16 toukokuuta 2023

Erityisherkän ryhmäkokemuksia

Jäsenen blogikirjoitus:

Astun sisään huoneeseen, jännittää sietämättömästi. Mitä jos ne onkin ihan outoja ja koen oloni täysin ulkopuoliseksi, pääseeköhän sieltä jotenkin pois? Tällaisia ajatuksia risteili päässäni, kun ensimmäisen kerran noin 9 vuotta sitten menin erityisherkkien ryhmätapaamiseen.
Ryhmä oli silloin ihan uusi ja taisi olla peräti yhdistyksen ensimmäinen ryhmä, mutta osa ihmisistä luonnollisesti tunsi jo toisensa entuudestaan, enkä minä voinut tietää ketkä tuntevat ja keillä on vain muuten vain helppoa olla toisten kanssa, joten ulkopuoliseksi olonsa tunteminen olisi ollut hyvinkin helppoa. Ensimmäisillä kerroilla sain tuskin sanaa suustani, mutta onneksi löytyi muita, jotka huolehtivat äänessä olemisesta, eikä kukaan painostanut sanomaan mitään. Enkä silti tuntenut itseäni ulkopuoliseksi. Kerrankin tunsin kuuluvani joukkoon mitä suurimmassa määrin.

Kukaan tuskin kuitenkaan olisi uskonut, että se joukon hiljaisiin kuuluva olisi sen ryhmän vetäjä parin vuoden päästä. Niin kuitenkin kävi ja sillä tiellä ollaan edelleen. Väki ja ryhmän status on vaihtunut moneen kertaan avoimesta ryhmästä suljettuun, teemallisesta vapaamuotoiseen, mutta sen ensimmäisen ryhmän pohjalle tuo on yhtä kaikki rakentunut.

Alkuun menin jokaisesta tapaamisesta kotiin innoissani ja odotin kovasti, että tapaan niitä samoja ihmisiä uudelleen, jotka olivat vakuuttaneet tulevansa taas ensi kerralla.
Monet eivät kuitenkaan koskaan enää tulleet. Aikanaan käytin paljonkin aikaa analysoimalla mitä mahtoi tapahtua, kun ei tultukaan enää uudelleen, kunnes opin, että osalle riittää että tulee kerran ja vain osa jää pysyvämmin ja että kumpikin tapa on ihan hyväksyttävä, eikä niitä kannata sen enempää pohtia.

Edelleen menen jokaisesta tapaamisesta innoissani kotiin ja odotan seuraavaa tapaamista, mutta enää en murehdi sitä, tuleeko joku uudelleen vai ei. Iloitsen jokaisesta kerrasta, kun ryhmääni tulee joku uusi ihminen, koska on tosi iso askel uskaltautua tulemaan. Jos joku tulee toisenkin kerran, iloitsen siitä ihan erityisen paljon, mutta haluan aina tuoda jokaiselle tiettäväksi, että on hienoa, että tuli edes kerran ja että missään tapauksessa ei tarvitse tulla joka kerta, vaan uudelleen voi tulla ihan sitten, kun siltä tuntuu. Meillä ei kukaan kysele, että missäs sitä ollaan oltu, paitsi tietysti jos haluat itse kertoa.

Missään nimessä ei kannata pelästyä sitä, että ryhmästä monet ovat käyneet siellä jo pidempään. Uudet tulokkaat otetaan aina ilolla vastaan.
Tapaamisten suola on siinä, että koskaan ei voi etukäteen tietää mistä tällä kertaa jutellaan. Aihe voi olla ihan mikä vaan ja koska meillä aidosti kuunnellaan toista, niin taidamme tietää toistemme ajatuksista paljon enemmän, kuin moni sellainen, jonka kanssa on tunnettu paljon pidempään. Oikeastaan mikään aihe ei ole tabu, jos joku siitä haluaa jutella. Myöskään hiljaisuus ei ole tabu. On niitäkin kertoja, jolloin joku ei halua puhua, vaan olla vaan kuuntelijana ja sekin on ihan ok, pääasia että ihmisen on hyvä olla siinä hetkessä.
Joskus jopa ollaan kaikki ihan hiljaa ja olenkin todennut, että tässä porukassa hiljaisuuskin on helppoa ja luontevaa. Kaikki vain laskeutuvat siihen hiljaisuuteen, eikä kukaan yritä kiivaasti täyttää sitä, se täytetään vasta sitten, kun siltä tuntuu.
Tällainen systeemi on toiminut hyvin meillä, mutta jokainen ryhmähän on kävijöidensä näköinen ja sitä muokataan mahdollisuuksien mukaan kävijöiden toiveiden mukaisesti.

Jos siis olet miettinyt, että uskaltaisikohan tuonne tapaamiseen mennä, niin kyllä uskaltaa. Olitpa sitten varma tai epävarma erityisherkkyydestäsi, inotrovertti, ekstrovertti tai jotain siltä väliltä, tule ihmeessä katsomaan olisiko ryhmätoiminta sinua varten.
Jos ei omalta paikkakunnaltasi vielä ryhmää löydy, suosittelen lämpimästi käymään katsomassa jonkin muun paikkakunnan ryhmässä ensin ja miettimään sitten, voisitko vaikka perustaa itse ryhmän omalle paikkakunnallesi. Ei tarvitse sitoutua mihinkään. jos ei kokeilu toimi tai ei tunnu omalta, niin sen voi jättää siihen.
Jos mietit, onko sinusta siihen, olen itse siitä kävelevä esimerkki, että kun oma ryhmä meinasi loppua ilman vetäjää, tartuin toimeen - ja kyllä, minusta oli siihen. Miksei siis sinustakin?

 

Eva



27 huhtikuuta 2023

Yhdistyksen hallitus esittäytyy: Marja Kannisto

 

Marja Kannisto on yhdistyksemme uusi varapuheenjohtaja, joka lukee runoja ja latautuu luonnon rauhassa.

Varsinais-Suomessa perheensä kanssa asuva Marja Kannisto aloitti yhdistyksemme hallituksen jäsenenä tänä vuonna. Varapuheenjohtajan tehtävä on tärkeä yhdistyksessä ja osoittaa erityistä innostusta ja osaamista, että henkilö lähtee tehtävään ensimmäisenä hallitusvuotenaan. Marja otti mahdollisuuden vastaan. 


Marjan työura on ollut monipuolinen. Hänellä on monenlaista osaamista esimerkiksi kouluttajan tehtävistä sekä talous- ja projektiasioista. Palkkatöiden lisäksi Marja on toiminut neljänkymmenen vuoden ajan erilaisissa vapaaehtoistehtävissä.

-Aloitin lukiolaisena liikuntaseurassa ohjaajana. Vuosien varrella olen toiminut paikallisyhdistysten hallituksissa eri rooleissa sekä valtakunnallisen lapsi-, nuoriso- ja perhejärjestön eri hallinnontasoilla. Olen työskennellyt järjestöjen ja säätiöiden palveluksessa,  joten kolmas sektori on tullut tutuksi myös työntekijän roolista käsin.

Marja harrastaa lukemista ja erityisesti hän rakastaa runoja. Marjan kirjahyllyssä on lähes sata runo- tai mietelmäkirjaa. Pöytälaatikosta löytyy omia tekstejä, mutta ne eivät ole vielä Marjan mukaan halunneet astua päivänvaloon. 

Marja lataa akkujaan luonnossa. Kevät on hänen lempivuodenaikansa. Meri on Marjan voimanlähde,
- Aaltojen liplatus rauhoittaa mieltäni, mutta näen kauneutta myös vaahtopäissä ja tyrskyissä.

Marja törmäsi ensimmäistä kertaa erityisherkkyyteen ihan sattumalta, kun hän huomasi aiheeseen liittyvän ohjelman alkuvuonna 2019.

-Tarkoitukseni oli saada lisätietoa, koska työskentelin silloin ikääntyneiden parissa. Ajattelin, että osaan kohdata asiakkaitani paremmin, jos tunnistan heissä erityisherkkyyden piirteitä. Jo ohjelman alussa kiinnitin huomiota siihen, kuinka moni asia kertoi minusta. Marja innostui tutkimaan tämän innostamana aihetta lisää. Hän teki erityisherkkyystestejä sekä luki kirjoja. 
 
-Etsiessäni tietoa löysin yhdistyksemme. Liityin jäseneksi ja kouluttauduin Voimaryhmäohjaajaksi. Pidän uuden luomisesta sekä asioiden kehittämisestä ja kokeilemisesta. Vierivä kivi ei sammaloidu - on mottoni. Unelmieni yhdistys kehittyy ja oppii yhdessä jäsentensä kanssa.
 
 
Teksti:  Marika Rosenborg


22 huhtikuuta 2023

Elänkö omaa elämääni?


Jäsenen blogikirjoitus:

Kävin taannoin yhdessä webinaarissa, jonka aiheena oli "Kenen elämää elät?". Kun aloin asiaa pohtia, sain listattua ainakin mieheni, molempien ikääntyvät vanhemmat, työnantajan, ystävät, harrastepiirit ja loputtoman määrän kaikenlaisia pienempiä yhteyksiä, joiden elämää elän. Toki jossakin kohden listalle mahduin myös minä itse. 

Kuitenkin sitä omaa elämää, ihan itselleen, pitäisi elää paljon enemmän, muistaa hoitaa niin päätä kuin kroppaakin. Valitettavan usein kuitenkin tämä oma elämä jää jalkoihin, kun kaikki muu menee edelle. Oman itsensä kaltoinkohtelun kyllä huomaa, mutta usein valitettavan myöhään, sitten kun on jo niin väsynyt, että sitä ei korjatakaan ihan hetkessä. Oma terveys on kuitenkin paras asia, mihin voi sijoittaa ja tämä olisi tärkeää muistaa.

Samassa webinaarissa kysyttiin, että jos olisi mahdollisuus ottaa yksi pilleri ja sen jälkeen olisi loppuikänsä onnellinen. Ensimmäinen ajatus oli, että ehdottomasti ottaisin tällaisen pillerin. Webinaarin osallistujista 75 % oli sitä mieltä, että ei ottaisi. Kysyin tätä myös yksissä ystäväporukan illanistujaisissa ja siellä taas 75 % olisi ollut valmis ottamaan tämän pillerin.

Jälkeenpäin olen pohtinut tätä paljon ja tullut siihen tulokseen, että jos aina olisi onnellinen, niin tottuisiko siihen niin, että se onnellisuus ei enää tuntuisi miltään? Koska eikös onnellisuuden tunnista juuri siitä, että se on erilainen tunne kuin esim. olla allapäin? Jos olisi aina vain onnellinen, niin eikö se, että olisi vaan vähän onnellinen olisi yhtä kuin olla allapäin? Eli aina pitäisi vain tavoitella entistä suurempaa onnellisuutta.

Toisaalta mietin myös sitä, että jos olisin aina onnellinen, en olisi enää minä. 

Janna Satri kysyi kerran yhdessä luennossaan, että kuka olisit, jos sinulta otettaisi pois kaikki erityisherkkyyspiirteet. Tämä on oikeastaan sama asia, erityisherkkyyteen kuuluu oleellisena osana tunteiden laaja kirjo. 

Jos olisin aina vain onnellinen, en voisi olla erityisherkkä. Houkutteleva ajatus, mutta toisaalta täytyy todeta, että rakastan itsessäni sitä ihmistä, jonka kännykän kamera on täynnä auringonlaskuja ja -nousuja - ja olisi myös kuutamoita ja tähtiä, jos se kamera vaan suostuisi niitä tallentamaan - perhosia, kukkia, luonnon heräämistä kevään jälkeen. Minulla on kyky nähdä kauneutta ympärilläni, elää omaa elämääni erityisherkkänä minuna, unohtamatta ihmisiä ympärilläni. Kuka minä olisin, jos minulta puuttuisi nämä ominaisuudet?

 

 

Teksti ja kuva: Eva

 


08 huhtikuuta 2023

Kohti itsemyötätuntoisuutta

Jäsenen blogikirjoitus:

Vaikeassa tilanteessa, oli se sitten yllättävä ja akuutti tai pitkäkestoisempi, auttaa kummasti myötätuntoisuus itseä kohtaan. Itsensä puolella oleminen tarkoittaa vaikka sitä, että ottaa tilaa hengittämiselle, ja mukaville rauhoittaville sanoille, kuten: Ei hätää. Aikuisen ihmisen ymmärryksellä voi myös todeta että kohta hankala tilanne helpottaa; pääset bussista tai muusta ruuhkasta ulos, pääset lepäämään, tai että kohta kipu hellittää.


Tarvitsemme itsemyötätuntoisuutta

Itsemyötätuntoisuus on jokapäiväisen elämän apuri, jaksamisen tuki ja helpotuksen eliksiiri. Voit paremmin kun osoitat itseäsi kohtaan hyvyyttä ja huolenpitoa, aivan kuten osoitat muitakin kohtaan.

Ainakin minun sukupolveni, osa meistä, vielä on tottunut suhtautumaan itseensä melkein kuin johonkin välttämättömään pahaan. Muita ymmärretään ja autetaan, väsymisen uhallakin, itseäänkin kyllä toki, joskus, mutta se itsen ymmärrys ei aina mene toiminnan tasolle. Toiminnan joka on vaikka: rauhoittaa itseään, pysähtyä hetkeksi, lähteä pois, toimia tavalla, joka vaikuttaa hyvältä itseä kohtaan.  

On myös hyvä muistaa, että monissa asioissa en ja et myöskään ole yksin. Kanssakulkijoita on, vaikkei heitä tuntisikaan. Erityisherkkyydessäkin, vaikka ollaan ainutlaatuisia, ei olla kuitenkaan ainoita, on muitakin. Lohduttaa, kun sitä ajattelee. Jossakin istuu  samankaltainen Pikku Myy tai Näkymätön Ninni, ajattelemassa samoja asioita.

Onkohan hemmottelukin itsemyötätuntoa? - On tietenkin, ainakin minusta, osa sitä. Hyvää ja mukavaa ei koskaan ole liikaa. Kunhan järkevissä rajoissa, ei pumpuliin pidä loppuelämäksi itseään kietoa. Hyvä jaksaminen ja hyvinvointi, omien tavoitteiden suuntainen elämä, sitä itsemyötätunto aina tukee.


Kuuntele tunteitasi

Tunteista on kirjoitettu paljon myös täällä blogissa. Tunteet ovat erityisherkälle hyvinkin keskeinen asia, ilo ja haaste. Ja olisiko niin, että tunne on aina ystävä? Että se ei ole koskaan vihollisemme, se oma tunteemme. - Ottaisinko tunteen vastaan ihan ystävyydellä ja lempeydellä?

- Tunne, tule luokseni olet sitten ilo tai suru, viha tai häpeä! Otan sinut huomaani ja kyselen mistä tulit ja miksi, ja mitä meinaat. Ehkä vastaat minulle ja katsotaan mitä sitten, tulitko muutosta tuoden ja kanssani nyt kuljet uutta luoden.

Kun myötätuntoisuus itseä kohtaan on vaikeaa, tunnustelen sitä vaikeuden tunnetta, se voi kertoa jotakin. Suru voi olla ollut niin syvä tai huoli liian raskas. Ymmärrys avautuu, joskus se avautuu kyyneltenkin myötä...

Enkö ja etkö lohduttaisi ystävääsi, kuuntelisit ja hoivaisit. Tehdään niin myös itsellemme. Kerta kerralta se sujuu paremmin, itsemyötätuntoa kun voi oppia. 

Näkymätön Ninnikin on varmaan opetellut tai opettelemassa tuota samaa asiaa... Kukaties vielä tapaammekin ja voimme silloin jakaa yhteistä kokemusta, ilolla!



Merja Korpisaari


(Kuva:Pixabay)

02 huhtikuuta 2023

Blogikirjoittajien tapaaminen 12.4.

 



Hei sinä Rohkeasti herkkä -blogiin jo kirjoittanut jäsen ja myös sinä, joka olet aikeissa kirjoittaa!

Tule mukaan blogikirjoittajien etätapaamiseen ke 12.4. klo 17‒19! Tarjolla on keskustelua, vertaisuutta ja hyvinvointikirjoittamisen tuokio. Tuokion ohjaa sanataideohjaaja, HSP kokemusasiantuntija Mervi Harju-Panula. 



Ilmoittaudu osoitteeseen rohkeastiherkka@erityisherkat.fi 8.4. mennessä. 

Samasta osoitteesta voit myös kysyä lisää. Tervetuloa mukaan!

 

💛💙💜