13 kesäkuuta 2019

Erityisherkkänä työelämässä, osa 5/5

Jäsenen blogikirjoitus:

Millaista olisi ollut kokea tämänpäiväinen työpäivä ilman erityisherkkyyttä? Olisiko se ollut merkittävästi erilaisempi? Ehkä huomattavasti helpompi, vai vähän vaikeampi? Vai eroaisiko se millään tavalla?

En tiedä, enkä saa koskaan tietää. Harvemmin sitä tulee pohdittua, miten ei-erityisherkkä kokisi asiat, sillä neutraalina ominaisuutena erityisherkkyys vain on, ja mehän voimme kokea asiat vain oman päämme sisällä ja omasta perspektiivistä. Ihan normaalienkin päivien aikana erityisherkkyys voi tuoda mieleen asioita, joista on vaikea päästää irti ja jotka haastavat omaa työpäivää. Toisaalta yhtä lailla erityisherkkyys voi olla suurin ilon tuoja tai, niin kuin sanoin, asia joka vain on. Ilman sen kummempaa hehkutusta tai dramatisointia.

Moni asia muuttuu kuitenkin mielenkiintoiseksi, kun niitä tarkastelee tämän synnynnäisen ominaisuuden kautta. Jaksaisiko sitä joskus kirjoittaa työpäiväkirjaa? Tänä perjantaina, toukokuun viimeisenä päivänä, oli taas monenlaisia tuntemuksia ja vivahteita päivässä. Päiväni oli melko rauhallinen, eikä päivän aikana ollut juurikaan palavereja, kokouksia tai paikasta toiseen menemistä. Nautin niistäkin. Vaihtelu virkistää, ja olisipa aina niin, että asettautuisi tietynlaiseen energiaan aina päivän alkaessa. Minun perjantaini oli kuitenkin rauhallinen, tehokas mutta myös leppoisa.

Aamu: Aamulla oli jäykkyyttä ja lievää ärsytystä ilmassa. Ärsyynnyin itseeni, kun en ollutkaan noussut ylös sängystä suunnitelmien mukaan, vaikka minulla on liukuva työaika ja aikaa reilusti. Yritän lykätä tuntemuksia tuonnemmas ja pieni ääni takaraivossani sanoo, että otahan iisisti vaan. Jätän meikkaamatta, ja laitan
päälle mukavat vaatteet, joissa on helppo liikkua. Työmatkalla on taas ruuhkaa, ja huomaan pinnani kiristyvän. Koen siitä vähän huonoa omatuntoa, sillä oikeasti töihin on mukava mennä.

Päivä: Fiilis paranee, kun pääsen työtehtävissä eteenpäin. Mukavien tyyppien seura rentouttaa, ja tulen iloiseksi siitä, että niin monen kanssa voi jutustella rennosti kuulumisia. Vaihtelen taas työpistettäni pöydältä sohvalle, lähden jaloittelemaan käytävälle ja haen aina välillä lisää vettä vesipulloon. Kengätkin on ajoittain kiva riisua jalasta, ja istua rennommin. Saan kaverilta tekstarin ”Lähdettäisiinkö kesällä Tukholmaan?”, ja ilahdun suuresti. Miten ihanaa, että joku haluaa lähteä matkalle juuri minun kanssani!

Iltapäivä: Huomaan, että ajatukset harhailevat tulevassa. Jännää, että voin samalla olla tehokas ja pitää kiinni aikatauluista, mutta samalla pohdin epäolennaisia ja asioita, joihin en juuri nyt voi vaikuttaa. Näissä kohtaa mindfulness-harjoitteet tulisivat tarpeeseen, jos niitä tekisin. Saan valita kokouksen päätteeksi jäätelön, ja pohdin, mitä minun oikeasti tekee mieli. Valitsen suklaisen Magnumin, vaikka se ei ole ensimmäinen valintani. Intuitiivinen valinta osui oikeaan. Terassilla syömme jäätelöt ja paistaa, mutta kovan tuulen takia on hieman viileää. Onneksi en meikannut aamulla, on ihanan vaivaton olo. Ja onneksi laitoin tukan ponnarille niskaan, niin se ei ärsytä tuulessa. Työkaveri kertoo mielenkiintoista tarinaa, jota pääosin kuuntelen, välillä kommentoin lyhyesti. Sen aikana unohdan, mitä olinkaan töissä tekemässä. Ihanaa, että väki on vähentynyt ja saan siirtyä aulaan veden solinaan tekemään työkaverini kanssa hommia. Opastan häntä eräässä asiassa, ja hän ymmärtää heti, mitä milloinkin tarkoitan. Pysyttelen rauhallisena ja kannustavana, vaikka itsekin muistan, kuinka jännittävää oli hoitaa kyseistä hommaa ensimmäistä kertaa. Naureskelemme yhdessä, ja mietin kuinka siistiä on, että olemme yllättäen samalla aaltopituudella.

Kotiin: Lähtiessäni kotiin olen jo suunnitellut, miten viettäisin perjantai-iltani. Kotona, sillä viikonloppu olisi täynnä valmistujaisjuhlia ja muita tapahtumia. Kun olen pakannut laukut ja pukenut takin päälle, älyän ulkona, että unohdin sateenvarjoni sisälle. Kokeilen useita ovia, mutten pääse sisään takaisin. Mietin, soittaisinko jollekin, joka on vielä sisällä. Nopeasti arvioin, tarvitsisinko sateenvarjoa viikonloppuna. Jätän soittamatta ja uskottelen itselleni, että ei se ole niin justiinsa. Siellä pysykööt viikonlopun. Voin pyytää kumppania ottamaan varjon mukaansa viikonlopun rientoihin. Minun ei tarvitse aina olla se, joka varautuu.

Aurinkoista kesäkuuta!

-Anna


Aiemmat työelämäsarjan blogipostaukseni luettavissa tästä:

Osa 4/5
Osa 3/5
Osa 2/5  
Osa 1/5

(Kuva: Pixabay)

1 kommentti:

  1. Olen eläkeläinen ja uskon, että työelämä olisi ollut helpompaa, jos en olisi erityisherkkä, mutta myös paljon tylsempää. Se, että tarkkailee toisten tunnetiloja ja reagointia on sekä etu että haitta. Nytkin huomaan taas heti, että asioilla on aina vähintään kaksi puolta. Kirjoituksessa kiinnitin nykyaikaiseen tapaan työskennellä niin, ettei ole omaa työhuonetta tai -pistettä. Se voi olla levotonta, mutta koin kyllä kaikin tavoin haasteelliseksi sen, kun meitä oli kolme samassa huoneessa. Onneksi en koskaan päätynyt maisemakonttoriin!

    VastaaPoista