Luonto ja luontoyhteys

Jäsenen blogikirjoitus 

Karttana meri, turvana metsä, toivona taivas ja voimana kalliot.

Olen kaupungissa kasvanut ja kaupungissa ikäni asunut. Lapsena en erityisemmin välittänyt luonnosta. En oikeastaan edes juuri pitänyt kesästä, koska silloin luonto heräsi ja kaikenmoiset hyönteiset, ötökät, öttiäiset ja niveljalkaiset heräsivät talviuniltaan ja kömpivät esiin piiloistaan minua piinaamaan. Kesämökille menemistä saatoin jopa suorastaan pelätä, jos tiedossa olisi hyttyskesä tai nukkumapaikka, joka ei ollut varmasti bug-free. Oli mahdotonta nukkua samassa tilassa, jossa pörisi jokin pikkuinen elukka. Joten kyllä, mielestäni Dalai Lama on täysin oikeassa siinä, että pienelläkin itikalla voi olla iso vaikutusvalta.

Tänä päivänä ymmärrän öttiäisten merkityksen ekosysteemin kannalta ja osaan niitä sinänsä arvostaa. Luonnolla ylipäätään on minulle nykyisin erityinen merkitys.

Ennen kaikkea luonto on meidän kaikkien syntymäkoti. Paikka, josta kaikki elolliset oliot ovat saaneet alkunsa. Siten se on myös välttämätön elinehto, jota ilman emme selviydy. Luonto ei tarvitse ihmistä selviytyäkseen, mutta ihminen kyllä tarvitsee luontoa. Minulle luonto on myös henkinen latautumispaikka, josta ammentaa voimaa silloin, kun olo on uupunut tai levoton tai mieli kaipaa muuten vain virkistystä. Hakeudun erilaisiin luontopaikkoihin mielialan ja tunnelman mukaan. Joskus suuntaan vetten ja vesistöjen äärelle, kun haluan ajatella rauhassa tai kaipaan inspiraatiota. Joskus metsä on turvallisin lohtu. Joskus katseeni kohoaa ylöspäin kohti taivaita ja joskus tarvitsen kallioiden suomaa lujuutta jalkojeni alle.

Meri

Meri on kaikista luontoympäristöistä ensisijainen voimanlähteeni. Sen äärelle hakeudun silloin, kun olen tärkeiden kysymysten äärellä tai kenties silloin, kun on mietittävä tulevia elämänvalintoja. Meri symboloi seikkailua ja tuntemattoman kutsua. Kauniina kesäpäivänä meri kimaltelee kauniisti, on tyyni ja tasainen eikä näytä lainkaan pelottavalta. Mutta myrskyisällä syyssäällä meri kuohuu ja velloo, tuuli ujeltaa vinkuvalla äänellään, aallot tyrskyävät ja vaahtopäät nousevat korkeina ilmaan. Silloin meri on uhkaava ja tarkoittaa vaaraa. Merellä on siis kahdet kasvot.

Myös ihailemalleni kirjailijalle Tove Janssonille meri oli merkityksellinen. Kirjassa Muumipappa ja meri (2018) Muumipappa tuntee itsensä tarkoituksettomaksi. Pappa haluaa suojella perhettään vaaroilta ja vie siksi perheensä turvaan pienelle majakkasaarelle keskelle avomerta. Kärpäsenlialle, sanoo Pikku Myy. Papan valinta on paradoksaalinen, koska saari on yksinkertainen ja karu eikä millään tavalla vaaraton paikka. En voi olla ajattelematta, että ehkä Muumipapan syvin motiivi onkin vain päästä seikkailun syövereihin, jotta hän voi tuntea olevansa elossa.

Ennen kaikkea, meren tärkein anti on kuitenkin nöyryyden oppiminen. Meri kun on valtavan suuri ja arvaamaton ja ihminen hyvin pieni. Tove Janssonin (Yle Areena, 2018) sanoja lainaten: ”Jos mikään opettaa ihmistä nöyräksi, niin elämä meren ympäröimänä.”

Metsä

Metsään menen silloin, kun kaipaan rauhoittumista, juurtumista maahan ja paluuta konkretiaan. Vankka maaperä ja siitä korkealle kurottuvat puut merkitsevätkin minulle tasaista turvallisuutta ja kouriintuntuvaa tätä hetkeä – tyytymistä siihen, mitä nyt jo on. Maaemon ajatellaan perinteisessä mielessä symboloivan hedelmällisyyttä ja syntymää, mutta itselleni tärkeämpää on nimenomaan maan juurevuus ja tasaisuus. Maa on sitä mitä se on eikä yhtään sen enempää. Mielestäni se on hyvin rauhoittavaa. Ihminen voi myös ottaa puista esimerkkiä. Pysyä vankkana kuin tammi, mutta taipuisana kuin paju. Siinäpä vasta tavoitetta yhdelle ihmiselämälle.

Taivas

Taivas luontopaikkana on vaikeasti tavoitettava, eikä sinne voikaan noin vain kävellä tai kulkea omin voimin. Siellä se silti on. Ehkä taivasta voi myös ajatella ilmana. Taivas on tuolla kaukana ylhäällä, mutta ilma ympäröi meitä joka hetki ihan täällä maankamaralla. Hengitämme ilman sisältämää happea ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen henkäykseen. Siten ilma on meille yhtä tärkeää kuin auringonvalo kasveille. Symbolisessa mielessä ilma ja taivas edustavat henkeä, henkevyyttä ja toivoa. Elokuvissa epätoivoiset ihmiset lankeavat polvilleen ja kohottavat katseensa taivaisiin. Ehkäpä juuri siksi ilmaan ei voikaan konkreettisesti mennä. Ilma on näkymättömän voittoa näkyvästä, materian tuolla puolen.

Kalliot

Viimeisenä kalliot. Karuudestaan ja kovuudestaan huolimatta kallioilla on oma sanansa sanottavana. Kallioilta voi nimittäin oppia lujuutta. Kalliot pysyvät päättäväisesti paikoillaan silloinkin, kun muu maailma myrskyää. Ja jos jokin, niin lujuus, on tärkeää silloin, kun ihmistä koetellaan. Maaret Kallion viisaita sanoja lukeneet/kuunnelleet jo tietävätkin, ettei lempeys yksinään riitä, vaan lempeys ja lujuus tarvitsevat toisiaan kukoistaakseen.


Milja Jokinen


Kuvat:

Meri Dimitris Vetsikas / Pixapay

Metsä Lukasz Szmigiel / Unsplash

Ilma Pexels / Pixapay

Kalliot Dyaa Eldin Moustafa / Unsplash


Lähteet:

Jansson, T. (2018). Muumipappa ja meri (suom. Laila Järvinen). Helsinki: WSOY.

Yle Areena (1.3.2018). Elävä arkisto: Tove ja meri.

Yhdistystoiminta nostattaa monenlaisia tunteita ja antaa paljon

HSP Suomi ry:n hallituksen jäsenen blogikirjoitus:

Olen toiminut elämäni aikana vapaaehtoisena monessa tehtävässä. Minä olen pitänyt luontokerhoa, koordinoinut sydänlasten vanhempien vertaisryhmää, vetänyt ekstroverttien erityisherkkien ryhmiä, toiminut suomenkielenkerhon ohjaajana maahanmuuttajille, ollut päätoimittajana neljän vuoden ajan kaupunginosalehdessämme jne. Myös suurin osa omaa työuraani on sujunut järjestöjen tehtävissä. Minulla on siis kokemusta maisemasta molemmin puolin: miltä tuntuu palvella jäsenistöä palkattuna työntekijänä ja miltä tuntuu antaa omasta ajastaan tärkeälle asialle vapaaehtoistoimijana tai hallituksen jäsenenä. Näitä kaikkia tehtäviä yhdistää kuitenkin seuraavat asiat: Ihminen kaipaa yhteisössään tulla nähdyksi ja arvostetuksi. Myös tuelle ja kiitokselle on aina paikkansa. Tämä ei ole vain työntekijöiden tai hallituksen jäsenten asia, vaikka se tärkeä osa heidän työtään onkin. Kauniin palautteen antaminen toisillemme kuuluu meille kaikille, jotka olemme samassa yhteisössä toimijoina.

Kun henkilö haluaa tulla mukaan vapaaehtoistoimintaan, on tärkeää, että hän saa kokemuksen siitä, että on merkityksellinen. Tähän kuuluu olennaisesti se, että viesteihin vastataan ja sovituissa asioissa pysytään. On kuitenkin inhimillistä, että joskus henkilö tipahtaa vahingossa meililistalta tai vastausta joutuu odottamaan monta päivää. Minä hoidan vapaaehtoisena tällä hetkellä HSP Suomi ry:n viestintäryhmän koordinointia. Omasta elämäntilanteestani johtuen pystyn hoitamaan tehtävääni liittyviä asioita yhdestä kahteen kertaan viikossa. Joskus joku pahoittaa mielensä, jos joutuu odottamaan vastausta kysymykseen mielestään liian pitkään. Oletus henkilöllä voi olla tuossa tilanteessa, että teen työtäni palkattuna työntekijänä, mikä ei pidä paikkaansa. Toisaalta on hyvä ymmärtää, etteivät toimistomme työntekijätkään ehdi aina reagoimaan heti viesteihin. Heillä on monta asiaa työssään hoidettavana. Tällaiset tilanteet, joissa yhdistyksemme jäsen pahoittaa mielensä ovat kurjia. Pyrimme niitä parhaamme mukaan välttämään. Toivoisin kuitenkin, että jäsenillämme olisi ymmärrystä sille, että ruudun takanakin on ihminen, jolla on omat resurssinsa tehtävässään. Myönteinen palaute vaikeissakin asioissa on toki aina tervetullutta.

Olisi upeaa, että yhdistyksessämme olisi jonakin päivänä oma vapaaehtoistoiminnan koordinaattori, mutta se edellyttää toki sen, että meillä on rahoitusta työllemme tulevaisuudessakin. Tämänkin mahdollistamiseen liittyy, että meillä on mukana ihmisiä, jotka haluavat kehittää yhdistystämme vapaaehtoistehtävissä. Muistathan, että sinä olet meille tärkeä ja otamme sinut mielellämme mukaan toimimaan tärkeän asian puolesta. Tervetuloa mukaan!

Marika Rosenborg

Yhdistystoiminta on yhdessä tekemistä

Jäsenen blogikirjoitus

Taas on koronasulun aika. Kun sulku viime keväänä tuli, iski valtava ahdistus. Olin tottunut olemaan paljon menossa, kulttuuririennoissa ja ystäviä tapaamassa, ja nyt olin tuomittu olemaan yksin kotona neljän seinän sisällä. Miten oikein selviäisin tästä?

Siirtyminen kotiin etätöihin, kulttuuriharrastukset ja tapaamiset jäihin. Koronan ja rajoitusten aiheuttama muutos omaan elämääni on ollut hurja, totaalinen. Arki on muuttunut tyystin toisenlaiseksi, ja lomien ja vapaiden erottaminen arjesta entistä vaikeammaksi.

Onneksi olin vähän ennen koronaa aktivoitunut etsimään yhdistystoiminnasta uutta sisältöä elämääni. Olin hieman ehtinyt tutustua muutamaankin eri järjestöön, joiden toiminta ja arvomaailma tuntui kiinnostavalta ja läheiseltä. Nyt ilmoittauduin vapaaehtoiseksi uusiin tehtäviin ja osallistuin koulutuksiin. Suurin osa tilaisuuksista on kuluneen vuoden aikana järjestetty etäyhteyksin, mikä onkin yllättäen osoittautunut aivan kelvolliseksi korvikkeeksi kasvokkaiskohtaamisille, siitäkin huolimatta, että oma asenteeni tietotekniikkaa kohtaan on yleisesti ottaen aika negatiivinen.

Aiemmin olin tehnyt satunnaisesti vapaaehtoistyötä, mutta nyt yhdistystoiminnasta on tullut iso osa elämääni. Olen löytänyt tämän HSP-yhdistyksen ja muita arvomaailmaani sopivia yhdistyksiä, joissa kaikkien osaaminen ja innostus ja motivaatio otetaan ilolla vastaan. Olen saanut kokea, että minua ja osaamistani arvostetaan.

Olen päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin ja saanut uutta merkitystä elämääni uudenlaisista tehtävistä. Yhdistystoiminnassa parasta itselleni onkin ollut ihmisiin tutustuminen ja yhdessä tekeminen, sen lisäksi että kyseisten yhdistysten arvot ja tavoitteet ovat kiinnostavia ja sellaisia joihin voin täysillä sitoutua. Tällä tavalla, tässä koronatilanteessa, yhdistystoiminta on jopa pelastanut minut.

Tunnen yksinäisyyttä välillä edelleen, mutta nyt oman yksinäisyyteni suremisen sijaan mietin enemmänkin sitä, miten voisimme kehittää näiden yhdistysten toimintaa, edistää yhteisöllisyyttä ja kaikkien osallisuutta. Miten voisimme saada muitakin löytämään mukaan, innostumaan järjestötoiminnasta ja saamaan siitä iloa elämäänsä? Näitä pohtien kirjoitin tämän postauksenkin. Haluan kannustaa kaikkia lähtemään järjestötoimintaan, tekemään hyvää itselle ja muille. Järjestötoiminta voi olla hyväntekeväisyyttä, muiden auttamista, luonnon ja eläinten tai koko yhteiskunnan hyväksi toimimista, mutta se on samalla myös oman itsen auttamista.

Nimim. Yhdistysaktiivi

Mä rakastan mun työtä! Mä rakastan mun elämää! 🤗💕

Jäsenen blogikirjoitus

Näin kirjoitin viime viikolla LinkedIniin. Ajattelin sen inspiroivan myös toisia seuraamaan rohkeasti omaa sydäntään ja omaa polkuaan. Auttaisi luottamaan siihen, että on juuri sellainen, kuin tuleekin olla, vaikkei mahtuisi yhteenkään yhteiskunnan asettamaan muottiin. Että on täydellinen epätäydellisenä. Ja ymmärtämään, että juuri epäkohdat tekevät meistä meidät: aitoja, rakastettavia omia itsejämme.

Jos olisimme täydellisiä, robotit voisivat ihan hyvin korvata meidät. Tai jos olisimme kaikki samanlaisia, ei olisi erilaisia taitoja, erilaisia ajatuksia tai ideoita. Emme voisi tarkastella asioita eri näkökulmista emmekä nähdä asioita toisen näkökulmasta. Emme voisi kasvaa, emmekä kehittyä.

Olen itse kaikkea muuta kuin täydellinen - ja niin onnellinen juuri siksi! Kun oppii tuntemaan itsensä, hyväksymään itsensä ja rakastamaan itseään sellaisena kuin on, tulee valtava vapauden tunne. Saa olla juuri sellainen mitä on, ei tarvitse esittää kenellekään yhtään mitään!

Luin aamulla lyhyen viestin, minkä olin viikonloppuna kirjoittanut. Kahdessa lauseessa oli 2 kirjoitusvirhettä!

Lisäksi puhuin perjantaina puhelun, jossa kerroin, että minulla on myös kolmas aisti. 11-vuotias poikani oli kuunnellut puheluani toisella korvalla ja sanoi puhelun jälkeen että: Äiti, kyllä sinulla on vähän enemmän kuin 2 aistia". 🤣

Jos olisin yhtä kontrolloiva ja kriittinen itselleni kuin aikaisemmin, en puhuisi enkä kirjoittaisi mitään. En kehtaisi. Sen sijaan saan elantoni kahdella intohimollani, eli juurikin kirjoittamalla ja puhumalla. Eli teoriassa elän heikkouksillani. 😁

En anna sen häiritä, että välillä tulee kirjoitusvirhe ja välillä suusta sammakko. Nykyään ajattelen, että se sisältö on tärkeämpää, kuin mihin muotoon se on pakattu. Mieluummin kuin täydellinen, olen aito.

Minusta on ihanaa olla myös erilainen pomo - sellainen, joka mokaa avoimesti ja lähettää tiimiläisille sydämiä.

Miksi kerron tämän teille? Siksi, ettei näin ole aina ollut. Olen erityisherkkä ja näin tuntenut olevani vääränlainen ja joukkoon sopeutumaton. Ajatellut, ettei toisten kivun kokeminen itsessään sovi tähän kovaan maailmaan. Ettei minusta ole mihinkään, koska minulta puuttuu pikkutarkkuus.

Työelämässä minusta tuntui, etten saisi edes pientä mahdollisuutta näyttää omia kykyjäni, koska ensin tulee tehdä pikkutarkkuutta vaativia hommia.

Tuntui, ettei uran alussa voinut heittää erilaisia ideoita tai nähdä asioita eri näkökulmasta kuin muut. Ja jos kerroin, etten pysty tekemään 7,5 h päivää 5 päivänä viikossa tehokkaasti työtä, niin tuntui, että minua pidettiin laiskana. Minusta tuntui, ettei ollut väliä, että olin juuri tehokkaimmillani ja sain parhaita tuloksia vähemmillä tunneilla - kun oli aikaa ajatella, luoda ja palautua. Tuntui, että vain sillä oli merkitystä, montako tuntia istuin fyysisesti työpaikalla.

En enää yritä miellyttää kaikkia yrittäen olla sellainen, kuin luulin toisten haluavan minun olevan. Olen niin paljon mieluummin aito oma itseni. Ymmärsin, että jokainen voi miellyttää elämänsä aikana tiettyjä ihmisiä. Miksi en siis olisi oma itseni ja miellyttäisi niitä, jotka tykkäävät minusta juuri sellaisena, kuin olen? Jotka eivät pitäisi minusta... niin heidän ei tarvitsekaan pitää.

Yritän siis kertoa sinulle, että sinäkin olet täydellinen juuri tuollaisena! Usko itseesi ja omiin kykyihisi!

Onneksi moni asia on muuttunut työmaailmassa sitten niistä ajoista, kun aloittelin omaa uraani. Mutta mikä on jäänyt, on uskalluksen puute noudattaa omaa polkuaan ja luottaa itseensä.

Tein viime viikolla tämän vuoden ensimmäisen podcastini, missä jaan oivalluksiani rajojen pitämisestä. Tein tämän lounastunnilla, kun oli menossa viimeinen päivä HSP Kokemusasiantuntija-koulutuksessa. Olin niin inspiroitunut, että oli suorastaan pakko sanella ajatuksiani heti. Vaikka taustalla kuului liikenteen ääniä ja musiikkikin saattoi olla epärytmissä puheeseeni nähden. 

Kuuntele tästä: https://lnkd.in/d2GFPcM ja valitse 3:s podcast. 

Tekstin kirjoitti Anneli Päivänsara.

Paitsi HSP-kokemusasiantuntija, Anneli on myös Onnellisen elämän kokemusasiantuntija. Hänen tavoitteenaan on muuttaa tätä maailmaa jakamalla omia kokemuksiaan sekä opastamaan toisia herkkiä löytämään omat supervoimansa ja onnellisen elämän – mitä se kenellekin tarkoittaa. Annelin kursseihin ja palveluihin pääset tutustumaan täältä: https://www.paivansara.fi/hyvinvointivalmennus/.

Erityisherkkänä työelämässä, osa 4/5

Jäsenen blogikirjoitus:

Kirjoitin viime postauksessani oman äänen ja ajatusten esiin tuomisesta työpaikalla. Samalla muistuttelin blogin lukijoita siitä, että nämä ajatukset ovat omiani ja huomiot ovat syntyneet omasta (työ)elämästäni. On kuitenkin ilahduttavaa, jos joku tunnistaa itsensä niistä ja kokee samaistumista. 

Erityisherkkyys on ominaisuus, ja kuten moni muukin ominaisuus, se ei ole pelkästään hyvä eikä huono. Varmasti monista välillä tuntuu, että mediassa ominaisuuttamme käsitellään usein tarkkojen, pintapuolisten luokittelujen kautta: ”tunnistatko itsessäsi syvän liikuttumisen kyvyn tai vaikeuden keskittyä avokonttorissa? Olet varmasti erityisherkkä!” Tai sitten jutut otsikkoineen saattavat kuulostaa enemmän negatiivisilta kuin neutraaleilta: ”Erityisherkkä Tuija jättäytyi työelämästä, koska se oli hänelle liian raskasta.” Otsikot ovat keksittyjä, mutta ymmärrätte varmasti pointtini.

Totta on, että nykyaika tarjoaa vaatimuksineen paljon haasteita ihan kaikille ihmisille. On muuttuvia työnkuvia, kiirettä ja muutoksia, joihin ei pysty itse vaikuttamaan. Erityisherkkä voi kokea haasteita tai paineita helpommin asioista, joihin muut eivät kiinnitä edes huomiota. Niin työelämä kuin vaikka koulumaailmakin sisältää varmasti normeja ja sääntöjä, jotka on luotu ns. valtaväestölle, niitä sen enempää analysoimatta. Moneen asiaan voi kuitenkin vaikuttaa itse, ja tehdä voitavia muutoksia oman viihtyvyyden ja hyvinvoinnin parantamiseksi ja takaamiseksi. Nämä asiat voivat olla ihan pieniäkin. Ja koska positiivisten muutosten tekeminenkin on omanlaistaan ongelmanratkaisemista, pitää muistaa myös kiinnittää huomiota erityisherkkyyden hyviin puoliin. Siksi haastoinkin itseni pohtimaan, millaisissa asioissa ja hetkissä erityisherkkyys on ollut etu työelämässä. Mieleeni tuli monia asioita, ja jaan alla teille niistä kourallisen.

• Hetket, joissa on tarvittu aitoa läsnäoloa ja kohtaamista. Olen tehnyt paljon projekteja, joissa minun on pitänyt alan opiskelijana saada arvostamieni ihmisten luottamus ja halu jakaa ja kertoa minulle henkilökohtaisiakin asioita. Silloin täytyy myös itse uskaltaa olla aito, läsnäoleva, kohtelias ja empaattinen – osata lukea ja tulkita toista ihmistä juuri hänen tarkoittamallaan tavalla, hänen ajatuksiaan kunnioittaen. Tällaisten fiilisten täytyy syntyä jo tervehtiessä ja eteisessä ovenaukaisulla, tai missä tahansa, kun ensimmäinen kohtaaminen syntyy. Läsnäoloa ja kohtaamistaitoja olen tarvinnut myös silloin, kun olen vaikka aistinut työkaverilla olevan jotain mielen päällä.

• Taito havainnoida erilaisia ongelmia ja muuttujia. Saattaa kuulostaa negatiiviselta, mutta olen moneen kertaan todistanut, että tästä kyvystä todella on hyötyä. Olen itse esimerkiksi epävarma monimutkaisten verkko-ohjelmien ja kaupallisten laskutoimenpiteiden kanssa, joita on tullut vastaan esimerkiksi myymälätyöskentelyssä. Hankalasti ymmärrettävissä asioissa olen kysynyt etukäteen esimiehiltäni, että ”mitä käytännössä tarkoittaa, jos asia x menisikin vahingossa näin?” Olen kysynyt kaikenlaisia mieleen tulleita asioita, jotta itselleni tulisi varmempi ja luottavaisempi olo. Tiedän myös, että aina kaikki ei mene niin kuin kerrotaan. Monesti olenkin ollut tyytyväinen siihen, että olen osannut ajatella riskejä ja kysellä ”typeriä”. Varmisteleminen ei ole huono asia vaan takaa sen, että kykenen toimimaan myös, kun asiat eivät menekään oikeaoppisella tavalla – varsinkaan teknologian suhteen. Aion varmistella vastedeskin.

• Kyky nähdä pienten asioiden merkityksellisyys – ja nauttia niistä! Yritän nauttia työpäivän erilaisista pikku hetkistä ja varsinkin tauoista. Voimia voi saada vaikkapa kivasta kommentista meilissä tai nopeasta juttutuokiosta kollegan kanssa, mieleen pulpahtaneesta hyvästä ideasta, omasta aktiivisuudesta, hyvästä ruoasta, ikkunoista tulvivasta valosta tai mukavan tuntuisista ja –näköisistä vaatteista. Myös työpisteen vaihtelu virkistää työpäiviä merkittävästi – jos työskentelen läppärin kanssa, lähden välillä rivityöpöytäni luota sohvalle työskentelemään niin, että saan olla samassa tilassa muiden kanssa, mutta vieressäni ei ole ketään. Myös monipuolisten työasioiden tekeminen tuo tunteen, ettei pää ole jumissa koko päivää yhden saman asian kanssa.

Millaisissa asioissa erityisherkkyys tuo iloa teidän työpäiviinne? Kommentoikaa alle!

-Anna


(Kuva: Pixabay)