Jäsenen blogikirjoitus:
Marraskuu ja koko loppuvuosi on aika hyvää aikaa lukemiselle. Kun sade ropisee ikkunoita vasten, tuuli ujeltaa ja sisällä on hieman vetoisaa, voi pukea ylleen lämpimästi, asettautua parin peitteen alle ja ottaa kirjan käteensä. Niin tai äänikirjan kuuloetäisyydelle. Semmoisen löysin yhtenä iltana, radion areenasta, ja syksyni alkoi kulkea kohti iloisempia tunnelmia samantien.
Äänikirja oli: Taikatalvi. Tove Janssonin suloista seikkailutarinaa, ja paljon enemmänkin. Taikatalvessa Muumipeikolle alkoi tapahtua - hän nimittäin heräsi - ja vaikka se, talvi, oli aluksi kuin kiusankappale ja vihollinen, niin vähitellen näytti se muitakin ominaisuuksiaan! En viitsi kertoa mitä kaikkea talvesta löytyi ja talvi antoi, ja mitä sitten tapahtui. Vaan vain, että niin leikkisän kepeää, toden totista, ja taianomaista olivat Muumipeikon, Tuutikin, Pikku Myyn ja lukuisan joukon muita elollisia, kuten hemuli, ötökät, puhumattakaan esi-isästä talven vietto oli! Lisäksi jokaiseen lukuun kätkeytyi viisaus, milloin elämästä yleensä, milloin ihmissuhteista tai luonnonvoimista.
Olen niin pöllö kun luen satuja, aikaihminen, itseksenikin. Tai laitetaan erityisherkkyyden piikkiin... Satuja vaan on monenlaisia. Jotkut laittaa ajattelemaan, viisastuttaa, ja jotkut lohduttaa, jotakut tätä kaikkea. Ei paha tässä pimeässä ajassa.
Äänikirja muuten on vähän enemmänkin kuin kirja. Siinä kun tulee lisänä lukijan tulkinta. Kumpi on kivampi, kirja vai äänikirja, sitä ei ole helppoa valita, riippuu niin tilanteesta. Perinteisistä kirjoista en luopuisi koskaan, siinä saa vapauden lukea ja tauottaa mielensä mukaan. Ja nukahtaa sitten seikkailuntäyteisiin uniin.
Nyt on yöpöydällä muumiseikkailuja, muistelmakirja ja runoja. Näillä eväillä alkaa tämä talvinen taival, ehkä taianomainenkin kukaties.
Merja Korpisaari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti