Jäsenen blogikirjoitus:
Keväinen tervehdys!
Kerroimme viime syksynä kirjaprojektistamme, jonka aiheena on erityisherkän arkipäivä kaikkine sen eri puolineen ja palikoineen. Tässä hieman päivitystä siitä, miten varsin jännittävä projektimme on edennyt!
Olimme etukäteen ajatelleet, että jos saisimme omien tarinoidemme lisäksi muutamia muitakin innostumaan tästä aiheesta, niin voisimme mahdollisesti käyttää heidän omia ainutlaatuisia näkökulmiaan avuksi ja hyödyksi tässä tutkimusmatkassa sekä arvokkaana lisänä höystämään omaa höpinäämme. Tarkoituksena ei ollut tehdä varsinaista tutkimusta, vaan koota ajatuksia ja erilaisia näkökulmia siitä, millaisista palasista hyvä arki koostuu, erityisesti silloin kun se on kuorrutettu erityisherkillä aisteilla ja ajatuksilla. Ja näkökulmia todellakin saimme! Olimmekin siis todella yllättyneitä (ja äärimmäisen otettuja) saamastamme yhteydenottojen määrästä! Selkeästi aihe koettiin kiinnostavaksi ja tärkeäksi, koska niin moni oli halukas kuulemaan siitä lisää. Keräsimme aineiston loppuvuodesta 2021 Facebookin keskusteluryhmien ja HSP Suomen tiedotuskanavien kautta.
Saimme kasaan 45 kappaletta huikaisevan ihanaa tarinaa tavallisesta arjesta, sen haasteista ja voimaa tuovista hetkistä. Vastaajia löytyi nuorista opiskelijoista eläkeläisiin, hyvin monilta eri ammattialoilta ja erilaisista perheistä. Aineistosta tuli juuri sopivan hallittava: muistimme henkilöiden persoonat, mutta saimme silti mahdollisimman monta eri näkökulmaa ja erilaista tarinaa. Halusimme päästä kurkistamaan juuri tämän henkilön arkipäivään sen iloineen ja suruineen, emme koostaa numerotaulukoita. Myös vastaajat kokivat saaneensa kirjoitusprojektista itselleen uusia näkökulmia tarkastella omaa herkkyyttään ja kirjoittaa sitä jollekin auki. Tämä tuntui meistä erityisen liikuttavalta!
Yllätyimme vastausten monipuolisuudesta: herkkyyttä saattoi lähestyä näin monesta eri näkökulmasta! Siinä missä toinen pohti omaa herkkyyttään lapsuuden kiusaamisen ja ymmärtämättömyyden kautta, toinen lähti tarkastelemaan asiaa työpaikan ihmissuhteiden tai vuorotyön väsyttävyyden näkökulmasta. Herkkyyttä lähestyttiin myös parisuhteen ja perheen, erityisesti lasten herkkyyden kautta, mikä taas johdatti keskustelua herkkien lasten ja nuorten hyvinvointiin ja koulumaailmaan.
Esiin nousi erityisesti lapsiperheiden vanhempien jaksaminen ja huoli siitä, miten herkkänä vanhempana ja työntekijänä ei tunnu koskaan olevan ”tarpeeksi”. Perusarkikin voi välillä melkoista tasapainottelua oman hyvinvoinnin ja tehokkuusvaatimusten ristiaallokossa: jos väsyy kaikista ympärillä olevista ärsykkeistä, metelistä, ihmisistä, valoista tai pelkästä ajatusten sekamelskasta, ajaa itsensä helposti loppuun. Uupumistaustaa löytyi monelta, niin työelämän, kuin muun elämän puolelta. Monelle juuri lapsiperhearjen kuormittavuus kaikkine eri palikoineen oli ollut tietynlainen pysähtymisen paikka ja sysäys alkaa kuunnella omaa herkkyyttään ja hyvinvointiaan tarkemmalla korvalla.
Toinen tärkeä näkökulma oli työ, joka määritteli pitkälle koko arkipäivän kuvioita. Osa vastaajista oli pois työelämästä uupumuksen tai muiden syiden takia ja koki työelämän kovin pelottavana ja haastavana paikkana tällaiselle herkälle, usein hieman liian kiltille ja avuliaalle persoonalle. Monet kokivat, että herkkyyden voimaa ei ymmärretä vielä työpaikoilla oikein: tunteellisuus ja harkitsevuus nähdään heikkoutena, ja jaksamisesta ja uupumisesta puhuminen liiallisena valituksena ja laiskuutena. Pitäisi jaksaa enemmän, kun muutkin jaksavat. Sen lisäksi erityisherkän kiltteyttä ja auttamishalua saatetaan helposti käyttää väärin hyväksi, ja kaataa tämän niskaan tuplasti töitä. Kaikilla oli kuitenkin kova halu olla mukana rakentamassa inhimillisempää ja joustavampaa työelämää, jossa olisi mahdollista tehdä töitä omien kykyjensä mukaan. Jos kaikki vapaa-aika ja viikonloput menevät vain työstä toipumiseen, ei arkipäivä näytä kovin valoisalta ja energisoivalta.
Monen oli vaikeaa löytää omaa paikkaansa työelämässä, ja ymmärrys omasta herkkyydestä oli auttanut tässä todella paljon. Oli mielenkiintoista vertailla iäkkäämpien ihmisten tarinoita vasta omaa urapolkua aloittelevien opiskelijoiden tarinoihin: miten suuri merkitys oli ollut oman herkkyyden ymmärtämisellä, sekä sillä, miten ympäristö on tukenut ja kannustanut ja antanut olla oma itsensä. Osalla polku oli kääntynyt väärinymmärrysten suuntaan ja vasta vanhemmalla iällä asiat olivat alkaneet selkiytyä. Osalla polku oli ollut valoisa ja positiivinen heti alkumetreiltä saakka ja omaan herkkyyteen osattiin suhtautua nimenomaan voimavarana ja hienona ominaisuutena: kyllä minä selviän! Pohdimmekin, saisimmeko tämän mielenkiintoisen, ”herkän” urapolun aina päiväkodista eläkeikään tallennettua jollain tavalla jatkokäsittelyä varten, sillä valitettavasti kaikki ei tähän yhteen kirjaan mahdu.
Lyhyesti tiivistettynä, herkkyys sisältyi siis mitä moninaisin tavoin kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin arkipäivän palasiin! Haasteita voi löytyä yllättävistäkin paikoista ja niiden tiedostaminen tuo varmasti helpotusta monen arkeen. Toisilla palaset olivat levällään ja rakennustyö vasta aluillaan, osa oli pohtinut asiaa jo pitkään ja oppinut rakentamaan arkipäiväänsä paremmin itselleen sopivaksi.
Pääpointtimme kirjaprojektissa on ollutkin tuoda herkkyys yhdeksi tavalliseksi osaksi arkipäivää, ilman sen erityistä etuliitettä. Sitä kautta ehkä myös herkkikseksi leimaantuminen ja häpeily vähentyisi ja uskaltaisi paremmin tuoda esiin omia hyviä puoliaan. Niitähän riittää! Herkkä on näiden tarinoiden perusteella mitä ahkerin, tunnollisin ja empaattisin työntekijä, kuin myös hyvin ennakoiva, ajatteleva ja tunteita tulkitseva vanhempi lapsilleen.
Puhutaan paljon herkkyyden voimavaroista ja niiden korostamisesta, mutta mielestämme kokonaispaketti ratkaisee: kun haasteet tiedostaa ja osaa paikata niiden ”vuotavat reiät”, jää paljon enemmän energiaa keskittyä arkea kannatteleviin, juuri itselle sopiviin juttuihin ja tapoihin elää ja olla. Herkkyyttään ei voi muuttaa, se vain ON. Se kuitenkin saattaa tuoda mukanaan niin monta erilaista vuoristorataa ja suojuoksumaratonia, että vähemmälläkin hikoamisella ja stressaamisella ehkä selviäisi, jos osaisi asetella palikat itselleen sopiviin asemiin. Haasteita ei voi sivuuttaa, vaan ne voi kääntää mahdollisuuksiksi oppia jotain uutta itsestään ja samalla lisätä myös ympäristön tietoutta herkkyyden tavallisuudesta.
Materiaalia siis riittää ja sen käsittelyä jatkamme edelleen. Muistiinpanoja on niin monta sivua, että niistä tekisi vaikka kokonaisen kirjasarjan, joten varsinainen kirjoitustyö tulee olemaan melko rankkaa karsintaa ja tiivistystä. Parempi näin päin! On niin huippua, kun jokaisen kirjoituspäivän saa aloittaa inspiroituneena ja pää niin täynnä ajatuksia, että on ihan vaikeaa tietää, mitä kiinnostavaa käsittelisi seuraavaksi! Olemme siis erittäin innoissamme tästä! Kun samaa aineistoa pyörittää päivästä toiseen, tuntuu myös siltä kuin olisi yhtäkkiä saanut 45 uutta ystävää, joiden kanssa on saman tien saanut hypätä keskustelun syvään päätyyn. Mikäs sen parempaa!
Kirjamme arvioitu ilmestymisajankohta on alkuvuodesta 2023. Sitä odotellessa meidän ajatuksiamme ja muita höpsöjä pohdintojamme erityisherkän ja introvertin perheenäidin näkökulmasta voi käydä lukemassa Lelutornin tähystäjät -blogistamme (lelutornintahystajat.blogspot.com).
Oikein rentouttavaa ja aurinkoista kevättä! Muistakaa aurinkolasit!
t. Laura ja Anna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti