Paikka merkityksinä ja kokemuksina

Toiminnanjohtajan blogikirjoitus:

Turku, Aurajoen rantaa.

Kävelen ystäväni kanssa Turussa Aurajoen varrella. Pohdiskelemme paikan merkityksiä erityisherkälle. Kuin yhdestä suusta toteamme, että rakennettu kulttuuriympäristö voi olla erityisherkälle hyvin voimaannuttava ja mieltä tasapainottava paikka. Unohtuuko tämä, kun usein painotetaan luontoa vastaavassa merkityksessä? Vai olemmeko todellakin erilaisia erityisherkkiä? Toiset tykkäävät luonnosta, toiset viihtyvät kaupunkiolosuhteissa.

Monilla meistä on mielipaikka tai -paikkoja. Järven tai meren ranta, tuttu metsä, pellon laitama. Usein nämä ovat luonnonmaiseman kohtia. Niissä tasaannumme, saamme erityisherkkinä rauhaa ja voimaa varsinkin, jos olemme ylikuormittuneita. Tällaisissa paikoissa aistilliset ärsykkeet ovat kohdillaan siten kuin ne itse kullakin muodostavat kuin palapelillisen kokonaisuuden.

Kesällä muutin Tampereelle. Miten nopeasti tietyt paikat, esimerkiksi reitti kotoa työpaikalle tulee tutuksi. En juurikaan enää ajattele ohitettavia paikkoja, kun vaikkapa Sammonkadulla pyöräilen. Alussa oli uutuuden viehätystä. Imin virikkeitä. Visuaalisesti kiinnitin huomiota pieniin yksityiskohtiin. Miten valitsin kulkureitit, mitä tällä reitillä on ja tapahtuu, miltä tuntuu olla lähes eksyksissä tai valita jokin täysin uusi reitti?

Jukka Laajarinne kirjoittaa mainiossa kirjassaan ”Tiloissa” (2016) paikkoihin liittyen tuttuuden ansasta. Tiedämme, mitä odottaa ja antaudumme automaatiolle. Kun menen Tampereen Sampolan kirjastoon, se on nyt tuttu, arkinen. Tällä kertaa kuitenkin havahdun. Tämähän on paikka, jolla ei ollut mitään merkitystä elämässäni puoli vuotta sitten. Ilman havahtumista askeleeni olisivatkin helposti pelkkää rutiininomaista siirtymistä paikasta toiseen. Havahtuminen voikin olla kiinnostava harjoitus tutussa paikassa. Jukka Laajarinne kirjoittaa derivoimisesta eli ajelehtimisesta. Teenkin toisin, kuljen toisin, ja ihmettelen tutuksi tulleen paikan ja tilan yksityiskohtia. Silloin huomaan, että paikat ovat yllätyksiä täynnä, kun otan erityisherkän kummastelijan mielenlaadun käyttöön.

Kulttuuriympäristön tuttuus luo kuitenkin erityisherkälle mielelle harmonian kokemuksen. Kun palaan Turkuun tuomiokirkon takaiseen maisemaan Piispankadun vanhojen rakennusten pysähdyttävyyteen, on kyse jostakin enemmästä kuin vain kuuden opiskeluvuoteni muistoista tuossa ympäristössä. Onko kyse jostakin sisäisestä kotipaikasta, josta saksalainen filosofi Albert Kitzler kirjoittaa oivallisesti kirjassaan ”Vom Glück des Wanderns” (2019). Tuttuus tässä kohden ilmenee hyvänolon tunteena, jonka voimme saavuttaa luontopaikoissa tai rakennetussa ympäristössä. Tässä haluan olla, viivähtää, tulla siis mielen kotiin.

Jos olisin elokuva itsestäni, haluaisin pysäyttää filmin Tukholman Strandvägenille Djurgårdenin sillalta tullessa. Useita kertoja ollessani tanssimassa Gröna Lundissa palatessa tuota reittiä tuntuu kuin aika pysähtyisi. Heinäkuun puolivälissä keskiyöllä jo pikkaisen hämärtää. Laivojen omistajat istuskelevat kannella, rantakadulla muutamia kulkijoita, meri ja Gamla Stan taustana. Mielihyvän valloittavuus. 

Tukholma, näkymä Strandvägenille.

Sisäisesti soi päässäni Monica Zetterlundin laulu "Sakta vi gå genom stan". Tunnelma täyttää mielen kera kaikkine erityisherkän kokemina ulkoisten ärsykkeiden nyansseina. Meidän emotionaalisuutemme on paljon myös siis tunnelman tai tunnelmien kudelmaa. Jotakin sellaista, jossa on mieluisaa viivähtää ja esimerkkini kaltaisesti palata.


Hannu Sirkkilä
HSP-Suomen Erityisherkät ry:n toiminnanjohtaja

Aistiherkät ihmiset menevät aistit edellä

Asiantuntijan blogikirjoitus:

Aistiherkät ihmiset menevät aistit edellä. Kun puhutaan käsitteestä esteettömyys, monille tulee ensimmäisenä mieleen esimerkiksi ovien kaltevat luiskat. Aistiesteettömyydessä mennään aistit edellä, jolloin tilojen aistiärsykkeitä pyritään minimoimaan ja positiivisia virikkeitä monipuolistamaan. Kirjoitin viime keväänä Savonia-ammattikorkeakoulun muotoilun tutkinto-ohjelman (sisustusarkkitehtuuri ja kalustemuotoilu) opinnäytetyön, jonka tarkoitus oli selvittää kuinka suunnitella aistiystävällisemmät päiväkotitilat.

Erityisherkät ihmiset tulivat esille suorittaessani viimeistä työharjoitteluani eräässä sisustussuunnittelutoimistossa Helsingissä. Keskustelimme työharjoitteluvastaavani kanssa, kuinka sisustamisella voisi helpottaa erityisherkkien olemista tilassa ympäristöä muokkaamalla. Työharjoittelun päätyttyä keskustelin lehtorini kanssa, olisiko tässä aihetta opinnäytetyöhön, sillä kehitysmahdollisuus todella olisi. Lopulta päädyimme päiväkoteihin, joissa aistiärsykkeitä esiintyy todella paljon. Aihetta enemmän tutkittuani totesin aistiherkkien ihmisten olevan suurimmaksi osaksi sosionomien suosima opinnäytetöiden aihe. Tiedostan myös itsessäni erityisherkän ihmisen ominaisuuksia, joten aihe tuntui todella kiinnostavalta ja luontevalta. Lopulta päädyin kirjoittamaan opinnäytetyöni aiheena ”Aistiystävällinen päiväkotiympäristö”.

Tilasuunnitelman ryhmähuone.

Laadin opinnäytetyötä varten nettiin kyselytutkimuksen, joka oli suunnattu päiväkotien työntekijöille. Yhteistyöhön sain Suomen lastenhoitoalan liiton, joka levitti kyselyäni kohderyhmälle. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää päiväkodeissa esiintyviä aistiärsykkeitä sekä millä tavalla lapset reagoivat niihin. Opinnäytetyötä varten etsin myös tietoa erityisherkistä kirjallisuuden avulla sekä verkkoartikkeleita ja -tutkimuksia apuna käyttäen.

Tutkimustulokset vahvistivat liiallisten aistiärsykkeiden läsnäolon päiväkotiympäristössä. Yli puolet vastaajista kokivat aistiärsykkeiden vaikuttavan työntekoon, minkä lisäksi 90 % koki, ettei aistiherkkiä ihmisiä huomioida päiväkodin tiloissa. Suurimmiksi aistiärsykkeiksi nousivat kuuloaistissa ihmisten puheensorina sekä tilojen huono akustiikka, jolloin äänet joko kaikuvat tai hukkuvat tilaan. Myös hajuaistin kautta havaittavat erilaiset epämiellyttävät hajut nousivat vahvasti esille sekä tuntoaistin kautta esimerkiksi huono huoneilma.Visuaalisissa ärsykkeissä sekava yleisilme ja valaistus loivat eniten aistiärsytystä. Kyselytutkimuksessa ilmeni myös lasten reagointi aistiärsykkeisiin, jolloin lapsi saattaa muuttua levottomaksi, keskittyminen vaikeutuu tai lapsi haluaa vetäytyä yksin rauhallisempaan paikkaan rauhoittumaan.

Tilasuunnitelman eteinen.

Tutkimustulosten pohjalta suunnittelin aistiesteettömät esimerkkitilat leikki- ja lepohuoneeseen sekä eteistilaan. Tilasuunnittelussa pyrittiin minimoimaan esille nousseet aistiärsykkeet ympäristöä muokkaamalla, jolloin erityisherkkien olisi helpompi viettää aikaa tilassa.

Päiväkoteja tulisi kehittää enemmän aistiystävälliseen suuntaan, jotta ne olisivat lapsille parempia paikkoja kehittyä sekä aikuisille työpaikkoina viihtyisämpiä. Liiallisia aistiärsykkeitä löytyy päiväkotien lisäksi myös esimerkiksi kouluista ja työpaikoilta. Ympäristöjen kehittäminen aistiystävälliseen suuntaan on hyödyksi aistiherkkien ihmisten lisäksi kaikille ihmisille. Aistiesteettömyys lisää ihmisten hyvinvointia ja arjessa jaksamista.

Mikäli sinua kiinnostaa tutustua koko työhön tarkemmin, tai kuinka luoda aistiystävällinen päiväkotiympäristö sisustusarkkitehtuurin avulla, löydät koko opinnäytetyön Theseus-tietokannasta.

Katri Kangasharju
Sisustusarkkitehti, muotoilija