkin

PS. Ryhmistä ilmoitellaan osoitteessa erityisherkat.fi. Seuraava Helsingin tapaaminen on 8.9. Oulussa pääsee miesten ryhmään 26.8.

 

Erityisherkkyys ja Heimojuhlat

 

Elokuun ensimmäisenä lauantaina Turun Raatihuoneella kokoontui noin 50 henkeä juhlimaan yhdessä erityisherkkien heimojuhlaa.

---

Lähdin liikkeelle Espoosta jo kello kahdeksalta. Leivoin edellisenä iltana pitsan jota mutustelin autossa aamupalaksi ajomatkan aikana. Saavuin Turkuun hyvissä ajoin, löysin parkkipaikan ja olin juhlapaikalla varttia vaille kymmenen. Prepattu aamupala mahdollisti mahdollisimman pitkään nukkumisen. En ole aamuihmisiä ja taatakseni edes kohtalaiset yöunet, olen oppinut valmistautumaan. Ja se onnistui!

Vanha Raatihuone ja Turun ihana jokimiljöö huokuvat historiallista fiilistä.

Vanha Raatihuone ja sen ympäristö ovat ihana miljöö. Rohkein askelin kapusin rappuset kolmanteen kerrokseen. En tiennyt yhtään mitä odottaa tulevalta päivältä.

Ilmoittauduin rappusten yläpäässä. Juhlasali oli avara. Noin kymmenen henkilön pöytäryhmät oli nimetty eri maiden tai kaupunkien nimillä, sillä olihan aamupäivän luento matkailuaiheinen.

Nappasin pöydältä kivennäisveden ja nautin vielä mukanani tuoman smoothien, sillä tiesin lounaan olevan vasta puoliltapäivin, joka oli omaan ruokarytmiini puolisentoista tuntia myöhemmin. Smoothie piti nälän hyvin kurissa ja oli oiva valinta.

Istuin tyhjänä olevan pöydän äärelle ja pian se täyttyi uusilla tuttavuuksilla. Oli ilahduttavaa huomata, että paikalle oli saapunut myös miehiä, sillä miehen herkkyys on yhteiskunnassamme vieläkin jonkinsortin tabu. Oli mielenkiintoista kuulla, missä vaiheessa elämää kukin oli ymmärtänyt olevansa erityisherkkä.

Juhlat alkoivat heimojuhlarauhan julistamisen merkeissä, mukaillen Turun perinteistä joulurauhan julistamista. Tämä loi juhlille lämminhenkisen aloituksen.

Sukelsimme sen jälkeen matkailun laineille. Innostava esitys valotti herkkisten matkailua. Kävimme myös pienryhmäkeskustelua matkustamisesta. Oli mukavaa jakaa kokemuksia. Esitys ja keskustelu vahvistivat ymmärrystäni sen suhteen, että miksi olen tehnyt matkusteluissa tiettyjä valintoja jo pitkän aikaa: taatakseni itselleni onnistuneen matkakokemuksen.

Lounas oli maittava ja eri ruokavaliot huomioon ottava. Sali täyttyi innokkaasta pulinasta. Meidän pöydässä keskusteltiin työurista. Kuulin inspiroivia tarinoita uupumuksesta, toipumisesta ja uusien urien etsimisestä, sen oman paikan löytämisestä työmaailmassa. Huomasin myös, että päivän aikana huolehdittiin juhlasalin ilmanlaadusta ikkunoita avaamalla. Se oli hyvä juttu!

Lounaan jälkeen jakauduimme ennakolta valitsemiimme toimintapajoihin. Oli valokuvausta, korujen tekemistä ja itse valitsin museokäynnin. Se reissu oli todella mielenkiintoinen. Oppaamme oli ihan super ja tunnin mittaisen kierroksen aikana kuulimme aimo annoksen Turun historiasta. Kuten aina museoissa ja uuden informaation äärellä, mieli väsähtää nopsaan.

Onneksi seuraavana oli vuorossa leppoisa kahvihetki. Pöytäseurueemme keskustelut syvenivät, vaikka tietysti erityisherkkien tapaan ne olivat alusta asti jo syvällisiä.

Päivä päättyi, noh tekisi mieli sanoa, leppoisaan bingoon 🙂 Mutta oikeiden rivien metsästys aiheutti jopa meissä herkkiksissäkin mukavaa jännityksen luomaa kuhinaa. Vaikka en itse voittanut, mistä olin luonnollisesti sangen hämmästynyt, bingo tarjosi hauskan ja rentouttavan päätöksen päivälle.

Heimojuhlat olivat kokonaisuudessaan antoisa kokemus, ja oli erityisen merkityksellistä tavata muita erityisherkkiä ja jakaa kokemuksiamme. Tapahtuma vahvisti yhteisöllisyyttä ja tarjosi arvokkaita oivalluksia herkkyyden kanssa elämisestä.

-Antti Paajanen

arcticsensitivity.fi

Instagram

Kirjoitus on julkaistu myös Arctic sensitivity -blogissa. 

Jos elät miellyttääksesi muita, kaikki tulevat rakastamaan sinua – paitsi sinä itse (Paulo Coelho)

Beige. Vaalean ruskehtava, se minä olin. Pysyin taustalla hillittynä ja annoin muiden loistaa. En koskaan kilpaillut valokeilasta. Olin neutraali, ja sillä tavoin hyvin yhteensopiva värikylläisten kanssa. Tietämättäni tuin ja vahvistin niiden olemassaoloa. Vedin puoleeni juuri heitä, jotka veivät tilaa uuvuttavuuteen saakka. Luulin olevani vääränlainen, ja hyväksynnän hakemisesta tulikin toinen kokopäivätyö. Yritin muuttaa itseäni ja miellyttää, olla se oikeanlainen. Yritin omalla jatkuvalla huolestuneisuudellani varmistella, että asiat järjestyvät. Miten ihmeessä kuvittelin, että minulla olisi sellaiset taikavoimat? Elin varautuen koko ajan pahimpaan, kunnes voimani pikkuhiljaa hupenivat enkä tiennyt enää itsekään kuka olin, mitä halusin. Uuvuin, elin pitkään sumussa elämääni suorittaen. Sain paljon aikaan, mutta elämästä oli kadonnut kaikki väri, merkityksellisyys.

Kunnes kuulin erityisherkkyydestä. Valot syttyivät. Matka kohti itseäni alkoi. Huomasin, että beigenäkin minussa on paljon sävyjä ja voimaa. Voin olla loputon hiekanruskeus Saharan kuivalla aavikolla, Pariisin idyllisessä katukahvilassa iltapäivän auringossa nautittu latte, tai modernisti harmaan kanssa yhdistetty muodikas greige vinyylilankku huvilan lattiassa. Ihanaa – ja pelottavaa. Mitä tapahtuu, jos en olekaan väritön ja mauton, jos en katoakaan taustaani? Hyväksytäänkö minut kokonaisena omana itsenäni?

Pikkuhiljaa uskalsin. En enää halunnut pienentää itseäni muiden odotuksia vastaavaksi. Aloin ymmärtää olevani yhtä arvokas kuin muutkin – ne, jotka säteilevät voimalla ympäristöönsä. Ymmärsin eläneeni koko elämäni kiireessä, sisäisessä rauhattomuudessa, pyydellen anteeksi olemassaoloani. Tein aina paljon, nopeasti alta pois ja heti kohti seuraavaa. Mihin minulla oli niin kova kiire? Seuraavaan suoritettavaan asiaan. Kohti hyväksyntää. Ymmärsin, ettei se löydy ulkopuolelta. Merkityksellisyys piileskelee matkassa, oman näköisessä elämässä – ei päämäärässä.  

Beige. Vaalean ruskehtava, se minä olen. Tänä päivänä uskallan olla myös vahvan purppuranpunainen, loistavan auringonkeltainen sekä herkän vaaleanpunainen. Kaikkea niitä ja paljon muuta. Kaikki yhtä tärkeitä.

Lempeydellä Heli

https://www.instagram.com/sun.askeleita/

Olen Heli, erityisherkkä terapeutti. Kuulin erityisherkkyydestä vasta täytettyäni 40, ja siinä kohtaa minulle kirkastui moni asia. Olin elänyt kuuntelematta ollenkaan itseäni ja omia tarpeitani. Sen jälkeen alkoikin oman näköisen elämäni polku tallautua välillä vapisevin askelin, kompastellen ja kaatuenkin, mutta silti edeten. Tänä päivänä en pelkästään näe valoa tunnelin päässä, vaan tunnen sen lämmön ja voiman polullani.

 Aito kohtaaminen ja kirjoittaminen ovat intohimojani! Kohtaaminen on läsnä työssäni lyhytterapeuttina ja urasparraajana. Kirjoitan hyvinvoinnista, erityisherkkänä elämisestä, riittävyydestä, voimaantumisesta ja kasvamisesta omaksi itseksi. Siitä miten matkan varrella eteen tulevista kivikoista, kannoista ja risukoista voi päästä eteenpäin nilkkojaan kovin pahasti runtelematta ja mistä tarvittaessa löytyy kyynärsauvat. Toivon, että voin tukea myös sinun askeleita kohti hyvinvointia.

Erityisherkkä kesällä

 

Heinäkuu on meneillään, ja tämä erityisherkkä toiminnanjohtaja on jo kesälomatunnelmissa. Kesään latautuu paljon odotuksia, joka voi varsinkin sosiaalisen median myötä aiheuttaa joissakin ihmisissä jopa ahdistusta. Varsinkin herkkänä minun on tärkeää muistuttaa itseäni, että kesä saa olla juuri sellainen kuin itse haluan. Tässä blogikirjoituksessa pohdin omaa suhdettani kesään ja annan näkökulmia erityisherkille liittyen kyseiseen vuodenaikaan.

Ihan tavallinen arki

Olen asettanut itselleni tavoitteeksi vähentää kesällä sosiaalisen median selaamista. Ihmiset jakavat someen elämän parhaita paloja, niin sanotusti kohotettua ja valikoitua todellisuutta. Ja mikäs sen ihanampaa - mielestäni jokaisella on oikeus jakaa iloaan myös muille. Olen kuitenkin huomannut, että jatkuva huippuhetkien seuraaminen Instagramissa ja Facebookissa saa aikaan fomon (fear of missing out) aktivoitumisen. Pitäisikö minunkin osallistua Provinssirockiin, Ruisrockiin ja kaikkiin muihinkin tarjolla oleviin festareihin? Minua ei erityisherkkänä erityisesti innosta lähteä metelin keskelle ihmispaljouteen jonottamaan Bajamajoihin. Silti omaa tavallisen hyvää ja arkista kesää tulee somen myötä liian usein verrattua muihin. Suosittelenkin varsinkin herkkiä ihmisiä muistuttamaan itseään siitä, että oma elämä saa näyttää ja tuntua ihan tavalliselta ja arkiselta.

Omaan kesääni on myös mahtunut niitä huippuhetkiä, ja olen iloinnut niistä. Kesällä olen tehnyt töitä tässä yhdistyksessä, ja onneksi pieni kesälomakin osuu kohdalleni heinäkuun puolessa välissä. Töiden lisäksi olen tavannut ystäviä, juhlinut ja käynyt Virossa rentoutumassa. Pyrin sisällyttämään arkeeni kivoja asioita vuodenajasta riippumatta. Kenties me pohjoisen asukkaat kasaammekin kesään liian suuret odotukset, ja unohdamme elää ja riemuita myös muina vuodenaikoina.

Herkkyys ei katso vuodenaikaa

Erityisherkkyys ei ole koskaan lomalla, ja jokaiseen vuodenaikaan liittyy omat haasteensa. Omalle hermostolleni kenties otollisin vuodenaika on syksy. Ilma on puhtaan raikas, aurinko paistaa vielä, mutta helle, siitepöly tai toisaalta pistävä pakkanen eivät häiritse elämää. Vaikka kesään liittyy paljon positiivisia mielikuvia, minut yllättää joka vuosi se, kuinka kesä kuitenkin häiritsee jonkin verran hermostoani.

Aurinko paistaa liian voimakkaasti ja liian lähellä, on vaikeaa istua tulikuumassa bussissa, asunto on liian lämmin, kesätuuli on liian voimakas ja aiheuttaa minussa ahdistusta. Olin eräänä tuulisena päivänä piknikillä ystävieni kanssa, ja täytyy sanoa, etten nauttinut kovinkaan paljoa. Kesällä ikään kuin kuuluu olla mahdollisimman paljon ulkona. Erityisherkkänä minulle on todella vaikeaa sietää voimakasta tuulta monta tuntia kerralla. Ja jos aurinko sattuu vielä paistamaan suoraan kirkkaalta taivaalta, on auringonpistos lähes taattu. Sometauon lisäksi olenkin asettanut myös tavoitteekseni kertoa ystävilleni siitä, miten eri sääolosuhteet vaikuttavat minuun ja miten asiaa voisi ottaa huomioon paremmin.

Omannäköinen kesä

Minusta on ollut suorastaan mukavaa tehdä töitä myös kesällä. Työpäivät tuovat elämään tietynlaista rutiinia ja turvallisuuden tunnetta. Valoisaa on niin pitkään, että mikään ei estä tekemästä erilaisia aktiviteetteja vielä työpäivän jälkeenkin. Myöskään väsymys ei paina samalla tavalla, koska auringonvalo lisää virkeyttäni - myönnettäköön, että kova helle myös väsyttää todella paljon.

En tiedä vielä kesälomasuunnitelmiani. Saatan lähteä maatapitkinmatkalle Eurooppaan, tai sitten pysyttelen Helsingissä ja nautin kotikaupungistani. Kannustan jokaista tekemään kesästään omannäköisen, ja varsinkin herkkiä ottamaan huomioon oman hermoston tarpeet. Vaikka kaveri jaksaisi hillua festareilla ja piknikeillä joka viikonloppu, sinun ei tarvitse tehdä samoin. Itsensä haastaminen epämukavuusalueelle on tärkeää, mutta epämukavuusalueella ei tarvitse olla koko ajan vain siksi, että sattuu olemaan kesä.

Ihanaa ja palauttavaa kesää kaikille!

Emma Mäkelä

Toiminnanjohtaja ja hankekoordinaattori, HSP Suomi ry