Herkkyyden käsitteet tutkimuksissa

Tieteessä herkkyys ympäristölle (environmental sensitivity) on laaja käsite. Se on kuin sateenvarjo, joka kattaa alleen erilaisia käsityksiä herkkyydestä erilaisine ulottuvuuksineen. Se, miten käsitteitä käytetään, vaikuttaa herkkyyteen suhtautumiseen ja siihen sävyyn, miten herkkyydestä keskustellaan.

Erityisherkkyyteen perehtynyt asiantuntija, tietokirjailija Janna Satri luennoi tutkimuksissa käytetyistä herkkyyden käsitteistä HSP Suomi Ry:n kevätkokouksen yhteydessä järjestetyssä tilaisuudessa 21.5.2022. Satri kiinnostui erityisherkkyydestä syvemmin päästyään teemaa pitkään tutkineen psykologian tohtori, tutkija Sylvi-Sanni Mannisen (ent. Honkavaara (1914-2009) oppiin. Luennolla Satri keskittyi Mannisen tutkimuslöytöihin sekä tuoreimpiin tieteen kansainvälisiin tutkimuksiin.

Erityisherkkä, herkkä vai jotain muuta?

Se, mitä sanoja herkkyydestä puhuttaessa käytetään merkitsee, sillä sanat, käsitteet ja termit vaikuttavat siihen, miten aiheeseen suhtaudutaan tieteessä, erilaisissa yhteiskunnallisissa keskusteluissa ja työyhteisöissä.

Amerikkalainen eritysherkkyyttä laajalti ja pitkään tutkinut psykologi, psykoterapeutti, tutkija ja kymmeniä kirjoja aiheesta kirjoittanut Elaine N. Aron käytti tietokirjoissaan käsitettä erityisherkkä ihminen (highly sensitive person, HSP) Tieteellisissä tutkimuksissa käytetään erityisherkkyyden sijasta monia eri käsitteitä kuvaamaan yksilöiden erilaista herkkyyttä ja alttiutta ympäristön vaikutuksille.

Suomalainen psykologian tohtori Sylvi-Sanni Manninen (ent. Honkavaara) kehitti testin, jonka tulosten perusteella ihmiset jaetaan väri- tai muotoihmisiin. Väri-ihminen reagoi herkästi ympäristöön ja siellä tapahtuviin muutoksiin, joihin jäykempi muotoihminen reagoi vähemmän, kuten ympäristön ärsykkeisiin tai ympäristössä tapahtuviin asioihin.

Herkkyys ympäristölle

Tieteellisiä teorianäkökulmia herkkyydelle yhdistää herkkyys ympäristölle (engl. environmental sensitivity). Käsite olisi luontevaa kääntää ympäristöherkkyydeksi, mutta sitä on syytä tarkentaa, sillä Satrin mukaan: ”Suomen kielessä ympäristöherkkyys yhdistyy sisäilmaherkkyyteen ja muuhun haitalliseen ympäristölle herkistymiseen.”


Aronin tutkimuksissa näkyi lapsuuden vaikutus erityisen herkkiin yksilöihin.

Esimerkiksi voimakkaalla introversiolla ja kielteisellä emotionaalisuudella on yhteyttä ongelmalliseen lapsuuteen.

Aistitiedon käsittelyn herkkyyden kolme ulottuvuutta

Siinä missä Aron & Aron (1997) tutkivat aistitiedon käsittelyn herkkyyttä (SPS) yksiulotteisena ominaisuutena, Smolewska, McCabe ja Woody (2006) erottivat siitä kolme eri ulottuvuutta:

Esteettinen herkkyys (aesthetic sensitivity)

Matala ärsykekynnys (low sensory threshold)

Virittymistaipumus (ease of excitation)


Tutkimuksissa eri ulottuudet erotetaan toisistaan, samoin SPS (Sensory Processing Sensitivity). Näin saadaan tutkittua paremmin niiden yhteyttä esimerkiksi persoonallisuuspiirteisiin. Viidestä suuresta persoonallisuuspiirteestä (ns. Big Five) SPS:llä (sensory processing sensitivity) on tilastollinen yhteys neuroottisuuteen ja aikuisilla myös avoimuuteen uusille kokemuksille. Big Five persoonallisuuspiirteet ovat avoimuus, tunnollisuus, ekstroversio, sovinnollisuus ja neuroottisuus. Big Five on yksi yleisimmistä, tutkituimmista ja laajimmin hyväksytyistä ihmisen persoonallisuutta kuvaavista malleista psykologiassa.


Herkällä yksilöllä voi olla muuta väestöä enemmän kykyä hyväksyä erilaista ajattelua, ymmärrystä erilaisille aspekteille (tulokulmat, näkökulmat).

Evolutiiviset teoriat yksilöiden erilaisesta alttiudesta

Ihmisen biologinen herkkyys eri tapahtuma- ja tilanneyhteyksissä vaikuttaa stressireaktiivisuuteen ja genotyyppien erilaiseen ilmentymään erilaisissa ympäristöissä.

Herkkä lapsi sairastaa stressaavassa ympäristössä muita enemmän, mutta tukea antavassa ja vähemmän kuormittavassa ympäristöissä herkät lapset saattavat olla kaikkein terveimpiä. Se, missä ympäristössä ihminen elää, voi vaikuttaa jopa hormonaalisella tasolla ihmiseen.

Tutkijat Michael Pluess ja Jay Belsky ovat esitelleet käsitteen vantage sensitivity, joka kuvaa erityisen herkkien lasten kykyä hyötyä ympäristöstään ja sieltä saamastaan tuesta.

Japanilaistutkimuksessa (Iimuran ja Kiben 2020) havaittiin, miten erityisen herkät oppilaat kokivat siirtymän lukioon myönteisemmin kuin vähemmän herkät. Selityksenä saattaa olla hyvä ilmapiiri, taustoittaa Satri.

 

Orkidea-, tulppaani- ja voikukkalapset

 

Kukkametaforien kautta erityisherkkyden avaaminen voi auttaa ymmärtämään ihmisten erilaisia luonnollisia taipumuksia. Niin kukkia kuin ihmisiä, on monenlaisia eritysherkkiäkin.

Vaikka tieteessä puhutaan voikukka-, orkidea- ja tulppaanilapsista, yhtä hyvin käsitteillä voi kuvata aikuisia ihmisiä, kertoo Satri.
 

Voikukkalapsi, kuten oikea voikukkakin elää ja tulee toimeen, missä ympäristössä vaan sen mukaan, mitä kulloinkin on tarjolla. Orkidealapsi vaatii, kuten orkideakin, omat erityiset hoito- ja kukoistusolosuhteet. Se ei kukoista kaikissa olosuhteissa, eikä voi hyvin automaattisesti eri ympäristöissä. Tulppaanilapsi sen sijaan sijoittuu voikukan ja orkidean välimaastoon, kuten tulppaani kasvinakin.
 

Ihminen voi kokea olevansa voikukka, vaikka testin mukaan on täysien pisteiden orkidea, taustoittaa Satri.


Todellisuus näyttäytyy tutkimuksellisesti usein erilaisena kuin esimerkiksi tietokirjoissa tai arkikielessä.

Kun on jokin vastakohtapari tai luokittelu, tutkimuksissa se on yleensä laaja aineisto, josta tehdään tutkimuksellisia tulkintoja. Luokittelu ei määritä yksilöitä tarkasti tietynlaisiksi vaan auttaa ymmärtämään tutkittavaa ilmiötä.

Eri tutkimuskäsitteet ja teoriat tai mallit eivät sulje toisiaan pois: tutkijat valitsevat ja perustelevat, mitä käsitteitä käyttävät.

Herkkyys ympäristölle (environmental sensitivity) on kokoava käsite, joka yleistynyt tutkimuksissa.

Lue lisää:

Airaksinen, A., & Satri, J. (2021).

Herkkyys ja yksilölliset olemisen kehykset.

Sosiaalipedagoginen Aikakauskirja, 22, 63–84. https://doi.org/10.30675/sa.103222

Terhi Mäkiniemi

Kuva: Janna Satri, kuvaaja: Katrin Havia

Erityisherkän uupuminen ja työssä jaksaminen

 Jäsenen blogikirjoitus

Hei, olen Annukka. Olen HSP Suomi ry:n tuore jäsen ja kouluttaudun tänä keväänä kokemusasiantuntijaksi. Käyn läpi suurta elämänmuutosta, josta kirjoittelen ja runoilen erityisherkän sydämellä blogiini Lempeämpi minä. Nyt jaan ajatuksiani myös tänne teille.

Kirjoitan uupumisestani ja etenkin työelämässä jaksamisesta erityisherkkyyden näkökulmasta. Lisäksi pohdin, miksi me herkät olemme alttiimpia kuormittumiselle ja kerron, millaisin keinoin olen oppinut kuuntelemaan sekä suojelemaan herkkyyttäni paremmin.

Herkän sisäinen tunnemyrsky

Uuvuin ja sain ylikunto diagnoosin syksyllä 2019. Erityisherkälle uupuminen ja ylikuntoon sairastuminen ovat olleet hyvin haastavia kokemuksia. Syistä sairastumiseni taustalla ja elämänmuutoksestani voit lukea tarkemmin omasta blogistani.

Pahimpina hetkinä sisäistä tunnemyrskyäni oli vaikea sanoin edes kuvailla. Se oli kuin aavan meren valtoimenaan riehuva aallokko, joka myrskytuulen riepottelemana paiskautui sellaisella voimalla kallioiden seinämiin, että pelkkä katsominenkin ravisutti ja pelotti. Olo oli rauhaton, turvaton ja yksinäinen. Lisäksi herkille ominaisesti, halusin olla viimeiseen asti tunnollinen ja pärjätä, joten yritin vain tulla sisäisen myrskyni kanssa toimeen ja näyttää ulospäin tyyneltä. Erityisen vaikeaa oli avautua tunteistani muille ja päästää ketään lähelleni.

Uupumuksen myötä monet herkkyyteni piirteet korostuivat enkä enää osannut valjastaa ominaisuuksiani voimavaroiksi. Väsymyksestä huolimatta ylianalysoin kaikkea kokemaani ja tunteeni kävivät vuoristorataa ääripäistä toiseen. En viihtynyt lainkaan isoissa seurueissa ja mieluiten vetäydyin töissäkin sivusta seuraajan rooliin. Yksinolon ja hiljaisuuden tarve lisääntyi entisestään. Aloin pitää lähes aina kuulokkeita korvillani ja sulkeuduin omaan kuplaani. Välttelin julkisia paikkoja ja konflikteja – halusin pysyä erossa kaikista ristiriitatilanteista. Aloin vetäytyä myös perheestäni ja ystävistäni. Koin voimistuvaa tarvetta pysyä kotona, missä koin olevani turvassa aistiärsykkeiltä ja sain olla rauhassa se herkkä ylisuorittaja – kaikkine epävarmuuksineni sekä tunnemyrskyineni.

Erityisherkkä "superyksilö"

Psykologiantohtori Elaine Aron kirjoittaa: ”Olen nähnyt monta kertaa, kuinka herkät ihmiset kompensoivat erilaisuuttaan ryhtymällä supernaisiksi ja -miehiksi. Heidän työnantajansa eivät arvatenkaan luopuisi heistä mistään hinnasta. [ – – ] Mutta koettaessaan täyttää supernaisen roolin, josta on suorastaan tullut naisten uusi malli, herkkä nainen toimii itseään vastaan ja vaarantaa terveytensä.” Moni erityisherkkä tunnistanee itsensä tästä kuvauksesta – ja ainakin omalla kohdalla se osuu ja uppoaa. Yritin elää ”supernaisen elämää" ihan liian pitkään.

Tunnollisuuden, täydellisyyteen pyrkimisen ja suorittamisen taustalla on etenkin erityisherkkyyteni. Minulla on aina ollut vahva halu auttaa tai tehdä vähintään oma osuuteni yhteisistä asioista ja sekin tietysti mahdollisimman hyvin. Olen huolehtinut myös siitä, että teen joka kerta lupaamani ja vähän enemmän. Olen lapsuudesta asti ottanut vastuunkantajan roolin – oli kyse sitten vanhempien auttamisesta kotitöissä, pikkusiskon hoitamisesta, kouluaikoina ryhmätöistä, urheilujoukkueen kapteenin roolista tai myöhemmin työpaikalla suoriutumisesta. Se, että olen saanut vastuusta ja minuun on luotettu – niin kotona kuin sen ulkopuolellakin – on tuntunut hyvältä, mutta samalla työkuorma ja -vastuut ovat hivuttautuneet koko ajan raskaammaksi taakaksi kantaa. Ja vähitellen supernaisen saappaatkin alkoivat ihan kunnolla hiertää.

Erityisherkkä työelämässä

Erityisherkän jaksaminen on haaste etenkin nykyisessä tehokkuus- ja tuottavuuslähtöisessä työelämässä. Töissä vastuuntuntoisuus ja tunnollisuus ovat toki hyviä piirteitä, mutta liiallisena ne muodostavat riskin ylikuormitukselle. Lisäksi ne ovat ominaisuuksia, jotka on aina nopeasti huomattu, joten harteilleni on kertynyt paljon kannettavaa. Ja turhan helposti olen ottanut vastuualueet tai lisähommat hoitaakseni – enkä ole osannut kieltäytyä. Olen tottunut tekemään paljon töitä, venymään ja kestämään paineita, mutta herkkyydestäni johtuen olen kuitenkin altistunut normaalia helpommin myös väsymiselle. Työmäärän lisäksi reagoin herkästi työympäristön muihin haasteisiin – niin psyykkisiin kuin fyysisiinkin.

Normiherkkä ihminen voi sietää paremmin työpaikan ongelmia, kuten huonoa johtamista, työyhteisön ihmissuhdekiemuroita tai huonoa energiaa, mutta itse alan oireilemaan epäkohdille nopeasti. Erityisherkälle työpäivän monet sosiaaliset kohtaamiset, tehtävien hektisyys, intensiiviset palaverit ja monien tuntien koneella työskentely ovat helposti myös hyvin kuormittavia. Työpäivästä palautuminenkaan ei tapahdu hetkessä. Lisäksi kannan herkästi huolta työyhteisön yleisestä hyvinvoinnista, yhteisistä projekteista tai työpaikan muista murheista. Kun tähän lisätään herkkien tavallista suurempi tunne- ja aistiherkkyys sekä tarkasti ja syvällisesti prosessoiva hermojärjestelmä, voimme helposti ajautua uupumisen kierteeseen – etenkin, jos muu elämä ei ole tasapainossa eikä palautumiseen ole varattu tarpeeksi aikaa.

Koen, että parhaiten jaksan työssäni, jos saan toimia mahdollisimman itsenäisesti omassa rauhassa ja saan vaikuttaa mahdollisimman paljon työni sisältöön sekä työskentelytapoihin. Monilla herkillä on vahva sisäinen ohjautuvuus, joten olemme usein motivoituneita ja oma-aloitteisia työssämme. Uskallankin väittää, että mikäli meidän henkilökohtaiset ominaisuutemme otettaisiin paremmin huomioon esimerkiksi työn suunnittelussa ja mitoittamisessa, myös meidän herkkien vahvuudet pääsisivät loistamaan paremmin ja uupumisten määrä vähentyisi. Henkilökohtaisten ominaisuuksien huomioimisesta on maininta ihan työturvallisuuslaissakin, yhtenä työnantajan velvollisuutena, mutta toki jokaisen tulee kantaa myös oma vastuunsa.

Mitä olen oppinut?

Ennen 30 vuoden ikää olen ehtinyt käydä läpi muutamia kevyempiä uupumisen jaksoja – ensimmäisen jo abiturienttina. Kuitenkin vatsa tämä viimeisin totaalinen loppuunpalaminen havahdutti minut siihen, miten vähän olin antanut arvoa, huomiota ja tilaa omille tunteilleni ja tarpeilleni – herkkyydelleni. En ollut ohjautunut sisältäpäin, vaan annoin ulkoisten tekijöiden kuten työn, ulkonäön ja yhteiskunnan normien ohjata elämäni suuntaa. Lopulta ymmärsin, että minun on itse huolehdittava siitä, ettei uutta uupumista pääse enää koskaan tapahtumaan. Olen opetellut siirtymään vähitellen suorittamisesta olemisen tilaan ja sitä kautta antautumaan elämälle.

Vaikka olen tiennyt herkkyydestäni jo vuosia, vasta nyt olen aidosti ymmärtänyt myös sen, kuinka olennaista ärsykekuorman säätely ja sopivan vireystason ylläpitäminen on uupumisen välttämiseksi. Koen tärkeäksi tutustua entistä paremmin itseeni ja omaan yksilölliseen herkkyyteeni – vuosien ajan unohdin pitää huolta siitä sekä kehon ja mielen välisestä yhteydestä. Etenkin meillä erityisherkillä kokonaisvaltaisella itsestään huolehtimisella on suuri merkitys hyvinvoinnin kannalta.

Olenkin tarkempi nykyään siitä, että työ- ja elinympäristöni ovat suotuisampia herkkyydelleni ja siitä, että elämässäni on tarpeeksi aikaa levolle. On tehnyt hyvää tarkastella kotiani, työtäni, harrastuksiani ja ihmissuhteitani siitä näkökulmasta, tukevatko ne omaa hyvinvointiani, lisäävätkö ne merkityksellisyyttä elämääni ja tarjoavatko ne tarpeeksi aikaa rauhoittumiselle. Aina elämää ei toki voi hallita eikä kaikkeen pysty vaikuttamaan, mutta silti voi opetella joitakin arkea helpottavia tapoja, joilla voi keventää päivän aikana kertynyttä kuormitusta. Helpotan omaa ylivirittyneisyyttäni esimerkiksi kirjoittamisella, joogalla, luonnossa liikkumisella ja avantouinnilla.

Herkkyys ei ole heikkoutta

Elämänmuutokseni myötä arkeni on rakentunut vähitellen uudenlaiseksi – näin myös herkkyyteni ominaisuudet pääsevät paremmin oikeuksiinsa enkä koe elämää jatkuvana selviytymisenä. Opintovapaalle jääminen ja muutto saaristoon ovat olleet isoimmat konkreettiset muutokset omassa elämässäni, mutta pienemmilläkin muutoksilla pystyy vaikuttamaan. Olen myös antanut itselleni luvan olla haavoittuvainen ja rohkeasti keskeneräinen, joten kipuilen herkkyyteni kanssa hetkittäin edelleen ja itsensä puolella oleminen on jatkuvaa harjoittelua.

Kompurointi kuitenkin näyttää koko ajan jotain uutta itsestäni ja matkan varrella opin paremmin elämään itseni näköistä elämää. Herkkyys ei ole heikkoutta siitä huolimatta, että se lisää riskiä hermoston uupumiselle ja ylikuormittumiselle. Koen erityisherkkyyden myös monella tavalla vahvuutena ja elämääni rikastuttavana ominaisuutena.

Näillä opeilla suojelen herkkyyttäni:

1. Olen opetellut olemaan itseni puolella ja puhumaan itselleni lempeämmin sekä armollisemmin. Haluan jatkossa olla itse itseni paras ystävä ja puoliso.

2. Olen opetellut arvostamaan ja kuuntelemaan itseäni. En enää suorita elämääni, vaan opettelen lempeämpää tapaa elää. Kuuntelen kehoni viestejä ja arvostan niitä: en vaadi itseltäni liikoja, annan itselleni välillä luvan vain olla ja huolehdin riittävästä levosta.

3. Olen opetellut rakentamaan rohkeasti oman näköistä arkeani ja tekemään siitä merkityksellisempää. Olen muuttanut kaupungista saaristoon ja jäänyt opintovapaalle. Olen ottanut enemmän aikaa itselleni ja kuunnellut sisäistä ääntäni.

4. Olen opetellut ottamaan herkkyyteni paremmin huomioon arjessani ja elämänvalinnoissani. Rutiinit ovat minulle tärkeitä ja ne auttavat jaksamaan: iltaisin menen ajoissa sänkyyn ja luen hetken kirjaa ennen nukkumaanmenoa, rauhoitan aamut, syön säännöllisesti ja käyn viikottain uimassa meressä. Opettelen myös pitämään rutiineista lempeästi kiinni.

5. Olen opetellut pysähtymään kiitollisuuden äärelle. Pidän kiitollisuuspäiväkirjaa, muistan kiittää useammin läheisiäni ja opettelen päivittäin olemaan enemmän läsnä hetkessä.


Linkki blogiin: https://lempeampimina.blogspot.com (Löydät minut myös Instagramista ja Facebookista @lempeampimina)

Lähde : Aron, Elaine 2014: Erityisherkkä ihminen ja parisuhde

Huolellinen ja tunnollinen erityisherkkä

Jäsenen blogikirjoitus

Jouduin menemään erikoissairaalaan tutkimukseen, jollaisessa en ollut ennen ollut. Jännitin ja vähän pelkäsinkin sitä etukäteen, kun en oikein tiennyt, mitä siellä tapahtuu, ja millainen tilanne se on, sattuuko se, ja kuinka oikein kestän sen näin kipuherkkänä ihmisenä.

Onneksi sairaalaan pystyi soittamaan etukäteen, ja soitin sitten ja kyselin kaikkea mahdollista, mitä vain voin saada tutkimuksesta selville. Hoitaja puhelimen päässä kai vähän tuskastui ja totesi, että nyt tulee kyllä vaikeita kysymyksiä. Hyvin hän kuitenkin kysymyksiini vastaili, ja se auttoi minua. Sanoin hänelle, että minulle on paljon helpompaa, jos tiedän, mitä on luvassa kun tulen paikalle. On helpompi asennoitua ja valmistautua henkisesti. Puhelu helpottikin selvästi epävarmuuttani ja pelkoani, ja kun sitten tutkimuksen aika koitti, en jännittänyt niin paljon.

Tutkimuksen jälkeen hoitaja totesi hieman yllättyneenä, että sehän menikin hyvin. No niinhän se meni, koska tunnollisena ihmisenä noudatin annettuja ohjeita kirjaimellisesti. Onneksi kipuakaan ei tuntunut. Mieleeni tuli, että luultavasti hoitajalla olikin paljon kokemusta ihmisistä, jotka eivät osaa toimia ohjeiden mukaan, eivät pysty tai eivät viitsi. Ja sen takia heidän on korostettava ohjeita todella paljon. Erityisherkkänä olen kuitenkin tarkka ohjeiden ja sääntöjen kanssa ja noudatan niitä niin hyvin kuin voin. Kuten Elaine Aron toteaa: ”Erityisherkät ovat epätavallisen tunnollisia ja tekevät yhteistyötä jos vain voivat.”

Uskon, että itseni lisäksi monia muitakin voisi auttaa se, että terveydellisiin tutkimuksiin mennessä tietäisi paremmin, mitä siellä tullaan tekemään, miten toimitaan ja mitä potilaalta odotetaan. Näin pienellä asialla voidaan vaikuttaa siihen, että tutkimus sujuu sekä potilaan että hoitohenkilökunnan kannalta niin mukavasti ja helposti kuin mahdollista.

Elaine Aronin kirjasta Erityisherkkä ihminen löytyy – kaiken muun ohessa – myöskin pieni osio ”Vinkkejä erityisherkkien parissa työskenteleville terveydenhuoltoalan ammattilaisille”. Tästä osiosta toisaalta saa apua itselleenkin, kun on terveydenhuollon kanssa tekemisissä. Vinkkejä siihen, miten kertoa omista tuntemuksistaan ja tarpeistaan, jotta toinen ymmärtäisi paremmin. Usein terveydenhuollon ammattilaiset eivät ole perehtyneitä erityisherkkyyteen, joten erityisherkän on hyvä opetella itse kertomaan piirteestä ja eritoten sen aiheuttamista poikkeavuuksista keskivertoon nähden.

Aronin kirja toimiikin minulla nykyään käsikirjana. Palaan siihen aina silloin tällöin kun taas pohdituttaa jokin herkkyyteen liittyvä asia tai tapahtuma, johon tarvitsisi apua ja pitäisi keksiä, miten toimia, mitä sanoa, miten suhtautua. Usein Aronin kirjasta saa jonkin uuden näkökulman ja pääsee asiassa eteenpäin.

nimim. Erityisherkkyyden kokemusasiantuntija

Lähde: Elaine N. Aron, Erityisherkkä ihminen, Kustannusosakeyhtiö Nemo 2013.

Heimoni mun

Jäsenen blogikirjoitus:

Heimosta tulee mieleeni sekä karjalaiset (vrt. esim. karjalainen heimoperinne) että intiaanit (esim. apassit). Mikä heimo, mikä meininki? Kysymys pyrkii asemoimaan kysyjän tietämyksen ja luomaan raamit kiinnostavasta asiasta. ”Nyt löysin heimoni” on tokaisu, joka voisi tulla esiin mm. HSP Suomen Erityisherkät ry:n sivustoilla. Onhan jäsenistölle tarjolla jopa vuosittaiset Heimojuhlat, jotka pidettäneen tänä vuonna elokuussa Tampereella. Erityisherkkien heimo tunnistaa tietyt lainalaisuudet itsessään ja toisissaan ja saa voimaa sekä vertaistukea keskuudestaan. Heimo antaa raamit kuulua tietynlaisten ihmisten joukkoon, joiden kanssa on helpompi keskustella ja jakaa kokemuksia sekä mahdollisesti tulla kohdatuksi.


Meidän suomalaisten sieluilla on useampikin ”henkinen koti”, joista kannattanee tutustua esim. Karjalaan ja Hämeeseen Oman heimon merkitys, kuten esim. karjalaisilla, on suuri oman identiteetin rakentumisessa. Äitini on syntynyt Karjalan Mantsinsaarella 1930-luvulla ja olen kerran jopa käynyt katsomassa hänen kotikontujaan. Hän on ortodoksi, kuten olivat kaikki hänen sisaruksensa ja vanhempansa. Karjalaisuuteen kuuluu (niin olen antanut itselleni kertoa) toisaalta ääneen itkijät (ns.itkijänaiset) ja toisaalta eloisuus, ja puheliaisuus sekä soitto, laulu ja hyvä ruoka (mm. erilaiset piirakat sekä metsäsienien ja -marjojen hyödyntäminen). Nämä elementit ovat säilyneet siirtokarjalaisten jälkeläisille melko hyvin, mistä esimerkkinä voisi mainita itseni. Olen aina ollut tosi itkupilli ja kokenut sen aiemmin noloksi mutta, tosin vasta myöhemmällä iällä, tehokkaaksi itsehoitomenetelmäksi. Taide ja luonto ovat myös sydäntä lähellä. Nuorempana ja vähän myöhemminkin olen ollut erityisen kiinnostunut ja kokenut läheiseksi myös intiaanikulttuurin. Mistä sitä tietää, mistä kaikkialta omat juuret tulevatkaan...


Yhdysvaltalainen psykologian tohtori Elaine Aron on tutkinut vuodesta 1991 lähtien ja julkaisi 1996 alallaan käänteentekevän kirjan, joka on ilmestynyt suomeksi nimellä Erityisherkkä ihminen. Hän on antanut persoonallisuustyypille nimen HSP (Highly Sensitive Person, erityisherkkä henkilö). Noin 20 prosentin väestöstä katsotaan täyttävän kyseisen tyypin tunnusmerkit. Niitä ovat Aronin mukaan (E) emotionaalinen reaktiokyky, (V) vivahteiden vaistoaminen, (Ä) voimakas reagointi ärsykkeiden liiallisuuteen sekä (S) syvällinen käsittely (EVÄS). Erityisherkkyyden katsotaan olevan neurologinen piirre (ei siis diagnoosi tai sairaus). Sen tunnistaminen on lisännyt itsetuntemustani, ja siten voin elää enemmän itseni näköistä elämää. Olen oppinut hyväksymään piirteeni ja itseni sekä myös kuuntelemaan omia tunteitani ja kehoani paremmin.

 

Näin uuden vuoden ja vuosikymmenen alussa on hauska olla mukana, osallisena tulevassa herkkisheimolaisten matkassa kohti yhä parempaa ymmärrystä sekä itsestä että toinen toisistamme. Kun tapailemme heimosisaria ja -veljiä, katsomme myös ympärillemme muistaaksemme, että teemme yhdessä maailmasta kaikille (ei vain meidän heimolaisille) paremman paikan elää.

Merja Leppänen

Ethän koske tuntosarviini

Jäsenen blogikirjoitus:

Jonottaja puhuu puhelimeen laiturilla. Neuvoo suuntia. 

Teen oletuksia puhujan ja kuulijan suhteesta. Veikkaan, että henkilö, joka kohta ilmestyy juttelemaan soittajalle, on sama kuin äsken langan päässä kuunnellut. 

Katson, kun massat nousevat viereiseen bussiin. Olen huojentunut, että minulla on edessäni tilavampi auto. On todennäköisempää, että matkan aikana kukaan ei potki penkkiäni.

Sisällä kaukobussissa en kuule kuulokkeideni sisältöä auton hurinalta. Huomaan, että käytävän toisella puolen joku vaihtaa asentoa. Kuulen jonkun toisen kuulokkeista tulevan musiikin desibelit.

Auton takaosassa haukahtelee koira. Etualalla matkustava henkilö haukkaa evästä. Tunnen sen aromit sieraimissani.

Ei, en matkusta ruuhka-aikaan. Tämä on erityisherkälle kevyt tie. Mikään mainitsemistani ärsykkeistä ei ole liian voimakas, vaikka tuntosarveni rekisteröivätkin ne. (Ison osan suodatin pois tästä tekstistä.)
 
Muistan toisenlaisen ajan. Kun bussimatka pilasi päiväni. Kun ihmisikä herkkänä oli vielä selvästi lyhyempi enkä vielä tuntenut itseäni yhtä hyvin.

Tätä kirjoittaessa tuntosarveni tärisevät. Liikahtelevat pienimmästäkin impulssista. Liikettä ei voi hallita. Tuntosarvet värisevät kaikkiin ilmansuuntiin vuorollaan ja välittävät viestejä lämpötilasta, valon määrästä, ympäristön tunnelmasta ja omasta vireystilastani. Ihan kuin ilmansuuntia olisi enemmänkin kuin kahdeksan.

Erityisherkkyys ei ole sairaus eikä diagnoosi vaan synnynnäinen, hermostollinen ominaisuus. Erityisherkkyyttä tutkineen Elaine N. Aronin mukaan herkkyys on hyödyllinen ominaisuus yhteisössä: muuten se ei olisi säilynyt. Ihmiskunnalle on etua siitä, että joukossa on sekä varovaisempia että rämäpäisempiä yksilöitä, tai Aronin termein sekä neuvonantajia että kuninkaita. Itse asiassa ominaisuuksien kirjo on paljon tätä laajempi, ja monimuotoisuudesta on apua yhteisön selviytymisen kannalta. 

Erityisherkkää on turha käskeä tarkistuttamaan rauta-arvoja, kun hän ei jaksakaan yhtä montaa rientoa päivässä kuin muut. Jos huomaa ympäristöstä paljon yksityiskohtia, kaipaa tasaisin väliajoin keitaita, joissa tuntosarvet saavat liikkua vain hissukseen. Hiiviskellen. 

Tuntosarvia ei nimittäin saa pois päältä. Niiden kantokykyä sen sijaan voi koettaa säädellä parhaansa mukaan. Tärkeintä on levätä riittävästi. Tuntosarvia ei saisi kosketella silloin, kun ne eivät enää jaksa ottaa vastaan. Ne ovat haurasta tekoa.

Meitä tuntosarvellisia on viidesosa väestöstä. On viisautta oppia tuntemaan itsensä, mutta kokonaan itseään ei voi muuttaa. Tuntosarvet ovat ja pysyvät. Tuntosarvia ei voi leikata pois, eikä siihen ole mitään syytäkään.

Ne tietävät, että vääränlainen hammastahna saa suussa aikaan aftoja. Että pahanhajuinen käsisaippua yleisövessassa pilaa piknikin. Että kaunis värisävy auringonlaskun maalaamalla taivaalla pelastaa illan. Että taideteos voi liikuttaa kyyneliin, vaikka kaikki on hyvin. 

Kun kuuntelee tuntosarviensa tuomia viestejä, on helppo varautua omiin tarpeisiinsa: ostaa sopivaa hammastahnaa, kantaa käsidesiä mukana - ja nenäliinoja.

Herkkyys on jokaisella omanlaista. Jokaisen on kokeilemalla löydettävä itselleen sopivat niksit  tuntosarvien lepuuttamiseksi. Esimerkiksi näköesteet (kuten sermit) ovat monelle erityisherkälle tärkeitä keinoja saada stressin aiheuttajia hetkeksi pois mielestä. Eivät kaikille.

Yhden sarvekkaan mönkijän hyväksyminen auttaa toistakin omituista otusta saamaan osakseen suvaitsevampaa kohtelua. Kukapa meistä olisi standardin mukainen.

Ensin on myönnettävä itselleen: olen herkkä. Siinä ei ole mitään pahaa. 

Siinä on viisauden alku.


Ilona Vuori

Henkisyys erityisherkän elämässä

Asiantuntijan blogikirjoitus:

Elaine N. Aron käsittelee kirjassaan ”Erityisherkkä ihminen” (2013) jonkin verran myös henkisyyttä. Aron toteaa, että monet tunne- ja erityisherkät ihmiset pitävät henkisiä ja sielullisia asioita tärkeinä, ja henkinen elämä saattaa olla joillekin jopa heitä vahvimmin määrittävä piirre.

Aronin tutkimuksissa on tullut esille se, että henkisyys tarkoittaa erityisherkille jonkinlaista hiljaista elämänasennetta ja sisäistä rauhaa. Tähän liittyy useasti elämän tarkoituksen pohdinta ja eheyden ja pyhyyden tavoittelu omaan elämään. Jotkut erityisherkät kokevat saavansa tietoa intuitiivisesti. Joillakin on yliluonnollisia kokemuksia kuten selväaistisia näkyjä ja kuulemisia, ihmeiden kokemisia tai enkeleiden ja henkioppaiden läsnäolon tunnistamista.

Suomessa meillä ei ole mitään vastaavaa tutkimusta erityisherkkien henkisyydestä. Henkisyys ja sen monet muodot kuitenkin kiinnostavat suomalaisiakin yhä enemmän riippumatta siitä, ovatko he erityisherkkiä tai eivät. Monet harrastavat joogaa, mindfulness-meditaatiota, käyvät retriiteissä ja henkiseen hyvinvointiin liittyvillä kursseilla. Puhutaan uushenkisyydestä, johon liitetään erilaiset itsensä kehittämisen opit.

Uskontotieteellisessä tutkimuksessa käytetään ilmaisua ”keho- ja mieli -henkisyys”. Sillä tarkoitetaan huomion kiinnittymistä yksilöllisesti fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin, terveelliseen ravintoon ja elämäntapavalintoihin. Uushenkisyys voidaan myös nähdä terapiakulttuurisena ilmiönä, jolloin ajatus henkilökohtaisesta muutoksesta, kasvusta ja kehityksestä sekä omien kokemusten ja tunteiden käsittelystä tulee ihmisille tärkeäksi.

Erityisherkän elämässä tällaiset kehoon ja mieleen liittyvät uushenkisyyden muodot ovat osalle tärkeitä monestakin syystä. Mielen ja kehon tasapaino on meille arkisen elämämme ydinasioita, jotta palaudumme esimerkiksi ylivirittyneisyyden tilasta. Oma hyvinvointimme ja siihen liittyvien tarpeiden tunnistaminen on tässä mielessä keskeinen elämämme teema.

Löydämme omat voimaantumisen keinomme ja esimerkiksi luonto eri vivahteineen on monille erityisherkille levähtämisen paikka ja oman sisäisen tietoisen läsnäolon saavuttamisen helpoimpia paikkoja. Ravinnon suhteen saatamme tehdä hyvin tarkkoja havaintoja, ja tunnistamme muutoksen tarpeita. Lisäksi meille tunnusomaista ovat vahvan sisäisen maailmamme johdosta juuri Aronin mainitsemat elämän syvemmät pohdinnat, arvotietoisuus ja sisäisen eheyden tavoittelu.

Hannu Sirkkilä