Kiitos erityisherkkä keho

Jäsenen blogikirjoitus:















Aika ajoin hyvinvointiteemaisissa kirjoituksissa vastaan tulee kehotus listata päivän päätteeksi hiljaa mielessään, mistä asioista on kiitollinen tänään. Jo muutaman asian miettiminen ja oivaltaminen kuulemma lisää kiitollisuuden tunnetta entisestään.

Ajatus on kaunis. Muistaisipa tämänkaltaisen harjoitteen äärelle pysähtyä joka ilta tai vaikkapa edes muutaman kerran viikossa. Se ei olisi paljoa vaadittu!

Jos nyt listaisin asioita, joista olen kiitollinen, olisi yksi asia varmasti terveys ja hyvinvointi. Energiaa on sopivasti, olen säästynyt ainakin toistaiseksi syysflunssalta ja mielenikin on pysynyt suht positiivisena.

Asia, joka olennaisesti liittyy terveyteeni ja hyvinvointiini, on toimiva kehoni. Muistaako omaa kehoakaan kiittää sen suuremmin, vaikka se jaksaa tahdissani päivästä toiseen ja välillä toimii liiankin valppaasti? Siispä kiitos, erityisherkkä keho!

Kiitos, että reagoit aamuvarhain riittävän nopeasti mustaan kahviin ja päivän ainoaan kofeiiniannokseen. Se riittää!

Kiitos, että inspiroidut vatsanpohjassa asti tuntuvasta musiikista ja annat adrenaliinia silloin, kun on vielä pimeää ja kävelen bussille musiikkia kuunnellen. Se tuntuu minun ”omalta hetkeltäni” ennen täpötäyteen ja keinotekoisesti valaistuun bussiin astumista.

Kiitos, että muistutat minua, milloin on syötävä ja levättävä. Yritän kuunnella sinua parhaani mukaan! Evästä pitää olla aina saatavilla, ja ruoasta ei saa tulla liian raskas olo. Uni tulee parhaiten omia rytmejä kuunnellen, usein samaan aikaan siinä ennen yhtätoista. Jos vähän joustaa, joskus sisäinen kello voi keikahtaa pahemman kerran. Onneksi se ei ole niin vakavaa...

Kiitos, että viestit minulle, mikä on tärkeää. Kyllä te muutkin tiedätte tunteen!

Kiitos, että pidät minut valppaana ja huomaat vaaranpaikkoja, välillä liian helpostikin. Tajuan jäädä oikealla pysäkillä pois, huomaan sekunnin murto-osassa asioita ja pikkutilanteita, säpsähdän yhtäkkistä kosketusta paljaalle polvelleni, tunnen paineen vatsanpohjassa, kun on oma vuoroni asioida kaupan kassalla ja on reagoitava nopeasti jonon painaessa niskaani. Inhottavaa, mutta ainakin olen valpas, halusin tai en.

Kiitos, että osaat pitää hauskaa! Tanssiessa ja liikkuessa on vaikeaa ajatella epäolennaisia ja kiitos, että olet pitänyt minut pystyssä, kun olen kokeillut rajojani. Kiitos, että ylipäätään olet säilynyt ehjänä kaikki nämä vuodet!

Kiitos erityisherkkä keho!

Anna

Pyhän kosketus

Jäsenen blogikirjoitus:

Sain tilaisuuden viettää muutamia aurinkoisia syyspäiviä Pyhä-Luoston kansallispuistossa. Pyhä majoituspaikkana oli sen verran uusi ja outo "etelän hetelmälle", eikä vähiten siitä syystä että siellä oli väännetty lähes joka paikan ja mökin nimeen pyhä-liite. Esimerkkeinä käyköön vaikka Ukko-Pyhimys, Pyhäkoti Holiday Home, Pyhä Poro tai Pyhäjärvi, -tunturi ja -joki. "Pyhä on jotakin jumalille tai muille hengille erotettua tai niille kuuluvaa."

Luontopolut 

Harvoinpa pyhiä asioita on tullut ajateltua, saatikka koettua. Niinpä nyt pyhyyden kyllä aisti päivittäisillä retkillä kansallispuiston luontopoluilla, metsäsaamelaisten pyhillä paikoilla. Alueen kauniit ikiaikaiset metsät, tunturien paljaat kerot ja kiviset kurut - niitä katsellessa tunsi haltioituneena sekä oman pienuuden, mutta myös ilon läikähdyksen siitä, että saa olla tässä ja nyt osa ympäröivää luontoa ja miljardien vuosien historiaa. Evästelyt ja tulistelut laavuilla olivat retkien kohokohtia ja antoivat sekä henkistä että ruumiillista voimaa. Savun hajuun, tulenleimun äärellä viipymiseen ja nuotiomakkaraan ei kyllästy koskaan. Illalla majapaikan saunan löylyissä rentoutumisen, ruokailun ja seikkailujen läpikäymisen ja seuraavan päivän suunnittelun jälkeen uni maittoi mainiosti.

Ikimetsät ja -kivet 

Pyhä-Luoston kansallispuistoa hallinnoivalla Metsähallituksella on tarkat pelisäännöt. Puisto sijaitsee Lapin maakunnassa Pelkosenniemen ja Sodankylän kuntien ja Kemijärven kaupungin alueella. Aiemminkin muualla Lapissa käyneenä tulee erityisesti mieleen mainita kansallispuiston palvelut, jotka muodostuvat lähinnä luontokeskus Naavasta, laavuista ja tuvista. Näistä saa hyvän tuen ohjeistuksineen onnistuneille, mutta joskus myös varsin haastaville vaellusreiteille. Luonto voi

olla arvaamaton aivan kuin elämä itsessäänkin. 

Puiston luonto on todella elämyksellinen, varsinkin kun sen näkee ja kokee ensimmäisen kerran. Luontopolut kulkevat metsissä ja kurun pohjilla aina tunturien laeille. Kävelyä helpottamaan on rakennettu pitkospuita sekä portaita. Reiteillä näkee myös mm. kauniita kiviä, joissa on aaltokuvioita. Ne kertovat siitä miten tunturit ovat ammoisina aikoina olleet merenpohjaa.

Herkkyys 

Tyyneys puhuu – luonto on ja minä olen tyynenä "tässä ja nyt". Ihastuttavan, vihastuttavan haastava oli Noitatunturin vaellusreitti. Ponnistelut palkitsi luonto tunturin laella olevalla kivellä, jossa luonnon muovaama sovellutus "herkkislogosta" (katso kuva vieressä) sai pysähtymään ja ihmettelemään noitamaista magiaa. Miten kauniisti ikikivi tervehtikään herkkis-minää. 

Tähän kohtaan sopinee hyvin muutama kelttiläinen viisaus - otteita kirjasta Anam Cara, Kelttiläistä viisautta (O´Donohue John.1997, suomentaja Anuirmeli Sallamo, Otava):

”Ihminen on itsessään ikuisuutta; tämä on se ikiaikainen syy hänen olemassaololleen. Tämä itsensä löytäminen ei ole helppoa; se saattaa pitää sisällään kärsimystä, epäilystä, kauhua.” 

”Kun henkilö havahtuu huomaamaan sisäisen voimansa, hänestä tulee oma auktoriteettinsa. Maailma toimii valtarakenteiden kautta. Näin ollen on toivottavaa, että tällaisiin valta-asemiin asettuu tarjolle hienostuneella tavalla herkkiä, mielikuvituksellisia ja myötätuntoisia ihmisiä. Valta-asemassa oleva karismaattinen henkilö voi olla näin myötävaikuttamassa kauaskantoisiin ja positiivisiin muutoksiin.”

”Havaitseminen tai näkemys todellisuudesta on se linssi, jonka lävitse ihminen näkee ympäristönsä. Havaitseminen määrää sen, miten hän kokee erilaiset asiat. Meillä on taipumus hahmottaa vaikeudet kielteisinä. Ironista kyllä, vaikeudet voivat olla luovuuden läheinen ystävä.”

Noitatunturin maaginen voima 

Noitatunturi (aiemmin Seitakero) on kansallispuiston korkein kohta (540 m merenpinnasta). Sille kiipeäminen oli matkan haastavin osuus, ei vain korkeuden vaan reitin vaativuuden takia. Suuri osa noin 15 km:n polusta oli kivikkoa. Tunturin laelle ei voinut mitenkään "majoittua" sen kivikkoisuuden takia, joten ei auttanut kuin lähteä alaspäin samoin tein. Myöhemmin onnittelin itseäni, kun selviydyin ilman haaveria, sillä olenhan kerran kokenut nilkkamurtuman kivikkoista polkua alas tullessa. Tuo kokemus kummittelee mukanani ilmeisesti elämäni loppuun asti.

Ihmiset poluilla 

Oli mukava seurata, miten me ihmiset luontopoluilla pääsääntöisesti tervehdimme vastaantulijoita ja parhaimmillamme jopa hiukan keskustelemme toistemme kanssa, varsinkin laavupaikoilla istuksellessamme. Joukkoon mahtuu myös ihmisiä, jotka välttävät tervehtimistä ja puhumista (useimmiten nuoret) ja ihan hyvä niinkin, sillä olen huomannut että iän myötä rohkeus on kasvanut itsellänikin ja helpommin nykyään tuntemattomamman kanssa ottaa kontaktia. Itse nuorempana olin arka enkä varmaan olisi myöskään tervehtinyt ventovieraita ainakaan aloitteellisesti. Toisaalta luontopoluilla kulkiessa on hyvä muistaa, että saatamme tarvita koska vain toistemme apua ja neuvoja ja on siksi hyvä osoittaa välittävänsä kanssakulkijoista.

Ote kirjasta Ihmisen ymmärtäminen (Turunen Kari E. 1990, Gummerus ):

”Ihminen kehittyy vain yhteydessä toisiin ihmisiin. Elämään kuuluu siis aivan luonnostaan kehitysahdistus. Sitä mihin olemme kiintyneet, usein huomaamattamme, on aina vaikea jättää. Lopulta joudumme kuitenkin jättämään elämässä kaiken. Kuolema on viimeinen suuri eroaminen ja luopuminen.”

Isompi kysymys on sitten se miten välitämme luonnosta laajemminkin. Miten huolehdimme tuosta ikiaikaisesta pyhästä , joka on vaarassa kadota? Itsekin sain piston sydämeeni yllä olevien kauniiden luontokuvien harrasteräpsijänä. Jäin hämmennyksen valtaan, mikä lienee hyvä.

Merja Leppänen

Läsnäolo sallittua

Jäsenen blogikirjoitus:


Sumuisena aamuna kävelen kirjastoon ja luen seinältä: Läsnäolo sallittu. -Kiva.
Sieltä jatkan myöhemmin pieneen kahvilaan jossa rauhallista. Taas: Läsnäolo sallittu. - Kiva juttu.

Kun on vapaata, on päästävä vielä metsäänkin, valoisana aikana. Lyhyt matka, vaikka pitkä bussilla. Metsäänkin on nyt laitettu kylttejä: Läsnäolo sallittua…!

Näitä kylttejä ei tietenkään ole. Kuitenkin mainitsemissani paikoissa oli läsnäolo sallittua ja se oli myös mahdollista. Ja se oli niin hyvä asia.

Sen kaiken vastapainoksi, missä läsnäolo oli kiellettyä. - Busseissa, marketeissa, Kelan toimistossa, toimistoissa yleensäkin, pääkaduilla pääkaupunkimme.
Minusta niin tuntuu, että näissä läsnäoloa ei hyväksytä, vaan on oltava olevinaan ja hetkeksi koteloitava sisimpänsä johonkin läpipääsemättömään. Läsnäolo ei ole kai kiellettyä sentään, mutta mahdotonta tai vaikeaa…

Kännykän hipaisut sallittuja, ruutunäkymä suotavaa, kuulokeäänet tarpeellisia. Töniminen ja tiukka toisen ohi katsominen hyväksyttävää. Ilo kiellettyä.

On paikkoja, joissa voi helpommin olla läsnä ja joissa taas ei voi olla. Parasta olisi voida olla läsnäolon paikoissa enimmäkseen.

Monellako se on mahdollista... Siinäpä se!

↢↣↢

Kun minun oli lapsena paha olla, menin lähimetsään ja itkin siellä. Olin siellä läsnä, nyt sen ymmärrän.
 
Olin läsnä päiväkirjallekin, ja niin sanoista tuli ystäviäni.

Kun silitin mustaa Sami-kissaa, se kehräsi. Olimme läsnä molemmat. Opin kissalta hienoista luottamusta, että voi selvitä.

Olemattomuudestakin.

 ↢↣↢


Ihmisvilinässäkin on loppuviimeksi vain selviydyttävä. Ja se ei kuitenkaan ole sekään niin vaarallinen paikka. Sen voi oppia. Pelkäämättä paljastuvansa, jos kuoret raapiutuvatkin pois.
Tai jos katsoo vahingossa kohti.

Kun tarkemmin ajattelen: Läsnäolon tilanteita ja olemisen mahdollisuuksia taitaa olla loppujen lopuksi vähän kaikkialla.Niitä voi ottaa.
Eri asia on se, missä sielu oikeasti lepää ja voi kokonaan rentoutua. Sellaisia paikkoja tarvitsee aina joskus.

Läsnäolo sallittua on kuitenkin myös tässä. Tänään. Minulle. Sinulle. Melkein kaikkialla missä nyt vain henki kulkee.



Lue myös

Aistiherkkä erityisherkkä kirjoittaa tässä kauppareissustaan: Erityisherkkä käy ostoksilla
Ja tässä metsästään: Metsän taika
                                                                               

Merja Korpisaari

Erityisherkkä käy ostoksilla

Jäsenen blogikirjoitus:

Onpa kaunis ja aurinkoinen lauantaiaamupäivä! Matkalla kauppakeskukseen teen listaa kännyn muistioon. Selkeää ja lyhyttä. Jotta ostosten teko sujuisi oikein hyvin. - On pari asiaa, joita lähden varsin hakemaan, lisäksi on tarkoitus ostaa vähän ruokatarvikkeita.

Bussi vie eteenpäin. Kaikki ok, paitsi että… stop-painikkeen ääni on liian kovalla, taas. Se on siis sietämättömän kovalla. 'Plim plim' kajahtaa ja korvat säikähtävät. Kuin sivallus joka tuntuu vielä monta sekuntia jälkeenkinpäin.. pudistelen päätäni, että saan olon tasaantumaan. Ei menekään montaa sekuntia, kun kuuluu uusi 'plim plim'. Niin iloisesti se plimpahtaa, ehkä jonkun mielestä...Montako plimpautusta vielä.. no kolmet.. - Hengittelen ja ajattelen merenrantaa ja aurinkoa sen yllä, linnunmuotoisia pilviä ja... minä kestän.

Nousen bussista, otan ryhdikkään asennon ja sitten nokka eikun kohti markettia. Tiedän reitin ja kuljen sitä visusti. Väkeä on kaikkialla, pujottelen kuin keijukainen 😆 seassa, näkymättömänä, kuulumattomana ja niin nopeaan kuin vain pääsen. Tömps.. siinä oli jonkinlainen kynnys, ei ole todellista, miksen katso eteeni, onneksi en kompastunut..

Mitäs täällä tapahtuu? Musiikkia kahdesta suunnasta ja toisesta niin kovalla kuin ämyreistä lähtee. Jaaha, siellä kokeillaan musiikkilaitteita ja miten paljon niissä on tehoa.. Mitähän tarkoitusta varten sitä tehoa pitää olla niin paljon, ajattelen myrkyllisesti. - Fiilis menee, kun en pystykään katsomaan niitä lamppuja mitä piti, vaan jatkan vain toiselle osastolle, tässä vaiheessa.

Joku nainen kävelee ohitseni ja jättää jälkeensä tuoksupilven. Pilvi ei näy, mutta tuntuu. Nenässä ja silmissä, iholla. On käännyttävä ja mentävä hetkeksi kauemmaksi, pyyhittävä silmiä, onneksi tuli nenäliinoja mukaan.

Kun palaan, niin ihmettelen miten tässä oli äsken sateenvarjoja, muttei ole enää. Myyjä! Soitan kaupan puhelimella myyjää paikalle, puhelimessa ei vastata. No, kai ne oli sit loppu.

Kaupan taustamusan keskeyttävät vähän väliä mainokset: 'Osta nyt, vielä tänään, viimeinen tilaisuus, tämän halvempaa et löydä..' - Aha. En usko tuohon, ainahan on uusi tilaisuus, ajattelen.

↔↔↔

Yhtäkkiä alkaa huimata. Kai se on vanhuutta.. Väki kaupassa on lisääntynyt. Tuoksut ja äänet sen mukaisesti. Alan tulla äreäksi. - Miksi olen täällä? Mitä minun piti ostaa? No se lamppu ja sateenvarjo. Kävelen kohti ruokaosastoa ilman kumpaakaan. Ehkä paremmalla ajalla sitten, nyt vain ei taida olla sopiva hetki.

Punnitsen pussillisen banaaneja ja lähden etsimään jugurttihyllyjä. Näitähän on vähintään parisataa eri jugurttilajia, miten oikein löydän omani?  Otetaan sitten jotakin, kunhan on vähälaktoosista, sama se on. - Siinä lähellä maistatetaan makkaranpaloja ja jo tuoksusta saan selville miltä ne maistuvat. Juu ei kiitos.

Vielä leipää, noin sadasta lajista ei ole kyllä helppoa löytää omaansa. Kaipaan siihen kauppaani, jossa on vain parikymmentä leipälajiketta. (Mikä helppouden autuus.)

Varmaan viisi metriä suklaalevyjä tuijottaa minua häpeämättömästi, kiusoitellen ja anellenkin, kun kävelen kohti kassaa.. mut en osta, uskokaa pois! 

Kassalla huomaan, että banaaneista oli tippunut hintalappu pois ja jugurtti oli sittenkin laktoosista. Maksan sen leivän ja lähden selittämättömän olon vallassa ulos kaupasta.


Kuka mä oon? Ja missä?


Ulkosalle selvittyäni huomaan, että aurinko jatkaa paistettaan...😎 Tämä tästä, pian syysluonto raikastaa nuupeutuneen olon.!


Merja Korpisaari

Yksi mietelause vaan

Jäsenen blogikirjoitus:

 
”This too shall pass” eli vapaasti suomennettuna ”tämäkin menee ohi.” Selasin sateisena keskiviikkoiltapäivänä koululla odottaessani Instagramia, ja siellä seuraamani suosittu joogaopettaja oli lisännyt kyseisen lauseen uusimman kuvapäivityksensä alle. Kuvassa hän poseerasi kerrostalonsa pihalla ja kuvatekstissä avasi hieman tilannetta: hän on kovin väsynyt, mutta yrittää rattaita hytkytellen saada alle vuoden ikäistä vauvaansa nukahtamaan. Loppuun hän lisäsi tärkeän ja armollisen lauseen - ”this too shall pass.”

Kuulostaako tutulta?

Tämä englanninkielinen mietelause oli minulle tuttu jo yläasteajoilta, mutta olin unohtanut sen olemassaolon. Muistelen kirjoittaneeni sen myös pieneen, itse tekemääni tauluun, jossa valkoista paperipohjaa koristi vain hahmotelma vuoresta ja sen alle kaunokirjoituksella kirjoitettuna ”this too shall pass.”

Mietelauseiden suosio on 2010-luvulla räjähtänyt ja niin internet, kirjat kuin sisustustavaratkin pursuavat erilaisia sanoja ja lempeitä, hyvää tarkoittavia mietelauseita. Itsekin olen antanut ystävilleni lahjaksi pieniä kirjoja, joihin olen itse kirjoittanut parhaita löytämiäni mietelauseita ympäröivästä maailmasta. On havaittavissa positiivista psykologiaa ja ”positive vibes” -meininkiä siellä sun täällä. Ehkä ajoittain saattaa ärsyttääkin, että positiivisia elämän aforismeja näkyy niin monessa paikassa. Niillä on tärkeä merkitys, mutta ne ovat myös haluttua kauppatavaraa. Auttavatko aforismit oikeasti silloin, kun on todella vaikeaa?

”This too shall pass” onkin siitä mielenkiintoinen, että mietelauseena se on neutraali. Ei positiivinen, muttei minusta negatiivinenkaan. Se tarkoittaa, että lopulta kaikki menee ohi - tilanteet, asiat, päivät, kuukaudet, vuodet. Kun mietelausetta alkaa syvällisemmin pohtimaan, se palauttaa ihmismielen kaikkein olennaisimpaan ja ominaisimpaan osaan - tyhjyyteen. Kun ympäriltä riisutaan kaikki ja tietää, että jokainen mieltä, sielua ja kehoa ympäröivä asia menee ohi, niin jääkö jäljelle samankaltainen olotila, jota esimerkiksi meditaatiossa tavoitellaan? Tyhjyys ja mielenrauha? Häviääkö ego, joka hakee merkityksiä ja hyväksyntää ympäriltä?

Kun huonona päivänä väsyttää, riitelee kumppanin kanssa tai epäonnistuu annetussa tehtävässä, auttaa, kun ajattelee asioiden menevän ohi. ”This too shall pass” sopii erittäin hyvin sellaisiin hetkiin. Riittää, kun hengittelee, tekee parhaansa ja tietää, että ihan kaikki on lopulta väliaikaista.

Entäs ne hyvät jutut sitten? Kuuluuko kesken synttärijuhlien, kauniin laulun tai onnistumisen aikana ajatella hiljaa mielessään, että tämäkin menee pian ohi? Ei minun mielestäni. Mutta silloinkin voi yrittää keskittyä vallitsevaan hetkeen ja pyrkiä olemaan niin läsnä ja mieli tyhjänä muista asioista, vähän kuin ajatuksessa, joka mielestäni on ”this too shall pass” -lauseen taustalla.

Mietelauseista kannattaa ottaa vastaan ne puolet, jotka palvelevat omaa elämää ja arkea parhaiten. Jos juuri tässä kirjoituksessa mainittu mietelause resonoi, voit poimia sen käyttöösi, niin kuin tuhannet muutkin ihmiset ympäri maailmaa.

Anna