26 syyskuuta 2020

Omasta kokemuksesta yhteiseksi iloksi – HSP-kokemusasiantuntijakoulutuksen antia

Jäsenen blogikirjoitus:
Kuva: Pixabay

Ensimmäinen HSP-kokemusasiantuntijakoulutus järjestettiin kokonaan verkossa, ajalla huhtikuusta syyskuuhun 2020. Koulutetut HSP-kokemusasiantuntijat käyvät kertomassa erityisherkkyydestä eri paikoissa ja/tai mm. kirjoittavat ja somettavat.

Oli ilo olla mukana tässä koulutuksessa. Opin lisää HSP-ominaisuuskimpusta; erityisherkkyydestä, sain kuulla uusinta tutkimustietoa aiheesta ja sain ymmärrystä keskenään erilaisista erityisherkistä.

Tutustuimme omaan historiaamme narratiivisen lähestymistavan avulla. Monella meistä kun on uskomuksia omasta itsestämme, sellaisia ajatuksia ja mukatietoa, mitä on opittu: ”Sinähän olet niin ujo.. ja yliherkkä. Sinähän olet sellainen haaveilija...”. Tai jotakin muuta, ennen kaikkea usein kielteisiä ominaisuuksia. Näitä on varmaan kaikilla.

Kun mietimme, mistä nämä olettamukset ovat syntyneet ja käymme läpi historiaamme, alamme huomata, että meissä on paljon enemmänkin kuin nämä meihin iskostetut leimat. Syrjäänvetäytyvä voi löytää sosiaalisuuttaan, ekstrovertti hyväksyä olemassa olevia introverttipiirteitään.

Omaa historiaansa voi kirjoittaa pala palalta. Ja sanoilla on suuri merkitys. Ne voivat koota meitä, rakentaa ja eheyttää.

Kun kirjoittaa tai muuten avaa omaa kertomustaan, se, kertomus voi osoittautua monipuoliseksi ja monipolviseksi ja toisaalta siitä voi löytyä se johtotähti, joka sitten kirkastaa ymmärrystä omasta elämästä. Asioita voi myös muuttua, kun oppii tuntemaan itseään paremmin. Itsetuntemuksesta syntyy taito myös ilmaista itseään.


Kun herkkyys löytyy

HSP eli erityisherkkä löytää usein herkkyysominaisuutensa vasta aikuisena tai vielä myöhäisemmälläkin iällä. Ja parempihan vaikka myöhään! Löytäminen on usein hyvin merkittävää. Menneisyytensä voikin nähdä ihan uudessa valossa. ”Ai sen vuoksi aina olin koulussa niin syrjässä, voi nyt ymmärrän senkin, miten tykkäsin aina olla yksin ja leikkiä ja lukea yksin… Ymmärrän miten sattui kun jollekulle sanottiin pahasti. Ja niin, en olekaan heikko, vaan olen herkkä ja voin olla hyvinkin vahva, itse asiassa olen tiennytkin sen jo.” 

Herkkisominaisuudet ovat loppuviimeksi kaikki hyviä; kokea voimakkaasti, tuntea vahvasti, käsitellä asioita syvällisemmin. Tätähän kaikkikin haluaisivat! Se ylivirittyminenkin on hyvä elämää suojeleva ominaisuus, kertoohan se, että nyt on aika levähtää.

Erityisherkkyyden piirteet DOES-mallin mukaan 

 Kun erityisherkkä ymmärtää oman erityisherkkyytensä, siitä avautuu paljon. Usein hän haluaa kertoa asiasta myös muille ja auttaa muita ymmärtämään erityisherkkyysominaisuuksia itsessään, hyväksymään ne ja huomaamaan niiden antamat voimavarat.

"Minun tarvitsee vain kävellä metsässä tai puistossa ja minulla on kaikki.. ilon tunne täyttää sydämeni piripintaan, kun ystävä voi hyvin.. asioiden perinpohjainen tutkiminen tuo suurta tyydytystä."


Tarinat yhdistävät

Koulutuksen aikana saimme kuulla monipuolisia, keskenään erilaisia moninaisia herkkyystarinoita.
Koulutus pidettiin etänä Zoomin kautta, joten saimme kertoa tarinammekin kuvaruudun kautta.

Koulutuksessa oli runsaasti tiedollista antia ja opimme paljon uutta, mutta myös asioiden ilmaisemista ja ylipäätään sanomista ääneen.

Yhdeksi koulutuksen tärkeimmistä asioista nousevat ryhmäkeskustelut, joita kävimme Zoomin ryhmähuoneissa. Keskustelimme eri kokoonpanoilla, ja jotkut keskustelut jäivät aivan erityisesti mieleen. Ilman näitä keskusteluja ei koulutus olisi ollut ollenkaan sitä, mitä se nyt oli. Vertainen opettaa ja tukee vertaista omalla tarinallaan, ajatuksillaan ja jo olemassaolollaankin! Oli hyvä kokea sekin, että tunteet ja herkkyys voivat välittyä ruudunkin kautta.

Kokemusasiantuntijat lähtevät liikkeelle: joku puhumaan, toinen ryhmää keräämään, kolmas kirjoittamaan vaikkapa tähän meidän Rohkeasti herkkä -blogiimme. :) Tähän muuten jokaisen HSP Suomi ry:n jäsenen kirjoitukset ovat tervetulleita!


Kiitos koulutuksesta Elina, Emilia ja vierailevat kouluttajat sekä kaikki te herkät, viisaat kokemusasiantuntijakollegat!



Merja Korpisaari



P.S. Jos haluat osallistua kokemusasiantuntijakoulutukseen, seuraa Voimaryhmät-hankkeen sivuja. 

 

2 kommenttia:

  1. Onnittelut valmistumisen johdosta Merjalle ja kokemuskumppaneille! Kiitos myös tästä arvokkaasta kokemustiedon jakamisesta. Merja Leppänen

    VastaaPoista
  2. Kiitos hyvä Merja-kaima! Meillä riittää kokemuksia... Siksipä ollaankin asiantuntijoita 😄

    VastaaPoista