Erityisherkkä ikääntyy. Vähän rempallaan mutta oma itsensä - vihdoin.

 

Varoitus

Kun tulen vanhaksi minä pukeuden violettiin

ja punaiseen hattuun joka ei rimmaa eikä sovi minulle.

Ja eläkerahoilla minä ostan brandya ja kesähansikkaat

ja silkkisandaalit ja sanon ettei meillä ole varaa syödä voita.

Kun väsyttää istun jalkakäytävällä

ahmin kaupassa maistiaisia ja painelen hälytysnappuloita

ja kolisutan kepilläni rauta-aitoja

korvaukseksi nuhteettomasta nuoruudestani.

Menen sateeseen aamutossut jalassa

ja poimin kukkia vieraiden ihmisten puutarhoista

ja opin syljeskelemään.

Sinä saat pitää karmeita paitoja ja kerätä lisää läskiä

ja syödä kaksi kiloa nakkeja kerralla

tai pelkkää leipää ja pikkelsiä koko viikon

ja hamstrata kyniä ja lasinalusia ja muuta roinaa laatikoihin.

Mutta nyt meidän täytyy pitää säädyllisiä vaatteita

ja maksaa vuokra kiltisti eikä puhua rumia kadulla

ja näyttää lapsille esimerkkiä.

Meidän täytyy kutsua ruokavieraita ja lukea sanomalehdet.

Mutta ehkä minun pitäisi jo vähän harjoitella?

Etteivät ihmiset hämmästy ja säikähdä sijoiltaan

kun minä yhtäkkiä olen vanha ja pukeudun violettiin.

Jenny Joseph

Suom. Alice Martin

- Niin että sitäkö voi alkaa ihan hunsvotiksi? Voi alkaa. Itseasiassa väkisinkin tilanteet vie tuohon suuntaan. Pitää istahtaa välillä. Tekee mieli syödä mitä tekee mieli.  Ja vaatteet, ne tuo iloa, värit ja hassut asusteet.

Kun kremppaa kertyy, ja voimii ei vaan ole kuin ennen, elämä muuttuu. Sitä se on. Ei kapinaa, pikemminkin luovuttamista turhasta ja tärkeydestä. Siihen on vähän niinkuin varaakin jo. Olla oma itsensä.

Moni on löytänyt erityisherkkyytensä vasta iäkkäämpänä. Se on voinut olla huikea kokemus. Ymmärtää itseään millainen oli, lapsena, nuorena, työelämässä. Jos jotakin menikin pieleen, jos jäi junasta tai porukasta, sille saattoi olla hyvin luonnolliset syyt. Ja nyt on tullut hetki antaa itselleen anteeksi... Itseasiassa nekin virheet mitä ei itse tehnyt. Epäonnistumisetkin. Se mitä piti heikkouksina, mutta jotka olikin ehkä juuri erityisherkkyyteen kuuluvia piirteitä, jotka vaikuttivat elämään.

Anteeksiantaminen on hyväätekevä tunne. Kipeäkin, mutta parantava. Jossakin vaiheessa jokainen käy läpi elämäänsä ja keskeinen tehtävä tällä on anteeksi antaminen, erityisesti itselle ja myös muille. Vapautuminen taakoista.

On tärkeää myös löytää itsensä, tarpeensa ja toiveensa, mikä ilahduttaa ja mistä taas ei pidä, vahvuutensakin, vaikka sitten jo ikääntyneempänä. Erityisherkkyys myös on luovuuden lähde, aistimusten puutarha ja tunteiden ilotulitus tai täyteys. Jotakin voi vielä alkaa muuttua, jotakin kasvaa, ja ilo vallata alaa, kuin ilta-auringon säteet sateen jälkeen.

Maailma näyttää erilaiselta kun on anteeksiantavat silmälasit päässä. Ja vielä toisetkin lasit, ne unelmoivat. Ei turhaan sanota, että unelmilla on siivet; niin pitkälle unelmat voivat kantaa, sinne minne arkijärki ei yllä. 

 

Ja antaapa tuon olla tuollainen. Minäpä olenkin tällainen. Väreistä puheenollen, violetti on ollut mielivärini aina. Vanhojen tätien väri. Mut mähän oon.

Vielä pääsen fillarin päälle ja viiletän yli meren lahden, kuin nuo lokit. Taivas kaartuu ylläni selkeänä ja kirkkaana. Näin on hyvä juuri nyt.

 

 

Merja Korpisaari

 

 

Tämä on Erityisherkkä ikääntyy -sarjan 6. kirjoitus. Aiemmat löytyvät täältä blogista alkaen viime kesäkuusta 2024.

 

 

 

Erityisherkkä ikääntyy. Ilonkeruu.

 Jäsenen blogikirjoitus:

Johonkin ilonkeruuseen tässä pitäisi lähteä... Kun ilovarastot ovat tyystin ehtyneet. Miten nämä vuodenajat, vaikka ovat niin suuren suuri rikkaus ja ihanuus, niin sittenkin rasittavaa joskus, elää nimittäin tätä pimeää aikaa. Kuin kaikki maailman mörötkin olisivat liikkeellä. Niinhän sen ei tarvitsisi olla.

Kävin sitten luennolla kivassa tunnelmallisessa paikassa. Olin ihan näännyksissä enkä olisi melkein mennytkään enää mutta meninpä kuitenkin. Luento oli toki hyvä, jaksoin sentään sitä kuunnellakin, mutta mikä oli parasta: juuri se ympäristö. Vanha elokuvateatteri, himmeine valoineen. Sali täynnä ihmisiä. Se kai loi tunnelman, joka hoiti minun sieluani, ja toi uutta voimaa.

 💖 Vaihtaa paikkaa, vaihtaa mielialaa. Se on niin totta.

Kesti vähän aikaa huomata, että on paaaljon ihania paikkoja minne mennä, kotoa tietokoneen ääreltä tai ulkoa pimeästä ja kylmästä. Eläkeläisen on hyvä näitä paikkoja keksiäkin. On yhdistysten luentoja, muita tapahtumia, ryhmiä ja vaikka mitä kulttuuritilaisuuksia ihan livenä, ei vain ja aina netin kautta, mihin ollaan niin totuttu viime vuosien aikana. Näissä myös kohtaa ihmisiä. 

Yleinen sanonta on että eläkeläiset ovat kiireisiä. Ovatkin, jos on lapsenlapsia, luottamustehtäviä, töitä, harrastuksia paljon, joskus ehkä liikaakin. En itse voisi kuvitellakaan että riennän paikasta toiseen päivittäin, ja tapaan lukuisia ihmisiä. En koska olen luonteeltani tällainen introvertti. Kuitenkin tarvitsen saada ihmisseuraa, olla mukana jossakin yhteisössä ihan fyyisisesti, useampina päivinä, Olla myös kysytty ja tarvittukin silloin tällöin. Olla minä. Ääriviivojani en piirrä vain minä itse, vaan myös muut. He peilaavat ajatuksiani ja he validoivat tai kyseenalaistavat. Kysyvät lisää. Kertovat omastaan. Yhdessä voi ihmetellä ja yhdessä voi päivitellä tätä maailman tilaakin. Se on silloin kevyempää.

 💗 Ymmärrän osani joka on hyvin hyvin pieni. Ja se on silloin niin helpottavaa. Ilo tulee kaupanpäälle.

 

Meillä erityisherkillä on taipumus kantaa huolia yli oman määrän. Kantaa niitä siis liikaa ja liian kauan. Ajaa itseään väsyksiin ihan vain kiihdyttämällä silloin kun pitäisi vain jarrutella ja pysähtyä jopa. Juuri siksi muiden seura on niin hyvästä. Monta kertaa ja missä tahansa porukassa, vaikka vesijumpparyhmässäni tai tokikin herkkisryhmässä valkenee jokin asia. Sattumanvaraisissakin keskusteluissa nousee tärkeitä asioita. 

💕 Viisaus karttuu ja tarttuu yhteydessä muihin. Valaisemme toinen toistemme polkuja.

 

Luonnossa nautin, palaudun ja voimaannun ja myös lukemalla, katsomalla elokuvia, kirjoittamalla. Olemalla. Se oleminen on joskus kynttilän liekkiin tuijottelua, pientä puuhastelua ja pysähtelyä ajattelemaan milloin mitäkin mieleen juolahtaa.

Mitä oivallan tai koen, usein jaan muiden kanssa. Korppi, jonka tapasin syksyllä, siitä halusin kertoa ja kerron nytkin: Todellakin, korppi joka oli raakkunut jo monena päivänä, vihdoin näyttäytyi minulle metsässä jyrkän kallion kupeessa. Kun olin sitkeästi istunut sitä odottamassa. Teki minuun vaikutuksen. Siitä halusin kertoa. Juttuhan vei sitten muihinkin luonnon eläimiin, kettuihin, susiin jopa. Jutella yhteisestä rakkaasta meitä ympäröivästä luonnosta on ihanaa.

Luonto rakas. Ja nämä vuodenajat yhteiset, rakkaat, vaikka välillä vaikeatkin meille. Luonto kestää nekin, tai luonto elää niitä, elää niissä. Me ihmiset voidaan etsiä mukavia paikkoja sisätiloista, muiden seurasta, milloin ulkokeli on liian vaikeaa. Ja jakamalla asioita on mukavampaa. 

 

Merja Korpisaari

HSP kokemustoimija, keskusteluryhmän vetäjä

 

Aiemmat Erityisherkkä ikääntyy -kirjoitukset:

Erityisherkkä ikääntyy

Erityisherkkä ikääntyy. Elonsiivous. 

Erityisherkkä ikääntyy. Keho ja mieli.

Erityisherkkä ikääntyy. Miten meihin suhtaudutaan. 

 

Yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta

Jäsenen blogikirjoitus

Niin pitkälle kuin muistan, olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi, ehkä hieman liioitellusti ilmaisten, lähestulkoon aina ja joka paikassa. Se on ollut asia, joka elämässäni usein on tuottanut kärsimystä.

Nykyään puhutaan sosiaalisesta kivusta. Sosiaalinen kipu liittyy yksinäisyyteen ja ulkopuolisuuden kokemukseen ja se näkyy aivoissa samoilla alueilla kuin fyysinen kipu. Joskus, kauan aikaa sitten, yhteisön ulkopuolelle jääminen oli yksilölle kohtalokasta, se saattoi merkitä jopa kuolemaa. Siksi se tuottaa edelleenkin varoittavaa kipua.

On luonnollista, että ihminen kokee itsensä ajoittain yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. Erityisherkällä tämänkaltaiset tunteet voivat korostua. Erityisherkkä havaitsee pienimmätkin torjunnasta viestivät signaalit. Jopa sellaiset, joita ei ehkä todellisuudessa ole sellaisiksi tarkoitettu. Introvertti erityisherkkä on tämän lisäksi taipuvainen vetäytymään omiin oloihinsa. Erityisherkkä tarvitsee ylipäänsä paljon omaa rauhaa palautuakseen psyykkisestä ja fyysisestä kuormituksesta. 

Olen kyseisen kuvauksen kaltainen ihminen. Kutsun itseäni toisinaan vessassa luimuilijaksi. Vessa on varma paikka, jos haluaa olla hetken yksin.

Nykyajan yhteiskunnassa arvostetaan sosiaalisuutta ja ulospäinsuuntautuneisuutta. Introvertin luontainen taipumus hakeutua omaan rauhaan, ja yhteiskunnan paine jatkuvaan vuorovaikutukseen aiheuttavat sisäisiä ristiriitoja. Pitäisi seurustella ahkerasti, mutta kun ei jaksa!

Esimerkkejä: Sosiaalisesti tiiviin koulutuspäivän lomassa haluan mennä yksin syömään, jotta voin palautua monenlaisten, positiivistenkin, ärsykkeiden aiheuttamasta ylivirittyneisyydestä. En halua lähteä porukassa kahville, vaan mieluummin tehdä yksin pienen kävelylenkin. Haluan toisinaan käydä yksin elokuvissa, jotta voin elokuvan jälkeen nautiskella elämyksestä ja makustella itsekseni kokemuksen synnyttämiä ajatuksia ja tunteita. En halua koko ajan jakaa ajatuksiani ääneen.

Silti kipu joskus nousee pintaan. Minun ei pitäisi olla tällainen. Jään ulkopuoliseksi. Pitäisi liittyä seuraan, hinnalla millä hyvänsä.

Kun suhtaudun sosiaaliseen kipuun hyväksyvästi, en yritä paeta sitä, enkä toisaalta heittäydy sen armoille suinpäin, vaan tarkastelen sitä ensin rauhassa, kipu yllättäen vaimenee. Ei tulekaan sellaista ahdistuskohtausta, kuin joskus ennen, että pitää äkkiä mennä kulauttamaan kurkkuunsa kolme lasia kuohuviiniä ja sitten painella suoraan nukkumaan.

Voin hyväksyä sen, että ajoittain koen voimakasta ulkopuolisuutta, etenkin silloin kun näen muiden hakeutuneen toistensa seuraan Annan tunteen olla ja otan sen vastaan myötätuntoisesti. Suhtaudun siihen kuten runoilija Rainer Maria Rilke, joka kirjoitti kirjeessään nuorelle runoilijalle: Parahin herra, olkoon yksinäisyys Teille rakasta ja soikoon sen tuoma tuska kauniina musiikkina.




Mervi Nyfors

(Kuva:Pixabay)

Keinulaudalla - kun seikkailu kutsuu, mutta kotona on niin mukavaa

 Jäsenen blogikirjoitus:

Kuva: Jon Sailer / Unsplash

Kuluneen vuoden aikana olen tehnyt havainnon itsestäni ja arjestani: elämän toistuessa riittävän kauan samanlaisena siitä tulee tylsää ja ikävystyttävää.

”Riittävän kauan” merkitsee noin kahta viikkoa tai alle. Yritin pitää elämäni kunnollisena ja kelvollisena. Harrastaa liikuntaa kolmesti viikossa (samat lajit toistuivat), hoitaa rutiinit niin kuin ne ovat järkevää hoitaa ja pitää elämäni säntillisenä. Mutta ai että se oli yksitoikkoista! Mietin että samat jutut päivästä ja viikosta toiseen aloittaessani jälleen yhtä kotijumppatreeniä. Joten luovuin kunnollisuudesta ja jätin viikko viikolta samana toistuvat jumppatreenit ja muut samankaltaisena toistuvat asiat. Se oli minulle iso myönnytys. Kun on tottunut ajattelemaan, että tietyt asiat vain pitää hoitaa, on loikka tuntemattomaan ja alkaa ajatella, että isossa kuvassa pitämisiä ja täytymisiä on loppujen lopuksi aika vähän.

Elämyshakuisen erityisherkän elämä on keinulaudalla keplottelua. Elämyshakuinen kaipaa seikkailuja, ei sitä, että kaikki on aina samanlaista. Uusien asioiden kaipuussani innostun, ilahdun ja voimaannun mahdollisuuksista oppia uutta sekä kasvaa ja kehittyä. En halua jäädä paikoilleni ja jämähtää jo opittuun ja hallittuun. Etsin tilaisuuksia liikkua eteenpäin. Kursseja, itseopiskelua, dokumentteja ja podcasteja - jos se on uutta, antakaa se minulle! Harvemmin teen samoja ruokia kahdesti, koska netti on kokeilemattomia reseptejä tulvillaan. Enkä tietystikään matkusta samaan paikkaan toistamiseen tai katso jo nähtyä elokuvaa useita kertoja. Olen oppinut, ettei kannata harrastaa samaa urheilulajia liian kauan putkeen. Tai ei ainakaan silloin, kun siinä ei ole mahdollista kehittyä. Siksi en enää edes yritä pitäytyä kahdessa lajissa, vaan vaikkapa viidessä tai kuudessa, joiden välillä voi sukkuloida tilanteen ja tunnelman mukaan.

Kuitenkin toisinaan kiikahdan keinulaudallani innostuksissani liialti elämyksien matkaan. Ja sitten väsähdän. Erityisherkkä ihminen kaipaa usein omaa aikaa ja lepoa. Niin minäkin. Uutuus on elinehto, mutta niin on myös vanha, tuttu ja turvallinen. Jos elämässä on liikaa uutta, niin se ei olekaan enää kivaa. Joskus käy jopa niin, että into loppuu kesken kiihdytyksen. Juuri kun alan päästä vauhtiin, en jaksakaan enää. Silloin haluan vain käpertyä kokoon ja vetäytyä erakkomaiseen yksinäisyyteen kotiluolaani. Yksin ja ilman virikkeitä, niin on hyvä. Hermostoni tahtoo levätä, joten minun täytyy antaa sen olla rauhassa. Yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa akkuni latautuvat. Voimavarani uusiutuvat tuttujen juttujen parissa.

Niin, se tuntuu ajoittain kummalliselta, että ihmisessä voikin olla kaksi ominaisuutta, jotka ovat tietyllä tavalla ristiriidassa keskenään. Toisaalta se tuntuu lahjalta. Jos minulla ei olisi elämyshakuisuutta, mikään ei kutsuisi haastamaan haluani jäädä kotiin puuhailemaan turvallisiksi katsomiani asioita. Uusien asioiden jano auttaa voittamaan pelkoja ja kasvamaan niiden ylitse. Monet aiemmin pelottavilta tuntuneet asiat eivät enää siltä tunnu. Ja toisaalta, taipumus ylivirittyä herkästi suojelee minua pahimmilta ylilyönneiltä. En koskaan syyllisty liialliseen kaahailuun ja sekoiluun tai harkitsemattomiin tempauksiin. Jos otan riskejä, ajattelen ne etukäteen. Siten nämä kaksi ominaisuutta minussa sekä suojelevat että haastavat toinen toistaan. Toinen auttaa kehittymään ja kasvamaan, toinen suojelee ja varoittaa.

Siispä olen kiitollinen - kiitollinen keinulaudasta, jolla tasapainottelen.

Milja Jokinen

Kokemusasiantuntijakoulutuksesta rohkeutta elämään

Jäsenen blogikirjoitus:

Tulin erityisherkkien yhdistyksen toimintaan mukaan viime keväänä. Kuulin sitten, että yhdistys tarjoaa jäsenille koulutusta, ja alkamassa olisi aivan uusi kokemusasiantuntijakoulutus. Se kuulosti kiinnostavalta ja innostuin lähtemään mukaan. Mutta enpä osannut arvatakaan, kuinka hyödyllinen ja merkittävä se olisi minulle!

 

Olin perehtynyt erityisherkkyyteen itsekseni viime vuosina lukemalla ja ystävienkin kanssa pohtimalla. Tämä itsetutkiskelu on sinänsä ollut tarpeellista, mutta kokemusasiantuntijakoulutus on tuonut uutta näkökulmaa omiin pohdintoihin.

Koulutuksessa oli asiantuntevat ja taitavat kouluttajat, ja saimme oppia tutkimustietoa herkkyydestä tiiviissä paketissa. Kouluttajien kannustus, rohkaisu ja tuki meidän kaikkien omalle erityisherkkyysmatkalle oli voimaannuttavaa.

Lisäksi vertaistuki oli aivan erinomainen ja tärkeä osa tätä koulutusta! Oli ihanaa päästä juttelemaan ihmisten kanssa, jotka ovat työstäneet samanlaisia asioita, painineet samanlaisten ongelmien parissa ja miettineet herkkyyden ilmenemistä elämässään. Kaikki me koulutukseen osallistuneet olemme tiedostaneet erityisherkkyytemme ja pohtineet sen vaikutuksia omaan elämäämme.

Koulutuksessa olen tutustunut moniin muihin erityisherkkiin, joiden tarinat ovat niin samanlaisia ja toisaalta niin erilaisia. Tunnekokemukset ovat samantyyppisiä, vaikka elämäntilanteet ovatkin kovin erilaisia.

Koulutuksessa vallinnut yleinen ihanan positiivinen ilmapiiri ja pyrkimys toinen toisensa ymmärtämiseen olivat vahvistavia tekijöitä. Erityisherkät ovat moninainen joukko.

Kokemusasiantuntijoina toivottavasti pääsemme tulevaisuudessa edistämään yleistä tietoisuutta erityisherkkyydestä. Sitä odotan innolla!

Erityisesti vertaistuesta, siitä että muillakin on samanlaisia kokemuksia ja tunteita, olen saanut rutkasti lisää rohkeutta, voimaa ja itsevarmuutta. Niin paljon, että sitä voisi sanoa jopa läpimurroksi omassa elämässäni, kehityksessäni. Uskallan olla oma itseni, rohkeasti herkkä. Kiitos yhdistykselle tästä koulutusmahdollisuudesta!

Toinen kokemusasiantuntijakoulutus on yhdistyksessä jo alkanut. Lue täältä myös toinen blogijuttu samaisesta koulutuksesta.

Nimim. Erityisherkkyyden kokemusasiantuntija 

 

(Kuva: Pixabay)

Hybridi (yhdistelmä, riippuvuus)

Jäsenen blogikirjoitus

Suomen hallituksella on uusi testaa-jäljitä-eristä-hoida-hybridistrategia, jolla pyritään selviämään koronakriisistä sekä kansanterveydellisesti että -taloudellisesti. Se tarkoittaa riittävien resurssien takaamista ja vahvaa viestintää sekä rajoitusten purkamista hallitusti ja toimenpiteiden seurantaa sekä tarvittaessa korjaustoimia. Jotkut tahot näkisivät jopa tarpeen ns. pitkän aikavälin exit-strategialle, jolla haetaan erilaisia keinoja tulevaisuuden rakentamiseen.

Ehkä kaikkein yleisimmin on hybridi -käsite tullut aiemmin tutuksi hybridiautoista, joissa, kuten wikipediassakin on ilmaistu ”kahden (tai useamman) risteymä/yhdistelmä, riippuvuus”, voi auton moottorivoimana yhdistyä esim. sähkö- ja polttomoottori. Sittemmin hybridinä löytyy esimerkiksi hybridipyörä, -lämmitys ja -organisaatio sekä -uhat, -vaikuttaminen ja -puolustus. Hybridi-/yhdistelmävaikuttamisella voidaan ohjata esimerkiksi päätöksen tekoa tiedon keruulla, valheellisella uutisoinnilla ja muulla häirinnällä kun taas -puolustuksen on tarkoitus vastata edellä mainittuihin vaikuttamiskeinoihin sekä kansallisella että kansainvälisellä yhteistyöllä.

Miten hybridi- eli yhdistelmä -ajattelu toimii yhdistys-, ryhmä- ja yksilötasolla?

Yhdistyksemme HSP Suomen erityisherkät ry:n tarkoituksena on synnynnäistä erityisherkkyyttä koskevan tiedon ja ymmärryksen lisääminen Suomessa. Yhdistys edistää ja valvoo erityisherkkien yleisiä yhteiskunnallisia etuja, hyvinvointia ja tasa-arvoa. Lisäksi yhdistys luo erityisherkkien välille yhteyden ja tuo esiin erityisherkkyyden voimavaroja.

Miten me tuon edellä mainitun toteutamme? Yhdistyksen strategia on tiedon välittäminen eli viestintä, voimaantuminen sekä yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Jäsenenä pääsee mukaan mm. yhdistyksen jäsentapahtumiin, paikallistoimintaan ja suljetulle facebook-sivulle sekä tukemaan ja edistämään yhdistyksen toimintaa ja erityisherkkyys -tiedon lisäämistä. Yksi keskeinen ja merkittävä esimerkki on vertaisryhmätoiminta, jonka mahdollistaa Stealta (Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus) saatava avustus vuosiksi 2019-2021. Tutkimusten mukaan erityisherkät kokevat herkästi stressiä, ulkopuolisuuden tai yksinäisyyden tunnetta. Tästä seuraa mm. riski sairastua kakkostyypin diabetekseen tai masennukseen. Voimaryhmäohjaajakoulutuksen saaneet vapaaehtoiset vetävät ryhmiä omilla kotipaikkakunnillaan. Voimaryhmien, palvelevan puhelimen ja chatin avulla pyritään parantamaan erityisherkkien osallisuuden tunnetta ja toimintakykyä. Yhdistyksemme strategian voi nähdä hybridinä eli kaikki kolme V:tä viestintä, voimaantuminen ja vaikuttaminen toteutuvat erilaisissa tukitoimissa ryhmissä sekä kunkin yksilön omassa arjessa. Kun kukin on tietoisesti ja hyväksyvästi läsnä voi ilmentää holistisesti (kokonaisvaltaisesti)

• fyysistä (aisti ja muu kehollinen herkkyys)

• psyykkistä (luovuus ja tunneherkkyys)

• sosiaalista (vuorovaikutus ja tunneäly)

• sekä henkistä ja eettistä herkkyyttä (arvot, intuitio, merkityksellisyys).

Entä jos tai kun ympäristön tuottamat kriisit (nyt esim. koronapandemia) tai kunkin sisäinen maailma haastaa edellä olevien ominaisuuksien positiivisen ilmenemisen? Ärsykkeisiin reagointi aiheuttaa päänsärkyä, jännityksiä, itkuisuutta tai ahdistusta. Ilmenee yli- tai alivirittyneisyyttä, stressiä tai muuta kuormitusta. Silloin on hyvä jos on oppinut keinoja; mm. pysähtyminen, hengittäminen, kehotietoisuus, luova toiminta tai avun hakeminen vertaisilta tai asiantuntijoilta.

Palataanpa vielä nykytilaan. Nyt ajankohtainen kysymys on ”mikä on uusi normaali/uusi tavallinen?”. Tärkeää on edelleenkin huomata mihin voin vaikuttaa, mihin en ja miten voin toimia omien arvojeni mukaisesti. Miten haluan muistella toimineeni poikkeusoloissa? Mihin kaikkeen voimavarani nyt riittävät ja kuinka olen selvinnyt/mitä olen oppinut aiemmista vaikeista tilanteista? Kuka auttaa minua ja keitä minä voisin auttaa? Puhutaan ns. posttraumaattisesta kasvamisesta - kokemus elämästä laadukkaampana ja syvempänä sekä selvempänä siitä mitkä omista selviytymiskeinoista toimii, mitkä ei.

Yksi hieno esimerkki ”uudesta maailmanjärjestyksestä” löytyy Helsingin Sanomien jutusta 29.4.2020, jossa kerrotaan koronakriisin tuottamasta ahdingosta kahvilayrittäjälle, ja kuinka asiakkaat eivät kääntäneetkään yrittäjälle selkäänsä, vaan halusivat kaikin tavoin auttaa ja ryhtyivät kulkemaan rinnalla. Jotkut ovat lahjoittaneet aineksia, jotkut ostavat runsaasti kaikkea mitä löytyy ja jotkut muuten vain tsemppaavat. Jutun lukijalle tulvahtivat liikutuksen kyyneleet silmiin. Elämä on...!

Merja Leppänen