Erityisherkkä ikääntyy. Miten meihin suhtaudutaan.

 Jäsenen blogikirjoitus:

Miten meihin ikääntyviin suhtaudutaan? Eläkeläisiin, joita on suurin osa plus/yli 65-vuotiaista suomalaisista. Mitä porukkaa meidän ajatellaan olevan...

Ei olla minkäänlainen yhtenäinen porukka ollenkaan. On ikähaitariakin monta kymmentä vuotta. Voisi puhua varhaisvanhuudesta (jossa itse nyt ajattelen olevani), keskivanhuudesta ja myöhäisvanhuudesta. Kuulostaapa omituiselta… Kuitenkin jos vanhuuteen lasketaan kuuluvaksi noin ikävuodet 65-112, niin onhan se vain pitkä ajanjakso. Eikä olla samalla viivalla 65-vuotias ja se 112-vuotias, joita heitäkin jo löytyy. Tosin ennusteet sanovat, että eliniänodote suomalaisilla on laskemassa.

Joku kuuskymppinen voi siis olla kremppainen, joku taas täysin terve. Jollakin on jo muistihäiriötä kun taas toisella niitä ei tule koskaan. Moni tekee työtä edelleen, joku taas on jo muiden avun varassa. Todella heterogeeninen joukko on tämä ikääntyneiksi tai vanhuksiksi, senioreiksi kutsuttu ihmisryhmä.

Meitä erityisherkkiä on viidesosa tästä ryhmästä. Me koetaan moni asia syvemmin, ja moni asia kolahtaa, vaikuttaa eri tavalla meissä. Aistimme ilmapiirejä, tunnelmia ja tuoksuja, vivahteita tarkemmin kuin muut. Yliviritymme liiasta. Ja monia haasteita tulee hissun kissun; lääkärikäyntejä terveyskeskuksissa, luopumisia, pienemmillä tuloilla pärjäämistä. Voimia tarvitaan eri tavalla kuin aiemmin. Elämä voi tulla haastavammaksi. Ja se miten yhteiskunta ja muut ihmiset suhtautuu meihin, sen erityisherkkä kyllä aistii oikein hyvin.

- No, kannattaako sitä ikääntynyttä mammaa enää niin tutkia tutkia, ja laittaa leikkausjonoon kun on nuorempia pitkä jono odottamassa. Siinä jonon tukkeena se on monessa muussakin, ei ruuhka-aikaan pitäisi tulla kaupungille, hitaita kun ovat. Ja onko ikääntyneemmän mielipiteellä niin paljon enää merkitystä ylipäätään? Niillähän jo muisti pätkii ja ajatukset ovat jostain menneisyydestä, ei niillä ole enää virkaa. Ehkä näin. Tai sitten ei.

Vaikea sanoa mitä nuoret ajattelevat vanhoista tänä päivänä. Jotenkin koen itse että paljon menee hukkaan jos ei kuunnella meitä. No onhan valtionpäämiehet ja tieteen edustajat, uskonnon edustajat usein vanhoja. Siinä oiva esimerkki että kyllä kokemuksella on arvoa ja merkitystä. Kyllähän vaikka edellinen presidenttimme Sauli Niinistö oli ja on hyvin arvostettu presidenttinä ja ihmisenä. Ja emerituspiispa Irja Askolaa kuunneltiin ja arvostettiin ja edelleen arvostetaan. Tiedemiehet viisastuvat aina vain vanhetessaankin, ajatellaan nyt vaikka avaruustähtitieteilijä Esko Valtaojaa. Näitä esimerkkejä on vaikka miten paljon, meillä ja maailmalla.

- Pistää miettimään. Jos viisaus jalostuu entisestään vanhenemisen myötä, niin eiköhän se tee sitä meillä kaikilla. Sillä naapurin mummolla, ja sillä jo ikäihmistyökaverilla. Kyllä! Tjaa, riippuu nyt toki ihmisestä. Viisaus karttuu kun sitä kartuttaa. Kuuntelee muita ihmisiä, lukee, harjoittaa osaamisaluettaan edelleen. Ihan kuin se fyysinen kuntokin karttuu kun sitä kartuttaa. Ja mielen hyvinvointi niin ikään.

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Jospa me ikääntyvät erityisherkät koitetaan löytää niitä kaikkein parhaita ominaisuuksiamme, ja käyttää niitä. Saa keskustella syvällisiä, mutta ei muita neuvomalla silloin kun neuvoja ei haluta.. Omat rajat on hyvä pitää, siinä tekemisessä, että jaksaa. Sillä opettaa muitakin, omalla esimerkillään. Aisteistaan muuten saa nauttia täysillä, se tekee niiin hyvää; kahvin tuoksu, metsän tuoksu, tai viljapellon. Kaikki tuo huumaavan kaunis luonto ja mikä on kohta taas ihan erityisenä väriloistona ympärillämme. Luonnon äänet, musiikki  ja muut kaikki ihanat äänet. Herkistä korvista on toden totta iloakin. Nautin itse syysiltoina myös  ASMR:stä. Ne pienet äänet kutittavat korvia ihanasti. Pienet asiat ovat helpolla saavutettavissa, voimaannuttavat ja auttavat jaksamaan.

Tämä maailmanaika tarvitsee paitsi viisaita niin ihan erityisesti empaattisia, myötätuntoisia ihmisiä. Meitä erityisherkkiä. Empatiaa saa käyttää suruttomasti, rajattomasti, kaikkialla, syteen tai saveen, niin rohkeasti käyttää. Rohkeasti herkkänä näyttää ja käyttää.

Nimittäin niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. 'Huudetaan' siis ystävällisesti, empaattisesti, arvostavasti, rakastavasti. Ja metsä vastaa samalla mitalla.
Näinköhän? - Mitäpä ajattelet vertaiseni ikääntyvä erityisherkkä?

Merja Korpisaari

HSP kokemusasiantuntija, keskusteluryhmän vetäjä

Luen myös sarjan aiemmat blogipostaukset:

Erityisherkkä ikääntyy.

Erityisherkkä ikääntyy. Elonsiivous.

Erityisherkkä ikääntyy. Keho ja mieli.

 

Lue myös Lauran kirjoitus Mieleenpainuvasta kesästä.

 

 💙💙💙

 

 

Minulla on, mitä muut eivät näe

Jäsenen blogikirjoitus: 

 

Olen elänyt jo pitkään. Olen kokenut elämässäni haasteita, rikkoutuneita ihmissuhteita, avioliittoja.  Nyt vielä eläkkeellä alkoi tulla takkuja ja kupruja, joten ajauduin tutkimaan mikä on....mikä minulla on?

Lapsena minua kutsuttiin jopa haukkumasanalla-mölö.
Sanottiin että sinä olet niin herkkä, arka ja sain tuntea olevani jotenkin surkea.
Olin kyllä syntyessäni pikkukeskonen ja ujo, arka, pelokaskin.
Kotiolot olivat haastavat ja se oli minulle liikaa kestettävää.


Vasta siis nyt aikuisena tajusin että minulla on sitä, mitä muut eivät näe.
Ihmettelyn taito. Kyky nähdä taiteessa sen sisään ja aistia se taiteilija siinä.
Haistan kaiken jo kaukaa, kuulen mitä toiset eivät vielä kuule. On ollut vaaratilanteita tai puhelin värinällä, minä kuulen ja tunnen.


Tein testin ja sain melkein täydet pinnat. Meitä oli kaksi tekijää varmuuden vuoksi ja pidän tulosta luotettavana.
Ostin kirjan Ihana herkkyys ja siinä oli kirjoituksia minusta, niin tunsin.
Unohdin asian.
Kunnes ne alkuun mainitsemani takut ja kuprut.
Löydin muistiinpanot eräältä kurssilta. Vetäjän kanssa keskustelin ja hän sanoi että minulla on paljon piirteitä mikä viittaa HSP-persoonaan.


Ilahduin. Ilahduin vanhasta muistiinpanosta. Niin moni asia liukui uuteen kontekstiin.
Arki näyttää erilaiselta ja kevyemmältä kuin aiemmin.
Saan olla näine hyvineni, minuna.

 Nimim.Yöperhonen

 

 

Kirjoittaminen on puutarha

 

Jäsenen blogikirjoitus:     

 

Kirjoittaminen on puutarha.

Sitäkin pitää vaalia kuin puutarhaa.

Siihenkin pitää käyttää aikaa, vaikkapa
se kaksi tuntia päivässä, mitä puutarhaankin. 

Ei se kukoista ilman.

Puutarhan kukkivia kukkia on hoidettava ja lisättävä.

Sen rikkaruohot vaativat joskus kitkemistä. 

Sen isommat puuvartiset vaativat aikaa ja kärsivällisyyttä.

Ja sen monimutkaisemmat hoitoa vaativat kasvit

vaativat pohdintaa ja tekemistä nekin.

Mitään ei synny, jos laiskottelee.

Niin, ja sitten toisaalta, on hyvä ottaa välillä aikaa,

juuri sille niin sanotulle laiskottelulle, olla vain. 

Laiskottelu kun on myös luovuuden maaperää.
Miten paljon helpompaa kaikki on, kun hyväksyy itsensä ja rajallisuutensa. 

Asiat naksahtavat paikoilleen.  

Tilaa löytyy tärkeälle. Osaa priorisoida.

Kirjoittaminen on puutarha. 

Sitä pitää vaalia. Kuten mitä tahansa muutakin elämän ihanaa asiaa...

 

 

 

- Ajatukseni kirjoittamisesta on jo vuosien takaa.

Niin sitä koittaa itseään opettaa ja... hyvä niin.
Unelmoida, suunnitella, päättää, tehdä. Näin se menee.

Olenhan tätä kirjoittamisen puutarhaakin hoitanut,

en tarpeeksi mutta kuitenkin. 

Ei se ihan rapistunut ole,eikä kuihtunut kokonaan. 

On sitkeää lajia kai.

Mikä on sinun puutarhasi?

Onko se ehkä kirjoittaminen myös? 

- Miten vain, niin kirjoita meidän
blogiimme rohkeana, herkkänä... tai millaisena itsesi koetkin juuri nyt.

 

 

Merja Korpisaari

Mä rakastan mun työtä! Mä rakastan mun elämää! 🤗💕

Jäsenen blogikirjoitus

Näin kirjoitin viime viikolla LinkedIniin. Ajattelin sen inspiroivan myös toisia seuraamaan rohkeasti omaa sydäntään ja omaa polkuaan. Auttaisi luottamaan siihen, että on juuri sellainen, kuin tuleekin olla, vaikkei mahtuisi yhteenkään yhteiskunnan asettamaan muottiin. Että on täydellinen epätäydellisenä. Ja ymmärtämään, että juuri epäkohdat tekevät meistä meidät: aitoja, rakastettavia omia itsejämme.

Jos olisimme täydellisiä, robotit voisivat ihan hyvin korvata meidät. Tai jos olisimme kaikki samanlaisia, ei olisi erilaisia taitoja, erilaisia ajatuksia tai ideoita. Emme voisi tarkastella asioita eri näkökulmista emmekä nähdä asioita toisen näkökulmasta. Emme voisi kasvaa, emmekä kehittyä.

Olen itse kaikkea muuta kuin täydellinen - ja niin onnellinen juuri siksi! Kun oppii tuntemaan itsensä, hyväksymään itsensä ja rakastamaan itseään sellaisena kuin on, tulee valtava vapauden tunne. Saa olla juuri sellainen mitä on, ei tarvitse esittää kenellekään yhtään mitään!

Luin aamulla lyhyen viestin, minkä olin viikonloppuna kirjoittanut. Kahdessa lauseessa oli 2 kirjoitusvirhettä!

Lisäksi puhuin perjantaina puhelun, jossa kerroin, että minulla on myös kolmas aisti. 11-vuotias poikani oli kuunnellut puheluani toisella korvalla ja sanoi puhelun jälkeen että: Äiti, kyllä sinulla on vähän enemmän kuin 2 aistia". 🤣

Jos olisin yhtä kontrolloiva ja kriittinen itselleni kuin aikaisemmin, en puhuisi enkä kirjoittaisi mitään. En kehtaisi. Sen sijaan saan elantoni kahdella intohimollani, eli juurikin kirjoittamalla ja puhumalla. Eli teoriassa elän heikkouksillani. 😁

En anna sen häiritä, että välillä tulee kirjoitusvirhe ja välillä suusta sammakko. Nykyään ajattelen, että se sisältö on tärkeämpää, kuin mihin muotoon se on pakattu. Mieluummin kuin täydellinen, olen aito.

Minusta on ihanaa olla myös erilainen pomo - sellainen, joka mokaa avoimesti ja lähettää tiimiläisille sydämiä.

Miksi kerron tämän teille? Siksi, ettei näin ole aina ollut. Olen erityisherkkä ja näin tuntenut olevani vääränlainen ja joukkoon sopeutumaton. Ajatellut, ettei toisten kivun kokeminen itsessään sovi tähän kovaan maailmaan. Ettei minusta ole mihinkään, koska minulta puuttuu pikkutarkkuus.

Työelämässä minusta tuntui, etten saisi edes pientä mahdollisuutta näyttää omia kykyjäni, koska ensin tulee tehdä pikkutarkkuutta vaativia hommia.

Tuntui, ettei uran alussa voinut heittää erilaisia ideoita tai nähdä asioita eri näkökulmasta kuin muut. Ja jos kerroin, etten pysty tekemään 7,5 h päivää 5 päivänä viikossa tehokkaasti työtä, niin tuntui, että minua pidettiin laiskana. Minusta tuntui, ettei ollut väliä, että olin juuri tehokkaimmillani ja sain parhaita tuloksia vähemmillä tunneilla - kun oli aikaa ajatella, luoda ja palautua. Tuntui, että vain sillä oli merkitystä, montako tuntia istuin fyysisesti työpaikalla.

En enää yritä miellyttää kaikkia yrittäen olla sellainen, kuin luulin toisten haluavan minun olevan. Olen niin paljon mieluummin aito oma itseni. Ymmärsin, että jokainen voi miellyttää elämänsä aikana tiettyjä ihmisiä. Miksi en siis olisi oma itseni ja miellyttäisi niitä, jotka tykkäävät minusta juuri sellaisena, kuin olen? Jotka eivät pitäisi minusta... niin heidän ei tarvitsekaan pitää.

Yritän siis kertoa sinulle, että sinäkin olet täydellinen juuri tuollaisena! Usko itseesi ja omiin kykyihisi!

Onneksi moni asia on muuttunut työmaailmassa sitten niistä ajoista, kun aloittelin omaa uraani. Mutta mikä on jäänyt, on uskalluksen puute noudattaa omaa polkuaan ja luottaa itseensä.

Tein viime viikolla tämän vuoden ensimmäisen podcastini, missä jaan oivalluksiani rajojen pitämisestä. Tein tämän lounastunnilla, kun oli menossa viimeinen päivä HSP Kokemusasiantuntija-koulutuksessa. Olin niin inspiroitunut, että oli suorastaan pakko sanella ajatuksiani heti. Vaikka taustalla kuului liikenteen ääniä ja musiikkikin saattoi olla epärytmissä puheeseeni nähden. 

Kuuntele tästä: https://lnkd.in/d2GFPcM ja valitse 3:s podcast. 

Tekstin kirjoitti Anneli Päivänsara.

Paitsi HSP-kokemusasiantuntija, Anneli on myös Onnellisen elämän kokemusasiantuntija. Hänen tavoitteenaan on muuttaa tätä maailmaa jakamalla omia kokemuksiaan sekä opastamaan toisia herkkiä löytämään omat supervoimansa ja onnellisen elämän – mitä se kenellekin tarkoittaa. Annelin kursseihin ja palveluihin pääset tutustumaan täältä: https://www.paivansara.fi/hyvinvointivalmennus/.

Tammikuista lumoa

  

 

 

Herkästi rohkeana uuteen

 

 Jäsenen blogikirjoitus:

Älä anna eilisen viedä liikaa tilaa tältä päivältä.

Tällaisen lauseen bongasin tänään jostakin. Se oli lappusella, joita minulla on lukuisia, kerättynä niin itseäni kuin ryhmiäni ja muita tarpeita varten. Olen varsinainen lappuliisa, lappua kun riittää joka asiaan. On näitä mietelmälappuja, on myös ajatuslappuja, muista-lappusia, muistoja, kauppalappujakin... 

Mutta se lapuista. Tarkoitus oli kirjoittaa ajatuksia siitä, miten eilinen vie tilaa, joka päivä, se on oikea aikavaras. Ja nimenomaan, se joskus vie juuri aikaa, ja se juurikin varastaa sitä aikaa. Aikaa ei ole kellään liikaa, ja toiseksi en halua että aikaa menee liikaa menneen pohtimiseen.

Haluanhan olla ratkaisukeskeinen. Olen sitä opetellut ihan kursseilla ja olen siihen saanut ohjata muitakin. Ratkaisut tämän hetken ongelmiin, niitä löytyy omista osaamisista, niitä löytyy unelmista ja arvoista ja niitä löytyy kun tiukasti suuntaa kohti tavoitteitaan.

Löytyykö aina? Taakse voisi kurkata vähän kumminkin, ja pitäisi? - Pitäisi kyllä kurkata. Vahvuutemme ovat rakentuneet eilispäivänä, arvomme niin ikään, kuten unelmammekin. Siellä ovat rakentuneet myös uskomuksemme itsestämme, ja siellä ovat -ehkä- jääneet märkimään haavamme.

Jos näitä ei katsota, niin miten voi jatkaa eteenpäin. Vaikea ajatellakaan.



Mennyt ei aina päästä irti 

Kun unet toistuvat, kun mieli kääntyy muistoihin yhä uudelleen, kouluaikaan, varhaisiin ihmissuhteisiin ja tapahtumiin, tai vaikka viime vuosikymmenellä tapahtuneisiin, tuntuu että niitä muistoja pitää ottaa käsittelyyn paremminkin kuin lakaista maton alle. Yksi tapa ottaa käsittelyyn on niistä kirjoittaminen, kirjoittaa muistonsa auki. Sen tehtyä.. voi muisto jäädä taakse..

Sitten se jo heiluttaakin iloisesti kättään ja toivottaa hyvää matkaa eteenpäin. Vai?



Tunteet

Mikä tahansa asia, mikä mietityttää, on tärkeä. Kaikki kun meissä haluaa tulla kuulluksi ja kohdatuksi. Ja vapautetuksi…ihan niin, ja joskus, se käy helpostikin.

Tunteiden pitää nousta, muuten ei muutosta tapahdu. Tunteet ovat osa meitä. Ja onhan tunteet kipeitäkin, kipu voi raastaa niin että tuntuu ettei koskaan enää siitä pääse vaan se jää olemaan- Kuitenkin siitä voi päästä irti, yhä uudelleen kohtaamalla, puhumallakin, ja tilalle tulee uusi tunne, ajan mittaan. Se voi olla kuin ihme.



Anna olla

Älä anna menneen, eilisenkään, viedä liikaa tilaa tältä päivältä, tältä hetkeltä. Tämän päivän seikkailut kun odottavat, vaan eivät loputtomiin. Hoputtavat, että lähdetään jo, ala tulla sieltä, pian pian.

Eilinen voi viedä tilaa -- mutta eilinen, voi todellakin antaa tilaa, kun sitä huomioi. Ja monia asioita ei muutenkaan tarvitse aloittaa alusta, vaan jatkaa jostakin, mihin jäi.

On meillä niitäkin muistoja, joita vaalimme, joku ja joitain, jouluisin, tiettyinä päivinä, joitain joka päiväkin. Ne ovat osa omaa rakasta elämäämme, jotkut niistä kaipuun ja surunkin täyttämiä.

Kiitollisuudentäyteisyys on sitä parhainta mitä nuo muistot voivat tuoda elämään sitten kuitenkin. Jokainen joka tuntee kiitollisuutta, kun saa myös ripauksen onnea kaupanpäälle.



Muistoista rikas 

Niin paljon elämässä ehtii tapahtua. Millainen olikaan viime vuosikin, sen muistamme kaikki jollain lailla, loppuelämämme ajan. Mitä ajatteletkin viime vuodesta omalla kohdallasi, siitä voit löytää kiitos- ja ilonaiheita. Ehkä vuosi toi oppimiskokemuksia, joita voit hyödyntää ja käyttää muidenkin auttamiseen. Hetki viime vuodelle, vaikkapa kalenteria selaten, otettuja kuvia katsellen, pakaten vuosi aiempien jatkumoon, on hyvä ottaa.

Laitan tuon mietelmälapun nyt omaan mappiinsa, muiden sekaan. Siellä ne kaikki pysyvät. Ne jotka tuovat monet muistot monesta; monet arkiset asialistat, muistiin merkinnät, merkittävät maininnat ja mukavat mietelmät. --Nostan katseen tulevaan, se myös vaatii rohkeutta.

Eteenpäin, huomiseen, askel kerrallaan, aina herkästi rohkeana!

Hyvää vuotta 2021!

Merja Korpisaari

Haastattelussa yhdistyksen puheenjohtaja Maritta Nikkinen

Yhdistyksen hallitus vuodelle 2021 on valittu. Soitimme puheenjohtaja Maritta Nikkiselle ja esitimme muutaman kysymyksen:

Mitä teemoja nousee esiin yhdistyksen hallitustyössä vuonna 2021?

Tärkeitä asioita ovat yhdistyksen ystävällisen toimintakulttuurin ylläpitäminen ja kehittäminen, ammatillisuuden korostaminen, tutkimuksen ja tieteen esiintuominen. Järjestämme luentoja erityisherkkyydestä myös eri alojen asiantuntijoille. Lisäksi toiminta laajenee edelleen, koska on saatu uutta avustusrahaa STEA:n rahoittaman Voimaryhmä-hankkeen lisäksi.

Miten yhdistyksen toiminta on muuttunut tänä koronavuonna valtakunnallisella ja paikallistasolla?

Olemme ottaneet ison digiloikan. Puolet hallituksen kokouksista on pidetty etänä. Luennot, voimaryhmäohjaaja- ja kokemusasiantuntijakoulutukset on järjestetty etänä. Isojakin luentoja on ollut videoyhteyksin. Paikallisryhmien toimintaa on järjestetty THL:n ohjeiden mukaan eri tavoin eri puolilla: osa on pitänyt lähitapaamisia vaikkapa ulkona, ja osa on kokoontunut etänä. Jotkin ryhmät ovat olleet tauolla kokonaan.

Minkä vinkin voisit erityisherkkänä ja psykoterapeuttina antaa joulunajan lomapäiville erityisherkille?

Nauti tunnelmasta! Joulu on tunnetila. Jos haluaa, voi leipoa tai muutoin laittaa joulua, mutta älä stressaa jouluaskareilla. Muista kiinnittää huomiota omaan vointiin.

Miten aiot itse viettää joululomaa?

Koronatilanteen vuoksi ei vielä ole varmaa, mutta jos mahdollista, niin menemme täältä Oulusta Etelä-Suomeen. Tytär ei valitettavasti pääse Yhdysvalloista tulemaan, mutta tarkoitus olisi viettää joulua poikiemme perheiden kanssa.

Haastattelijana Terhi Lammi

Kokemusasiantuntijakoulutuksesta rohkeutta elämään

Jäsenen blogikirjoitus:

Tulin erityisherkkien yhdistyksen toimintaan mukaan viime keväänä. Kuulin sitten, että yhdistys tarjoaa jäsenille koulutusta, ja alkamassa olisi aivan uusi kokemusasiantuntijakoulutus. Se kuulosti kiinnostavalta ja innostuin lähtemään mukaan. Mutta enpä osannut arvatakaan, kuinka hyödyllinen ja merkittävä se olisi minulle!

 

Olin perehtynyt erityisherkkyyteen itsekseni viime vuosina lukemalla ja ystävienkin kanssa pohtimalla. Tämä itsetutkiskelu on sinänsä ollut tarpeellista, mutta kokemusasiantuntijakoulutus on tuonut uutta näkökulmaa omiin pohdintoihin.

Koulutuksessa oli asiantuntevat ja taitavat kouluttajat, ja saimme oppia tutkimustietoa herkkyydestä tiiviissä paketissa. Kouluttajien kannustus, rohkaisu ja tuki meidän kaikkien omalle erityisherkkyysmatkalle oli voimaannuttavaa.

Lisäksi vertaistuki oli aivan erinomainen ja tärkeä osa tätä koulutusta! Oli ihanaa päästä juttelemaan ihmisten kanssa, jotka ovat työstäneet samanlaisia asioita, painineet samanlaisten ongelmien parissa ja miettineet herkkyyden ilmenemistä elämässään. Kaikki me koulutukseen osallistuneet olemme tiedostaneet erityisherkkyytemme ja pohtineet sen vaikutuksia omaan elämäämme.

Koulutuksessa olen tutustunut moniin muihin erityisherkkiin, joiden tarinat ovat niin samanlaisia ja toisaalta niin erilaisia. Tunnekokemukset ovat samantyyppisiä, vaikka elämäntilanteet ovatkin kovin erilaisia.

Koulutuksessa vallinnut yleinen ihanan positiivinen ilmapiiri ja pyrkimys toinen toisensa ymmärtämiseen olivat vahvistavia tekijöitä. Erityisherkät ovat moninainen joukko.

Kokemusasiantuntijoina toivottavasti pääsemme tulevaisuudessa edistämään yleistä tietoisuutta erityisherkkyydestä. Sitä odotan innolla!

Erityisesti vertaistuesta, siitä että muillakin on samanlaisia kokemuksia ja tunteita, olen saanut rutkasti lisää rohkeutta, voimaa ja itsevarmuutta. Niin paljon, että sitä voisi sanoa jopa läpimurroksi omassa elämässäni, kehityksessäni. Uskallan olla oma itseni, rohkeasti herkkä. Kiitos yhdistykselle tästä koulutusmahdollisuudesta!

Toinen kokemusasiantuntijakoulutus on yhdistyksessä jo alkanut. Lue täältä myös toinen blogijuttu samaisesta koulutuksesta.

Nimim. Erityisherkkyyden kokemusasiantuntija 

 

(Kuva: Pixabay)

Rantapolulta metsän reunaan

Muista katsoa aurinkoon… Nousevaan tai laskevaan aurinkoon, vaikka. Marraskuun aurinkoa on hyvä tuijottaa näinä aikoina.

Miten lämmintä onkin vielä, hyvin tarkenee ulkoilla. Nojailen rannan puuhun ja olen läsnä...

Joskus on hetkiä, kun ei ajattele mennyttä eikä tulevaa, ei kaipaa mitään eikä minnekään. Niitä ei ole joka päivä läheskään, vaikka hyvin voisi olla - ja pitäisikin.

..Paitsi että ei pidä, sillä ne hetket tulevat etsimättä, ne löytyvät, kun aika on oikea.

Kun osuu merenrantaan sopivasti, ja taivas kuljettaa rantapolkua pitkin. Katse liukuu taivasta pitkin ja värit.. ovat silmille ihanat, kuin pysähdys mielelle. Tämän sain, kun vain, 

lähdin ulos. 

Elämän ilot voivat olla niin pieniä, että naurattaa. Ei tarvita pitkiä matkoja tai paljoa aikaa tai rahaakaan. Olemassaolo vain täyttää. Luonnossa se tapahtuu niin helpolla. Nuo myöhäiset punaiset puolukatkin, tutuksi tullut pöllö puussaan, editseni pinkovat kanit..

Ilta pian laskeutuu, hämärtää, sanon ajatuksissani maisemalle: hei taas ja kiitos, 

pikaisiin näkemiin.

Merja Korpisaari

 

HSP Suomi ry – Tiivistelmä harjoittelijan näkökulmasta

Harjoittelijan blogikirjoitus:

Aloitin harjoittelun ristiriitaisissa tunnelmissa. Olin hiljattain tunnistanut itsessäni erityisherkälle ominaisia piirteitä ja tahdoin tutustua asiaan lisää, mikä siis olisikaan parempi paikka, kuin mennä suoraan järjestöön harjoitteluun. Ajattelin, että mitähän tästä tulee, onko tällaisessa järjestössä kaikki tyypit jotenkin kummallisia.

Olin väärässä ja luuloni kaikkosivat aika nopeasti. Kaikki tapaamani ihmiset olivatkin ihan normaaleja ja ajatuksia herkkyydestä vaihdettiin oikein fiksulla ja asiallisella meiningillä (ei siis mitään hörhöilyä). Toimistolla Elinan ja Emilian kanssa työskentely sujui oikein hyvin mutta minusta tuntui, että ekstroverttinä höpöttelijänä taisin välillä häiritä työntekoa keskusteluillani.

Toimistolla oli tarve auttaville käsipareille. Työtä oli kahdelle henkilölle paljon ja vaikka koulutöiden ohella pyrin auttamaan muissakin asioissa, tuntui panokseni välillä näkymättömän pieneltä. Reilun viikon päästä oman harjoitteluni alkamisesta toimistolle saapui toinenkin harjoittelija, Mia Salonpää.

Nyt kasassa oli nelihenkinen tiimi ja Mian kokemuksesta oli todella paljon apua. Itse asiassa niin paljon, että hän pystyi tuuraamaan Emiliaa hänen lomansa aikana.

Harjoittelu meni sitten omalla painollaan. Sain tehdä osan viikosta etänä, eikä työaika ollut aina minuutilleen. Tällainen tapa sopi minulle, rentoa menoa mutta sovitut asiat tehdään. Kiitos tästä Elinalle. Mikäli sinä etsit harjoittelupaikkaa, on tässä yksi, jota tahdon suositella.

Työskentely järjestössä oli muutenkin avartava kokemus, eikä pelkästään työnkuvan muodossa vaan se miten vapaaehtoiset osallistuvat toimintaan, oli jotenkin todella hienoa.

Tuntuu, että nykyisin ihmiset haluavat saada kaikesta tekemisestä jonkin korvauksen, yleensä rahallisen. Seuratessani vapaaehtoisten osallistumista järjestön toimintaan myös oma ajatteluni asioiden tekemistä kohtaa on kai hieman muuttunut. Asioiden tekemisestä ei aina tarvitse miettiä “miten minä tästä hyödyn”.

Minä ainakin yritän jatkossa tehdä enemmän hyvää ilman omanedun tavoittelemista. Olkoon se vaikka laittamalla roska roskiin, avaamalla toiselle ovi tai auttamalla äitiä lastenrattaiden kanssa hankalassa paikassa. Voitko sinä auttaa ketään tänään? Mene ja auta, ehkä tulevaisuudessa joku auttaa sinua, kun tarvitset apua 😊

-Heikki Räisänen

Kuinka erityisherkkä kestää?

Jäsenen blogikirjoitus

”Vedet kiertyivät Elinan silmiin ja hermostuneesti nykien ja tiuskien hän korjasi asian. Kyyneleet ärsyttivät Akselia lisää, sillä niitä hänen oli vaikea sietää, ja Elinalla ne olivat niin herkässä että pienikin mielenliikutus toi ne esiin, ei vain silloin kun hän oli loukkaantunut vaan yhtäläisesti jos hän jostakin syystä oli erikoisen onnellinen. Kun hän ei syksyllä teurastuksen aikana kyennyt sekoittamaan verta vaan oli melkein itku kurkussa vasikoiden vuoksi, Akseli tuiskahti äreästi: - Ei helvetti. Kyllä sinulle tulee elämä kovaksi kunnet sinä mitään kestä.”

(lainaus Väinö Linnan romaanista Täällä Pohjantähden alla, osa II)

Nuorena, kun luin tätä kuvausta ensimmäisen kerran, korvissani soi tuttuja kaikuja. Tunnistin itseni Elinasta, vaikka silloin en vielä tiennytkään erityisherkkyydestä mitään. Linna on hyvin havainnoinut herkän ihmisen piirteitä - ja siirtänyt näitä havaintojaan Elinan hahmoon.

Linna kuvaa romaanissaan aikakautta, jolloin erityisherkkyyttä ei tietenkään osattu edes nimetä, saati osattu nähdä muutoin kuin hermostuttavana ja elämässä selviytymistä estävänä piirteenä. Elämä sotien aikana oli kovaa kaikissa yhteiskuntaluokissa. Herkkyys nähtiin tässä taistossa pelkkänä haittana, varsinkin miehillä.

”Kunnet sinä mitään kestä.”

Erityisherkkänä sitä kyllä usein pelkää tosissaan, ettei kestä. Tiedämme, miten herkästi reagoimme kaikkeen ikävään ja miten syvästi ikävät muistot ja kokemukset voivat painua mielemme uumeniin. Herkän tulisikin suojella itseään ja omia rajojaan. Joitakin asioita emme silti pääse elämässä pakoon, vaikka miten yrittäisimme.

Omassa elämässäni tällainen asia tuli eteen kaksi vuotta sitten, kun alakouluikäinen lapseni sairastui syöpään. Kuluneisiin kahteen vuoteen on mahtunut hyvin vaikeita hetkiä. Epätietoisuutta lapsen selviytymisestä, syvää surua ja loputtomasti kyyneliä. Sellaisten asioitten kohtaamista, joita ei toivoisi kenellekään.

Olen istunut lapseni sairaalasängyn vierellä lukemattomia, pitkiä tunteja. Niin teho-osastolla kuin lasten syöpäosastollakin. Erityisherkkyyteni on tuonut omat haasteensa muutenkin raskaisiin syöpähoitoihin. Äärimmäisen stressaantuneena ja ylivirittyneenäkin olen havainnoinut sairaalan elämää hyvin vahvasti ympärilläni. Kuullut elämää ylläpitävien laitteitten kiivaat piippaukset, aistinut voimakkaat, usein vastenmielisetkin hajut. Yrittänyt sulkea herkät korvani kuulemasta asioita, joita en kerta kaikkiaan olisi halunnut kuulla. Osastolla olen väistämättä kokenut syvästi myös toisten vanhempien tuskaa, oman tuskani lisäksi.

Voisi sanoa, että olen joutunut kohtaamaan juuri niitä asioita, joita olen elämässä eniten pelännyt. Miettinyt jo etukäteen, kestäisinkö.

Pitkien ja kuluttavien sairaalajaksojen aikana luin paljon. Löysin uskomattomia ja voimaannuttavia tosielämän ihmiskohtaloita ja selviytymistarinoita. Lisäksi palasin Pohjantähden alle, Elinan seuraan. Linna teki Elinasta lopulta todellisen selviytyjän, paheksutuista herkistä piirteistä huolimatta. Sillä Elina kesti. Kesti vaikeat sotien vuodet, miehensä kuolemantuomion uhan ja monien sukulaistensa kuoleman. Pahimpana kaikista omien lastensa menettämisen.

Elina oli kuvitteellinen herkkä henkilö, mutta maailma on täynnä tosielämän erityisherkkiä selviytyjiä. Miehiä ja naisia, jotka ovat herkkyydestään huolimatta selvinneet elämässä eteenpäin – vaikeuksienkin läpi.

Osallistuin kuluneena viikonloppuna Suomen erityisherkkien järjestämään kokemusasiantuntija-koulutukseen. Tässä koulutuksessa oli hienosti tehty tilaa myös erityisherkkyyden hyville puolille. Juuri nämä erityisherkkyyden hyvät puolet ovat nimittäin niitä asioita, jotka pitävät herkän kyydissä siinä ilon ja pelon, kivun ja riemun karusellissa, jota elämäksi kutsutaan.

Erityisherkkyydessä hyvää ja voimavaroja tuottavaa on esimerkiksi se, että herkät kokevat positiiviset tunteet paljon muita syvemmin. Osaamme iloita ja kokea kiitollisuutta pienistäkin asioista elämässä. Olemme myös hyvin empaattisia, ja se tuo ihmissuhteisiimme paljon syvyyttä. Erityisherkät huomaavat myös yksityiskohtia ja vivahteita, jotka muilta saattavat mennä täysin ohi. Taide ja henkisyys antavat meille paljon.

Herkkinä traumatisoidumme helpommin kuin toiset, mutta osaamme myös etsiä apua itsellemme hyvin luovilla tavoilla. Ja jos ympäristömme vielä tukee meitä, voimme selvitä vaikeista ajoista jopa paremmin ja nopeammin kuin muut.

Näinä päivinä elämme poikkeuksellisia aikoja koronan takia. Oma tai toisen erityisherkkyys voi tuntua vielä ylimääräiseltä taakalta kriisin keskellä. Erityisherkkyys ei kuitenkaan estä selviytymistä vaikeistakin kokemuksista. Herkkyys ei missään nimessä ole heikkoutta. Erityisherkkyyden hyvät puolet, voimavarat, ovat niitä keinoja, joilla voimme selvitä vaikeinakin aikoina elämässä eteenpäin.

Rakkaudella, Veena


(Tätä kirjoittaessani lapseni syöpähoidot ovat loppusuoralla. Hoidot ovat tehonneet, ja lapsi voi hyvin. Olemme todella kiitollisia hyvästä hoidosta ja kaikesta saamastamme tuesta Tampereen lastenosasto 6:n henkilökunnalle.)

Kolmen E:n, Elämyshakuisen Erityisherkän Ekstrovertin välitilinteko

Jäsenen blogikirjoitus:

Elämä ilman kyyneliä on autiomaa ilman sadepisaraa.— Espanjalainen sananlasku 

Vuosi 2019 on päättymässä ja siksi voisi olla jonkinmoisen välitilinteon aika. Olen onnekseni saanut tutustua lisää itseeni ja tarkastella elämääni uudessa valossa. Tein herkkyystestin keväällä ja tässä sitä nyt ollaan. Sen jälkeen liityin yhdistyksen jäseneksi ja lainasin kirjastosta aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Olen ymmärtänyt ja hyväksynyt, että elämäni on ollut ja tulee varmaan olemaan haastavaa tasapainottelua elämysten ja jaksamisen kanssa, vrt. elän kuin jalat olisi yhtäaikaa jarrulla ja kaasulla. Tämän piirteen olin kyllä tunnistanut itsestäni jo aiemmin elämänvarrella. Erona tähän päivään on se, että silloin kummaksuin ja halusin piirteestä eroon, nyt ymmärrän että se on osa minua.

Olen kuitenkin motivoitunut ja halukas kokeilemaan sekä harjoittelemaan uusia asioita ja tilanteita. Haluan kohdata hankalat tunteet (mm. pelko ja häpeä) sekä hakea tietoa ja oppia erityisherkkyydestä sekä saada vapauttavia oivalluksia. Erityisherkkyyshän on hermostollinen ominaisuus. Siihen liittyy voimakkaat ja syvälliset kokemukset. Lisäksi herkkyys on mitä suurimmassa määrin voimavara.

Välitilinteossani sopiva apuväline on mielestäni Heli Heiskasen Herkkyyden voima, opas omannäköiseen elämään (Origo Nova, Otavan kirjapaino, 2016) kirja, josta olen poiminut ne teemat, jotka ovat keskeisiä ja tärkeitä oivalluksia itselleni:

Henkisen kasvun vaiheita; 1. tiedostaminen - päätän haluta kehittyä, 2. havainnointi – ajatus, toiminta ja tunne eri tilanteissa, 3. kyseenalaistaminen – hakea uusia suhtautumis- ja toimintamalleja hyväksyen kuitenkin itsensä, 4.tunteiden kohtaaminen – esim. riidassa mahdollista vanhojen tunteiden kohtaaminen ja käsittely ja 5. vanhan purkaminen ja uuden oppiminen tai opettelu usein ääripäiden kautta – esim. jos rajaton/löyhät rajat, ensin tiukat rajat ja sitten tasapainoon eli usein hidasta kehittymistä, vrt. matkalla kaksi askelta eteenpäin, yksi taaksepäin.

Tyypillisiä suojakuoria; aktiiviset eli suorittamisen ja selviytymisen suojakuoret, mukautuvat eli miellyttämisen (kiltteys) ja sosiaalisuuden (reippaus, huumori) suojakuoret, piiloutuvat eli järkeily/analysointi (tunteiden pilkkominen ajatuksiksi) ja leimautuminen, etäännyttävät eli välttely ja pakeneminen (puuhastelu) sekä hiljaisuus ja vetäytyminen => Tehdä asioita/olla omana itsenään, ei suojakuoren välityksellä tai avulla muuta kuin tietoisesti valiten ja tarpeen vaatiessa, jolloin suojakuorista jalostetaan vahvuuksia, jolloin toiminta joustavaa. Esim. arjen suorittamisesta arjesta nauttimiseen, miellyttämisestä sopeutumiskykyiseksi, huumorista myönteiseen asenteeseen tai sosiaalisuudesta ja reippaudesta rohkeaksi ja vuorovaikutustaitoiseksi. Kriisit käynnistää suojakuorien purkautumisen pakottamalla pysähtymään. Hyväksyvällä tietoisella läsnäololla saan yhteyden sisimpään ja kehoon enkä lähde liikaa havainnoimaan ympäristöä, muiden odotuksia tai reaktioita.

Alttius vaikutteille; herkän rajat ohuet ja huokoset, vrt. Sylvi-Sanni Mannisen ”väri-ja muotoihmiset”, kyky vahvaan eläytymiseen, josta johtuen taipumus väsymiseen ja/tai itsensä unohtamiseen, jolloin tarve riittävään keskittymiseen omiin asioihin, vrt. ns. terveen itsekkyyden tunnistaminen, jolloin huomioin sekä itseni että toiset.

Itseilmaisun harjoittelu; tulee vaalia asiallista, molemminpuoliseen ymmärrykseen tähtäävää ja toinen toistaan kunnioittavaa ristiriitojen käsittelytapaa, koska voimakkaat vihan purkaukset ja harkitsemattomat haukut haavoittaa syvästi. Liika kriittisyys voi olla liian kuormittavaa itselle ja muille. Keskityn omaan oloon ja sen kohentumiseen, vrt. älä taistele tuulimyllyjä vastaan. Miten olla rakentavasti jämäkkä? Harjoittelen! Asetan rajoja jolloin oma jaksaminen paranee. Mikäli kohtaan/koen hankalasti käyttäytyvän henkilön, keskityn tietoiseen läsnäoloon eli säilytän yhteyden itseeni (kehooni), ajatuksiini ja tuonteisiini. Täten tunnen itseni varmemmaksi ja pystyn ilmaisemaan itsäni aidosti.

Vastuu tunteista; opin erottamaan omat ja toisten tunteet sekä säätelemään tunteitani. Itselläni herkkänä lapsena kun oli hankala tunne sisällä (usein kohdistuu joko äidin ahdistukseen tai isän vihaisuuteen), aloin tyynnyttämään (äidin auttaminen) ja/tai muutuin näkymättömäksi (isän edessä).

Tunteiden erottelukyky; herkälle vaikeampaa kun aistii vahvasti muiden tunteita → kun uskaltaa kohdata omat tunteensa, pääsee muidenkin tunteista helpommin irti. Toisaalta jos toisen tunne liittyy minuun, on siihen syytä paneutua. Mikäli kyse on toisen omasta asiasta, kannattaa asian antaa olla varsinkin, jos esille ottaminen johtaisi ongelmiin. Kuitenkin on tärkeä keskustella ja kertoa kokemuksistaan. Tiettyjä tunteita voi olla vaikea käsitellä (tunnelukot) – katson tilannetta tietyn värisien lasien läpi. Virhetulkintoja välttääkseni voin kysyä, mitä toinen on tarkoittanut, enkä oleta.

Tunnekuorman rajaaminen; tunteita tulee ja menee, kaikkea ei tarvitse havainnoida. Puutun vain toistuviin ja häiritseviin asioihin silloin kun koen sen tarpeelliseksi. Tarvittaessa pidän taukoja viestintävälineiden käytössä, ja jos huomaan oloni kohentuvan, pidän aika-ajoin kokonaan taukoa niistä.

Opittu ylikuormitus; kuormitan itseäni liikaa arjessa, en osaa pysähtyä, vrt. keho viisaampi. Suojakuoret kuormittavat sillä ”naamioiden” ylläpito kuluttaa energiaa, usein mukautumisen ja sosiaalisuuden suojakuoret altistavat ylikuormitukselle. Lisäksi innostumisen säätely tärkeä kuin myös liika ajattelu ja kriittisyys sekä muutokset – huom! rutiinit tasapainottaa.

Opittu alikuormitus ja sopiva kuormitustaso; opittua alikuormitusta en tunnista itsessäni lainkaan, (pitänee miettiä tätä vielä), mutta joskus alikuormitus on hyvä ylikuormitusvaiheen jälkeen jotta pääsee tasapainoon. Olen itsekin turvautunut mm. työelämässä vaikeina aikoina osa-aikatyöhön sekä työelämän loppumetreillä osa-aikaeläkkeeseen, ja siten saanut enemmän aikaa itselle ja huomannut nauttivani elämästä enemmän.

Omien arvojen mukainen elämäntapa; oman hyvinvoinnin ja terveyden ylläpito, rauhallinen elämä ja hyvät ihmissuhteet, perhe ja parisuhde sekä levon ja kuormituksen tasapaino. Tieni työelämässä herkkänä on ollut omanlainen, olen nauttinut kehittäjänä työn sisällöstä yli kaiken, vaikkakin kohtaamattomuus ja muut vaikeudet ovat olleet lähes aina läsnä.

Hermoston yliviritystila; liika ärsyke ja virikkeellisyys → ylivirittyneisyys, joka vaatii lepoa = kuormituksen säätelyä. Vaarana uupuminen jos säätely ei ole riittävää. Ylivirittyneisyyden oireita eli viestejä siitä ovat mm. heikko keskittyminen, hallinnan tunteen heikkeneminen, kireys, itku, pinnallinen hengitys, tärinä ja jumittuminen sekä päänsärky, verenpaine, ihottuma ja univaikeudet.

Herkkyyden lahjoja; aistiherkkyys ja kyky nauttia, empatia ja tunneherkkyys, tunnollisuus ja oikeudentaju, luovuus ja mielikuvitus, intuitio, syvällisyys ja henkisyys. Vaatii suojakuorien ja kaavamaisten toimintamallien poistamisen aidon minän tieltä. Lisäksi omien tarpeiden ja tunteiden tunnistamisen ja rajojen selkeyttämisen sekä kuormituksen tasapainon löytämisen. Esim. miten näen oman itkuherkkyyteni? Taitona kokea elämää täydesti.

Hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoitukset; vahvistan tunneherkkyyden myönteisiä puolia ja arvostan kykyäni voimakkaisiin tunteisiin sekä käytän kykyäni empatiaan yhteiseksi hyväksi ja säätelen stressitasoani. Huolehdin tunnehygieniastani, eli vahvistan myönteisyyttä ja vältän tunteiden ylikuormitusta, sekä valikoin elinpiiriini myönteisiä tunteita herättäviä ihmisiä ja asioita sekä vältän kielteisiä. Opettelen säätelemään tunteitani, eli otan vastuun vain omista tunteista ja puran menneisyydestä varastoituneita tunteita, jonka jälkeen virtaavuus elpyy ja tunteiden käsittely on helpompaa.

Halu olla hyvä ihminen; Pyrin olemaan hyväntahtoinen, ymmärtäväinen, oikeudenmukainen ja suvaitsevainen erilaisia ihmisiä kohtaan (olla heikomman puolella). Arvostan luonnonmukaisuutta ja olen kiinnostunut eläinten, luonnon ja maapallon hyvinvoinnista. Lisäksi arvostan tunnollisuutta, vastuuntuntoisuutta ja luotettavuutta. Kaikki lahjoja joita maailmassa tarvitaan.

Annan intuitiolle tilaa, vaalin syvällisiä ihmissuhteita ja järjestän aikaa ajatuksille, esim. huolitunti päivittäin (15-60 min) sekä toisaalta karsin liiallista ajattelua (en vatvo) ja huolehdin hyvinvoinnistani. Huolehdin sekä fyysisestä tasapainosta että henkisyydestä (sanaton tila, läsnäolo). Henkinen kasvu, joka on elämänpituista, osa elämäntehtävää.

Minun tulee aina muistaa, että herkkyyden voima on siinä kun sallin itselle olla

• sekä vahva että heikko
• sekä pehmeä että luja.

Näin minusta tulee kokonainen ja eheä oma aito itseni! Arvostan myötätuntoa ja välittämistä, tunteita ja hyvinvointia sekä kyseenalaistan suorituspainotteisen yhteiskunnan arvoja ja toimintatapoja.

Matka jatkuu. Kehittämistyötä riittää, mutta onhan tässä jo jotain opittukin. Elämä on...!

Merja Leppänen