Jos minulla ei olisikaan herkkyyttä

Jos minulla ei olisi herkkyyttä, mitä elämä oikein olisi ja kuka minä oikeastaan olisin?

Tätäkin pohdittiin HSP Suomi ry:n vuotuisissa, tällä kertaa Espoossa pidetyissä Heimojuhlissa, 5.8. , juhlien aamupäivän yhdessä työpajassa: Hyvinvointia kirjoittamalla. 

 

Yhdistyksen vuotuisilla kesäjuhlilla eli Heimojuhlilla pidettiin perinteisesti myös useita työpajoja, muun ohjelman lisäksi, tällä kertaa ihan päivän aluksi. Osallistujat jakautuivat näihin työpajoihin oman kiinnostuksensa mukaan. Kirjoitustyöpaja toteutettiin juhlapaikan Villa Rulluddin kartanohuvilan alueen pienessä punaisessa mökissä, jossa saimme istua takkatulen lämmössä. Kirjoitettiin mm. mielipaikasta, herkkyydestä ja kiitollisuudesta ja keskusteltiin ko. aiheista.

Yksi tehtävänanto,  lauseenalku: ’Jos minulla ei olisi herkkyyttä’ tuotti vastauksia, jotka kaikki ilmensivät sitä, että herkkyydestä ei mitenkään  haluaisi luopua. Herkkyys, HSP, erityisherkkyytemme, tuo elämään kokemisen rikkautta, monimuotoisuutta, vivahteita, tunteiden skaalaa mutta myös haasteita. 

Ilman sitä olisi kapeampaa ja tasaisempaa, vaikka mahdollisesti helpompaakin. Olemme iloisia ja ylpeitä herkkyydestä kautta linjan ja kaikessa.

Liitän tähän joitakin lainauksia pienessä työpajassamme ko. aiheesta kirjoitetuista teksteistä. Kiitos paljon teille kaikille kirjoittajille!

- En osaisi aistia toisten tunnetiloja. Moni muukin aistimus olisi heikompaa, en esimerkiksi kuulisisamalla tavalla säveliä kuin nyt kuulen.

.- Jos minulla ei olisi herkkyyttä, iloitsisin vähemmän, mutta myös surisin vähemmän.

- Kipujakin olisi vähemmän mutta kehoyhteyteni olisi muuten huonompi.

- Kun ilo olisi vähäisempää niin myös onnea ja kiitollisuutta olisi vähemmän.

- Olisin asiallisempi ja jopa tylsempi!


-Elämä tuntuisi varmastikin helpommalta, mutta en luopuisi herkkyydestä, sillä en silloin olisi se, joka nyt olen!

- En ajattelisi asioita niin perinpohjaisesti, pohdiskelisi ja saisi tästä rikkautta elämääni ja ehkä muidenkin elämään.

- Olisin jäänyt paljosta paitsi.

- Ajattelen, että olisin myös jättänyt käsittelemättä monia elämäni traumoja, ja ne sitten putoasivat päälleni lumivyöryn tavoin. Että olen käsitellyt niitä, on hyvä.

- Jos minulla ei olisi herkkyyttä… en pysty enkä halua edes ajatella moista. Mitä se olisi? Montako ihanaa hetkeä katoaisi? Minä en olisi minä ja ajatuskin jo ahdistaa.

Vaikka jotkut asiat olisivatkin helpompia, en sittenkään tästä luopuisi! 

💚💚💚

Näihin asioihin, mitä erityisherkkyys on tai ei ole ja miten jaksaa paremmin, palataan myös mm. syksyn luentosarjassamme, johon muuten kaikki jäsenet ovat tervetulleita ilmaiseksi, ja jos et vielä olisikaan jäsen, niin pienellä osallistumismaksulla. Lue lisää nettisivuiltamme www.erityisherkat.fi

Ollaan rohkeasti herkkiä, annetaan sen kauniin ja monisävyisen herkkyytemme loistaa vielä tulevan syksynkin hämärässä.

Merja Korpisaari


 

Sinä yhdistyksen jäsen, muistathan että Rohkeastiherkkä -blogi on sinunkin tekstejäsi varten. Laita siis postia meille os.

Rohkeastiherkka@gmail.com tai

Rohkeastiherkka@erityisherkat.fi.

Me vastaamme ja tarvittaessa myös autamme blogin rakentamisessa. Blogi voi käsitellä erityisherkkyyttä mistä tahansa näkökulmasta, omista kokemuksista ja ajatuksista käsin.
Voit kirjoittaa myös vaikka kesällä nähdystä ja koetusta, aatoksista mitä tuleva syksy tuo... sana on vapaa!

Seuraava kirjoittava kohtaaminen pidetään lokakuun alussa livenä Helsingissä, seuraathan tiedotteitamme.

Työelämäopas avuksi herkkyyden tunnistamiseen työelämässä

Jäsenen blogikirjoitus:

Oletko jo tutustunut yhdistyksen julkaisemaan työelämäoppaaseen? Opas tarjoaa tiiviissä muodossa tietoa ja vinkkejä erityisherkkyydestä työelämässä niin herkille itselleen kuin muillekin. Miten herkkyys ilmenee ja mitä se merkitsee työelämässä? Oppaan voi ladata itselleen yhdistyksen verkkosivuilta pdf-muodossa. Paperiversioita voi tilata yhdistykseltä.

Opas on tehty vapaaehtoistyönä yhdistyksen työelämätiimissä usean hengen voimin. Oppaassa yhdistyy tutkimustieto ja käytännön kokemus työelämästä herkkien näkökulmasta. Pohjana oli yhdistyksen vanha, suppeampi versio oppaasta, jota nyt on päivitetty ja laajennettu. Työelämään liittyvää erityisherkkyystietoa on eri lähteissä hajallaan, ja sitä olemme halunneet tähän oppaaseen koota yhteen. Oppaan lopussa on lista käytetyistä lähteistä.

Oppaan alussa on teoriaosuus, jossa esitellään yleistä tutkimustietoa herkkyydestä. Erityisherkkyys on aivojen ja hermoston ominaisuus, joka ilmenee noin 15 - 20 prosentilla väestöstä. Erityisherkkyys-ilmiöstä eri tutkijat ovat käyttäneet hieman eri nimityksiä, mutta sen merkitys on tämä: ”herkkä ihminen havainnoi automaattisesti, taukoamatta ja hienojakoisesti sisäisen ja ulkoisen ympäristönsä eroja ja sävyjä” (Työelämäopas, s. 7). Mitä tämä merkitsee (työelämässä)? Se voi olla esimerkiksi tarkkuutta ja huolellisuutta, asioiden automaattista ja vaistomaista yhdistelemistä ja päättelemistä, ihmissuhteiden ja ilmapiirin voimakasta aistimista. Näistä kaikista voi lukea tarkemmin oppaan sivuilta.

Teoriaosuuden jälkeen oppaassa keskitytään erityisherkkään työntekijänä. Millaisia voimavaroja ja haasteita herkillä yksilöillä on työelämässä? Seuraavassa osassa käsitellään herkkyyttä työnhaun ja urasuunnittelun näkökulmasta. Mitä pitäisi osata ottaa huomioon? Viimeinen osa liittyy johtajuuteen – millainen erityisherkkä on johtajana?

Uudessa oppaassa olemme halunneet tuoda aiempaa enemmän esiin hyviä puolia ja vahvuuksia, joita erityisherkkyyteen liittyy. Monet herkät kokevat työelämässä, että herkkyyden hyviä puolia ei vielä ole opittu näkemään, arvostamaan ja hyödyntämään työpaikoilla. Moninaisuuden arvostamisesta ja edistämisestä työelämässä puhutaan paljon. Moni herkkä kokee silti edelleen, että tämä on tyhjää puhetta, joka ei toteudu oikeassa (työ)elämässä. Erityisherkkäkin voi kukoistaa työssään, mutta se edellyttää myös sopivaa työpaikkaa ja työnantajaa, sekä kuuntelevaa ja oikeudenmukaista esihenkilöä, sen lisäksi että herkältä itseltään se edellyttää hyvää itsetuntemusta. Vaatii taitoa osata sanallistaa erityisherkkyyden piirteitä muille, sillä suuri enemmistö ihmisistä ei ole herkkiä. Toisaalta vastaanottajalla myös täytyy olla halua ja kykyä ottaa erilaiset ihmiset huomioon.

Meillä Työelämäoppaan tekijöillä on kullakin omat työuramme, joihin on kuulunut herkille ihmisille tyypillisiä asioita kuten oman paikan hakemista ja monia erilaisia valintoja työuralla. Omaa polkua on joutunut hakemaan ehkä tavallista enemmän. Ja olemme huomanneet juuri työelämänäkökulman olevan itselle se juttu, jonka takia haluaa olla edistämässä yleistä tietoisuutta herkkyydestä ja herkkien itsetuntemusta. Meille työelämän ja herkkyyden yhteensovittaminen on ollut iso haaste, ja oppimiamme asioita haluamme jakaa myös muille. Avuksi niin herkille kuin muille ihmisille.

Mitä herkkyys työelämässä merkitsee sinulle? Miten herkkyytesi ilmenee? Mitä se merkitsee käytännössä? Miten tehdä omasta herkkyydestä työelämän vahvuus ja voimavara? Jos nämä kysymykset mietityttävät, tule pohtimaan yhdessä!

Syksylle on yhdistyksessä suunnitteilla työelämäaiheisia tapahtumia. Työelämäasiaa nostetaan esiin myös täällä blogissa sekä yhdistyksen Facebookissa ja Instagramissa.

Jos haluat saada enemmän tietoa erityisherkkyydestä, lähteitä voit katsoa yhdistyksen verkkosivuilta, jossa on kirjallisuuslista, linkkejä blogeihin ja muille hyville sivustoille. Perusteos herkkyydestä on kirjallisuuslistassa ensimmäisenä mainittu Elaine N. Aronin kirja Erityisherkkä ihminen (suom. Sini Linteri, Kustannusosakeyhtiö Nemo 2013). 

Terhi Lammi, HSP Kokemusasiantuntija

HSP Suomi ry / Työelämätiimi

Vertaistukea, hyväksyntää ja voimavaroja

Yhdistyksen hankekoordinaattorin blogikirjoitus:

Nämä kolme tärkeää sanaa tämän kevään etävertaisryhmän osallistuja kertoi saaneensa ryhmään osallistumiselta. En voisi olla kiitollisempi nähdessäni nämä sanat, sillä meidän ohjaajien näkökulmasta se tarkoittaa yhtä asiaa: onnistuimme tavoitteessamme. Luoda turvallinen tila, jossa nuoret voivat saada vertaistukea, hyväksyntää ja voimavaroja. Työkaluja omaan pakkiinsa, jotta matkaa voi jatkaa eteenpäin yhä vahvempana. 

HSP Nuoret aikuiset -hankkeen kulunut vuosi on ollut antoisa. Vertaisryhmiä on takana kolme, samoin luovia ryhmiä. Olemme saaneet tänä keväänä toimintaan mukaan myös uusia vapaaehtoisia, jotka koulutuksen jälkeen aloittivat Nuorten herkkis-chatissa ohjaajina. Iso kiitos heille jokaiselle. Tänä keväänä aloitimme myös nuorten toiveesta syntyneet avoimet etävertaistapaamiset. Tapaamiset jatkuvat syksyllä, jolloin ohjaajina tapaamisissa ovat vertaiset Essi ja Miia. 

Syksyllä on tulossa myös paljon muita hienoja juttuja, kuten etäkirjoittamisryhmä sekä vertaisryhmä jännittäjille Oulussa yhteistyössä Ohjaamojen Onnin kanssa. Myös Poikien talon kanssa on tulossa mielenkiintoisia yhteistyökuvioita. On äärettömän tärkeää tuoda myös miesten äänet kuuluviin, sillä herkkyys ei katso sukupuolta. Tiesitkö, että tutkimusten mukaan erityisherkkyyttä on yhtä paljon sekä miehillä että naisilla? 

Kesä siintää edessäpäin, ja hankkeen toiminnot jäävät pikkuhiljaa tauolle. Toivon, että jokainen tekee kesästänsä oman näköisen kuunnellen itseään. Kehoaan, sydäntään, ajatuksiaan.  Ehkä voisit myös kysyä itseltäsi ”mitä minä tarvitsen juuri nyt”? Pysähdy, hengitä, usko ja luota. Mitä tahansa tuleekin, sinussa on kaikki voima jatkaa eteenpäin. Rohkeasti herkkänä. 

Anni Rimpiläinen

Luovuus ja herkkyys käsikkäin

Jäsenen blogikirjoitus:

Minäkö luova? Jokunen vuosi sitten sanataideohjaajaopinnoissani pyydettiin pohtimaan omaa luovuutta. Ensiajatukseni oli, että en todellakaan ole luova. Enhän sävellä kuin Sibelius, maalaa kuin Simberg tai kirjoita kuin Södergran. En ole ikinä saanut edes yhtä kokonaista villasukkaa kudottua, sillä homma tyssäsi kinkkiseen kantapäähän. Uskomus osaamattomuudestani ja luovuuskykyni olemattomuudesta oli kuin karhulangalla kirjottu minuuteeni. Huijarisyndrooma-ajattelun irrottaminen takinliepeestäni ei ole ollut helppoa. Vieläkin se muutamalla kynnellään riippuu saumojeni sisällä, mutta ommel kerrallaan puran vääristyneitä uskomuksiani. En kuitenkaan syntynyt tuon uskomuksen kanssa, vaan imin sen elämän varrella itseeni. Vähä vähältä kadotin kuuluvuuden luovuuteeni, kunnes linja katkesi hetkellisesti kokonaan.

Lapsena mielikuvitusuniversumini oli alati laajentuva. Kaikenlainen kekseliäisyys väritti lapsuuspuuhieni luonnetta. Viihdyin itsekseni, ideoin ja toteutin. Esimerkiksi näkymätön leikkiperhe, lottovoittotalon suunnitelmanippu ja lähimetsikön valkoisin pitsiverhoin kaunistettu maja syntyivät luovan ajatteluni ajamana. Pianoimprovisointini ulottui Tappajahain jännitysmusiikista ilomarssien kautta surusointuihin. Kasettinauhuri taltioi tarinoitani. Televisioruudun välkkeessä mukailin Pähkinänsärkijän balettiliikkeitä. Ystäväni kanssa rakensimme heinäpaaleista iglun, ja polkupyörä sai toimittaa tallileikissä hevosen virkaa. Luova ongelmanratkaisukykyni ulottui jopa eläinmaailmaan, sillä kyhäsin kissan kidasta pelastamalleni peltohiirelle toipumispesän punaiseen sukkakoriin, johon laitoin iltasatukirjani kanneksi. Toki 90-luvun lamakin vaikutti luovuuteni äärimmilleen venyttämiseen, mutta kaiken pohjalla oli keksijän tyttären taipumus katsoa maailmaa luovien lasien läpi herkällä katseella. 

Luomisen vimma ja vastus. Kouluikäisenä koristellut vihkoni täyttyivät luovan lennokkaista unelmistani. Haaveiden muuttaminen piirroksiksi, lelulehtileikkeiksi ja sanoiksi ruutupaperille teki niistä piirun verran todellisempia. Toiveideni purkkapinkkiä Barbien asuntoautoa en koskaan saanut, mutta luovuuteni sai boostia siitä, ettei kaappini täyttynyt Anttilan kuvaston sisällöstä. Ompelin, nikkaroin, väkersin, piirsin, maalasin, sekoitin, suunnittelin, väritin, leikkasin ja liimasin. Loin, loin ja loin. Puhdepajastani valmistui niin vanhoilla vaaterievuilla täytetty mollamaija kuin laudanpätkistä ja verhoilukankaasta kyhätty nukkekodin sohvaryhmäkin. Teininä spraymaalasin isoäitini 1930-luvun ruskeat nauhakengät hopeisiksi ja kopistelin coolisti menemään yläasteen käytävillä. Luovuuspuuskien lopputulokset olivat toisinaan surkuhupaisia ja muiden kulmakarvoja kohottavia, mutta itse olin tohkeissani tuotoksistani. Koulun käsityötunnit olivat kuitenkin kauhuni. Arviointi, tarkkailu, vertailu ja tarkat raamit saivat minut kramppiin ja vatsani kipeäksi. Luovuus tarvitsee tilaa ja vapautta.

Yksi tärkeimmistä luovuuskanavistani on aina ollut kirjoittaminen. Jo pienestä pitäen olen kokenut suorastaan pakottavaa tarvetta sanoittaa ikiliikkuvan mieleni kulkua paperille. Arkailin puhumista isoissa seurueissa, varsinkin jos suojanani ei ollut näytelmäkerholaisen rooliviittaa, mutta kirjoittamalla pystyin olemaan rohkeasti oma itseni tai kuka tahansa. Kynästäni virtasi erilaisia listoja, runoja, kirjanalkuja, kirjeitä ja päiväkirjamerkintöjä. Kouluaineisiin ujutin toisinaan piiloviestejä, joiden avulla halusin tulla kohdatuksi ja ymmärretyksi ulkopuolisuuden tunteeni kanssa. Nuoruusvuosinani tekstieni sävyt synkkenivät ja aloin yhä enemmän kirjoittaa itsestäni erilaista. Koin tarvitsevani kuoren herkkyyteni päälle ja naamion peittämään silmäkulmani kimmellyksen. Luettelin paperille kaikkea sitä, minkä halusin itsessäni olevan toisin. Opiskelu- ja työelämä ojensi käteeni punakynän. Luovuus jämähti lukkojen taa. Elämän esteradalla luovuuteni lakastui ja sanani ehtyivät entisestään. Vasta sanataiteen äärelle löydettyäni sain tiukkaan väännetyn luovuuspurkin kannen auki ja sanani pääsivät vapaaksi! Kirjoittamalla näen, mitä ajattelen ja kuulen, mitä hiljaisuus sanoo. Sanat ovat muovailuvahaa, jolla hahmoton saa muodon.

Luovuus ja herkkyys käsikkäin. Luovuutta ja lahjakkuutta tutkinut professori Kari Uusikylä kuvailee luovan persoonallisuuden olevan tyypillisesti herkkä, tietoinen sisäisen ja ulkoisen maailman tapahtumista, vetäytyvä, harkitseva sekä utelias ympäristön havainnoija. Nämä piirteet kuulostavat liippaavan läheltä erityisherkkyyteenkin liitettäviä ominaisuuksia. Erityisherkän syväprosessointi-, eläytymis- ja tarkka havainnoimiskyky ovat luovuutta rikastuttavia elementtejä. Herkkyys on siis luovuuden ytimessä. Herkät ihmiset kokevat usein suurta luovan ilmaisun halua ja myös nauttivat luovuuden hedelmistä haltioitumiseen saakka. Uskon, että monet kulttuuri- ja taidekentän toimijat ovat erityisherkkiä. Luovuuden läheisyydessä liikkuu myös intuitio, tuo ajattelun pikakaista, johon monet herkkäviritteiset vaikuttavat olevan syvässä yhteydessä. Intuitiivinen kirjoittaminen on yksi keino tuon yhteyden kirkastamiseen.

Hoitava luovuus. Lääkäri ja kirjailija Gabor Maté puhuu useissa yhteyksissä siitä, miten herkkyys, luovuus ja kipu kietoutuvat monesti yhteen. Erityisen herkkä kokee kauniin kauniimpana, mutta hän kokee myös pahan pahempana ja on siksi vaarassa saada syvempiä haavoja kuin muut. Monet herkät ihmiset kanavoivat kipukohtiaan luovuuteen. Näin voi parhaimmillaan syntyä tervehdyttävä kehä, jossa luovuus lisää hyvinvointia ja hyvinvointi lisää luovuutta – varsinkin herkkyyttä tukevassa ympäristössä. Uskon, että erityisherkkä on keskivertoa vastaanottavaisempi luovuuden lääkitsevälle vaikutukselle. Itselleni luova kirjoittaminen ja kirjallisuusterapeuttinen työskentely on oiva apu ajatusten valtameren jätelauttojen siivoamisessa. Sysipimeistä syvyyksistä voi jopa sukeltaa helmiä. Puhe voi toisinaan jäädä jumiin kurkunperälle, mutta kirjoittamalla saan antaa kaiken valua vapaasti ulos. Puhesolmukin höllentyy säännöistä vapaan kirjoittamisen myötä. Kynäily auttaa puhdistamaan ja selkeyttämään mieltä. 

Tule pois piilosta! Löysin taannoin kolmannen luokan äidinkielenvihkoni, johon olin kirjoittanut seuraavan tekstin: ”Minä olen uneni takana piilossa maailmalta. Unella on sininen lakana ja kurkistan sen alta, mutta ihan vielä pois en tulla malta.” Havahduin huomaamaan näkyväksi tulemisen pelkoni ja laadin tuolle 9-vuotiaana kirjoittamalleni tekstille vastarunon: ”Herään unesta. Sininen peitto painaa, maailma kutsuu. Olen nukkunut liikaa! Aika nousta piilosta.” Liian monen herkän luovat lahjat ja villit visiot kätkeytyvät vakan alle, vaikka hän lapsena olisi surffannut luovuuden aalloilla jatkuvasti. Yksikin lyttäävä palaute voi saada erityisherkän käpertymään. Hän voi alkaa epäillä kykyjään, pelätä epäonnistumista, ylianalysoida seurauksia, kuunnella liikaa sisäisen kriitikon kiljuntaa ja ympärillään leijuvia odotuksia – jäädä unen sinisen lakanan alle piiloon maailmalta. 

Luovuus tekee hyvää kaikille. Luovuuden aarreaitassa voi levätä ja latautua vain itsekseen, mutta sen kultakimpaleita voi jakaa myös muille. Itse askarreltu ystävänpäiväkortti, lavarunoesitys kesätapahtumassa, virkattu amigurimi-hahmo lapselle, fantasiakakku hääparille tai vaikkapa maisemavalokuva Facebook-kavereille antavat paljon sekä tekijälle että vastaanottajalle. Tämä teräväreunainen maailma tarvitsee pehmentyäkseen luovuuden herkkää kosketusta. Yhteys luovuuteen on aina mahdollista korjata, vaikka se olisi mennyt poikki. Älä anna menneisyyden haamuille, arvosteleville aaveille tai epäilyksen varjoille puheaikaa, vaan avaa linja luovuuteen ja vastaa sen kutsuun.

Mervi Harju-Panula

Lähteet:

Uusikylä, Kari 2012: Luovuus kuuluu kaikille. PS-Kustannus, Jyväskylä, s. 93

Maté, Gabor: esim. Youtube-video The more pain you feel the more creative you are

Erityisherkän ryhmäkokemuksia

Jäsenen blogikirjoitus:

Astun sisään huoneeseen, jännittää sietämättömästi. Mitä jos ne onkin ihan outoja ja koen oloni täysin ulkopuoliseksi, pääseeköhän sieltä jotenkin pois? Tällaisia ajatuksia risteili päässäni, kun ensimmäisen kerran noin 9 vuotta sitten menin erityisherkkien ryhmätapaamiseen.
Ryhmä oli silloin ihan uusi ja taisi olla peräti yhdistyksen ensimmäinen ryhmä, mutta osa ihmisistä luonnollisesti tunsi jo toisensa entuudestaan, enkä minä voinut tietää ketkä tuntevat ja keillä on vain muuten vain helppoa olla toisten kanssa, joten ulkopuoliseksi olonsa tunteminen olisi ollut hyvinkin helppoa. Ensimmäisillä kerroilla sain tuskin sanaa suustani, mutta onneksi löytyi muita, jotka huolehtivat äänessä olemisesta, eikä kukaan painostanut sanomaan mitään. Enkä silti tuntenut itseäni ulkopuoliseksi. Kerrankin tunsin kuuluvani joukkoon mitä suurimmassa määrin.

Kukaan tuskin kuitenkaan olisi uskonut, että se joukon hiljaisiin kuuluva olisi sen ryhmän vetäjä parin vuoden päästä. Niin kuitenkin kävi ja sillä tiellä ollaan edelleen. Väki ja ryhmän status on vaihtunut moneen kertaan avoimesta ryhmästä suljettuun, teemallisesta vapaamuotoiseen, mutta sen ensimmäisen ryhmän pohjalle tuo on yhtä kaikki rakentunut.

Alkuun menin jokaisesta tapaamisesta kotiin innoissani ja odotin kovasti, että tapaan niitä samoja ihmisiä uudelleen, jotka olivat vakuuttaneet tulevansa taas ensi kerralla.
Monet eivät kuitenkaan koskaan enää tulleet. Aikanaan käytin paljonkin aikaa analysoimalla mitä mahtoi tapahtua, kun ei tultukaan enää uudelleen, kunnes opin, että osalle riittää että tulee kerran ja vain osa jää pysyvämmin ja että kumpikin tapa on ihan hyväksyttävä, eikä niitä kannata sen enempää pohtia.

Edelleen menen jokaisesta tapaamisesta innoissani kotiin ja odotan seuraavaa tapaamista, mutta enää en murehdi sitä, tuleeko joku uudelleen vai ei. Iloitsen jokaisesta kerrasta, kun ryhmääni tulee joku uusi ihminen, koska on tosi iso askel uskaltautua tulemaan. Jos joku tulee toisenkin kerran, iloitsen siitä ihan erityisen paljon, mutta haluan aina tuoda jokaiselle tiettäväksi, että on hienoa, että tuli edes kerran ja että missään tapauksessa ei tarvitse tulla joka kerta, vaan uudelleen voi tulla ihan sitten, kun siltä tuntuu. Meillä ei kukaan kysele, että missäs sitä ollaan oltu, paitsi tietysti jos haluat itse kertoa.

Missään nimessä ei kannata pelästyä sitä, että ryhmästä monet ovat käyneet siellä jo pidempään. Uudet tulokkaat otetaan aina ilolla vastaan.
Tapaamisten suola on siinä, että koskaan ei voi etukäteen tietää mistä tällä kertaa jutellaan. Aihe voi olla ihan mikä vaan ja koska meillä aidosti kuunnellaan toista, niin taidamme tietää toistemme ajatuksista paljon enemmän, kuin moni sellainen, jonka kanssa on tunnettu paljon pidempään. Oikeastaan mikään aihe ei ole tabu, jos joku siitä haluaa jutella. Myöskään hiljaisuus ei ole tabu. On niitäkin kertoja, jolloin joku ei halua puhua, vaan olla vaan kuuntelijana ja sekin on ihan ok, pääasia että ihmisen on hyvä olla siinä hetkessä.
Joskus jopa ollaan kaikki ihan hiljaa ja olenkin todennut, että tässä porukassa hiljaisuuskin on helppoa ja luontevaa. Kaikki vain laskeutuvat siihen hiljaisuuteen, eikä kukaan yritä kiivaasti täyttää sitä, se täytetään vasta sitten, kun siltä tuntuu.
Tällainen systeemi on toiminut hyvin meillä, mutta jokainen ryhmähän on kävijöidensä näköinen ja sitä muokataan mahdollisuuksien mukaan kävijöiden toiveiden mukaisesti.

Jos siis olet miettinyt, että uskaltaisikohan tuonne tapaamiseen mennä, niin kyllä uskaltaa. Olitpa sitten varma tai epävarma erityisherkkyydestäsi, inotrovertti, ekstrovertti tai jotain siltä väliltä, tule ihmeessä katsomaan olisiko ryhmätoiminta sinua varten.
Jos ei omalta paikkakunnaltasi vielä ryhmää löydy, suosittelen lämpimästi käymään katsomassa jonkin muun paikkakunnan ryhmässä ensin ja miettimään sitten, voisitko vaikka perustaa itse ryhmän omalle paikkakunnallesi. Ei tarvitse sitoutua mihinkään. jos ei kokeilu toimi tai ei tunnu omalta, niin sen voi jättää siihen.
Jos mietit, onko sinusta siihen, olen itse siitä kävelevä esimerkki, että kun oma ryhmä meinasi loppua ilman vetäjää, tartuin toimeen - ja kyllä, minusta oli siihen. Miksei siis sinustakin?

 

Eva