Niin moni ajattelee herkkyyden merkitsevän heikkoutta, hankaluutta, ongelmia. Olenkin kirjoittanut jo aiemmin siitä, miten ei-herkät usein eivät ymmärrä mikä on homman nimi ja he tuumivat kyseessä olevan sairaus, vika tai muuten vain pelkkää kuvitelmaa.
Tällä kertaa haluaisin herätellä ajatuksia siitä, miten herkkä ihminen itseensä suhtautuu. Sanalla “herkkä” on meidän maailmassa edelleen vähän “heiveröisen yksilön” maine. Saati sitten, jos etuliitteenä on erityis-sana. Ja kukapa sitten haluaa sellaisen maineen kanssa elää?
Olen lukuisia kertoja törmännyt ihmisten kanssa tilanteeseen, jossa he kertovat haasteistaan, tavastaan reagoida, voimavaroistaan ja suhteestaan ympäristöön. Kaikki viittaa vahvasti kuvaukseen erityisherkästä ihmisestä. Ja lopuksi moni sanoo: “..mutta minä en kyllä tunnista olevani yhtään herkkä.” Kommentti on osoitettu varmuuden vuoksi minulle, etten vain tekisi ääneen mitään johtopäätelmiä.
Itse ajattelen, että tällainen henkilö todennäköisesti on sisäisesti työskennellyt aiheen parissa, tutkinut itseään. Hän on tunnistanut herkkyyden iloja ja haasteita itsessään, mutta ei ole valmis julistautumaan herkäksi kaiken kansan kuullen. Haluamme suojella itseämme kavalalta maailmalta ja se on ihan ymmärrettävää.
Toisaalta se, että emme ole avoimesti sellaisia, joita aidosti olemme, onko sekään lopulta hyvä asia? Jos tietoisuus ja sitä kautta ymmärrys ei kasva, tässä tapauksessa herkkyyden maailmasta, muuttuuko sitten ikinä mikään? Luulenpa, ettei.
Ja onko maailma sitten valmis vastaanottamaan tiedon herkkyydestä? On ja ei, jos minulta kysytään. Tein mielenkiintoisen havainnon herkkyyteen suhtautumisesta taannoin, kun minusta tehtiin juttu Anna-lehteen ujous- ja herkkyysaiheesta. Lue juttu tästä.
Osa kannusti, että olitpa rohkea, kun kerroit itsestäsi. Osa kehui kohteliaasti kuvia, muttei juttua, kun ei muutakaan keksinyt. Osa ei kommentoinut mitään, olivat lähinnä vaivautuneita. Aistin sen, että avautuminen sellaisista asioista, jotka eivät yleisesti ole mielletty vahvuuden merkeiksi, tulkitaan noloksi ja niitä pitäisi jotenkin salailla ja peitellä. On silkkaa hulluutta julistaa maailmalle, että ujostuttaa, jännittää, pelottaa.
Aivan kuin herkkyyden mukanaan tuoma tapa reagoida määrittelisi minut kokonaan ihmisenä. Aivan kuin minä en olisi mitään muuta. Aivan kuin sitä ei voisi kääntää voitokseen ja vahvuudekseen, niin kuin lukuisia muitakin herkkyyden piirteitä.
Tämä on vaikea aihe, eikä tarkoitukseni ole arvostella ketään eikä kuvitella olevani yhtään sen fiksumpi kuin muutkaan. Minä olen valinnut kauan aikaa sitten avoimuuden polun. Se ei ole ollut helpoin tie kulkea ja olen saanut siipeeni lukuisia kertoja. Toisinkaan en ole silti osannut valita.
Se, että onko herkkä vai ei, on jokaisen oma asia. Jokaisella on oikeus suojella itseään. Jokainen saa valita vapaasti, miten avoimesti ja rehellisesti itsestään muille jakaa. Tärkeintä on rehellisyys itseä kohtaan.
Kirjoittaja on elämyshakuinen ambivertti, avoimesti herkkä Pia-Maria
Tutustu lisää: www.balanssiapia.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti