Eläinavusteinen elämäni eli eräs erityisherkän elämyspäivä

-Mutta eihän mulla edes ole lemmikkejä! Ei ole. Tai niin sitä ainakin voisi luulla...

Kerronpa nyt, ketä minun lemmikkeihini kuuluu. No, ensinnäkin aamulla aina joku lintu tsirputtaa ja sillä muakin ilahduttaa. Virkistää. Nyt loppukesästä tsirputusta ei tietenkään ole enää paljoa, mutta joku siellä metsänreunassa aina vähän ääntelee.

Kun päivä alkaa ja lähden lopulta liikkeelle, saattaa vastaani tulla varis. Näillehän minä siis aina juttelen, tai useimmiten.. joskus syötän leivänmurujakin, läheisellä metsäkalliolla. Varis on  hyvä lintu, viisaskin. 

Päivä muuten onkin aivan huippulaatua, jos tuo pörröinen ulkoileva kissaherra tepsuttelee luo. -Kis kis.. mauuu. -Kisu mitä kuuluu.. mauuu. - Näinhän se keskustelu menee meillä.

 

Kasvimaan helteessä ihailen suurta värikästä amiraaliperhosta, joka asettuu kuvattavaksi.. tai sitten ei asetu. Mintuissa käy muuten kova pörinä, tuo makea mesi kun maistuu kaikille pörriäisille. Sudenkorento pian tanssahtelee ylläni ja tanssin sen mukana. Olen hulluna näihin siivekkäisiin. Sudenkorentohan lie noiduttu lohikäärme..mene ja tiedä, mutta olen täynnä voimaa ja iloa minäkin.

No. Kuka se tuleekaan tirkistämään kompostikasan alta? Sammakkohan se siellä. -Muistahan syödä noi etanat pois, niitä en tarvitse. Näin anelen, vaikken edes tiedä, liekö etanallakin tässä maailmassa joku tärkeä tarkoitus.

Fillari kuljettaa minut lämpimänä päivänä rantaan. Matkalla nautin tuulesta kuin valkoisin siivin meren yllä kaartavat lokit. Merimaiseman perustyypit.

..jaa, hanhet ne onkin nyt valloittaneet koko rannan. Huis, antakaahan tilaa mullekin! Nämä suuret komeat hanhet ei ole kaikkien mieleen, tiedän. Mutta hyvin tänne vielä mahtuu.

Illalla myöhään huomasin, että hämähäkki oli kutonut tuollaisen kauniin ja luonnollisen hyttysverkon tuuletusikkunaani. Mieleeni tuli siinä että eläinmaailma on kyllä suuri ilo ja lohtu ja apu. Taas tänäänkin, yhtenä kauniina elokuun päivänä. Kiitos teille kaikille, isoille ja pienille.

Merja Korpisaari

 

 

Erityisherkkä ikääntyy. Miten meihin suhtaudutaan.

 Jäsenen blogikirjoitus:

Miten meihin ikääntyviin suhtaudutaan? Eläkeläisiin, joita on suurin osa plus/yli 65-vuotiaista suomalaisista. Mitä porukkaa meidän ajatellaan olevan...

Ei olla minkäänlainen yhtenäinen porukka ollenkaan. On ikähaitariakin monta kymmentä vuotta. Voisi puhua varhaisvanhuudesta (jossa itse nyt ajattelen olevani), keskivanhuudesta ja myöhäisvanhuudesta. Kuulostaapa omituiselta… Kuitenkin jos vanhuuteen lasketaan kuuluvaksi noin ikävuodet 65-112, niin onhan se vain pitkä ajanjakso. Eikä olla samalla viivalla 65-vuotias ja se 112-vuotias, joita heitäkin jo löytyy. Tosin ennusteet sanovat, että eliniänodote suomalaisilla on laskemassa.

Joku kuuskymppinen voi siis olla kremppainen, joku taas täysin terve. Jollakin on jo muistihäiriötä kun taas toisella niitä ei tule koskaan. Moni tekee työtä edelleen, joku taas on jo muiden avun varassa. Todella heterogeeninen joukko on tämä ikääntyneiksi tai vanhuksiksi, senioreiksi kutsuttu ihmisryhmä.

Meitä erityisherkkiä on viidesosa tästä ryhmästä. Me koetaan moni asia syvemmin, ja moni asia kolahtaa, vaikuttaa eri tavalla meissä. Aistimme ilmapiirejä, tunnelmia ja tuoksuja, vivahteita tarkemmin kuin muut. Yliviritymme liiasta. Ja monia haasteita tulee hissun kissun; lääkärikäyntejä terveyskeskuksissa, luopumisia, pienemmillä tuloilla pärjäämistä. Voimia tarvitaan eri tavalla kuin aiemmin. Elämä voi tulla haastavammaksi. Ja se miten yhteiskunta ja muut ihmiset suhtautuu meihin, sen erityisherkkä kyllä aistii oikein hyvin.

- No, kannattaako sitä ikääntynyttä mammaa enää niin tutkia tutkia, ja laittaa leikkausjonoon kun on nuorempia pitkä jono odottamassa. Siinä jonon tukkeena se on monessa muussakin, ei ruuhka-aikaan pitäisi tulla kaupungille, hitaita kun ovat. Ja onko ikääntyneemmän mielipiteellä niin paljon enää merkitystä ylipäätään? Niillähän jo muisti pätkii ja ajatukset ovat jostain menneisyydestä, ei niillä ole enää virkaa. Ehkä näin. Tai sitten ei.

Vaikea sanoa mitä nuoret ajattelevat vanhoista tänä päivänä. Jotenkin koen itse että paljon menee hukkaan jos ei kuunnella meitä. No onhan valtionpäämiehet ja tieteen edustajat, uskonnon edustajat usein vanhoja. Siinä oiva esimerkki että kyllä kokemuksella on arvoa ja merkitystä. Kyllähän vaikka edellinen presidenttimme Sauli Niinistö oli ja on hyvin arvostettu presidenttinä ja ihmisenä. Ja emerituspiispa Irja Askolaa kuunneltiin ja arvostettiin ja edelleen arvostetaan. Tiedemiehet viisastuvat aina vain vanhetessaankin, ajatellaan nyt vaikka avaruustähtitieteilijä Esko Valtaojaa. Näitä esimerkkejä on vaikka miten paljon, meillä ja maailmalla.

- Pistää miettimään. Jos viisaus jalostuu entisestään vanhenemisen myötä, niin eiköhän se tee sitä meillä kaikilla. Sillä naapurin mummolla, ja sillä jo ikäihmistyökaverilla. Kyllä! Tjaa, riippuu nyt toki ihmisestä. Viisaus karttuu kun sitä kartuttaa. Kuuntelee muita ihmisiä, lukee, harjoittaa osaamisaluettaan edelleen. Ihan kuin se fyysinen kuntokin karttuu kun sitä kartuttaa. Ja mielen hyvinvointi niin ikään.

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Jospa me ikääntyvät erityisherkät koitetaan löytää niitä kaikkein parhaita ominaisuuksiamme, ja käyttää niitä. Saa keskustella syvällisiä, mutta ei muita neuvomalla silloin kun neuvoja ei haluta.. Omat rajat on hyvä pitää, siinä tekemisessä, että jaksaa. Sillä opettaa muitakin, omalla esimerkillään. Aisteistaan muuten saa nauttia täysillä, se tekee niiin hyvää; kahvin tuoksu, metsän tuoksu, tai viljapellon. Kaikki tuo huumaavan kaunis luonto ja mikä on kohta taas ihan erityisenä väriloistona ympärillämme. Luonnon äänet, musiikki  ja muut kaikki ihanat äänet. Herkistä korvista on toden totta iloakin. Nautin itse syysiltoina myös  ASMR:stä. Ne pienet äänet kutittavat korvia ihanasti. Pienet asiat ovat helpolla saavutettavissa, voimaannuttavat ja auttavat jaksamaan.

Tämä maailmanaika tarvitsee paitsi viisaita niin ihan erityisesti empaattisia, myötätuntoisia ihmisiä. Meitä erityisherkkiä. Empatiaa saa käyttää suruttomasti, rajattomasti, kaikkialla, syteen tai saveen, niin rohkeasti käyttää. Rohkeasti herkkänä näyttää ja käyttää.

Nimittäin niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. 'Huudetaan' siis ystävällisesti, empaattisesti, arvostavasti, rakastavasti. Ja metsä vastaa samalla mitalla.
Näinköhän? - Mitäpä ajattelet vertaiseni ikääntyvä erityisherkkä?

Merja Korpisaari

HSP kokemusasiantuntija, keskusteluryhmän vetäjä

Luen myös sarjan aiemmat blogipostaukset:

Erityisherkkä ikääntyy.

Erityisherkkä ikääntyy. Elonsiivous.

Erityisherkkä ikääntyy. Keho ja mieli.

 

Lue myös Lauran kirjoitus Mieleenpainuvasta kesästä.

 

 💙💙💙

 

 

Erityisherkkyys voimavarana

Heimojuhlien työpajaohjaajan blogikirjoitus:

 

Miksi kehoni on herkkä reagoimaan, miksi koen niin vahvaa empatiaa muita kohtaan ja miksi stressaannun joissain tilanteissa mielestäni enemmän kuin muut? Näitä kysymyksiä pohdin, kun kävin elämääni läpi terapiaopinnoissani ja siinä prosessissa, joka oli käynnistynyt jo ennen sitä. Kun tein alansa pioneerin, erityisherkkyystutkija Elaine N. Aronin testin, jolla mitataan tai arvioidaan erityisherkkyyttä, sain siitä lähes täydet pisteet ja yllätyin.

En ollut pitänyt itseäni varsinaisesti erityisherkkänä, vaan pikemminkin suhteellisen kovapintaisena. En siis tuntenutkaan itseäni. Olinkin ”kovettanut” itseäni, ikään kuin katkaissut yhteyden sisimpääni. Ymmärsin, että olin melko varhaisessa vaiheessa kadottanut yhteyden omiin tunteisiini, tarpeisiini ja toiveisiini. Oman herkkyyden hyväksyminen oli aluksi minulle vaikeaa, koska minut kasvatettiin reippaaksi suorittajaksi ja pärjääjäksi, jolle herkkyys oli haurautta ja heikkoutta, jotka piti peittää. Näin ehkä monet erityisherkät joutuvat ja ovat joutuneet ympäristönsä sekä yhteiskunnan vaatimuksesta tekemään.

Tunnistan itsessäni nämä kaikki seuraavat piirteet, jotka määrittelevät erityisherkkyyttä. Erityisherkille on yhteistä aistiärsykkeiden ja tiedon syvällinen prosessointi (tietoinen ja tiedostamaton), kuormittumisalttius (ylivireys, ylikuormitus), tunne-elämän voimakkuus, emotionaalinen reaktiokyky, empatia (tunteiden ja tuntemusten voimakas kokeminen) sekä tarkka havainnointikyky (vivahteet, yksityiskohdat). Useimmat edellä mainituista ovat juuri niitä piirteitä, joista on minulle hyötyä esim. kuvataideterapeutin työssäni.

Itselle oli elvyttävää löytää tie takaisin omaan itseen ja hyväksyä oma herkkyys. Oman herkkyyden hyväksymisessä auttaa itsemyötätunto. Maailma kaipaa herkkyyttä ja empatiaa ja sitä, että jokainen saa olla omanlaisensa, ainutlaatuinen yksilönsä, erityisherkkä, herkkä tai jotakin muuta. Tärkeintä olisi, että kohtelisimme toisiamme kunnioittavasti ja hyväksyvästi. Nykyään näen erityisherkkyyden voimavarana.

Pidän 3.8.2024 Heimojuhlilla voimaeläinaiheisen taidetyöpajan, jossa maalaamme oman voimaeläimen ja kirjoitamme siitä. Pajassa pohdimme mm. mitä eläinten erityisiä kykyjä tai ominaisuuksia sinä haluaisit itsellesi? Minkälaista voimaa kaipaat voidaksesi paremmin? Haluaisitko enemmän pääskysen iloa vai kenties olla yhtä älykäs kuin korppi tai nauttia hetkestä kuin sudenkorento? Tule ottamaan selvää…

P.S. Yksi minun voimaeläimistäni on joutsen, joka on elämän ainutkertaisen pyhyyden symboli. (Maaretta Tukiainen: Pohjolan voimaeläimet)


Kirjoittaja: Tuula Forsbom

FM, kuvataideterapeutti

www.mielensavyt.fi

https://www.instagram.com/mielensavyt/