Piikkipalleron matkassa

 Jäsenen blogikirjoitus

Koronavirus iski minuun heinäkuun lopulla. En tiedä, mistä se piikkipallero oikein tuli. Siitä alkoi minun yhdenlainen kesämatkani, haaveillun lomaviikon, yhdistyksen juhlien ja odottamani kurssin sijaan...

Helteetkin pukkasi. Kodin lämpötila nousi 31:een. Keinuin viikon kuumeen aalloilla, hikoilin, hikoilin. Oleminen oli työlästä. Ajantaju katosi. Mennyt ja nykyisyys sekoittuivat. Paha mieli jylläsi.

Join, söin, olin levossa, nousin kuitenkin muutamia kertoja päivässä hetkeksi istumaan. Parvekkeella kävin haistelemassa kesäilmaa. Ja yrttejä... no nepä eivät  tuoksuneetkaan miltään. Outo tunne ‒ muistaa, miltä tuoksuu ja maistuu basilika ja minttu, ja nyt ei mitään... Tunne, kun kasvi kosketti nenänpäätä ja nähdä se sellaisena kuin se oli, sentään kuitenkin.

Näkeminen olikin tärkeää. Kukat, puiden vihreys. Taivaan pilvet, monimuotoiset ja -väriset. Niitä katselin ja monia kuvioita pilvistä mielessäni sommittelin. Se oli mukavaa.

Kun jaksoin ulos puistoon muutamaksi hetkeksi, koskettelin kasveja ja tunnustelin puun runkoja. Ne antoivat voimaa ja lohtua paljon.

Sain puheluita ja viestejä. Ruokaa ja lääkkeitä oven taa. Miten kiitollinen olin rohkaisusta ja avusta, ne tekivät onnelliseksi. 

Viikkojen jälkeen pala palalta aloin palata arkeen. Pienikin rasitus, stressi tai huolikin vei kuitenkin heti olon alaspäin ja piti hiljentää tahtia yhä uudelleen. Kärsivällisyyttä kysyttiin. Kumma, kun lepohan oli sentään kuin taivas.

Toipuminen edistyi. Hajuaisti ja kaikki muutkin aistit sitten palasivat ja toimivat tällä hetkellä ihan hyvin. Olen vieläkin hieman hitaampi, kävelen hitaammin ja tarvitsen aikaa sekä valmistautumiseen että palautumiseen asiassa kuin asiassa.

Päivässä en samaa jaksa kuin ennen, en vieläkään.

Koronatauti antoi kuitenkin sen ymmärryksen, että kyllä tämä maailma pyörii ilman minuakin. Ei tarvitse olla koko ajan ja kaikessa huolehtimassa.

Muita pitää auttaa, se on selvää, mutta se alituinen huolehtiminen, sillä ei auta ketään. Vaan tarttua asioihin silloin, kun sen aika on ja pystyy.

Niin, ja minä selvisin siitä. Olen kiitollinen. Tämä syksy on ihan uusi syksy. Olen enemmän läsnä siinä mitä teen. Ja vähempi riittää.

Katselen, kun värikkäät lehdet juuri tipahtelevat alas kuin sade. Auringon kultaamat puun lehdet. Se on hauskan näköistä. Yksi vuodenkierto on kohta taas käyty. Pian ehkä saadaan ensilumi maahan.

Merja Korpisaari

 

Heimojuhlajännitystä

Heimojuhlat lähestyvät. Jännitys siitä miten asiat sujuvat, ja päästäänkö loppuviimeksi tapaamaan ihan livenä, on suuri meillä kaikilla järjestäjillä ja ihan varmasti myös juhliin ilmoittautuneilla jäsenillä ja esiintyjillä/ohjelman tuottajilla.

Juhlissa on ollut monenlaista suunniteltavaa ja pohdittavaa, ihan paikasta ja tloista alkaen, ohjelmaan, esiintyjiin, ruokailuihin ja majoituksiin, ilmoitteluun ja muuhun tiedotukseen, laskutukseen ja muuhun, jo useita kuukausia.

Nyt aikaa menee, kun seuraamme epidemian tilannetta, ja teemme uusia suunnitelmia ja varasuunnitelmia. Aikaa juhliin on nyt enää viikko, huh!

No, etätoteutus on ollut rinnakkaisena koko ajan. HSP Voimaryhmät -hankeseminaari onkin kaikille avoin, ja sen voi kuunnella etänäkin, sehän striimataan /videoidaan kuten osa ohjelmasta alunperinkin.

Ihmiset onneksi yleensä ovat myös jo tottuneet etätoteutuksiin, joten siinä ei olisi enää isompaa probleemaa osallistujan näkökulmasta. Niin ainakin toivomme.

Kuitenkin se toistemme livenäkeminen jos jää pois, se tuntuu kipeältä. Tätä on nimittäin odotettu ilolla. Ilo on se sana, mikä ainakin minun mielikuvissani juhlista on ollut. --No, ollaanhan me totuttu myös epävarmuuteen ja peruutuksiin, ollaan toki.. Eikös sekin mene jo rutiinilla? -Ei sentään rutiinilla kai, mutta herkkis on sopeutuvainen. Onko?

 

Elämä vielä jatkuu, täst’ edeskin. Heimojuhlia niin etä- kuin läsnätoteutuksena varmasti vielä tulee. Kohtaamisia pienempiä ja isompia niinikään.

-Olen muuten tavannut kesällä herkkistuttuja jotka tapaamiset ovat olleet minulle itselleni merkittäviä, ja kuuleman mukaan muillekin osallistujille:) Ovat olleet (minulle ainakin) myös askelia normaalimpaan elämään, pois ruudun ääreltä ulkomaailmaan. Nämä muutaman hengen tapaamiset ovat olleet kesää ja iloa, kuten muutkin yhdessäolon hetket muiden, monenlaisten ihmisten kanssa, palstalla, uimarannalla, puistonpenkeillä.  

Ehkä odottamani Heimojuhlat nimenomaan juuri livenä eivät olekaan minulle enää ihan niin tuikitärkeät, vaan etätoteutuskin, sekin tuntuu aika mukavalta. Nimittäinkin kun nyt on priorisoitava: terveys, niin oma kuin muiden, yhtenäinen sääntöjen noudattaminen ja hyvä omatunto ovat prioriteeteissäni tosi tärkeät.

Nyt kun mietin, niin viime talven ja kevään etätapaamisetkin ovat olleet aivan aivan ikimuistoisia. Kyllä niitä vielä luodaan lisää yhä edelleen, kun nyt taito ja välineet on olemassa:)
Syksyä kohti mennään rauhallisin mielin. Kun parhaansa tekee, se aina riittää. ’Ei enkelikään pysty parempaan.’

Mutta eksyin aiheesta. Heimojuhlat ovat tulossa, ilmoittautumiset vastaanotettu, kaikki on valmiina.. nyt juuri miten asiat toteutuvat riippuu lähinnä pahasta pikku viruksesta ja viisaiden ihmisten päätöksistä meidän kaikkien suojelemiseksi.

Jännittää mutta tehään parhaamme. Juhliin ilmoittautunut jäsen, olethan ymmärtäväinen myös!

Merja Korpisaari
Heimojuhlatiimin jäsen

 

HSP Suomi ry:n nettisivuille

Voimaryhmät

 PS 7.8.2021: Heimojuhlat toteutuivat niin lähi- kuin etämuodossakin!

Keskeneräinen

Kaikki on kesken. Viimeinen vuosi keskeytti kaiken.
Vai kävikö niin?

Vuosi sitten elämä oli normaalia. Sitä entistä normaalia, vapaata. Ei kukaan kysellyt, miksi, milloin tai minne. Kaikki elivät, aivan kuten elää pitäisi.
Maaliskuussa kaikki muuttui. Vain viikko siitä, kun tanssin kantapäät rakkuloilla Bryan Adamsin tahtiin Espoossa, oli maailma kiinni. Korona oli uusi aika, päivän sana. Ja sitä se on ollut kaikki päivät sen jälkeen. 

Kaikki jäi kesken.


Ryhmä, jossa sain kokea vertaistukea, jossa ihmiset puhuivat samaa kieltä kanssani, jäi kesken. En ole verkossa seurusteleva, tai puhelimessa itseäni auki saava, en myöskään saa sellaisesta kohtaamisesta mitään syvällistä. Jotain suurempaa jäi kesken, paljon kesken.
 

Hoidin kahden talouden asioita, äitini, ja omaani, koska ikäihmisten ei ollut järkevää mennä esimerkiksi kauppaan. Tein sen mielelläni, teen yhä, mutta keskeneräisesti. Koska kuitenkin on paljon muutakin, mitä pitää tehdä. Työn ajattelen omalla tavallani yhtenä keskeneräisyytenä: jos jokin tärkeä vaatii, työ jää. Koska sitä on aina uutta, mutta jokin muu voi hävitä, loppua.
 

Kannoin vuoden sisällä hautaan 15 ihmistä. Monta minulle vierasta elämää, joka loppui kesken, tai sitten tuli tiensä päähän. 

Rakkain ihminen, kummisetäni, oli yksi heistä, jota kannoin viimeisellä matkalla. Hänen elämänsä jäi kesken: moni unelma, haave, tai tehtävä jäi kesken, aivan kesken. Muutamaa tuntia ennen hänen kuolemaansa sain häneltä vielä tekstiviestin. En osannut aavistaa, että elämä loppuu pian. Kesken. Ainoa lohtuni on, että tiesin hänen olevan omalla tavallaan valmis lähtöön, vaikka hän tiesi itsekin, että paljon jäi tekemättä, paljon jäi kesken.
 

Välillä tuntuu, että korona-aika on tehnyt minusta ihmisenä hirveän. Väsyin jopa ystäviini. En tiedä, mitä odotin, ystävyydessä minkään ei tarvitse valmistua, mutta jotenkin koin senkin olevan kesken. Että minulla ei ole annettavaa, että en kykene johonkin, johon minun ei edes tarvitsisi kyetä. Että minä en osaa tarjota mitään. Että olen niin erilainen. Herkkyyteni koen nyt varmaan vahvemmin, kuin koskaan aiemmin. Ja sen erilaisuuden. Keskeneräisyyteni jollain tavalla täydellistä elämää elävien keskellä.


Kotona remontti on yhä kesken. Sen minä kuitenkin siedän, vaikka joinakin hetkinä keskeneräisyys raivostuttaa. Vaikka silloin, kun pitäisi löytää jotain hyvin tärkeää, joka todennäköisesti on sen pienen kamarin perimmäisessä nurkassa, alimmaisessa pahvilaatikossa. Monena päivänä mieleeni on muistunut vanha nukke lapsuudestani. Siitä on ollut hätä: onko se mennyt vahingossa kaatopaikalle tai hävinnyt matkan varrelle, koska en ole nähnyt sitä aikoihin? Senkin kohtalon arvoitus on kesken.


Kantavana voimana tämän kaiken keskeneräisyyden keskellä on suuri rakkaus, jota tunnen joka hetki. Se ei ole keskeneräistä, vaan hyvin kokonainen, täydellinen tunne. Ja siihen saan uskoa ja luottaa ihan maailman loppuun saakka. 

En tiedä, pitääkö minun edes ajatella enää minkään valmistuvan? Eheytyvän?
Jos vielä joku päivä saisin istua konserttisalin ensimmäisen rivin keskimmäisellä paikalla, ja kuunnella lempimusiikkiani. Tai seisoa vellovan festariyleisön keskellä omassa pienessä kuplassani, tarvisinko muuta?


En haluaisi tottua tähän keskeneräisyyteen. Haluan, että asioita valmistuu, ja että osa jää kesken. Ja että se keskeneräisyys voi olla myös positiivinen asia. Koska enhän minä itsekään ole koskaan täysin valmis.

Säröineni, rosoineni ja haavoinen. Minä, keskeneräinen.


Nimim. Elmeri

Pienin askelin, otos kerrallaan ja klaffien väliä hyödyntäen

 Jäsenen blogikirjoitus:

Maailma ympärillämme muuttuu. Muuttuen ja samalla muutosta mahdollistaen. Näin vieden meidät elokuvan lailla osallisiksi niin romanttista kevyttä komediaa kuin henkeäsalpaavan kaunista ja herkistävää luontodokumenttia, majesteetillisen maiseman eteemme avautuessa. Ajoittain kauhuelokuvan lailla myös kohti pelon ja mielen pimeimpiä sopukoita, pitäen meitä hetkittäin lujassa otteessaan. Draamaa ja ”tositapahtumiin perustuvaa” rikkaiden juonteenkäänteiden tarinankerrontaa on tarjolla meille jokaiselle, vuodenajasta tai päivästä riippumatta, toiveuusintana aina kyllästymiseemme asti.

Elämän tarjoamaa elokuvaa katsoessa, eli ollessamme katsojan roolissa, meillä on olemassa etäisyys, joka auttaa meitä käsittelemään ja tarkkailemaan tapahtumia. Turvallisen etäisyyden päästä näemme selkeämmin ja suhde muuttuu, maailman käsikirjoittamaa kokonaisuutta ja itseämme kohtaan. Toimien tarkkailijana näemme ja kuulemme enemmän, osaamme suhteuttaa asioita, käsitellä niitä osana jotakin suurempaa, pelkän suhtautumisen sijasta. Ymmärrys laajenee ja tarkkailijana olet neutraali, puolueeton sekä näet objektiivisesti ympärillesi. Näet ja kuulet itsen lisäksi myös muut. 

Oman elämän tähtiohjaajana ja käsikirjoittajana toimiminen on parhaillaan asiantuntijana toimimista, ekspertti ja luottohenkilö samassa paketissa. Kenen puoleen käännytään, vastauksia haettaessa ja koskettavia, merkityksellisiä kohtauksia eteenpäin suunnitellessa.

”Logiikka vie sinut pisteestä A pisteeseen B, mielikuvitus vie sinut kaikkialle”
Albert Einstein

Meillä on mahdollisuus valita. Mahdollisuus valita, miten suhtaudumme ympärillä olevaan maailmaan ja tapahtumiin siinä. On paljon asioita, joihin emme voi vaikuttaa ja joihin keskittymällä emme juurikaan lisää omaa hyvinvointia arjessamme. Maailma tarjoaa meille, ja saamme pitkälti, ”mitä sattuu tulemaan”, eikö niin? Suhtautuminen ja ajatukset, niillä voimme jokainen ohjata ja käsikirjoittaa omaa elokuvaamme, kohtaus kohtaukselta, pienin askelin, otos kerrallaan ja klaffien väliä hyödyntäen. Elämäntilanteet vaihtelevat ja saatamme löytää itsemme tilanteesta, jolloin pääroolin haltijasta sivurooliin hetkittäin siirtyminen voi olla joskus se palkitsevin vaihtoehto. Joskus valintoja on helppo tehdä, asiat sujuvat kuin itsestään. Toisinaan syntyy tunne, että valmista ei tule, tai että valintasi on väärä. Ajatus siitä että teimme valinnan, veimme jonkin asian päätöksen, eikö tämä jo itsessään ole arvokas? Muistatko itseäsi kiittää siitä, että teit valinnan riippumatta siitä mihin valinnallasi päädyit? On toinen vaihtoehto, olla valitsematta.

Omaksumalla ja toimimalla hetken elokuvakriitikon tehtävässä näet asiat toisin. Mikä olisi voinut johtaa eri lopputulokseen ja missä onnistuit erityisen hyvin? Kriitikon tehtävä on parhaimmillaan saada aikaan ja edistää itse asiaa, miten kehittää ja kehittyä edelleen. Mikä ei mene jatkoon? Murskakritiikki on tosin palaute sekin. Kuvittele hetkeksi tilanne, jossa lopputulos ei vastannutkaan toiveitamme ja suunnitelmiamme; miten asiat muuttuvat murskakritiikin ollessa äänessä? Rakentavaa kritiikkiä soveltamalla mahdollistamme uuden näkökulman ja lähestymistavan. Missä tilanteessa näet, että voisit rakentavaa kritiikkiä soveltaa ja tätä kykyä edistää?

Maailma muuttuu ja maailman mukana mekin. Elämme ajassa jossa tutut asiat ja käytännöt ovatkin kääntyneet joksikin aivan muuksi. Uuden normaalin opettelu ja totuttelu on arjessamme läsnä. Miten suhtautua tilanteessa, jos logiikka ei viekään meitä paikasta A paikkaan B totuttuun tapaan, coronan nyt uudelleen reitittäessä matkantekoamme? Ystävien ja perheen kesken tapaamista, harrastuksia, sekä vapaata liikkumista ja hengittämistä on hetkittäin kovakin ikävä. Terveyteen, eli tärkeimmän ja arvokkaimman ollessa kyseessä, sekä oman että muiden kanssaihmisten, tuleekin suhtautua vakavuudella. Miten omassa uudessa arjessa soveltaisit mielikuvitustasi, mielikuvitusta joka viekin sinut kaikkialle, kuten Albert Einstein on aikanaan lausunut? Tänä päivänä mielikuvitukselle onkin muuttuneessa maailmassamme suuresti kysyntää.. 

Elokuvissa kaikki on mahdollista, elämässäkin 

”If you can dream it, you can do it!”
Walt Disney

Walt Disney omasi kyvyn unelmoida. Maailma tuntee hänet suurena unelmoijana, joka elokuviensa myötä toteutti omia unelmiaan ja visioitaan eläviksi kuviksi, Elokuvien kirkkaaksi kruunuksi kuului vahvasti onnellinen loppu. Kriitikon kyvyt hänessä edesauttoivat unelmien toteutumisen lukuisten elokuvien muodossa. Waltilla oli erään hänen liiketuttavansa kertoman mukaan kolme eri persoonaa, joista ei voinut etukäteen tietää, kuka niistä olisi tapaamisessa paikalla. Tutustumalla omiin unelmiisi kolmen eri näkökulman kautta, avaat huomaamattasi uusia ajatusikkunoita ja saatat yllättyä. Mikä merkitys niillä on sinulle, unelmillesi ja tavoitteillesi, niille pienillekin?

Kysy Unelmoijalta Mihin Haluat? Jalat irti maasta, rohkeasti unelmoiden kaiken ollessa mahdollista, kun tämä kaikki on todellista mitä näen, mitä kuulen, mitä tunnen?

Kysy Toteuttajalta Miten toteutan unelmoijan tavoitteet? Mitkä ovat resurssini? Mitä olen jo tehnyt unelmani eteen? Pidä jalat maassa, ole realisti.

Kysy Kriitikolta Mitä mieltä olen unelmasta? Mitä voisin parantaa, miten laadullisesti kehitän?Huomioi yksityiskohdat ja ole tarkka.

Katsoessasi nyt unelmaasi uudemman kerran tarkkailijan roolissa, pohdi mitä voisit lisätä ja jääkö jokin vähemmälle? Muuttuiko jokin? Kaikki kolme roolia ovat jokainen yhtä tärkeitä. Mikä oli yllättävintä? Kenties kriitikko kuuntelee unelmoijaa entistä tarkemmin, toteuttaja unelmoijaa..
(lue tarkemmin”Walt Disney Strategies of Genius, Robert Dilts)

Rauhalliset koti-illat ja ulkona varhain laskeutuva pimeys kutsuvat elävien kuvien pariin. Vanhat unohdetut elokuva-aarteet vievät helposti mennessään..

Sound of Music (ohj. Robert Wise 1965) on lapsuudesta tuttu helmi, joka muistui mieleeni aamuisella metsälenkillä lumihiutaleiden tanssahdellessa ja maisemaa näin kauniin talviseksi yllättäen muuttaessa.

”My favourite things”

”Snowflakes that stay on my nose and eyelashes

Silver white winters that melt into springs

These are a few of my favourite things”
(Oscar Hammerstein, Richard Rodgers)

Minkä sinä lisäisit ensimmäiseksi listalle, jonka otsikko olisi ”My favourite things”?

Marica Ryökäs, HSP Suomi ry:n hallituksen jäsen

Koronaepidemia ja eristyneisyys

Jäsenen blogikirjoitus:

Tunnustan, että olen Rohkeasti herkkä -blogipäivittäjänä odotellut innolla uusia julkaisuja, mutta niitä ei nyt kuluvana kuuna oikein ole näkynyt. Muutamia ilmoituksia olen saanut, että tulossa olisi, mutta toistaiseksi on ollut tosi hiljaista. Sama ilmiö näyttää olevan blogien lukijoiden kanssa eli, jos aiemmin keväällä- ja kesällä bloggerissa on käynyt jäsenen blogikirjoituksia lukemassa keskimäärin 130 lukijaa, niin nyt syksyllä bloggerissa on lukijoita muutama kymmenen. 

Mitä meille sitten on tapahtunut? Sama ilmiö näyttää olevan, kun järjestämme yhdistyksessämme erilaisia tilaisuuksia, osallistujia on tosi vähän. Toki korona on taustalla ilmeisen merkittävästi. Hyvää on ollut se, että jos ja kun tilaisuus on pidetty hybridinä (lähi-ja etäkontaktina), on verkossa ollut runsaampi osallistujamäärä. 

Olen huomannut omankin innostuneisuuteni olevan hiipumassa, joten päätin vielä kirjoittaa itse blogin vaikka alkukuusta ajattelinkin, että en nyt ole itse aktiivinen, jottei käy niin, että tämä blogi-alusta on vain muutaman kirjoittajan käytössä. Hei oikeasti, mihin olemme kadottaneet teidät ihanat aiemmat kirjoittajat, missä luuraatte uudet kirjoittajat? 

Koronatilanteessa selviytyminen

Vaikka Suomi on maailman kuudenneksi parhaiten selviytynyt maa epidemiasta, on nyt akuutti kiihtymisvaihe päällä mm. täällä Uudellamaalla. Siksi on otettu käyttöön järeämpiä keinoja, jotta mahdollisesti joulun aika voisi olla rauhallisempi taudin suhteen ja voisimme tavata läheisiämme. 

Julkisuudessa on myös ollut paljon esillä yksinäisyys; mm. HS 26.11.2020 ”Ihmisen ei kuulu olla yksin”. Suomessa on 1,2 miljoonaa yksinasujaa, erityisherkistä moni kokee itsensä yksinäiseksi ja usein jopa parisuhteessa elävät voivat kokea itsensä yksinäiseksi. Nyt rajoitustoimien pitkittyessä ihmettelenkin, löytyykö vielä joku joka nauttii aidosti siitä, että emme voi juurikaan tavata, halata tai käydä riennoissa, joissa on muita ihmisiä. Suosittelen tutustumaan edellä mainitun hesarin artikkelin sekä WHO:n selviytymisvinkkeihin.

Lisäksi olisi mukava, että edelleen itse kukin jaksaisi ottaa osaa yhdistyksen järjestämiin mahdollisuuksiin voimaantua ja toimia yhteisöllisesti; on ne sitten vertaisryhmä- ja muut tapaamiset (lähi- ja/tai verkkoyhteydellä) tai tiistai- ja torstai-illan chat- ja puhelinkontaktit. Lisäksi yhdistyksen sivustoilla (etenkin jäsensivuilla) on mahdollista tutustua erityisherkkyyttä käsitteleviin kirjaluetteloihin, esitteisiin/oppaisiin ja tutkimusaineistoihin sekä blogikirjoituksiin.

Tarinan kehittely

Jaan tähän vielä lokakuulta pohdintani ja netistä poimimani mielenkiintoisen osoitteen: Who.int/ My Hero is You, storybook for children on COVID-19. Koronaviruspandemian vaikutukset elämään ovat suuremmat kuin osaamme tässä hetkessä tunnistaa ja tunnustaa. Toisaalta on hyvä että yhteiskunta/-kunnat tekevät kaikkensa tilanteen vaatimalla vakavuudella, mutta toisaalta jatkuvassa pelossa ja epätietoisuudessa eläminen kuluttaa voimavaroja valtavasti. Tilannetta varmaankin helpottaisi jos voisimme keskittyä yhteisen hyvän rakentamiseen eikä pahan ruokkimiseen, mm. turha arvostelu ja asioiden tahallinen vääristely pois. Asioita kannattaa katsoa toki kriittisesti mutta rakentavasti. Omasta ja läheisten mielenterveydestä tulee pitää huolta jotta ei käy niin, että kun keskitymme korostetusti koronaan unohdamme elämän muut tärkeät ja joskus kriittisetkin asiat. Yllä oleva opus on yksi hyvä esimerkki miten lapsia voi suojella koronan aiheuttamalta stressiltä. Myös meille aikuisille voisi olla hyvä kehittää oma tarina, jolla selviydymme tästä haastavasta ajasta.

Jaksamista loppuvuoteen joulun juhlineen ja ilmeisesti vielä vuoden 2021 alkukevääseen rokotetta odotellessa. Sen jälkeen voisi olla taas mukavampi ja vapaampi meidän kaikkien hengitellä ja elää. Tärkeää on nyt, että kukaan ei jää yksin. Jokainen meistä huolehtii sekä itsestä että muista omien voimavarojensa mukaan.

Merja Leppänen

Ollaan läsnä

Jäsenen blogikirjoitus

Päivät toistavat itseään. Uutisetkin. Oikeastaan tämän katon alla mikään ei muutu.

Ihmettelen usein, miten nopeasti me ihmiset sopeudumme uusiin sääntöihin, muutoksiin, aikatauluihin. On jo ihan normaalia kulkea maski kasvoilla, tai tehdä ostoksia kertakäyttökäsineet kädessä. Kuitenkin näen lähes päivittäin niitä, jotka eivät syystä tai toisesta ymmärrä tämän ajan vaikutuksien laajuutta, sen ohjeita ja rajoituksia. Ja välillä se särkee sydämeni.

Pistän karaokelevyn neljättä kertaa soimaan. Annan mikrofonin miehelle, joka istuu se kädessä seuraavan tunnin, laulaa tai hyräilee, nousee seisomaan aina kertosäkeen kohdalla. Toinen mies nuokkuu sohvalla, nostaa välillä katseen kohti ikkunaa, tuijottaa hetken tyhjää pihaa, laskee päänsä alas, ja sulkee silmänsä. Yhden paikka on pianon vieressä, matalassa nojatuolissa. Ei hän siinä pitkään viihdy, muutaman minuutin, sitten hän kävelee luokseni, kysyy, koska lähdetään, ja kuullessaan vastaukseni, emme voi lähteä, istuu takaisin nojatuoliin. Hänen silmänsä ovat ikään kuin tyhjät, ne katsovat tyhjyyteen. Tai mistä minä tiedän mitä ne katsovat, onko niillä mitään katsottavaa. Sen minä tiedän, että hänen tekisi mieli lähteä. Lähteä edes jonnekin, niin hän sen ilmoittaa.

Nainen makaa vuoteellaan. Vuode on täynnä tavaraa: kampa, pehmolelu, muutama aikakauslehti, tarjotin, joitain vaatteita. Hän ei sano mitään, katsoo vain. Oloni on surullinen. Kun puhun hänelle, hän ei vastaa. Hymyilee, ja sitten kääntää päänsä pois.

Keski-ikäinen mies istuu pöydän ääressä. Lukee vanhaa lehteä. Laitan puhelimen hänen kasvojensa eteen. Mies sanoo: äiti. Äidin kasvot näkyvät puhelimen näytöllä. Kyynel tulee silmääni. Jätän heidät kahden.

Pitkä, nallekarhumainen mies kävelee käytävällä vastaan. Hän välttelee katsetta, mutta kun kysyn, halataanko, mies levittää kätensä, ja ottaa minut karhumaiseen otteeseen. Hänellä ei ole tarvetta lähteä mihinkään: mihinkään, tai ketään, ei ole ikävä. On hyvä olla kotona. Lohdullista: meillä kaikilla ei ole hätää tämän tilanteen vuoksi.

Toisessa huoneessa nojatuolella istuvat mies ja nainen. Molemmat näyttävät nukkuvan, mutta kun menen lähemmäksi, silmät avautuvat. Nainen kysyy, voisimmeko lähteä jonnekin. Kysyn, minne haluaisit, hän vastaa: kahvilaan. Selitän, ties monennettako kertaa, että kahvilat eivät ole auki, emmekä voi lähteä minnekään. Hän haluaisi, olisi niin monta paikkaa, missä käydä. Tilantaan taksi, hän ehdottaa. Emme voi, ei ole paikkaa, minne menisimme. Mutta ei hän ymmärrä, ei siinä laajuudessa, kuin mitä tilanne on. Saan hänet rauhalliseksi, kun käymme pienellä kävelyllä, ja sitten keitämme kahvit. Eihän se sama ole kuin kahvilassa, jossa ihana kermaleivos olisi kukkaisella asetilla ja servetti olisi ohut, ruusukuvioinen. Juomme kahvit isoista, valkoisista mukeista, ja pienellä lautasella on korppu ja kanelikeksi. Servettiä ei löydy. Voi että. Se voisi tuoda edes vähän lohtua ja kauneutta tähän hetkeen. Lisään servetit kauppalistaan. Kauniit servetit, niin kirjoitan siihen.

Televisio on auki. Sieltä tulee jokin ajankohtaisohjelma. Aihe on aina sama. Vain numerot ja luvut muuttuvat. Nainen kysyy, voinko vaihtaa kanavaa. Minä vaihdan. Onneksi toiselta kanavalta tulee jotain aivan muuta: vanhaa komediaa. Nyt saa nauraa, nyt on hyvä nauraa. Irrottautua edes hetkeksi tästä todellisuudesta.

Viimeisen huoneen mies on huoneessaan. Hän ei puhu, ei katso, ei varmaan edes kuuntele. Semmoinen hän on aina. Mietin, vaikuttaako tämä häneen millään tavalla. Vaikea sanoa.

Ulkona kävelee mies. Päivän toinen lenkki on tehty. Näen, että hän itkee, pyyhkii silmiään tullessaan. Tiedän, että hänellä on ikävä. Ikävä niitä kaikkia, jotka muutama hetki sitten vielä kävivät kylässä, joivat hänen seuranaan kahvia ja veivät hänet sukuloimaan. Minä tunnen tuon tunteen. Minullakin on ikävä. Myöhemmin sama mies istuu sohvalla, hymyilee. Vastaa minun hymyyni. Nyt on vain pakko yrittää: yrittää olla positiivinen, jaksaa. Kehittää iloa pienistäkin asioista.

Termospullon pohjalla on tilkka kahvia. Mies kaataa sen kuppiinsa, jatkaa sitä vedellä. Ryyppää, maiskuttaa suutaan. Toinen kuppi kahvia tälle aamua. Se on luksusta. Pieni kahvin tilkka. Ilo löytyi sieltä termarin pohjalta.

Yritän olla kaikkea, mitä he kaipaavat: äiti, ystävä, kahvikaveri. Yritän kovasti. Luen, piirrän, laulan. Saunotan, kampaan hiuksia, hieron olkapäitä, pidän kädestä. Mutta en minä korvaa sitä, mikä on lähellä, ja silti äärettömän kaukana. Perhe, sukulaiset, ystävät. Naapurit.
Nyt meillä on vain toisemme. Ja onneksi on. On niitäkin, joilla ei ole ketään, vain puhelin, ja ääni sen päässä. Kosketusta, katsetta vailla. Pelkän äänen varassa. Kurkkua kuristaa. Nyt en ajattele sitä sen enempää. En voi. En kestä sitä ajatusta nyt.

Ei tämä ole helppoa kellekkään.

Kaupassa ei ole paljon ihmisiä. Kassalla vain yksi ennen minua. Seison pyöreän tarran päällä. Siinä lukee: muista turvaväli. Muistan. Ihmettelen taas, miten nopeasti kaikkeen tottuu. Miten desinfioin kädet kaupaan tullessa, otan kertakäyttöhanskat, kuljen kaukana muista. Ei tämän pitäisi olla tämmöistä.

Äiti on vastassa ovella. Kauppakasseja on kaksi, ne painavat paljon. Äiti kertoo lukeneensa lehden tekstaripalstalta, että vanhuksille tuodaan ovelle raskaat kauppakassit, ja he kuolevat sydänkohtaukseen kantaessaan niitä sisälle. Lupaan kantaa kassit sisälle asti. Nauramme yhdessä. Se on ohikiitävä hetki, muutama minuutti normaalia elämää. Ulkona otan hanskat pois kädestä, ja heitän ne roskikseen. Ajan kotiin. Minulla on taas ikävä. Ikävä normaalia elämää, sitä mitä elimme muutama hetki sitten.

Kun on sunnuntai, näemme ystäväni kanssa. Kävelemme pitkä lenkin, juttelemme. Yritämme unohtaa vallitsevan ajan, sen rajoitteeet. Mutta silti ne putkahtavat esiin lähes aiheessa kuin aiheessa. Ohitamme miehen, joka istuu kauempana puiston penkillä. Hän huutaa meille, että muistakaa turvaväli. Yritämme muistaa. Miten ihanaa olisi halata, edellisestä kertaa on ikuisuus. Turvaväli. Se on päivän sana.

Tämä asia on niin iso, että en voi oikein käsittää sitä. En voi ajatella sitä sen suuruudessa. Koko maapallon kokoinen asia. Meitä kaikkia koskeva. Kun minun sydämeni särkyy jo muutaman rajoitetun takia.

Minä toivon voimaa, ymmärrystä, pitkämielisyyttä, rakkautta, jaksamista kaikille. Ei jätetä ketään yksin. Sitten, kun on ilta ja olen rauhoittunut sänkyyn, tulee itku. Tai muutama kyynel. Parempi, etten mieti. Ei tätä vain voi ymmärtää.

Vaikka tähän on jo tottunut.

Nimimerkki Elmeri

Kuinka selvitä herkkänä ihmisenä muuttuvassa maailmassa?

Hallintopäällikön blogikirjoitus




Erityisherkkä ihminen stressaantuu ympäristön paineiden keskellä helpommin kuin muut. Tämä liittyy vahvaan empatiaan ja voimakkaaseen tunne-elämään, pienimpienkin vivahteiden ja häiriötekijöiden vaistoamiseen, hermostolliseen virittyneisyyteen sekä pohtivaan mielenlaatuun, joka voi saada mielikuvituksen mukana myös uhkakuvia maalailevia sävyjä.

Jos erityisherkällä on takanaan haastava lapsuus tai traumaattisia kokemuksia, taipumus ahdistua ja stressaantua voimistuu lisää. Tuolloin elimistö kamppailee liipaisinherkän kortisoliryöpyn, ylivirittyneen hermoston ja matalan serotoniinitason aiheuttamien haasteiden keskellä. Tämä tietysti vaikuttaa myös mielialaan – ajatuksiin ja tunteisiin.

Kuinka auttaa herkkää jaksamaan?

Jos olet herkän ihmisen läheinen tai työtoveri, voit tukea hänen hyvinvointiaan yksinkertaisilla keinoilla:

Anna hänelle omaa aikaa. Yksinäinen kävelyretki tai yksin omassa tilassa oleminen auttaa erityisherkkää kaikkein eniten lataamaan akkunsa ja palaamaan omaksi aidoksi itsekseen.

Älä vuodata hänelle omaa huolestuneisuuttasi tilanteesta liian suurella tunteella. Älä myöskään pakota häntä katsomaan uutisia ja dokumentteja aiheesta, ellei hän itse halua.

Jos oma pinnasi kiristyy, älä pura sitä herkkään. Hän kärsii riitelystä vielä enemmän kuin muut. Koska hän ei pääse pakoon tilannetta, hänen stressikuormansa kasvaa entisestään.

Ole herkälle läsnä. Jos herkkä menettää malttinsa, ahdistuu tai murehtii, ole hänelle turvallinen toinen ihminen. Kun muistat, että hänen elimistönsä on superherkkä stressille ja liialle kuormituksella, jaksat ehkä paremmin, vaikka olisit itsekin stressaantunut.

Pidä yllä hyvää ja avointa vuorovaikutusta. Herkälle ihmiselle on kaikkein tärkeintä aidot ja syvälliset ihmissuhteet. Yhdessä voitatte vaikeudet ja elämä jatkuu poikkeustilan jälkeenkin.

Kuinka varmistat oman jaksamisesi silloin kun on vaikeaa?

Erityisherkän hyvinvoinnille ovat erittäin tärkeitä itsetuntemus ja voimavarojen löytäminen herkkyydestä. Nämä ovat kuin vasta-aineita elämän eteen heittämiin kriisitilanteisiin. Kun poikkeustila elämässä on jo päällä, seuraavat ohjeet voivat auttaa pahimman yli:

Muista huolehtia omasta hyvinvoinnistasi ensin: säännöllinen uni, terveellinen ruoka ja rentoutuminen ovat elinehtojasi. Älä laita muiden tarpeita aina edelle. Muuten sinulla ei kohta ole enää mistä ammentaa.

Etsi omaa aikaa, jos elämä ympärilläsi on liian vauhdikasta. Yritä löytää rauhaa omasta kodistasi tai mene metsään kävelylle.

Suojele itseäsi negatiivisilta ja kiihdyttäviltä uutisvirroilta. Hanki riittävä asiatieto, varaudu tilanteen edellyttämiin toimiin ja pidä oma mielialasi vakaana.

Hanki vastamelukuulokkeet. Kun maailma ympärillä on sekaisin, saat hetken illuusion omasta rauhasta laittamalla päälle rauhallista musiikkia tai luonnonääniä ja syventymällä johonkin omaan tekemiseen.

Pidä yllä aitoja ihmissuhteita ja syvällisiä keskusteluja – vaikka edes netin välityksellä. Verkkokohtaamisissakin voi löytyä tunnelmaa, vaikka ensin sitä vierastaisitkin.

Nauti elämän pienistä, kauniista asioista. Löydä kauneus ympärilläsi esimerkiksi luonnosta tai monista kotona tehtävistä luovista harrasteista ja töistä.

Herkät ihmiset voivat olla myös joustavia arkipäivän sankareita

Itsensä tunteva, eheytyvä erityisherkkä omaa myös erityislaatuista voimaa. Kriisitilanne voi jopa nostaa esiin aikaisemmin tunnistamatonta arjen sankaruutta. Usein herkkä ei itse tätä ensin edes huomaa, mutta hänen läheisensä tunnistavat sen kyllä. Esimerkiksi: Herkkä on usein viisas ja syvällinen tuki muille. Kun herkkä tuntee itsensä, hän ymmärtää muita. Herkkä on usein taitava ennakoimaan tilanteita. Näin hän voi löytää uusia ratkaisuja ja selviämisen keinoja vaikeuksien keskellä – ja näistä taas voi olla apua monelle muullekin.

Aivan kuten todellista rohkeutta on vasta se, että uskaltaa toimia, vaikka pelottaa, niin todellista voimaa on se, että uskaltaa olla myös herkkä.



Jos haluat lukea lisää erityisherkkyysaiheisia blogikirjoituksia, niitä löydät täältä: https://rohkeastiherkka.blogspot.com/



Lisätietoa herkkyydestä:

HSP –Suomen erityisherkät ry:n verkkosivut: www.erityisherkat.fi

HSP Voimaryhmät -hankkeen verkkosivut: www.voimaryhmat.fi


Elina Akola 

Erityisherkkänä kriisin keskellä

Hallintopäällikön blogikirjoitus

Poikkeustilanne kasvattaa henkistä painetta

Poikkeustilanne herättää meissä kaikissa huolta omasta, läheisten ja tuttavien terveydentilasta. Myös laajempi sosiaalinen ja maailmanlaajuinen kärsimys voi ahdistaa. Poikkeustilasta seuraa myös vääjäämättömästi muita seurannaisvaikutuksia, kuten vaikkapa työttömyyttä, yrityksien taloudellisia vaikeuksia ja konkursseja sekä kasvavaa kuormitusta valtion taloudelle.

Lisäksi perheiden sisällä tilanteet voivat kiristyä: lapset ja aikuiset ovat päivästä toiseen kotona ja turhautuvat tekemisen puutteeseen tai siihen, ettei mitään voi tehdä kunnolla, koska keskeytyksiä tulee jatkuvasti. Ne aikuiset, joilla on töitä, joutuvat sopeutumaan nopeasti digitaalisuuden mukanaan tuomiin uusiin oppimishaasteisiin samalla kun hoitavat perheen ruokataloutta, etäopetusta tai pienten lasten hoitorutiineja.

Niissä perheissä, joissa tilanne on muutenkin haavoittuvainen esimerkiksi riippuvuusongelmien, sairauden tai taloudellisten huolien vuoksi, kriisiytymisen uhka kasvaa kaikkein eniten. Toisaalta yksin asuvilla ihmisillä sosiaalinen eristäytyminen alkaa tuntua ¨luissa ja ytimissä¨. Etätreffit tietokoneen välityksellä eivät vastaa todellista toisen ihmisen kasvokkain kohtaamista.

Miksi herkkä stressaantuu helpommin kuin muut?

Erityisherkkyys on perinnöllinen temperamenttipiirre, jota esiintyy noin joka viidennellä  suomalaisella. Herkkä ihminen voi stressaantua nykyisestä tilanteesta erityisen paljon esimerkiksi seuraavista syistä:

1. Herkkyyteen liittyy usein voimakas tunne-elämä ja empatiakyky. Tästä seuraa taipumus ahdistumiseen tai liikaan murehtimiseen niin omien rakkaiden kuin monien muidenkin puolesta. Kun herkkä ihminen tunnistaa muiden ihmisten ahdistuneisuuden ja hädän, hän alkaa kuormittaa sillä helposti itseään oman huolensa lisäksi.

2. Herkkä ihminen vaistoaa pienetkin vivahteet. Vuorovaikutuksessa muiden kanssa herkät ihmiset huomaavat muiden peitellynkin stressin ja huolen. Herkät myös helposti ylihuolehtivat muiden ihmisten tarpeista pienimpiäkin yksityiskohtia myöten ja rasittavat tällä itseään lisää.

3. Herkän ihmisen keho on luonnostaan stressiherkempi. Hermosto ja hormonit hälyttävät uhkatilanteista usein ilman todellista syytäkin – usein jo tavallinen arkielämä muodostaa erityisherkälle kroonista stressiä. Kun tähän lisää kasvavat työ- tai kotipaineet poikkeustilanteessa (ilman mahdollisuutta omaan rauhaan),voi tämä olla jo yksinkertaisesti aivan liikaa erityisherkälle.

4. Herkkä ihminen on syvällinen pohtija. Tästä seuraa myös taipumus uhkakuvien luomiseen omalla ajattelulla. Kun hän alkaa murehtia koko maailman tuskaa tai sitä, kuinka hän itse voisi pelastaa muita ihmisiä, tai sitä, miten vaarallinen tilanne on hänen rakkailleen, ahdistus, huoli ja stressi kasvavat lisää.

Kuinka herkkä voi ilmentää vahvuutta kuormituksen alla?

Herkkyys voi myös auttaa selviytymään kriisitilanteista – jopa erityisen hyvin. Erityisherkkä ihminen, jolla on hyvä itsetuntemus, voi olla tosielämän lahjakas selviytyjä:

- Herkkää motivoi auttaminen. Muiden ihmisten hätä ja tarpeiden vaistoaminen voi saada herkän keksimään vaikkapa uuden tavan auttaa naapureita tai heikommassa asemassa olevia.

- Herkät ovat kekseliäitä ongelmanratkaisijoita. Herkät lukevat usein pieniä merkkejä, joita muut eivät huomaa. Lisäksi herkillä on syvällinen kyky käsitellä informaatiota ja yhdistellä sitä luovilla tavoilla. Tästä voi syntyä loistoratkaisuja ongelmiin, joita muut pitävät mahdottomina.

- Herkät ihmiset ovat usein luovia. He löytävät kauneutta sieltä, missä muut eivät sitä huomaa. Tekstit, musiikki, kuvat, käsityöt voivat tuoda lohdutusta ja iloa huolien keskellä painiville muille ihmisille. Samalla luovuus auttaa myös herkkää itseään.

- Herkissä ihmisissä on lempeää voimaa. Tasapainoinen, itsensä tunteva ja itsestään huolta pitävä herkkä on empaattinen, joustava ja kekseliäs arjen sankari.

Poikkeustilanteissa itsensä tunteva erityisherkkä voi olla yhteisönsä kantava voima!


Lisätietoa herkkyydestä löydät täältä:

HSP –Suomen erityisherkät ry:n verkkosivut: www.erityisherkat.fi
HSP Voimaryhmät -hankkeen verkkosivut: www.voimaryhmat.fi



Elina Akola

Kotini on linnani

Jäsenen blogikirjoitus

"Pysy kotona, vältä lähikontaktia, turhia tapaamisia ja matkustamista."

Tähän olemme nyt saaneet herätä. Tämä on meitä ensimmäisenä vastassa aamulla lehtiä lukiessa.

Vastaavia määräyksiä kuulemme radiosta ja näemme tv-ruudulta, olemme kuulleet sekä nähneet jo useiden viikkojen ajan.

Viranomaismääräyksiä, joita emme olisi osanneet todeksi kuvitellakaan, nyt meille välttämättömiä meitä kohdanneen uhan alla. Uhka, joka on meille kaikille yhteinen.

Miten sinä koet? Mitä "pysy kotona" sinulle merkitsee arjessasi?

Saatko pysyä kotona, näetkö tässä monia mahdollisuuksia vai pikemminkin pakon, jota vastahakoisesti noudatat?

Kotini on linnani. Uudessa arjessani tämä on totuus, tässä totuudessa en elä yksin.

Pysähtymällä, katsomalla ympärilleen näkeekin uuden todellisuuden. Tuttu mutta siltikin uusi ympäristö. Linnassani löydän rauhallisuuden. Oman paikan, jossa voin hyvin. Ympärilläni näen kauniita ja rakkaita esineitä, jotka luovat esteettisen sekä harmonisen ympäristön jossa on rauhaa ja jossa saan myös inspiroitua. Omassa arjessani on erityisen tärkeää saada hengähtää, palautua ja kuulla omat ajatukseni.

Saakin olla tarkkana, ettei vaan ryhtyisi elämään muiden odotuksien mukaan, muiden näköistä elämää samalla itseni unohtaen tai pienentäen.

Linnassani saan valita, mitä vastaanotan ja toivotan tervetulleeksi omaan arkeeni. Millä haluan täyttää arkeani sekä aikaa, joka nyt on vapautunut uuden tilanteen myötä. Muistanhan tämän vielä myöhemminkn?

Linnassani en ole yksin. Täällä kanssani arkea jakaa perheeni, perhe jonka nyt näen ikään kuin uusin silmin. Näen ja samalla kuulen. Tänään kohtaamme, poiketen normaaliarjesta, jossa lähinnä ohimennen näemme ulko-oven käydessä tiuhaan tahtiin hetkittäin kaoottisessakin arjessamme. Tämä pysähtyminen ei ollut meidän oma valintamme. Vaikka useinhan juuri toivommekin, että meillä olisi päätäntävalta, mahdollisuus hallita aikaa ja tapahtumia mieltymyksiemme mukaan. Miten asioiden tulisi olla tai kuuluisi mennä.

Epätietoisuus, epävarmuus. Se että ei tiedä, mitä... miten kauan... mitä tapahtuu seuraavaksi? Kenties se kaikkein vaikein asia, johon suhtautua, on epätietoisuus.

Meille täysin uusi tilanne, uhkaava ja pelottavakin. Myös osaltaan toiveikas. Kuulostaako tutulta: menettäessämme jotain, pelko jonkin menettämisestä saakin meidät näkemään mitä lähellämme on. Näemmekö nyt tämän arvon, koemmeko sen vahvempana?

Meillä on kaikilla mahdollisuus valita, miten asioihin suhtaudumme, vaikkemme vallitseviin olosuhteisiin pääsisikään käsiksi. Linnassani minulla on mahdollisuus olla vaikuttamassa ja ohjata tapahtumien kulkua, ulkopuolella voin aloittaa asennoitumisestani.

Juuri nyt minulla ei ole tiettyä aikaa ja paikkaa jossa minun kuuluisi olla. Nyt minulla on mahdollisuus valita. Mikä on välttämätöntä? Millä on suurempi merkitys elämässäni? Kuinka paljon teen, vaiko miten minä voin? Mikä on riittävästi? Mikä on riittävän hyvä?

Tänään valitsen vähemmän ja pientä. Pieni on kaunista ja vähemmän on enemmän.


Marica Ryökäs

Mitt hem är min borg

Jäsenen blogikirjoitus




”Stanna hemma, undvik närkontakt, onödiga besök och resor.”

Det här vaknar vi till idag. Detta möter oss på morgonen då vi läser tidningarna. Motsvarande uppmaningar har vi hört via radio och tv upprepade gånger under veckorna som gått. Myndighetsrekommendationer vi inte kunnat föreställa oss ens vara möjliga, nu nödvändiga inför ett hot vi har emot oss. Idag för oss alla gemensamt.

Hur upplever du ? Vad betyder det för dig i din vardag - stanna hemma?

Får du stanna hemma - ser du här en rad av möjligheter eller snarare ett tvång som du om än motvilligt följer ...?

Mitt hem är min borg. I min nya vardag är det sanning, en sanning jag inte är ensam om.
Att stanna upp, att se sig omkring och upptäcka en ny verklighet. En bekant men ändå ny omgivning. I min borg finner jag mitt lugn. En egen lugn plats för att kunna må bra. Vackra ting, estetik och harmoni vilka bidrar till en lugn, trygg och rogivande samtidigt inspirerande atmosfär. För mig viktigt att i min vardag återhämta mig, pusta ut. Även i min normala vardag behöver jag egen tid, för mina tankar, för att höra min egen röst.

Gäller att vara aktsam, att inte leva utifrån andras förväntningar eller önskan, inte glömma sig själv.

I min borg får jag välja; vad välkomnar jag, hur ser min vardag ut och med vad väljer jag att uppfylla den lediga tid som nu plötsligt uppstått. Är det här nåt värt att tillämpa även då allt återgår mot en mer normal vardag igen?

I min borg är jag inte ensam. Här delar jag min vardag med min familj, en familj jag nu ser ur ett nytt perspektiv. Jag ser och hör. Vi möts idag om vi tidigare snarare råkats i en fartfylld och stundvis kaotisk vardag. Att stanna upp så här var inte vårt eget val. Även om vi så ofta önskar att vi kunde styra och ställa samt inneha bestämmanderätten, kontroll över det som sker. Enligt oss det som borde ske.

Ovisshet, att inte veta... hur länge..vad som sker …när? Svårt, kanske det svåraste som finns att förhålla sig till; ovissheten. En ny situation, om än hotfull, även hoppfull på ett hörn. Låter det bekant; då vi fråntas nåt, är det då vi vaknar och inser värdet i vad vi har omkring oss och nära intill.. Ifall att vi ger oss möjligheten att se och höra. Känna värdet.

Vi har alla möjligheten att välja. Hur vi förhåller oss, även om vi inte rår på omständigheterna

I min borg har jag möjligheten att påverka och styra vad som sker. Det som sker utanför, där är det mest hur jag förhåller mig till omständigheterna jag fritt kan styra över.

Nu då jag inte har en viss tid och plats där jag borde befinna mig på, nu har jag möjligheten att välja. Vad är nödvändigt? Vad spelar största rollen i mitt liv, hur jag mår eller hur mycket jag gör? Vad är tillräckligt? Vad är gott nog?

Idag väljer jag att leva enkelt - i det enkla bor det goda.

Marica Ryökäs

Jumissa Uudellamaalla

Jäsenen blogikirjoitus

Koronaepidemia on tänä keväänä kahlinnut meidät jo viikoiksi kotioloihin. Minulle yli kuusikymppiselle seniorille on sallittu kulkea suht vapaasti ainakin kaupassa, apteekissa ja ulkoilla sekä pihapiirissä että oman maakunnan alueella. Koronaviruksen aiheuttamaa poikkeustilannetta on verrattu sotatilaan. Noin kolmessa kuukaudessa virus on levinnyt koko maapallolla hengenvaaralliseksi epidemiaksi.

Millaista herkkisarkea elän tänään? Kalenterissa on vielä muutama muistiinpano viikoilla, jotka juuri ja juuri toteutuvat, mutta suurimman osan olen joutunut pyyhkimään yli. Osa asioista siirtyy kesälle tai syksyyn tai jää kokonaan toteutumatta, osan voin hoitaa etäyhteyksillä. Peruutukset ja muutokset harmittavat ja vievät muutoinkin energiaa aiheuttamallaan epätietoisuudella ja ylimääräisellä vaivalla. Harmittaa, kun ei tiedä milloin pääsee tekemään asioita loppuun ja tuleeko siihen ylipäätään mahdollisuutta. Ei myöskään löydy motivaatiota, energiaa tehdä nytkään asioille juuri mitään, vaikka aikaa kyllä olisi. Käyn jatkuvaa päivittäistä keskustelua itseni kanssa, miten päiväni kulutan. Huh! Niin se vain on. Se mihin pystyn tällä hetkellä on mm. se, että haen päiviini merkytyksellisyyttä, juttuja ja rytmitystä asioista, joista pidän. Pidän jonkin verran etäyhteyksiä läheisiin (onneksi heitä on) tai jopa tapaan ystävän yhteisellä kävelylenkillä etäisyyssuositukset mielessä pitäen. Huomaan kuitenkin, että sisälläni lepattaa oudosti (ajatuksia ja tunteita tulee ja menee – sisäinen kaaos) enkä saa toimittua läheskään siten miten ajattelen. Esimerkiksi joogaharjoitukset, jotka olen saanut sähköpostilla viikottain ohjaajalta, olen tehnyt vain osittain tai jopa en ollenkaan. Romaanin lukeminen ei tahdo onnistua lainkaan. Sen sijaan ristikoiden ratkaisuja teen päivittäin. Ne (helpohkot) saan ratkaistua sopivan lyhyiden tuokioiden aikana ja rytmittävät päivää mukavasti. Iso tunne on ahdistuneisuuden lisäksi syyllisyys, joka iskee milloin mistäkin, eikä pienimpänä tuo liikkumisen rajoittaminen, jolla tavoitellaan tartuntojen vähentämistä Suomessa. Ohjenuora ”mikä ei ole kiellettyä on sallittua ”ei oikein päde nyt. Se on liian väljä ilmaisu näissä oloissa. Ihannetapauksessahan ihmiset eivät nyt liikkuisi kotiovesta ulos edes kauppoihin vaan tilaisivat tarvitsemansa verkon kautta. Niin joidenkin tiedän tekevänkin, mutta ei ne verkkopalvelut kuitenkaan meille kaikille riittäisi. ”Ei vapautta ilman vastuuta” sen sijaan kuvaa hyvin sitä miten meidän tulee olla näinä poikkeusaikoinakin hereillä ja valppaina siinä, miten itse kukin toimimme viranomaisten ja THL:n ohjeiden mukaan, ilmaisemme itseämme mm. täällä somessa tai toimimme lähimmäisten kanssa  esim. tarjoamalla apua sitä tarvitseville.

Muutama päivä sitten heräsin aamuyöllä ajatukseen, että olenkin, etenkin sisäisesti, elänyt epidemian aikaan arkea kuten reissuissa yksin ulkomailla. Esimerkkinä voisin mainita, kun edellisenä päivänä olin vaihdattanut autoon kesärenkaat, keksin lähteä seuraavana päivänä käymään Porvoossa retkellä saadakseni päivään vaihtelua, mutta myös renkaiden ns. jälkikiristyksen hoidettua. Renkaiden vaihto itsessään on ikävähkö pakko pari kertaa vuodessa, mutta sain siitä mielekkään toimen, kun liitin siihen retkeilyn. Nautin siitä, että minun ei tarvitse neuvotella tekemisistäni kenenkään kanssa ja saan toteuttaa tietyissä rajoissa itseäni. Porvoossa oli todella hiljaista, ja tein kävelylenkin joen molemmin puolin. Söin eväät puiston penkillä ja sitten ajoin kauppa-asioille, rengasliikkeeseen ja kotiin. Reissussa meni useita tunteja. Seuraavaksi olen ajatellut retkeillä myös polkupyörällä lähimaastossa. Totta kai eväät mukana - keväisestä luonnosta, liikunnasta ja eväistä nauttien. Saan olla itsekseni, pysähdellä, hengitellä ja havainnoida kaikessa rauhassa omaa oloa ja ympäristöä. Saan otettua hetkittäin etäisyyttä ahdistavista koronauutisista sekä jonkinlaisen otteen hallinnantunteesta. Se on se, mihin on tyytyminen näillä tietämyksillä ja taidoilla, mitkä itsellä nyt on.


Kaikkea hyvää meille kaikille näinä haastavina aikoina!


Merja Leppänen

Kriisi – sekä uhka että mahdollisuus

Jäsenen blogikirjoitus:

Muista hengittää! Miten keho voi? Niskaa kivistää, päätä myös. Jalat ja kädet toimivat vielä ihan hyvin, mutta koko ajan on pieni pelko iskeekö virus. Itselle sisäinen puhe vaihtelee yhtenään – kyllä tämä tästä, tai mitä jos...

Tänään seurasin YLE:ltä hallituksen tiedonantoa, jonka aikana herkistyin ja liikutuin kyyneliin. Vaikka toisaalta huomaan ajattelevani kuinka viisaita ja aikaansaavia ihmisiä yhteiskunnallisissa päättäjissä on, toisaalta tunnen huolta siitä, miten itse kukin tässä koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa/kriisissä pärjää.

Tilanne antaa mahdollisuuden itse kullekin tarkastella miten suhtautuu tällaiseen äkilliseen, traumaattiseen kriisiin: Yksi haluaisi jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, tai tehden vain pieniä viilauksia omaan toimintaan, ja jopa syyttäen toisia heikkoudesta tai pelkuruudesta. Toinen haluaisi jakaa mahdollisen ahdistuksen ja pelon tunteen ja hakea muilta ajatuksia ja ideoita sekä päätöstä miten yhdessä tai erikseen toimitaan. Erinomaista huomata miten erilailla myös me erityisherkät reagoimme tälläisen uuden ennenkokemattoman tilanteen edessä. 

Mistä sitten itse kukin saa voimia poikkeusolosuhteissa , kun sellaisen äärellä nyt kaikki olemme mahdollisesti pidemmänkin ajan? Itse olen ajatellut keskityä nauttimaan kaikesta siitä mikä on mahdollista tänään tässä ja nyt. Olla murehtimatta mahdollisimman vähän tulevaa, vaikka sitäkin on hyvä ajatella, jotta kun tilanne taas normalisoituu, olemme toimintakykyisiä ja hyvässä valmiudessa rakentaa parempaa aikaa itse kullekin. Nyt kun keväältä on erilaiset harrastukset ja menot pyyhitty pois, jää aikaa jollekin muulle: mm. ulkoilulle, etäyhteyksille, somettamiselle, kirjoittamiselle, pysähtymiselle ja pohdinnoille. Kriisissä on sekä uhka/riski että mahdollisuus. Aika näytää mitä me tästä poikkeustilasta olemme oppineet.

Lopuksi vielä lainaus kirjasta Hyvän hengityksen anatomia – Kuinka palauttaa hengitys tietoisuuteen, Rautaparta Malla, (2019, s. 125): ”Jokaisesta päivästä löytyy hetkiä, jolloin voimme tulla tietoiseksi siitä, miten hengitämme. Jokaisesta päivästä löytyy myös tuokio, jolloin voimme harjoitella hyvää hengitystä. Kuitenkin jos harjoittelemme vain kun huvittaa, emme todennäköisesti harjoittele säännöllisesti. Vasta säännöllisyys kutsuu esiin ne sisäiset voimat, jotka auttavat meitä tavoitteissamme, olivatpa ne toipumista sairaudesta, mielenrauhan vahvistamisesta tai kauneuden kasvua elämäämme.”

Merja Leppänen