22 toukokuuta 2021

Yhdistystoiminta nostattaa monenlaisia tunteita ja antaa paljon


HSP Suomi ry:n hallituksen jäsenen blogikirjoitus:


Olen toiminut elämäni aikana vapaaehtoisena monessa tehtävässä. Minä olen pitänyt luontokerhoa, koordinoinut sydänlasten vanhempien vertaisryhmää, vetänyt ekstroverttien erityisherkkien ryhmiä, toiminut suomenkielenkerhon ohjaajana maahanmuuttajille, ollut päätoimittajana neljän vuoden ajan kaupunginosalehdessämme jne. Myös suurin osa omaa työuraani on sujunut järjestöjen tehtävissä. Minulla on siis kokemusta maisemasta molemmin puolin: miltä tuntuu palvella jäsenistöä palkattuna työntekijänä ja miltä tuntuu antaa omasta ajastaan tärkeälle asialle vapaaehtoistoimijana tai hallituksen jäsenenä. Näitä kaikkia tehtäviä yhdistää kuitenkin seuraavat asiat: Ihminen kaipaa yhteisössään tulla nähdyksi ja arvostetuksi. Myös tuelle ja kiitokselle on aina paikkansa. Tämä ei ole vain työntekijöiden tai hallituksen jäsenten asia, vaikka se tärkeä osa heidän työtään onkin. Kauniin palautteen antaminen toisillemme kuuluu meille kaikille, jotka olemme samassa yhteisössä toimijoina.

Kun henkilö haluaa tulla mukaan vapaaehtoistoimintaan, on tärkeää, että hän saa kokemuksen siitä, että on merkityksellinen. Tähän kuuluu olennaisesti se, että viesteihin vastataan ja sovituissa asioissa pysytään. On kuitenkin inhimillistä, että joskus henkilö tipahtaa vahingossa meililistalta tai vastausta joutuu odottamaan monta päivää. Minä hoidan vapaaehtoisena tällä hetkellä HSP Suomi ry:n viestintäryhmän koordinointia. Omasta elämäntilanteestani johtuen pystyn hoitamaan tehtävääni liittyviä asioita yhdestä kahteen kertaan viikossa. Joskus joku pahoittaa mielensä, jos joutuu odottamaan vastausta kysymykseen mielestään liian pitkään. Oletus henkilöllä voi olla tuossa tilanteessa, että teen työtäni palkattuna työntekijänä, mikä ei pidä paikkaansa. Toisaalta on hyvä ymmärtää, etteivät toimistomme työntekijätkään ehdi aina reagoimaan heti viesteihin. Heillä on monta asiaa työssään hoidettavana. Tällaiset tilanteet, joissa yhdistyksemme jäsen pahoittaa mielensä ovat kurjia. Pyrimme niitä parhaamme mukaan välttämään. Toivoisin kuitenkin, että jäsenillämme olisi ymmärrystä sille, että ruudun takanakin on ihminen, jolla on omat resurssinsa tehtävässään. Myönteinen palaute vaikeissakin asioissa on toki aina tervetullutta.

Olisi upeaa, että yhdistyksessämme olisi jonakin päivänä oma vapaaehtoistoiminnan koordinaattori, mutta se edellyttää toki sen, että meillä on rahoitusta työllemme tulevaisuudessakin. Tämänkin mahdollistamiseen liittyy, että meillä on mukana ihmisiä, jotka haluavat kehittää yhdistystämme vapaaehtoistehtävissä. Muistathan, että sinä olet meille tärkeä ja otamme sinut mielellämme mukaan toimimaan tärkeän asian puolesta. Tervetuloa mukaan!

Marika Rosenborg

1 kommentti:

  1. Oli hyvä, että kirjoitit tämän "tiedotteen ". Arvostan suuresti sinua, teitä kaikkia!

    VastaaPoista