Oodi syömiselle ja nukkumiselle

 

Vaikka kuormitusherkkyyden kanssa eläminen vaatii paljon uhrauksia, sen hyväksyminen on osa erityisherkän hyvää elämää.

teksti Ada Tienhaara, kuva Jan Padilla / Unsplash

Elaine Aronin Erityisherkkä ihminen -kirja suomennettiin, kun olin teini-ikäinen. Minulla on siis ollut etuoikeus kasvaa aikuiseksi nämä erityispiirteet tiedostaen. Itsemyötätunto, avoin uteliaisuus ja hermoston rauhoittaminen ovat 2020-luvulla lisääntyneet julkisessa keskustelussa ja mediassa valtavasti, mikä on tietysti hieno asia. Itselleni erityisherkkyyden käsite oli ensimmäinen, joka toi näitä taitoja esiin, ja olen siitä kiitollinen.

Aronin määrittelemät erityisherkkyyden neljä ominaisuutta ovat syvällinen prosessointi, kuormitusherkkyys, vahvat tunteet ja aistimisen herkkyys. Vaikka näiden kaikkien kanssa elämään opettelu on ollut ajoittain hankalaa, kuormitusherkkyys on ollut ylivoimaisesti vaikeinta hyväksyä -- enkä liene tämän kokemuksen kanssa yksin. Viisi peräkkäistä viikonloppureissua kalenterissa? Ei onnistu. Aamulenkille tyhjällä vatsalla tai HIIT-treeniä päivästä toiseen? Seuraukset olisivat katastrofaaliset. Aamuyöhön valvomista ja kuuden tunnin yöunilla paahtamista? Sairastun stressiperäiseen flunssaan alta aikayksikön.

Kuormitusherkkyyden kanssa eläminen tuntui pitkään ainoastaan luopumiselta, mutta ei enää. Voi olla että kolmenkympin lähestyessä ulkopuolisia paineita ajankäytölle on vähemmän, tai vaihtoehtoisesti pidän terveyttä suuremmassa arvossa kuin ennen ja olen valmis uhraamaan muita asioita sen hyväksi. Seuraan arjessani melko tarkkaa päivärytmiä, koska se vapauttaa päätöstentekokapasiteettini muihin asioihin. Pyrin syömään kolmen tunnin välein ja aloittamaan iltatoimet ennen kahdeksaa. Tällä hetkellä yritän panostaa ulkoiluun ja kävelemiseen, joka on mielestäni todella tylsää. 

Suurin osa kuormitusherkkyyden kunnioittamisesta onkin pieniä, tylsiä, epämediaseksikkäitä tekoja. Niistä arjessa kiinni pitäminen ei silti ole helppoa, vaan vaatii usein sisua ja hartiavoimia, ja usein myös muista asioista luopumista. Näiden valintojen itseisarvo kun ei ole pääasia, vaan valtava välinearvo siihen, että pystyn tekemään töitä, viettämään aikaa rakkaideni kanssa, oppimaan uutta, osoittamaan myötätuntoa, osallistumaan yhteisöni toimintaan ja ylipäätään tekemään yhtään mitään, mikä tekee elämästä elämisen arvoista. (On niillä tietysti itseisarvoakin. Rakastan nukkumista.)

Olkoon tämä kirjoitus rohkaiseva tönäisy räätälöidä arkeasi kunnioittamaan kuormitusherkkyyttä. Oodi syömiselle ja nukkumiselle. Tai jos elämäntilanteesi ei tunnu mahdollistavan tällaista, KC Davisin teosta How to keep house while drowning mukaillen: elämässä on kausia, jolloin emme vain saa kaikkia tarpeitamme täytettyä. Mutta lepo ei ole luksusta vaan tarve. Ja kun kuormitusherkkyyteen suhtautuu tällä tavalla, voi joko yrittää käyttää luovuutta ongelman ratkaisemiseksi tai vähintään pysähtyä suremaan sitä, kuinka vaikeaa elämä on tällä hetkellä.