Iloa elämään

Jäsenen blogikirjoitus:

'Ilo, tule luokseni. Käy istumaan.

Älä minun vuokseni ujostele ollenkaan.'

(Aaro Hellaakoski)

Erityisherkällä on usein syytä iloon. Ilon aiheita kun on kaikkialla.

Onhan puut, luonnon ihmeet muut, eläimet suuret ja pienet, niin suloiset, ja ajatukset, luistavat kuin sukset...

että on pakko välillä kirjoittaa tästä kaikesta.

Erityisherkkänä olen herkästi iloinen, mutta olen kyllä herkästi surullinenkin. Tunteet ovat, niitä ei voi paeta ihan helposti.

Iloa elämään lisää, kenellä tahansa, kun auttaa muita. Auttaminen vahvistaa ja voimaannuttaa jokaista. Ilo nousee pintaan, molemmilla, niin auttajalla kuin autettavalla, pienissä arjen asioissa.

Vähän voi olla todella paljon. Yksi oven avaisu tai kiireisenä kassajonon ohi päästäminen/pääseminen kirkastaa hetken. Tällaisia asioita mahtuu päivään usein vieläpä monta. 

Vähän on siis enemmän kuin heti kuvitella saattaa, silloin kun tämän vähän huomaa ja ottaa sen vastaan.

Sitä tyytyykin vähään, koska vähä, se on enemmän. Ettei ole itse asiassa kyse tyytymisestä, vaan ihan ilosta siitä, mitä on juuri sopivasti. Osata iloita, mitä on sopivasti.

Ilossa on kysymys kiitollisuudestakin, että juuri tämä tässä riittää. Enempää en tarvitse. Tämä, on juuri sopivasti.

' Ilo pintaa vaik syvän märkänis'

- Tämä lausahdus, tai kasku, on peräisin Karjalasta. Että aina pittää olla hymyssä suin ja heittää murheet vain olan yli. Jaa-a, onkohan tuo hyvä elämänohje sittenkään? Että olla aina reipas ja iloinen. Kun ei tunteita voi niin vain pois heittää. Jos on jotakin, se on. Suru vie aikansa, joskus koko elämän jopa, huoli vie tilaa ja vaatii huomiota.

Moni asia voi jonkun mielestä olla myös aina liian vähän. Jonkun, jolle ei riitä.
- Silloin, kun ei mikään riitä, silloin on suuri puute.

Pysähtyä elämänsä äärelle, itsensä luo, auttaa tyhjyyden tunteessa. Yksi kerrallaan voi tunteitaan kuoria, perata tai sitten antaa kasvaa. Ja jossakin vaiheessa joskus huomaa, että puutetta ei olekaan.

'Ole pienistä hetkistä onnellinen, siitä minkä sä saada vain voit...' lauloi Lasse Mårtenson.

Pienet asiat. Aina hehkutan näitä: aamupuuron keittoa, käsin tiskausta, sukkien parsimista, merelle/järvelle katselua ja puun halaamista. Oravan katselua ja sen ihmettelemistä, miten ketterä se on.

Elämä on. Pientä vain. Ja suurta, koska pieneen sisältyy se kaikki.

Anna ilon kasvaa. Ruoki sitä kiitollisuudella ja pidä siitä kiinni. Se sitten lakkaa ujostelemasta ja alkaa viihtyä luonasi yhä paremmin.

Merja Korpisaari

Lue myös toinen iloaiheinen kirjoitukseni: Palstailo