Kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvää, rauhallista joulua kaikille blogimme kirjoittajille ja lukijoille!
Tavataan tammikuussa 2023! 💚
Kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvää, rauhallista joulua kaikille blogimme kirjoittajille ja lukijoille!
Tavataan tammikuussa 2023! 💚
Varapuheenjohtajan blogikirjoitus:
Terveisiä Amerikasta.Tuli siellä käytyä ihmettelemässä hieman maailman menoa ja onhan se erilaista. Meidän siellä ollessa joulu alkoi vasta tehdä tuloaan ja valitettavasti ne netistä tutut yltiökoristellut talot jäivät näkemättä, jotka kyllä olisivat olleet hyvinkin mielenkiintoisia. Hieman pääsimme kurkkaamaan kuitenkin Halloweenin ihmeitä ja täytyy sanoa, että jos he samalla intensiteetillä koristavat talot joulukuosiin niin on se näky.
Kaupoissa onneksi joulua pääsi kurkistamaan, kun lahjaideoita ja koristeita hyllyille ilmaantui. Itselleni mukaan tarttui ovikoriste sekä myttystonttu, siis sellainen, jolla on myssy silmillä. Jostain hassusta syystä pidän niistä suunnattomasti. Ja kaduilla näkyi valoja, kauppojen ikkunoissa piirustuksia, puistoissa valoin muotoiltuja joulupalloja ja muita joulunkoristeita.
Ja sitten olivat ne joulukuuset.
Olen aina pitänyt suomalaiseen mieleen yksinkertaisesta ja simppelistä joulukuusesta ja meillä se on kaunis valkoinen, koristeltuna sinisin valoin ja hopeisin nauhoin. Ja nuo amerikkalaisittain olevat tavaraa täynnä olevat kuuset ovat olleet jotenkin kaoottisia, vaan nyt huomaan, että ajatusmaailmani on muuttunut. Tuolla reissussa pääsin tutkimaan noita koristeiden täyttämiä kuusia oikein läheltä, katsomaan kuinka ihmeessä sinne on saatu niin monenlaista ja paljon koristetta ja olin hyvinkin vaikuttunut asiasta. Vaikka kuuset pullistelevat koristeita on niissä hienoinen tasapaino ja symmetria. Koristeita on monenlaisia ja siinä oli herkän ihanuus, kun oli monta asiaa ihmeteltäväksi ja katsottavaksi.
Itseni on ollut vaikea kestää sitä jotain erilaista ja tuosta perinteisestä väriskaalasta poikkeavaa koristetta, vaikka se olisi minulle varta vasten tehty ja lahjaksi annettu. Mutta josko joulukuuseni saisikin osakseen hieman runsaampaa koristelua, juhlistamaan tätä mahtavaa riemun aikaa, enemmän kuin se hiljainen rauhallisuus, jonka se on saanut ylleen joka vuosi. Ehkä sinne kaiken kattavuuden joukkoon solahtaisivat ne saadut muistotkin ja kuka tietää keräisivät ympärilleen seuraavia mahtavia muistoja elämän polulta.
Ihanan rauhallista ja riemullista Joulun aikaa
toivottaa Heli
Kokosimme tähän joitakin kirjoittajiemme aiempia blogipostauksia liittyen yksinäisyyteen ja ulkopuolisuuteen, eri näkökulmista katsottuna.
Olla yksin ei tarkoita aina yksinäisyyttä. Toisaalta yksinäisyys ei ole aina sitä että olisi yksin. Viihtyä myös yksin on hyvä asia. Erityisherkkä tarvitsee yksinoloa aika ajoin.
-Mitä sinä ajattelet?
Yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta
Herkkä ja ujo, mutta sosiaalinen
Terveisin
Merja ja tiimi
(Kuva Pixabaysta)
Jäsenen blogikirjoitus
HSP Day -viikko 3.‒7.10. oli täynnä tapahtumia. Luento, monenlaista toimintaa ja kohtaamisia. Yhdessä saamme aikaan enemmän, ja niin saimme tälläkin kertaa.
Viikon päätapahtuma oli HSP Day -päivän 6.10. luento "Miksi muut jaksavat enemmän kuin minä" Helsingissä. Luennoitsija oli HSP-kokemusasiantuntija, hyvinvointikoordinaattori Eeva-Kaisa Rönkä. Väkeä saapui paikalle kivasti, aina naapurikaupungeista asti.
Luennolla kuultiin, miten erityisherkkä voi väsyä muita herkemmin. On monia asioita, jotka vievät voimia ja väsyttävät. Erityisherkällä on ylenpalttisesti tuntosarvia niin aisteissa kuin mielessä, ja nämä pysyvät alati valppaina. Herkkä käsittelee virikkeitä perusteellisesti ja syväluotaavasti.
Erityisherkän pitäisi pysyä valppaana myös oman jaksamisensa suhteen. Hänen on hyvä opetella vetämään rajoja sille, mitä tekee ja mitä ylipäätään on valmis vastaanottamaan. Hän tarvitsee palautumiseen aikaa.
Kun herkkä voi hyvin, hän on parhaimmillaan. Aistiessaan pienetkin signaalit hän voi hyödyttää koko yhteisöä esim. työpaikalla. Hän on vähän kuin laadukas vastaanotin, joka ennättää rekisteröidä ja tajuta asioita muita aiemmin ja paremmin.
Luennolla keskustelua käytiin vilkkaasti. Joitakin asioita jäi vielä avoimeksikin. Hyvä niin. Emme tiedä kaikkea, mutta tietoa karttuu kaiken aikaa. Tutkimusta tehdään ja uusia kirjoja julkaistaan. Meillä yhdistyksessä keskustelua käydään monella näyttämöllä, kuten tiimeissä, tapaamisissa ja hallituksen keskuudessa.
Tilaisuudessa oli hyvä, sanoisin erityisherkkä tunnelma jälleen kerran. Näitä Eeva-Kaisan luentoja varmaan kuullaan vielä lisää. Oli ilo olla mukana.
HSP Day -viikon aikana saimme kuulla myös psykologian tohtori, THL:n tutkija Anniina Virtasen keskustelua yhdistyksen viestintähenkilö Terhi Mäkiniemen kanssa psykologisesta palautumisesta ja erityisherkkyydestä.
Herkät yrittäjät Anneli Päivänsara ja Tiia Ojala keskustelivat mukavassa ja valaisevassa tuokiossa siitä, mitä haasteita erityisherkkä kohtaa omassa yritystoiminnassaan.
Viikolla pidettiin 16‒29-vuotiaiden nuorten aikuisten chat, jossa HSP-kokemusasiantuntijat vierailivat. Herkkis-puhelin päivysti numerossa 03 273 0900, kuten aina parillisten viikkojen tiistaisin. Chat on HSP Nuoret aikuiset -hankkeen ja puhelinpäivystys yhdistyksen jatkuvaa toimintaa.
Torstaiksi yhdistyksen HSP Nuoret aikuiset -hanke oli kutsunut sidosryhmät kahville Oulussa, ja muutamia haastattelujakin annettiin medioille.
Perjantaina vielä Terhi ohjasi maadoittavan rentoutushetken.
Suuri kiitos teille kaikille viikon toteuttajille ja ihan kaikille mukanaolijoille!
Kohti seuraavaa HSP Day -tapahtumaa tulevan vuoden syksynä!
💜💛💙
Terveisin
Merja ja tiimi
Introversioon taipuvaisella erityisherkällä saattaa hyvinkin mennä elämästään sellaiset vaivaiset 40–50 vuotta siihen, että hän sopeutuu ja siedättyy erilaisiin ryhmiin ja ihmisjoukkoihin. Omalla kohdallani siedättyminen oli suhteellisen hyvällä tolalla. Tunsin useimmiten olevani melko normaali, muiden mielestä toki hiljainen hissukka, mutta omalla skaalallani olin alkanut pitää itseäni aivan keskiverto tallaajana. Solahdin virkavapaan jälkeen uuteen monitilatoimistoon (avokonttoriin) kuin kananpoika silppuriin ja ajattelin, että vihdoinkin, vihdoinkin tämä homma alkaa skulaamaan ja elämä muuttuu, jos nyt ei helpoksi, niin ainakin vähemmän hankalaksi. Takana oli paljon työtä, verta, hikeä ja kyyneleitä, mutta aloin viimeinkin sopeutua reippaille ekstroverteille rakennettuun maailmaan.
Sitten tuli korona. Muutin maalle punaiseen mökkiin. Tuli reilun parin vuoden etätyörupeama. Elelin mukavasti mökissäni pienen lähipiirini ympäröimänä sekä kissojeni, koirieni ja kanojeni seurassa. Tein väitöskirjan omassa rauhassani. Jossain vaiheessa piti jälleen kaivautua ulos hämyisestä kannonkolostaan ja palata toimistolle, Ihmisten keskuuteen.
Alkuperäiseen olomuotoon taantuu nopeasti ja ydinminuus tulee esille, kun vaivoin rakennettu suojakuori tarpeettomana sulaa pois. Hiippailin toimistolle jonnekin turvalliseksi havaittuun nurkkaan ja huomasin vältteleväni ihmisiä. Small talk -taitoni olivat taas kerran hakusessa. En ollut varma, kannattiko ylipäänsä mistään sanoa yhtikäs mitään, koska kaikki jaaritteleminen on lopultakin turhaa energian hukkaamista. Jumitin wc-kopissa, kunnes kopin ulkopuolella käsiään pesevä Ihminen poistui tilasta.
Johtotasolta kehotettiin valitsemaan läsnäolopäivät siten, että työtehtäviä olisi väljemmin, jolloin aikaa jäisi työtovereiden kanssa seurustelemiseen. Mission failed. Tunsin olevani epäonnistunut, kun en puhunut koko päivänä kenenkään kanssa ja kävin yksin lounaalla. Järkytyin nähdessäni rasittuneen näköiset ja vanhentuneet kollegat. Itse asiassa en todellisuudessa katsonut heidän vanhentuneita kasvojaan, vaan peilasin niistä omiani. Säikähdin kuullessani oman ääneni vaihtaessani muutaman sanan jonkun puolitutun kanssa. Punastuin, kun toinen sanoi: "Moi!" Työpäivän päättyessä piipahdin vaatekauppaan. Sovituskopissa tyrmistyin nähdessäni itseni peilistä, sellaisesta kulmasta, johon en kotiloissa ollut tottunut. Luikin nopeasti ulos ostamatta mitään.
Tutussa ja turvallisessa paikassa itseään ei koe erilliseksi, vaan tuntee olevansa kuin kotonaan, luonteva osa omaa ympäristöään ja muita siinä ympäristössä eläviä olentoja. Joutuessaan vieraaseen ympäristöön, sitä tuleekin äkkiä kovin tietoiseksi itsestään, omasta olemuksestaan ja erillisyydestään. Kokemus omasta perustavanlaatuisesta fyysisestä olemassaolosta sellaisenaan läsähtää tajuntaan kuin paska tuulettimeen. Luonteva oleminen ikään kuin muuttuu oudoksi ja absurdiksi, kun on tullut repäistyksi irti normaalioloista. Lisäksi näyttää siltä, että jokaiselle muulle on täysin normaalia olla olemassa, olla juuri hän. On itsestään selvää, että juuri Hän on täällä juuri tänään. Tai sitten muutkin kokevat samaa outoutta ja hämmennystä pitkän eristäytymisen jälkeen. Kuten Jean-Paul Sartre asiaa kuvaa teoksessaan Inho puhtaaseen olemassaoloon havahtuneen Roquentinin miettein: Olimme joukko hämmentyneitä, omasta itsestämme järkyttyneitä olioita, joilla ei yhdellä enempää kuin toisellakaan ollut minkäänlaista syytä olla siellä, ja suhteessamme toisiimme jokainen meistä tunsi epäselvällä, levottomuutta herättävällä tavalla olevansa liikaa. [...] Minäkin - raukea, uupunut, julkean paljas ja kolkkoja mietteitään sinne tänne pyörittelevä olio - minäkin olin liikaa.
Mervi Nyfors