Totuuden ja todellisuuden moninaisuus

   Jäsenen blogikirjoitus: 

Alkuun hymyn merkityksestä: Miten kaunista on kun kaksi ihmistä kohtaa toisensa ja he hymyilevät toisilleen. Olen tullut nähdyksi, mutta olen myös itse nähnyt toisen. Mikä autuas ja voimauttava havainto erityisherkälle. Herkälle, joka vasta runsaan vuoden ajan on tiedostanut oman herkkyytensä ja on siitä sekä iloinen että hämillään. Tälle tämän päivän todellisuudelleni antaa buustia mm. hollantilaisen kirjailijan Rutger Bregmanin tietokirja "Hyvän historia, Ihmiskunta uudessa valossa" (suom. Mari Janatuinen; Atena Kirja). Se  visioi, miten ”heti kun me uskomme, että useimmat ihmiset ovat kunnollisia, kaikki muuttuu”. Tästä enemmän Helsingin Sanomien haastattelussa (su 30.8.2020 Jussi Ahlroth, HS, C3): Luottamus on ihmislajin nousun ja historian tärkein voima, uskoo Rutger Bregman. 

Toinen lähiajan merkityksellinen kohtaantuminen tapahtui verkon välityksellä kun sain osallistua ma 31.8.2020 ensimmäiseen Helena Ranta forumiin 2020 Totuus, ihmisoikeudet ja kärsimyksen vähentäminen , jossa isohko joukko akateemisia sekä kenttätason asiantuntijoita professori Helena Rannan lisäksi käsittelivät taakkasiirtymää ja anteeksiantoa: esim. vuoden 1918 tapahtumat Suomessa, saamelaisten pakkosuomalaistamiset, kiusaaminen Suomen kouluissa sekä tyttöjen asema Koillis-Nigeriassa. Puhuttiin traumoista ja traumojen purkukeinoista; mm. anteeksiannosta ja -pyytämisestä sekä totuudellisesta muistamisesta, meneillään olevasta totuus- ja sovintokomissiohankkeesta, Verso -sovitteluohjelmasta ja kuntouttavasta hoidosta pakolaisille.

Käsiteltiin myös sitä, miten pitäisi tuoda esiin enemmän historian opetuksessa syrjinnän historiaa (yleensä esiintyy vähemmistöjä kohtaan), häpeää, väkivaltaa sekä taakkasiirtymiä jotka usein ilmenee sekä yksilötason että kansakunnan hiljaisuutena. Kuitenkin toivoa on sillä muutos on mahdollinen, kun tunnistamme, tiedostamme ja toimimme. Siitä yhtenä hyvänä esimerkkinä monista arvokasta työtä tekevistä on oikeushammaslääkäri Helena Rannan monitahoinen toiminta. Kun häneltä kysyttiin, miksi tutkia kuolleita, hän vastasi,  että siten voimme auttaa eläviä sulkemaan oven menneisyyteen ja rakentamaan omaa yhteiskuntaa.

Moninaisuus ilmenee eri tasoilla; erilaiset yksilöt, yhteisöt ja yhteiskunnat – mm. sukupuoli- ja seksuaalisuus (sisäinen erilaisuus), vähemmistöt (yhteisöt tai yhteiskunnat) ja erilaiset persoonallisuudet ja temperamentit (identiteetit ja roolit). Kaikilla tasoilla on tavoite ja tarve osallistua ilman syrjintää sekä halu turvallisiin ja myönteisiin kohtaamisiin. Taide ja kulttuuri tarjoavat yleensä mahdollisuuden niihin, mutta kulunut koronakevät on aika tehokkaasti estänyt tai ainakin hankaloittanut meitä nauttimasta niistä. Kevään ja kesän kotoiluissa olemme kuitenkin lisänneet kaikenlaista tekemistä ja ehkä taiteilleet myös itse tai hakeneet ja luoneet erilaisia uusia muotoja päästä niiden äärelle, sillä sekä ammattilaiset että amatöörit tarvitsevat osallistumis- ja vaikuttamiskanavia.

Yksilötasolla on tärkeää, että ihmissuhteissa luottamus ja rakentava vuorovaikutus sekä turvallisen ilmapiirin vaaliminen onnistuu. Kerro, kuuntele, kysy, tarkistele asioita eri näkökulmista ja ota opiksi. Muista, että kun saa olla aito itsensä, voi hyvin. Kouluyhteisöissä on voitu jo vuosia hyödyntää vertaissovittelu (Verso)-ohjelmaa, jolla toteutetaan myönteinen konfliktinhallintaprosessi. Sovittelumenettelyä on viety myös työpaikoille. Lisäksi työpaikoille on kehitetty maksutta ja joko yksin tai työnantajan edustajan kanssa käytettävä  Kuormitusvaaka-arviointityökalu, jossa tarkastellaan ennakoiden ja luottamuksella työntekijän kuormituksen ja voimavarojen tasapainotilaa, kohdennetaan tarvittaessa toimenpiteitä oikeisiin asioihin sekä seurataan, miten toimenpiteet ovat vaikuttaneet.

Nämä edellä ovat vain esimerkkejä erilaisista keinoista ja tavoista tehdä mahdolliseksi kuulluksi tuleminen ja siten eheytyminen. Pidetään huolta jatkossakin moninaisen totuuden ja todellisuuden tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Siitä myös me erityisherkät omanlaisenamme vähemmistönä hyödymme.

Merja Leppänen

Herkkä maku, omanlainen

Jäsenen blogikirjoitus:

Erityisherkkyys on pilkahdellut mediassa jo monen vuoden ajan. Tapa kirjoittaa ja puhua siitä ei kuitenkaan ole suuremmin muuttunut. Herkkyys halutaan edelleen määritellä ja luokitella huolellisesti.

Herkkä ei voi käyttää vaatteita, joissa on pesulappu. Herkkä ei kuuntele heviä. Herkkä herkkä herkkä
HERKKÄ...!!!

Herkillä ollaan.

Erityisherkkiä on noin viidesosa väestöstä. Monien tekstien perusteella voisi luulla, että olemme identtisiä. Tällä logiikalla minulla on yli miljoona kloonia pelkästään Suomessa.

Herkkyyttä on monenlaista

Erityisherkkyyttä käsitteleviä kirjoja lukeneet tietävät, että herkkyyttä voi olla monenlaista, esimerkiksi aisti- ja tunneherkkyyttä. Erityisherkkä voi kokea molempia tasaväkisesti tai selkeämmin vain toista. Kaiken lisäksi tämä hermostollinen ominaisuus on vain yksi piirre muiden ohessa. Muissakin eläimissä on erityisherkkyyttä, eikä sekään anna aihetta pitää ahventa ja marsua identtisinä kaksosina.

Huomaan olevani herkkä esimerkiksi edellämainittuja oletuksia kohtaan. En ymmärrä yllättävän yleistä ennakkoluuloa, että kaikkien herkkien täytyisi olla samalla tavalla herkkiä ja esimerkiksi kuunnella samanlaista musiikkia. 1950-luvulla Sylvi-Sanni Manninen kirjoitti tutkimuksiinsa perustuvassa kirjassa Outolintu, erilainen, että herkkien ihmisten tulisi kuunnella ainoastaan “pyhää musiikkia”, sillä moderni rock-musiikki järkyttää heitä liikaa. Nykyään kirjaa pidetään monelta osin vanhentuneena, mutta ajatus herkkyyden ja tietynlaisen musiikkimaun yhteenkuuluvuudesta istuu edelleen tiukassa. Jopa Suomessa, jossa on väkilukuun nähden eniten heviyhtyeitä ja jossa erityisherkkien järjestäytyminen on ollut ennätysnopeaa. Voisi kuvitella, että tietoisuus herkkyyden monimuotoisuudesta olisi tätä nykyä selviö.   


Mistä tietää, mikä on herkkyyttä?

Herkkyyden määrittelyn vaikeus on tietenkin myös ymmärrettävää. Vie yleensä aikaa oivaltaa, että kaikki eivät ole luonnostaan yhtä herkkiä. Omalle kokemukselle ei niin vain saa vertailukohtia. Niinpä sen rajoja ja ilmenemistapaa ei heti hahmota. Mikä on herkkyyttä, mikä jotain muuta? Miten kertoa erityisherkkyydestä, kun ei tiedä, mitä se ei ole?
Yksittäistapauksen pohjalta yleistäminen on yleinen päättelyvirhe, jota ei usein itse huomaa. Toisaalta varsinkin syntyään empaattisen ihmisen on luonnollista etsiä yhtäläisyyksiä muihin.

Musiikkimakuni on muuttunut ajan mukana. Se on laajentunut iän myötä ja heijastelee monia asioita elämässäni. Mielestäni se ei sen suuremmin liity synnynnäiseen herkkyyteeni. En ole myöskään huomannut, että herkkyys olisi määrittävä tekijä kenenkään toisen maun muodostumisessa. Pikemminkin päinvastoin: erityisherkkyys ei vielä itsessään riitä tekemään kenenkään mausta tietynlaista tai niin samanlaista, että se yhdistäisi ihmisiä. Herkät ovat yksilöitä siinä missä kaikki muutkin. Tarvitaan muutakin yhteistä, jotta herkät voivat tuntea olevansa hengenheimolaisia ja kokea keskenään yhteenkuuluvuutta. Ihmisiä voivat yhdistää ja erottaa hyvin monet asiat, kiinnostuksen kohteet ja tilanteet.


Yksisarvisia lampaan vaatteissa

Erityisherkkyydestä kirjoittavien toimittajien varovainen sävy antaa ymmärtää, että tavallisten ihmisten keskuudessa vaeltaa yksisarvisia lampaan vaatteissa. Heitä pitäisi ehkä varoa. He ovat niitä, jotka leikkaavat pesulaput pois vaatteista ja pelkäävät hevimusiikkia. Tiedä miten he vielä keksivät reagoida, yliherkästi varmaan.

Varovaisuus saattaa kertoa väärinkäsittämisen pelosta. Saattaisi jopa olla parempi jättää erityisherkkyyttä käsittelevät tekstit kirjoittamatta kuin tehdä synnynnäisestä ominaisuudesta jotakin valtavan eksoottista ja ihmeteltävää. En usko, että siitä on apua kenellekään. Varsinkaan erityisherkille, joilla on erityisen suuri tarve tulla nähdyiksi sellaisina kuin ovat, ei yliherkkinä, joiksi heidät usein on koko elämänsä ajan muutenkin leimattu. Viihdearvoa sillä kenties voi hetkellisesti olla jollekulle toiselle.

Artikkeleissa seikkailevat yksisarviset ovat usein aika tavallisia ihmisiä, olkoonkin, että he tyypillisesti huomaavat monia asioita keskimääräistä herkemmin. He voivat myös tykätä ihan mistä tahansa musiikista.

Ilona Vuori


Kuva: Mila Matilainen

Kohtaamisten äärellä

Jäsenen blogikirjoitus:

Mitä kohtaaminen tarkoittaa? Netistä ei kovin selkeää määritelmää asialle yllättäen löytynytkään. Ehkä yksi parhaimmista tähän (ajan)kohtaan sopiva on Katja Aktan-Collanin blogi arvostavasta kohtaamisesta.

"Ei ole tärkeää, mitä katsot vaan miten katsot”.

Mielestäni tämä kuvaa sitä, että olemme hyväksyvinä läsnä tässä ja nyt ajatuksinemme ja tunteinemme. Tähän jaloon taitoon mm. Mindfulness-harjoitteilla voi pyrkiä ja päästä. Lähdin tarkastelemaan kohtaamisia kolmesta näkökulmasta eli itsen ja toisten kohtaaminen sekä eri kulttuurien kohtaaminen.

Itsensä kohtaaminen: Tulee kriittisesti tarkastella ihmisen olemisen tapaa ennemmin kuin yksittäisiä kohtaamisia tai tapaamisia. Toisaalta ihmisen kokonaisvaltainen kasvu tapahtuu suhteessa toiseen ihmiseen. Vertaa ikiaikainen kertomus susilapsista. Miten lasten kehityksen kävi kun susiemo kasvatti heitä vuosikausia ilman kontakteja ihmisiin.

Muiden kohtaaminen: Ihmisen tahtotila ja tietoinen asennoituminen sekä käsittely vaatii sen, että voi tai osaa olla dialogisessa vuorovaikutuksessa ja jopa ymmärtää toisen kokemusta. Erityisherkällä tosin vaarana, että ymmärtää liiaksi toisen näkökulmaa ja laiminlyö samalla itseään eli oman olemassalon tarkastelun. Lisäksi sekä itsen että toisen kunnioitus ja aitous on hyvän vuorovaikutuksen elementtejä. Vuorovaikutuksessa myös molemminpuolinen vaikuttaminen on tärkeää kehittymisen ja jopa oppimisen kannalta.

Toisaalta voitaneen puhua myös ”vuorotta vaikuttamisesta”. Kai siinäkin on jokin idea, joka minun on vaikea ymmärtää tai hyväksyä, sillä siinä kohtaa tulee mieleen ihminen, joka ottaa erivapauksia muiden kustannuksella ja liikkuu maailmassa minä-minä -mielentilassa. Häntä voisi jopa kutsua kusipääksi.

Muiden kohtaamiseen liittyy parhaimmillaan kuitenkin moninaisuus, toisten ihmisten syvempi erilaisuuden ymmärtäminen, hyväksyminen/sietäminen ja hyödyntäminen. Kirjassa Moninaisuuden johtaminen -ytimessä johtajan itsetuntemus Sari Ajanko (2016) käsittelee itse- ja ihmistuntemuksen merkitystä johtamistyössä. Tarkoituksena on tiedostaa näkymätöntä, syvempää persoonien erilaisuutta sekä pohtia omaa ihmiskäsitystä. Kirjassa puhutaan mm. näköharhoista

 ”Emme näe asioita niin kuin ne ovat, vaan niin kuin me olemme”(Anais Nin). 

Siinä esitellään myös erilaisia malleja, työkalupakkia, joiden avulla käsitellä erilaisuutta. Nostan tässä esille vain pari eli aisteihin liittyen NLP (Neurolingvistic Programming) ja dynaaminen Enneagrammi, yhdeksän erilaista tyyppiä niin vahvuuksineen kuin heikkouksineenkin. Mallien haasteena voi olla jos koemme joko itsemme vääränlaiseksi tai toiset kummajaisiksi. Tällöin tietoa on kyllä saatu mutta tiedostaminen ja oppiminen (= muutos) on jäänyt toteutumatta.

Kulttuurien kohtaaminen, monimuotoisuus ja monikulttuurisuus: Tämäpä onkin jo vaikeampi juttu, sillä pitää ottaa avuksi taas kirja (kultturikentän käsikirjaksi tarkoitettu tosin) Umayya Abu-Hanna, Multikulti -monikulttuurisuuden käsikirja (2012) avuksi, koska netissä helposti, varsinkin keskustelupalstoilla, eksytään puhutaan mm. maahanmuuttajista usein perin rasistisesti. Hyvä kysymys: ”Kenen tarinaa kerrotaan ja kenelle?” Toisaalta esim. saamelaisten tavoista tai kulttuurista, ainakin muualla kuin Lapissa, on todella vähän tietoa. Millainen on monikulttuurinen työpaikka? Miten siellä tuodaan näkyviin monimuotoisuus ja -kulttuurisuus (sukupuoli, ikä, kielet ja etniset taustat jne), ja miten siellä hyödynnetään eri taustoista tulevien ja erilaisten työntekijöiden osaamiset, yhteinen monikulttuuriosaaminen? Mietipä miten hyvin kulttuurien välinen vuoropuhelu tai kohtaaminen onnistuu käytännössä? Tai milloin voimme todeta, että olemme onnistuneet luomaan olosuhteet, jossa suhtaudumme tasa-arvoisesti ja yhtäläisin mahdollisuuksin yksilöihin ja ryhmiin sekä mahdollistamme vähemmistöryhmien toimimisen osana yhteiskuntaamme? Kirja pani pikemminkin pohtimaan ja kysymään asioita. Vastaukset löytynevät päivittäisestä elämästämme; maailmantilasta, valtakunnan politiikasta, organisaatioiden toimintakulttuureista, perheistä, ystävä- ja harrastepiireistä sekä sinulta että minulta.

Merja Leppänen