Olen erityisherkkä 43-vuotias nainen Jyväskylästä. Oma historiani erityisherkkyyden kanssa on kokenut monia eri vaiheita. Yleisesti olen aina ajatellut, että olen jollain tavalla perustavanlaatuisesti erilainen kuin muut ja olen aina hävennyt itseäni ja tapaani reagoida asioihin. Olen kokenut olevani ulkopuolinen, enkä tuntenut kuuluvani tähän yhteiskuntaan, jota olen ehkä pitänyt kovana ja ymmärtämättömänä.
Nuoruudessani sain kokea ensimmäisen valaisevan kokemuksen erityisherkkyyteen liittyen. Silloinen ystäväni ojensi minulle kirjan Outolintu, erilainen, jonka on kirjoittanut Sylvi-Sanni Manninen. Ystäväni oli viettänyt aikaa hänen luonaan Liperissä, ja pyysi minut myös sinne vierailemaan. Lähdinkin mukaan ja sain tavata tämän ihmeellisen naisen, joka levitti ympärilleen kummaa lämpöä, jollaista en ollut ennen kokenut. Hän teki minulle erityisherkkyystestin, jonka läpäisin. Eniten siitä vierailusta minulle jäi mieleen hänen sanansa. Hän sanoi, että olen hyvä juuri tällaisena kuin olen. Ja olen jotain suurta, kun koen näin vahvasti. Olin todella liikuttunut. Olin 14-vuotias enkä koskaan ollut ajatellut, että kelpaisin tällaisena. Aikuiset ympärillämme naureskelivat käynnillemme ja pitivät koko asiaa huvittavana ja taikauskoisena, ja ihmisiä joita tapasimme mielenvikaisina ja syrjäytyneinä, jopa pelottavina. Näin aikuisena mietin, että olisivatko he voineet yhtyä Sylvi-Sanni Mannisen sanoihin ja sanoa meille, että me kelpaamme. Olisiko siinä vaiheessa vielä voineet jotkin asiat muuttua kohdallamme. No, niin ei tapahtunut.
Sittemmin aikuisiällä erityisherkkyysteema ikään kuin unohtui minulta. Muutamia vuosia sitten eräs vanha tuttavani kertoi HSP Suomi ry:stä ja yhdistyksen toiminnasta ja siitä kuinka paljon uutta tutkimusta on, ja sen myötä aloin uudelleen miettiä asiaa. Luulen että oman identiteettini hyväksyminen on minulle edelleen vaikeata. Ajantasainen tieto on auttanut minua. Ajattelen myös hyvin kriittisesti usein itsestäni ja vaadin itseltäni asioita, jotka ovat ristiriidassa erityisherkkyyteen liittyvän persoonani kanssa. Ajattelen, että varsinkin nuoruus on sellaista aikaa, jossa identiteetti rakentuu ja vaikuttaa koko loppuelämään, millaisista palasista se koostuu. Nuoruus on muutenkin herkkää aikaa, ja nuoret tarvitsisivat paljon enemmän tukea, mitä tällä hetkellä on saatavissa.
Nyt minulla on kuitenkin myös toinen syy perehtyä erityisherkkyyteen syvemmin, minulla on lapsi, joka on myös erityisherkkä. Toivonkin syvästi, ettei hänen tarvitsisi koskaan tuntea olevansa jotenkin vääränlainen tai kelpaamaton. Nyt tiedän omasta kokemuksestani, miten voin vaikuttaa hänen tulevaisuuteensa hyväksymällä hänet ja kannustamalla häntä olemaan oma herkkä, kaunis itsensä. Ettei hän joutuisi esimerkiksi nuoruudessaan kokemaan sellaista ympäristön halveksuntaa ja ymmärtämättömyyttä jota minä koin.
Toivon että ymmärrys herkkyyttä kohtaan lisääntyy ja siihen tarvitaankin juuri HSP Suomi ry:n tapaisten toimijoiden työtä sekä lisää tutkimustietoa. Toivon että jokainen erityisherkkä uskaltaisi olla rohkeasti oma itsensä! Siihen toki tarvittaisiin myös ympäristön kykyä hyväksyä erilaisuus. Varsinkin koulu -ja työelämässä sekä monissa muissa suuremmissa yhteisössä tietämys ja ymmärrys voi olla hyvinkin heikoilla kantimilla. Herkkä kuulee usein kritiikkiä persoonansa takia, joka saatetaan suoraan tulkita kykenemättömyydeksi tai osaamattomuudeksi, jopa huonoksi asenteeksi. Tietenkään mikään tieto ei kaikkien ihmisten kohdalla tuo toivottua vaikutusta tai lisää ymmärrystä, mutta kaikki pienikin muutos on aina muutos eteenpäin. Joten rohkeutta ja uskoa erityisyyden voimaan! Ja voimaa olla oma, kaunis, hauras, herkkä itsensä.
Kaisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti