Jäsenen blogikirjoitus:
Kevään koronaviruspandemian jälkeen on kokenut huikeaa iloa kun on voinut vihdoin tietyin varotoimin tavata läheisiään, ystäviään ja muita tuttuja. Kuvailen tässä tunnistamiani herkkiskokemuksia parista kesäjuhlasta, joista toisessa olin itse yhtenä vastuullisena järjestäjänä ja toisessa osallistujana.
Heinäkuiset äitini 89-vuotissyntymäpäiväjuhlien järjestämiset ja viettämiset jälkiselvityksineen veivät minusta ”mehut” moneksi päiväksi. Se yllätti kovasti miten niin pääsi käymään – ja se myös että jälleen yllätyin. Pitäisihän minun tuntea itseni jo aika hyvin - lähes vanhus jo itsekin. Siltikin vaikka en ollut yksin asioita edistämässä, oli puuhaa ja erilaisia käänteitä pilvin pimein. Tässä niistä listaa: ajankohdasta, viestittelystä ja tarjoiluista sopiminen (kuka tuo ja valmistelee mitäkin), äidin ja lastenlasten tarvittaessa ajoittainen hoivaaminen itse juhlassa, ruuanlaittoa ym. tarjoilua ja yleistä seurustelua, sienien ja mustikoiden keräämistä (juuri silloin ajankohtaista ja metsät pullollaan niitä), kypsien viinimarjojen ja vadelmien keräämistä pihapiiristä ja juhlien jälkeen asunnon siivousta. Koronavaaratilanteen lisäksi esiintyi jännitystä riittääkö tarjoilut, ja milloin mitäkin tehdään niin että kaikille sopii.
Tunnustusta pitää antaa itse ”juhlakalulle” joka huokui tyytyväisyyttä siitä, miten suuri osa omista läheisistä olivat läsnä onnittelemassa ja viettämässä hänen syntymäpäiviään. Mutta sitten kun joku osallistujista sanoi jonkin poikkipuolisen sanan siitä, miten asiat olisi voinut hoitaa toisinkin tai paremmin, auta armias mikä juuttuma siitä syntyi itselleni pitkäksi aikaa. En saanut nukuttua kunnolla vaikka syytä olisi ollut. Ajatukset kiersivät enkä saavuttanut toviin rentoutuksen ja hengittelyn auttavaa voimaa. No juhlat kaiketi onnistuivat. Seuraavana kesänä on toivottavasti taas isot vuosijuhlat. Silloin pitäisi vain muistaa, miten paljon enemmän ja selvemmin pitäisi hajauttaa vastuita ja madaltaa vaatimuksia, sekä olla tyytyväinen jos juhlan kohdekin on. Toivottavasti vuoden päästä ei enää ole koronaviruspelkoa tuomassa lisäjännitteitä juhlatapahtumaan.
Elokuun 1.päivä pidettiin yhdistyksen Pikku Heimojuhlat koronatilanteen takia osin etänä ja osin lähikontaktissa Vantaan paikallis-/vertaisryhmän kanssa. Osallistuin ensimmäistä kertaa Heimojuhliin ja tällä kertaa ne poikkesivat perinteisistä siten, että emme kokoontuneet juhlimaan tietylle paikkakunnalle, vaan valtakunnallisesti paikallisesti joko kukin jäsen kotioloissaan oman tietokoneen välityksellä tai paikallisryhmässä ryhmänvetäjän ja toimiston edustajien koordinoimana.
Oli ihanaa nähdä viiden kuukauden hiljaiselon jälkeen vanhoja tuttuja ryhmäläisiä sekä tutustua uuteen jäseneen. Saimme Zoomin välityksellä yhteyden Tampereen toimistoon ja muihin osallistujiin sekä nauttia Janna Satrin esityksestä ”Erilaisia erityisherkkiä” ja ohjatusta workshopista. Lopuksi oli vielä paneelikeskustelu, jossa tarkoituksena oli esitellä valittujen herkkispanelistien erilaisuutta.
Meillä paikallisryhmäläisillä oli omat eväät mukana. Juhlathan kestivät yhteensä kuusi tuntia. Paikallisryhmän vetäjämme huolehti ennakkoon tilavarauksen sekä itse juhlassa erittäin ansioituneesti teknisistä yhteyksistä ja juomatarjoiluista. Eräs jäsen totesi, että mikäli toinen koronavirusaalto tulee syksyllä, voisimme kuitenkin tavata edes etänä. Seuraava tapaaminen sovittiin kuitenkin pidettävän kasvokkain jo elokuun lopulla.
Esityksistä ja Zoomin mahdollistamasta chat-keskustelusta sai hyviä vinkkejä erityisherkkyystiedon saamisesta mm. kirjallisuuden avulla sekä erilaisista herkkisosallistujien kokemuksista (esitys- ym.materiaalia varmaankin tulee yhdistyksen verkkosivuston jäsensivuille myöhemmin). Workshopin keskusteluista ja niiden puruista sai itselle taas paljon vahvistusta sekä kokemuksen ymmärryksestä ja yhteydestä - kuulun johonkin joukkoon ja saan olla se herkkis mikä olen.
Voimavarana meillä erityisherkillä on mm. intuitio ja empatiakyky, sensitiivisyys sekä läsnäolotaito. Haasteena on edelleen erityisherkkyystietoisuuden leviäminen ja herkkistiedon yleinen hyväksyntä etenkin asiantuntijapiireissä. Siinä on meillä kaikilla yksilöinä mutta erityisesti yhdistyksenä ”kova sarka kynnettävänä”. Töitä erityisherkkyysasian hyväksi kuitenkin yhdistyksen sisällä ja yhteistoiminnassa muiden toimijoiden, mm. yliopistojen tutkijoiden ja ammattikorkean opiskelijoiden sekä säätiöiden ja järjestöjen edustajien kanssa on kovasti jo tehtykin ja koko ajan tehdään lisää.
Kaunis kiitos Pikku Heimojuhlien järjestäjille ja kaikille osallistujille!
Tervetuloa mukaan erityisherkkien joukkoon voimaantumaan ja tekemään yhteistyötä sekä, jollet ole jo, jäseneksi
HSP Suomi ry:hyn!
Merja Leppänen
