12 kesäkuuta 2024

Erityisherkkä ikääntyy

Jäsenen blogikirjoitus:

 

Oletko ajatellut miten vuosien kertyminen, ikääntyminen muuttaa sinun erityisherkkyyttäsi? -Minä olen. Ja ajattelen, että kyllä se muuttaa meidän kokemusmaailmaamme.

Mietitään vaikka aistitiedon keruuta. Miten me täytymme aistimuksista missä olemmekin. Siksi bussimatka tai kaupan tungos voi olla rasittava jopa, vaikka muuten hauskaa olisikin.

Aistiärsykkeitä tulee ja tulee, niitä ei pääse pakoon. Ja jotensakin kun olen vanhempi, ikämummo jo, niin huomaan että tykkään siitä liiallisesta aistiärsyketulvasta aina vähemmän, vähemmän nyt kuin ennen. Siksipä viihdyn metsässä aina enemmän. Metsän tuomat ärsykkeet on lempeitä, sopivia ja virvoittavia.

- Pitäisiköhän minun muuttaa metsän keskelle...
 

No entäpä sitten ihmiset, hyvät, ihanat, ärsyttävät ja monenlaiset. Tavata, tehdä yhdessä, juhlia ja harrastaa muiden kanssa. Ei jaksa joka päivä, en ennenkään ole jaksanut. Siksi mm. osa-aikaiset työt ovat sopineet aina parhaiten minulle. Olen toki niin ambivertti että tykkään olla ihmisten parissa, tehdä muille, auttaa tai vaan olla ja jutella, mutta sitten taas en ollenkaan. Tähän vaikuttaa tietenkin monet seikat tähänkin, eli se tunteeko olonsa turvalliseksi. Kun siis tiedän tuon 'mörökölliyteni' niin suuntahan on selvä: metsä. Jänöpuput ei rasita aivoja, eikä muurahaisen purema ole minulle mikään paha juttu.

Tosiaan tuo erakkoluonne mikä minulla toisaalta on, on tavallaan voimistunut, mutta niin se ilo ihmisistäkin on. Joskus ihmettelen, miten hyvä keskustelu ja empaattinen yhdessäolo saa jonkinlaisen hyrinän aikaan jossakin aivokuoren kohdilla. Kuin niitä aivosoluja hierottaisiin.

Yhdessäolossa on kuitenkin vielä erityinen erityisherkkiä liikauttava asia. Se on se, että me helpolla imuroimme tunteita. Tunnemme surua surevan kanssa, kuin se olisi oma surumme. Kun toisella on huono olo, se tarttuu. Ja haluamme lohduttaa, auttaa. Aina ei voi, ja se kuormittaa kovasti. Tämä on asia, miksi omien rajojensa opettelu on tärkeää. Toisaalta ei tärkeää myötötuntoisuuttakaan pidä menettää. Mihin suuntaan kehittyy myötätunnon määrä, kaipa se taitaa lisääntyä iän myötä sekin.

Kaikki siis kasvaa vaan, hyvä ja paha, liika ja liikaa, kun ikääntyy?   -Se saattaa olla noinkin. Kerron lähinnä omista kokemuksistani tässä nyt, mutta myös tuttavilta höspöiltä kuulemaani.

Syvällisyyttä minä arvostan. Itse olen kova pohtimaan ja paneutumaan asioihin perusteellisesti. Nyt keväällä muuten tutkin kaikki mahdolliset kasvimaan vieruskasvit eli mikä sopii minkäkin kanssa, luin niitä oppaita asiasta kuin se olisi ollut maailman tärkeintä. Kaikkihan ei tosiaan viihdy vierekkäin, jotkut taas saavat toisensa kukoistamaan, antavat jopa makua toiselle, ah. Näinhän se muuten on meillä ihmisilläkin loppuviimeksi, vai mitä?

Niin kun sitten pohdin ja pohdin, niin meneehän se yhdeksi karuselliksi ajattelu välillä. Ja kun murehdin, murehdin niin asiasta kuin asian vierestä ottaen huomioon kaikki mitä suinkin löydän, ymmärrän tai päässäni itse keksin. Tämä perusteellisuus on yhtä lailla hyvä asia kuin huonokin. Tämäkin, kuten nuo muutkin hooäspeeominaisuudet.

Että jos ei pääse irti vaan vatvoo jotakin niin että keskittyminen muihin asioihin kärsii ja on ite jo aivan umpisolmussa. Niin, vanhentunut erityisherkkä, tätäkö tämä on aina enemmän? -On ja ei. Luulenpa että tieto ja kokemus, läsnäolon ja itsemyötätunnon osaaminen rajoittaa tuota vatvomista.

Mutta pohtia haluan. Hakea tietoa. Oppia uutta. Aina, aina. Huvittaa kun maisteritutkinnon jälkeen jatkoin opiskelua, en ollut kovinkaan iäkäs silloin, jonkun vuoden päälle kaksikymppinen ja äitini sanoi minua ikuiseksi opiskelijaksi. Mutta todella aina opiskelen uutta, kursseilla tai itsekseni, edelleen.

Elämän polku kuljettaa yhä uusiin maisemiin ja joskus sitä väsähtää. Erityisherkkä tarvitsee lepoa. Omat rajat, niiden tunteminen on tosiaan yhä tärkeämpää. Niin fyysiset rajat ja rajoitukset kuin psyykkiset ja kognitiiviset. Ei itseään pidä uuvuttaa.  

Mitä oikein haluan, minne olen menossa ja miksi. Jokainen joskus pohtii näitäkin. Ja omat arvot, niiden suunnassa haluaa olla yhä enemmän, kun ikää tulee. Erityisherkät ovat arvotietoisia ja voivat hyvin kun voivat elää kuten näkevät oikeaksi.  


 

Istahdan puunrungolle. Silitän sen rosoista pintaa. Rakas istumapuuni. Tässä sinä minua kannat taas. Monisävyisen vihreyden ympäröimänä olen kuin jossakin pesässä, turvassa. Rakas metsäni. Kyyneleitä putoilee sammaleeseen, kiitollisuudesta tähän hetkeen.


Maailmahan ei meitä jätä. Se tulvii uutisissa, täyttää tajuntamme. Puhuvat ihan kauheita. Tekevät kauheita. Ei ei ei noin!

- Eikä noin, eikä noin. Jaha, sitä ollaan nyt niiin viisaita. Kovastihan minun tekee mieli neuvoa ja opastaa. Siellä sun täällä. Ehkä tiedän enemmän kuin joku muu jostakin, joskus ja jossain. Päsmäävä ikäloppu eukko, sitä en halua.  Vaan kunhan saan olla vapaa, vähän villi ja rönsyileväkin, ottaen tilani, antaen tilaa toisillekin. Kadotan välillä esineitä ja jopa ajatuksia. Välillä väsyn. Mutta itseäni katson jo vähän lempeämmin: Tällainen olen. Tällainen olen tänään. Tavan erityisherkkä.


Merja Korpisaari

HSP kokemusasiantuntija, keskusteluryhmän vetäjä



Kommentoithan alle, jos sinulle tulee tästä aiheesta mieleen jotakin ja haluat jakaa sen muiden blogin lukijoiden kanssa!



03 kesäkuuta 2024

Toiminnanjohtajan kesäterveisiä



Hei kaikille!

Ehkä muistattekin, että kirjoitin blogiin huhtikuussa aloittaessani hankekoordinaattorina HSP Suomi ry:ssä HSP Nuoret aikuiset -hankkeessa. Ilokseni saan kertoa, että kesäkuusta eteenpäin olen myös tämän yhdistyksen toiminnanjohtaja. Odotan innolla loppuvuotta tässä kaksoisagentin roolissa. Halusinkin kirjoittaa blogiin ajatuksiani kuluneista kuukausista ja tässä järjestössä työskentelystä.

Järjestöjen merkitys sekasortoisessa maailmassa

Suomen hallituksen uusien linjausten myötä myös järjestöjen tulevaisuus on epävarmempi kuin koskaan. Avustuksista leikataan, mikä tulee väistämättä näkymään myös monen järjestön toiminnassa. Toisaalta näinä aikoina mielestäni järjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan merkitys korostuu. Yhteiskuntaa ovat viime aikoina koetelleet monet suuret kysymykset kuten koronapandemia, ilmastokriisi ja sodat. Epävarmuuden ja konfliktien aikoina ainakin itse kaipaan entistä enemmän yhteisöä ja ihmisiä ympärilleni. Siksi järjestössä työskentely antaa minulle voimaa. Parhaimmillaan järjestötyössä tutustuu uusiin ihmisiin, pääsee luomaan erilaisia verkostoja ja tekemään merkityksellistä työtä.

Tässä yhdistyksessä on paljon potentiaalia, ja teemme tärkeää työtä erityisherkkyyden esiintuomisessa yhteiskunnassa. Ainakin itseäni herkkänä ihmisenä maailman meno joskus ahdistaa, joten on tärkeää, että elämässä on merkityksellisiä asioita joihin keskittyä. Minulle yksi niistä asioista on tällä hetkellä työ HSP Suomi ry:ssä.

Yhteistyön merkitys

Olen päässyt tässä yhdistyksessä kehittämään muun muassa nuorille aikuisille suunnattua toimintaa, saavutettavaa viestintää sekä ideoimaan toimintaamme jatkossa. Yhdistyksemme on pieni, ja olenkin lyhyessä ajassa saanut jopa etäyhteyksin luotua lämpimät suhteet työyhteisöni jäseniin. Herkkänä ihmisenä minulle on tärkeää, että chatin päässä on kollegoita, joille voin kertoa työpäivän kuulumisia.

Järjestömme hallituksen jäsen Heli on myös tehnyt ison työn elokuun Heimojuhlien järjestelyssä. Tapahtuma on yhdistyksen jäsenille suunnattu päivä, jossa on erilaista ohjelmaa ja yhteistä ajanviettoa. Olenkin päässyt Heimojuhlien järjestelyn myötä tekemään myös hallituslaisten kanssa enemmän yhteistyötä. Nähdäänkö siis lauantaina elokuun 3. päivä Turussa? Pääset ilmoittautumaan Heimojuhlille verkkosivujemme kautta. Jos haluat olla yhteydessä tai kysyä lisää yhdistyksen toiminnasta, ethän epäile ottaa yhteyttä minuun tai muihin työntekijöihimme verkkosivuilta löytyvien yhteystietojen kautta.

Aurinkoista kesää kaikille!

Emma Mäkelä

Toiminnanjohtaja ja hankekoordinaattori, HSP Suomi ry