26 elokuuta 2023

Jos minulla ei olisikaan herkkyyttä


Jos minulla ei olisi herkkyyttä, mitä elämä oikein olisi ja kuka minä oikeastaan olisin?
Tätäkin pohdittiin HSP Suomi ry:n vuotuisissa, tällä kertaa Espoossa pidetyissä Heimojuhlissa, 5.8. , juhlien aamupäivän yhdessä työpajassa: Hyvinvointia kirjoittamalla. 
 


Yhdistyksen vuotuisilla kesäjuhlilla eli Heimojuhlilla pidettiin perinteisesti myös useita työpajoja, muun ohjelman lisäksi, tällä kertaa ihan päivän aluksi. Osallistujat jakautuivat näihin työpajoihin oman kiinnostuksensa mukaan. Kirjoitustyöpaja toteutettiin juhlapaikan Villa Rulluddin kartanohuvilan alueen pienessä punaisessa mökissä, jossa saimme istua takkatulen lämmössä. Kirjoitettiin mm. mielipaikasta, herkkyydestä ja kiitollisuudesta ja keskusteltiin ko. aiheista.

Yksi tehtävänanto,  lauseenalku: ’Jos minulla ei olisi herkkyyttä’ tuotti vastauksia, jotka kaikki ilmensivät sitä, että herkkyydestä ei mitenkään  haluaisi luopua. Herkkyys, HSP, erityisherkkyytemme, tuo elämään kokemisen rikkautta, monimuotoisuutta, vivahteita, tunteiden skaalaa mutta myös haasteita. 

Ilman sitä olisi kapeampaa ja tasaisempaa, vaikka mahdollisesti helpompaakin. Olemme iloisia ja ylpeitä herkkyydestä kautta linjan ja kaikessa.

Liitän tähän joitakin lainauksia pienessä työpajassamme ko. aiheesta kirjoitetuista teksteistä. Kiitos paljon teille kaikille kirjoittajille!

- En osaisi aistia toisten tunnetiloja. Moni muukin aistimus olisi heikompaa, en esimerkiksi kuulisisamalla tavalla säveliä kuin nyt kuulen.

.- Jos minulla ei olisi herkkyyttä, iloitsisin vähemmän, mutta myös surisin vähemmän.

- Kipujakin olisi vähemmän mutta kehoyhteyteni olisi muuten huonompi.

- Kun ilo olisi vähäisempää niin myös onnea ja kiitollisuutta olisi vähemmän.

- Olisin asiallisempi ja jopa tylsempi!


-Elämä tuntuisi varmastikin helpommalta, mutta en luopuisi herkkyydestä, sillä en silloin olisi se, joka nyt olen!

- En ajattelisi asioita niin perinpohjaisesti, pohdiskelisi ja saisi tästä rikkautta elämääni ja ehkä muidenkin elämään.

- Olisin jäänyt paljosta paitsi.

- Ajattelen, että olisin myös jättänyt käsittelemättä monia elämäni traumoja, ja ne sitten putoasivat päälleni lumivyöryn tavoin. Että olen käsitellyt niitä, on hyvä.

- Jos minulla ei olisi herkkyyttä… en pysty enkä halua edes ajatella moista. Mitä se olisi? Montako ihanaa hetkeä katoaisi? Minä en olisi minä ja ajatuskin jo ahdistaa.

Vaikka jotkut asiat olisivatkin helpompia, en sittenkään tästä luopuisi! 


💚💚💚


Näihin asioihin, mitä erityisherkkyys on tai ei ole ja miten jaksaa paremmin, palataan myös mm. syksyn luentosarjassamme, johon muuten kaikki jäsenet ovat tervetulleita ilmaiseksi, ja jos et vielä olisikaan jäsen, niin pienellä osallistumismaksulla. Lue lisää nettisivuiltamme www.erityisherkat.fi

Ollaan rohkeasti herkkiä, annetaan sen kauniin ja monisävyisen herkkyytemme loistaa vielä tulevan syksynkin hämärässä.

Merja Korpisaari


 

Sinä yhdistyksen jäsen, muistathan että Rohkeastiherkkä -blogi on sinunkin tekstejäsi varten. Laita siis postia meille os.

Rohkeastiherkka@gmail.com tai

Rohkeastiherkka@erityisherkat.fi.

Me vastaamme ja tarvittaessa myös autamme blogin rakentamisessa. Blogi voi käsitellä erityisherkkyyttä mistä tahansa näkökulmasta, omista kokemuksista ja ajatuksista käsin.
Voit kirjoittaa myös vaikka kesällä nähdystä ja koetusta, aatoksista mitä tuleva syksy tuo... sana on vapaa!

Seuraava kirjoittava kohtaaminen pidetään lokakuun alussa livenä Helsingissä, seuraathan tiedotteitamme.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti