”I´m a highsensitive man, and I´m proud of it”

Toiminnanjohtajan blogikirjoitus:

Kolmannessa erityisherkkiä miehiä käsittelevässä kirjoituksessani käsittelen voimaantumista: tulemista enemmän tietoiseksi siitä, mitä olemme. Kyse on siitä, että erityisherkkyyden myötä ilmenevät elämän haasteet kääntyvät iloiksi ja vahvuuksiksi. Silloin erityisherkkyys on jotakin, josta voin miehenä olla ylpeä.

Tässäkin tekstissä kahden aiemman blogini tapaan virikkeen antajana on toiminut saksalainen psykoterapeutti Tom Falkensteinin miesten erityisherkkyyskirja (ruotsinnos "Den högkänslige mannen. Lär dig att använda din högkänslighet som en styrka"). Falkenstein avaa monia näkökulmia ja ohjeita erityisherkkänä olemiseen. Nämä eivät ole mitenkään sukupuolisidonnaisia. Samat omien rajojen tunnistamiset, ylivirittymisestä palautumisen muodot jne. pätevät tietysti keneen tahansa.

Sukupuoli rakentuu sosiaalisessa ja kulttuurisessa todellisuudessa. Se tulee näkyväksi arjen käytännön tilanteissa, joissa odotetaan miehiltä miestapaista toimintaa ja käyttäytymistä. Tämä tuntuu erityisherkästä miehestä ahtaalta ja ahdistavalta. Itse tunnistan ja reagoin voimakkaasti sukupuolisiin stereotypioihin, pinttymiin ja kaavamaisiin odotuksiin. Tulee halu päästä pois, jotta voi ainakin itselleen olla erityisherkkyystapainen.

Keskeistä onkin jonkinlainen identifikaatio eli sen tunnistaminen ja myös hyväksyminen, että olen erityisherkkä mies. En tarkoita tällä sitä, että asiasta tarvitsisi tehdä itselle sen suurempaa numeroa. Pikemminkin ydin on siinä, että itsetuntemuksemme täsmentyy ja hyväksymme sen, että vaikkapa verrattuna moniin miehiin, toimimme ja koemme eri tavalla. Ja että se on OK.

Pohdin sitä, pitäisikö olla miesten erityisherkkyysryhmiä. Pitkään joogan harrastaneena ja yleisissä ryhmissä käyneenä, esimerkiksi matalan kynnyksen äijäjoogaryhmät tuntuvat lähinnä huvittavilta. Ryhmien ytimen pitäisi olla miehen erityisherkkyydessä, ei miehenä olemisessa tai maskuliinisuudessa sinänsä. Näen vaarana ajautumisessa jonkinlaiseen luolamiesideologiaan, jossa tavoitellaan voimaantumisen keinona jotakin alkuperäismieheyttä. Erityisherkät miehet ovat elämänsä aikana kokeneet poikien ja miesten ryhmät vaikeina ja omaa olemistaan rajoittavina. Siksi ryhmäkokemuksen tulisi olla erityisherkkyys- ja sukupuolisensitiivinen. Ryhmäkokemus sinänsä on tärkeää vertaisuutena.

Miestutkimuksen keskeinen teoria on australialaisen R. Connellin esittämä hegemonisen maskuliinisuuden käsite. Sen mukaan miehet käyttävät valtaa suhteessa naisiin, mutta myös suhteessa miesten erilaisiin vähemmistöihin, kuten seksuaalisiin ja etnisiin. Me erityisherkät miehet olemme normimiesten ja heihin liittyvien kulttuuristen odotusten vallan alaisia, jopa uhreja. Identiteetin vahvistumisen kannalta tämän aukipuhuminen yhdessä on tärkeää. Sellaisten valtarakenteiden ja arkisten tilanteiden tunnistaminen, joissa tulee vaikkapa sivuutetuksi juuri sen takia, että on erityisherkkä mies. Sivuuttajina voivat olla naisetkin, kun he uusintavat rajoittuneita maskuliinisuuskäsityksiä.

Erityisherkän elämän matka on itsensä hyväksymisen polulla etenemistä. Se voi olla paljolti yksinäistä kokemista, tuntemista ja pohdintaa. Sydämen kompassina on kuitenkin varmuus siitä, että maailman on muututtava inhimillisemmäksi, erityisherkkyystodelliseksi murtaen samalla miehenä olemisen rajoittuneita käsityksiä. Ihmeeni on lähempänä kuin luulenkaan. Se olen minä.

Ich weiss irgendwo gibt's
Ein Wunder für mich
Es ist da, noch ganz klein
Doch es wartet auf mich.

Rosenstolz: ”Ein Wunder für mich”

Hannu Sirkkilä
HSP-Suomen erityisherkät ry:n toiminnanjohtaja

Kolmiosaisen miesten erityisherkkyyttä käsittelevän blogisarjan aiemmat kirjoitukset ovat luettavissa: 

Miehet erityisherkkyyskaapista ulos!

Erityisherkän miehen elämää

Erityisherkän miehen elämää

Toiminnanjohtajan blogikirjoitus:

Minulla oli lapsuudessa todella hyvä kaveri naapurissa. Pientä säätöähän siinä oli, koska hän oli veljiensä kanssa nahistelunhaluinen. Erään tällaisen episodin jälkeen isäni sanoi, että seuraavalla kerralla minun pitää alkaa tappelu ja antaa takaisin. Kun seuraava kerta tuli, hän pakotti aloittamaan tappelun. Kävelin kaveriani kohti, mutta luovutin, koska en halunnut tapella enkä siihen pystynyt. Isäni ei paljoa sanonut, mutta kaikesta näki, että hän oli hyvin pettynyt minuun.
Sellaista se on erityisherkän pojan elämä kohti aikuisuutta ja miehenä olemista. Koskaan ei ole sitä, mitä pitäisi olla. 

Suurimmat odotukset miehenä olemisesta ja miestapaisuudesta ovat tietysti korvien välissä. Mutta erityisherkkinä olemme virittyneet huomioimaan ympäristömme odotuksia, arvoja ja reaktioita. Siksi taipaleeni miehen elämisen polulla on sisältänyt epävarmuutta ja sen aistimista, miten toiset ovat enemmän miehiä tai jotenkin oikealla tavalla sitä.

Minulle on kuitenkin käynyt aika hyvin miehenä. Tämä siksi, että nykyisellä tietämyksellä olen läpi elämän ollut hyvin, hyvin elämyshakuinen ja jonkin siivun verran myös ekstrovertti. Siksi en ole ollut ”uloslyöty”, vaan orientoitunut osittain yksittäisiin kavereihin ja varsinkin sukupuolirajat ylittäviin yhteisöllisyyksiin. Samalla olen kuitenkin tarvinnut oman tilan, rauhan, itsekseni olon. Tämän muistan hahmottuneen jo yhdeksän vuotiaasta lähtien. En ole koskaan ollut kiinteissä kaveriporukoissa pyörijä. Ajoin joskus isonveljeni mopolla. Mutta siihen se sitten jäi. Miksi siitä olisi pitänyt tehdä elämän ydin ja kaveriuksien sidos? Juuri katsomani Dome Karukosken ”Tolkien”-elokuvan ydin on neljän pojan kaveruus kohti aikuisuutta. Sitä fiktiota oli kiva katsella ja sehän on monen pojan ja miehen todellisuutta, mutta ei minulla. 

Tom Falkenstein mainiossa kirjassa miesten erityisherkkyydestä hänen haastattelemansa miehet tuovat esille tuon saman, etteivät he ole viihtyneet miesten kaveriporukoissa. Toiseksi he kertovat sen, että heidän on helpompi keskustella ja muodostaa ystävyyksiä naisten kanssa. Varhaisaikuisuuden jälkeen aloin tätä itsekin tunnistaa. Että todella hyvät ja antoisat keskustelut ja yhteydet muodostuivat naisten kanssa. Useimpien miesten kanssa se jäi pinnalliselle tasolle. Samalla aloin syyllistää itseäni, koska oikeat miehet viihtyvät miesten toisten kanssa. Elämä tietysti vie eteenpäin, ja rikkautena ovat ystävyydet erityisherkkien miesten kanssa. 

Parikymmentä vuotta sitten löysin kriittisen miestutkimuksen ja minusta tuli miestutkimustutkija aina väitöskirjaan saakka. Tuohon elämänvaiheeseen liittyi pitkän parisuhteen päättyminen sekä elämässään hyvin toiminnallisen ja ulospäinsuuntautuneen isäni moniosioinen sairastuminen eläkevuosiensa alkaessa. Ymmärrän, että noista oman elämän jäsentämisen tarpeista alkoi miesten tutkiminen samalla tutkimusmatkana itseen. Erityisherkkyyteen liittyy kykymme tehdä havaintoja sosiaalisesta todellisuudesta. Olen mestari havainnoimaan miestapaisuuksia, eli miten miehet käyttäytyvät, mikä on heidän kehonsa viesti tai miten he puhuvat. Samalla olen oman olemiseni autoetnografi: tutkin itseäni sukupuolittuneessa todellisuudessa.

Matkani erityisherkkänä miehenä on sisältänyt hyvin paljon kehollisuuden tunnistamista. Joogaa olen tehnyt parikymmentä vuotta todeten, että vuodesta toiseen sukupuolen mukaista harvinaisuutta edustan. Olen kouluttautunut mindfulness-ohjaajaksi ja uusi harrastukseni on tanssimeditaatio. Nautin lavatanssimisesta rakastaen ruotsalaista bugg-tanssityyliä. Minun extreme on laskettelu: olenhan elämyshakuinen, ja tuollainen riskillisyys on koukuttavaa. Kaikkia noita harrastuksiani yhdistää siis selkeä kehollisuuden kokemus. Kehollisuus tässä siksi, että tällainen minä olen: oman erityisherkkyyteni kiteyttänyt, miehenä sellaisena.

Hannu Sirkkilä
HSP-Suomen Erityisherkät ry:n toiminnanjohtaja

(Kuva: Pixabay)

Miehet erityisherkkyyskaapista ulos!

Toiminnanjohtajan blogikirjoitus:

Reilun kahden vuoden aikana olen pitänyt erityisherkkyyteen liittyviä luentoja, esitelmiä, työpajoja eri puolilla maatamme. Oulusta Helsinkiin, Vaasasta Kuopioon. Yhteistä näille kaikille tilaisuuksille on ollut se, että miehiä on ollut hyvin vähän paikalla, ehkä kymmenesosa osallistujista. Elaine Aron tutkimusten mukaan sukupuolten välillä ei ole eroja ja erityisherkkyyttä on siis samainen 15 - 20 prosentin osuus sekä miehissä että naisissa. Onko Elaine väärässä vai pysyttelemmekö me erityisherkät miehet (liikaa, liian usein) erityisherkkyyskaapissamme?

Saksalainen psykoterapeutti Tom Falkensteinin on kirjoittanut tietojeni mukaan ensimmäisen miesten erityisherkkyyttä käsittelevän kirjan. Olen lukenut kirjan ruotsinkielinen version "Den högkänslige mannen. Lär dig att använda din högkänslighet som en styrka". Minusta tuntuu, että olen lukenut parhaan erityisherkkyysaiheisen kirjan. Tuntemukseni on tällainen varmaankin siksi, että Tom Falkenstein tuo oivallisena alkutoteamuksena esille sen tosiasian, että erityisherkkyyskirjat ovat yleensä naisten kirjoittamia ja samalla ikään kuin suunnattuja naisille. Tässä blogitekstissä esittelen lyhyesti tuon kirjan sisältöä. Seuraavassa blogissa pohdiskelen, mitä ajatuksia se herättää minussa miehenä ja erittelen omaa mieserityisherkkyyttäni. Kolmannessa kirjoituksessa tuon esille ajatuksia siitä, miten miesten erityisherkkyyttä ylipäätään voitaisiin tuoda esille ja miten me miehinä voisimme olla avoimemmin erityisherkkinä elämässämme.

Tom Falkensteinin kirja on monipuolinen näkökulma erityisherkkyyteen. Hän tuo aluksi esille erityisherkkyyden teoriaa ja tutkimusta. Ja mikä tässä mielessä on huikaisevan mielenkiintoista: kirja päättyy Falkensteinin tekemään Elaine Aronin haastatteluun. Kun Falkenstein esittelee erityisherkkyyden keskeisiä asioita, hän tulkitsee ja konkretisoi niitä oivallisesti miesten näkökulmasta. Tätä tukee lukijaystävällisesti se, että jokainen alateema päättyy yhden miehen vastauksiin. Kysymykset ovat olleet kaikille miehille samoja, ja ne käsittelevät oman erityisherkkyyden tunnistamista, kokemusta erityisherkkänä olemisesta omana kokemuksena sekä suhteissa sekä muihin miehiin että naisiin. Kirjassa on myös paljon harjoituksia ja pohdintatehtävä. Falkensteinin ydinteema on tavallaan ylivirittymisen tunnistaminen ja oman toimintatavan vahvistaminen, jotta ylivirittyy vähemmän ja palautuu siitä paremmin. Tältä osin erityisherkkien, sekä miesten että naisten, haasteet ovat varsin samanlaisia.

Monilla erityisherkillä miehillä on ajatus, tuntemus ja kokemus, että ei oikein ole sellainen mies kuin pitäisi miehenä olla. Tämä tuntemus on alkanut jo lapsuudessa jonkinlaisena ”en kuulu joukkoon” -havaintona. Pitäisi olla jotakin muka miehekkäämpää, vahva, äijämäistä suomeksi sanottuna, eikä ainakaan kovin sensitiivinen. Miehen tunteellisuus on nykyisin kyllä osin hyväksyttyä ja jopa toivottua. Mutta arjessa tunteiden esilletuomisen rajat tulevat vastaan ja kyllä se äijämäisyys jostakin kaivetaan esille. Moderni äijämies on reilu, asioihin tarttuva ja asiaorientoitunut ja tunneherkkyys on jotakin naisten osastoa.

Tom Falkensteinin haastattelemat miehet ovat poikkeuksetta kokeneet miesten ryhmiin kuulumisen vaikeaksi. Sensitiivinen mies kokee vaivattomammin yhteyttä naisten kanssa. Siksi Falkensteinin kirjan eräs ydinsanoma on se, että on tarvetta monipuolisempaan mieskuvaan, vapautumiseen olla sitä mitä on. Kyse on itsensä hyväksymisen prosessista. Itse näen sen omana identiteettityönä erityisherkkänä miehenä. Olen tällainen kuin olen: iloinen ja ylpeä juuri tällaisena ja onneksi en ole ”tavis- tai massamies”.

Hannu Sirkkilä
HSP-Suomen Erityisherkät ry:n toiminnanjohtaja