Pienin askelin, otos kerrallaan ja klaffien väliä hyödyntäen

 Jäsenen blogikirjoitus:

Maailma ympärillämme muuttuu. Muuttuen ja samalla muutosta mahdollistaen. Näin vieden meidät elokuvan lailla osallisiksi niin romanttista kevyttä komediaa kuin henkeäsalpaavan kaunista ja herkistävää luontodokumenttia, majesteetillisen maiseman eteemme avautuessa. Ajoittain kauhuelokuvan lailla myös kohti pelon ja mielen pimeimpiä sopukoita, pitäen meitä hetkittäin lujassa otteessaan. Draamaa ja ”tositapahtumiin perustuvaa” rikkaiden juonteenkäänteiden tarinankerrontaa on tarjolla meille jokaiselle, vuodenajasta tai päivästä riippumatta, toiveuusintana aina kyllästymiseemme asti.

Elämän tarjoamaa elokuvaa katsoessa, eli ollessamme katsojan roolissa, meillä on olemassa etäisyys, joka auttaa meitä käsittelemään ja tarkkailemaan tapahtumia. Turvallisen etäisyyden päästä näemme selkeämmin ja suhde muuttuu, maailman käsikirjoittamaa kokonaisuutta ja itseämme kohtaan. Toimien tarkkailijana näemme ja kuulemme enemmän, osaamme suhteuttaa asioita, käsitellä niitä osana jotakin suurempaa, pelkän suhtautumisen sijasta. Ymmärrys laajenee ja tarkkailijana olet neutraali, puolueeton sekä näet objektiivisesti ympärillesi. Näet ja kuulet itsen lisäksi myös muut. 

Oman elämän tähtiohjaajana ja käsikirjoittajana toimiminen on parhaillaan asiantuntijana toimimista, ekspertti ja luottohenkilö samassa paketissa. Kenen puoleen käännytään, vastauksia haettaessa ja koskettavia, merkityksellisiä kohtauksia eteenpäin suunnitellessa.

”Logiikka vie sinut pisteestä A pisteeseen B, mielikuvitus vie sinut kaikkialle”
Albert Einstein

Meillä on mahdollisuus valita. Mahdollisuus valita, miten suhtaudumme ympärillä olevaan maailmaan ja tapahtumiin siinä. On paljon asioita, joihin emme voi vaikuttaa ja joihin keskittymällä emme juurikaan lisää omaa hyvinvointia arjessamme. Maailma tarjoaa meille, ja saamme pitkälti, ”mitä sattuu tulemaan”, eikö niin? Suhtautuminen ja ajatukset, niillä voimme jokainen ohjata ja käsikirjoittaa omaa elokuvaamme, kohtaus kohtaukselta, pienin askelin, otos kerrallaan ja klaffien väliä hyödyntäen. Elämäntilanteet vaihtelevat ja saatamme löytää itsemme tilanteesta, jolloin pääroolin haltijasta sivurooliin hetkittäin siirtyminen voi olla joskus se palkitsevin vaihtoehto. Joskus valintoja on helppo tehdä, asiat sujuvat kuin itsestään. Toisinaan syntyy tunne, että valmista ei tule, tai että valintasi on väärä. Ajatus siitä että teimme valinnan, veimme jonkin asian päätöksen, eikö tämä jo itsessään ole arvokas? Muistatko itseäsi kiittää siitä, että teit valinnan riippumatta siitä mihin valinnallasi päädyit? On toinen vaihtoehto, olla valitsematta.

Omaksumalla ja toimimalla hetken elokuvakriitikon tehtävässä näet asiat toisin. Mikä olisi voinut johtaa eri lopputulokseen ja missä onnistuit erityisen hyvin? Kriitikon tehtävä on parhaimmillaan saada aikaan ja edistää itse asiaa, miten kehittää ja kehittyä edelleen. Mikä ei mene jatkoon? Murskakritiikki on tosin palaute sekin. Kuvittele hetkeksi tilanne, jossa lopputulos ei vastannutkaan toiveitamme ja suunnitelmiamme; miten asiat muuttuvat murskakritiikin ollessa äänessä? Rakentavaa kritiikkiä soveltamalla mahdollistamme uuden näkökulman ja lähestymistavan. Missä tilanteessa näet, että voisit rakentavaa kritiikkiä soveltaa ja tätä kykyä edistää?

Maailma muuttuu ja maailman mukana mekin. Elämme ajassa jossa tutut asiat ja käytännöt ovatkin kääntyneet joksikin aivan muuksi. Uuden normaalin opettelu ja totuttelu on arjessamme läsnä. Miten suhtautua tilanteessa, jos logiikka ei viekään meitä paikasta A paikkaan B totuttuun tapaan, coronan nyt uudelleen reitittäessä matkantekoamme? Ystävien ja perheen kesken tapaamista, harrastuksia, sekä vapaata liikkumista ja hengittämistä on hetkittäin kovakin ikävä. Terveyteen, eli tärkeimmän ja arvokkaimman ollessa kyseessä, sekä oman että muiden kanssaihmisten, tuleekin suhtautua vakavuudella. Miten omassa uudessa arjessa soveltaisit mielikuvitustasi, mielikuvitusta joka viekin sinut kaikkialle, kuten Albert Einstein on aikanaan lausunut? Tänä päivänä mielikuvitukselle onkin muuttuneessa maailmassamme suuresti kysyntää.. 

Elokuvissa kaikki on mahdollista, elämässäkin 

”If you can dream it, you can do it!”
Walt Disney

Walt Disney omasi kyvyn unelmoida. Maailma tuntee hänet suurena unelmoijana, joka elokuviensa myötä toteutti omia unelmiaan ja visioitaan eläviksi kuviksi, Elokuvien kirkkaaksi kruunuksi kuului vahvasti onnellinen loppu. Kriitikon kyvyt hänessä edesauttoivat unelmien toteutumisen lukuisten elokuvien muodossa. Waltilla oli erään hänen liiketuttavansa kertoman mukaan kolme eri persoonaa, joista ei voinut etukäteen tietää, kuka niistä olisi tapaamisessa paikalla. Tutustumalla omiin unelmiisi kolmen eri näkökulman kautta, avaat huomaamattasi uusia ajatusikkunoita ja saatat yllättyä. Mikä merkitys niillä on sinulle, unelmillesi ja tavoitteillesi, niille pienillekin?

Kysy Unelmoijalta Mihin Haluat? Jalat irti maasta, rohkeasti unelmoiden kaiken ollessa mahdollista, kun tämä kaikki on todellista mitä näen, mitä kuulen, mitä tunnen?

Kysy Toteuttajalta Miten toteutan unelmoijan tavoitteet? Mitkä ovat resurssini? Mitä olen jo tehnyt unelmani eteen? Pidä jalat maassa, ole realisti.

Kysy Kriitikolta Mitä mieltä olen unelmasta? Mitä voisin parantaa, miten laadullisesti kehitän?Huomioi yksityiskohdat ja ole tarkka.

Katsoessasi nyt unelmaasi uudemman kerran tarkkailijan roolissa, pohdi mitä voisit lisätä ja jääkö jokin vähemmälle? Muuttuiko jokin? Kaikki kolme roolia ovat jokainen yhtä tärkeitä. Mikä oli yllättävintä? Kenties kriitikko kuuntelee unelmoijaa entistä tarkemmin, toteuttaja unelmoijaa..
(lue tarkemmin”Walt Disney Strategies of Genius, Robert Dilts)

Rauhalliset koti-illat ja ulkona varhain laskeutuva pimeys kutsuvat elävien kuvien pariin. Vanhat unohdetut elokuva-aarteet vievät helposti mennessään..

Sound of Music (ohj. Robert Wise 1965) on lapsuudesta tuttu helmi, joka muistui mieleeni aamuisella metsälenkillä lumihiutaleiden tanssahdellessa ja maisemaa näin kauniin talviseksi yllättäen muuttaessa.

”My favourite things”

”Snowflakes that stay on my nose and eyelashes

Silver white winters that melt into springs

These are a few of my favourite things”
(Oscar Hammerstein, Richard Rodgers)

Minkä sinä lisäisit ensimmäiseksi listalle, jonka otsikko olisi ”My favourite things”?

Marica Ryökäs, HSP Suomi ry:n hallituksen jäsen

Erityisherkkyys elokuvissa

Toiminnanjohtajan blogikirjoitus:

Vähän aikaa sitten tuli TV:stä ruotsalaisen Lukas Moodyssonin ohjaama elokuva Fucking Åmål (1998). Elokuva kertoo kahden nuoren koulutytön alkavasta rakkaussuhteesta. Katselin tätä suosittua elokuvaa erityisherkkyyssilmin. Toisen päähenkilön, Agnesin (Rebecka Liljeberg) voi tulkita nuoreksi erityisherkäksi, joka vaikuttaa introvertilta, on älykäs, viihtyy yksikseen, tulkitsee tuntemuksiaan kirjoittamalla ja joka koulussa koetaan erilaiseksi ollen utslagen, syrjäytetty ja kiusattu.

Pohdin tässä ja seuraavassa blogissa erityisherkkyyden tunnistamista elokuvissa. Aluksi voin kysyä, että onko kyse vain erityisherkän omassa tunnistamisen kyvyssä ja halusta nähdä elokuvassa jotakin erityisherkkyyden tutunomaisuutta, kuten alun kuvauksessani Fucking Åmål -elokuvan Agnesissa? Vai mistä ylipäätään voin tunnistaa tuon erityisherkkyyden, kun elokuvia on monenlaisia. Elokuvat ovat kiinnostaneet minua aina eikä pelkkänä katsomisen kokemuksena, vaan myös aktiviteetteina. Toimin pitkään Jyväskylässä pohjoismaisen elokuvafestivaalin hallituksessa ja aiemmassa työssäni ammattikorkeakoulussa opetin lähes parivuosikymmentä vuotta elokuvan historiaa, teoriaa ja tulkintaa. Oman erityisherkkyyteni elementti on näin ollut kiinnittyminen monipuolisesti elokuvien lumomaailmaa!

Elokuvan juoni ratkaisuineen ja käänteineen saattaa sisältää herkkyyttä ilmentäviä elementtejä. Rakkausdraama rakentuu usein sen varaan, että vaikeuksien kautta he joko saavat toisensa tai eivät saa toisiaan. Liikutuksen kyynel on vierähtänyt monella vaikkapa Titanic -elokuvaa (1998) katsoessa. Elokuvan kerronnalliset ratkaisut ja juonen eteneminen ovat omiaan tuomaan esille herkkyyskohotuksia. Niihin reagoi toki yhtä lailla myös moni ei-erityisherkkä. Ehkä tällaiset draamaelokuvien lajityypilliset piirteet koukuttavat juuri meitä erityisherkkiä. Vastaavasti emme juurikaan pysty katsomaan väkivaltaelokuvia.

Entä sitten päähenkilöt. Useimmat Aki Kaurismäen elokuvien keskeiset henkilöt ovat yhteiskunnallisten reunamien hahmoja. Jotkut hieman ressukoita kuten vaikkapa Laitakaupungin valot (2006) elokuvan päähenkilö Koistinen (Janne Hyytiäinen). Näillä hahmoilla on kuitenkin vahva samassa asemassa olevien keskinäinen yhteys ja eettisyyden ja oikeudenmukaisuuden tuntemus kylmien yhteiskunnallisten rakenteiden varjossa. Erityisherkkänä jossakin marginaalissa, mutta samalla sisäisesti lujana.

Päähenkilö voi elokuvan tarinassa olla myös herkkänä jossakin ristiriitaisessa tilanteessa. Viime vuosien huikaisevin esimerkki tästä on palkittu ja arvostettu Juho Kuosmasen (2016) Hymyilevä mies. Jarkko Lahti nyrkkeilyn maailmanmestaruusotteluun valmistautuvan Olli Mäen roolissa ilmentää umpirakastuneen nuoren miehen herkkyyttä kahden, hyvin vastakkaisen suuntaumisen asetelmassa: nyrkkeilyn kova maailma vai nuori lempi? Niin kaunis elokuva, niin kaunis rakkaus.

Ohjaaja voi myös kuvata päähenkilöiden elämän todellisuutta jonkinlaisena epämääräisenä hukassa olemisena, joka ei ole niin vierasta meille erityisherkille. Minulla tulee tästä esimerkkinä mieleen Sofia Coppolan elokuva Lost in Translation (2003), jossa päähenkilöt Bob (Bill Murray) ja Charlotte (Scarlett Johansson) haahuilevat tokiolaisessa todellisuudessa toisiinsa kiinnittyen.
 

Oma klassikkomme, niin kirjana kuin elokuvana, Tuntematon sotilas, sisältää mielenkiintoisen, mutta usein marginaaliin jäävän henkilöhahmon, sotamies Riitaojan. Hänet esitetään sodan kauheuksien keskellä pelkurina, poikkeuksena kiväärikomppaniassa ja vastakohtana kylmäveriselle alikersantti Lehdolle. Historioitsija Ville Kivimäki on kuitenkin nostanut Riitaojan keskeiseksi hahmoksi juuri tuossa herkkyydessään tuomaan näkyväksi sodan julmuutta.

Herkkyyttä voidaan korostaa monin elokuvateknisin keinoin. Henkilöhahmon tunnetilaa voidaan ilmentää kuvakoon vaihtelulla, erityisesti käyttämällä lähikuvaa. Tällöin henkilön tunnemaisema tulee vivahteekkaaksi, erityisherkälle vaivattomaksi erittelyn kohteeksi. Puolalaisen ohjaajaneron Krzysztof Kieślowskin elokuvassa Sininen (1993) kuvataan auto-onnettomuudessa miehensä ja lapsensa menettäneen Julien (Juliette Binoche) mielentilaa toistuvilla lähikuvaotoksilla, mitä vahvistaa Zbigniew Preisnerin pysähdyttävän kaunis musiikki. Päähenkilö on yksin ajatustensa kanssa. Musiikin tehtävänä on tukea tätä mielen hiljaisuutta, jolloin katsojan kokemus herkkyydestä on käsin kosketeltavaa. Jos minun pitäisi nopeasti nimetä jokin erityisherkkyysvaikuttava elokuva, niin se epäilemättä olisi juuri Kieślowskin Sininen paljolti myös Juliette Binochen hukaisevan
roolisuorituksen ansiosta.


Oma lukunsa on elokuvan äänimaisema. Musiikki on tavanomainen keino vahvistaa elokuvan sanomaa ja synnyttää herkkyyskokemuksia. Vastaavasti hiljaisuudella ohjaaja luo ilmapiiriä elokuvan tarinaan ja henkilöiden mielentiloihin. Nostan kuitenkin tämän kirjoitukseni päätteeksi esille Klaus Härön debyyttielokuvan Näkymätön Elina (2003). Elokuvan päähahmoa, Natalie Minnevikin näyttelemää Elinaa, voi pitää yhtenä selkeimpänä erityisherkkyyshahmona. Elina on koulussa syrjitty ja kiusattu kielensä takia, kun suomen kieltä kitkettiin Ruotsin Tornionjokilaaksossa 1950-luvulla. Elina saa voimansa suolla puhumalla ääneen kuolleelle isälleen. Voice over, kertojaääni, ei voine elokuvassa koskaan olla vaikuttavampaa.

Hyvä lukija. Mikä on sinun erityisherkkyyskokemuksesi elokuvista?

Hannu Sirkkilä
HSP-Suomen Erityisherkät ry:n toiminnanjohtaja