Luonto ja luontoyhteys

Jäsenen blogikirjoitus 

Karttana meri, turvana metsä, toivona taivas ja voimana kalliot.

Olen kaupungissa kasvanut ja kaupungissa ikäni asunut. Lapsena en erityisemmin välittänyt luonnosta. En oikeastaan edes juuri pitänyt kesästä, koska silloin luonto heräsi ja kaikenmoiset hyönteiset, ötökät, öttiäiset ja niveljalkaiset heräsivät talviuniltaan ja kömpivät esiin piiloistaan minua piinaamaan. Kesämökille menemistä saatoin jopa suorastaan pelätä, jos tiedossa olisi hyttyskesä tai nukkumapaikka, joka ei ollut varmasti bug-free. Oli mahdotonta nukkua samassa tilassa, jossa pörisi jokin pikkuinen elukka. Joten kyllä, mielestäni Dalai Lama on täysin oikeassa siinä, että pienelläkin itikalla voi olla iso vaikutusvalta.

Tänä päivänä ymmärrän öttiäisten merkityksen ekosysteemin kannalta ja osaan niitä sinänsä arvostaa. Luonnolla ylipäätään on minulle nykyisin erityinen merkitys.

Ennen kaikkea luonto on meidän kaikkien syntymäkoti. Paikka, josta kaikki elolliset oliot ovat saaneet alkunsa. Siten se on myös välttämätön elinehto, jota ilman emme selviydy. Luonto ei tarvitse ihmistä selviytyäkseen, mutta ihminen kyllä tarvitsee luontoa. Minulle luonto on myös henkinen latautumispaikka, josta ammentaa voimaa silloin, kun olo on uupunut tai levoton tai mieli kaipaa muuten vain virkistystä. Hakeudun erilaisiin luontopaikkoihin mielialan ja tunnelman mukaan. Joskus suuntaan vetten ja vesistöjen äärelle, kun haluan ajatella rauhassa tai kaipaan inspiraatiota. Joskus metsä on turvallisin lohtu. Joskus katseeni kohoaa ylöspäin kohti taivaita ja joskus tarvitsen kallioiden suomaa lujuutta jalkojeni alle.

Meri

Meri on kaikista luontoympäristöistä ensisijainen voimanlähteeni. Sen äärelle hakeudun silloin, kun olen tärkeiden kysymysten äärellä tai kenties silloin, kun on mietittävä tulevia elämänvalintoja. Meri symboloi seikkailua ja tuntemattoman kutsua. Kauniina kesäpäivänä meri kimaltelee kauniisti, on tyyni ja tasainen eikä näytä lainkaan pelottavalta. Mutta myrskyisällä syyssäällä meri kuohuu ja velloo, tuuli ujeltaa vinkuvalla äänellään, aallot tyrskyävät ja vaahtopäät nousevat korkeina ilmaan. Silloin meri on uhkaava ja tarkoittaa vaaraa. Merellä on siis kahdet kasvot.

Myös ihailemalleni kirjailijalle Tove Janssonille meri oli merkityksellinen. Kirjassa Muumipappa ja meri (2018) Muumipappa tuntee itsensä tarkoituksettomaksi. Pappa haluaa suojella perhettään vaaroilta ja vie siksi perheensä turvaan pienelle majakkasaarelle keskelle avomerta. Kärpäsenlialle, sanoo Pikku Myy. Papan valinta on paradoksaalinen, koska saari on yksinkertainen ja karu eikä millään tavalla vaaraton paikka. En voi olla ajattelematta, että ehkä Muumipapan syvin motiivi onkin vain päästä seikkailun syövereihin, jotta hän voi tuntea olevansa elossa.

Ennen kaikkea, meren tärkein anti on kuitenkin nöyryyden oppiminen. Meri kun on valtavan suuri ja arvaamaton ja ihminen hyvin pieni. Tove Janssonin (Yle Areena, 2018) sanoja lainaten: ”Jos mikään opettaa ihmistä nöyräksi, niin elämä meren ympäröimänä.”

Metsä

Metsään menen silloin, kun kaipaan rauhoittumista, juurtumista maahan ja paluuta konkretiaan. Vankka maaperä ja siitä korkealle kurottuvat puut merkitsevätkin minulle tasaista turvallisuutta ja kouriintuntuvaa tätä hetkeä – tyytymistä siihen, mitä nyt jo on. Maaemon ajatellaan perinteisessä mielessä symboloivan hedelmällisyyttä ja syntymää, mutta itselleni tärkeämpää on nimenomaan maan juurevuus ja tasaisuus. Maa on sitä mitä se on eikä yhtään sen enempää. Mielestäni se on hyvin rauhoittavaa. Ihminen voi myös ottaa puista esimerkkiä. Pysyä vankkana kuin tammi, mutta taipuisana kuin paju. Siinäpä vasta tavoitetta yhdelle ihmiselämälle.

Taivas

Taivas luontopaikkana on vaikeasti tavoitettava, eikä sinne voikaan noin vain kävellä tai kulkea omin voimin. Siellä se silti on. Ehkä taivasta voi myös ajatella ilmana. Taivas on tuolla kaukana ylhäällä, mutta ilma ympäröi meitä joka hetki ihan täällä maankamaralla. Hengitämme ilman sisältämää happea ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen henkäykseen. Siten ilma on meille yhtä tärkeää kuin auringonvalo kasveille. Symbolisessa mielessä ilma ja taivas edustavat henkeä, henkevyyttä ja toivoa. Elokuvissa epätoivoiset ihmiset lankeavat polvilleen ja kohottavat katseensa taivaisiin. Ehkäpä juuri siksi ilmaan ei voikaan konkreettisesti mennä. Ilma on näkymättömän voittoa näkyvästä, materian tuolla puolen.

Kalliot

Viimeisenä kalliot. Karuudestaan ja kovuudestaan huolimatta kallioilla on oma sanansa sanottavana. Kallioilta voi nimittäin oppia lujuutta. Kalliot pysyvät päättäväisesti paikoillaan silloinkin, kun muu maailma myrskyää. Ja jos jokin, niin lujuus, on tärkeää silloin, kun ihmistä koetellaan. Maaret Kallion viisaita sanoja lukeneet/kuunnelleet jo tietävätkin, ettei lempeys yksinään riitä, vaan lempeys ja lujuus tarvitsevat toisiaan kukoistaakseen.


Milja Jokinen


Kuvat:

Meri Dimitris Vetsikas / Pixapay

Metsä Lukasz Szmigiel / Unsplash

Ilma Pexels / Pixapay

Kalliot Dyaa Eldin Moustafa / Unsplash


Lähteet:

Jansson, T. (2018). Muumipappa ja meri (suom. Laila Järvinen). Helsinki: WSOY.

Yle Areena (1.3.2018). Elävä arkisto: Tove ja meri.

Herkästi käsillä tehden

Kuva: Pixabay

  Jäsenen blogikirjoitus:


Maailma on minulle avoin, koska käsiini sopivat sivellin, virkkuukoukku, tuftausneula, mosaiikkisakset ja kankaanpainoseula.
Entisestään se avartuu, kun herkkyyteni saa nämä työvälineet heijastamaan omaa sisäistä kokemustani. Voin maalata ja luoda käsin maailmoja, jotka kuvastavat sisimpääni. Niissä näkyvät herkkyys ja kauneus,sekä se, kuinka nämä kaksi ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Luon uutta, mutta kunnioitan vanhaa, mikä minussa ilmaisee viisautta ja ymmärrystä uusien kokemusten synnyttämiseen. 

Nautin herkkyydestäni käsityöntekijänä; se  rikastuttaa mielikuvitustani ja saa minut heittäytymään uusiin seikkailuihin elämässäni ja luomisprosesseissani. Iloitsen siitä, että tunnemaailmani on herkkä ja reagoi vahvasti asioihin. Tämä tunnemaailman herkkyys saa minut nousemaan kuin linnunpoikanen ensimmäiseen lentoonsa ja hapuilemaan omia nuoria siipiään vasten ilmavirtaa. Kannatteleeko visioni, entä voiko herkkyyden varaan heittäytyä? Uskallanko tuoda näkyväksi sitä, mitä kannan sisälläni? Riittääkö rohkeus olemaan rehellinen omalle äänelle ja ilmaisukyvylle?

Nautin käsillä tekemisestä, ja visuaalinen ilmaisu on minulle merkityksellistä. Se on oikeastaan  sellainen olemisen taso, jonka tiedän vaikuttavan koko hyvinvointiini: virvoittavan, rakentavan ja luovan minussa uutta. Kädentaidot ja visuaalinen ilmaisu ovat suuria intohimojani. Haluan molemmissa kehittyä jatkuvasti. Iloitsen syksyllä luvassa olevista kursseista ja odotan innolla, että pääsen toteuttamaan niissä uusilla tekniikoilla ilmaisuani, joka hakee vielä muotoaan kovasti. Olen erityisherkkä käsityöntekijä, joka nauttii omasta sisäisen maailman rikkaudesta ja siitä, kuinka se pursuaa runsaudessaan milloin mihinkin: kankaisiin, mosaiikkitöihin, kollaaseihin.

Kaikki asiat eivät ole tietenkään kaikkia varten. Uskoisin kuitenkin, että erityisherkissä on paljon ihmisiä, jotka nauttivat tai voisivat nauttia käsitöiden tekemisestä. Käsitöissä yhdistyy niin paljon asioita, jotka ovat erityisherkkiin piirteisiin sopivia. Ideointi (sisäisen maailman merkitys),
materiaalien tunnustelu (aistit) ja itse tekoprosessi (tarkka havainnointi). Voisin ajatella, että monesta erityisherkästä olisi ihana hypistellä valmistuvaa neuletta sormissaan, tehdä virkkuukoukulla kaunista pintaa tai saada nauttia mosaiikkityön palapelin palasten asettelusta paikoilleen. Parhaimmassa tapauksessa käsityöntekijä saa synnyttää ja rakentaa maailmaa, joka on lähtöisin omasta sisimmästä. Silloin tekeminen tapahtuu nautinnollisessa flow-tilassa, jossa voi koko ajan ja jatkuvasti nauttia oman kädenjälkensä hedelmistä.

Luulen, että etenkin erityisherkän ihmisen on helppoa samaistua näihin tunteisiin, joita kuvasin yllä. Ylipäänsä taiteet ja ilmaiseminen tuntuvat avautuvan tunne-elämältään erityisherkille vahvasti niin vastaanottajana kuin tekijänäkin. Meillä sisäinen maailma avautuu tunneherkkyyden tähden rikkaana, ja siitä on helppo ammentaa viisautta ja visiota luovuuteen, sen tekemiseen tai vastaanottamiseen.

Iloitsen herkkyydestäni joka päivä, mutta erityisesti iloitsen siitä silloin, kun käteni hamuilee sivellintä, virkkuukoukkua, tuftausneulaa mosaiikkisaksia, kankaanpainoseulaa…

Inspiroivaa syksyä kaikille toivottaa,
Siina

Harjoittelija herkkiskylvyssä

Harjoittelijan blogikirjoitus:

 


“Herkästi taidetta - herkän voimaantumista “ -teema on mielenkiintoinen ja ajankohtainen. Lukiessani ilmoitusta harjoittelun mahdollisuudesta Suomen erityisherkät ry:llä
tämän tapahtuman ja teeman parissa mieleeni nousi heti muutama kysymys. Miten erityisherkät kokevat taiteen ja miten taide pystyy voimaannuttamaan herkkää?


Olen oman herkkyyteni kanssa ns. vasta alussa. Yhdistyksessä harjoittelijana vieraileminen on osoittautunut oikeaksi herkkiskylvyksi. Olen saanut joka päivä lisää tietoa ja ymmärrystä itseäni ja muita kohtaan. Tuleva Herkästi taidetta -tapahtuma herättelee pohtimaan, millainen taide on voimavarana juuri minulle. Pienenä, kun kohtasin kriisejä elämässäni, soitin. Otin viulun käteeni ja soitin. Kappaleella ei ollut väliä, sillä itse tekeminen sai minut rauhalliseksi ja selkeytti mieltäni. Tätä metodia käytän edelleen, jos ja kun mieleni täyttyy ärsykkeistä ja ajatuksista, joista en saa otetta.

Tulevassa Herkästi taidetta -tapahtumassa on tarjolla neljä erilaista taidetyöpajaa. Mahdollisuuksia etsiä omia voimavaroja ja apukeinoja arkeen on musiikin, kirjoittamisen tai improvisaatioteatterin muodossa.

“Elämä sanoiksi -työpajassa pääsee luovan elämäntarinakirjoittamisen ja mielikuvatyöskentelyn ääreen. Luvassa on niin kirjoittamista, keskustelua, kuuntelemista kuin kohtaamisia.” Mieleeni kumpuaa tästä kuvauksesta teemoja, joista voisin kirjoittaa, jos kirjoittaisin elämästäni. Esimerkiksi lapsuus ja nuoruus maaseudulla. Aikuisuus kaupungissa. Ystävät elämän varrella ja tietenkin oma perheeni. Musiikki. Ehkä saisinkin jonkin verran tekstiä aikaiseksi. Mitä sanoja tai teemoja sinulla nousee mieleen elämästäsi?

“Improvisaatioteatterissa eletään hetkessä ja luodaan yhdessä uutta. Tässä lajissa mokaaminen on lahja!” Anteeksi, kuinka? Hetkessä eläminen ja yhdessä uuden luominen kuulostaa oikein hyvältä, mutta että mokaaminen on lahja? Mokaaminen on aina huono asia, eikö niin? Vai voiko olla, että mokaamisesta voi seurata jotain hyvää? Voiko siitä oivaltaa jotain: elämä ei ole ehkä niin vakavaa? Tämä on työpaja juuri sinulle, joka pelkäät epäonnistumista. Suosittelen kokeilemaan mokaamista. Se voi antaa todella hyvät naurut ja opit.

Musapajassa pääsee musisoimaan yhdessä omien lähtökohtien mukaan. Toivon, että jokainen pääsisi kokemaan yhdessä soittamisen riemun. Minulle on todella voimaannuttavaa jakaa soittamisen ilo. Yhdessä soittaessa pääsee kunnolla ns. herkkistelemään. Ainakin itse nautin paljon siitä, kun muutenkin olen tuntosarvet pystyssä eläjä, että saan käyttää tuntosarvia mieluiseen tekemiseen. Ja tosiaan omalla soittotaidolla ei tässä työpajassa ole väliä.

“Sanoitetut tunnot lauluksi -työpajassa kirjoitetaan tai käsitellään jo kirjoitettuja tekstejä, joihin kanavoituu omia tuntoja herkkänä olemisesta.” Onko sinulla runoja lipaston perukoilla? Ehkä muistikirjasta löytyy muutama säe elämästä? Omistan itse monta pientä vihkoa, joihin kirjoittelen aina lyhyen pätkän mieleen nousseita sanoja. Tämä voisi olla hyvä tilaisuus koota nuo runot sopivaksi kokonaisuudeksi.

Työpajojen vetäjät ovat tietenkin uskomattomia persoonia ja helposti lähestyttäviä. Nyt ei tarvitse ujostella, sillä me kaikki olemme samassa veneessä ja tutkimusmatkalla herkkyyteemme. Uskon, että tapahtumasta löytyy jokaiselle herkälle se oma tapa toteuttaa itseään. Tapahtuma alkaakin osuvasti yhdistyksen puheenjohtajan Elina Akolan esitelmällä aiheesta erityisherkkyys ja luovuus.

Luovuus, annetaan sen kukkia!


Liisa-Maria