Jäsenen blogikirjoitus:
Ryhmä oli silloin ihan uusi ja taisi olla peräti yhdistyksen ensimmäinen ryhmä, mutta osa ihmisistä luonnollisesti tunsi jo toisensa entuudestaan, enkä minä voinut tietää ketkä tuntevat ja keillä on vain muuten vain helppoa olla toisten kanssa, joten ulkopuoliseksi olonsa tunteminen olisi ollut hyvinkin helppoa. Ensimmäisillä kerroilla sain tuskin sanaa suustani, mutta onneksi löytyi muita, jotka huolehtivat äänessä olemisesta, eikä kukaan painostanut sanomaan mitään. Enkä silti tuntenut itseäni ulkopuoliseksi. Kerrankin tunsin kuuluvani joukkoon mitä suurimmassa määrin.
Kukaan tuskin kuitenkaan olisi uskonut, että se joukon hiljaisiin kuuluva olisi sen ryhmän vetäjä parin vuoden päästä. Niin kuitenkin kävi ja sillä tiellä ollaan edelleen. Väki ja ryhmän status on vaihtunut moneen kertaan avoimesta ryhmästä suljettuun, teemallisesta vapaamuotoiseen, mutta sen ensimmäisen ryhmän pohjalle tuo on yhtä kaikki rakentunut.
Alkuun menin jokaisesta tapaamisesta kotiin innoissani ja odotin kovasti, että tapaan niitä samoja ihmisiä uudelleen, jotka olivat vakuuttaneet tulevansa taas ensi kerralla.
Monet eivät kuitenkaan koskaan enää tulleet. Aikanaan käytin paljonkin aikaa analysoimalla mitä mahtoi tapahtua, kun ei tultukaan enää uudelleen, kunnes opin, että osalle riittää että tulee kerran ja vain osa jää pysyvämmin ja että kumpikin tapa on ihan hyväksyttävä, eikä niitä kannata sen enempää pohtia.
Edelleen menen jokaisesta tapaamisesta innoissani kotiin ja odotan seuraavaa tapaamista, mutta enää en murehdi sitä, tuleeko joku uudelleen vai ei. Iloitsen jokaisesta kerrasta, kun ryhmääni tulee joku uusi ihminen, koska on tosi iso askel uskaltautua tulemaan. Jos joku tulee toisenkin kerran, iloitsen siitä ihan erityisen paljon, mutta haluan aina tuoda jokaiselle tiettäväksi, että on hienoa, että tuli edes kerran ja että missään tapauksessa ei tarvitse tulla joka kerta, vaan uudelleen voi tulla ihan sitten, kun siltä tuntuu. Meillä ei kukaan kysele, että missäs sitä ollaan oltu, paitsi tietysti jos haluat itse kertoa.
Missään nimessä ei kannata pelästyä sitä, että ryhmästä monet ovat käyneet siellä jo pidempään. Uudet tulokkaat otetaan aina ilolla vastaan.
Tapaamisten suola on siinä, että koskaan ei voi etukäteen tietää mistä tällä kertaa jutellaan. Aihe voi olla ihan mikä vaan ja koska meillä aidosti kuunnellaan toista, niin taidamme tietää toistemme ajatuksista paljon enemmän, kuin moni sellainen, jonka kanssa on tunnettu paljon pidempään. Oikeastaan mikään aihe ei ole tabu, jos joku siitä haluaa jutella. Myöskään hiljaisuus ei ole tabu. On niitäkin kertoja, jolloin joku ei halua puhua, vaan olla vaan kuuntelijana ja sekin on ihan ok, pääasia että ihmisen on hyvä olla siinä hetkessä.
Joskus jopa ollaan kaikki ihan hiljaa ja olenkin todennut, että tässä porukassa hiljaisuuskin on helppoa ja luontevaa. Kaikki vain laskeutuvat siihen hiljaisuuteen, eikä kukaan yritä kiivaasti täyttää sitä, se täytetään vasta sitten, kun siltä tuntuu.
Tällainen systeemi on toiminut hyvin meillä, mutta jokainen ryhmähän on kävijöidensä näköinen ja sitä muokataan mahdollisuuksien mukaan kävijöiden toiveiden mukaisesti.
Jos siis olet miettinyt, että uskaltaisikohan tuonne tapaamiseen mennä, niin kyllä uskaltaa. Olitpa sitten varma tai epävarma erityisherkkyydestäsi, inotrovertti, ekstrovertti tai jotain siltä väliltä, tule ihmeessä katsomaan olisiko ryhmätoiminta sinua varten.
Jos ei omalta paikkakunnaltasi vielä ryhmää löydy, suosittelen lämpimästi käymään katsomassa jonkin muun paikkakunnan ryhmässä ensin ja miettimään sitten, voisitko vaikka perustaa itse ryhmän omalle paikkakunnallesi. Ei tarvitse sitoutua mihinkään. jos ei kokeilu toimi tai ei tunnu omalta, niin sen voi jättää siihen.
Jos mietit, onko sinusta siihen, olen itse siitä kävelevä esimerkki, että kun oma ryhmä meinasi loppua ilman vetäjää, tartuin toimeen - ja kyllä, minusta oli siihen. Miksei siis sinustakin?
Eva
