HSP Suomi ry:n järjestämässä kokemusasiantuntijakoulutuksessa sivuttiin aihetta jonkin verran edellisenä keväänä. Puhuttiin oman kehon tuntemisesta, unesta, ravinnosta ja liikkumisesta, stressistä, aistiherkkyyksistä ja kehon erilaisuudesta verrattuna ei-erityisherkkiin. Erityisherkillä on mm. taipumus ylivirittyä helposti jo ihan hermoston erilaisuuden vuoksi.
Erityisesti jäi mieleen suora lainaus temperamenttitutkija Liisa Keltikangas-Järviseltä, jossa todettiin, että sensitiivinen ihminen on jatkuvasti tietoinen ympäristöstään ja reagoi kaikkeen voimakkaasti sekä emotionaalisesti että fyysisesti. Eli siis huom., ei pelkästään emotionaalisesti vaan myös kehollisesti. Mielestäni tämä on mielenkiintoista jo ihan siksikin, että olen nuorempana kärsinyt syömishäirötyyppisestä oireilusta ja jotenkin aina kokenut oman kehon ehkä vähän vieraaksi. Kuluneen vuoden aikana olenkin kiinnostunut mieltä ja kehoa yhdistävistä liikuntalajeista. Nykyisin joogaan ja liikun luonnossa aiempien vuosien hikiläähätysjumppatuntien sijaan (joissa ei sinänsä ole mitään vikaa, ken niistä tykkää). Jos olisi aikaa, niin tanssin aloittaminen uudelleen olisi myös kerrassaan ihanaa.
Erilaiset aistiherkkyydet (joista itse vältän sanaa ”yliherkkyydet”) ovat niin ikään nousseet usein esiin erityisherkkyyteen liittyvistä piirteistä puhuttaessa. Näkö, kuulo, tunto, maku ja haju nykytietämyksen mukaan. Olen ymmärtänyt, että joidenkin oppineiden mielestä aisteja olisi enemmänkin, mutta itse olen oppinut, että ihmisellä olisi nämä viisi perusaistia. Ja kuulemani mukaan moni erityisherkkä kokee niistä yhden tai useamman keskivertoa herkemmäksi. Aina tämä ei tuo mukanaan auvoa, esimerkiksi jos sattuu tekemään töitään hälyisässä avokonttorissa tai ei pysty menemään konserttiin naisten hajuveden tai miesten partaveden käytön vuoksi. Tästä olisi kiinnostavaa kuulla lisää muiden erityisherkkien kokemuksia erilaisista aistiherkkyyksistä ja siitä, miten ne rikastuttavat tai rajoittavat arkea (vink vink, saa kommentoida 😊). Itse koen olevani ensisijaisesti erityisherkkä emotionaalisesti ja sosiaalisesti enkä liiammin koe, että aistien toiminta ainakaan rajoittaisi elämää. Muutaman aistin soisin olevan kylläkin terävämpi, ei haittaisi yhtään. Sen olen huomannut, että melu ja häly pidempään jatkuessa pistää hermot koetukselle ja esim. konsertteihin otan aina korvatulpat mukaan. Muutoin elän aika lailla aistiherkkyyksistä vapaata elämää.
Erään kerran osallistuin yhdistyksen kautta järjestettävään Herkkis-klubiin, jossa pohdittiin kehollisen läsnäolon vahvistavaa vaikutusta mielen hyvinvointiin ja tutustuttiin mind-body-bridging-menetelmään. Muistan, että aihe sinänsä oli uusi ja mielenkiintoinen, mutta etten olisi millään jaksanut keskittyä palaamaan aisteihin ja tähän hetkeen. Facebookin feedistä löytyy jopa päivitys, jossa tuskailen asiaa ja sitä, että olen niin huono keskittymään ”hetkeen”. Muistan syöneeni samanaikaisesti sushia, pyörineeni satulatuolilla ja poistuneeni täyttämään juomapulloa, kun olisi pitänyt silloittaa mieli ja keho. Toisaalta ihmekös tuo. Herkkänä ihmisenä olen aina ollut kova ajattelemaan, pohtimaan ja luomaan monimutkaisia, mielensisäisiä ajatusasetelmia ympäristöstä, ihmisistä ja maailmantilasta. Pohdiskelussa on omat hyvät puolensa, mutta lopulta kuitenkin kyllästyin yliajatteluun ja aloin etsiä hiljalleen apua kehollisuudesta. Ajatteleminen kun ei lopu ajattelemalla. Mutta puhumalla ja kehoon maadoittamisella sen saattaa saada aisoihin, olen havainnut. On ollut mahtavaa havaita pientä, orastavaa edistystä tähän hetkeen rauhoittumisessa. Siis kehon ja mielen silloittamisessa. Harjoiteltavaa tosin vielä riittää (ihan varmasti vuosikausiksi eteenpäin), mutta haparoivat ensiaskeleet kannustavat eteenpäin ja motivoivat jatkamaan harjoittelua. 100 % valmiiksihan sitä ei tietenkään koskaan tule.
Joskus tulevaisuudessa olisi kiinnostavaa tutustua erilaisiin kehoterapioihin ja kehollisiin menetelmiin hoitomuotoina, joista tältä haavaa olen melko tietämätön. Ihminen kun on psykofyysinen-kokonaisuus niin olisi luultavaa, että myös kehon huomioiminen mielen hyvinvointia rakentaessa olisi täysin perusteltua. Ja onkin.
Päätän tämän kehoa ja kehollisuutta koskevan kirjoituksen tällä kertaa tähän – ulkona on valoisaa ja ikkunasta siivilöityvät auringonsäteet muistuttavat siitä, että jo ollaan kevään korvilla, ellei jo keväässä. Lisääntyvä valon määrä ja lämpenevät säät tuovat hyvää mieltä ja ilahduttavat sekä valavat uudenlaista energiaa myös kroppaan. Omalla kohdalla kevät merkitsee vähäisempää unen tarvetta ja lisääntynyttä intoa lähteä luontoon kuulemaan lintujen sirkutusta ja ihailemaan joka puolella heräileviä uusia alkuja, silmuja ja nuppuja. Sinne siis 💗.
Milja Jokinen
