29 kesäkuuta 2022

Stressitön mieli erityisherkän tukena

Viestintä- ja markkinointihenkilön blogi


Lämpimästi tervetuloa 6.8.2022 HSP Suomi ry:n järjestämään Pikku-Heimoseminaariin. Seminaarissa pääset myös rentoutumaan ja rauhoittumaan. Virittäytymään hetkeksi oman itsen taajuudelle ja olemaan läsnä vain itselle. Päästämään irti ulkoisista ärsykkeistä tai huomioinnin kohteista.

Kaikenlaisten keskellä sännätessä ja suorittaessa taito rentoutua voi unohtua. Siksi sitä on hyvä viritellä ja vahvistaa, sillä kaikki me olemme sen jo lapsinakin osanneet.

Stressiä ja sen aiheuttajia ei aina itse heti tunnista. Kun ihmiset ympärillä saattavat huomautella ”olet ärtynyt”, ”et kuuntele”, tai kyselevät toistuvasti miten voit ja oletko kunnossa, on korkea aika toimia. Amerikassa tehtyjen lukuisten tutkimusten pohjalta stressin sanotaan olevan jopa 90-95 prosenttisesti sairauksiemme taustalla. Siksi tutkijat maailmalla suosittavat terveyden vahvistamista ensisijaisest stressin selättämisellä.

Stressi on psyykkis-fyysinen-sosiaalinen rasitustila, jossa elimistön tasapaino häiriintyy uhaksi tai haasteksi koetuista asioista. Vaikka emme asu luolamiehen tavoin ja juokse karkuun sapelihammastiikereitä, aivojemme kautta pelkäämme nyt herkästi paperisia tiikereitä. Stressin iskiessä aivot ampaisevat hälytystilaan 24/7 eikä rentoutuminen luonnistu. Stressi virittää kehoa ja mieltä, tuo toimintaan lisävalppautta ja näin kykyä tehdä enemmän, hetkellisesti. Pitkittynyt stressi nakertaa muun muassa työmuistia, uuden oppimista, aloitteiden ja päätösten tekemistä sekä kykyä tuntea myönteisiä tunteita. Stressi laskee vastuskykyä, pidentää flunssia, vie yöunet ja heikentää ruoansulatusta.

Stressistä rentoutumiseen

Päinvastoin kuin stressireaktio, rentoutusreaktio ei ole automaattinen. Sen aikaansaamiseksi kannattaa käyttää useita tekniikoita. Kaikenlaisten keskellä sännätessä ja suorittaessa taito rentoutua voi unohtua. Siksi sitä on hyvä viritellä ja vahvistaa, sillä kaikki me olemme sen jo lapsinakin osanneet. Mitä helpommaksi rentoutumisen tekee, sen useamin tulee rentotuduttua.

Pikavinkkejä rentoutumiseen ovat esimerkiksi:

- metsäkävelyt

- luonnossa liikkuminen

- jooga, pilates, kävely

- uinti, pyöräily

- päivittäiset palleahengitykset

- katseen kohdistamisharjoitukset

- keskittymisharjoitukset

- mielikuvaharjoitukset

- kehon eri osien jännitys-rentoutusharjoitukset

- sekä huolten, murheiden kirjaaminen erilliseen päiväkirjaan

- kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen.

Lisäksi uusien asioiden, reittien, harrastuksen opettelu, metsässä kävely, saunominen, musiikin kuuntelu, käynnit taidenäyttelyssä, tai museossa, uiminen, käsillä tekeminen lisäävät myös rentouden kokemusta kehomielessä.

Rentoutuminen ja irtipäästäminen vahvistavat muun muassa:

- kykyä katsoa asioita uusista näkökulmista

- taitoa luoda, keksiä, kokeilla uutta

- kykyä kohdata itsestä erilaisia ihmisiä

Avain hyvinvointiin ovat kyky rentoutua ja rauhoittaa mieli. Stressitöntä mieltä eivät kiire, tai tiukat työtilanteet taita kippuralle.

Tervetuloa,

Terhi

Muuta huomioitavaa:

Lue lisää koulutuksesta 

Lue lisää kouluttajasta 

Kuvaaja: Pekka Innanen


27 kesäkuuta 2022

Kesä jatkuu!


Kesä jatkuu, ja blogikin lomailee aina elokuun 2. viikolle saakka. 

Postia voit kuitenkin laittaa meille milloin vain, luemme kaikki kunhan palaamme. Os. rohkeastiherkka@erityisherkat.fi

Muistathan maistella mansikoita tai muita kesäherkkuja, liikkua ulkona ja pitää huolta itsestäsi.

Tapaamme taas!

 


 


15 kesäkuuta 2022

Sinä riität

 

 
 
 
Hankekoordinaattorin blogi:



Kuinka tärkeää on se, että kokee riittävänsä? Riittävänsä juuri sellaisena kuin on. Tulevansa hyväksytyksi kaikkine piirteineen. Sanoisin sen olevan äärimmäisen tärkeää, ihan meille jokaiselle. Näen sen yhtenä ihmisen perustarpeista.


Näin lyhyelläkin kokemuksella erityisherkkyys-teeman ympärillä työskentelystä voin sanoa, että valitettavasti nykypäivän opiskelu- ja työelämän vaatimukset eivät aina kohtaa erityisherkkyyteen liittyvien piirteiden kanssa. Vaikka HSP Nuoret aikuiset -hanke on vasta alkumetreillä, esille on nyt jo noussut erityisherkkien nuorten ja nuorten aikuisten kamppailu näiden vaatimusten äärellä. Erityisherkällä voi syntyä helposti tunne siitä, ettei sovi muottiin tai ole riittävän hyvä omine piirteineen.


Kuinka voin ilmaista tarvitsevani taukoja ilman, että vaikutan välinpitämättömältä tai laiskalta? Kuinka voin kertoa, että kaipaan hetken omaa aikaa, kun olen kuormittunut ympärilläni olevasta vilinästä? Miten saisin muut ymmärtämään, että liiallinen kiire ja monen asian yhtäaikainen suorittaminen saa minut ylivirittymään ja kuormittumaan? Kuinka voisin kertoa työ- tai opiskelukaverilleni siitä, että hänen sanansa jäivät mietityttämään minua? On paljon kysymyksiä, joihin näen yhden ison vastauksen: erityisherkkyyteen liittyvän tietoisuuden lisääminen.


Tieto lisää ymmärrystä. On vaikea ymmärtää jotain sellaista, josta ei tiedä lainkaan. Jokaisella meillä on oikeus tuntea riittävänsä juuri sellaisena kuin on. Erityisherkkyys voi parhaimmillaan olla suuri voimavara. Useat ovat kertoneet kokemuksistaan luettuaan kirjan erityisherkkyydestä: ”Niin kuin joku olisi kirjoittanut kirjan minusta”, ”Silloin palaset loksahtivat paikoilleen”. Erityisherkän hyvinvoinnin näkökulmasta olisi äärettömän tärkeää saada myös ympäristö ymmärtämään, mitä erityisherkkyys on. Miten se näkyy, tuntuu ja vaikuttaa. Jotta jokainen meistä tulisi ymmärretyksi ja saisi olla riittävä omana itsenään.


Olen onnellinen saadessani toimia HSP Nuoret aikuiset -hankkeessa koordinaattorina. Hankkeessa olemme mielettömän tärkeän asian äärellä; erityisherkkien nuorten ja nuorten aikuisten tukeminen. Tietoisuuden ja ymmärryksen lisääminen erityisherkkyydestä, sen näkeminen voimavarana kuormittavuuden sijaan. Toivon sydämestäni, että hankkeen matkan varrella mahdollisimman moni nuori saa kokea sen tunteen, jonka myös itse olen kokenut. Olla rohkeasti herkkä. 

 

Anni Rimpiläinen

 

04 kesäkuuta 2022

Hetki meren kasvojen yllä

 Jäsenen blogikirjoitus:

Pienet hiekanjyvät rahisevat kengänpohjassa, kun nousen kallion korkeimmalle kohdalle varmoin askelin. Pysähdyn käppyrärunkoisen männyn vierelle, annan hengityksen tasaantua ja katseen laskeutua maisemaan. Kuin salamaniskusta kyyneleet kirpoavat silmiin, enkä tiedä, mitä minulle tapahtuu nyt. Kalliolta avautuva näkymä on henkeäsalpaava. Merellinen panoraama on kuin yksi esimerkki oppikirjoihin ja taideteoksiin piirtyneestä kansallismaisemasta, jostain kerrotusta ja ajattomasta kuvasta, joka epäilemättä on puhutellut ja lumonnut monia muitakin silmäpareja ennen minua. Siinä hetkessä minulla ei ole sanoja, vain poskille valuvia kyyneleitä. Vellon epätodellisessa ajattomuuden tilassa keskellä maisemaa, jonka voima on melkein pelottava. Olen niin yksin ja lohduton, kuin äärettömän pieni pisara meren aalloissa. Silti sieltä lohduttomuudesta kumpuaa selittämätön onni ja kiitollisuuden täyttämä levollisuus. Minä olen tässä.

Istun alas jäkälän täplittämälle kivelle, hengitän ja kuuntelen lempeässä auringonvalossa välkkyvän meren hiljaista kuiskailua. Se laulaa niin vaimealla äänellä, että sävelmiä tuskin edes korvalla erottaa. Äkkiä sen ääni kohoaa mahtipontiseksi ja käskeväksi huminaksi, kun korkeammaksi nousevat laineet verhoutuvat tummaan kaapuun synkäksi käyneiden pilvien alla. Seuraavassa hetkessä kivikkoiset luodot ja havumetsäiset saaret kohtaavat horisontissa kirkastuvan taivaan, jonka kannella pilviharso leikkii, muuttaa muotoaan mitä mielikuvituksellisimmiksi olennoiksi. Ja jälleen jostain pumpulin takaa kuultaa aurinko, hymyilee kujeilevasti vain vetäytyäkseen uudelleen piiloon. Taivaalla kaartelee kirkuva lokki ja tähyää ahnaasti alas merelle ruoan toivossa. Mikään hetki ei ole samanlainen kuin edellinen, mikään pilvi ei enää koskaan sellainen kuin juuri äsken.

Meri puhuu ikiaikaista kieltään. Näitä luotoja se on hyväillyt vuosituhansien ajan lempeällä ja rajulla otteellaan. Jos kuuntelee oikein tarkkaan, voi kuulla sen kertovan surullisen tarinan kalastajatorpan Liisasta, jonka mies ei koskaan palannut meriltä kotiin. Meri on armoton ja antelias, arvaamaton elämänlähde, joka antaa ja ottaa omansa. Se laulaa laulun vesille lasketuista veneistä, kalastajien verkoista, työn kovettamista käsistä ja myrskytuulten uurtamista kasvoista. Sen sävelissä soivat ikuiset lupaukset, syntymän ihmeet, luja tahto ja väkevä rakkaus. Se huokailee kariutuneista unelmista, kalvavista huolista ja syvistä suruista. Meri laulaa heistä, joiden suonissa on virrannut veri, sydän sykkinyt elämää ja mieli lentänyt vapaana kuin lintu, tavoitellen jotain ikuista. Heistä, joiden toiveet ovat jo aikoja sitten hiljenneet ja muiston aallot pois pyyhkineet. 

 


Auringonlaskun jälkeen       


 

 

 

Istun edelleen kalliolla enkä kykene lopettamaan itkemistä. Yritän toppuutella ja hillitä vyöryvää tunnetta, joka tulee jostain syvältä, ja jota en siinä hetkessä pysty mitenkään ymmärtämään. Pienet mielikuvituksen muovaavat elämäntarinat ja ihmiskohtalot nivoutuvat yhteen osaksi suurempaa kertomusta, kietoutuvat toisiinsa haaleneviksi muistoiksi ja häilyviksi kuvitelmiksi. Suuria haluava sydämeni ja taivaanrantoja maalaileva mieleni eivät kenties koskaan saavuta unelmiaan, sanat eivät jää elämään, teot eivät kanna minnekään. Pysyvyys on jotain, joka meren äärellä on saavuttamattomimmillaan. Mutta minä olen tässä ja tunnen syvää rauhaa. 

 

Teksti ja kuva: Asta Sutinen