Tämä on kokemukseni koulumaailman tilanteista erityisherkän näkökulmasta. Minä en ole kokenut fyysistä koulukiusaamista, mutta koen, että erityisherkkää voi satuttaa jopa enemmän sanallinen kiusaaminen.
Se kuinka paljon kiusataan kouluaikana ja miten sen jokainen kokee omalla kohdalla, on henkilökohtainen kokemus. Jokainen erityisherkkä on omalla tavallaan herkkä, vaikka samoja piirteitä onkin, niin se miten kokee jonkin tilanteen on riippuvainen aiemmista kokemuksista.
Olen ollut jollain tasolla tietoinen herkkyydestä jo noin 8- tai 9-vuotiaana. Niihin aikoihin myös luokkakoko muuttui suuremmaksi ja aloin huomioimaan sanallista nälvintää sekä ikävän kuuloisia kommentteja, jotka otin hyvin henkilökohtaisesti.
Yksi esimerkki: meidän perheeseen tuli koiranpentu, joka oli rodultaan Tiibetinspanieli. Luokassa piti uudelle opettajalle kertoa jokaisen vuorollaan jotain itsestä. Jännitin tilannetta hurjan paljon. Kun vuoro tuli kohdalleni sanoin nimeni ja että meillä on koira. Opettaja kysyi kauhukseni minkä rotuinen. Jännittyneenä sanoin Tiibetielinspanieli. Tästä luokkalaiset alkoivat nauramaan ja minä punastuin häpeissäni.
Tästä alkoi lisää jännittäminen esiintyessä ja olin aina aivan punainen esiintymistilanteessa. Monen esitystilanteen jälkeen kuulin kommentteja paloautoista ym.
Välitunneilla saattoi olla jotain nokkelia kommentteja joihinkin ihan pieniinkin asioihin. Jos en heti osannut pitää ns.puoltani omalla kommentilla (usein en), oli silmien pyörittelyä tai katseiden vaihtoa. Näin aikuisena ajattelen, että tilanteissa nokkelimmat ovat kokeilleet saisivatko minut taas sanomaan jotain heidän väärää ja typerää.
Liikuntatuntien joukkue valinnoissa olin yleensä viimeisten valittujen joukossa (vaikka olin liikunnallinen ja yritin aina parhaani), jonka koin voimakkaasti ulkopuolisuuden tunteena ja sellaisena etten ole riittävä.
Ammattikoulussa punastuin edelleen kaikkien esiintymistilanteiden yhteydessä ja “kaverina” oleva henkilö lähti mukaan paloauto-kommentointiin. Kyse siis jo aikuisista ihmisistä.
Eräänä päivänä päätin ennen yhtä esitystä, että “nyt riittää tämä punastelu!”. Esitys meni hyvin ja päättäväisyyteni vuoksi en punastunut. Tunsin ylpeyttä itseäni kohtaan esityksen päättyessä. Kun pääsin takaisin paikalleni istumaan, tämä “kaveri” kommentoi: hei, mitä ihmettä, miksi sinä et nyt punastunut?
Tämä aiheutti vihan tunnetta ja sitä tunnetta, että tein niin tai näin, olen aina vääränlainen. Ja kyllähän siinä kohtaa taas punastuin.
Kun tauolla en sitten puhunut tälle “kaverille”, hän kysyi mikä sinulla on?
Uskalsin vastata: tuo mitä sinä kommentoit punastumisesta tuntui minusta tosi pahalta. Hän oli hetken hämmästynyt, mutta pyysi aidosti anteeksi ja sanoi, ettei ollut koskaan ajatellut, että oli loukannut.
Minulle tuo hetki oli kuitenkin käänteentekevä siinä suhteessa, että ymmärsin pystyväni pitää puoliani ja tarvittaessa pystyin olemaan riittävän rohkea.
Aikuisena jälkikäteen tarkastellessa koulussa tapahtuneita tilanteita, olisin kaivannut kannustavia sanoja. Sitä, että joku olisi sanonut ettei hän, joka noin sanoi luultavasti ymmärrä mitä kaikkea sinä kuulit hänen sanovan. Erityisherkkä tulkitsee sanomattomat sanat sanojen välistä sekä eleet ja ilmeet. Ne eivät välttämättä ole oikeaa tulkintaa ja toisaalta siinä voi olla paljon toisen ajattelemattomuutta sekä huolettomuutta.
Väitän, että luokkatovereiltani kysyttäessä he sanoisivat, että meidän luokalla ei ole ollut koulukiusaamista, mutta minun kokemus on eri. Jokaisen kokemus on kuitenkin arvokas ja oikea, sitä ei voi koskaan vähätellä. Nykypäivänä pystyn kuitenkin näkemään, että se on osa minun elämäntarinaa. Se mihin koulukiusaaminen on vaikuttanut, niin ainakin kaikki sosiaaliset tilanteet ja niissä äänessä oleminen. Olen mieluummin ollut tarkkailijana ja hiljaa, seurannut toisten keskustelua.
Haluan kannustaa jokaista joka omalla kohdalla tuntee olevansa jossain tilanteessa kiusattu, että kaikki itsensä opettelu ja tunteiden tunnistaminen tuo itseä poispäin kiusaamisen aiheuttamasta tuskasta. Jos tunteiden käsittely tuntuu raskaalta, ei yksin kannata jäädä, jostain löytyy kyllä joku, joka kuuntelee. Omaa lähipiiriä voi myös tarkastella uudelleen, löytyykö sieltä joku ystävällinen ja aito ihminen, joka voisi olla sinulle läheisempi ystävä?
-oman voiman ja vahvuuksien etsijä-