10 tammikuuta 2019

Kohti ääretöntä ja sen yli



Jäsenen blogikirjoitus:

Matkamessut ovat taas kohta! Itse suunnittelen jo seuraavaa reissua innolla, niin kuin varmasti moni muukin. Kenen kanssa sinä lähdet vai lähdetkö yksin?

Ihmisillä, joita kohtaamme matkustaessamme, saattaa olla suurikin vaikutus meihin ja elämän käännekohtiin. Yksin matkustaessa kohtaat usein enemmän tuntemattomia ihmisiä. Lähdin marraskuussa vuonna 2016 ensimmäiselle Aasian reissulleni, Vietnamiin kuukaudeksi. Olin matkustanut yksin Euroopassa ja myös muutaman kerran sohvasurffannut, majoittunut entuudestaan tuntemattomien kodeissa.

Ensimmäisen yön vietin sohvasurffaten vietnamilaisen perheen kotona Ho Chi Minh Cityssä. Sohvasurffaus on yhteisö, jonka jäsenet tarjoavat majoitusta ilmaiseksi. Hostini Zoe oli 21-vuotias nuori nainen. Juttelimme illalla kahdestaan huoneessa, jossa nukuin. Sain oman huoneen ja vessan heidän kolmikerroksisesta kodistaan. Zoe kertoi vanhempiensa toivovan, että hän jatkaisi heidän liikkeessään töitä ja menisi naimisiin vietnamilaisen miehen kanssa.Zoe kuitenkin halusi tutustua länsimaalaisiin. Jaoimme toisillemme hyviä vinkkejä elämän matkalle ja juttelimme yömyöhään. 

Aamulla Zoen äiti vei minut perheen kenkäkauppaan valitsemaan mitkä tahansa kengät heidän kaupastaan. Vastalahjana annoin perheen naisille tekemäni nahkakorvakorut. Oli aika jatkaa matkaa. Zoen äiti antaa suukon poskelleni ja varmistaa että kypärä on kunnolla kiinni. Saan vielä taputuksen selän puolelle, tsop tsop, merkiksi: nyt on kiirehdittävä. 

Kurkkua kuristaa, kyynel vierähtää poskelle. Kun pöristämme matkaan, huikkaan Zoelle, joka ajaa skootteria: Olen niin kiitollinen kaikesta mitä sinä ja perheesi annoitte minulle. - Unconditional Love, mietin.

Reissun jälkeen jatkoimme yhteydenpitoa. Hän kertoi, että meidän yhteisen kokemuksen myötä hän ymmärsi, ettei elämässä ole koskaan liian myöhäistä aloittaa jotain uutta. Hän kertoi, että olin saanut hänet ajattelemaan, että hänkin voisi lähteä matkustamaan yksin, oma sisäinen ääni ja uteliaisuus kokea uutta elämässä oli herännyt ja rohkaissut hänet.


Zoe rohkaistui seuraamaan omia unelmiaan. Hän lähti kiertämään Vietnamia omaa kotimaataan, löysi reissullansa rakkauden Kat-nimisestä vietnamilaisesta tytöstä ja me löysimme ystävyyden.

Tapasin matkallani myöhemmin ranskalaisen miehen, joka yöpyi samassa hostellissa kuin minä ja jonka kanssa olimme isommassa ryhmässä retkeilleet kahden päivän ajan. Eräänä iltana istuimme hostellin katolla isommalla porukalla, ranskalainen mies sanoi yhtäkkiä seuraavanlaisesti: ”Ask her, she’s always right” ja osoitti minua. Aistin hänen negatiiviset ajatuksensa minusta, se tuntui pahalta. Muistin ihmiset Suomesta, joita olen aistinut ärsyttäväni. Skannasin jo aiemmin vahvasti, kuinka tuo ranskalainen ei voinut sietää minua.
Mietin samana iltana Da Latissa, kuinka arvostin omia ystäviäni. Ystäväni tuntevat minut eivätkä loukkaannu suorasta tavastani puhua asioita ja kertoa lukuisat mielipiteeni. Kaipasin teidän hyväksyvää ilmapiiriänne, kaipasin teidän turvallista atmosfääriänne.
Seuraavana aamuna pakkasin laukkuni ja jatkoin matkaa. Yksin matkustamisen etu on, ettei tarvitse välittää tai ottaa huomioon matkaseuralaista. Sain omaa tilaa, eikä minun tarvinnut puhua nyt kenellekään.
Hyppäsin yöjunaan ja kuuntelin tunnelmaan sopivaa musiikkia. Olin alla päin. Ranskalaisen kommentti oli jäänyt vaivaamaan minua. Junassa luin Paolo Coelhon Alkemisti-kirjaa. Kyseinen ranskalainen pisti minut miettimään, että on totta, että usein jaan omia mielipiteitä ja esitän näkemyksiäni, mutta miksi toisia se ärsyttää ja toisia ei?
Prosessoin paljon ajatuksia, joita tilanteet arjessa tuo tullessaan. Alkemisti- kirjassa puhuttiin ennakkoaavistuksista. Sielun nopeista sukelluksista elämän virtaan. Kaiken kokemani jälkeen minusta tuntui, hyvältä prosessoida tapahtunut pois, ja odotin jo innolla mitä kokemuksia saisin seuraavaksi ja mitä niistä oppisin.
Elämässäni haluaisin, ettei hyväksytyksi tuleminen veisi niin paljon energiaa. Tiedän että kaikki eivät tule toimeen kaikkien kanssa, mutta silti se joskus satuttaa. Useinkaan en malta odottaa, että toinen kysyy mielipidettäni. Välillä saan ponnistella, että maltan kuunnella. Voisin varmasti kehittyä paremmaksi kuuntelijaksi. 

Erityisherkkä minä, on kuin ikuisella itsetutkiskelun ja oppimisen matkalla. Seuraavaksi haluaisin tehdä matkan keväällä Santiago de la Compostelaan. Pyhiinvaellus, kun luonto alkaa puhkeamaan kukkaan, eikä helle vielä ole niin paahtava, se voisi olla täydellistä. Mihin sinä matkustaisit yksin?

Seuraavassa kirjoituksessa pohdin erityisherkän reaktiomalleja konfliktitilanteissa.
Krista Sundholm


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti