Kevät on saapunut ja lumet sulaneet, tämän vielä niin ruskean ja värittömän vaiheen koen itselle haastavana. Haastavaa siinä on jonkinlaisessa välivaiheessa oleminen, enää ei pääse talviharrastuksien pariin eikä vielä pääse pihan istutuspuuhiin. Miten erityisherkkänä pääsen tässä omassa välivaiheessa palautumaan tai innostumaan, kun mieli ei tiedä mihin keskittyä? Stressaantunut olo, tekemättömien asioiden lista on pitkä.
Hermoston herkkä reagointi ja ylivirittyminen on erityisherkälle tyypillistä ja minä reagoinkin hyvin voimakkaasti esimerkiksi valon lisääntymiseen, ympäristön ärsykkeille tai työn kuormittavuudelle. Mielen ja kehon hyvinvointiin huomion kiinnittäminen on tärkeää, varsinkin erityisherkälle. Erityisherkkyydessä on niin paljon hyviä puolia, kunhan vain se tärkein, eli oma keho, pääsee palautumaan ja hermosto rauhoittumaan riittävästi. Kaikki on yksilöllistä, mutta omalla kohdalla olen huomannut, että silloin kun on stressaantunut ja tuntuu, että kaikki kiireet painaa päälle, on kaikkein paras hetki lähteä luontoon, ilman kelloa.
Minun voimaantumishetkeen tänään kuului kissan ulkoiluttaminen, tässä siitä koottuna pieniä hetkiä. Tervetuloa mukaan: “Lähdemme kotipihasta kävelytietä pitkin, lähitalon pikkutyttö pinkissä haalarissa jaaurinkolaseissa seuraa hidasta matkantekoamme ja nostaa kättään osoittaen kissaa. Nostan kissan syliin, kun pururataa pitkin tulee koiranulkoiluttaja, koirat eivät kuulemma olleet koskaan kohdanneet kissaa, eivät tainneet nytkään huomata kissaa, joka tarkkaili sylissäni. Muutama askel eteenpäin ja jälleen pysähdytään, kissa haistelee oksasta hajuja, minä nautin kohdasta, johon aurinko paistaa ja aistin lämmön kasvoillani. Menemme metsän puolelle ja pysähtyessämme kuuntelen ympäröivää rauhallisuutta, lintujen laulua, tähyilen ja näen sinitiaisia koivun rungolla, ehkä sammalen seassa on jo ötököitä, joita löytävät syödäkseen. Siirrymme pururadan toiselle puolelle, katselen pellon toisella puolella tarhassa olevaa hevosta ja mietin kuinka ihanaa olisi pitkästä aikaa päästä ratsastamaan. Ison männyn vierellä ollessani koen vahvan tarpeen koskettaa männyn runkoa, annan rauhoittavan olon vallata kehoni ja hetken päästä sivelen kaarnaa sekä sammalta. Kissa mutustelee tyytyväisenä sekaisin kuivunutta heinää, joka on viime kesänä kasvanut ja seassa olevia uusia heinänversoja, kun kysyn joko lähdetään kotiin päin.”
Niitä erityisherkkyyden hyviä puolia, joita itse koen, mitä niitä nyt onkaan? Niitä on helppo luetella ulkoilun jälkeen, kun on saanut voimaa luonnosta ja valoa auringosta. Arjessa minusta on hienoa, kun pystyy aistimaan toisten tunnetiloja, onko toinen väsyneen, huolestuneen, innostuneen tai varautuneen oloinen. Sellaiseen pystyy sitten itse omilla sanoilla tai käyttäytymisellään halutessaan vaikuttamaan. Havainnoin paljon yksityiskohtia joko tilasta jossa olen tai henkilön puheen sisällöstä, tarkoittaako hän mitä sanoo vai onko rivien välissä jotain. Empatiakyky ja toisten auttaminen tulee niin luonnostaan, että koen sen suurena voimavarana, kunhan vain tietää ne oman jaksamisen rajat ja kuinka paljon on valmis venymään toisen auttamiseen. Kun on omat kiinnostuksen kohteet, niihin voin syventyä todellakin koko kehon tuntemuksin ja saada siitä niin paljon hyvää oloa. Elokuvien katsominen, taidenäyttelyt tai musiikin kuuntelu voi helposti saada sellaisen syvällisen kokemuksen, että kyyneleet tulevat silmiin ja harvoin löytää edes sanoja sellaiselle kokonaisvaltaiselle kokemukselle.
Tekstiin onkin tipahtanut niitä erityisherkkyyden keskeisiä piirteitä, huomaatko? Niitähän ovat syvällinen prosessointi ja herkkyys yksityiskohdille, ylivirittyminen ja kuormittumisherkkyys. Lisäksi herkkyys positiivisille kokemuksille vahvoina tunteina, aistimisen herkkyys ja emotionaalinen reaktiivisuus. Sosiaalinen herkkyys ei tekstissäni ole suoraan mainittu, mutta ehkä sekin jostain kohtaa paistaa taustalla.
“Aurinko paistaa,
lämmittää.
Linnut laulaa,
ilo läikähtää.”
-TaNika-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti