08 toukokuuta 2020

Hybridi (yhdistelmä, riippuvuus)

Jäsenen blogikirjoitus


Suomen hallituksella on uusi testaa-jäljitä-eristä-hoida-hybridistrategia, jolla pyritään selviämään koronakriisistä sekä kansanterveydellisesti että -taloudellisesti. Se tarkoittaa riittävien resurssien takaamista ja vahvaa viestintää sekä rajoitusten purkamista hallitusti ja toimenpiteiden seurantaa sekä tarvittaessa korjaustoimia. Jotkut tahot näkisivät jopa tarpeen ns. pitkän aikavälin exit-strategialle, jolla haetaan erilaisia keinoja tulevaisuuden rakentamiseen.

Ehkä kaikkein yleisimmin on hybridi -käsite tullut aiemmin tutuksi hybridiautoista, joissa, kuten wikipediassakin on ilmaistu ”kahden (tai useamman) risteymä/yhdistelmä, riippuvuus”, voi auton moottorivoimana yhdistyä esim. sähkö- ja polttomoottori. Sittemmin hybridinä löytyy esimerkiksi hybridipyörä, -lämmitys ja -organisaatio sekä -uhat, -vaikuttaminen ja -puolustus. Hybridi-/yhdistelmävaikuttamisella voidaan ohjata esimerkiksi päätöksen tekoa tiedon keruulla, valheellisella uutisoinnilla ja muulla häirinnällä kun taas -puolustuksen on tarkoitus vastata edellä mainittuihin vaikuttamiskeinoihin sekä kansallisella että kansainvälisellä yhteistyöllä.


Miten hybridi- eli yhdistelmä -ajattelu toimii yhdistys-, ryhmä- ja yksilötasolla?


Yhdistyksemme HSP Suomen erityisherkät ry:n tarkoituksena on synnynnäistä erityisherkkyyttä koskevan tiedon ja ymmärryksen lisääminen Suomessa. Yhdistys edistää ja valvoo erityisherkkien yleisiä yhteiskunnallisia etuja, hyvinvointia ja tasa-arvoa. Lisäksi yhdistys luo erityisherkkien välille yhteyden ja tuo esiin erityisherkkyyden voimavaroja.

Miten me tuon edellä mainitun toteutamme? Yhdistyksen strategia on tiedon välittäminen eli viestintä, voimaantuminen sekä yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Jäsenenä pääsee mukaan mm. yhdistyksen jäsentapahtumiin, paikallistoimintaan ja suljetulle facebook-sivulle sekä tukemaan ja edistämään yhdistyksen toimintaa ja erityisherkkyys -tiedon lisäämistä. Yksi keskeinen ja merkittävä esimerkki on vertaisryhmätoiminta, jonka mahdollistaa Stealta (Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus) saatava avustus vuosiksi 2019-2021. Tutkimusten mukaan erityisherkät kokevat herkästi stressiä, ulkopuolisuuden tai yksinäisyyden tunnetta. Tästä seuraa mm. riski sairastua kakkostyypin diabetekseen tai masennukseen. Voimaryhmäohjaajakoulutuksen saaneet vapaaehtoiset vetävät ryhmiä omilla kotipaikkakunnillaan. Voimaryhmien, palvelevan puhelimen ja chatin avulla pyritään parantamaan erityisherkkien osallisuuden tunnetta ja toimintakykyä. Yhdistyksemme strategian voi nähdä hybridinä eli kaikki kolme V:tä viestintä, voimaantuminen ja vaikuttaminen toteutuvat erilaisissa tukitoimissa ryhmissä sekä kunkin yksilön omassa arjessa. Kun kukin on tietoisesti ja hyväksyvästi läsnä voi ilmentää holistisesti (kokonaisvaltaisesti)
  • fyysistä (aisti ja muu kehollinen herkkyys)
  • psyykkistä (luovuus ja tunneherkkyys)
  • sosiaalista (vuorovaikutus ja tunneäly)
  • sekä henkistä ja eettistä herkkyyttä (arvot, intuitio, merkityksellisyys).
Entä jos tai kun ympäristön tuottamat kriisit (nyt esim. koronapandemia) tai kunkin sisäinen maailma haastaa edellä olevien ominaisuuksien positiivisen ilmenemisen? Ärsykkeisiin reagointi aiheuttaa päänsärkyä, jännityksiä, itkuisuutta tai ahdistusta. Ilmenee yli- tai alivirittyneisyyttä, stressiä tai muuta kuormitusta. Silloin on hyvä jos on oppinut keinoja; mm. pysähtyminen, hengittäminen, kehotietoisuus, luova toiminta tai avun hakeminen vertaisilta tai asiantuntijoilta.

Palataanpa vielä nykytilaan. Nyt ajankohtainen kysymys on ”mikä on uusi normaali/uusi tavallinen?”. Tärkeää on edelleenkin huomata mihin voin vaikuttaa, mihin en ja miten voin toimia omien arvojeni mukaisesti. Miten haluan muistella toimineeni poikkeusoloissa? Mihin kaikkeen voimavarani nyt riittävät ja kuinka olen selvinnyt/mitä olen oppinut aiemmista vaikeista tilanteista? Kuka auttaa minua ja keitä minä voisin auttaa? Puhutaan ns. posttraumaattisesta kasvamisesta - kokemus elämästä laadukkaampana ja syvempänä sekä selvempänä siitä mitkä omista selviytymiskeinoista toimii, mitkä ei.

Yksi hieno esimerkki ”uudesta maailmanjärjestyksestä” löytyy Helsingin Sanomien jutusta 29.4.2020, jossa kerrotaan koronakriisin tuottamasta ahdingosta kahvilayrittäjälle, ja kuinka asiakkaat eivät kääntäneetkään yrittäjälle selkäänsä, vaan halusivat kaikin tavoin auttaa ja ryhtyivät kulkemaan rinnalla. Jotkut ovat lahjoittaneet aineksia, jotkut ostavat runsaasti kaikkea mitä löytyy ja jotkut muuten vain tsemppaavat. Jutun lukijalle tulvahtivat liikutuksen kyyneleet silmiin. Elämä on...!

Merja Leppänen


1 kommentti:

  1. Kiva teksti! Tuo kahvilayrittäjä on tuttuni, ja tosiaan myös aivan tippa linssissä luin juttua hänestä!
    -Kuki

    VastaaPoista