Ikääntynyt erityisherkkä on eläkkeellä ja turhautuneena. Turhaantunut olo valtaa mielen, päivästä toiseen. Ajattelee sitten, että olenko ihan täysin turhake jo itsekin.
Nyt taitaisi olla aika aikalisän! Aika mennä minne sydän kutsuu. Tehdä niitä omia juttuja.
Joo, kyllä kiitos. Tosin helpommin sanottu kuin tehty. Jo omien juttujen ajattelukin voi yllättää. Se voikin alkaa viemään vaikeisiin tunteisiin, kuten nyt ahdistukseen...
Ehkä se oman elämän eläminen on edelleen vähän vierasta. Vähän vaikeaa ja niin, kiellettyäkin. No totta kai se on, jos suoritusmoodi on ollut päällä liian kauan. Monella meistä muuten ihan lapsesta saakka.
Tunne, vaikka vaikeakin, ei tapa, päinvastoin. Tunnehan tuo voimaa kohdata ne tunteen taustalla olevat asiat. Tunne on voinut sisältää vuosien itkemättömät itkut ja ihmekös sitten, että on nyt yhdenlainen möykky ja römpiö. Ei tietenkään ole mikään helppo juttu sitä purkaa.
Tunne, vaikka vaikeakin, ei tapa, päinvastoin. Tunnehan tuo voimaa kohdata ne tunteen taustalla olevat asiat. Tunne on voinut sisältää vuosien itkemättömät itkut ja ihmekös sitten, että on nyt yhdenlainen möykky ja römpiö. Ei tietenkään ole mikään helppo juttu sitä purkaa.
Olen huomannut että kuljettuani jonkin vaikean tunteen läpi, kuunneltuani mitä se tahtoo sanoa, olen tullut aina rahtusen enemmän minuksi. Tässä ja nyt, arkisissa puuhissani, tavallisissa asioissa. On löytynyt sitten vähitellen uudenlaista iloa olemisesta, tekemisestä. Ja se tekemisen ilo suorittamisen sijaan ja myös mielekkyyden kokeminen on kasvanut.
Mielekkyyden tunne ja kokemus voi meiltä keneltä tahansa kadota, ihan monestakin syystä. Stressi ja uupumus vie pohjaa elämältä ja turhautuneisuus viimein, kuin rikkaruoho alkaakin vallata oloa. Tämä voi tapahtua useampaan kertaan elämässä, eri tilanteissa tai vaiheissa.
Mielekkyyttä on onneksi mahdollista löytää yhä uudelleen. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Ottaa aikaa, miettiä mikä on tärkeätä ja tarpeellista. Kohdata myös esteitä ja vaikeita tunteita ja löytää uutta. Omia juttuja, vaikka pieniä, ja vaikka ihan ihan pienesti. Tämä on sitä sydämen mindfulnessiä. Pienten merkittävien asioiden haltuunotto.
Mielekkyyttä on onneksi mahdollista löytää yhä uudelleen. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Ottaa aikaa, miettiä mikä on tärkeätä ja tarpeellista. Kohdata myös esteitä ja vaikeita tunteita ja löytää uutta. Omia juttuja, vaikka pieniä, ja vaikka ihan ihan pienesti. Tämä on sitä sydämen mindfulnessiä. Pienten merkittävien asioiden haltuunotto.
On aika ottaa ohjat, sallia itselleen mitä muut eivät sallineet, tai on tuntunut siltä, etteivät he sallineet. Teen mitä haluan - ei, teen mitä sydän sanoo.
Eikä me olla turhakkeita kukaan eikä koskaan. Ei varsinkaan me erityisherkät. Meissä kun palaa sammumaton halu etsiä ja löytää. Sydämemme kipinöinti valaisee matkaamme.
Merja Korpisaari
Tämä on Erityisherkkä ikääntyy - sarjan 7. blogipostaus.
Sarjan aiemmat kirjoitukset:
Erityisherkkä ikääntyy. Vähän rempallaan mutta oma itsensä - vihdoin
Erityisherkkä ikääntyy. Miten meihin suhtaudutaan.
Erityisherkkä ikääntyy. Keho ja mieli.
❤️
VastaaPoista