Jäsenen blogikirjoitus:
Tukeuduin rosoiseen kallioseinämään kävellessäni ylöspäin,
mietin missä tämä kallio oli niin monta vuotta..
No tässähän se oli ollut.
Minä vain en ollut tässä.
Merja
Puheenjohtajamme Maritta lähettää ystävänpäiväterveisiä matkaltaan Pittsburghista:
Jäsenen blogikirjoitus:
Olen erityisen herkkä sisältä, mutta olen jo lapsesta asti kasvattanut itselleni melkoisen kovan suojakuoren muuta maailmaa vastaan ja yrittänyt sitä kautta jotenkin elämässä selviytyä. Minua pidettiin kaveriporukassa nuorempana usein ilonpilaajana, koska olin porukassa se järjen ääni ja yritin aina huolehtia siitä, että kaikki menisi kaikilla hyvin, eikä mitään pahaa sattuisi kenellekään. Ennakoin, aistin ja havainnoin paljon asioita aina etukäteen. Huh! Se jos mikä, on ollut myös melkoisen kuormittavaa. Teen sitä kyllä vielä nykyäänkin, mutta olen yrittänyt opetella vähän hellittämään otetta. Kasvoin lapsuuteni ja nuoruuteni ympäristössä, jossa alkoholi oli mukana enemmän ja vähemmän. Monien perhepiirini alkoholin käyttöön liittyvien ja sen aiheuttamien ikävien tilanteiden seurauksena tajusin, että herkkyyttä ei sovi joka tilanteessa näyttää päällepäin. Muistan kerran, kun yhdessä ikävässä tilanteessa purskahdin itkemään, koska pelkäsin ja olin kovin ahdistunut. Minut vaiennettiin pelolla, uhkailulla ja kovaan ääneen huutamalla, että ”Lopeta se vinkuminen!” ja ”Ei noin herkkä saa olla!”. Silloin päätin, että en sitten enää ole muuten näkyvästi herkkä. Aloin pelkäämään omaa herkkyyttäni. Se lisäsi elämääni valtavasti epävarmuutta itseäni kohtaan. Monet tunteet elämän varrella olen padonnut ja painanut sisälleni. Nuo lapsuuteni tilanteet, joita jouduin kokemaan ja näkemään, jättivät minuun ikuisen jäljen ja olisin niissä hetkissä monesti tarvinnut apua asioiden läpikäymiseen. En ymmärtänyt itseäni ja kokemuksiani. Koin ja aistin silloinkin niin vahvasti kaiken, että näen ja muistan yhä edelleen hyvin tunnetilojani ja ajatuksiani eri tilanneyhteyksissä, ihan kuin ne olisivat juuri eilen tapahtuneet.
Vanhempani ja minä saimme melko usein mainintaa ja kehuja ulkopuolisilta ihmisiltä kasvaessani siitä, että olin niin kovin tunnollinen, asiallinen, luotettava, hyväkäytöksinen ja aina ikäistäni kypsempi. Kukaan ei tiennyt tai nähnyt kuoreni alle, että olisin halunnut olla myös todella herkkä ja eri lailla ulospäin tunteitaan näyttävä lapsi ja nuori. Olen myös jälkikäteen tajunnut, että lapsena joskus jopa lähes pakkomielteinen oman huoneeni järjestyksessä pitäminen ja sen siisteydestä huolehtiminen, saattoi kummuta siitä, että yritin sitä kautta pitää myös oman pääni järjestyksessä ja tunteeni hallinnassa. Koen yhä edelleen että, kun konkreettiset tilat, joihin itse voin toiminnallani vaikuttaa eivät ole kaaoksessa, hallitsen tällöin myös itseäni ja tunteitani paremmin. Siivoaminen auttaa minua myös purkamaan stressiä ja ahdistusta, jota asioiden sisään patoaminen usein aiheuttaa. Joskus se on myös täydellinen pakokeino kaikille tunteille ja se on osoittautunut elämäni varrella minulle yhdeksi toimivimmista itsehoidollisista terapiamuodoista.
Siirrytäänpä sitten pikakelauksena lapsuudesta ja nuoruudesta työelämään. Ajauduin jostain syystä opiskelemaan sosiaalialalle. Työskentelin kehitysvammahuollon parissa, kunnes koin melkoisen loppuun palamisen muutama vuosi sitten. Herkkyyteni olin jo työelämään siirryttäessä haudannut syvälle itseeni ja vasta ihan muutama vuosi sitten löysin erityisherkkyyden määritelmän ja asiaan perehdyttyäni tajusin, että siinä se nyt on. En olekaan ainoa jotenkin outo ja erilainen, vaan minulla on ominaisuus ja on olemassa myös paljon muita kaltaisiani. Työelämä, jossa itse olen ollut mukana, ei minun kokemuksieni mukaan ole aina ollut kovin herkkyyttä tukeva. Asiat hoidetaan tehokkaasti asioina, ilman suurempia tunteita tai mielenliikkeiden heilahteluita. Empatiakyky, sympatia, toisen ihmisen asemaan asettuminen oikeasti ja ajan antaminen, on tehty melko haastaviksi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. Tämän koin lopulta pahimpana asiana ja yksinkertaisesti se ajoi minut tekemään oman ratkaisuni, koska tunsin niin pitkään, että en pystynyt tekemään työtä enää omien arvojeni pohjalta. Tuli jotenkin tunne, että pitäisi olla täysin kova ja tunteeton. Työ tulee hoitaa vain työnä, eikä oikeasti nähdä vaivaa niin paljon, sen toisen ihmisen elämää koskevien asioiden eteen. Näinhän se toki tiettyyn rajaan asti on, että asiat tulee hoitaa asioina ja ammattitaitoisella otteella, mutta sitä kylmästi etäältä tehtävää ihmisläheisen työn suorittamista sarjatyönä, en vain kestänyt. Moni alalla työskentelevä tuntemani on osittain samoissa tunnelmissa, eivätkä he miellä itseään läheskään kaikki mitenkään herkiksi ihmisiksi. Voi miten kovaa ja raastavaa tuo työelämä saattaa välillä olla, jo ihan ilman sitä erityistä herkkyyttäkin, puhumattakaan siitä sitten, jos olet vielä erityisherkkä. Täytyy siis sanoa, että näin herkälle, kyseiset työvuodet jäivät mieleen varsin rankkoina. Oli paljon iloa ja onnistumisia, mutta päällimmäinen tunne, joka jäi mieleeni, oli valtava riittämättömyys ja totaalinen uupumus. Kuitenkin haluaisin nyt tähän väliin muistuttaa, että tämä kokemus on vain minun ja haluan vielä lisätä että sosiaali- ja terveysala tarvitsee kaikenlaisia hyviä tyyppejä ja erityisherkkiäkin sinne joukkoon myös jatkossa. Toivon että jokainen alalle haluava löytäisi sieltä itselleen sellaisen työnkuvan, jossa pääsisi loistamaan ja olemaan paras versio itsestään.
Mielestäni työyhteisöissä pitäisi ja etenkin esimiesten ymmärtää, että työntekijät ovat myös yksilöitä ja erilaisia. Suurin ihmetykseni aihe onkin ollut omalla alallani se, että työskentelemme erityisryhmään kuuluvien ihmisten kanssa ja meidän koulutuksemme jo vaatii, että ymmärrämme erilaisuutta. Ymmärrämme sitä kyllä useimmiten asiakkailtamme, mutta emme sitten enää aina esimerkiksi välttämättä työkaveriltamme. Irtisanouduin lopulta työstäni ja siirryin ihan muihin työtehtäviin toiselle alalle, ainakin vähäksi aikaa ottamaan happea. Tulevaisuus näyttäytyy avoimena ja odotan innolla sitä, mitä elämä vielä mukanaan tuo. Olen kuitenkin nyt vasta muutaman vuoden jälkeen irtaannuttuani alalta huomannut, miten paljon vahinkoa olenkaan itselleni, liian pitkään jatkuneen itseni ja herkkyyteni piilottamisen kautta tehnyt. Olen ollut ihan erilainen ulospäin, kuin mitä sisäinen minäni olisi halunnut olla. Pidin, joka lailla pitkälle viime vuosiin asti itseäni jotenkin hieman outona ja poikkeavana muista, mutta yritin parhaani mukaan sopeutua aina ikäisteni, työpaikkani ja valtavirran odotusten mukaan keskivertoiseksi ja saada sitä kautta hyväksynnän muilta. Se on ollut näin jälkikäteen ajateltuna melkoisen tuhoisaa ja raadollistakin. Siinä on kadottanut itsensä.
Olen niin erityisen iloinen siitä, että nykyään erityisherkkyys jo tunnistetaan ja siitä puhutaan. Näin esimerkiksi nuoret saavat jo aiemmin tietoa ja sitä kautta tukea omassa elämässään eri tilanteisiin ja oppivat ymmärtämään itseään paremmin. Osaavat nähdä vahvuutensa ja sitä kautta esimerkiksi miettiä, missä omat vahvuudet ja taidot pääsisivät parhaiten esille, vaikkapa jatko-opintoja ja työelämää pohdittaessa. Kasvava tietomäärä tästäkin aiheesta, toivottavasti ajan kanssa auttaa ja kehittää työelämää ja siellä opitaan eri tavalla hyödyntämään ja arvostamaan erityisherkän piirteitä omaavia tai sellaiseksi itseään mieltäviä ihmisiä. Erityisen haasteen heittäisin esimiehille, koska heillä on valtava rooli ja he ovat avainasemassa suhteessa työntekijöihin ja sitä kautta myös erityisherkkiä puolia omaaviin ihmisiin. Ottakaahan esimiehet erityisherkistä ihmisistä, herkkyyden kautta esille tulevat parhaat puolet työelämässä hyötykäyttöön!
Olitpa siis minkäikäinen tai kuka tahansa, ex-koviksen - nykyisen herkkiksen oman elämän kautta opittu vinkki tulee nyt tässä: älä piilota itseäsi itseltäsi ja muilta, vaan ole juuri sellainen kuin sydämessäsi tiedät, että oikealta tuntuu olla.
Silloin sinun valosi pääse maailmassa oikealla tavalla meille kaikille loistamaan!
Sydämellistä kevään odotusta juuri sinulle lukija. <3
-K-
Varapuheenjohtajan blogikirjoitus:
Selatessani vanhoja sähköposteja löysin palautteet, jotka sain osallistuessani muutama vuosi sitten Elävä kirjasto-tapahtumaan. Muistot palasivat mieleeni. Hyvä ystäväni oli järjestämässä tapahtumaa ja pyysi minua kirjaksi.
Olin vasta vuotta aikaisemmin ymmärtänyt oman erityisherkkyyden, joten tapahtumaan osallistuminen jännitti etukäteen. Pohdin, että onko minulla mitään annettavaa lainaajille? Osaisinko kertoa oikeat asiat? Ole aidosti oma itsesi - luki kirjoille annetussa ohjeessa. Tapahtuman osallistujat olivat lukiolaisia ja nuorten työpajatoiminnan valmennusryhmäläisiä.
Minut sai lainata 10 minuuttia kerrallaan. Kerroin kuinka havainnoin ympäröivää maailmaa ja miten koin erityisherkkyyden näkyvän ja tuntuvan minussa. Osa lainaajista pystyi samaistumaan minuun tai tunnistamaan läheisessään samoja piirteitä. Oli niitäkin, jotka halusivat kuulla lisätietoja, koska eivät aiemmin olleet kuulleet mitään erityisherkkyydestä.
Sain seuraavanlaista palautetta:
“Opin paljon erityisherkkyydestä ja ihmisten kohtaamista ennakkoluuloista.”
”Opin, mitä erityisherkkyys on.”
”Opin, mitä on olla erityisherkkä.”
”Erityisherkkä oli tärkein lukukokemukseni, koska aihe koskettaa itseäni.”
”Erityisherkkä antoi paljon uutta perspektiiviä elämään.”
”Opin, miten ihmiset kokevat identiteettiä koskevia asioita.”
Sain upeita kohtaamisia nuorten kanssa, mutta osallistujana tapasin “kirjahyllyllä” muita ainutlaatuisia persoonia, jotka olivat kokeneet kiusaamista ja vähättelyä, koska eivät olleet valtavirtaa. Ennakkoluulot johtuvat tietämättömyydestä. Koin, että sain tehdä maailmasta hieman parempaa. Suosittelen lämpimästi osallistumaan Elävä kirjasto - tapahtumaan, joko lainaajana tai kirjana.
Elävä kirjasto on Allianssi ry:n omistama tavaramerkki. Elävän kirjaston idea on pohjoismaisten nuorten kehittämä, ja sitä testattiin ensimmäisen kerran vuoden 2000 Roskilden festivaaleilla Tanskassa. Suomeen menetelmä tuli osana Euroopan neuvoston Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia - nuorisokampanjaa vuonna 2006. Elävä kirjasto pyrkii edistämään erilaisten ihmisten välisen kohtaamisen ja vuoropuhelun kautta moninaisuuden, ihmisoikeuksien ja ihmisarvon kunnioittamista.
Marja Kannisto
