Ja me toivotam oikein hyvää joulua, vuoden vaihdetta ja tulevia aikoja kaikille erityisherkille, jäsenillemme, lukijoillemme ja tietenkin suuri kiitos kirjoittajillemme! Terveisin Blogitiimi ja HSP Suomi ry.
Ensi vuonna jälleen iloisiin näkemisiin, kuulemiin ja lukemisiin.
Vieraskynän blogikirjoitus.
”Minulla oli hyvin rikas sisäinen maailma ja luin kasapäin kirjoja, mutta en pystynyt jakamaan tuota maailmaa kenenkään kanssa.” Näin kertoi eräs osana opinnäytetyötäni toteutetun kyselyn vastaajista, liittyen lapsuusajan kokemuksiin. Tästä samaisesta omakohtaisiin kokemuksiin perustuvasta tarpeesta sai alkunsa tuore Turun ammattikorkeakoulun, kulttuurihyvinvoinnin koulutusohjelman (YAMK) opinnäytetyönä valmistunut kehittämishankkeeni, jossa päätavoitteenani oli kehittää erityisherkkyyttä käsittelevän lastenkirjan muotoiluprosessia. Kehittämisen tueksi toteutin kyselytutkimuksen, jonka tavoitteena oli selvittää erityisherkkien aikuisten lapsuusajan kokemuksia erityisherkkyyteen liittyen.
Kokemustiedon kautta muodostuvien narratiivien eli kertomusmuotoisten tarinoiden lisäksi halusin opinnäytetyössäni myös selvittää millaista aineistoa kysely tuottaa osallisuuden ja eheän identiteetin muodostumisen näkökulmasta. Tutkimuskysymyksinä opinnäytetyössäni olivatkin 1. Millaisia erityisherkkyyden persoonallisuuspiirteitä koskevia teemoja ja narratiiveja aineiston pohjalta muodostuu? ja 2. Millaista tietoa aineisto tuottaa erityisherkkien osallisuuden ja identiteetin vahvistamisen näkökulmasta? Opinnäytetyön yhtenä tavoitteena oli siis selvittää millaisia mahdollisia riskejä erityisherkän lapsen osallisuuden kokemiselle ja eheän identiteetin muodostumiselle voisi aineiston perusteella olla havaittavissa. Ja kuinka lastenkirjan muotoiluprosessia voitaisiin kehittää siten, että se kannattelisi herkän lapsen eheän identiteetin muodostumista parhaalla mahdollisella tavalla. Tarjoamalla samaistuttavia vertaistarinoita sekä tuomalla esiin hyväksi todettuja selviytymiskeinoja hankalaksi koettujen tilanteiden varalle.
Jotta herkkyyden teemasta kirjoitetut tarinat saavuttaisivat herkät lapset emotionaalisesti, tulee tarinoiden ja satujen olla siis tarpeeksi samaistuttavia. Identiteettitarinat ovat arvojen ja elämäntapojen etsintää kuvaavia ihmisen elämäntarinoita, joiden kautta voidaan käydä läpi elämänmurrosta, kriisiä tai muutosta. Identiteettikirjallisuudelle tyypillistä on yksilökeskeinen lukutapa, jolloin tarina vertautuu omaelämänkerralliseen lukemiseen. Tällä tarkoitetaan sitä, että lukijalle teksti toimii peilinä, jonka kautta on mahdollista tarkastella itseään, puntaroida omaa elämäntapaansa ja tämänhetkisiä arvovalintojaan. (Suvilehto 2020, 44.) Samaistumispinnan luominen ja peilaamiskokemusten mahdollistaminen erityisherkille lapsille onkin yksi opinnäytetyöni kautta lastenkirjan muotoiluprosessin tueksi keräämäni aineiston ydintarkoitus.
Elämäntarinan luomiseen tarvitaan mielikuvituksellisuutta, ja sitä fiktiiviset tarinat voivat tarjota. Fiktiiviset sadut ja tarinat voivat auttaa lasta löytämään luovia ratkaisuja erilaisista tilanteista selviämiseksi; niiden kautta voidaan samaistua ja oppia empaattista vuorovaikutusta. (Kinossalo 2020, 50.) Opinnäytetyön pyrkimyksenä on kehittää erityisherkille lapsille suunnatun kirjan muotoiluprosessia myös siten, että kirja voisi tarvittaessa toimia jonkinlaisena siltana erityisherkkyyden teemojen puheeksi ottamisen tukena, niin lasten ja heidän vanhempien välillä kuin myös esimerkiksi koululuokissa yhteisen keskustelun herättelijänä.
Vaikka opinnäytetyössä keskitytään lähemmin erityisherkän lapsen osallisuuden ja identiteetin vahvistamisen tukemiseen, ei ole millään tavoin tarkoitus alleviivata sitä, että erityisherkkyys olisi ihmiselle minkäänlainen riski. Päinvastoin. Itsekin erityisherkkänä ajattelen herkkyyden olevan upea piirre ja olikin hienoa huomata kuinka paljon, aineisto tuotti vahvuudeksi koettuja ominaisuuksia. Näitä aineiston kautta vahvuuksiksi koettuja erityisherkkyyden piirteitä haluankin ehdottomasti korostaa tulevassa lastenkirjassani. Tämä opinnäytetyö koskee siis erityisherkille lapsille suunnatun lastenkirjan suunnittelu- ja muotoiluprosessia. Varsinainen lastenkirja on rajattu tämän opinnäytetyön ulkopuolelle.
Tuhannet kiitokset kaikille opinnäytetyön osana toteutettuun kyselyyn osallistuneille erityisherkille sekä herkkyyden teemasta aiemmin kirjoittaneille lastenkirjailijoille opinnäytetyön haastatteluista.
Aura Leskinen
Lähteet:
Kinossalo, M. 2020. Tarinan voima opetuksessa. PS-kustannus. Jyväskylä.
Suvilehto, P. 2020. Oi ihana satu. Lasten ja nuorten kirjallisuusterapia. Avain. Helsinki.
Linkki opinnäytetyöhön, Narratiivisen lähestymistavan hyödyntäminen erityisherkkyyttä
käsittelevän lastenkirjan muotoiluprosessissa: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023120634815
Jäsenen blogikirjoitus:
Palautuminen ja hyvät hetket ovat tärkeitä kaikille. Tästä on tullut juteltua monissa porukoissa viime aikoina.
Mikä sinua auttaa palautumaan maailman uutisten keskellä, omien kriisien tai vaikeuksien, menetysten tai sairaudenkin keskellä?
Metsä
Minulla se on esimerkiksi mennä metsään, antaa metsän tarjoamien aistihavaintojen hoitaa ja viedä mennessään, tähän hetkeen ja unohdukseen kaikesta muusta, vaikka vain puoleksi tunniksi.
Meren ja järven rantakin on vahvasti aisteihin vetoava ja siksi rentouttava.
Rutiinit, toistuvat asiat
Kun hoidan arkisia asioita, ne hoitavat minua. Tiskaaminen, siivoaminen, roskien vieminen, kaupassa käynti, vaatteiden silitys, ruoanvalmistus, leipominen, näitähän riittää. Joskus niitä on jopa yli oman tarpeen. Hyvä että on, aina jotakin mihin tarttua. Ellei pölypalleroita, niin tiskejä, aina jotakin.
Jos on sairaana eikä jaksa juuri mitään, niin rutiinit ovat ihan vieläkin tärkeämpiä jaksamiseen päivästä toiseen. Perusasiat; keittää aamupuuro, syödä, pukea.. tehdä joku asia ja kas, vielä se kerran tulee päivä kun jaksaa taas muutakin.
Kirjoittaminen
Kirjoittaminen auttaa purkamaan omaa mieltä. Kirjoittajat ovat sanoneet mm. että kirjoittaminen on kuin puhuisi ystävälle. Että kirjoittaessaan ei ole yksin.
Onko niin että omat ajatukset saavat kuin vastakaikua, että vastauksia löytyy kun kirjoittaa, tai jos ei vastauksia niin ainakin jotakin merkitystä sille omalle senhetkiselle tilanteelle tai vaikealle tunteelle. Tällaista olen ainakin itse kokenut.
Muiden kanssa -ilo
Mikä tuo iloa elämään, niin asioiden jakaminen muiden ihmisten kanssa. Jos ei muuta voi, niin aina voi ajatella hyvää muista. Jo se tuo hyvää oloa. Ryhmissäkin on hyvä tilaisuus kokea yhteisyyttä. Emme ole yksin, kun ymmärrämme, jossakin on toinen aika samanlainen.
Kaikenlainen muiden eteen tekeminen, oman voinnin, tilanteen ja mahdollisuuksien mukaan, vapaaehtoistyö, vaikuttaminen vaikka vähässäkin, se tuo iloa.
Myötätuntoa myös itseään kohtaan
Myötuntoisuus, kun on kohdannut jotakin vaikeaa, on väsynyt eikä meinaa jaksaa, itseään kohtaan kantaa vähintään huomiseen.
Itseään voi myös voi kehua, jos muita ihmisiä tai asioita, niin
itseäänkin. Hyvä. Hyvin tehty! 😀 Kehunaiheita löytyy kuin
kiitosaiheitakin, kunhan niitä alkaa tietoisesti havaitsemaan. Jo se selviytyminen päivästä voi olla kehunaihe.
Omien arvojen suuntainen elämä
on kestävämpää ja palautumisen ja jaksamisen keinotkin voivat löytyä helpommin. Kaikkea ei voi mitä haluaa mutta jo sinne päin on hyvästä. Rakastan luontoa ja haluan suojella sitä, niin menen luontoon ja niin siellä myös nautin ja palaudun.
Väsyneenä on vaikea tuntea kiitollisuutta. Kun jaksaa, voi alkaa listata kiitosaiheita, vaikka päivittäin. Kas niitä kuitenkin löytyy. Kiitollisuus voi lisääntyä ja se on merkittävä asia jaksamisen kannalta.
Millaisia ajatuksia ja kokemuksia sinulla on liittyen rasituksesta palautumiseen ja jaksamiseen?
Merja Korpisaari
Hei jäsenet! Vesisade ripsuu ja ropisee, ja jossakin päin jo lumi maalaa maiseman talveksi. Ihmisten mieliala ei välttämättä ole parhaimmillaan, vaikka toisaalta juuri se talven tulo on myös ihanaa. Vuodenaikojen vaihtelevuus on virkistävää, sanoo elämyshakuinen erityisherkkä.
Blogissamme on ollut hieman hiljaisempaa viime aikoina. Muistathan kuitenkin että jäsenenä sinulla on mahdollisuus kirjoittaa omista kokemuksistasi erityisherkkänä, ajatuksiasi ja tunteitasi auki, tänne blogiin.
Laita sähköpostia os. rohkeastiherkka@gmail.com (tai rohkeastiherkka@erityisherkat.fi) tai täytä blogin etusivun lomake. Ajatuksesi ovat tärkeitä. Blogikirjoituksista muut saavat vertaistukea ja ehkä uusia ideoita tai oivalluksia.
🍁🍁🍁
Jäsenen blogikirjoitus:
Olen elänyt jo pitkään. Olen kokenut elämässäni haasteita, rikkoutuneita ihmissuhteita, avioliittoja. Nyt vielä eläkkeellä alkoi tulla takkuja ja kupruja, joten ajauduin tutkimaan mikä on....mikä minulla on?
Lapsena minua kutsuttiin jopa haukkumasanalla-mölö.
Sanottiin että sinä olet niin herkkä, arka ja sain tuntea olevani jotenkin surkea.
Olin kyllä syntyessäni pikkukeskonen ja ujo, arka, pelokaskin.
Kotiolot olivat haastavat ja se oli minulle liikaa kestettävää.
Vasta siis nyt aikuisena tajusin että minulla on sitä, mitä muut eivät näe.
Ihmettelyn taito. Kyky nähdä taiteessa sen sisään ja aistia se taiteilija siinä.
Haistan kaiken jo kaukaa, kuulen mitä toiset eivät vielä kuule. On ollut vaaratilanteita tai puhelin värinällä, minä kuulen ja tunnen.
Tein testin ja sain melkein täydet pinnat. Meitä oli kaksi tekijää varmuuden vuoksi ja pidän tulosta luotettavana.
Ostin kirjan Ihana herkkyys ja siinä oli kirjoituksia minusta, niin tunsin.
Unohdin asian.
Kunnes ne alkuun mainitsemani takut ja kuprut.
Löydin muistiinpanot eräältä kurssilta. Vetäjän kanssa keskustelin ja hän sanoi että minulla on paljon piirteitä mikä viittaa HSP-persoonaan.
Ilahduin. Ilahduin vanhasta muistiinpanosta. Niin moni asia liukui uuteen kontekstiin.
Arki näyttää erilaiselta ja kevyemmältä kuin aiemmin.
Saan olla näine hyvineni, minuna.
Nimim.Yöperhonen
Turussa asuva Heli Koivumäki on yhdistyksemme hallituksen pitkäaikaisin jäsen. Hän kuvailee itseään kummallisella huumorilla ja auttavaisella luonteella varustetuksi ihmiseksi, joka on toisinaan hyvin rohkea ja kokeilunhaluinen erityisherkkä.
‒ Olen kummallinen sekoitus itsepäisyyttä, periksi antamista toisten mielipiteiden edessä vahvuutta ja epävarmuutta, uskallusta ja pelkoa.
Heli on kotoisin Haminasta, joka oli Helin mukaan aivan mahtava pikkukaupunki kasvaa ja elää.
‒ Vaikka tielleni on mahtunut haastavaa lapsuutta, koulu- ja työpaikkakiusaamista olen onnistunut pääsemään edes jossain määrin sinuiksi niiden asioiden kanssa. Tietysti osa on jättänyt jälkensä eivätkä kaikki arvet koskaan häviä, silti ne ovat muovanneet minusta sen kuka olen. Sen miten haluan elää ja mitä asioita arvostan. Tiettyjä asioita ei kannata edes käydä läpi, eivät ne muutu, eivät koetut tunteet muutu vaikka toinen kuinka pyytäisi anteeksi.
‒ Samaan aikaan sanoisin, että lapsuuteni ja nuoruuteni oli hyvää aikaa, olin ns. kiltti lapsi. Mulla on aina ollut ystäviä, ja tulenkin toimeen useimpien ihmisten kanssa. Tielle sattui myös niitä ihmisiä jotka näkivät minut, oikeasti. He ovat varmaan olleet se kannatteleva voima, oikeissa elämän hetkissä.
Lapsuuden muistoista Helille nousee mieleen musiikki.
‒ Rakastan musiikkia, kuinka pimputtelin uruilla ja lauloin Enkeli taivaan lausui näin. Iltapäivätansseissa kiipesin bändin tauolla lavalle laulamaan, kuuntelin kerta toisensa jälkeen Kuselaa. Toisena muistona on Reinikainen, pyysin aina "papalta" saada kuunnella Reinikaista tai pelasimme Yatsia. Pappa taisi ymmärtää minua.
‒ Ja sitten on mun eläinrakkaus. Äiti sanoi, etten saisi silitellä kaikkia ohi kulkevia koiria, mutta sain kuitenkin, kun pyysin omistajalta luvan. Tämä tapa ei ole muuttunut. Mulla on ollut elämän aikana monta lemmikkiä (kissoja, koira, kaniineja, rottia, kaloja) ja vaikka haaveilen, että olisin eläintenhoitajana jossain maailmalla niin luulen, etten sitä kestäisi. Muhun sattuisi liikaa nähdä kärsiviä eläimiä, siksi en tykännyt pienenä kerätä sammakon kutuakaan, koska se kuului luontoon.
‒ Nuorena tuli tietysti kokeiltua elämää ja olisin ehkä kokeillut siipiäni jopa enemmän, kaipasin maailmalle. Turkuun muuttaminen tuli hieman sattuman kauppana, ja vaikka se alkuun oli vaikeaa kun ystävät jäivät kauas, niin tännekin on sopeutunut. Hauskaa oli, että aina kun menin käymään vanhojen kavereiden luona, niin juttu jatkui siitä mihin se oli jäänyt. Parhaimmat ystävät ovat kulkeneet mukana vuosikymmenien ajan.
Heli asuu yhdessä miehensä ja kissansa kanssa ja on töissä päiväkodissa. Vapaa-aikana hän nauttii lukemisesta, ristikoista, palapeleistä, uimisesta ja leipomisesta.
‒ Tykkään käydä syömässä ulkona tai kahviloissa, matkustamisesta ja omista vapaaehtoistöistä.
Erityisherkkyydestään Heli tuli tietoiseksi kahdeksan vuotta sitten.
‒ Mä olen aina kuvaillut itseäni mustikaksi. Kauempaa katsoen luulet näkeväsi sen, vaan kun pääset kohdalle joudut hieman tekemään töitä päästäksesi lehtien alle ja nähdäksesi kunnolla. Mietin aina miksi niin harva ihminen näki mut oikeasti, vaikka tunsin niin paljon sisälläni. Toisinaan sain kuulla jopa olevani täysin kylmä ja tunteeton.
‒ Vuonna 2015 työmatkalla kuulin radiossa puhuttavan erityisherkkyydestä ja se kuulosti kovin tutulta. Kotona tutkin asiaa tarkemmin ja siitä se lähti.
Heli lähti tutustumaan Turun paikallisryhmään ja aloitti hallituksessa vuonna 2016.
‒ Tässä sitä ollaan edelleen. Yhdistyksessä olen hoitanut varapuheenjohtajan ja paikallistoiminnan vastaavan hommia. Erityisherkkyyttä käsittelevien kirjojen kautta löytyneet sanat olivat valtavasti mieltäni avaavia. Monta kertaa lukiessa itkin. Viimeinkin joku osasi kertoa miltä minusta tuntui, ymmärsin miksi olin käyttäytynyt kuten olin. Nykyään olen onnellisempi ja paljon avoimempi itselleni ja omille tunteilleni. Uskallan liikuttua ja itkeäkin kun siltä tuntuu, nauraa ja nauttia kun siltä tuntuu. Olen ylpeä siitä että tunnen, tunnen ehkä enemmän kuin joku toinen. Ähäkutti.
Olen ollut vapaaehtoistyössä mukana koko aikuisiän, myös hallitustyöskentelyssä. Ensin tuli mukaan Punainen Risti, Lazarus ja taloyhtiön hallitus. Tällä hetkellä olen tämän yhdistyksen lisäksi mukana Punaisen Ristin osastoni hallituksessa, ammattilittoni yhdistyksen hallituksessa sekä toimin työpaikallani luottamushenkilönä. Vapaaehtoistyö on antanut paljon sisältöä elämääni ja tarjonnut sellaisia kokemuksia ja elämäyksiä joista en osannut edes haaveilla.
Heli kuvaa unelmien yhdistystään niin, että siellä on mukava tasapaino porukan, budjettien ja toiminnan välillä. Tällaisessa yhdistyksessä olisi tarpeeksi jäseniä ja monipuolista toimintaa, johon kuka vain voisi ja haluaisi tulla mukaan. Helin mielestä HSP Suomi ry:n toiminnassa tämä toteutuu useimmiten oikein hyvin
‒ Minulle on tärkeää, että ennen kaikkea kaikilla olisi kivaa yhdessä. Olisi jokaisen tapaamisen jälkeen olo, että sain enemmän kuin annoin.
Bussiin tuli yläasteen pysäkiltä poikia. Iso joukko, kaikki pukeutuneina tummiin vaatteisiin, meni taakse istumaan. Yksi joka ei kuulunut joukkoon, värikkäämmin pukeutunut poika, jäi eri kohtaan. Hän istui huonoryhtisesti ja ilmeettömänä,ja oli ihan kokonaan keskittynyt kännykkäänsä ja sulkenut muun ympäristön mielestään.
Häntä vastapäätä tuli istumaan mummo, jolla oli vähän samantapainen kihara tukka ja jotain samaa olemuksessa. Yhtäkkiä mummo sanoi pojalle jotain, en muista enää mitä, ehkä että minä jään seuraavalla pysäkillä pois, tai että hanskasi on lattialla. Ja hän sanoi sen niin, että katsoi poikaa rakastavasti, todella nähden hänet, niinkuin hän olisi ajatellut että tuo voisi olla minun lapsenlapseni. Ja se poika, hänen kasvonsa valaistuivat, hänen ryhtinsä oikeni, hänen iholleen tuli sellainen terve punerrus ja hän katsoi mummoa silmiin samanlaisella lämmöllä. Minusta näytti siltä, että siinä kaksi erityisherkkää kohtasi. Siinä nähtiin toisen sieluun asti, siinä oli lämpö ja hyväksyntä.
Mummo jäi bussista hymy kasvoillaan ja poika jäi istumaan ryhdikkäänä ja omaa ainutlaatuisuuttaan loistaen. Pojasta näki, että hän jakaa kauniin sisäisen maailmansa, ilonsa ja lämpönsä, ehkä perheensä ja harvojen valittujen, samalla tavalla lähestyvien kanssa.
Susanna
Yhdistyksen vuotuisilla kesäjuhlilla eli Heimojuhlilla pidettiin perinteisesti myös useita työpajoja, muun ohjelman lisäksi, tällä kertaa ihan päivän aluksi. Osallistujat jakautuivat näihin työpajoihin oman kiinnostuksensa mukaan. Kirjoitustyöpaja toteutettiin juhlapaikan Villa Rulluddin kartanohuvilan alueen pienessä punaisessa mökissä, jossa saimme istua takkatulen lämmössä. Kirjoitettiin mm. mielipaikasta, herkkyydestä ja kiitollisuudesta ja keskusteltiin ko. aiheista.
Yksi tehtävänanto, lauseenalku: ’Jos minulla ei olisi herkkyyttä’ tuotti vastauksia, jotka kaikki ilmensivät sitä, että herkkyydestä ei mitenkään haluaisi luopua. Herkkyys, HSP, erityisherkkyytemme, tuo elämään kokemisen rikkautta, monimuotoisuutta, vivahteita, tunteiden skaalaa mutta myös haasteita.
Ilman sitä olisi kapeampaa ja tasaisempaa, vaikka mahdollisesti helpompaakin. Olemme iloisia ja ylpeitä herkkyydestä kautta linjan ja kaikessa.
Liitän tähän joitakin lainauksia pienessä työpajassamme ko. aiheesta kirjoitetuista teksteistä. Kiitos paljon teille kaikille kirjoittajille!
- En osaisi aistia toisten tunnetiloja. Moni muukin aistimus olisi heikompaa, en esimerkiksi kuulisisamalla tavalla säveliä kuin nyt kuulen.
.- Jos minulla ei olisi herkkyyttä, iloitsisin vähemmän, mutta myös surisin vähemmän.
- Kipujakin olisi vähemmän mutta kehoyhteyteni olisi muuten huonompi.
- Kun ilo olisi vähäisempää niin myös onnea ja kiitollisuutta olisi vähemmän.
- Olisin asiallisempi ja jopa tylsempi!
-Elämä tuntuisi varmastikin helpommalta, mutta en luopuisi herkkyydestä, sillä en silloin olisi se, joka nyt olen!
- En ajattelisi asioita niin perinpohjaisesti, pohdiskelisi ja saisi tästä rikkautta elämääni ja ehkä muidenkin elämään.
- Olisin jäänyt paljosta paitsi.
- Ajattelen, että olisin myös jättänyt käsittelemättä monia elämäni traumoja, ja ne sitten putoasivat päälleni lumivyöryn tavoin. Että olen käsitellyt niitä, on hyvä.
- Jos minulla ei olisi herkkyyttä… en pysty enkä halua edes ajatella moista. Mitä se olisi? Montako ihanaa hetkeä katoaisi? Minä en olisi minä ja ajatuskin jo ahdistaa.
Vaikka jotkut asiat olisivatkin helpompia, en sittenkään tästä luopuisi!
💚💚💚
Näihin asioihin, mitä erityisherkkyys on tai ei ole ja miten jaksaa paremmin, palataan myös mm. syksyn luentosarjassamme, johon muuten kaikki jäsenet ovat tervetulleita ilmaiseksi, ja jos et vielä olisikaan jäsen, niin pienellä osallistumismaksulla. Lue lisää nettisivuiltamme www.erityisherkat.fi
Ollaan rohkeasti herkkiä, annetaan sen kauniin ja monisävyisen herkkyytemme loistaa vielä tulevan syksynkin hämärässä.
Merja Korpisaari
Sinä yhdistyksen jäsen, muistathan että Rohkeastiherkkä -blogi on sinunkin tekstejäsi varten. Laita siis postia meille os.
Rohkeastiherkka@gmail.com tai
Rohkeastiherkka@erityisherkat.fi.
Me vastaamme ja tarvittaessa myös autamme blogin rakentamisessa. Blogi voi käsitellä erityisherkkyyttä mistä tahansa näkökulmasta, omista kokemuksista ja ajatuksista käsin.
Voit kirjoittaa myös vaikka kesällä nähdystä ja koetusta, aatoksista mitä tuleva syksy tuo... sana on vapaa!
Seuraava kirjoittava kohtaaminen pidetään lokakuun alussa livenä Helsingissä, seuraathan tiedotteitamme.
Jäsenen blogikirjoitus:
Oletko jo tutustunut yhdistyksen julkaisemaan työelämäoppaaseen? Opas tarjoaa tiiviissä muodossa tietoa ja vinkkejä erityisherkkyydestä työelämässä niin herkille itselleen kuin muillekin. Miten herkkyys ilmenee ja mitä se merkitsee työelämässä? Oppaan voi ladata itselleen yhdistyksen verkkosivuilta pdf-muodossa. Paperiversioita voi tilata yhdistykseltä.Opas on tehty vapaaehtoistyönä yhdistyksen työelämätiimissä usean hengen voimin. Oppaassa yhdistyy tutkimustieto ja käytännön kokemus työelämästä herkkien näkökulmasta. Pohjana oli yhdistyksen vanha, suppeampi versio oppaasta, jota nyt on päivitetty ja laajennettu. Työelämään liittyvää erityisherkkyystietoa on eri lähteissä hajallaan, ja sitä olemme halunneet tähän oppaaseen koota yhteen. Oppaan lopussa on lista käytetyistä lähteistä.
Oppaan alussa on teoriaosuus, jossa esitellään yleistä tutkimustietoa herkkyydestä. Erityisherkkyys on aivojen ja hermoston ominaisuus, joka ilmenee noin 15 - 20 prosentilla väestöstä. Erityisherkkyys-ilmiöstä eri tutkijat ovat käyttäneet hieman eri nimityksiä, mutta sen merkitys on tämä: ”herkkä ihminen havainnoi automaattisesti, taukoamatta ja hienojakoisesti sisäisen ja ulkoisen ympäristönsä eroja ja sävyjä” (Työelämäopas, s. 7). Mitä tämä merkitsee (työelämässä)? Se voi olla esimerkiksi tarkkuutta ja huolellisuutta, asioiden automaattista ja vaistomaista yhdistelemistä ja päättelemistä, ihmissuhteiden ja ilmapiirin voimakasta aistimista. Näistä kaikista voi lukea tarkemmin oppaan sivuilta.
Teoriaosuuden jälkeen oppaassa keskitytään erityisherkkään työntekijänä. Millaisia voimavaroja ja haasteita herkillä yksilöillä on työelämässä? Seuraavassa osassa käsitellään herkkyyttä työnhaun ja urasuunnittelun näkökulmasta. Mitä pitäisi osata ottaa huomioon? Viimeinen osa liittyy johtajuuteen – millainen erityisherkkä on johtajana?
Uudessa oppaassa olemme halunneet tuoda aiempaa enemmän esiin hyviä puolia ja vahvuuksia, joita erityisherkkyyteen liittyy. Monet herkät kokevat työelämässä, että herkkyyden hyviä puolia ei vielä ole opittu näkemään, arvostamaan ja hyödyntämään työpaikoilla. Moninaisuuden arvostamisesta ja edistämisestä työelämässä puhutaan paljon. Moni herkkä kokee silti edelleen, että tämä on tyhjää puhetta, joka ei toteudu oikeassa (työ)elämässä. Erityisherkkäkin voi kukoistaa työssään, mutta se edellyttää myös sopivaa työpaikkaa ja työnantajaa, sekä kuuntelevaa ja oikeudenmukaista esihenkilöä, sen lisäksi että herkältä itseltään se edellyttää hyvää itsetuntemusta. Vaatii taitoa osata sanallistaa erityisherkkyyden piirteitä muille, sillä suuri enemmistö ihmisistä ei ole herkkiä. Toisaalta vastaanottajalla myös täytyy olla halua ja kykyä ottaa erilaiset ihmiset huomioon.
Meillä Työelämäoppaan tekijöillä on kullakin omat työuramme, joihin on kuulunut herkille ihmisille tyypillisiä asioita kuten oman paikan hakemista ja monia erilaisia valintoja työuralla. Omaa polkua on joutunut hakemaan ehkä tavallista enemmän. Ja olemme huomanneet juuri työelämänäkökulman olevan itselle se juttu, jonka takia haluaa olla edistämässä yleistä tietoisuutta herkkyydestä ja herkkien itsetuntemusta. Meille työelämän ja herkkyyden yhteensovittaminen on ollut iso haaste, ja oppimiamme asioita haluamme jakaa myös muille. Avuksi niin herkille kuin muille ihmisille.
Mitä herkkyys työelämässä merkitsee sinulle? Miten herkkyytesi ilmenee? Mitä se merkitsee käytännössä? Miten tehdä omasta herkkyydestä työelämän vahvuus ja voimavara? Jos nämä kysymykset mietityttävät, tule pohtimaan yhdessä!
Syksylle on yhdistyksessä suunnitteilla työelämäaiheisia tapahtumia. Työelämäasiaa nostetaan esiin myös täällä blogissa sekä yhdistyksen Facebookissa ja Instagramissa.
Jos haluat saada enemmän tietoa erityisherkkyydestä, lähteitä voit katsoa yhdistyksen verkkosivuilta, jossa on kirjallisuuslista, linkkejä blogeihin ja muille hyville sivustoille. Perusteos herkkyydestä on kirjallisuuslistassa ensimmäisenä mainittu Elaine N. Aronin kirja Erityisherkkä ihminen (suom. Sini Linteri, Kustannusosakeyhtiö Nemo 2013).
Terhi Lammi, HSP Kokemusasiantuntija
HSP Suomi ry / Työelämätiimi
HSP Nuoret aikuiset -hankkeen kulunut vuosi on ollut antoisa. Vertaisryhmiä on takana kolme, samoin luovia ryhmiä. Olemme saaneet tänä keväänä toimintaan mukaan myös uusia vapaaehtoisia, jotka koulutuksen jälkeen aloittivat Nuorten herkkis-chatissa ohjaajina. Iso kiitos heille jokaiselle. Tänä keväänä aloitimme myös nuorten toiveesta syntyneet avoimet etävertaistapaamiset. Tapaamiset jatkuvat syksyllä, jolloin ohjaajina tapaamisissa ovat vertaiset Essi ja Miia.
Syksyllä on tulossa myös paljon muita hienoja juttuja, kuten etäkirjoittamisryhmä sekä vertaisryhmä jännittäjille Oulussa yhteistyössä Ohjaamojen Onnin kanssa. Myös Poikien talon kanssa on tulossa mielenkiintoisia yhteistyökuvioita. On äärettömän tärkeää tuoda myös miesten äänet kuuluviin, sillä herkkyys ei katso sukupuolta. Tiesitkö, että tutkimusten mukaan erityisherkkyyttä on yhtä paljon sekä miehillä että naisilla?
Kesä siintää edessäpäin, ja hankkeen toiminnot jäävät pikkuhiljaa tauolle. Toivon, että jokainen tekee kesästänsä oman näköisen kuunnellen itseään. Kehoaan, sydäntään, ajatuksiaan. Ehkä voisit myös kysyä itseltäsi ”mitä minä tarvitsen juuri nyt”? Pysähdy, hengitä, usko ja luota. Mitä tahansa tuleekin, sinussa on kaikki voima jatkaa eteenpäin. Rohkeasti herkkänä.
Anni Rimpiläinen
Minäkö luova? Jokunen vuosi sitten sanataideohjaajaopinnoissani pyydettiin pohtimaan omaa luovuutta. Ensiajatukseni oli, että en todellakaan ole luova. Enhän sävellä kuin Sibelius, maalaa kuin Simberg tai kirjoita kuin Södergran. En ole ikinä saanut edes yhtä kokonaista villasukkaa kudottua, sillä homma tyssäsi kinkkiseen kantapäähän. Uskomus osaamattomuudestani ja luovuuskykyni olemattomuudesta oli kuin karhulangalla kirjottu minuuteeni. Huijarisyndrooma-ajattelun irrottaminen takinliepeestäni ei ole ollut helppoa. Vieläkin se muutamalla kynnellään riippuu saumojeni sisällä, mutta ommel kerrallaan puran vääristyneitä uskomuksiani. En kuitenkaan syntynyt tuon uskomuksen kanssa, vaan imin sen elämän varrella itseeni. Vähä vähältä kadotin kuuluvuuden luovuuteeni, kunnes linja katkesi hetkellisesti kokonaan.
Lapsena mielikuvitusuniversumini oli alati laajentuva. Kaikenlainen kekseliäisyys väritti lapsuuspuuhieni luonnetta. Viihdyin itsekseni, ideoin ja toteutin. Esimerkiksi näkymätön leikkiperhe, lottovoittotalon suunnitelmanippu ja lähimetsikön valkoisin pitsiverhoin kaunistettu maja syntyivät luovan ajatteluni ajamana. Pianoimprovisointini ulottui Tappajahain jännitysmusiikista ilomarssien kautta surusointuihin. Kasettinauhuri taltioi tarinoitani. Televisioruudun välkkeessä mukailin Pähkinänsärkijän balettiliikkeitä. Ystäväni kanssa rakensimme heinäpaaleista iglun, ja polkupyörä sai toimittaa tallileikissä hevosen virkaa. Luova ongelmanratkaisukykyni ulottui jopa eläinmaailmaan, sillä kyhäsin kissan kidasta pelastamalleni peltohiirelle toipumispesän punaiseen sukkakoriin, johon laitoin iltasatukirjani kanneksi. Toki 90-luvun lamakin vaikutti luovuuteni äärimmilleen venyttämiseen, mutta kaiken pohjalla oli keksijän tyttären taipumus katsoa maailmaa luovien lasien läpi herkällä katseella.
Luomisen vimma ja vastus. Kouluikäisenä koristellut vihkoni täyttyivät luovan lennokkaista unelmistani. Haaveiden muuttaminen piirroksiksi, lelulehtileikkeiksi ja sanoiksi ruutupaperille teki niistä piirun verran todellisempia. Toiveideni purkkapinkkiä Barbien asuntoautoa en koskaan saanut, mutta luovuuteni sai boostia siitä, ettei kaappini täyttynyt Anttilan kuvaston sisällöstä. Ompelin, nikkaroin, väkersin, piirsin, maalasin, sekoitin, suunnittelin, väritin, leikkasin ja liimasin. Loin, loin ja loin. Puhdepajastani valmistui niin vanhoilla vaaterievuilla täytetty mollamaija kuin laudanpätkistä ja verhoilukankaasta kyhätty nukkekodin sohvaryhmäkin. Teininä spraymaalasin isoäitini 1930-luvun ruskeat nauhakengät hopeisiksi ja kopistelin coolisti menemään yläasteen käytävillä. Luovuuspuuskien lopputulokset olivat toisinaan surkuhupaisia ja muiden kulmakarvoja kohottavia, mutta itse olin tohkeissani tuotoksistani. Koulun käsityötunnit olivat kuitenkin kauhuni. Arviointi, tarkkailu, vertailu ja tarkat raamit saivat minut kramppiin ja vatsani kipeäksi. Luovuus tarvitsee tilaa ja vapautta.
Yksi tärkeimmistä luovuuskanavistani on aina ollut kirjoittaminen. Jo pienestä pitäen olen kokenut suorastaan pakottavaa tarvetta sanoittaa ikiliikkuvan mieleni kulkua paperille. Arkailin puhumista isoissa seurueissa, varsinkin jos suojanani ei ollut näytelmäkerholaisen rooliviittaa, mutta kirjoittamalla pystyin olemaan rohkeasti oma itseni tai kuka tahansa. Kynästäni virtasi erilaisia listoja, runoja, kirjanalkuja, kirjeitä ja päiväkirjamerkintöjä. Kouluaineisiin ujutin toisinaan piiloviestejä, joiden avulla halusin tulla kohdatuksi ja ymmärretyksi ulkopuolisuuden tunteeni kanssa. Nuoruusvuosinani tekstieni sävyt synkkenivät ja aloin yhä enemmän kirjoittaa itsestäni erilaista. Koin tarvitsevani kuoren herkkyyteni päälle ja naamion peittämään silmäkulmani kimmellyksen. Luettelin paperille kaikkea sitä, minkä halusin itsessäni olevan toisin. Opiskelu- ja työelämä ojensi käteeni punakynän. Luovuus jämähti lukkojen taa. Elämän esteradalla luovuuteni lakastui ja sanani ehtyivät entisestään. Vasta sanataiteen äärelle löydettyäni sain tiukkaan väännetyn luovuuspurkin kannen auki ja sanani pääsivät vapaaksi! Kirjoittamalla näen, mitä ajattelen ja kuulen, mitä hiljaisuus sanoo. Sanat ovat muovailuvahaa, jolla hahmoton saa muodon.
Luovuus ja herkkyys käsikkäin. Luovuutta ja lahjakkuutta tutkinut professori Kari Uusikylä kuvailee luovan persoonallisuuden olevan tyypillisesti herkkä, tietoinen sisäisen ja ulkoisen maailman tapahtumista, vetäytyvä, harkitseva sekä utelias ympäristön havainnoija. Nämä piirteet kuulostavat liippaavan läheltä erityisherkkyyteenkin liitettäviä ominaisuuksia. Erityisherkän syväprosessointi-, eläytymis- ja tarkka havainnoimiskyky ovat luovuutta rikastuttavia elementtejä. Herkkyys on siis luovuuden ytimessä. Herkät ihmiset kokevat usein suurta luovan ilmaisun halua ja myös nauttivat luovuuden hedelmistä haltioitumiseen saakka. Uskon, että monet kulttuuri- ja taidekentän toimijat ovat erityisherkkiä. Luovuuden läheisyydessä liikkuu myös intuitio, tuo ajattelun pikakaista, johon monet herkkäviritteiset vaikuttavat olevan syvässä yhteydessä. Intuitiivinen kirjoittaminen on yksi keino tuon yhteyden kirkastamiseen.
Hoitava luovuus. Lääkäri ja kirjailija Gabor Maté puhuu useissa yhteyksissä siitä, miten herkkyys, luovuus ja kipu kietoutuvat monesti yhteen. Erityisen herkkä kokee kauniin kauniimpana, mutta hän kokee myös pahan pahempana ja on siksi vaarassa saada syvempiä haavoja kuin muut. Monet herkät ihmiset kanavoivat kipukohtiaan luovuuteen. Näin voi parhaimmillaan syntyä tervehdyttävä kehä, jossa luovuus lisää hyvinvointia ja hyvinvointi lisää luovuutta – varsinkin herkkyyttä tukevassa ympäristössä. Uskon, että erityisherkkä on keskivertoa vastaanottavaisempi luovuuden lääkitsevälle vaikutukselle. Itselleni luova kirjoittaminen ja kirjallisuusterapeuttinen työskentely on oiva apu ajatusten valtameren jätelauttojen siivoamisessa. Sysipimeistä syvyyksistä voi jopa sukeltaa helmiä. Puhe voi toisinaan jäädä jumiin kurkunperälle, mutta kirjoittamalla saan antaa kaiken valua vapaasti ulos. Puhesolmukin höllentyy säännöistä vapaan kirjoittamisen myötä. Kynäily auttaa puhdistamaan ja selkeyttämään mieltä.
Tule pois piilosta! Löysin taannoin kolmannen luokan äidinkielenvihkoni, johon olin kirjoittanut seuraavan tekstin: ”Minä olen uneni takana piilossa maailmalta. Unella on sininen lakana ja kurkistan sen alta, mutta ihan vielä pois en tulla malta.” Havahduin huomaamaan näkyväksi tulemisen pelkoni ja laadin tuolle 9-vuotiaana kirjoittamalleni tekstille vastarunon: ”Herään unesta. Sininen peitto painaa, maailma kutsuu. Olen nukkunut liikaa! Aika nousta piilosta.” Liian monen herkän luovat lahjat ja villit visiot kätkeytyvät vakan alle, vaikka hän lapsena olisi surffannut luovuuden aalloilla jatkuvasti. Yksikin lyttäävä palaute voi saada erityisherkän käpertymään. Hän voi alkaa epäillä kykyjään, pelätä epäonnistumista, ylianalysoida seurauksia, kuunnella liikaa sisäisen kriitikon kiljuntaa ja ympärillään leijuvia odotuksia – jäädä unen sinisen lakanan alle piiloon maailmalta.
Luovuus tekee hyvää kaikille. Luovuuden aarreaitassa voi levätä ja latautua vain itsekseen, mutta sen kultakimpaleita voi jakaa myös muille. Itse askarreltu ystävänpäiväkortti, lavarunoesitys kesätapahtumassa, virkattu amigurimi-hahmo lapselle, fantasiakakku hääparille tai vaikkapa maisemavalokuva Facebook-kavereille antavat paljon sekä tekijälle että vastaanottajalle. Tämä teräväreunainen maailma tarvitsee pehmentyäkseen luovuuden herkkää kosketusta. Yhteys luovuuteen on aina mahdollista korjata, vaikka se olisi mennyt poikki. Älä anna menneisyyden haamuille, arvosteleville aaveille tai epäilyksen varjoille puheaikaa, vaan avaa linja luovuuteen ja vastaa sen kutsuun.
Mervi Harju-Panula
Lähteet:
Uusikylä, Kari 2012: Luovuus kuuluu kaikille. PS-Kustannus, Jyväskylä, s. 93
Maté, Gabor: esim. Youtube-video The more pain you feel the more creative you are
Jäsenen blogikirjoitus:
Eva
Varsinais-Suomessa perheensä kanssa asuva Marja Kannisto aloitti yhdistyksemme hallituksen jäsenenä tänä vuonna. Varapuheenjohtajan tehtävä on tärkeä yhdistyksessä ja osoittaa erityistä innostusta ja osaamista, että henkilö lähtee tehtävään ensimmäisenä hallitusvuotenaan. Marja otti mahdollisuuden vastaan.
Jäsenen blogikirjoitus:
Kävin taannoin yhdessä webinaarissa, jonka aiheena oli "Kenen elämää elät?". Kun aloin asiaa pohtia, sain listattua ainakin mieheni, molempien ikääntyvät vanhemmat, työnantajan, ystävät, harrastepiirit ja loputtoman määrän kaikenlaisia pienempiä yhteyksiä, joiden elämää elän. Toki jossakin kohden listalle mahduin myös minä itse.
Kuitenkin sitä omaa elämää, ihan itselleen, pitäisi elää paljon enemmän, muistaa hoitaa niin päätä kuin kroppaakin. Valitettavan usein kuitenkin tämä oma elämä jää jalkoihin, kun kaikki muu menee edelle. Oman itsensä kaltoinkohtelun kyllä huomaa, mutta usein valitettavan myöhään, sitten kun on jo niin väsynyt, että sitä ei korjatakaan ihan hetkessä. Oma terveys on kuitenkin paras asia, mihin voi sijoittaa ja tämä olisi tärkeää muistaa.
Samassa webinaarissa kysyttiin, että jos olisi mahdollisuus ottaa yksi pilleri ja sen jälkeen olisi loppuikänsä onnellinen. Ensimmäinen ajatus oli, että ehdottomasti ottaisin tällaisen pillerin. Webinaarin osallistujista 75 % oli sitä mieltä, että ei ottaisi. Kysyin tätä myös yksissä ystäväporukan illanistujaisissa ja siellä taas 75 % olisi ollut valmis ottamaan tämän pillerin.
Jälkeenpäin olen pohtinut tätä paljon ja tullut siihen tulokseen, että jos aina olisi onnellinen, niin tottuisiko siihen niin, että se onnellisuus ei enää tuntuisi miltään? Koska eikös onnellisuuden tunnista juuri siitä, että se on erilainen tunne kuin esim. olla allapäin? Jos olisi aina vain onnellinen, niin eikö se, että olisi vaan vähän onnellinen olisi yhtä kuin olla allapäin? Eli aina pitäisi vain tavoitella entistä suurempaa onnellisuutta.
Toisaalta mietin myös sitä, että jos olisin aina onnellinen, en olisi enää minä.
Janna Satri kysyi kerran yhdessä luennossaan, että kuka olisit, jos sinulta otettaisi pois kaikki erityisherkkyyspiirteet. Tämä on oikeastaan sama asia, erityisherkkyyteen kuuluu oleellisena osana tunteiden laaja kirjo.
Jos olisin aina vain onnellinen, en voisi olla erityisherkkä. Houkutteleva ajatus, mutta toisaalta täytyy todeta, että rakastan itsessäni sitä ihmistä, jonka kännykän kamera on täynnä auringonlaskuja ja -nousuja - ja olisi myös kuutamoita ja tähtiä, jos se kamera vaan suostuisi niitä tallentamaan - perhosia, kukkia, luonnon heräämistä kevään jälkeen. Minulla on kyky nähdä kauneutta ympärilläni, elää omaa elämääni erityisherkkänä minuna, unohtamatta ihmisiä ympärilläni. Kuka minä olisin, jos minulta puuttuisi nämä ominaisuudet?
Jäsenen blogikirjoitus:
Vaikeassa tilanteessa, oli se sitten yllättävä ja akuutti tai pitkäkestoisempi, auttaa kummasti myötätuntoisuus itseä kohtaan. Itsensä puolella oleminen tarkoittaa vaikka sitä, että ottaa tilaa hengittämiselle, ja mukaville rauhoittaville sanoille, kuten: Ei hätää. Aikuisen ihmisen ymmärryksellä voi myös todeta että kohta hankala tilanne helpottaa; pääset bussista tai muusta ruuhkasta ulos, pääset lepäämään, tai että kohta kipu hellittää.
Tarvitsemme itsemyötätuntoisuutta
Itsemyötätuntoisuus on jokapäiväisen elämän apuri, jaksamisen tuki ja helpotuksen eliksiiri. Voit paremmin kun osoitat itseäsi kohtaan hyvyyttä ja huolenpitoa, aivan kuten osoitat muitakin kohtaan.
Ainakin minun sukupolveni, osa meistä, vielä on tottunut suhtautumaan itseensä melkein kuin johonkin välttämättömään pahaan. Muita ymmärretään ja autetaan, väsymisen uhallakin, itseäänkin kyllä toki, joskus, mutta se itsen ymmärrys ei aina mene toiminnan tasolle. Toiminnan joka on vaikka: rauhoittaa itseään, pysähtyä hetkeksi, lähteä pois, toimia tavalla, joka vaikuttaa hyvältä itseä kohtaan.
On myös hyvä muistaa, että monissa asioissa en ja et myöskään ole yksin. Kanssakulkijoita on, vaikkei heitä tuntisikaan. Erityisherkkyydessäkin, vaikka ollaan ainutlaatuisia, ei olla kuitenkaan ainoita, on muitakin. Lohduttaa, kun sitä ajattelee. Jossakin istuu samankaltainen Pikku Myy tai Näkymätön Ninni, ajattelemassa samoja asioita.
Onkohan hemmottelukin itsemyötätuntoa? - On tietenkin, ainakin minusta, osa sitä. Hyvää ja mukavaa ei koskaan ole liikaa. Kunhan järkevissä rajoissa, ei pumpuliin pidä loppuelämäksi itseään kietoa. Hyvä jaksaminen ja hyvinvointi, omien tavoitteiden suuntainen elämä, sitä itsemyötätunto aina tukee.
Kuuntele tunteitasi
Tunteista on kirjoitettu paljon myös täällä blogissa. Tunteet ovat erityisherkälle hyvinkin keskeinen asia, ilo ja haaste. Ja olisiko niin, että tunne on aina ystävä? Että se ei ole koskaan vihollisemme, se oma tunteemme. - Ottaisinko tunteen vastaan ihan ystävyydellä ja lempeydellä?
- Tunne, tule luokseni olet sitten ilo tai suru, viha tai häpeä! Otan sinut huomaani ja kyselen mistä tulit ja miksi, ja mitä meinaat. Ehkä vastaat minulle ja katsotaan mitä sitten, tulitko muutosta tuoden ja kanssani nyt kuljet uutta luoden.
Kun myötätuntoisuus itseä kohtaan on vaikeaa, tunnustelen sitä vaikeuden tunnetta, se voi kertoa jotakin. Suru voi olla ollut niin syvä tai huoli liian raskas. Ymmärrys avautuu, joskus se avautuu kyyneltenkin myötä...
Enkö ja etkö lohduttaisi ystävääsi, kuuntelisit ja hoivaisit. Tehdään niin myös itsellemme. Kerta kerralta se sujuu paremmin, itsemyötätuntoa kun voi oppia.
Näkymätön Ninnikin on varmaan opetellut tai opettelemassa tuota samaa asiaa... Kukaties vielä tapaammekin ja voimme silloin jakaa yhteistä kokemusta, ilolla!
Merja Korpisaari
(Kuva:Pixabay)
Hei sinä Rohkeasti herkkä -blogiin jo kirjoittanut jäsen ja myös sinä, joka olet aikeissa kirjoittaa!
Tule mukaan blogikirjoittajien etätapaamiseen ke 12.4. klo 17‒19! Tarjolla on keskustelua, vertaisuutta ja hyvinvointikirjoittamisen tuokio. Tuokion ohjaa sanataideohjaaja, HSP kokemusasiantuntija Mervi Harju-Panula.
Ilmoittaudu osoitteeseen rohkeastiherkka@erityisherkat.fi 8.4. mennessä.
Samasta osoitteesta voit myös kysyä lisää. Tervetuloa mukaan!
💛💙💜
Herkkyys on välillä ollut minulle kivuliasta kokemusta elämästä, aistien ja tunteiden elämistä niin vahvasti, että sisäinen maailmani on ollut raskas ja voimakas. Sisälläni on ollut raastinrauta, josta tunteet ovat valuneet sisään. Näin vahva kokemus herätti silloin minussa toiveen, että olisinpa erilainen, ja lopulta torjuin tunteitani. Tunteideni kokemiselle ei ollut minulla mahdollisuutta olla olemassa.
Tunteiden salliminen on helpottanut oloa. Tunteeni ovat olemassa, ne ovat yhteys itseeni ja läheisiini.
Ihmisyyshän on kuitenkin tunteiden kokemista, ja ne elävät meissä omaa maailmaansa. Ne kertovat paljon myös inhimillisistä tarpeista. Pitkään jatkuessa haastava tilanne kuormittaa elämää ja tuo siihen stressiä, kun taas sen selvittäminen voi tuoda hyvinvointia tai aiempaa syvempää ymmärrystä itseä kohtaan. Tilanteen havaitseminen sitä arvottamatta ja vierittämättä vastuuta olosuhteiden tai toisten suuntaan on alku. Itsesyytökset ovat tällaisessa vaiheessa mahdollisia, mikä myös lisää painetta olla erilainen.
Itsensä kuuntelu on pysähtymistä sen kysymyksen äärelle, mitä itsessä tapahtuu. Raastinrautaa voi hieman siirtää etäämmälle, mikä avartaa omaa sisäistä maailmaa. Jos voisi olla sillä hetkellä itselle läsnä ja kuunnella mitä tunteet haluavat kertoa.
Tunteiden taustalla ovat tyydyttymättömät ja tyydytetyt tarpeet. Tyydyttämättömät tarpeet herättävät epämiellyttäviä tunteita ja tyydyttyneet tarpeet puolestaan miellyttäviä tunteita, jopa helpotusta. Tunteiden ja tarpeiden tiedostaminen voi auttaa haastavassa ja kuormittavassa tilanteessa. Itsellesi tai läheisellesi voit esittää konkreettisen pyynnön, joka toisi helpotusta tilanteen purkamisessa kunnioittaen kuitenkin molempien rajoja ja tarpeita.
Toivon sinulle rohkeutta tunteiden löytämiseksi. Ne voivat olla karttana itsensä tuntemaan oppimisen polulla.
‒ Teksti pohjautuu Nonviolent Communication- eli NVC-menetelmään. Se on rakentavan vuorovaikutuksen työkalu.
Raila Tuuli
Joitakin viikkoja sitten ilmestyi kirjani "Erityisherkkien elämää -vapaa-aika palautumisen, voimaantumisen ja ilon lähteenä". Mielessäni ei ole ollut kirjoittaa kirja erityisherkkyydestä, vaikka yli viiden vuoden ajan olen pitänyt siihen liittyviä luentoja, kursseja ja työpajoja. Onneksi tapasin kesällä 2021 Kemiönsaaren Västanfjärdissä ”Kehotietoisuus” -kurssilla Maija Kipon. Magic happens ja Carpe Diem ja niin alkoi kahden erityisherkän mielenkiintoinen ja sutjakkaasti edennyt yhteinen kirjaprojekti.
Maija on itseoppinut kuvataiteen tekijä ja ideaksemme kehkeytyi yhdistää kirjoittamani teksti ja hänen maalauksensa. Teemaksi täsmentyi nopeasti vapaa-aika. Lopputuloksena tunnistan kirjan olevan hyvin etnografinen kuvaus siitä, miten erityisherkän elävät ja ovat vapaa-aikanaan.
Kirjan aineistoksi muodostui 25 erityisherkän kirjoittamat kuvaukset siitä, miten he palautuvat työstään ja erilaisista tekemisistään ja miten he välttävät uuden keho- ja mielenkuormituksen muodostumista. He kertovat myös omasta vapaa-ajastaan ilon ja hyvän olon lähteenä ollakseen juuri sellaisia erityisherkkiä kuin haluavat olla.
Lukiessani näitä kuvauksia olin hämmentyneen onnellinen: ”että todellakin nyt ollaan jossakin erityisherkkien vapaa-ajan ytimessä”. Kirjoitukset olivat eritteleviä, vivahteisia, pohdiskelevia, tunteellisia, analyyttisiä eli juuri sellaisia, joihin erityisherkkien ydinpiirteen antavat lähtökohdan ja tarkastelun suunnan.
Kirjan ensijainen juoni on tuo vapaa-ajan teema. Maijan maalaukset, kannen kuva ja yhdeksän teemallista ja kirjan tekstiin perustuvaa maalausta, muodostavat oman juonensa. Katsellessaan kirjaa lukija voi muodostaa näistä kuvista kokonaisuuden, mielikuvan ja kuvallisen tarinan erityisherkkien elämästä. Maija kertoo taiteestaan seuraavasti:
En ole miettinyt tai analysoinut ikinä tarkemmin sitä, miten erityisherkkyys tulee taiteessani esiin. Voisin vastata näin, että kun aloitan maalaamisen, se on ”kuin huumetta addiktille” eli se vie täysin mukanaan, ajantaju häviää ja vajoan omiin ajatuksiini.
Minulla on tunne kuin maalaus toimisi terapiana eli se vähentää aistikuormaani sekä työstressiä. Maalaus auttaa palautumaan hyvin haastavista tilanteista. Maalauksen aikana ja sen jälkeen minusta tulee jälleen levollinen, rauhoittunut ja hyväntuulinen. Maalatessani silmiini syttyy palo ja näen itseni jotenkin vahvempana ja merkityksellisenä. Maalaus tuo merkityksellisyyden tunnetta elämääni.
Kirjan kolmas juoni muodostuu pohdintakysymyksistä. Ne etenevät kirjan alusta alkaen kristallisoituen lopussa kunkin omien hyvän vapaa-ajan tunnusmerkkien aukikirjoittamiseen. Kirjan alussa annan vinkin, että lukija voi halutessaan kirjoittaa päiväkirjan muotoon vastauksiaan näihin pohdintakysymyksiin. Siten voi muodostua neljäs juoni, kun lukijasta tulee toimija, oman elämänsä sanoittaja ja kirjailija. Sillä onhan kirjoittaminen monille meistä tärkeä itseilmaisun muoto.
Kirja kuvaa monipuolisen vivahteisesti, millaista erityisherkkien elämä on. Vastausten perusteella hyvin tärkeäksi koetaan luonto. Varsinkin metsät ja vesistöjen rannat ovat paikkoja, joissa erityisherkät palautuvat kuormituksistaan, rauhoittavat mieltään ja kehoaan. Luonto myös piristää ja mahdollistaa moniaistilliset kokemukset. Nimimerkki Susu kertoo tästä:
Luonto on minulle henkireikä. Luonto vastaanottaa minut aina, oli tilanne mikä tahansa. Luonto tarjoaa rauhaa ja visuaalista herkkua, jota on pakko saada säännöllisesti. Luonto jaksaa ihmetyttää ja ilahduttaa.
Tuo luonnon keskeisyys kiteyttääkin kirjan ydinajatuksen. Nämä 25 vastaajaa kyllä tietävät, millainen vapaa-aika on heille sitä parasta, miten he haluavat arkeaan elää ja miten siinä toteutuvat omat hyvät valinnat ja sisällöt. Kuten kirjan lopussa kiteytän, tätä voi kutsua erityisherkkyystapaisuudeksi. Me erityisherkät olemme tietysti kukin omanlaisiamme, mutta jotakin samanlaisuutta voidaan hahmottaa tavassamme elää ja olla.
Toivottavasti kirja löytää lukijansa ja kukin luo oman kosketuspintansa kirjan sisältöihin. Löydät tuttua ja samalla tavalla itsekoettua. Yhtä lailla lukemasi toisen kokemus voi saada sinut avautumaan uuteen näkökulmaan erityisherkän elämäsi pohdinnoissa tai oivallat jonkin uuden toimintatavan hyvinvointisi edistämisessä.
Hannu Sirkkilä
* * *
Kirjan kirjoittajien verkkosivut:
- Hannu Sirkkilä: Valmentamo Portti
- Maija Kippo: Mayaki.
Kirja Readme-verkkokaupassa: Erityisherkkien elämää.
Jäsenen blogikirjoitus:
Olemme pariin kertaan (Erityisherkän arki, Kirjaprojekti erityisherkän arkipäivästä etenee) kertoilleet täällä blogissa erityisherkän arkea käsittelevän kirjamme matkasta, ja tuo matka on nyt viimein tullut maaliin! 😊 Kirjamme Herkkää arkea – erityisherkkänä työssä ja vapaalla on ilmestynyt, ja löytyy nyt kirjakaupoista. Kirjaamme voi käydä tutustumassa esimerkiksi kustantajamme Kirjapajan verkkokaupassa Herkkää arkea | Publiva Oy (kauppakv.fi).
Tuntuu aivan uskomattomalta, että alun perin pienestä heitosta lähtenyt idea muotoutui matkan varrella oikeaksi kirjaksi ja että se on nyt viimein kaikkien luettavana! Emme vieläkään oikein ymmärrä, miten tällaiset ujot, hiljaiset herkkis-introvertit päättivät kirjoittaa ajatuksiaan julkiseksi, mutta toisaalta projektin aikana on käynyt yhä enemmän selväksi, että niin piti tehdä. Materiaalia oli valtavasti! Ideamme muotoutui matkan varrella yhä selkeämmäksi ja lopulta päädyimme rajaamaan käsittelyalueeksi työelämän ja vapaa-ajan – juuri ne alueet, joissa astumme oman kodin turvasta ulkomaailmaan. Miten työelämästä voisi tehdä herkälle ihmiselle sopivaa niin, että vapaa-ajalle ei jäisi valtavaa painetta riittävästä palautumisesta? Jos jaksaisimme työssä paremmin, emme tarvitsisi ehkä niin paljon aikaa toipumiseen ja ehtisimme ehkä samalla huomata myös herkkyytemme hienot puolet paremmin?
Työelämästä herkän näkökulmasta löytyy kirjallisuutta edelleen todella vähän, vaikka aihe selkeästi puhututtaa meitä herkkiä ihmisiä kovasti. Herkän arki (erityisesti ruuhkavuosien paineessa) ei ole aina perhosia ja kukkasia, vaikka kuinka haluaisimme. Väsymme, kuormitumme ja ahdistumme asioista, joista toiset eivät ahdistu ja teemme jatkuvasti pakosuunnitelmia A, B ja C, vaikka kyseessä olisi päivittäinen kauppareissu tai työpaikan lounastauko. Työpaikalla käytämme suunnattoman paljon enemmän energiaa pelkkään olemiseen ja ajattelutyöhön ja podemme huonoa omaatuntoa siitä, ettei oma panoksemme tunnu näkyvän oikein mitenkään. On turhauttavaa, miten antaa kaikkensa, mutta siltikään ei oikein tunnu riittävän siihen, mihin kollega pystyy. Olemme aivan loistavia työntekijöitä ja omaamme useimmiten erinomaiset alaistaidot, mutta kuka ne huomaisi jos emme pääse haastattelua pidemmälle? Miten kehtaa sanoa, että en jaksa yhtä pitkää työpäivää kuin muut? Olenko huono työntekijä, jos en selviäkään uupumatta? Etenkin ruuhkavuosissa myös arjen palikoiden järjestäminen ja asettelu vaatii usein melkoisia jonglöörin taitoja, joten herkkien on ollut pakko oppia laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Valitettavan usein oma jaksaminen jää taka-alalle, vaikka juuri se auttaisi koko pakkaa pysymään paremmin kasassa.
Emme voi aktiiviselle hermostollemme mitään, sillä varautuminen, suunnittelu ja kaikkien mahdollisten näkökulmien tarkastelu on meidän luontainen tapamme toimia. Eläinlaumassa suojelijoista on ollut hyötyä, mutta nykyihmisen elämässä tällainen kuormitusalttius on useimmiten vain haitta. Olisi todella tärkeää oppia löytämään niitä kohtia, joissa mopo lähtee käsistä ja torni tuntuu aina romahtavan. Jos ymmärtää paremmin oman toimintansa logiikkaa ja tunnistaa tilanteita, joissa ahdistus nousee tai kuormitus tuntuu muuttuvan liian suureksi, on helpompaa tehdä muutoksia omaan toimintaan ja muokata ympäristöään paremmin itselleen sopivaksi. Olemme jakaneet kirjassamme meidän omien huomioiden lisäksi myös 45 muun ihanan herkän oivalluksia siitä, mitkä kaikki asiat arjessa kuormittavat ja miten niitä asioita voisi parhaansa mukaan yrittää kampittaa. Olemme halunneet tuoda mukaan myös herkkää hermostoa helliviä ja hoitavia tekijöitä, erityisesti vapaa-ajan inspiroivia ja mieltä rauhoittavia puuhia. Löytyykö sinun omasi näiden joukosta?
Ensikertalaisina koko kirjantekoprosessi oli jännittävä ja opimme siitä valtavasti. Edelleen on vaikea uskoa, että omassa makuuhuoneessa tai keittiönpöydällä palapelimäisesti kootut muistiinpanot olisivat oikeasti fyysinen kirja. Jossain vaiheessa tajusimme, että itse kirjoitustyö oli vain minimaalinen siivu kaikesta muusta työstä, ja koska teksti oli oikeasti jo suunniteltu päässämme valmiiksi, sen kirjoittaminen auki paperille ei ollut lopulta kovinkaan aikaa vievää. Opimme, että kirjailija ei vain kirjoita, vaan enimmäkseen tekee ihan muuta: lukee, tekee muistiinpanoja, pitää silmänsä ja korvansa auki, kerää, muokkaa, leikkaa ja liimaa aineistoa ja järjestää sen kaiken lopulta kansien väliin. Onneksi saimme avuksemme maailman parhaat kustannustoimittajat! Ilman näiden ihanien ihmisten panosta miettisimme edelleen keittiöissämme, mitä tehdä valtavan aineistomme kanssa. Introverteinkään kirjailija ei pärjää yksin, vaan tarvitsee rinnalleen tiimin, joka osaa ohjata laivaa haluttuun suuntaan. Emme ole markkinoinnin mestareita mitenkään päin, mutta onneksi senkin osaa joku muu. Olemme äärimmäisen otettuja ja kiitollisia siitä, että meillä oli mahdollista toteuttaa pienestä tytöstä saakka kytenyt unelma omasta kirjasta. Kannattaa selkeästi unelmoida, sillä unelmat voivat joku päivä toteutua! 😊
Aurinkoista, ihanaa, herkkää kevättä!
t. Laura ja Anna
PS! Jos kirjamme alkoi kiinnostaa, koodilla HERKKÄÄ voit tilata kirjamme Kirjapajan verkkokaupasta hintaan 25e (+postikulut). Ja jos fyysinen kirja ei ole sinun juttusi, eipä hätää, kirjasta on tulossa myöhemmin keväällä myös e-kirja sekä äänikirja Heidi Ajannon lukemana. 😊 Meitä voi tarvittaessa lähestyä sähköpostilla lelutornintahystajat@gmail.com ja lisää höpinöitämme löytyy blogistamme lelutornintahystajat.blogspot.com.
Jäsenen blogikirjoitus:
Tukeuduin rosoiseen kallioseinämään kävellessäni ylöspäin,
mietin missä tämä kallio oli niin monta vuotta..
No tässähän se oli ollut.
Minä vain en ollut tässä.
Merja
Puheenjohtajamme Maritta lähettää ystävänpäiväterveisiä matkaltaan Pittsburghista:
Jäsenen blogikirjoitus:
Olen erityisen herkkä sisältä, mutta olen jo lapsesta asti kasvattanut itselleni melkoisen kovan suojakuoren muuta maailmaa vastaan ja yrittänyt sitä kautta jotenkin elämässä selviytyä. Minua pidettiin kaveriporukassa nuorempana usein ilonpilaajana, koska olin porukassa se järjen ääni ja yritin aina huolehtia siitä, että kaikki menisi kaikilla hyvin, eikä mitään pahaa sattuisi kenellekään. Ennakoin, aistin ja havainnoin paljon asioita aina etukäteen. Huh! Se jos mikä, on ollut myös melkoisen kuormittavaa. Teen sitä kyllä vielä nykyäänkin, mutta olen yrittänyt opetella vähän hellittämään otetta. Kasvoin lapsuuteni ja nuoruuteni ympäristössä, jossa alkoholi oli mukana enemmän ja vähemmän. Monien perhepiirini alkoholin käyttöön liittyvien ja sen aiheuttamien ikävien tilanteiden seurauksena tajusin, että herkkyyttä ei sovi joka tilanteessa näyttää päällepäin. Muistan kerran, kun yhdessä ikävässä tilanteessa purskahdin itkemään, koska pelkäsin ja olin kovin ahdistunut. Minut vaiennettiin pelolla, uhkailulla ja kovaan ääneen huutamalla, että ”Lopeta se vinkuminen!” ja ”Ei noin herkkä saa olla!”. Silloin päätin, että en sitten enää ole muuten näkyvästi herkkä. Aloin pelkäämään omaa herkkyyttäni. Se lisäsi elämääni valtavasti epävarmuutta itseäni kohtaan. Monet tunteet elämän varrella olen padonnut ja painanut sisälleni. Nuo lapsuuteni tilanteet, joita jouduin kokemaan ja näkemään, jättivät minuun ikuisen jäljen ja olisin niissä hetkissä monesti tarvinnut apua asioiden läpikäymiseen. En ymmärtänyt itseäni ja kokemuksiani. Koin ja aistin silloinkin niin vahvasti kaiken, että näen ja muistan yhä edelleen hyvin tunnetilojani ja ajatuksiani eri tilanneyhteyksissä, ihan kuin ne olisivat juuri eilen tapahtuneet.
Vanhempani ja minä saimme melko usein mainintaa ja kehuja ulkopuolisilta ihmisiltä kasvaessani siitä, että olin niin kovin tunnollinen, asiallinen, luotettava, hyväkäytöksinen ja aina ikäistäni kypsempi. Kukaan ei tiennyt tai nähnyt kuoreni alle, että olisin halunnut olla myös todella herkkä ja eri lailla ulospäin tunteitaan näyttävä lapsi ja nuori. Olen myös jälkikäteen tajunnut, että lapsena joskus jopa lähes pakkomielteinen oman huoneeni järjestyksessä pitäminen ja sen siisteydestä huolehtiminen, saattoi kummuta siitä, että yritin sitä kautta pitää myös oman pääni järjestyksessä ja tunteeni hallinnassa. Koen yhä edelleen että, kun konkreettiset tilat, joihin itse voin toiminnallani vaikuttaa eivät ole kaaoksessa, hallitsen tällöin myös itseäni ja tunteitani paremmin. Siivoaminen auttaa minua myös purkamaan stressiä ja ahdistusta, jota asioiden sisään patoaminen usein aiheuttaa. Joskus se on myös täydellinen pakokeino kaikille tunteille ja se on osoittautunut elämäni varrella minulle yhdeksi toimivimmista itsehoidollisista terapiamuodoista.
Siirrytäänpä sitten pikakelauksena lapsuudesta ja nuoruudesta työelämään. Ajauduin jostain syystä opiskelemaan sosiaalialalle. Työskentelin kehitysvammahuollon parissa, kunnes koin melkoisen loppuun palamisen muutama vuosi sitten. Herkkyyteni olin jo työelämään siirryttäessä haudannut syvälle itseeni ja vasta ihan muutama vuosi sitten löysin erityisherkkyyden määritelmän ja asiaan perehdyttyäni tajusin, että siinä se nyt on. En olekaan ainoa jotenkin outo ja erilainen, vaan minulla on ominaisuus ja on olemassa myös paljon muita kaltaisiani. Työelämä, jossa itse olen ollut mukana, ei minun kokemuksieni mukaan ole aina ollut kovin herkkyyttä tukeva. Asiat hoidetaan tehokkaasti asioina, ilman suurempia tunteita tai mielenliikkeiden heilahteluita. Empatiakyky, sympatia, toisen ihmisen asemaan asettuminen oikeasti ja ajan antaminen, on tehty melko haastaviksi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. Tämän koin lopulta pahimpana asiana ja yksinkertaisesti se ajoi minut tekemään oman ratkaisuni, koska tunsin niin pitkään, että en pystynyt tekemään työtä enää omien arvojeni pohjalta. Tuli jotenkin tunne, että pitäisi olla täysin kova ja tunteeton. Työ tulee hoitaa vain työnä, eikä oikeasti nähdä vaivaa niin paljon, sen toisen ihmisen elämää koskevien asioiden eteen. Näinhän se toki tiettyyn rajaan asti on, että asiat tulee hoitaa asioina ja ammattitaitoisella otteella, mutta sitä kylmästi etäältä tehtävää ihmisläheisen työn suorittamista sarjatyönä, en vain kestänyt. Moni alalla työskentelevä tuntemani on osittain samoissa tunnelmissa, eivätkä he miellä itseään läheskään kaikki mitenkään herkiksi ihmisiksi. Voi miten kovaa ja raastavaa tuo työelämä saattaa välillä olla, jo ihan ilman sitä erityistä herkkyyttäkin, puhumattakaan siitä sitten, jos olet vielä erityisherkkä. Täytyy siis sanoa, että näin herkälle, kyseiset työvuodet jäivät mieleen varsin rankkoina. Oli paljon iloa ja onnistumisia, mutta päällimmäinen tunne, joka jäi mieleeni, oli valtava riittämättömyys ja totaalinen uupumus. Kuitenkin haluaisin nyt tähän väliin muistuttaa, että tämä kokemus on vain minun ja haluan vielä lisätä että sosiaali- ja terveysala tarvitsee kaikenlaisia hyviä tyyppejä ja erityisherkkiäkin sinne joukkoon myös jatkossa. Toivon että jokainen alalle haluava löytäisi sieltä itselleen sellaisen työnkuvan, jossa pääsisi loistamaan ja olemaan paras versio itsestään.
Mielestäni työyhteisöissä pitäisi ja etenkin esimiesten ymmärtää, että työntekijät ovat myös yksilöitä ja erilaisia. Suurin ihmetykseni aihe onkin ollut omalla alallani se, että työskentelemme erityisryhmään kuuluvien ihmisten kanssa ja meidän koulutuksemme jo vaatii, että ymmärrämme erilaisuutta. Ymmärrämme sitä kyllä useimmiten asiakkailtamme, mutta emme sitten enää aina esimerkiksi välttämättä työkaveriltamme. Irtisanouduin lopulta työstäni ja siirryin ihan muihin työtehtäviin toiselle alalle, ainakin vähäksi aikaa ottamaan happea. Tulevaisuus näyttäytyy avoimena ja odotan innolla sitä, mitä elämä vielä mukanaan tuo. Olen kuitenkin nyt vasta muutaman vuoden jälkeen irtaannuttuani alalta huomannut, miten paljon vahinkoa olenkaan itselleni, liian pitkään jatkuneen itseni ja herkkyyteni piilottamisen kautta tehnyt. Olen ollut ihan erilainen ulospäin, kuin mitä sisäinen minäni olisi halunnut olla. Pidin, joka lailla pitkälle viime vuosiin asti itseäni jotenkin hieman outona ja poikkeavana muista, mutta yritin parhaani mukaan sopeutua aina ikäisteni, työpaikkani ja valtavirran odotusten mukaan keskivertoiseksi ja saada sitä kautta hyväksynnän muilta. Se on ollut näin jälkikäteen ajateltuna melkoisen tuhoisaa ja raadollistakin. Siinä on kadottanut itsensä.
Olen niin erityisen iloinen siitä, että nykyään erityisherkkyys jo tunnistetaan ja siitä puhutaan. Näin esimerkiksi nuoret saavat jo aiemmin tietoa ja sitä kautta tukea omassa elämässään eri tilanteisiin ja oppivat ymmärtämään itseään paremmin. Osaavat nähdä vahvuutensa ja sitä kautta esimerkiksi miettiä, missä omat vahvuudet ja taidot pääsisivät parhaiten esille, vaikkapa jatko-opintoja ja työelämää pohdittaessa. Kasvava tietomäärä tästäkin aiheesta, toivottavasti ajan kanssa auttaa ja kehittää työelämää ja siellä opitaan eri tavalla hyödyntämään ja arvostamaan erityisherkän piirteitä omaavia tai sellaiseksi itseään mieltäviä ihmisiä. Erityisen haasteen heittäisin esimiehille, koska heillä on valtava rooli ja he ovat avainasemassa suhteessa työntekijöihin ja sitä kautta myös erityisherkkiä puolia omaaviin ihmisiin. Ottakaahan esimiehet erityisherkistä ihmisistä, herkkyyden kautta esille tulevat parhaat puolet työelämässä hyötykäyttöön!
Olitpa siis minkäikäinen tai kuka tahansa, ex-koviksen - nykyisen herkkiksen oman elämän kautta opittu vinkki tulee nyt tässä: älä piilota itseäsi itseltäsi ja muilta, vaan ole juuri sellainen kuin sydämessäsi tiedät, että oikealta tuntuu olla.
Silloin sinun valosi pääse maailmassa oikealla tavalla meille kaikille loistamaan!
Sydämellistä kevään odotusta juuri sinulle lukija. <3
-K-
Varapuheenjohtajan blogikirjoitus:
Selatessani vanhoja sähköposteja löysin palautteet, jotka sain osallistuessani muutama vuosi sitten Elävä kirjasto-tapahtumaan. Muistot palasivat mieleeni. Hyvä ystäväni oli järjestämässä tapahtumaa ja pyysi minua kirjaksi.
Olin vasta vuotta aikaisemmin ymmärtänyt oman erityisherkkyyden, joten tapahtumaan osallistuminen jännitti etukäteen. Pohdin, että onko minulla mitään annettavaa lainaajille? Osaisinko kertoa oikeat asiat? Ole aidosti oma itsesi - luki kirjoille annetussa ohjeessa. Tapahtuman osallistujat olivat lukiolaisia ja nuorten työpajatoiminnan valmennusryhmäläisiä.
Minut sai lainata 10 minuuttia kerrallaan. Kerroin kuinka havainnoin ympäröivää maailmaa ja miten koin erityisherkkyyden näkyvän ja tuntuvan minussa. Osa lainaajista pystyi samaistumaan minuun tai tunnistamaan läheisessään samoja piirteitä. Oli niitäkin, jotka halusivat kuulla lisätietoja, koska eivät aiemmin olleet kuulleet mitään erityisherkkyydestä.
Sain seuraavanlaista palautetta:
“Opin paljon erityisherkkyydestä ja ihmisten kohtaamista ennakkoluuloista.”
”Opin, mitä erityisherkkyys on.”
”Opin, mitä on olla erityisherkkä.”
”Erityisherkkä oli tärkein lukukokemukseni, koska aihe koskettaa itseäni.”
”Erityisherkkä antoi paljon uutta perspektiiviä elämään.”
”Opin, miten ihmiset kokevat identiteettiä koskevia asioita.”
Sain upeita kohtaamisia nuorten kanssa, mutta osallistujana tapasin “kirjahyllyllä” muita ainutlaatuisia persoonia, jotka olivat kokeneet kiusaamista ja vähättelyä, koska eivät olleet valtavirtaa. Ennakkoluulot johtuvat tietämättömyydestä. Koin, että sain tehdä maailmasta hieman parempaa. Suosittelen lämpimästi osallistumaan Elävä kirjasto - tapahtumaan, joko lainaajana tai kirjana.
Elävä kirjasto on Allianssi ry:n omistama tavaramerkki. Elävän kirjaston idea on pohjoismaisten nuorten kehittämä, ja sitä testattiin ensimmäisen kerran vuoden 2000 Roskilden festivaaleilla Tanskassa. Suomeen menetelmä tuli osana Euroopan neuvoston Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia - nuorisokampanjaa vuonna 2006. Elävä kirjasto pyrkii edistämään erilaisten ihmisten välisen kohtaamisen ja vuoropuhelun kautta moninaisuuden, ihmisoikeuksien ja ihmisarvon kunnioittamista.
Marja Kannisto
