Heimojuhlat lähestyvät. Jännitys siitä miten
asiat sujuvat, ja päästäänkö loppuviimeksi tapaamaan ihan livenä, on
suuri meillä kaikilla järjestäjillä ja ihan varmasti myös juhliin
ilmoittautuneilla jäsenillä ja esiintyjillä/ohjelman tuottajilla.
Juhlissa
on ollut monenlaista suunniteltavaa ja pohdittavaa, ihan paikasta ja
tloista alkaen, ohjelmaan, esiintyjiin, ruokailuihin ja majoituksiin,
ilmoitteluun ja muuhun tiedotukseen, laskutukseen ja muuhun, jo useita
kuukausia.
Nyt aikaa menee, kun seuraamme epidemian tilannetta,
ja teemme uusia suunnitelmia ja varasuunnitelmia. Aikaa juhliin on nyt
enää viikko, huh!
No, etätoteutus on ollut rinnakkaisena
koko ajan. HSP Voimaryhmät -hankeseminaari onkin kaikille avoin, ja sen voi kuunnella etänäkin, sehän striimataan /videoidaan
kuten osa ohjelmasta alunperinkin.
Ihmiset onneksi yleensä ovat myös jo tottuneet etätoteutuksiin, joten siinä ei olisi enää isompaa
probleemaa osallistujan näkökulmasta. Niin ainakin toivomme.
Kuitenkin
se toistemme livenäkeminen jos jää pois, se tuntuu kipeältä. Tätä on
nimittäin odotettu ilolla. Ilo on se sana, mikä ainakin minun
mielikuvissani juhlista on ollut. --No, ollaanhan me totuttu myös
epävarmuuteen ja peruutuksiin, ollaan toki.. Eikös sekin mene jo
rutiinilla? -Ei sentään rutiinilla kai, mutta herkkis on sopeutuvainen.
Onko?
Elämä vielä jatkuu, täst’ edeskin. Heimojuhlia niin etä-
kuin läsnätoteutuksena varmasti vielä tulee. Kohtaamisia pienempiä ja
isompia niinikään.
-Olen muuten tavannut kesällä herkkistuttuja
jotka tapaamiset ovat olleet minulle itselleni merkittäviä, ja kuuleman
mukaan muillekin osallistujille:) Ovat olleet (minulle ainakin) myös
askelia normaalimpaan elämään, pois ruudun ääreltä ulkomaailmaan. Nämä muutaman hengen tapaamiset ovat olleet kesää ja iloa,
kuten muutkin yhdessäolon hetket muiden, monenlaisten ihmisten kanssa, palstalla, uimarannalla, puistonpenkeillä.
Ehkä odottamani Heimojuhlat nimenomaan juuri livenä eivät olekaan minulle
enää ihan niin tuikitärkeät, vaan etätoteutuskin, sekin tuntuu aika mukavalta.
Nimittäinkin kun nyt on priorisoitava: terveys, niin oma kuin muiden, yhtenäinen sääntöjen
noudattaminen ja hyvä omatunto ovat prioriteeteissäni tosi tärkeät.
Nyt kun mietin, niin viime talven ja kevään
etätapaamisetkin ovat olleet aivan aivan ikimuistoisia. Kyllä niitä
vielä luodaan lisää yhä edelleen, kun nyt taito ja välineet on
olemassa:)
Syksyä kohti mennään rauhallisin mielin. Kun parhaansa tekee, se aina riittää. ’Ei enkelikään pysty parempaan.’
Mutta
eksyin aiheesta. Heimojuhlat ovat tulossa, ilmoittautumiset
vastaanotettu, kaikki on valmiina.. nyt juuri miten asiat toteutuvat
riippuu lähinnä pahasta pikku viruksesta ja viisaiden ihmisten
päätöksistä meidän kaikkien suojelemiseksi.
Jännittää mutta tehään parhaamme. Juhliin ilmoittautunut jäsen, olethan ymmärtäväinen myös!
Merja Korpisaari
Heimojuhlatiimin jäsen
PS 7.8.2021: Heimojuhlat toteutuivat niin lähi- kuin etämuodossakin!